FSOG 5: "Let me in" 3/3

…ja suoraan asiaan. (Edelliseen kirjoitukseen liittämäni pitkän katkelman pohdiskelu siis jatkuu.)

 

* * *

 

Huolimatta väkivallasta, Anastasian sadomasokistinen kokemus ei kuitenkaan ole verrattavissa mihin tahansa väkivaltaan.

Ensinnäkin herra Grey nivoo kivun tuottamisen nautintoon (ainakin lopulta; jossain vaiheessa Anastasia jopa pyytää käsittelyä. Osittain hän tekee näin siksi, että haluaa miellyttää herra Greytä, osittain siksi, että huomaa alkavansa pitää käsittelystä.) Toisin sanoen herra Grey ehdollistaa Anastasian yhdistämään seksuaalisen kiihottumisen ja -tyydyttymisen kipuun. (Silläkin on varmasti oma suuri vaikutuksensa, että herra Grey näyttää tietävän aina erinomaisesti, mitä hän on tekemässä ja miksi.)

Toisekseen herra Grey kompensoi (tai ainakin pehmentää) ankaraa käsittelyään ylenpalttisella huolenpidolla: hän hoivaa aiheuttamansa kärsimyksen fyysiset ja psyykkiset jäljet. Vauvaölyjä, särkylääkettä, lepoa ja hellyyttä - ja palkkioksi kehuja ja ylellisyyksiä. Tähän - ”taviksen” mielestä ilmeisen vinoon ja ristiriitaiseen, ja siten häiriintyneeksi koettuun - dynamiikkaan siis kuuluu, että hellyys vuorottelee ankaruuden kanssa, ikään kuin sovitukseksi ankaruudesta tai vastapainoksi sille. (Myös Tiffany Reiszin romaanin katkelmassa todettaan: "He saved up her pain, counted it like currency and the more pain she endured, the more pleasure she could buy with it.")

Mutta ennen kaikkea tämä dynamiikka valmistaa sen jännitteen, joka osoittaa, missä raja kulkee ja missä paimenlanka puolestaan räsähtää sormille (ja millaisilla volteilla). Mikään ei kouluta ihmistä paremmin kuin tukeutua hänen mielihyvänsä (kuten turvallisuus ja nautinto) ja mielipahansa (kuten pelko ja kipu) lähteisiin.

Rankaisu siis kietoutuu kiinteästi sääntöjen noudattamiseen. Tästä syystä itseäni askarruttaakin, saako herra Grey suurempaa mielihyvää sadismista vai sääntöjensä noudattamisesta; toisaalta sääntörikkomus ”oikeuttaa” hänet sadismiin, mutta toisaalta sadismi edistää sääntöjen noudattamista.

Kolmanneksi, ja edeltävään liittyen: erityisen tärkeää näyttää olevan protokollan tai sopimusten, ennalta ilmoitetun logiikan, noudattaminen. Tässäkin mielessä seksuaalinen sadismi eroaa mielivaltaisesta ja henkisesti tyrannisoivasta sadismista. Herra Grey kurittaa ainoastaan ennakolta antamiensa varoitusten perusteella ja ennakolta sovittujen sääntöjen puitteissa. Hän kertoo aina mitä tuleman pitää ja toimii sitten sanojensa ja varoitustensa mukaan. Tämän sivuvaikutus luonnollisesti on se, että jopa sanoista ja eleistä tulee lopulta triggeröiviä: niillä voi asettaa rajan ja esittää vaatimuksen.

Mikä tärkeintä, herra Grey hallitsee itsensä täydellisesti: hän ei koskaan sorru ylilyönteihin – kirjaimellisesti – ja malttaa ensin selvittää, mikä on Anastasian henkinen tai fyysinen sietokyky. (Kenties varsinkin juuri tästä syystä herra Grey valvoo niin kiinteästi Anastasian reagointeja ja vaatii intiiimiä, rehellistä vuorovaikutusta.)

* * *

”Tavikselle” tämä - kivun yhdistyminen nautintoon - on helpoimmin ymmärrettävissä juurikin ilmeisen fyysisen nautinnon kautta: esimerkiksi takapuolelle läimiminen silloin kun geishakuulat ovat sisällä - siinäpä lause jollaisia ei joka päivä kirjoittele – heilauttaa kuulia g-pistettä stimuloivalla tavalla. Kuulemma.

 
Haastavampaa sen sijaan on ymmärtää – tai edes haluta ymmärtää – sadomasokistisen nautinnon psykodynaamista puolta, eli henkisistä syistä johtuvaa kiihottumista ja nautintoa. ”Mistä ihmeestä sellainen voi johtua?”  

Koska Anastasia edustaa ”tavista”, hänellä on sama ongelma.

Katselin juuri E L Jamesin haastattelun, jossa hän kertoi kirjoittaneensa tarinan juuri tämän kysymyksen ympärille: mitä tapahtuisi, jos joku, joka ei pidä sadomasokismista tai jolle se on täysin vierasta, joutuisi ilmiön kanssa tekemisiin? Lisäksi James kertoi tukeutuneensa psykiatrin asiantuntemukseen siinä, mistä herra Greyn sadomasokismi voisi johtua: että kun on tällainen ja tällainen mies jolla on tällaisia ja tällaisia juttuja, mikä siellä taustalla voisi olla?

Tämä selittääkin monta asiaa. Ensinnäkin ymmärrän nyt paremmin kertomuksen läpi puskevaa tendenssiä tutustuttaa lukijansa sadomasokismiin ja jopa myydä suuntausta. (Kysymys siitä, miksi näin tehdään, jää silti avoimeksi.)

 

Toisekseen ymmärrän nyt huomattavasti paremmin myös sen, miksi herra Greyn taustalle on täytynyt luoda hyvin vaikea menneisyys, ja esittää sadomasokismin olevan siitä juontuva psyykkinen vinouma: sadomasokismi on vanhastaan ymmärretty ilmauksena häiriintyneisyydestä, ja tämä kuultaa psykiatrisessa näkemyksessä edelleen; sadomasokisti on määritelttävä häiriintyneeksi, jotta psykiatriaan perustuva ihmiskäsitys - nykyisin vallalla oleva ihmiskäsitys - pysyisi loukkaamattomana ja itselleen johdonmukaisena. Niinpä herra Greyn menneisyys - ja se että herra Grey on ylipäätään pitänyt esittää häiriintyneenä – ei yllätä. Sekin selittyy, miksi herra Greyn oireyhtymä syineen ja seurauksineen on kuin suoraan psykiatrian oppikirjasta.

Toisaalta tämä herra Greyn ”psykiatrinen vinous” mahdollistaa häneen sen pimeyden, joka osaltaan - ellei erityisesti - tekee hänet kiinnostavaksi hahmoksi. Ilmeisesti tämän pimeyden on nykyajan – ja oikeaa maailmaa ainakin kulisseiltaan jäljittelevässä – kirjallisuudessa selityttävä sairaudella. (Toista se oli vielä Heathcliffin aikana.) Jonakin toisena aikana pimeys olisi palautunut demoneihin (joihin se mielikuvitushahmojen kuten vampyyrien ja ihmissusien kohdalla voidaan edelleen palauttaa). ”Pahan pojan” on nykyään oltava ”sairas poika”. Pimeyttä on kuitenkin oltava, sillä jostain syystä pimeys on aina ollut fiktiivisissä hahmoissa kiehtova ominaisuus, ja viihdyttämään pyrkivä kirjailija tietää tämän (ajatellaanpa vaikka dekkarikirjailijoita). Tämä pimeyden kiehtovuus kirjallisuudessa voi liittyä paitsi ”kiellettyyn hedelmään” (paholainenhan houkutuksineenhan on aina pimeä olento), myös siihen, että fiktiivisessä kirjallisuudessa on lupa käsitellä melko vapaasti ihmisyyden ”kiellettyjä”, ”salattuja” tai ”pahoja” puolia, ”pimeyttä” - verrattain turvallisesti. 

E L James itse on sitä mieltä, ettei sadomasokismi välttämättä edellytä taustalleen tällaista pimeyttä. Hän myös kertoo ensin ajatelleensa, ettei halua lähteä kirjoittamaan herra Greyn henkilöä psykiatrisesta näkökulmasta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Niin tai näin, James on kuitenkin onnistunut jättämään herra Greyn diagnoosin marginaalin: herra Grey saa asua ja elää muiden keskuudessa, ja hänen tilansa luokittelu ”häiriintyneeksi” tulee esiin ainoastaan satunnaisilla psykiatrin vastaanotoilla, sekä muutamissa herra Greyn itseään koskevissa keskusteluissa Anastasian kanssa. Muutoin hän saa olla perinteinen kioskiromantiikan ylimielinen kuningas; hänen valioyksilön asemaansa ei kajota. Hyvä niin, mielestäni, sillä kirjallisuuden tehtävä on uskaltaa kuvitella ja tunnustella, myös toisin, ja tarjota tätä kautta oivalluksia tai toisenlaista kosketuspintaa ihmisyyteen. Tai fantasiaa. Mielestäni.

Mitä tulee sadomasokismiin, James kuvailee, että herra Greylle se on tapa käsitellä mennyttä ja tulla sen kanssa toimeen. Kyllä, tämä on helppoa lukea tarinasta. Palataanpa siihen:

* * * 

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen jo käynyt läpi niitä syitä, joilla Anastasia – ja herra Grey! – perustelevat tai sallivat sadomasokismin.

Kenties mieleenpainuvin perustelu on kuitenkin Anastasian oma, välitön kokemus heti ensimmäisen ”käsittelynsä” jälkeen: jonkinlaisesta järkytyksestään huolimatta hän kuitenkin, oloaan tunnustellessaan, havaitsee käsittelyn liittyvän omituisella tavalla helpottuneeseen oloon. (”I remember him saying [...] that I would feel so much better after a good hiding. How can that be so? I really don’t get it. But strangely, I do. [...]I have this safe, weird, bathed in afterglow, sated feeling. I put my head in my hands. I just don’t understand.”)

Tämä on kiinnostava kuvaus. Kyllä, Anastasia on fiktiivinen hahmo, mutta hän on kaikesta huolimatta sadomasokistisen kokemuksen tulkki. Hänessä tuo kokemus on kuvattu sellaisena, kuin hänen kaltaisensa sen ovat kokeneet tai todennäköisesti kokisivat. Joten katsotaanpa lähemmin. 

Aikuisesta ihmisestä voi tuntua irvokkaalta ja ristiriitaiselta ajatella, että kukaan rakastaisi ketään lyömällä häntä. Tämä ei kuitenkaan ole niin kaukaa haettua kuin voisi kuvitella: juuri tällä tavallahan esimerkiksi perinteisessä (ja raamatullisessa) lastenkasvatuksessa on ajateltu.

Käsitykseni mukaan tätä samaa dynamiikkaa toteutetaan sadomasokismissa, ja juuri tähän perustuu sen henkisesti (etenkin emotionaalisesti) tyydyttävä vaikutus: tuntuu hyvältä ”huolehtia” taikka antautua ”jonkun vahvemman huolehtiviin käsiin”. (Palaan tähän ajatukseen hetken kuluttua.)

Herra Greyn harjoittama ”sadomasokistinen käyttäytyminen” tuomieleen  juurikin varhaislapsuuden kasvatuksen. Sellaista muistuttaa myös käytös, jota kuvataan aikaisemmin lainaamassani katkelmassa Tiffany Reiszin romaanissa, The Siren, joskin sen sävy on hartaampi, jolloin mukaan tulevat myös uskonnolliset sävyt. (Sellaisia tosin on löydettävissä myös herra Greyn harrastamasta sadomasokismista, ajatellaanpa vaikka hänen ortodoksisia rituaalejaan taikka musiikkivalintojaan, esimerkiksi Thomas Tallisia.)

Lapsuudessa vanhemmat - etenkin ennenvahnaan - kurittivat pilttejään näiden ”omaksi parhaaksi”. Tämän vakuutettiin olevan rakastavaa, välittävää huolenpitoa. Samaa väittää myös herra Grey Anastasialle laatimistaan säännöistä, mukaan lukien kurittaminen: ”They are for your benfit and for my pleasure.”

Jossain vaiheessa nämä kasvatuksen kohteet sitten oppivat yhdistämään kurittamisen rakastamiseen. Tarkennetaan tähän ajatukseen:

Etenkin kasvatuksessa pitkin perintein käytetty fyysinen kuritus on ollut toimintaa, johon alistumalla ihminen on voinut ylläpitää hyväksytyksi tulemistaan samalla, kun hänelle on opetettu rajoja ja käyttäytymissääntöjä. (Pienellä lapsella ei ole ollut tässä asiassa vaihtoehtoja; hän on ollut täysin riippuvainen hyväksynnästä ja huolenpidosta, eikä heikompana osapuolena olisi kyennyt vastustamaan kuritusta.)

 

Tällaista kurittamista ei ole käytetty ainoastaan ennalta sovittuna rangaistuksena (eli tapauksessa, jossa kasvatettava on tiennyt rikkoneensa sääntöjä), vaan kuritus on voinut tulla myös yllätyksenä (jolloin kasvatettava ei siis ole ennakolta ymmärtänyt kurituksen perusteita, aiheellisuutta. Myöhemmin hän on toki oppinut ne. Moni lapsi onkin varmasti saanut rangaistuksen huolimatta siitä, onko hän syyllistynyt rikkomukseen tahallaan vai ei, tai onko hän ennakolta tiennyt lainkaan syyllistyvänsä ”sääntörikkomukseen” vai ei. Hyvänä esimerkkinä tästä saattavat olla uteliaisuuden ja kokeilunhalun aiheuttama käytös, tai vaikkapa yökastelu.)

Kasvatukseen liittyvä kurittaminen ei siis aina ole johdonmukaista tai kohteelleen ymmärrettävää. Näin on siitäkin syystä, että kurittaminen on ollut kasvattajille myös tapa purkaa aggressioitaan ja turhaumiaan. Ainoa, mitä kasvatuksen kohde on voinut kurittamisestaan varmuudella oppia, on se, että hänen tulee alistua ja kunnioittaa auktoriteettejaan. Niinpä joskus - etenkin kauempana historiassa - kurittamista on voitu suorittaa pelkästään arvohierarkian vahvistamiseksi, siis täysin ilman ”sääntörikkomuksia”.

Fyysinen kurittaminen on siis tapa oppia auktoriteetin kunnioittamista ja asetetut rajat (vaikkapa sitten auktoriteetin kärsivällisyyden rajat). Samalla fyysinen kurittaminen on ”sovituksen väline”: ylitettyään kielletyn rajan tai uhmattuaan (tai ärsytettyään) auktoriteettia, kasvatettava/alistuva osapuoli voi saada rangaistuksen kautta hyväksynnän takaisin. Luonnollisesti tämä tällainen jättää alistuvan osapuolen riippuvaiseksi ylemmän auktoriteettinsa tyytyväisenä pitämisestä - jopa tämän mielialoista: mitä voi tehdä, jos jo pelkkä naama ärsyttää... Pysyä poissa tieltä?

Kasvatukselliseen kurittamiseen liittyy (lapsella) myös kokemus ”huolehtivaisesta” auktoriteetista, jonkin vahvemman käsiin antautumisesta. Fyysisessä kurituksessa tämä ”voimakkaamman käsiin” antautuminen on hyvin konkreettista ja ilmeistä. (Tässä ”voimakkuus” yhdistyy siis fyysiseen voimakkuuteen, ja se puolestaan osoitetaan väkivallan - henkisen tai fyysisen pakottamisen - avulla. Tästä johtuen kasvattaja saattaa pakottaa pelkän pakottamisen takia, jotta auktoriteetin ehdoton kunnioittaminen sisäistetään.)  

Sovittuihin sääntöihin yhdistyessään kuritus herättää kasvatettavassa (lapsessa) turvallisuuden tunteita sekä kiintymyksen auktoriteettiin, joka huolehtii hänen ”turvallisista rajoistaan” ja ”ajattelee hänen parastaan”. (Turvallisuudentunnetta luovana voidaan pitää myös mahdollisuutta käsitellä ”sääntörikkomuksista” aiheutunutta syyllisyyttä kurinpitotoimen kautta. Samaa periaatetta sovelletaan uskonnoissa.) Kuvioon kuuluu, että kasvatettavalla on, säännöt ja rajat tuntiessaan, mahdollisuus saada osakseen myös hyväksyntää, tunnustusta ja palkkioita - ja lopulta myös hoivaa rangaistuksen jälkeen (ellei kasvatus ole erittäin ankaraa).

Ajattelen siis niin, että sadomasokismissa nämä varhaiskasvatuksen auktoriteetteihin kohdistetut tarpeet tulevat esiin (joko auktoriteettiin tai kurituksen kohteeseen samaistuen). Alistuvalle osapuolelle sadomasokismi voi jopa olla eräänlainen paluu ”turvallisiin ja holhoaviin (mutta samalla rankaiseviin) käsiin”. Feminiinisen osapuolen kannalta alistumiseen voi lisäksi liittyä vanhojen ja perinteisten sukupuoliroolien viehätys, syystä tai toisesta. (Huolenpito, huomio ja turvallisuudentunne eivät liene huonoja veikkauksia. Toki ne esiintyvät sadomasokismissa tavalla, joka tarkoittaa monille pelkästään liiallista kontrollointia.)

Luonnollisesti yllä kuvattu kasvatusideolgia ei enää ole virallista (ja väkivaltaan yhdistyessään jopa kiellettyä). Ihmisarvon ihanteena on tasa-arvo, ja edellä kuvattu kasvatusmenetelmä tuottaa herroja ja alamaisia (sekä henkisiä vammoja...)

* * *

Toki voidaan sanoa, että Anastasia ja herra Grey ovat aikuisia ihmisiä, ja perustella tällä sadomasokismia vääristyneenä: kurittamalla kasvattaminen ei kuuluu aikuisen kohteluun; silloin siitä tulee alentavaa pahoinpitelyä.

Juuri tästä kirjaa onkin kritisoitu, etenkin feministisen kritiikin näkökulmasta: pariskunnan suhde nähdään valtavan epätasa-arvoisena. Tällöin Anastasia nähdään hyvin voimattomana, vaikutuskyvyttömänä ja tietämättömänä osapuolena, jota herra Grey manipuloi, käyttää hyväkseen ja pahoinpitelee. Vakuudeksi etsitään Anastasian kuvauksia kielteisistä tuntemuksistaan.

Mutta onko asia näin yksinkertainen? Ensinnäkin Anastasian henkilö on edeltävässä tulkinnassa typistetty torsoksi. Tällöin jäävät huomiotta hänen rohkeutensa, itsetuntemuksensa, luonteen lujuutensa ja hyvä huumorintajunsa.  

Toisekseen, jo pelkästään erilaisten kasvatus- ja kurinpitolaitosten (koti, koulu, kirkko, poliisi, armeija) ja väkivallan muotojen tarkastelu vaatisi pohdintaa. Mutta ennen kaikkea tarkastelua vaatisi se dynamiikka, joka ihmiseen rakentuu sen myötä, kun häntä kasvatetaan ja rakastetaan väkivallan avulla (olipa se henkistä tai fyysistä tai molempia, tai edes väkivallan uhkaa). Juuri tämä - näin ajattelen - on sadomasokistisen psykodynamiikan taustavoima.

 

Tässä mielessä - näin uskon - monissa ihmisissä lienee ”potentiaa” (eli psykodynaamisia edellytyksiä) harjoittaa sadomasokismia. Tästä syystä emme voi syyttää (pelkästään) herra Greytä tahdonvastaisesta alistamisesta; kaikki alkaa jo kauan ennen, ja aivan jostakin muualta.

Jos tämän ajatuksen voikin jollain tapaa hyväksyä - siis ajatuksen väkivallan (fyysisen ja henkisen pakottamisen, jopa kurittamisen) ja rakkauden yhdistämisestä - entä nautinto; kuinka kumpikaan osapuoli voisi saada tällaisesta kurittamisesta seksuaalista nautintoa? Kysymys on itselleni jokseenkin avoin. Eräs olettamus voisi olla, että siinä vaiheessa, kun opimme yhdistämään rakastamisen – ainakin sen erään muodon – seksuaalisuuteen, samalla myös kurittaminen yhdistyy siihen, opitun ”rakastamiskonseptin” myötä. 

Joka tapauksessa, kasvatus on kaikesta huolimatta vahvasti läsnä myös aikuisten ihmisten maailmassa, esimerkiksi uskonnollisuuden kautta. Se puolestaan tarjoaa melko luonnollisen ja johdonmukaisen selityksen myös mahdollisille sadomasokistiselle tarpeille, joista ensimmäisenä tulee mieleen jo aikaisemmin mainitsemani ajatus ”lihan kurittamisesta”.

(Tällöin voidaan siis ajatella, että ihmisessä asuu syvä, ihmiskunnan uskonnollisista myyteistä juontuva syyllisyys, ja että tämän syyllisyyden myötä meissä jokaisessa asuu myös henkisen puhdistautumisen tai sovinnonteon tarve. Pohjimmiltaan tämä liittynee tarpeeseen luoda tai palauttaa tunne yhteydestä: yhteydestä elämään, olemiseen, ihmiskuntaan, jumalaan, itseen; elämän sisältöön tai tarkoitukseen. Lisäksi, jos syyllisyys ymmärretään sadomasokististen tarpeiden taustana, siinä tapauksessa syyllisyyteen liittynee myös tarve tasoittaa tilejään henkilökohtaisten, elämän varrella kerääntyneiden syyllisyydentunteiden kanssa. Tällöinkin sadomasokismi liittynee rituaaliseen sovinnontekoon rankaisun kautta – mahdollisesti vieläpä ilman varsinaista tunnustuksenteon tarvetta.) 

* * *

Sadomasokismissa ”kasvatuksellisesta intressistä lainattu dynamiikka” tulee esille muussakin holhoavassa kohtelussa kuin kurinpidossa. (Tästäkin molemmat mainitut katkelmat - E L Jamesin kirjan pitkä katkelma sekä Tiffany Reiszin romaanin katkelma - ovat hyviä esimerkkejä.)

Kehuminen!

 

Se on tyyliltään lähes väistämättä alentuvaa. ”Hyvä tyttö.” Aivan kuin kasvattaja tai muu ylempi auktoriteetti kehuisi vähempiarvoistaan, ja yleensä siitä, että tämä tehnyt jotakin sellaista, mistä tuo auktoriteetti erityisesti pitää. (Ja näinhän sadomasokistisessa yhteydessä on asianlaita: ajatus arvohierarkiasta ja miellyttämisestä stemmaavat.)

Mielenkiintoista tässä on se, että tällainen kehuminen kuvataan kiihottavaksi.

Ajattelen tämän johtuvan siitä, että aluntuvassa kehussa ilmennetään sitä hierarkkista roolijakoa, joka alun perinkin koetaan kiihottavana. Alentava kehu osoittaa siis arvojärjestyksen ja riippuvuussuhteen: ’minä olen herrasi, ja sinä haluat miellyttää minua – siksi tarvitset hyväksyntääni ja kehujani’.

Kun alempiarvoinen miellyttää ylempiarvoista ja myös pyrkii tähän, hän samalla jättäytyy tieten tahtoen alamaiseksi. Alamaiseksi jättäytyessään jättäytyy aina ylempiarvoisen armolle, ”vahvemman käsiin”. Kehuminen tässä asetelmassa on palkinto, tunnustus siitä, että "alempi" on onnistunut miellyttämään ”ylempäänsä". Koska alentuvalle osapuolelle tunne alemmuudesta on miellyttävää (tai siis kiihottavaa...), siten nimenomaan alentuva kehu ruokki sitä nautintoa, jonka alistuva osapuoli saa kontrolloiduksi ja alistetuksi tulemisestaan. (Toki osa nautinnosta on varmasti myös se, että miellyttämään onnistuessaan voi tulla palkituksi muullakin kuin tunnustuksella; onnistumiseen liittyy odotus palkinnosta tai vastalahjasta.)

Kehuminen on näin ollen myös toiminnan ohjailua. Mitä tulee kehumalla kasvattamiseen, feministien mukaan kyse voi silloin olla myös ylentämällä alentamisesta, etenkin, jos tätä esiintyy aikuisten ihmisten kesken (ja etenkin miehen suhtautumisessa naiseen).

Samaa pyrkimystä - siis pyrkimystä korostaa vallitsevaa roolijakoa - herra Grey näyttää noudattavan myös ”tiedon auktoriteettiuden” suhteen: hänellä on oikeus tietää, ja hänen tietonsa on oikeaa ja merkittävää, tärkeää. Lisäksi hänellä on oikeus ottaa selvää, sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana, eli aloittaa ja lopettaa keskustelu. Anastasian ei sen sijaan pidä ajatella ”liikaa”. (Sellainen varmaankin häiritsisi Anastasian roolia alistuvana osapuolena: hänen suostuvaisuuttaan ja luottavaisuuttaan – ja kevyttä iloisuuttaan. Lisäksi ”liiallinen tieto” vaikuttaa myös kykyyn kontrolloida tilanteita, ja kontrolli on jätettävä herra Greylle. Konkreettisimmillaan tämä ”tiedon pimittäminen” tapahtuu aktien aikana silmät sitomalla. ”Tieto on valtaa”…)

Minusta tässä on kiinnostavaa se, kuinka paljon tämäkin muistuttaa uskonnollista suhdetta jumalaan tai varhaislapsuuden suhdetta vanhempiin. Varhaislapsuudessa - ja vähän myöhemminkin - ihminen saa mielihyvän siitä, että pyrkii miellyttää vanhempiaan, ja etenkin siitä, jos onnistuu tässä tehtävässä, etenkin saadessaan siitä jopa tunnustusta tai palkinnon. (Siitä mielihyvästä, jota ihminen saa yrittäessään miellyttää jumalaansa, ei tarvinne tässä edes keskustella.)

Alice Miller argumentoi, että tämä - siis pyrkimys ja halu miellyttää holhoojiaan - on lapsen selviytymisen ehto, jopa elinehto: lapsi on täysin riippuvainen hyväksynnästä (paitsi fyysisestä suojasta myös henkisestä), ja vanhemmat yleensä ehdollistavat tämän heidän sääntöjensä noudattamiseen. Tämä tekee lapsesta alistetun ja alistuvan osapuolen. (Kysymys siitä, kuinka lapsi myöhemmin oppii tästä roolistaan - siis eräänlaisesta auktoriteettipelostaan - eroon, jää avoimeksi. Kenties ryhtymällä itse alistavaksi osapuoleksi?)

* * *

 

Mutta Anastasia tuntee olonsa käsittelyn jälkeen myös kurjaksi.

Alice Millerin mukaan fyysinen kuritus mieltyy kaikista ”hyvistä tarkoituksista” huolimatta silti sellaiseksi, mitä se ilmeisimmillään (siis ilman ”symbolista” merkitystä tai ”tulkittua” tarkoitusta) viestittää: torjuntaa, vihaa, inhoa.

Jokainen ihminen ymmärtää tämän vähintään vaistomaisesti.

Tästä huolimatta ihminen voi sallia itseensä kohdistuvan vihan ja inhon tapauksessa, jossa kokee syystä tai toisesta

- ansaitsevansa rangaistuksen tai

- olevansa voimaton vastustamaan sitä tai

- saavansa sillä kaipaamaansa hyväksyntää.

 

(Sadomasokismissa lisämausteen tähän tuo se, että tämä kaikki yhdistyy seksuaaliseen kiihottumiseen.)

Tästä syystä kurittavaa jumalaa tai kasvattajia rakastetaan ja kunnioitetaa, hyvinkin syvästi, huolimatta siitä kuinka paljon he satuttavat.

 

* * *

Sadomasokismin mahdollista suosiota voi selittää myös ajan henki:

 

Rajoista on tullut häilyväisiä ja eri määritelmistä ja näkökulmista riippuvaisia. Tämän "näkökulmien ja uskomusten runsauden" keskellä yleiset/yhteiset rajat ovat häipyneet tai häipymäisillään, ainakin henkisesti. Samoin on käymässä henkilökohtaisille rajoille, sillä niitä voi vaihdella tai muunnella mielensä mukaan aina vain uudelleen. Mikään ei ole varmaa eikä pysyvää; mitään ei tarvitse kunnioittaa muuttumattoman tai ylitsepääsemättömänä. Lisäksi jaloon ajatukseen yksilönvapaudesta ja ihmisoikeuksista kuuluu, ettei ketään saisi pakottaa.

Tällaisessa maailmassa ja henkisessä avaruudessa saattaa tuntua helpottavalta, jos joku tietää tarkalleen, mitä, miten ja miksi toimia, ja vieläpä ottaa tästä toiminnasta, sen noudattamisesta ja valvomisesta, vastuun. Samalla alistuva osapuoli (masokisti) kuitenkin luopuu henkilökohtaisesta vapaudestaan. Ehkä se on hänelle pienempi kärsimys kuin ”olemisen sietämätön keveys”, sellainen suoranainen painovoimaton leijunta vailla keskiötä tai reunoja?

(Kysymystä siitä, mistä sadomasokismi johtuu, käsitellään, muuten, myös Carl Jungin elämästä ja salaisesta rakkaudesta kertovassa elokuvassa A Dangerous Method, jonka on ohjannut David Cronenberg 2011.)

* * *

Tarkennetaan vielä erääseen herra Greyn harjoittamaan kasvatukselliseen toimintaan.

Herra Grey valvoo tarkasti Anastasian terveyttä ja etenkin ruokailutottumuksia. Osaltaan tämä liittyy niihin vaatimuksiin, joita herra Greyllä on Anastasian seksuaalista suorituskykyä ja ulkonäköä kohtaan (palaan näihin seuraavassa kirjoituksessani), mutta samalla ne myös tiukentavat radikaalisti sitä kontrollia, joka herra Greyllä on Anastasiaan.

Ruokailutottumuksiin vaikuttaminen on hyvin suoraa ajankäyttöön ja päivittäisiin rutiineihin vaikuttamista, puhumattakaan siitä vaikutuksesta, joka nautitulla ruualla on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tai vaikkapa itsekuriin. (Anastasialla on sallittujen ruokien lista, ja lisäksi häneltä on kielletty esimerkiksi välipalat/napostelu, hedelmiä lukuunottamatta. Luonnollisesti herra Grey yhdistää tähän myös fyysisen kuntoharjoittelun – personal trainerin valvonnassa, tottakai.) Kun pääsee muovaamaan ihmisen arkisimpia tottumuksia, pääsee muovaamaan hyvin keskeisiä, käyttäytymistä ja ajattelutapoja ohjaavia liikuttajia.

 

Herra Greyllä ruokailun valvontaan kuuluu suoranainen syömään komentaminen. Tästä komentelustaan huolimatta hän haluaa Anastasian myös pysyvän hoikkana. Lisäksi tämä komentelu tapahtuu tavalla ja tilanteissa, jotka eivät niinkään lisää ruokahalua kuin vähentävät sitä. Kun tämä tällainen yhdistetään siihen kontrolliin, jota herra Grey osoittaa Anastasian ruokailua ja kehollisuutta kohtaan yleisesti, sekä niihin sääntöihin, joita herra Grey on ruuasta ja ruokailusta laatinut, tilanne alkaa muistuttaa - käsittääkseni - tilanteita, jotka ovat tuttuja syömishäiriöisille.

Tässä yhteydessä onkin kiinnostavaa, että Anastasian lempinimi on Ana.

Anat ja Miat ovat nimityksiä, joita käytetään niistä nuorista naisista, jotka kärsivät ANoreksiastA ja buliMIAsta. Nimitys on yleinen heidän omissa piireissään.

Tämä kaikki herättää mielenkiintoisia tulkintavaihtoehtoja sille, millä tavalla herra Grey itseasiassa kontrolloi Anastasian kehollisuutta, siis myös ruokailun kautta.

[Chirstian] is scowling at me. Why? “When did you last eat?” he snaps as Taylor closes the door behind me.

  Crap. “Hello, Chirstian. Yes, it’s nice to see you, too.”
 “I don’t want your smart mouth now. Answer me.” His eyes blaze.
 Holy shit. ”Um… I had a yogurt at lunchtime. Oh – and a banana.”
”When did you last have a real meal?” he asks acidly.
[…]
 I glance up and Jack is waving at me, though how he can see me through the dark glass, I don’t know. I wave back.
“Who’s that?” Christian snaps.
 ”My boss.” I peek up at the beautiful man beside me, and his mouth is pressed into a hard line.
“Well? Your last meal?”
 “Christian, that really is none of your concern,” I murmur, feeling extraordinarily brave.
 “Whatever you do concerns me. Tell me.”
 No, it doesn’t. I groan in frustration, rolling my eyes heavenward, and Christian narrows his eyes.
[…]
 “Well?” he asks, his voice softer.
 “Pasta alla vongole, last Friday,” I whisper.
 He closes his eyes as fury, and possibly regret, weeps across his face. “I see,” he says, his voice expressionless. “You look like you’ve lost at least five pounds, possibly more since then. Please eat, Anastasia,” he scolds.
 I stare down at the knotted fingers in my lap. Why does he always make me feel like an errant child? (13)

“I am finding it difficult to eat. By lunchtime on Wednesday, I manage a cup of yogurt, and it’s the first thing I’ve eaten since Friday. I am surviving on a newfound tolerance for lattes and Diet Coke. It’s the caffeine that keeps me going, but it’s making me anxious.” (7)

 “Those beautiful eyes look too large in your face, Anastasia. Pleas tell me you’ll eat.”

 “Yes, Christian, I’ll eat,” I answer automatically, a platitude.
 “I mean it.” […] “I don’t want to fight with you, Anastasia.”
 (19)

”Eat!”

”No. I haven’t signed anything yet, so I think I’ll hang on to my free will for a bit longer, if that’s okay with you.” (104)

“I’m taking you for something to eat. You’re fading away in front of me” (25)

Vaikka kioskiromantiikassa onkin yleistä kiinnittää huomio naisen ulkonäköön ja hoikkuuteen, ruokapalojen laskeminen, ruoka-aikojen muisteleminen tai riutuneisuus on harvinaista. Harvinaista on sekin, että sankaritar tuntee ahdistusta tai ärtymystä siitä, että joku kiinnittää huomiota hänen ruokailuunsa, tai että sankari joutuu pakottamaan sankaritartaan syömään.

Toki Anastasialla on kertomuksessa syömättömyyteensä syy: hän reagoi suruun ja stressiin ruokahaluttomuudella. Mutta kuulemani mukaan myös osa anorektikoista tekee täsmälleen näin.

Tilanteessa, jossa ylikontrolloidun naisen itsemääräämisoikeus on viety, hänen ainoa tapansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja säilyttää henkilökohtaista auktoriteettiaan saattaa  olla juurikin syömisen säätely ja kehon rasvaprosentin tarkkailu: syömishäiriö muodossa tai toisessa. Hallintapyrkimystensä kannalta paradoksaalisesti anorektikko kuitenkin ajautuu yhä syvemmälle oman voimansa ja hallintakykynsä menettämiseen. (Vähän samoin on seksiaddiktion kanssa; itsensä ”voimaannuttanut” nainen on lopulta kehittänyt itselleen upottavan addiktion ja menettänyt kontrollin.) Näin ollen anoreksia (tai ”seksuaalinen vapautuminen”) tosiasiassa tukee kontrolloiduksi tulemista ja ohjailtavuutta. (Tämähän on ihan tuttua huttua vaikkapa muotitellisuudesta.)

 

Jos herra Grey tuntee nuorten naisten ruokailuun (ja ulkonäköön!) liittyvää problematiikkaa - miksi ei tuntisi -, siinä tapauksessa on  hänen kontrollinhalunsa kannalta vain kätevää provoisoida Anastasian käytöstä haluttuun suuntaan myös tällä tavalla.

Anastasiassa tapahtuukin lopulta jonkinlainen muutos: alussa hän - muutenkin hoikka nainen - kauhistuu laihtumistaan, mutta alkaa myöhemmin pitää "uudesta lookistaan" - eikä haluaisi lihota menettämiään kiloja.

 

Yhtä kaikki, ruokailu ja kiinteytyminen tai hoikistuminen, suoranainen laihtuminen, saavat tarinassa korostuneen merkityksen, ja ne kuvataan anoreksiaa muistuttavalla tavalla – puhumattakaan herra Greyn suhtautumisesta Anastasian ruokailuun. (Eräässä kohtauksessa herra Grey jopa huomattaa Anastasialle tämän lisääntyneestä painosta. Tämä tosin tapahtuu yhteydessä, jossa huomautus voidaan tulkita myös huolenpitoon liittyväksi tarkkaavaisuudeksi ja kontrolloinniksi; hiukan myöhemmin nimittäin käy ilmi, että Anastasia on raskaana.)
 

Lukijoiden (lukijoihin vaikuttamisen) kannalta voi kuitenkin ihmetellä, miksi tarinassa esiintyy tällaista flirttiä anoreksian kanssa. 

 

Niinpä esimerkiksi Ana -nimitys, yhdessä kertomuksen monien eri teemojen ja tilanteiden kanssa, saattaa olla jopa triggeröivää: anoreksiaan kallellaan oleva lukija saattaa ”rohkaistua”. Vaihtoehtoisesti syömishäiriön kokenut voi kerronnan provosoimana saada muistoja vanhoista kaavoistaan: tapa, jolla herra Grey suhtatuu Anastasian ruokailuun on vain eräs esimerkki, jossa kerronnan ”emotionaalisella tasolla” tapahtuu ("triggeröityy") jotakin muuta ja enemmän kuin tarinan ilmeisimmällä tasolla. Toisin sanoen oletan, että syömishäiriöstä kärsinyt saattaa reagoida tuohon ”implisiittiseen kerronnan tasoon”, tunnistaa sen: ne lukuisat kohdat, joissa Grey vaatii Anastasiaa syömään vastoin tahtoaan, muistuttanee syömishäiriöiselle liiankin tuttuja muistikuvia ja ahdistusta.

(Toki, aina voidaan sanoa, että kyse on pelkästä tulkinnasta – puhumattakaan siitä, että jokainen kyllä osaa lukea tarinoita suodattaen ne oman arvostelukykynsä läpi. No harm done…)

* * *

 

 Seuraavassa ja viimeisessä FSOG kirjoituksessani katselen… Enpäs vielä kerrokaan, mitä katselen!