FSOG 2: What happens in the playroom stays in the playroom

Minulla on runsaudenpula. Mielestäni Fifty Shades of Grey on hyvin rikasta tekstiä: mitä enemmän kaivaa, sitä enemmän löytää. Tämän seurauksena en mitenkään ennätä paneutua kaikkeen kiinnostavaan, en edes sivuta kaikkia niitä teemoja, joita kertomus mielestäni käsittelee.

Niinpä keskityn vain muutamaan mielestäni tärkeimpään, esimerkiksi jo mainittuun Anastasian sisäiseen muutokseen. Koska tämä muutos on kytköksissä herra Greyn persoonaan ja heidän suhteeseensa, Anastasian henkilöä muutoksineen on tarkasteltava myös näiden kautta. (Tarkoitan siis sanoa, että Anastasiaa käsitelläkseni joudun käsittelemään herra Greytä ja heidän suhdettaan.) Lisäksi haluan paneutua Greyn edustamaan problematiikkaan, joka on hyvä johdatus hänen henkilöönsä. Siitä on hyvä aloittaa.

 

* * *

 

Aloitetaanko jälleen kaukaa ihmiskunnan aamuhämäristä... Vaikka.

 

Kuten James Bond, myös Christian Grey on orpo.

Itse asiassa lukuisat tarinoiden suursankarit ovat orpoja – esimerkiksi Humisevan harjun Heathcliff. Fiktiossa orpo jää aina jollakin tavalla irralliseksi muusta maailmasta ja pysyvistä ihmissuhteista: hänestä voi tulla mitä tahansa tai ei yhtään mitään. Kaikki riippuu siitä, minne hänet istutetaan ja mitä hänelle tehdään. Orpo ei ole missään mutta kaikkialla, hän ei ole mitään mutta mitä tahansa. Orvossa onkin mainiota sankariainesta: juurettomana hän elää rajatilassa, kahden maailman tai todellisuuden välillä ja välittäjänä. Sankarin rooli välittäjänä on tuttu jo antiikin jumaltarustosta, jossa sankarit olivat ihmisten ja jumalten jälkeläisiä, ja sukkuloivat siten maallisen ja pyhän, luonnollisen ja yliluonnollisen, aineellisen ja henkisen (sekä lukuisten muiten dualistisuuksien) välillä. Liikkuminen eläimellisyyden ja ihmisyyden tai sivistyksen ja sivistymättömyyden välillä on myös tyypillistä.(Ajatellaanpa vaikka John Waynea tai Tarzania, jotka tasapainoilivat villinlännen/viidakon ja kaupunkisivistyksen välillä, silti kumpaankaan todella kuulumatta. Sama koskee myös Heathcliffiä: kaikki hänen tarinansa tuntevat tietävät, kuinka murjosta mustalaispojasta kasvoi fiini herrasmies.)

Orvon hahmossa on siis tarunhohtoista potentiaa ja liikkumatilaa. –  Ja vähintään 50 Shades!

Sekä James Bond että Christian Grey on lapsuudessa otettu rikkaiden hoteisiin - suoritettu siis jonkinlainen siirtymä "maallikoista" "jumalisten keskuuten" - ja kasvatettu heistä valioyksilöitä erityistehtäviin. James Bondin tehtävistä jo tiedämmekin, mutta mikä on Christian Greyn tehtävä ja kuinka hänet on siihen valmisteltu? Mikä herra Grey oikein on miehiään?

* * *

Christian Greyn luonne, elämäntapa ja synkät salaisuudet selitetään poikkeuksellisen traumaattisella lapsuudella. (Samoin tehdään esimerkiksi päähenkilölle tv –sarjassa Dexter, jolla niin ikään on pakkomielteinen suhde väkivaltaan.)

Greyn äiti oli prostituoitu ja narkomaani, jonka diileriparittaja lopulta tappoi. Pieni Christian hylättiin kahden äitinsä ruumiin kanssa asuntoon, jossa poika vähitellen nälkiintyi henkihieveriin ennen löytymistään. Tilanne oli ollut paha jo ennen tätä: samainen äitiä hyväksikäyttänyt diileri oli pahoinpidellyt myös pientä Christiania polttelemalla häneen savukkeenreikiä. Siitä ei kerrota, onko Christiania käytetty seksuaalisesti hyväksi, mutta mitä todennäköisimmin poika on kuitenkin nähnyt enemmän kuin hänen ikäisensä pitäisi.

(Minusta tämä tällainen on kioskiromantiikkaan melkoisen heviä kamaa. Ehkä Sahdes ei siis olekaan aivan niin kioskiromantiikkaa kuin markkinat antavat ymmärtää. On sääli, että kirjallisuutta arvioidaan enemmän sen kirjallisten ansioiden kuin varsinaisen sisällön perusteella.) 

Huostaan otettu ja traumatisoitunut pikku Christian ei puhu kenellekään. Vasta uudessa perheessä koettu sinnikäs lempeys ja kärsivällisyys houkuttavat Christiania vähitellen esiin. (Tässä mielessä herra Grey muistuttaa hieman Heathcliffiä.)

 

Kaikesta nyt kohtaamastaan hyvyydestä ja yltäkylläisyydestä huolimatta Christianiin on jäänyt musta möykky, joka vääntää Christiania vinoon. Möykky tekee Christianin aggressiiviseksi ja saa hänet purkamaan tarpeitaan vaaralliseen väkivaltaan. (Tässäkin mielessä herra Grey palautetaan kartanoromantiikan kiistattomaan esikuvaan, Heathcliffiin. Samalla herra Greyn vino luonne saa toki inhimillisen ja varsin ymmärrettävän selityksen.)

Niinpä kypsässä iässä oleva perhetuttu – hienostorouva, johon kertomuksessa viitataan Mrs. Robinsonina - ajattelee tekevänsä Christianille ja maailmalle suuren palveluksen tutustuttaessaan alaikäisen pojan sadomasokismin maailmaan. Tällä tavalla nuori Christian saa väylän aggressioidensa ja turhaumiensa purkamiseen. Lisäksi – ja ennen kaikkea – hän oppii kontrolloimaan voimakkaita yllykkeitään. Rouva Robinson siis kouluttaa Christianin kohtaamaan ja käsittelemään vaaralliset yllykkeensä hallitusti ja kontrolloidusti, jalostamaan niitä sublimoinnilla. Christianista kasvaakin tässä hyvin taitava. 27-vuotiaana hän on erittäin osaava ihmisissä piilevien voimavarojen käsittelijä ja äärimmäinen kontrollifriikki: dominantti, joka on riippuvainen sadomasokismista.

Mutta latvaan on edettävä tyvestä. Christian ei ole aina ollut herran osassa. Alussa Christian on itse alistuva osapuoli, ”orja”. Näin hän kertoo Anastasialle, ja tiedämme tämän myös kohtauksesta, jossa herra Grey joutuu vanhan alter egonsa (”orja”) valtaan. (Palaan tähän.) Taito kontrolloida itseään ja toisia on siis istutettu Christianiin omakohtaisen - ja ilmeisesti äärimmäisen - alistamisen kautta.

Tämä kokemus alistetuksi tulemisesta ei ole kadonnut herra Greystä mihinkään. Sen avulla hän tietää, kuinka toisia alistetaan. Aikuinen Christian on myös oman itsensä suurin ja pahin alistaja: kontrollifriikki, joka ei kuulemma osaa rakastaa itseään. Lisäksi Christianin kerrotaan potevan jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta: hän esimerkiksi kokee perheensä liian täydellisinä, eikä tästä syystä tunne täysin kuuluvansa joukkoon. Mitä ilmeisimmin hänen "koulutuksessaan" sisäistämänsä "dominantin ääni" siis yhä jatkaa kurinpitoaan, ja pitää sisäisen, "todellisemman" Christianin (varsinkin pikku Christianin) alistettuna ja kuritettuna. Tällaiseen viittaavat myös kohdat, joissa Christianin kerrotaan edelleen olevan sisimmältään - ja etenkin tunne-elämältään - kuin viisivuotias lapsi. Tämä antaa ymmärää, että Christianin "sisäisen lapsen" traumat ovat edelleen parantamatta. Niiden käsittelyä ja tarpeita varten on sen sijaan luotu alter ego, jolla on viisivuotiaan tunne-elämä - ja halu käskeä.

Saattaa siis olla, ettei Rouva Robinson tehnytkään Christianille aivan niin suurta palvelusta kuin mistä hän ottaa kiitoksen. Oliko Rouva Robinsonin apu kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ei mitään? (Olisiko Christianille ilmaantunut muita vaihtoehtoja?) Niin tai näin, Rouva Robinson on tuskin auttanut Christiania silkasta lähimmäisen rakkaudesta.

 

Mitä tulee Anastasiaan, Rouva Robinson - ja etenkin Christianin menneisyys tämän kanssa - on Anastasialle hyvin vaikea pala nieltäväksi. Lopulta siihen ei auta muu kuin Christianin välirikko Rouva Robinsonin kanssa. Tämän voi tulkita myös välirikkona entiseen elämään, maailmankatsomukseen ja "traumankäsittelymenetelmään". (Palaan tähän.) 

Jos psykoanalyytikoilta tai joogeilta kysytään, seksuaalisuus ulottuu ihmisen syvimpiin osiin. Kenties juuri tästä syystä Rouva Robinson ylettyi kasvuikäisessä Christianissa niin nopeasti sinne, minne hänen ilmeisen välittävät kasvattivanhempansa eivät ylettyneet tai ennättäneet ylettyä. Kun yhteys Christianin ”sisäisiin liikuttajiin” oli luotu, myös yhteys traumoihin tuli luoduksi ja suunta niiden käsittelyyn valituksi. Silloin ovi sulkeutui ulkopuolisilta tai toisilta tavoilta: Christianin oma huone alkoi hahmottua.

Elämänvaiheessaan, johon kuului Rouva Robinsonin suorittama koulutus, Christian on siis ilmeisesti oppinut ehdollistamaan vastenmielisyytensä (kipu, hylkääminen, inho) mielihyvään (seksuaalinen nautinto), minkä hän puolestaan on yhdistänyt trauman aiheuttaman ahdistuksen helpottamiseen: kun sadomasokistiset tarpeet tulevat tyydytetyiksi, ”varjomaailma” pysyy hallinnassa ja sen aiheuttamat tuskat purkautuvat, ja enemmänkin: tuska kääntyy nautinnoksi ja helpotukseksi.

’I’m a sadist, Ana. I like to whip little brown-haired girls like you because you all look like the crack whore – my birth mother. I’m sure you can easily guess why.’ He says it in a rush as if he’s had the sentence in his head for days and days and is desperate to be rid of it.

My world stops. Oh no.
This is not what I expected. This is bad. Really bad. I gaze at him, trying to understans the implication of what he’s just said. It does explain why we all [Christian’s submissives] look the same. [...]
 'You said you weren’t a sadist,” I whisper, desperately trying to understand...make some excuse for him.
‘No, I said I was a Dominant. If I lied to you, it was a lie of omission. I’m sorry.’ He looks breifly down at his manicured fingernails.
(Fifty Shades Darker, 329)

Noidankehä on valmis. – Paitsi ettei Christian (tai moni muukaan) pidä sitä noidankehänä. ”He shrugs. ’It’s the way I am’ ”(103). Seksuaalinen väkivalta yksinkertaisesti antaa Christianille tyydyttävän tavan käsitellä ihmissuhteisiin, emotionaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia ja tarpeita. Sadomasokismi on osa Christianin identiteettiä ja elämäntapaa.

* * *

Koska sadomasokistinen sukupuolielämä on pidettävä kätkettynä, sitä varten on luotava aivan oma salainen maailmansa, eräänlainen paralleelinen todellisuus. Tässä rinnakkaistodellisuudessaan Grey voi päästää varjonsa esiin ja ilmaista sitä identiteettiään, joka luonnollisesti poikkeaa hyvinkin paljon arkisemmasta ja suurelle yleisölle sekä lähipiirille tutusta Greystä.

 

Herra Grey on siis kehittänyt - tai voisi sanoa että hänen kouluttajansa on kehittänyt häneen - seksuaalisen alter egon. Sen valtaan hän joutuu kiihottuessaan, ja tämä kiihottuminen riippuu ilmeisesti "triggereistä". Sellaisia herra Grey käyttää myös "orjiinsa", kuten alla olevasta katkelmasta kohta näemme. (On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että Greyn halu ja kyky dominoida pysyy, vaikka hän ei ilmaisisikaan seksuaali-identiteettiään.) 

 

Alterin ilmaantuessa Greyn koko olemus muuttu: katse, ilme, eleet, hengitys. Anastasia laittaa merkille, että usein vaihtumista edeltää silmien sulkeminen. Kun ne seuraavan kerran avautuvat, Anstasiaa katselee joku toinen. On kuin Greyhyn astuisi toinen persoona.

 

Ilmeisimmillään Anastasia havainnoi tätä tilanteessa, jossa herra Grey kohtaa Leilan, entisen "orjansa" ("ex-sub"). Leilan mieli on "palvelussuhteen" jälkeen järkkynyt. Hän on kateellinen Anastasialle ja mustasukkainen herra Greystä. Myös Leilassa näyttää ilmaantuvan jonkinlainen alter ego.

 

"Right on cue the doors bursts open, and Christian is standing in the doorway. [...][H]is gaze darts to Leila and stills, focusing on her, not wavering in the slightest. He glares at her with an intensity I have not seen before, his eyes wild, wide, angry, and scared. [...] Leila's eyes widen, and for a moment, it seems her reason returns. [...] My world teeters precariously in the hands of this poor, fucked-up woman. Will she shoot? Both of us? Just Christian? The thought is crippling.

 But after an eternity, as time hangs suspended around us, her head dips slightly and she gazes up at him through her long lashes, her expression contrite. [...] [T]hey just continue to stare at each other. Christian's expression is raw, full of some unnamed emotion. It could be pity, fear, affection...or is it love? No, please, not love!

 His eyes bore into her, and agonizingly slowly, the atmosphere in the apartment changes. The tension is building so that I can sense their connection, their charge between them. [...] I'm an outsider - a voyeur, spying on a forbidden, intimate scene behind closed curtains.

 Christian's intense gaze burns brighter, and his bearing changes subtly. He looks taller, more angular somehow, colder, and more distant. I recognize this stance. I've seen him like this before - in his playroom. [...] This is Dominant Christian, and how at ease he looks. Whether he was born to or made for this role, I just don't know, but with a sinking heart and sickened stomach, I watch Leila responds, her lips parting, her breathing picking up as the first flush of color stains her cheeks. No! It's such an unwelcoming glimpse into his past, agonizing to witness.

 Finally, he mouths a word at her. I can't make out what it is, but the effect on Leila is immediate. She drops to the floor on her knees, her head bowed, and the gun falls and skitters uselessly across the wooden floor. Holy fuck! [...]

 'I need to be alone with Leila'. [...]

 I glance down at Leila and notice a very small smile cross her lips, but otherwise she remains truly impassive. A complete submissive. [...] My heart chills. This is what he needs. This is what he likes."

(Fifty Shades Darker, 312-314)

 

(Hmm, muistaakseni myös Dexterillä oli tasapainoltaan järkkynyt tyttöystävä, jonka nimi oli niin ikään Leila - tai siis Lila.)

 

”This what I cannot reconcile. Kind, caring Christian, who rescues me from inebriation and holds me gently while I’m throwing up into azaleas, and the monster who possesses whips and chains in a special room”(Fifty Shades of Grey, 102).

 

(Herra Greyn mahdolliseen alter egoon tai alter egoihin nähden on ymmärrettävää, että hän kärsii myös ajoittaisista, jyrkistä mielialan tai mielentilan vaihteluista. Kertomus ei koskaan nimeä näitä tapahtuma, mutta kuvailee ne hyvin ja selkeästi. Ilmeistä dissosiaatiota.)

Tätä paralleelia todellisuutta Greyn elämässä ja persoonassa edustaa huone, ”playroom”.  Se on huolellisesti sisustettu ja varustettu sekä oikealla tavalla valaistu huone, joka muistuttaa keskiaikaista kidutuskammiota. Siellä salaisista fantasioista tulee totta ja sadomasokistiset tarpeet tyydyttyvät Thomas Tallisin soidessa taustalla.

Tämä huone on Greyn alter egon pääasiallisin esiintymispaikka, ikään kuin sen ”koti”. Se, mitä huoneessa tapahtuu, tapahtuu myös Greyn psyykessä. Niinpä Greyn sisäisessä maailmassa tapahtuvat muutokset heijastuvat tähän huoneeseen, ja vastaavasti muutokset huoneessa ovat mahdottomia, ellei jokin ole ensin muuttunut Greyssä itsessään. Huone siis kuvaa Greyn sisintä. Huoneen tärkein tehtävä on suojella Greyn salaisuutta – aivan samoin kuin alter egon tehtävänä on pitää synkkä problematiikka ja sen omituiset tarpeet erossa muusta elämästä ja todellisuudesta, pois väärien ihmisten katseilta.  

 

Kuvaavaa on, että "leikkihuonetta" lukuun ottamatta Greyn asunto on steriili, kylmä ja tyylikkyydestään huolimatta persoonaton. Kun Anastasia ensimmäisen kerran viedään herra Greyn asuntoon, hän ei osaa kommentoida sitä Greylle muuten kuin toteamalla sen olevan iso. - Ja myös näkymät Seattlen ylle ovat kauniit.

Kaikki on siis herra Greyn elämässä hyvässä järjestyksessä. Niinpä Christian on ollut tyytyväinen – kunnes kohtaa Anastasian. Mutta ei mennä vielä niin pitkälle.

 

 * * *

Järkyttävä hylätyksi tulemisen trauma ja varhain koettu lohduton avuttomuuden tunne on siis jättänyt Greyhyn parantumattomat jäljet. Ne ovat kuin diilerin savukkeen aiheuttamat arvet hänen ylävartalollaan: niihin ei saa koskea.

Itseään suojellakseen Grey on rakentanut läpäisemättömiä muureja. Ilmeisin niistä on intensiivinen ja tehokas yksityisyyden varjelu. (”I go a long way to protect my privacy”, 12.) Tämä varjelu kattaa myös hänen tunne-elämänsä, mistä seuraa, että Grey on emotionaalisesti etäinen ja kylmä, jopa kova. Toki Grey on kohtelias ja vastuuntuntoinen, mutta hän ei luo läheisiä ihmissuhteita, esimerkiksi parisuhteita. Hänellä ei ole edes tyttöystäviä. Hän ei myöskään rakastele (”I fuck - hard”.)

Grey ei ole epäinhimillinen: hänellä on kiintymyssuhde kasvattiperheensä jäseniin - mutta nämä eivät tiedä puoliakaan Greyn salaisuuksista. (Aidosti syvää yhteyttä ei siten ole.) Näihin ihmisiin Grey on suunnitellut rajoittavansa elämänsä kiintymyssuhteet. Luottamuksellisiakin suhteita hänellä on: niihin lukeutuvat suhde hänen psykiatriinsa sekä Rouva Robinsoniin. Luonnollisesti Grey edellyttää ehdotonta luotettavuutta myös palkollisiltaan. Jos luottamus on mennyt, se on mennyt.

Grey hyväksyy nämä elämäänsä leimaavat tosiasiat eikä edes yritä muuttaa niitä: hän ei yritä muuttaa itseään tai vaadi toisia hyväksymään häntä ”sellaisena kuin hän on”. Sen sijaan hän pyrkii muokkaamaan lähtökohdistaan parasta mahdollista: elämään niin tyydyttävää elämää kuin suinkin ja kätkemään omituisuutensa toisilta. Tukahduttamisen tielle Grey ei kuitenkaan lähde; hänelläkin on nimittäin tarpeensa.

Tästä syystä Grey tarvitsee rinnalleen palvelijan/orjan (”submissive”).

Tämä suhde aloitetaan kirjallisella sopimuksella (NDA), ja käytännössä se tarkoittaa naisen kokonaisvaltaista omistamista määräajan. Anastasia ihmettelee, suostuuko muka monikin nainen vapaaehtoisesti Greyn ehdotuksiin. ”You’d be amazed”, Grey vastaa (104).

Greyn naissuhteet muistuttavat monin tavoin työsuhdetta: nainen saa käyttöönsä puhelimen, kannettavan ja auton. (Samalla nämä ovat herra Greylle vain eräs tapa kontrolloida naisen liikkeitä ja muuta toimintaa.) Myös vaatevarasto ja majoitus kuuluvat työsuhde-etuihin, ja annettujen vaatteiden käyttö on jopa vaadittua (lukuisten muiden vaatimusten ohella). Korvaus maksetaan ylellisenä ylläpitona. Greyn naiset muistuttavatkin kurtisaaneja, minkä Anastasiakin laittaa merkille. Asia kiusaa häntä paljon - mutta Grey luonnollisesti osaa auttaa hänet tämänkin ongelman yli: kaikki riippuu näkökulmasta ja siitä, kuinka asiat määritellään...

* * *

 

Yksityisyyttään varjellakseen herra Grey ei harrasta seksiä ennen sopimuksen laatimista ja allekirjoittamista. Se on hänen periaatteensa. Niin "perverssi" kuin hän onkin, hallitsematon, huolimaton tai irrationaalinen hän ei ole; tunteet eivät vie häntä mennessään. Sopimus on hyvin yksityiskohtainen ja virallinen klausuuleineen kaikkineen.

 

Myös Anastasia allekirjoittaa salassapitosopimuksen ja pääsee lähemmäs sitä, mitä herra Grey on suunnitellut heidän varalleen. Varsinaista sopimusta "palvelussuhteesta" Anastasia ei kuitenkaan ennätä koko tarinan aikana allekirjoittaa ennen avioliittosopimusta. (Sen jälkeen sopimus "palvelussuhteesta" onkin jo yhdentekevä.)

 

Greyn leikkihuoneesta tulee myös Anastasian koulutuspaikka. Rituaalit ja oikean järjestyksen noudattaminen ovat erittäin tärkeitä: kaikki alkaa ensi hetkestä tarkoin määrätyllä tavalla. Anastasian on orjan asemassaan saavuttava huoneeseen ennen herra Greytä ollakseen vastaanottamassa herraansa. Hiukset on oltava sidottu, on istuttava oikeassa asennossa katse maahan luotuna, yllä ainoastaan alushousut. Missään olosuhteissa ei saa puhutella herraa ilman lupaa tai edes katsoa kohti. (Ainoa poikkeus tähän on turvasana.) Vaikka kaikki on leikkiä, se ei kuitenkaan ole: herra Grey suhtautuu tähän kaikkeen äärimmäisellä vakavuudella. Nauramisesta - tai jo pelkästä virnuilusta - voi saada rangaistuksen.

Kun seuraa Anastasian puheita sisäisestä jumalattarestaan ("inner goddess") ja kuvauksia niistä muutoksista, joita hänessä tapahtuu, voi hyvin olettaa, että myös Anastasiaan rakentuu jonkinlainen alter ego tai vähintään seksuaalinen mielentila. (Palaan tähän tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.)

 

Anastasialla ei kuitenkaan ole taustallaan niin vaikeita traumoja kuin herra Greyllä, joten Anastasian mahdollisuus kasvattaa itseensä alter egoa on rajallinen: mahdollinen alter ego tai altered state ei voi hakea juuriaan tai voimiaan kovin syvältä Anastasian psyykestä.

 

Kenties juuri tästä syystä Anastasia ei koskaan pääse kovin syvälle sadomasokismin tai kivun maailmaan: hänen ”systeemiään” ei yksinkertaisesti ole rakennettu sillä tavoin; Anastasia on sadomasokismiin liian eheä.

 

 

* * *

 

Mennäänpä nyt aikaisemmin mainitsemaani kohtaukseen, jossa herra Greyn ”sub-alter” (submissive alter) tulee esiin:

Tässä vaiheessa kertomusta Anastasia on kerran aikaisemmin - trilogian ensimmäisen osan lopussa - jättänyt herra Greyn. Koska he kuitenkin olivat ennättäneet luoda tunnepitoisemman suhteen kuin herra Greyllä on ollut tapana, hylätyksi tulemisen trauma muistuttaa olemassaolostaan: jätetyksi tuleminen koskee. (Grey on nähtävästi pelannut uhkapeliä laskelmoidessaan, että Anastasian voittaakseen on panostettava normaalia enemmän. Niinpä hän on päästänyt Anastasian hieman lähemmäs kuin naisiaan tavallisesti, ja jakanut tämän kanssa sellaisia intiimejä asioita, joita ei ole ennen jakanut kenenkään kanssa, esimerkiksi jäänyt vierekkäin nukkumaan.) Anastasian jätettyä hänet Grey oli vaipunut tunnelmiin, joita ei kuulemma koskaan enää halua joutua kokemaan. Koska Anastasia kuitenkin oli yhä voitettavissa takaisin, herra Grey on pääsi huokaisemaan helpotuksesta: peli (ja koulutusohjelma…) voivat jatkua. Hylätyksi tulemisen trauma on kuitenkin noussut liian tuoreeseen muistiin.

Niinpä tilanteessa, joka muistuttaa herra Greytä heidän erostaan, mies menettää kontrollin. (Anastasia on juonut ja hän saa mustasukkaisuuskohtauksen. Grey on nimittäin koko illan huolehtinut psykiatrista apua tarvitsevasta exästään, ja mikä pahinta, jättänyt exän vaarallisesta kohtaamisesta pelästyneen Anastasian yksin. Taustalla painaa myös tieto siitä, että herra Greyn ”seksuaalikouluttaja” on edelleen Greyn hyvä ystävä ja luotettu. Herra Greyn menneisyys tuntuu murskaavalta. Niinpä Anastasia haluaa kyseenalaistaa oman ainutlaatuisuutensa ja koko merkityksensä miehen elämässä. Melko tavallista parisuhdeskismaa siis. Mutta mistäpä Grey sen tietäisi; hän ei ole koskaan ollut parisuhteessa.)

Grey ei siis tiedä, mistä napista voisi painaa tai mistä narusta vetää saadakseen Anastasian kokemaan toisin. Asiat näyttävät kääntyvän pahaan suuntaan, ja herra Grey voi vain ennakoida mitä tuleman pitää. Äkkiä tuska on liiallista. Grey ei kykene käsittelemään tilanteen aiheuttamaa kauhua.

Tätä kontrollin menettämistä kuvaa hyvin kirjaimellisesti Greyssä asuvan ”alistujan” ilmaantuminen: yllättäen Grey siirtyy ”orjan” asemaan. Se on ainoa, mitä Grey enää osaa: jättäytyä, alistua ja kerjätä – luonnollisesti toivossa, että ”herra” (Anastasia) suostuisi hyväksymään hänet. (Tässä ilmennee myös vanhan ja tutun kaavan mukainen liiallisen tuskan käsittelytapa: ’rankaise minua fyysisellä kivulla, jotta olemassaoloni olisi siedettävämpää; mitä tahansa kipua, mutta ei syvää henkistä tuskaa’.)

”I shake my head. ’I’m no good for you.’

‘What?’ he breathes, his eyes widening in alarm. ‘Why do you think that? How can you possibly think that?’

‘I can’t be everything you need.’

‘You are everything I need.’

‘Just seeing you with her...’ My voice trails off.

‘Why do you do this to me? [...]’ He takes a sharp breath, running his hand through his hair again. [...] He reaches me, and I step back instinctively. He drops his hand, blinking at me. […] ‘You’re running?’ he whisperes as his eyes widen with fear.

I say nothing as I try to collect my scattered thoughts.

‘You can’t’, he pleads.

‘Christian...I...’ I struggle to collect my thoughts. What am I trying to say? I need time, time to process this. Give me time.

‘No. No!’ he says. [...] He looks wildly around the room. For inspiration? For divine intervention? I don’t know.

 ’You can’t go. Ana, I love you!’

 ’I love you too, Christian, it’s just –’

 ‘No...no!’ he says in desperation and puts both hands on his head. […] [H]e breaths, his eyes wide with panic, and suddenly he drops to his knees in front of me, head bowed, his hands spread out on his thighs. He takes a deep breath and doesn’t move.

 What! ’Chirstian, what are you doing?’

 He continues to stare down, not looking at me. [...]He doesn’t move.

‘Christian, look at me!’ I command in panic.

 His head sweeps up without hesitation, and he regards me passively with his cool grey gaze – he’s almost serene...expectant. [...]

Chirstian. The submissive.

Chirstian on his knees at my feet, holding me with his steady gray gaze, is the most chilling and
sobering sight I have ever seen [...]I inhale sharply with shock.[...]

‘Christian, please don’t do this. I don’t want this.’

 He continues regard me passively, not moving, saying nothing. [...] My heart squeezes and twists, What the hell have I don to him? Tears pick my eyes.

 ‘Why are you doing this? Talk to me,’ I whisper.

 He blinks once.

 ‘What would you like me to say?’ he says softly, blandly, and for a moment I’m relieved he’s talking, but not like this – no. No. [...] The image of a powerful man who’s really still a little boy, who was horrifically abused and neglected, who feels unworthy of love from his perfect family and his much-less-than-perfect girlfriend... my lost boy... it’s heartbreaking. [...] I’m going to have to figjht to bring him back, to bring back my Fifty.

 The thought of me dominating anyone is appallling. The thought of dominating Christian is nauseating. It would make me like her – the woman who did this to him. [...] I sink to my knees in front of him. […] Like this, we are equals. We’re on a level. This is the only way I’m going to retrieve him.

 His eyes widen fractionally as I stare up at him, but beyond that his expression and stance don’t change.

 ‘Christian, you don’t have to do this,’ I plead. ‘I’m not going to run. I’ve told you and told you and told you, I won’t run.[...] I just need some time to think...some time to myself. Why do you always assume the worst?’ [...] He regards me intently and I think he’s listening. […]My voice is a whisper as I express my darkest fears. [...]

‘Are you going to kneel here all night? Because I’ll do it, too’ […] I think his expression softens – maybe he looks vaguely amused. But it’s hard to tell. [...] His intense gaze darkens suddenly and he blinks.

’I was so scared’, he whispers. […]’Oh, Ana,’ he breathes, and he twists and pulls me down on to the floor so that I am underneath him. I bring my hands up to cup his beautiful face, and in that moment, I feel his tears.

 He’s crying...no. No!

 ‘Christian, please don’t cry. I meant it when I said I’d never leave you. I did. If I gave you another impression, I’m so sorry... please, please forgive me. I love you. I will always love you.’”

(Fifty Shades Darker, 320-328)

Tapahtuma järkyttää Anastasiaa. Hän kohtaa Greyn, jollaista ei ole koskaan ennen tavannut. Hetken Anastasia pelkää rikkoneensa tai menettäneensä "oikean Greyn".

Tilanne kuitenkin alkaa laueta Anastasian huomatessa, että Greyn kasvoilla häivähtää huvittuneisuus.
Vaikka Grey vaikuttaakin aivan aidosti kauhistuneelta - niin kauhistuneelta että jopa alter ego tulee esiin -  tämä huvittuneisuus jättää lukijan pohtimaan, onko Grey - ainakin osittain - pyrkinyt vain manipuloimaan Anastasiaa. Voi tietysti olla, että huvittuneisuus ilmaisee ainoastaan sen, että alistuva alter ego painuu takaisin ja tutumpi Grey palaa pintaan.

Joka tapauksessa Grey haluaa saada tahtonsa läpi. – Ja onnistuu.

On hyvä pitää mielessä, että Grey, ihmisluonnon ekspertti, on samalla myös manipuloinnin asiantuntija: hän tietää, kuinka kukin toimii ja mistä syistä nämä niin tekevät. (Niinpä hän varmasti tietää, mikä vaikutus hänen reagoinneillaan ja toimillaan on Anastasiaan.) Varmasti Grey siis tietää myös sen, että kaikkea tavoiteltua ei voi saavuttaa pakottamalla, ja ettei pakottaminen edes ole kovin tehokas vaikutuskeino: palkitsevinta on hallita huomattavasti hienosyisempi manipulointi. Lisäksi Grey on äärimmäisen päämäärätietoinen ja voimakastahtoinen, mies, jolle ei sanota ’ei’. Miksipä hän ei käyttäisi kaikkia käytettävissään olevia keinoja tavoitellessaan päämääriään? Ja sitä intensiivisempiä keinoja hän käyttää, mitä hyödyttömämmiksi vähäisemmät keinot osoittautuvat.

Herra Greyn reagointeja ei silti pidä sekoittaa näyttelemiseen: Grey laittaa itsensä peliin; reaktiot lienevät hyvinkin aitoja. Kyse on lähinnä siitä, millaisia asioita hän sallii kenenkin seurassa tapahtua; Greyn kaltainen kontrollifriikki osaa kyllä ennakoida asiat hyvin, hyvin pitkälle. Tällöin edes yllätykset tai sattumat eivät voi liukua jo ennalta määrätyn liikkumatilan ulkopuolelle tai ainakaan yli marginaalin.

Niinpä voi hyvin ajatella, ettei Anastasia nähnyt herra Greystä mitään sellaista puolta, mitä tämä ei ollut valmis hänelle näyttämään, mikäli tositilanne sellaista vaatisi. Grey on huolella asettanut pelin säännöt ja korkeat panokset – ja kerää voittoja toisensa perään.

 

Tapauksen jälkeen myös herra Grey alkaa vaatia Anastasialta suurempaa sijoitusta, ja alkaa ehdotella aviolittoa. (Kenties herra Grey on huomannut, että Anastasian tasoista Stepford-vaimo -ehdokasta on vaikea löytää...)

 

 

* * *

 

Mitä vielä tulee herra Greyn peliin:

Vastaavasti mietityttää, olisiko herra Grey todellakin päästänyt Anastasian noin vain poistumaan elämästään: Grey ei ole mies, joka antaa helposti periksi, joten miksi hän olisi aloittanut Anastasian kohdalla? Kun otetaan huomioon, millaisen pakkomielteen herra Grey on Anastasiasta itselleen tehnyt, periksiantaminen tässä kohden kuulostaa melko epäuskottavalta ja epäjohdonmukaislta.

 

Epäilenkin, että pariskunnan ero ja Greyn suru oli hetkellistä vetäytymistä, jonka aikana herra Grey laati uusia suunnitelmia ja kokoili itseään (sillä varmasti hän tunsi olonsa kolhaistuksi ja kurjaksi. Sellaisen kokemuksen jo pelkkä torjutuksi tuleminen voinee synnyttää Greyn kaltaiselle miehelle). Jotakin tällaista antaa ymmärtää myös se, mitä herra Grey eron aikana puuhasteli. Hän mm. kokosi Anstasialta lahjaksi saamansa pienoismallin ja kehysti sen, ja antoi Anastasian tietää tästä arvostuksen osoituksestaan lähettämällä kuvan koko komeudesta. Lisäksi hän tallensi Anastasialle soittimellisen omaa mielimusiikkiaan, jonka lahjoitti tälle yhdessä ”työsuhdetietokoneen” ja ”-puhelimen” palautuksen yhteydessä. (Grey perusteli tavaroiden palautusta sillä, että ne olivat Anastasialle omaksi lahjoitettuja. Esimerkiksi autonsa Anastasia sai valmistujaislahjaksi.) Mutta yhtä kaikki: mikä ikinä onkaan palautuksen todellinen syy, samalla tavarat muistuttavat herra Greystä ja viestittävät työsuhteesta ja sen jatkumisesta. Lisäksi Anastasia ei vielä tässä vaiheessa - muistaakseni - ole tietoinen siitä, etteivät puhelin, tietokone ja auto olekaan erityislaatuisia lahjoja rakastetulle, vaan tavaroita, joita Grey on antanut jokaiselle orjalleen.

Niinpä pidän herra Greyn tarjoamaa tilaa näennäisenä, eleenä, jonka on tarkoitus tehdä tehtävänsä. Herra Grey osaa kalastaa antamalla pitkää siimaa ja ennakoida asioita hyvin kauas.

Lopulta ero kestääkin vain alle viikon. (Myös lukijoidenkin kannalta tällä erolla - ensimmäisen osan päätöksellä - lienee tehtävänsä. Palaan siihen myöhemmin.) Koska Anastasia palaa herra Greyn luokse, emme saa koskaan tietää, mitä tämä olisi tehnyt, jos Anastasia olisi pysytellyt miehestä erossa. Siihen Anastasia ei yksinkertaisesti enää kykene.

Takaisin peliin:

 

Jo tarinan alkuvaiheilla Anastasia on ihmetellyt, miksi hemmetissä mies lähettelee hänelle kalliita lahjojaan, vaikka on ilmoittanut, ettei haluaisi heidän enää olevan keskenään tekemisissä:

 

Anastasia on hiljattain ollut Greyn kanssa ensitreffeillä ja toivonut kovasti miehen suutelevan häntä. Sitä mies ei kuitenkaan tee - vaikka pitelee huuliaan kiihottavan lähellä - ja nolaa Anastasian. Lisäksi Grey kuvailee, ettei ole oikea mies hänelle. Anastasia poistuu loukattuna ja sydänsuruissaan. Kestää aikansa toipua.

 

Juuri kun se on tapahtumaisillaan, herra Grey ottaa jälleen yhteyttä. Mies kuulemma vain haluaa onnitella Anastasiaa… Ilmiselvästikään lahja ei ole pelkkä onnittelu: ohessa on kortti, jossa on sitaatti Tessin tarinasta. "Why didn't you tell me there was danger? Why didn't you warn me? Ladies know what to guard against, because they read novels that tell them of these tricks..." (You don't say...) Lahjana ovat tuon tarinan ensipainokset. Lahja on siten syötti – ja samalla ”vastuuvapauslauseke”: ’hyvä on, tehdään kuten toivot, mutta sinua on sitten varoitettu’. (Luonnollisesti herra Grey perustelee kirjavalintaansa sillä, että on tiennyt Anastasian pitävän Thomas Hardysta. Mutta totta kai Tessin tarina tarkoittaa paljon enemmän - etenkin herra Greyn lahjoittamana.)

 

* * *

 

Mutta edes herra Grey ei ymmärrä kaikkea tai osaa varautua mihin tahansa. Anastasialla on nimittäin ominaisuuksia ja vaikutus, jotka yllättävät Greyn.

Ensinnäkin Grey yllättyy Anastasian luonteen lujuudesta: Anastasia uskaltaa uhmata herra Greytä. Grey yllättyy myös tajutessaan, että hän – tai osa hänestä – pitää siitä. (Suhde onkin jatkuvaa tasapainoilua herra Greyn Anastasian uhmakkuutta kohtaan osoittamien asennoitumisten välillä: toisaalta uhma raivostuttaa herra Greytä, toisaalta viehättää häntä.) Anastasian onneksi nainen ei myöskään vaikuta olevan perso ylelliselle elämäntavalle. Mutta mikä tärkeintä, Anastasia ei ole niin epävarma, että kokisi ajatuksen suhteen lopettamisesta ylitsepääsemättömänä. Lisäksi Anastasia on riittävän ehyt osatakseen rakastaa.

Nämä kaikki asiat yhdessä liikauttavat herra Greyn maailman perustaa juuri sen verran, että jotakin oleellista muuttuu: hyvin vähän, mutta hyvin merkittävää.

”’I had envisioned a very different realtionship between us,’ he murmurs. I can tell by his gaze that he’s terrified.

 Then it hits me like a wrecking ball. If he’s a sadist, he really needs all that whipping and caning shit. Oh, fuck. I put my head in my hands.

 ‘So it’s true,’ I whisper, glancing up at him. ’I can’t give you what you need.’ This is it – this really does mean we are incompatible.

 The world starts falling away at my feet, collapsing around me as panic grips my throat. This is it. We can’t do this.

 He frowns. ’No no no. Ana, no. You can. You do give me what I need.’ He clenches his fist. ‘Please believe me,’ he murmurs, his words an impassioned plea.

 ‘I do not know what to believe, Christian. This is so fucked-up,’ I whisper, my throat hoarse and aching as it closes in, choking me with unshed tears.

 His eyes are wide and luminous when he looks down at me again.

 ‘Ana, believe me. After I punished you and you left me, my worldview changed. I wasn’t joking when I said I would avoid ever feeling like that again.’ He gazes me with pained entreaty. ‘When you said you love me, it was a revelation. No one’s ever said it to me before, and it was as if I’d laid something to rest – or maybe you’d laid it to rest, I don’t know. Dr. Flynn [Greys psychiatrist] and I are still in deep descussion about it.’”

(Fifty Shades Darker, 320-330)

Grey siis tajuaa, että on jotakin, mitä hän tarvitsee vielä enemmän kuin kipua tai dominointia: rakkautta. Lisäksi Grey huomaa, ettei hän haluakaan tuottaa Anastasialle kärsimystä: Grey ei halua satuttaa häntä. (Ei ainkaan kovin ankarasti). Tätä muutosta herra Greyssä ja heidän suhteessaan kuvaa se, että "leikkihuoneesta" poistetaan ankarimmat "leikkivälineet"; Anastasia on muuttanut herra Greytä, ja häntä muuttaessaan vaikuttanut myös "leikkihuoneen" sisustukseen ja sisältöön.

Toisaalta voidaan ajatella, että tässä kohden tarinaa esiintyy rakkausromaanille tuttu ja pakollinen juoni: Love conquers all, ja tuhahtaa: ”Niin varmaan…”

Toisaalta voidaan myös ajatella, että Grey pelaa peliään; että tämä on jälleen eräs manipuloinnin muoto.

Mutta kaikesta huolimatta ajatus siitä, että rakastetuksi tulemisen kokemus voisi eheyttää sellaisia traumoja, joiden käsittelyyn on kehitetty mitä erilaisimpia sublimointeja, on minusta uskottava.

Mahdollinen epäuskottavuus tai sudenkuoppa liittyy

1) kysymykseen siitä, kuinka Anastasia ja herra Grey ovat tarkemmin ottaen muka onnistuneet luomaan niin läheisen ja luottamuksellisen suhteen, että ”rakkaus pääsee sisään”, niin sanotusti? Tässä kohdassa, jos jossakin, on turvauduttu rakkausromaanille tyypilliseen fantasiointiin. Ainakin minun on hyvin vaikeaa kuvitella herrra Greyn kaltaisen ihmisen päästävän Anastasian kaltaista ihmistä niin lähelle itseään. Jos niin tapahtuu, kyse lienee ihmeestä.

 

2) kysymykseen siitä, kuka meistä itse on niin ehyt, että kykenee rakastamaan eheytymisen edellyttämällä ehdottomuudella, täyteydellä ja kärsivällisyydellä? Tällainen rakkaus on likipitäen jo pyhää ja jumalista (ja voi olla, että vain usko Jumalan rakkauteen voi saada aikaan sellaisen kokemuksen). Ilman tällaista rakastetuksitulemisen kokemusta traumatisoitunut jää riippuvaiseksi toiseksi parhaista vaihtoehdoistaan, kuten ammattiavusta ja sublimoivasta toiminnasta.

Mikäli seuraamme tarinan psykologista uskottavuutta, kertomus on tässä kohtaa kuitenkin siinä mielessä realistinen, ettei herra Grey sentään totalisoi kokemustaan: hän kertoo asian olevan kuvailemallaan tavalla juuri nyt; juuri nyt hän ei tunne tarvetta sadismiin (330). Sadistinen alter ego ei siis ole kuin taikaiskusta kadonnut minnekään, vaan sitä on työstettävä vähitellen. Kertomuksen aikana se tekee vielä monta come-backia (varmaankin monen lukijan iloksi...) Mutta hyvällä tahdolla ja rakkausromaanin hengessä voimme ajatella, että jossakin syvällä jotakin tärkeää on muuttunut…

Vaikka voidaankin kysyä, kuinka hyvä perusta suhteelle on se, että Grey vain 'haluaa välttää tuntemasta oloaan kammottavaksi', tässä ainakin tulee osoitetuksi, että Greyn motivaatio tavoilleen järjestellä sukupuolielämänsä ja ihmissuhteensa on ahdistuksen välttely. (Entä kuinka hyvä syy avioliitolle on hylätyksitulemisen pelko? Toki se kuulostaa kauniilta, jos joku kertoo, ettei voi elää ilman meitä, mutta syvemmin asiaa tarkasteltuna -.)

 

* * *

 

Herra Greyn arvista tulee suhteen läheisyyden indikaattori: mitä enemmän Greyn ja Anastasian suhde lähenee, sitä lähempää Grey antaa Anastasian koskettaa arpiaan. Lopulta Anastasia saa koskettaa miestä suoraan arpiin. Tätä ennen Anastasian on kuitenkin saavutettava suuri luottamus. Herra Greyn kohdalla tämän voi saavuttaa vain luovuttamalla hänelle riittävästi hallintavaltaa...