(In the meantime) version 2.0

“To be continued”, I said. But in the meantime... Hieman tajunnanvirtaa.

 

Mieleeni muistui laulun melodia. Hetken aikaa kuulostelin sitä ennen kuin tavoitin laulajan äänen. Sanat olivat yhä kadoksissa. Yhdistettyäni sävelmän ja laulajan löysin kokoelmistani pian oikean laulun. Vedenalaista (Jenni Vartiaisen ensimmäiseltä levyltä)

 

Oli kuin olisin kuullut sen ensimmäistä kertaa. Kuinka sitä voikin alkaa tykätä jostain kappaleesta tuosta noin vaan, äkkiseltään. Simsalabim. (Tosin, onhan tässä ollut seitsemän vuotta aikaa haudutella ja valmistella tykästystä.... Mutta silti. Ihmeellinen on ihmisen mieli.)

 

Se on siis päivän biisi. Vedenalaista.

 

”Antaa virran kuljettaa

kaksi tahdotonta pois turvaan.

Öinen meri meidät saa

näkymättömiin me kadotaan.”

 

(Kuinka kaihoisa... melkein surullinen. Melankolinen. Öinen meri, jonne virta kuljettaa turvaan… Vähän kuten lasten klassikossa Veden lapset.)

 

[Meri vodaan ymmärtää ihmismassan tai maailman tanhujen vertauskuvana, jonne pienet ihmiset helposti katoavat tai kadottautuvat. Tässä vertauskuvassa "rannalla ruikuttavat" eivät uskalla heittäytyä mukaan maailman menoon.

 

Mutta ensisijaisesti meri on ihmisen oman sisimmän – ja samalla ihmisyyden tai koko ihmiskunnan – syvänteiden vertauskuva. (Elämä alkoi merestä, joten myyteissä syvimmät ja tosimmat voimat - alkuvoimat - majailevat meressä. Nykyäänkin, ja ihan fyysisesti, ihmisen elämä alkaa "alkuvedessä". Kuka tietää, millaisena veden sisällä muotoutuva mielemme - tai ainakin sen tuleva asuinsija - muistaa tuon "alkumeren".) Niinpä vertauskuvallisen meren virrat liikuttelevat vahvoja, aistivoimaisia tunteita. Se on syvien osien liikehdintää. (Tätä romantiikan ajan taiteilijat yrittivät ahkerasti kuvata.) Ei siis ole ihme, että psykoanalyyttisessä kuvastossa meri edustaa alitajuntaa, sen loputtomuutta ja upottavaa, pimeääkin syvyyttä. (Jos unissa myrsky uhkaa mereltä, alitajuiset voimat ovat päässeet valloilleen.) Vesi puolestaan yleisesti edustaa tunteita ja niiden voimaa. (Jos sanonnan mukaan esimerkiksi ”tyynet vedet virtaavat syvällä”, silloin ihmisen ulkoinen olemus on tyyni ja näennäisen rauhallinen samalla, kun jotakin muuta tapahtuu jossakin syvällä: siellä koetaan vahvoja tunteita, joiden voima saa massat ja alkuvoimat liikkumaan.)

[Vaikka kuvailin kaksi eri tulkintaa meren symboliikalle, tämä ei tarkoita, että tulkinnat voisivat olla mitä tahansa. Selitän tarkemmin:
Koska "kollektiivinen alitajunta" yhdistää ihmiskunnan mielet, jokainen mieli ymmärtää ja puhuu vaistomaisesti "alitajunnan kieltä", myyttien ja mytologian kieltä. Se puhuttelee ja koskettelee meitä uskonnoissa, unissa ja taiteessa. (Ainakin Jung ajatteli näin, ja minusta hänen ajatuksensa on enemmän kuin järkevä. Myös Erich Fromm kirjoittaa aiheesta mainiosti: hän kuvailee myyttien kielen kielioppina, joka jokaisen tulisi hallita, mutta jonka moderni ihminen on autuaasti unohtanut - ja samalla vieraantunut itsensä tuntemisesta.)

Niinpä kumpikaan edellä kuvatusta, merta koskevasta tulkinnasta ei voi sulkea toinen toistaan pois (sillä ensimmäisenä mainitun tulkinnan keksineet ovat olleet vähintään vaistomaisesti tietoisia meren "varsinaisesta" merkityksestä); jälkimmäinen tulkinta merestä yhdistyy myös ensin mainittuun tulkintaan, ja siten, että ensimmäinen on alisteinen jälkimmäiselle (sillä jälkimmäinen on mytologinen ja siten "oleellisempi" tulkinta, "pätevämpää symboliikkaa"). Niinpä hän, joka on keksinyt ensin mainitun tulkinnan, on kokenut "muun maailman" (jota meri vertauskuvassa siis edustaa) paikkana täynnä elämää, sellaisena paikkana, joka ruokkii ja vaalii voimakasta "elämäntunnetta"; siihen heittäytymättömyys on kuin jäisi kuiville ja kuihtuisi.] ]
 

Laulun meri on kaunis ja rauhallinen. Melkein lohdullinen. ”Kaunis…Hiljaista, hyvää.”

 

”Sukelletaan siniseen

syvemmälle aina vaan

Täällä hiljaista, hyvää […]

Katsotaan kuinka syvää

Ranta taakse unohtuu

 

Sukelletaan siniseen

pinnan alla kaunis on

Meidän meri pohjaton

Täällä hiljaista, hyvää

Jossain kuu

Hiukset kuin merilevää

Elämä huuhtoutuu”

 

Silti; sanat ja sävel tuovat mieleen myös luopumisen. ”Ranta taakse unohtuu…Elämä huuhtoutuu....Kaksi tahdotonta...Vie pois turvaan...Näkymättömiin...kadotaan...” Tämän jälkeen ilmaus ”Hiukset kuin merilevää” tuovat mieleen jo Ofelian, varsinkin, kun valaistukseksi on mainittu Kuu. Niinpä laulu kertookin minulle jonkinlaisesta hukkumisesta. Siksi se on niin surullinen. (Esimerkiksi Ofelia hukkui omaan mieleensä, katosi jonnekin alitajuntaansa, tuli niin sanotusti hulluksi. Tälle tapahtumalle vertauskuvallisesti hän myös konkreettisesti hukuttautui veteen; hän katosi Ofeliana, henkisesti ja fyysisesti.) Kun "ranta taakse unohtuu", silloin kiinnikkeet - ehkä jopa kiintopisteet - konkreatiaan jäävät taakse, katoavat otteesta ja näkyviltä.
   Ehkä tässäkin laulussa - kuten muutamissa Vartiaisen laulamissa - puhutaan [tai voidaan tulkita puhuttavan] kuolemasta tai kuolleista osana elämänkiertoa, melkein hellästi. Siinä tapauksessa laulun kuolema - jota mereen katoamisen (eli hukkumisen) voidaan tulkita tarkoittavan - on kuin tyyni Tuonen virta, josta löytyy pimeä hiljaisuus.

(Myöskään nymfi -teemaa ei voida unohtaa, kun on kyse vedenalaisista neitosista, joiden hiukset ovat "kuin merilevää".... He puolestaan yhdistyvät kuolemaan siten, että houkuttelevat miehiä turmioon - muistellaanpa vaikka tarinaa Odysseuksesta - ja koituvat jonkinlaiseksi kohtaloksi. Kenties nymfit edustavat "houkuttelevaa kuolemaa" tai vaarallista addiktiota (itsetuhoa). Samalla mytologia kertoo, että sellaiseen houkutukseen lankeavat vain lumotuiksi tulleet eli jollakin tavoin todemmasta todellisuudesta irtaantuneet. Kenties nymfi siis sopisi, tietyin varauksin, sadomasokismin erääksi vertauskuvaksi? (Yhdistäähän kotimainen uutuussarjakin nymfit ja kuoleman - tosin melko "kiltillä tavalla", joten ei ihme, ettei sarja olekaan sellainen menestys kuin tuotanto alunperin odotti. Nykyajan katsoja on tottunut kuoleman ja seksin yhdistämiseen a la True Blood!)

 

Mutta nyt unohduin jälleen pohtimaan. Minun piti vain kertoa, että kuuntelen Vedenalaista, ja että pidän sen melodiasta.

 

* * *

 

Olisi niin paljon mitä pohtia, niin paljon mistä kirjoittaa. Ja minä pohdin. Ja minä kirjoitan. Asia kerrallaan.

 

Osa kaksi odottaa. Soon.