Ostin viikonlopuksi makeispussin. Hedelmäkarkkini ovat suomeksi
”hyytelöpapuja”. (Nam! Ei yhtä hyvää kuin suklaa, mutta kuitenkin nam.)
Pussissa on papuja kolmeentoista lähtöön: ananas, omena, mustaherukka,
purukumi, kola, vadelma, kirsikka, lime, passionhedelmä, persikka,
mansikkajuustokakku, vanilja ja sitruuna.
Kolmetoista makua! Kolmetoista!
Epäilen vahvasti, että tällaiset pavut valmistetaan neuroottisiin tarpeisiin:
Aivan ensimmäiseksi haluaa kaivaa pussista näytteen kustakin eri mausta, ja asetella nämä eriväriset pavut jonoon pöydälle. Tämä on vaikeaa, sillä esimerkiksi vaaleankeltaiset ananas ja sitruuna muistuttavat sävyiltään toisiaan, ja vaaleanpunaiset maut – vadelma, purukumi ja mansikkajuustokakku – menevät nekin helposti sekaisin. Myös passionhedelmän ja persikan erottaminen vaatii tarkkaavaisuutta. Joidenkin makujen erottamiseksi on turvauduttava värisilmän sijasta maistamiseen.
Tämän jälkeen haluaa erotella pussin kaikki pavut omiin väri- ja makuryhmiinsä. On nimittäin tärkeää saada maistella kutakin makua puhtaana ja mahdollisimman runsaana makuelämyksenä. Tämä on kuitenkin petollista, sillä nämä suhteellisen pieniltä vaikuttavat eriväriset papanakasat houkuttavat napostelemaan pinon toisensa jälkeen. Neljänneskiloa voi hurahtaa alas huomaamatta! Varovaisuutta on hyvä noudattaa.
Suurin riski liittyy kuitenkin yhdistelemiseen. Makuyhdistelmien määrä tuntuu loputtomalta. Testivaiheessa ei vielä voi olla täysin varma makujen yhteensoveltuvuudesta, ja lisäksi pavut ovat pieniä, jolloin makukin jää pieneksi. (Tämä voi olla ratkaisevaa, sillä vahva maku voi syödä pienemmän, jolloin herkullisen esanssin pikantti ominaisuus voi jäädä oivaltamatta.) Ihanteellisessa tapauksessa makuyhdistelmään kuuluukin vähintään kaksi papua kustakin makuryhmästä, ainakin alussa. (Suhdelukua voi optimoida myöhemmin.) Sekin on ratkaistava, haluaako yhdistellä ainoastaan kahta makua vai heittäytyä haasteellisemmaksi kolmen, jopa neljän eri maun yhdistelmissä.
Luonnollisesti tämä vaihe vähentää papujen kokonaismäärää, ja siten myös edessä häämöttävän optimoidun nautinnon maksimaalisuutta, eli mahdollisuutta saada mahdollisimman paljon mahdollisimman täydellistä:
Entä, jos papuja onkin jäljellä enää viisi, kun lopulta tietää, mikä yhdistelmä on paras, ja osa tarvittavista pavuista on loppunut? Viisas varautuukin toisella pussilla. Ensimmäinen on testipussi, seuraavaa käytetään tositarkoitukseen. (Vieläkin viisaampi ennakoi tämän eikä hanki toista pussia: hampaat säästyvät eikä turhia kaloreita kerry. Jo karkkihyllyn edessä on osattava ratkaista, haluaako olla viisas vai todella viisas. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Siksi karkkihyllyn edessä on aina hankalaa.)
Runsas maistelu on makunautinnon kannalta muutenkin riskaabelia. Maistelu nimittäin aiheuttaa kylläisyydentunnetta. Silloin hyväkään maku ei enää maistu niin hyvältä kuin se voisi maistua tai todellisuudessa maistuu. Toinen sudenkuoppa on alkava sokerihumala, joka sekin voi vaikuttaa arvostelukykyyn. Silloin maistelu ei enää ole niin tarkkaa: pääasiaksi nousee pelkkä mässyttäminen silmät puoliummessa.
Saattaakin olla, että optimaalisessa karkkituokiossa – ainakin tilanteessa, jossa karamelleihin vasta tutustutaan – hypätään makujen yhdistelyvaiheen yli. Jotta kuitenkin osaisi arvostaa puhtaita makuja, on hyvä napsia suuhunsa muutama papana satunnaisotantana eri makuryhmistä. Tämä on myös karkkinälän kannalta rauhoittavaa: silloin löytyy enemmän kärsivällisyyttä järjestelyyn.
Jos ei ole niitä ihmisiä, jotka syövät kaiken kerralla, papanat on jossain vaiheessa pyyhkäistävät takaisin pussiin. Eihän niitä voi pöydällekään jättää: vievät siinä tilaa ja ovat turhana houkutuksena taikka toiminnankorvikkeena.
Seuraavalla kerralla järjestely alkaa alusta, mutta ainakin maut ovat jo tuttuja.
Lempimakujani ovat kirsikka, persikka ja vadelma, passionhedelmä kulkee peesissä. Purukumin makuisia juttuja on omituista niellä. Mustaherukasta en tykkää kovin. Kola ja vanilja ovat ihan jees, samoin omena ja sitruuna, tosin eri tavalla (raikkaankirpsakoita). Ananas ja lime ovat arkisia, turvallisia, pehmeitä. Mansikkajuustokakku oli miellyttävä tuttavuus, mutta se äitelöityy makunystyröissä nopeasti. Hieman ihmetyttää, ettei skaalaan kuulunut banaani, suklaa taikka toffee.
* * *
Kuvaavaa on myös sarjanumero: 8. (Katso otsikko.) Kun kahdeksikon laittaa pötkölleen ja venyttää sitä hieman, saadaan äärettömän symbolinen tunnus. Se sopii hyvin myös hyytelöpapujen tunnusmerkiksi.
(Syön myös suklaapatukkani kuulemma "analyyttisesti": kerros kerrokselta, täyte täytteeltä. Ensin aloitetaan tietenkin kuoresta. Mutta se on jo toinen tarina.)
Kolmetoista makua! Kolmetoista!
Epäilen vahvasti, että tällaiset pavut valmistetaan neuroottisiin tarpeisiin:
Aivan ensimmäiseksi haluaa kaivaa pussista näytteen kustakin eri mausta, ja asetella nämä eriväriset pavut jonoon pöydälle. Tämä on vaikeaa, sillä esimerkiksi vaaleankeltaiset ananas ja sitruuna muistuttavat sävyiltään toisiaan, ja vaaleanpunaiset maut – vadelma, purukumi ja mansikkajuustokakku – menevät nekin helposti sekaisin. Myös passionhedelmän ja persikan erottaminen vaatii tarkkaavaisuutta. Joidenkin makujen erottamiseksi on turvauduttava värisilmän sijasta maistamiseen.
Tämän jälkeen haluaa erotella pussin kaikki pavut omiin väri- ja makuryhmiinsä. On nimittäin tärkeää saada maistella kutakin makua puhtaana ja mahdollisimman runsaana makuelämyksenä. Tämä on kuitenkin petollista, sillä nämä suhteellisen pieniltä vaikuttavat eriväriset papanakasat houkuttavat napostelemaan pinon toisensa jälkeen. Neljänneskiloa voi hurahtaa alas huomaamatta! Varovaisuutta on hyvä noudattaa.
Suurin riski liittyy kuitenkin yhdistelemiseen. Makuyhdistelmien määrä tuntuu loputtomalta. Testivaiheessa ei vielä voi olla täysin varma makujen yhteensoveltuvuudesta, ja lisäksi pavut ovat pieniä, jolloin makukin jää pieneksi. (Tämä voi olla ratkaisevaa, sillä vahva maku voi syödä pienemmän, jolloin herkullisen esanssin pikantti ominaisuus voi jäädä oivaltamatta.) Ihanteellisessa tapauksessa makuyhdistelmään kuuluukin vähintään kaksi papua kustakin makuryhmästä, ainakin alussa. (Suhdelukua voi optimoida myöhemmin.) Sekin on ratkaistava, haluaako yhdistellä ainoastaan kahta makua vai heittäytyä haasteellisemmaksi kolmen, jopa neljän eri maun yhdistelmissä.
Luonnollisesti tämä vaihe vähentää papujen kokonaismäärää, ja siten myös edessä häämöttävän optimoidun nautinnon maksimaalisuutta, eli mahdollisuutta saada mahdollisimman paljon mahdollisimman täydellistä:
Entä, jos papuja onkin jäljellä enää viisi, kun lopulta tietää, mikä yhdistelmä on paras, ja osa tarvittavista pavuista on loppunut? Viisas varautuukin toisella pussilla. Ensimmäinen on testipussi, seuraavaa käytetään tositarkoitukseen. (Vieläkin viisaampi ennakoi tämän eikä hanki toista pussia: hampaat säästyvät eikä turhia kaloreita kerry. Jo karkkihyllyn edessä on osattava ratkaista, haluaako olla viisas vai todella viisas. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Siksi karkkihyllyn edessä on aina hankalaa.)
Runsas maistelu on makunautinnon kannalta muutenkin riskaabelia. Maistelu nimittäin aiheuttaa kylläisyydentunnetta. Silloin hyväkään maku ei enää maistu niin hyvältä kuin se voisi maistua tai todellisuudessa maistuu. Toinen sudenkuoppa on alkava sokerihumala, joka sekin voi vaikuttaa arvostelukykyyn. Silloin maistelu ei enää ole niin tarkkaa: pääasiaksi nousee pelkkä mässyttäminen silmät puoliummessa.
Saattaakin olla, että optimaalisessa karkkituokiossa – ainakin tilanteessa, jossa karamelleihin vasta tutustutaan – hypätään makujen yhdistelyvaiheen yli. Jotta kuitenkin osaisi arvostaa puhtaita makuja, on hyvä napsia suuhunsa muutama papana satunnaisotantana eri makuryhmistä. Tämä on myös karkkinälän kannalta rauhoittavaa: silloin löytyy enemmän kärsivällisyyttä järjestelyyn.
Jos ei ole niitä ihmisiä, jotka syövät kaiken kerralla, papanat on jossain vaiheessa pyyhkäistävät takaisin pussiin. Eihän niitä voi pöydällekään jättää: vievät siinä tilaa ja ovat turhana houkutuksena taikka toiminnankorvikkeena.
Seuraavalla kerralla järjestely alkaa alusta, mutta ainakin maut ovat jo tuttuja.
Lempimakujani ovat kirsikka, persikka ja vadelma, passionhedelmä kulkee peesissä. Purukumin makuisia juttuja on omituista niellä. Mustaherukasta en tykkää kovin. Kola ja vanilja ovat ihan jees, samoin omena ja sitruuna, tosin eri tavalla (raikkaankirpsakoita). Ananas ja lime ovat arkisia, turvallisia, pehmeitä. Mansikkajuustokakku oli miellyttävä tuttavuus, mutta se äitelöityy makunystyröissä nopeasti. Hieman ihmetyttää, ettei skaalaan kuulunut banaani, suklaa taikka toffee.
* * *
Kuvaavaa on myös sarjanumero: 8. (Katso otsikko.) Kun kahdeksikon laittaa pötkölleen ja venyttää sitä hieman, saadaan äärettömän symbolinen tunnus. Se sopii hyvin myös hyytelöpapujen tunnusmerkiksi.
(Syön myös suklaapatukkani kuulemma "analyyttisesti": kerros kerrokselta, täyte täytteeltä. Ensin aloitetaan tietenkin kuoresta. Mutta se on jo toinen tarina.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti