P: Von Trier ja seksuaalinen ymmärrys 2/3, version 2.0

Käsittelyssä on siis Lars Von Trierin ohjaama, vuonna 2013 julkaistu elokuva Nymphomaniac. (Uskomatonta, että unohdin edellisessä kirjoituksessani mainita elokuvan nimen…)

Seuraavaksi kertomuksen yleiskatsaukseen. Olin aikeissa ”katsahtaa” paitsi teemaan, johon valitsin keskittyväni (”perversiot”), myös kerronnan kehyksiin. ”Perversioiden katalogista” tuli kuitenkin niin pitkä, että muu yleiskatsaus jää kolmanteen kirjoitukseeni. Hyvä niin, sillä kerronnan kehysten tarkastelu on hyvä ”loppukaneetti”: se asettaa paketin kuosiinsa.

* * *

Valutetaan ensin ”tiikerinektari”.

Kuten todettua, Nymphomaniac on tarina perversioista, jopa niiden kehityskaaresta, ja elokuvaa voidaan pitää myös kuvauksena perversioiden kulttuurihistoriasta tai vähintään katsauksena siihen. Tämä todetaan - tai näin ainakin tulkitsen - vaivihkaa myös elokuvassa: “I now meticulously went through the catalogue of sexual deviations in fictional form.” Nymphomaniac näyttää elokuvalta, joka on tilattu ohjeistuksella: ’Esittäisitkö siinä sitten kaikki tunnetuimmat perversiot?’

Koska näitä ilmiöitä ja tätä kehityskaarta tarkastellaan yksittäisen ihmisen ja hänen elämäntarinansa kautta, perversioiden kehityskaaresta ja niiden historiasta tehdään inhimillinen (sen sijaan että esimerkiksi ”sairas” tai ”paha” [huolimatta viittauksista ”saatanallisuuteen”]; nämä määritelmät ovat tuomioita, jotka sulkevat "sairaan" tai "pahan" jonnekin ulkopuolisuuteen. Siten ne tekevät  ymmärtämisen mahdottomaksi, sillä ymmärtäminen edellyttää mahdollisimman avointa kuuntelua; sitä, minkä on tuominnut, ei voi kuunnella saati ymmärtää.) Samalla voidaan ajatella, että päähenkilön hahmo henkilöi perversioiden kehityshistoriaa, mikä tarkoittaa sitä, että hänen henkilössään kuvataan kaikki aiheesta yleisesti tunnettu ja tiedetty (mikä yleensä on enemmän kuin kenenkään yksittäisen ja luonnollisen henkilön kohdalla voisi olla).

Niinpä päähenkilön seksualiteetin kehityskaari alkaa ”kundaliinienergian” aktivoimisesta liian varhaisessa kehitysvaiheessa - jotta saataisiin aikaiseksi ”perverssi vääntymä” -, ja päättyy lopulta ihmisen tappoon BDSM –suuntauksen kärjistymänä. Tämän jälkeen kertomuksen päähenkilö päättää lopullisesti luopua seksualiteetistaan. Tarina ei kerro, kuinka hän onnistuu pyrkimyksessään.

Kehityskaaren mukana päähenkilö kulkee nuoruuden yliaistillisesta libidosta täyteen seksuaalisen tunnottomuuteen. [Ääripäät ovat kerronnassa muutoinkin vahvasti mukana, mikä kertoo siitä, että elokuva on vahvasti näkemyksellinen ja välttelee ”penseyttä” huolimatta kerronnan levollisuudesta ja vähäeleisyydestä. Levollisuus on mainio valinta: mitä rajumpia ja vaikeampia aiheita käsitellään, sitä rauhallisempaa ja selkeämpää kerronnan on oltava.]

Vaikka libido myöhemmin palaa, päähenkilö menettää vähitellen kykynsä ilmaista ja kokea sitä lainkaan fyysisesti. Liikaa ja liian rajusti käytellystä sukuelimestä tulee runneltu ja toimintakyvytön. Lopulta ainoa, minkä hän voi liittää seksuaaliseen aktiin, on ase ja tappo. Niitä voidaan pitää BDSM –suuntauksen ääri-ilmiöinä. (Juurikin BDSM –suuntauksen myötä sankaritar saa libidonsa takaisin, eli yhdistäessään seksin ja seksuaalisuuden yhä epäsuoremmin varsinaiseen seksiin*. Mutta loppukohtauksen tapolla on muitakin merkityksiä. Palaan niihin.)

[*Seksuaalienergia on kuin virta, joka tukkeuman kohdatessaan pyrkii löytämään tai kasvattamana kiertotien. Tästäkin perversioissa on kyse: ”virtausestoista” ja ”kiertoteistä”. Kun perversioita halutaan luoda tieten tahtoen, seksuaalienergian luonnolliselle kululle asetetaan esteitä. Tämä johtaa pakotettuun sublimointiin (sillä seksuaalienergian on yhtä varmasti päästävä virtaamaan kuin veren kiertämään ja hapen kulkemaan), ja palvelee siten kohteen ”hallintaan ottamisessa”, mikäli sekä esteiden luominen että mahdollisuudet sublimointeihin ovat saman tahon kontrollissa. (Tästä periaatteestahan myös BDSM:ssä on paljolti kyse - vaikkakin huomattavasti "pinnallisemmassa" ja kosmeettisemmassa yhteydessä - muistellaanpa vaikka Herra Greyn Anastasialle määräämää masturbointikieltoa.) Viktoriaanisuus antaa tästäkin ilmiöstä hyvän esimerkin; aikakausi tarjosi Freudille mainion kulttuurihistoriallisen tilanteen tarkastella perversioita.]

Päähenkilön seksuaalinen ”kehityshistoria” esitetään takaumina mutta kronologisesti. Tästä kronologiasta tehdään poikkeus vain yhden tapahtuman osalta: ”nymfomanian” alkuperän – ”kundaliinienergian aktivoitumisen” – suhteen. Se on myös elokuvan mystillisin kohtaus. (Palaan myös siihen.)

[”Perversio” tarkoittaa tässä edelleen sitä, mitä Von Trier sillä näyttää tarkoittavan: ”seksiä ja seksuaalisuutta ilman rakkautta” (ei siis niinkään – eikä varsinkaan ensisijaisesti – ”poikkeamaa” tai ”luonnottomuutta” per se.) Toisin sanoen, "perversioiden kehityshistoria (tai katalogi)" voidaan ymmärtää tässä myös "rakkaudettomuuden historiana (tai katalogina)", vaikkakin seksuaalisessa kontekstissa (mikä lausuu implisiittisen näkemyksen "seksuaalienergian" ja "rakkausenergian" välisestä suhteesta). Tähän nähden ei olekaan ihme, että historiallinen tai mytologinen perusta vedetään muinaisiin roomalaisiin ja Kristuksen kärsimyshistoriaan asti - siis ajanlaskumme alkuun asti. Vertauskuvallisesti tällä halutaan ilmaista - näin tulkitsen - rakkaudettomuuden ja sen aiheuttaman "vinouden" olevan yhtä vanhaa perua kuin nykyihminen itse ja hänen aikansa ja historiansa: 'jo muinaiset roomalaiset...'. Kristukseen liittyvä mytologia saa tässä yhteydessä erityismerkityksen: se näyttää olevan analogia sille, kuinka ihminen käsittelee Rakkautta ja sille, minkä arvon hän sille antaa (edustaahan Kristus "Jumalan suurta rakkautta ihmiskuntaa kohtaan").]

* * *

Jos elokuva ymmärretään ”perversioiden luettelona” ja niiden kehityskaarena, mitä kaikkea kertomuksesta löytyy? Millaisiin yhteyksiin seksi ja seksuaalisuus on kerronnassa liitetty, ja millaisia merkityksiä nämä kontekstit seksille ja seksuaalisuudelle antavat? (Esitetäänkö jokainen niistä perverssinä?)

Voi olla, etten huomaa tai edes tiedosta kaikkia kertomuksen esittelemiä perversioita. Von Trier lyö aina ”monta kärpästä yhdellä iskulla”, niin sanoakseni, ja osa perversioista ei yksinkertaisesti avaudu, ellei ole niiden ”vastaanottotaajuudella” (eli ”tajua” niitä, ”reagoi” niihin), tai ole muutoin niistä tietoinen. (Von Trier esittää perversion usein sellaisella tavalla ja sellaisessa yhteydessä, että psyykelle luontainen torjuntamekanismi sensuroi viestin automaattisesti, mikäli ”ei ole valmis tiedostamaan”.) Osa perversioista saattaa puolestaan jäädä mainitsematta silkan epätarkkaavaisuuden tai huolimattomuuden takia. (Nyt muistankin, että olen unohtanut alla olevasta listasta niinkin tavanomaisen perversion kuin fetisismin. Se on mukana vähintään ”f*ck-me-now” –asuksi nimettyjen vaateparsien muodossa, joita elokuvan sankaritar nuorena käyttää.)

Nyt katalogiin. Seuraan tarkastelussani elokuvan asettamaa kronologiaa.

* * *

Lapsuuden kielletyt leikit.

Sankaritar löytää seksuaaliset tuntemuksensa leikki-ikäisenä yhdessä ikätoverinsa kanssa. Ennen leikkiä he sulkeutuvat kylpyhuoneeseen – vanhemmilta salaa – ja aloittavat sitten ”salaisesti stimuloivan” leikin. Siihen liittyviä ilmiöitä ei vielä lausuta ääneen, koska niille ei ole sanoja: asiat ovat uusia ja outoja. Näennäisesti ystävykset vain leikkivät ”Sammakoa”, eli laahautuvat vatsallaan kylpyhuoneen märkää lattiaa vasten. Leikin kielletty luonne silti aistitaan, sillä leikkiä voi leikkiä vain katseilta kätkettynä. (Tarinan äitiä epäilyttää, ja hän haluaisi tietää, mitä kummaa on meneillään. Isä sen sijaan tokaisee: ”For Christ’s sake, leave them alone.”)

Aikuisena sankaritar selittää lapsuutensa leikkejä kuvailemalla, että hän oli ”kiinnostunut kineettisestä [eli liikkeeseen liityvästä] energiasta”. Isänsä työhuoneessa hän oli hieman myöhemmin tutkinut myös anatomian kirjaa, ja sen sivuilta etenkin naisen sukuelimen anatomiaa, poikkileikkauksin ja latinankielisin nimin eriteltyä. Seksuaalisuus oli siis alkanut hahmottua muodoiksi ja sanoiksi: käsitteiksi, tiedostetuksi käsitykseksi.

Toisin sanoen sankarittaren suhtautuminen seksuaalisuuteen on ollut utelias, jokseenkin kliininen, avoin ja vastaanottavainen - siis vailla pelon tai dogmatiikan asettamia rajoitteita.

Mikäli tämä ymmärretään perversioiden kehityshistorian alkuvaiheena, tämä viestii perversion perustasta tai ainakin eräästä kulmakivestä: ”viattomuus”, joka tarkoittaa tässä yhteydessä uteliaisuutta yhdistettynä arvoista ja tunteista vapaaseen kliinisyyteen, ”luonnontieteellisyyteen”. Sellaista katsantoa ei rajoita mikään uskomus, sosiaalinen normi tai ihmissuhde, ei silloinkaan, kun ne myöhemmin rakentuvat seksuaalisen tietämyksen päälle mm. seksin harjoittamisen ja seksuaali-identiteetin kautta. [Tämä tarkoittaa sitä, että seksin harjoittamiseen liittyvistä arvoista ja tavoista, jopa seksuaali-identiteetistä, voidaan luopa tai niitä voidaan vaihdella ilman, että perusta itsessään romahtaa; tuolle perustalle voidaan halutessa rakentaa uusia arvoja, uusia tapoja ja uusia identiteettejä.]

Tärkeintä siis on, että kaikki on (vielä) vapaata ja avointa, ja että ”perusta on hallussa”, mikä tehdään huolehtimalla syvimpien psyykkisten vaikutteiden – kuten uskomusten ja tunne-elämän – kyvyttömyydestä dominoida tai edes kosketella tätä perustaa. (Tämä on, tietenkin, rajusti pelkistetty väite, enkä ota sillä kantaa lukuisiin probleemeihin, joita jo pelkästään käsite "syvä psyykkinen vaikutin" vetää mukanaan, puhumattakaan uskomusten vaikutuksesta psyykeen tai siitä, kuinka ne ovat alusta asti mukana rakentamassa psyykeä. Sen sijaan tarkoitan todeta, että silloin, kun seksuaalisuus on alusta asti koettu ja määritelty luonnontieteellisen maailmankuvan kautta - siis materialistisena ja fysikaalisena realiteettina, "positivistisena empiriana" - seksuaalisuus on voitu riisua kaikesta "abstraktista" ja "henkevästä", kuten tunne-elämän ja sosiaalisten suhteiden merkityksistä. [Juuri tällä tavoin esimerkiksi tunne-elämä aikoinaan irrotettiin ihmiskuvasta (ja samalla ihmisyydestä) valistuksen aikana, mikä tapahtui erityisesti kartesiolaisen dualismin toimesta. (Kartesiolaisuus tarkoittaa Rene Descartesin filosofiaa, jossa "henki" ja "materia" erotetaan toisistaan.) Voi hyvin sanoa, että suuntauksen seurauksena ihminen "tunnevammautui" menettäessään tunneälynsä, ja ylipäätään kykynsä tunnistaa saati arvostaa tunteitaan. On tarpeetonta sanoa, mitä tämä teki ihmisen kyvylle tuntea ja tunnistaa omaa itseään - tai esimerkiksi olla "connected to love".])

Masturbaatio.

Koulussa liikuntatunnit opettavat sankarittarelle ”Aistimuksen” (”Sensation”). Sen saattaa kokea, jos viettää tarpeeksi aikaa kiipeilemällä pitkin köyttä.

Von Tirer ilmaisee tapahtuman seksuaalisen merkityksen nokkelasti: kohtauksessa köyden alapää on sidottu solmuun tavalla, joka tuo mieleen peniksen, erektiossa. Se värisee, kun köysi heiluu sitä pitkin kiivenneen painosta. Samalla Von Trier esittää, että köysi on peniksen korvike. Toisin sanoen hän ei esittele ”Aistimusta” seksuaalisesti tiedostavasta kontekstista irrallisena (kuten joskus voi kuulla väitettävän, siis ettei lasten masturboinnissa olisi kyse seksuaalisuudesta per se) tai sukupuolettomana, vaan tapahtumana, joka syntyy sukupuolisesti tiedostavasta kaipuusta, ja että juuri tuo sukupuolinen kaipaus on varaus, joka luo seksuaalisen latauksen [jonka peniksen korvike siis tyydyttää].

Epäselvät rajat ”aikuisten asioiden” ja ”lasten asioiden”  välillä.

”Nervus Pudendus.” Päähenkilö selailee anatomian kirjaa isänsä työhuoneessa. ”Nervus Dorsalis clitoridis.” Isä yllättää tyttärensä tutkimasta kuvaa naisen sukuelimistä, mutta ei paljasta itseään. Tieto ja tietäminen ovat hyvästä, hän tuntuu ajattelevan. Kun tytär lukee nimiä ääneen, isä nyökyttelee itsekseen tyytyväisenä ovensuussa; hän vaikuttaa myönteisesti yllättyneeltä. Kun päähenkilö lopulta huomaa isänsä, hän hymyilee tälle (hieman tuhahtaen) ja poistuu huoneesta. He eivät puhu mitään. Isä näyttää jäävän miettimään juuri nähtyä - tai ehkä hän miettii tyttärensä suhtautumista tilanteeseen, hänen [isän] odottamattomaan läsnäoloonsa. Seuraavaksi kuvataan tuuheita puiden latvoja, joiden lehtiä tuuli kahisuttaa. Isä ja tytär kuuntelevat ääniä silmät kiinni.

(Elokuvan kertomuksessa isä toistaa tyttärelleen tarinaa “sielupuusta”. Se on metsän kaunein puu, jota muut puut kadehtivat. “[The ash tree] was the most beautiful tree. You couldn’t say anything bad about it. But in winter, when the ash tree lost all of its leaves, all the trees noticed its black buds and start laughing.” Tytär luulee isän kertovan omasta puustaan, ja yllättyy kuullessaan tämän kuolinvuoteella, että isän "sielupuu" onkin tammi. Isä on siis kaikki vuodet kertonut tarinaa hänen [tyttärensä] sielupuustaan. Tytär ei koskaan tajua tätä, ei edes silloin, kun hän lopulta keski-ikäisenä löytää oman sielupuunsa, joka on – an ash tree. [Onkin kuvaavaa, että katsoja näkee päähenkilön ensimmäisen kerran keskellä talvea, paljaana ja "naurettavana" (eli alennuksen tilassa), noticing all its black buds…] Toisin sanoen isä tuntee tyttärensä, mutta ei voi suoraan kertoa tälle, kuka tai mitä tämä on; tyttären on itse löydettävä itsensä, tunnistettava oma sielunpuunsa. Sitä, kuinka tätä tulisi tulkita suhteessa muuhun tarinaan ja etenkin perversioiden kehitykseen, en vielä tiedä.)

* * *

Seuraavaksi päästään aivan toiselle tasolle ja aivan uuteen kehitysvaiheeseen: päähenkilö kokee ensimmäisen yhdyntänsä. Sen kautta kerrotaan monta asiaa.

Tunteeton seksi/ ”irtoseksi”

…eli seksin irrottaminen rakkaudesta (tai kiintymyksestä ja ylipäätään tunteista) ja ihmissuhteesta.

Päähenkilö kokee ”ensimmäisen kertansa” ilman rakkautta, jopa ilman ihmissuhdetta. Hän vain kävelee kiinnostavan näköisen mopopojan luo ja pyytää tätä viemään neitsyyteensä.

Kohtaus kuvaa tällaiset tilanteet ”neitsyyden” konseptille jokseenkin ristiriitaisina: neitsyys kuvaa puhtautta ja viattomuutta, tietämättömyyden aikaa tai tilaa. Kun neitsyys eli tietämättömyys menetetään, tilalla pitäisi olla tietämystä. Mutta sankarittaren kohdalla näin ei ole: hän ei edelleenkään ymmärrä seksiä. ”It hurt like hell. I swore I would never sleep with anyone again.” Toisin sanoen sankaritar menettää koskemattomuutensa eli ”puhtautensa”, mutta ei kuitenkaan ohita sillä tietämättömyyden tilaansa. Niinpä hän siis jää puolittain viattomaksi: hän ei ole viaton puhtauden vaatimuksen osalta, mutta tietämättömyyden vaatimuksen osalta kyllä.

Tällaisena ”kärpästen herran” kuvataan ”kärpäsensä” (”fly”) haluavan. ”As a quite young nymph, it was imperative for me to get rid of my virginity.”  Perho (”nymph”) on vieheen (”fly”) alakategoria, ja sellaisena tässä vertauskuvassa ”kärpäsen” eli initioidun esiaste: "The nymph is an early stage in the life of an insect.” Toisin sanoen nymfomania on esiaste, ja kuvaus antaa ymmärtää, että tilanne synkkenee, kun addiktio syvenee (kohti ”kärpästilaa”).

Päähenkilön tietämättömyyden tila - siis tietämättömyys kaikista hänen kokemuksistaan huolimatta - on kiinnostava. On kuvaavaa, että vaikka päähenkilö onkin hyvin älykäs ja taitava, hän ei useinkaan ymmärrä yhteyksiä asioiden välillä tai niiden syvempiä merkityksiä. (On kiinnostavaa tietää, että tämä on mielenhallinnalle tyypillinen tila.) Niitä hänelle - ja etenkin katsojalle - selittää hänen tarinansa kuuntelija vasta, kun kaikki on jo peruuttamattomasti tapahtunut.

Juuri tämä tietämättömyyden tila mahdollistaa päähenkilölle sen kepeyden, joka nymfomaanin elämäntavassa on oleellista. Silloin ei tarvitse keskittyä muuhun kuin ilmeisimpään aistitodellisuuteen. Muu on turhaa tai huvittavaa, ylitunteellista tai yliproblematisoivaa, jotakin, mikä on syytä karsia pois ja jättää huomiotta.

Jos jokin "salattu vaikutin" olisikin nymfomaanille olemassa, sen pysyminen salaisuutena on kiihoke ja siten suorastaan välttämättömyys: “I wanted to be [used] by [him] according to some sophisticated principle that I don’t understand." [Tässä voitaneen nähdä myös aavistuksia sadomasokistisen suhteen edellyttämästä orjan mentaliteetista, jossa orjan tehtävänä on antautua kyselemättä "tietäviin käsiin". Myös side silmillä on tietämättömyyden tunnus, ja korostaa avuttomuuden tilaa ja antautumista.]

Kuvaavaa on, että vuosia myöhemmin, kohdattuaan “ensipanonsa” uudelleen, tämä toteaa: “You thought? You’re not suppose to think. I don’t pay you to think, do I?”

Ensimmäinen yhdyntä listaa muutaman muunkin perversion.

Alaikäisyys.

Anaaliseksi.

Lolita-syndrooma

(…päähenkilön pukeutumisesta päätellen. Lolita on pikkutyttö, joka tiedostaa seksuaalisen viehättävyytensä ja käyttää sitä hyväkseen. Koska kuitenkin ajattelemme, että aikuisella on päävastuu, Lolita -syndroomalla tarkoitetaan yleensä miehiä, joilla on ”fiksaatio” liian nuoriin tyttöihin. Näin ollen Lolita –syndrooma flirttailee myös pedofilian kanssa, joka mainitaan myöhemmin elokuvassa huomattavasti selkeämmin. Perversioiden kehityskaaren kannalta tämä kronologia ilmaisee, että henkilö on ensin itse se pieni lapsi, joka syystä tai toisesta on oppinut tuntemaan seksuaalista vetoa aikuisiin. [Yleensä taustalle oletetaan varhaislapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö; seksuaalisuudesta on tullut ”lolitan” tapa miellyttää ja saada hyväksyntää ja pyrkiä vaikuttamaan.] Vasta tämän jälkeen seuraa pedofilia.)

[Tämän ensimmäisen yhdynnän aikana ruudulle ilmaantuu jakso Fibonaccin lukujonosta: ”3 + 5”. Se kuvaa, kuten jo mainittua (ja elokuvassakin itsestään selvää), työntöjä vaginaan (”3”) ja anukseen (”5”). Toisin sanoen tässä yhtälössä anaaliseksin osuuden on oltava suurempi (”5”) kuin perinteisen yhdynnän (”3”).  Lukujen yhteenlaskettu summa on kahdeksan. Onko se ”nymfin” syntyluku? Viittaako se johonkin ikuiseen ja myyttiseen (koska ikuisuuden symboli muistuttaa kahdeksikkoa)? Seuraava laskutoimitus mainitussa lukujonossa kuuluisi: ”5 + 8”. Tämän tulos on kuuluisa numero 13 (joka on Illuminati-kultille jostain syystä hyvin tärkeä luku). Onko ”nymfi-astetta” – jota siis luku 8 tässä tulkintani mukaan edustaa – seuraava aste sellainen, jota luku 13 edustaa? Liittyykö se jotenkin jäsenyyteen? Näin voisi päätellä sankarittaren myöhemmästä kulttijäsenyydestä.]

* * *

Seuraavan kokemuksen - tai kehitysvaiheen - yhteydessä ollaan junassa. Samassa tapahtumassa kuitataan jälleen monta perversiota. Tämä kohtaus on ladattu symboliikalla suorastaan pursuillen, eikä juna itsessään ole symboleista vähäisin. (Juna edustaa maskuliinista voimaa ja teknisen kehityksen riemuvoittoa, joka saa aikaan jopa vallankumouksen.)

Seksistä on tullut ase, ja seksuaalisuudesta hallinnan, manipuloinnin ja vallankäytön väline.

"I discovered my power as a woman and used it without any concern for others.”; ”If you got wings, why not fly?” Hyönteinen - perho (tai kärpänen) - on siis kasvattamaisillaan siivet.

Tässä yhteydessä seksi rinnastetaan kalastamiseen. Katsotaanpa tarkemmin.

Sankaritar on parhaan ystävänsä (B:n) kanssa saanut idean kehittää ”f*ck-me-now” -vaatteet. B:n mielestä he voisivat lähteä hieman kalastelemaan (ilmeisen ’värikkäinä perhona’: ”Flyfishing is about tying feathers and other things to a hook. So it resembles something the fish like to eat”, selitetään jo sankarittaren elämäntarinan käynnistysvaiheessa. Nyt siis ikään kuin palataan uudelleen alkuun, mikä viestittää, että on tapahtumassa jotakin tarinan kannalta tärkeää ja merkittävää: ollaan kertomuksen motiivin äärellä, ja toistetaan sitä uudelta kehitysasteelta. (Tätä tapahtumaa voisi kuvata spiraalin symbolilla: aloitetaan kaikki/kaiken rakentaminen uudelleen kehittyneemmältä asteelta.) Tätä kohtausta kuvaavista valokuvista onkin tullut eräitä elokuvan keskeisimmistä promokuvista.)

Kuunnellaan siis ensin tärkeä yksityiskohta: ”And then, because the fly is very light, you have to have a line that is heavy. It creates the velocity when you cast.”

Saaliita tai uhreja puoleensa houkuttelevan perhon on siis oltava ”keveä”. (Tämän merkitystä ei ole vaikeaa tulkita. Muistellaanpa vaikka Marilyn Monroeta, ”keveän naisen” perikuvaa.) Perho tarvitsee “kalastaakseen” “heiton”, “cast”. On kiinnostavaa, että “heittämistä” tarkoittamaan valittu sana tarkoittaa myös loitsimista (“cast a spell”). Toisin sanoen perhon on osattava lumota ja vietellä. [“Cast” –sana viittaa tämän “lumovoiman” olevan “witchcraftin” harjoitus- ja taidemuoto. Toisin sanoen viettely perustuu houkutteluun ja etenkin manipulointiin.]

Varsinaisen houkutusvieheen keveyden takia vavan (”a line”) on oltava raskas: sen avulla perho heitetään (tai sen avulla perho loitsii). Mikähän tämä ”heavy line” voisi olla? Perho antaa ymmärtää, että kalastaminen on keveää, mutta raskas vapa todistaa, että kyse onkin taitoa ja voimia vaativasta sekä raskaita (eli vakavastiotettavia) elementtejä sisältävästä harjoitusmuodosta. (Hmm… Koska ”line” viittaa myös ”ruodussa pysymiseen” tai ”ohjauksen noudattamiseen”, ”raskas vapa” voi ilmaista sitä kurinpitoa ja kontrollia, joka perhojen käyttäytymistä ohjaa. Toisin sanoen perho on pelkkä houkutus, se näkyvä osa, jonka kala - uhri - huomaa. Varsinainen kalastaja (who ”casts”) ohjailee perhoja. Näinhän se oli ainakin O:n tarinassa. Tässä elokuvassa ”ohjaileva taho” näyttää kuitenkin olevan jonkinlainen sisäistetty ääni tai isäntä…Ehkä näin voi olla silloin, kun ”nymfi” on kuuliainen ”paholaisen intervallille” eli oikealle taajuudelle, ”värähtelytaajuudelle”, joka ohjaa hänen toimintaansa…)

Tyttöjen ideana on kilpailla. Peliin kuuluu, että tytöt nousevat junaan vapaamatkustajina. (Kuvaavaa. "Vapaamatkustus" viittaa myös loismaiseen käytökseen. Loisethan ovat siis olioita, jotka ovat periaatteessa vaarattomia, mutta verottavat elämänvoimaa.) B osaa varustaa päähenkilön tarvittavilla kalastustaidoilla eli ”kilpailukyvyillä”. Se tytöistä, joka saisi eniten ”saaliita” määränpäähän saavuttaessa, olisi voittanut.  Pelkkä seksi ei tyttöjä kuitenkaan innosta (”What if it’s nasty?”), joten he asettavat itse itselleen porkkanan: suklaamakeiset (jotka edustava henkilökohtaista nautintoa; seksi ei siis tarkoita heille nautintoa vaan pelkkää suoriutumista).

Ajatus kilpailusta tuo mukanaan laskelmoivuuden, ja vihjaa seksiin myös sodankäynnin muotona (ja siten epäsuorasti myös kiristämisen, alistamisen, manipuloinnin tai tiedonhankinnan muotona).

Lukuisat kumppanit – tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä samanaikaisesti. (Se vaihe seuraa myöhemmin.)

[Junakohtauksessa Fibonaccin lukujonosta tutut numerot, 3 ja 5, ilmaantuvat jälleen. Tällä kertaa ne kuitenkin ovat käänteisessä järjestyksessä: 5 ja 3. Ne kuvaavat saaliiden määrää ja B:n johtoasemaa sankarittaren saaliisiin nähden. (Muutoinkin tässä yhteydessä tukeudutaan käänteisyyteen: Born to be wild alkaa soida myös takaperin.)]

Päähenkilö kuvailee ”kalastuksen” osoittautuneen häkellyttävän helpoksi. Mutta yhtä nopeasti kuin kalaonni alkoi, yhtä nopeasti se myös päättyi. Päähenkilö toteaa huomanneensa, että ”kalojen” käyttäytymistä hallitsee jonkinlainen ryhmädynamiikka.

Päähenkilön tarinan kommentaattori osaa, jälleen, selittää tilanteen, ja ylipäätään juuri hän on alun perin rinnastanut ”miesten metsästyksen” kalastukseen.

“Can I interrupt here? What you were doing when you walked down that corridor, you were reading the river. Most of the large fish stay shelter from the current to save energy and to hide from the prey. Where the fish hides in the stream it tells a very complicated hierarchy. The topography decides where the most attractive places are. The biggest fish choose the best positions.” Kommentaattori selittää, että usein joko kaikki kalat syövät tai sitten yksikään ei syö; joko ne tulevat ruoan luokse hullaantuneina ja kaikki yrittävät saada osana, tai sitten kaikki pysyttelevät piiloissaan. Kevyt sade on kuulemma ihanteellisin kalastussää: kalat vaistoavat olevansa turvassa, kun kalastaja ei erota niitä sateen rikkoman vedenpinnan läpi. ”They can not be seen from above. The surface is disturbed."

[Sikäli, että sade viittaa vesielementin edustajana seksuaalisuuteen - ja "sade" tai "suihku" ylipäätään symboloivat ejakulointia - "kevyt sade" merkinnee tässä "lievää eroottista humalaa", jonka turvin voi osallistua "leikkiin" syyllistymättä tai paljastumatta: 'kukaan ei vahtaa yläpuolelta'. Kiinnostavaa tässä vertauskuvassa on myös viittaus "kalojen" haluun pysytellä "piilossa" tai "turvassa", siis olla paljastumatta: "salainen leikki" vetää puoleensa - ja kalastajat tietävät tämän.]

Jos kala ei enää syö, kalastuksessa edetään vaiheeseen kaksi, jossa vieheeltä vaaditaan enemmän: enää ei riitä, että imitoi hyönteistä; on imitoitava hyönteistä pulassa. (Koska kala siis syö varmemmin hyönteisen, joka on pulassa, tämä antaa ymmärtää, että - tilanteessa, jossa miehet ja kalat rinnastetaan - miehet pyrkivät käyttämään pulassa olevia neitoja hyväkseen. Toisin sanoen kalat eivät ole viattomia. Niiden halu hyötyä tilanteesta on niiden heikkous, joka saa ne tarttumaan syöttiin ja jäämään itse saaliiksi.)

Jossain vaiheessa tytöt ovat edenneet junan ykkösluokkaan asti. Täällä vapaamatkustaminen ei enää käy päinsä. ”Tickets, please! […] Eight pounds each, please.” (“Eight”? Another eight… The number of the nymphs…) Kun konduktööri on aikansa kuumotellut, läheiseltä penkiltä tilannetta seurannut herra “S” tarjoutuu maksamaan tyttöjen liput.

On kuvaavaa, että tämä matkustaja saa aivan oman nimikirjaimensa. (Muut saaliit ovat olleet sellaiseen liian merkityksettömiä.) Johtuuko tämä erityisyys siitä, että mies on ykkösluokan matkustaja, vai siitä, että hän maksaa tyttöjen lipun, vai siitä, että hänestä tulee päähenkilön suurin voitto – vai kaikista näistä asioista yhdessä? Miehellä on tarinassa joka tapauksessa erityisasema.

Tämä kala, ”herra S”, on siis junan muihin matkustajiin nähden hierarkian huipulla (”the biggest fish choose the best positions”; “Where the fish hides in the stream it tells a very complicated hierarchy”). Ykkösluokka - joka on vertauskuva siinä missä koko junakin - tarjoaa siis parhaimman suojan päähenkilön kaltaisten tyttöjen varalle, mikä kertoo jotain myös tytöistä. “Two first-class tickets, for two first-class ladies” konduktööri lopulta toteaa, sarkastisesti.

Miksi mies haluaa pysytellä tavoittamattomissa? ”Most of the large fish stay shelter from the current to save energy and to hide from the prey.”

“To save energy” on mielenkiintoinen sanavalinta. ”To hide from the prey” on sitä myös. Ensinnäkin mies ”säästelee itseään” aivan konkreettisesti päästäkseen pian vaimonsa luokse lapsentekopuuhiin. Toisekseen elokuvassa käsitellään seksuaalienergiaa elämän alkuvoimana, joten "säästäminen" koskee myös sitä. Tähän ajatukseen nähden on kiinnostavaa, että elokuva esittelee tytöt saalistajina, eli tuon elämänvoiman riistäjinä, ja konkreettisimmillaan siis siemennesteen riistäjinä.

Sakramenttien rikkominen.

(Tässä perversiossa kiihottumisen aiheuttaa niinkin abstrakti asia kuin uskonnollinen käsitys ja siihen liittyvä dogmi – ja ennen kaikkea tuon dogmin [kuten sakramentin eli pyhänä pidetyn valan] rikkominen. Tämän voisi pelkistää myös ”kielletyn hedelmän houkutukseksi”, joka toisaalta viittaa kaikkeen asiantilojen tähden kiihottavaan, vaikka asiassa itsessään ei olisi mitään erilaista tai poikkeavaa. [Tästä syystä jotkut naimattomat ihmiset saattavat laittaa sormeensa vihkisormuksen houkutellakseen sopivaa seuraa.])

Miksi tämä mies, "herra S", on nymfomaanille suuri ja tavoiteltu saalis?

Mies ei näytä erityiseltä tai erityisen varakkaalta, vaikka matkustaakin ensimmäisessä luokassa. Siitä huolimatta hänellä on jotakin arvokasta: avioliitto. Se on pyhä sakramentti, joka edustaa rakkauden syvintä muotoa, sillä mytologiassa myös Jumalan suhdetta valittuihinsa verrataan avioliittoon (Kristus ja seurakunta).

Toisin sanoen tämän miehen saalistamalla ”nymfi” kykenee osoittamaan erään suurimmista rakkauden halveksunnan eleistään: rikkomaan ”sen minkä Jumala on yhdistänyt”. Lisäksi nämä miehet ovat – tai heidän pitäisi olla – vaikeimpia saalistaa. Siksikin niiden arvo on suurempi ja voitto merkittävämpi.

Tähän teemaan palataan uudelleen jaksossa Mrs. H. Tämä ”perversio” on siis hyvin merkittävä päätellen siitä, millaisen painoarvon ensikokemus siitä sankarittaren elämäntarinassa saa, ja että myöhemmin aiheeseen palataan kokonaisen oman kappaleen avulla.

Tämän saaliin nappaamisesta B on valmis myöntämään yhden pisteen sijasta viisi, mikä johtaisi hänen ystävänsä (eli päähenkilön) voittoon.  (Jälleen tuo numero viitonen, joka edustaa Fibonaccin lukujonosta pätkäistyssä yhteenlaskussa perversion suurempaa osuutta; ehkä herra S:n viettely on niin suuri ”rike”, että se nostattaa ”perversiokerrointa”, ja esittää päähenkilön huomattavasti B:tä perverssimpänä…)

Kuinka siis napata saalis?

Herra S:ään ei tehoa edes ”hyönteinen pulassa ” -taktiikka (minkä episodi konduktöörin kanssa osoitti; vaikka se johtikin saaliin reagointiin, reagointi ei ollut seksuaalinen. Niinpä esimerkiksi ”kiitollisuuden osoittamisen halu” on aivan turha veto.) Mikään ei auta: saalis näyttää olevan provosointiyritysten tavoittamattomissa.

Tarinan kommentaattori huomauttaa, että jokainen kala reagoi vaistomaisesti (siis vaistojensa pakottamanà), jos provosointi vain on oikea. Esimerkkinä vaikeiden kalojen saalistamisesta hän mainitsee suomalaisen (!) vieheen, rapalan.

Fellaatio.

Yritystensä lomassa sankaritar huomaakin, että hänen on tutustuttava saaliiseensa voidakseen koukuttaa - saalistaa - tämän. Tässä yhteydessä se näyttää tarkoittavan saaliin elämäntilanteen, ihmissuhdetilanteen ja tarpeiden tuntemista. (Sankaritar esimerkiksi huomaa, ettei mies panosta vaimonsa huomioimiseen, koska tälle osoitettu tuliainen on hankittu ilman suurempaa taloudellista, ajallista tai ajatuksellista panostamista.) Lopulta, havaintojensa perusteella, päähenkilö päätyy löytämään oikean aseen: suuseksi. Päästäkseen käyttämään sitä, päähenkilön on lisäksi oltava aktiivinen – jopa painostava – osapuoli. “So it became, in the eyes of the fisherman, your Finnish weapon.”

Hedonismi.

”I do not think I have a choice. I go to pleasure first, always.”

Päähenkilö on tyrmistynyt: eikö humanistilla ole muuta sanottavaa!? ”Finnish weapon”? Myös humanisti on hämillään: mitä hänen sitten pitäisi sanoa? Sitä - sankaritar toivoo - että hän käyttäytyi väärin ja todisti olevansa huono ihminen. Mutta humanisti ei olisi elementissään ilman "suvaitsevaisuuttaan". Niinpä hän ei halua nähdä asiaa sillä tavoin; hänestä juuri kerrottu episodi oli varsin miellyttävä, jopa humoristinen.

Päähenkilö ei kuitenkaan luovu omasta näkemyksestään, vaan vääntää asian vielä rautalangasta: hän on käyttänyt ihmisiä hyväkseen ja satuttanut heitä vain siksi, että on asettanut omat nautintonsa etusijalle. Mutta humanistikin on kannassaan sinnikäs, eikä pidä päähenkilön tapahtumille antamia merkityksiä tärkeinä. Sen sijaan hän keskittyy mieluummin fysikaalisiin tosiasioihin: ”You only relieved S from his load.” (Kuinka huomaavaista! Siis auttaa toista taakkansa (“load”) kanssa.) Hyvänkin puolen - niin ikään fysikaalisen - humanisti näkee tapahtumassa: sperma voi degeneroitua, jos sitä säästelee liikaa; ehkä S sai vaimonsa kanssa terveen lapsen juurikin päähenkilön toiminnan ansiosta.

[Kommentaattorin "luonnontieteellisen kepeä" kanta vailla moraalisia huolia muistuttaa tässä yhteydessä kovasti päähenkilön omaa suhtautumista seksuaalisuuteen silloin, kun kaikki oli vielä alussa. Miksi päähenkilö ei siis hyväksy ehdotettua näkemystä? Ehkä nyt, löydettyään hiljattain "sielupuunsa" - mihin "aloituskuvan" käsittelyssä mainitsemani veden valuminen rakennuksen kylkeä pitkin osaltaan liittynee - luonnontieteellinen katsanto ei tunnu enää riittävältä.]

Humanistin haluttomuus nähdä asia samoin kuin päähenkilö tekee hänet sokeaksi päähenkilölle ja tämän totuudelle. Humanistin tarkoitus lienee lohduttaa päähenkilöä, mutta vaikutus on päinvastainen. Päähenkilö ei kaipaa "hyväksyntää" teoilleen (”That’s completely unacceptable.”), eikä hän kaipaa "hyväksyntää" itselleen (-”Oh, little darling.” –”Don’t you little darling me.”). Sen sijaan hän kaipaa tulla ymmärretyksi: saada kertoa asiat juuri sellaisina kuin ne hänelle ovat, sensuroimatta tai villaisella painamatta, ja tulla vakavasti otetuksi.

[Tästä voi päätellä - ja tämä näyttää olevan myös kertomuksen kanta asiaan - että sankaritar arvostaa ymmärrystä enemmän kuin ”hyväksyntää” - jota ei tosiasiassa edes voi olla ilman ymmärrystä; miten voi hyväksyä sellaista mitä ei ymmärrä? Eikö "hyväksyntä" ole silloin katteetonta? Ei olekaan ihme, etteivät ihmiset, joilla on salaisuus, voi kokea aitoa tai täyttä hyväksyntää, elleivät voi kokea, että heidät tunnetaan; 'jos tuntisit minut, et hyväksyisi minua'. Näinhän myös Herra Grey ajattelee. (Siksi salaisuus voi tehokkaasti sulkea ulkopuolisuuteen - mistä syystä yhteisiä salaisuuksia voidaan käyttää myös muista ihmisistä erottavan "ryhmähengen luomiseen".)]

Tässä vaiheessa kertomusta päähenkilö kuitenkin innostuu elämäntarinastaan, ja on juuri päässyt kertomisen makuun. Ehkä hänellä on missio tulla ymmärretyksi. Kuvaavaa on, että tässä vaiheessa (vasta!) hän ja hänet kadulta mukaansa poiminut humanisti – tarinan kommentaattori – esittäytyvät.

* * *

Naisen maskuliininen rooli.

Libidoa - käyttääkseni seksuaalienergiasta (tai ”biologisemmin” sanottuna sukuvietistä) näinkin freudilaista käsitettä - ilmaistaan seksiin liittyen seksuaali-identiteetin ja seksuaalisen orientaation kautta. (Libidoa voi siis ilmaista muillakin tavoilla. Siksi käytössämme on käsitteitä kuten sublimointi.) Läpi aikojen ovat seksuaalisuudella leikittelevät ja siihen liittyviä normeja muokkailevat ja rikkovat tahot pitäneet keskeisenä sukupuolisuuteen liittyvien roolien ”uusjakoa”. On trans sitä ja trans tätä.

Pelkistäen voi sanoa, että aina, kun ”klassisesta harmoniasta” – eli selkeästi feminiinisestä ja selkeästi maskuliinisesta – poiketaan tieten tahtoen, halutaan ilmaista jonkinlaista ”anarkiaa” (joka saattaa monissa tapauksissa olla minä-tunteelle välttämätöntä). Toisin sanoen halutaan etsiä ja löytää oma tapa kokea, ilmaista ja määritellä, tai tehostaa ”valmiiksi annetun” vastustamista.

Elokuvassa sankaritar henkilöi tällaista uhmaa loistavasti. Tämän myös hänen tarinansa kommentaattori tiivistää kertomuksen lopussa - joskin hän liittää uhman feminismiin. (Valinta on kuitenkin osuva, sillä feminismi, kaikkien mahdollisten ismien joukossa, edustaa mainiosti sukupuolirooleihin ja seksuaalisuuteen liittyvien normien kyseenalaistamista ja rikkomista.) ”You were a woman demanding her right.[…] And all in all, all the blame and guilt that piled up over the years became too much for you, you reacted aggressively, almost like a man I have to say. And you fought back. You fought back against the gender that had been oppressing and mutilating and killing you and billions of women.”

[Idea on loistava (koska teesinä on oikeus yksilöllisyyteen ja ainutlaatuisuuteen), mutta toteutus ei välttämättä ole paras mahdollinen. Niinhän se on yleensä kaikkien oppien, ismien ja ideologioiden kanssa.

Yksilöitymispyrkimyksissä - etenkin modernin ajan yksilöitymispyrkimyksissä - vika on siinä, että ”yksilöityminen” rinnastetaan ”erillisyyteen”. (Tämä väärinkäsitys on kirjoitettu syvälle ihmiskuvaamme esimerkiksi psykologian avulla: psykologisten käsitysten mukaan ihminen tulee ”omaksi minäkseen” irrottautumisen ja erillisyyden kautta. [Tämä kommentoi näennäisesti äitisuhdetta, mutta lausuu jotakin paljon syvempää, suorastaan mytologista; ihminen ”koodaa”, huomaamattaan, ajatuksen erillisyyden vaatimuksesta voidakseen olla ”yksilöllinen” ja ”oma itsensä”.] Paradoksaalisesti juuri tämä kuitenkin estää häntä koskaan yksilöitymästä, sillä hän, ”omaksi itsekseen” tulemisen pyrkimyksessään, on ajautunut erillisyyteen, joka on tehnyt omaksi itsekseen tulemiselle välttämättömän vuorovaikutuksen mahdottomaksi. Toisin sanoen ”irtaantuminen” on tullut tarkoittamaan erillisyyttä yksinäisyydessä. Tästä johtuen myös ”minuus” on tullut tarkoittamaan egosentrisyyden kuplaa.)

Niinpä modernin yksilöitymispyrkimyksen ongelmana on irtaantuminen ja eriytyminen egosentrisyyteen, joka johtaa rikkumattomaan ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukseen – jota elokuvan sankaritar myös henkilöi mainiosti: sekä egosentrisyyttä että (siitä johtuvaa) ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä.

(Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteiden aiheuttajana ei siis ole ”kylmä yhteisöllisyys” - yhteisöllisyys nykymuodossaan palvelee lähinnä ”sosiaalistamipyrkimyksiä” eli sosiaalista kontrollia - vaan ihmisen ajaminen erillisyyden harhaan [jota mikään määrä "yhteisöllisyyttä" ei voi poistaa]. Tätä myyttiä toistetaan erityisesti paitsi psykologiassa, myös postmodernissa ideologiassa: ’kukaan ei voi koskaan todella ymmärtää juuri sinun ainutlaatuista todellisuuttasi’; ’yhteisen tulkintahorisontin tavoittaminen täydellisesti on mahdotonta’; ’kukaan ei voi päästä sinun pääsi sisään eikä tietää mitä siellä liikkuu…’ Roskapuhetta, jonka osoittaa virheelliseksi jo pelkästään tietämys psyyken kognitiivisista toiminnoista. Ja millekäs luulette esimerkiksi mainospsykologian perustuvan? Kohderyhmän ajatusmaailman perimmäiselle tuntemattomuudelle? Jos ihmismielen syvimmätkin sopukat todella olisivat "tavoittamattomia", mitään mielenhallintaa - tai edes mahdollisuutta siihen - ei olisi olemassa.)]

Elokuvassa päähenkilö luuleekin olevansa ”ulkopuolinen” tavalla, joka erottaa hänet muista, muusta ihmiskunnasta. (Hänellä on ollut kokemuksensa jo lapsuudesta asti, sillä siitä puhuessaan hän muotoilee: "not children, but me", millä ihän lmaisee, ettei ollut kuten muut...) Luulostaan huolimatta hän ei ole sen "yksinäisempi" tai "ulkopuolisempi" kuin kukaan muukaan (koska kukaan muu ei ole sen vapaampi egosentrisyydestä), mutta hänen ulkopuolisuutensa ja yksinäisyytensä konkretisoituvat hänelle aivan toisin ja näkyvämmin kuin monille muille, koska hän uhmaa normeja. (Toisin sanoen hän ei kykene osallistumaan ”yhteisöllisyyden näytelmään” ja pitämään sen kulisseja pystyssä. Tästä kertoo erityisesti päähenkilön "selibaatti-ekskursio". Vaikka päähenkilön uhma siis tekee hänen "yksinäisyytensä" näkyvämmäksi ja konkreettisemmaksi, samalla uhma myös tekee hänet monia muita rehellisemmäksi.) Tämä kaikki liittynee päähenkilön elämäntarinassa siihen, ettei hän tunne itseään, mitä oman "sielupuun" löytymättä jääminen on ilmaissut.

Sukellan tähän ajatukseen - siis ajatukseen egosentrisyyden kuplasta - vielä hetkeksi.

* * *

Juuri sellaisena - egosentrisenä - ihminen tähän järjestelmään halutaan, sillä egoa ja sen tarpeita on helppo manipuloida; ego on ihmisen käyttöliittymä. (BDSM –suuntaus korostaa tätä ilmiötä oikein erityisesti, mikä tekee suuren palveluksen mm. asian tiedostamiselle.)

Niinpä egosentrinen ihminen on mainio kontrollikoneiston komponentti; mitä egosentrisempi, sen parempi koneistolle. Koska kontrolloituna oleminen edellyttää alistettuna olemista, ”orjuuden tilaa”, samalla esitetään, että egosentrisyys on orjuuden ehto ja muoto. Ilman egosentrisyyttä - mikä ei tarkoita samaa kuin egosta luopuminen - ihmistä on mahdotonta kontrolloida, sillä hän säilyttää henkisen ja hengellisen koskemattomuutensa, ”vapautensa”.

[Ottaakseni vielä askeleen lähemmäs metafysiikkaa: Adampantsin mukaan egosentrisyydestä luopuminen on mahdotonta ilman yhteyttä ”luojatietoisuuteen”. Ilman sitä ihminen ei nimittäin voi itse hallita omaa mieltään, omaa egoaan, ”päästä toiselle paradigmalle omassa ihmisyydessään”. (”Hallinta” ei, muuten, tarkoita tässä tukahduttamista vaan käyttöoikeutta. Jos ihminen ei itse hallitse omaa egoaan, omaa mieltään ja omaa tunne-elämäänsä, joku muu tekee sen mieluusti hänen puolestaan.)

Havainnollistamisen vuoksi siteeraan melko pitkän pätkän luennosta The Healing Begins Now:

"When have they controlled my mind successfully? I started to be shown this.

When you are disconnected from love.

[Tämän vuoksi, Adampantsin mukaan, modernien mielenhallintamenetelmien tutkimisen yhteydessä tutkittiin erityisesti tapoja turmella rakkaus tai tehdä ihminen siihen kyvyttömäksi.]

When you are not, you're like Neo watching the code go by. […] If they are disconnected from love they cannot compare to me. And they know it. They try to assess it. […]

It's just the way it is. No mind control can control… Mind Control is structure. It originates from a mind, a result of creation. Therefore, trying to affect a mind, a result of creation... If you… you don't get it yet, if you connect to the Creator, not religion, if you connect to that which created you... it… Yeah, it controls your mind better than anything it created can. No problem. It's not even a question, it's not even...

Umm, you don't quite appreciate what I'm saying to you. The mind is structure, it's a binary apparatus, it's a computer. Binary, it's polarized, On, Off, Yes, No. And you're thinking "Well, my thoughts are not yes or no, I'm neutral about things." Well, no, no, no. Even your neutrality can be broken up into components that are yes or no, they're trying to digitize people. That's what they've done […]

The consciousness that's controlling all of you is suffering from a very huge bipolar disorder. Bipolar disorder is being stuck in the mind with no love. […]

Sometimes I've said love commands the mind, but people don't understand that, they link the word "command" with control and that isn't it. Love allows the mind to be what it was supposed to be – a tool used by love. The mind is structure, which is a result of interference patterns of energy, which is structure. […]

What you call the Illuminati, and the energy they are serving is incredibly addicted to what it’s doing, and I won't get into it, right now. But obvious results, the mind is structure, so therefore math is structure. Mathematics, Geometry, Numerology. It's the result of creation. Now you have a disconnected part of that creation that tries to assess everything by looking at all of the results of the creation and not the creator. So it's a bunch of copying, reconfiguring, trying to use structure against structure. Math is not life. You've got to understand, they're obsessed with numerology, zodiac, astrology, witchcraft... the whole thing is bound by structure. The pyramid, energy grids on the planet, they look and say. “OK, it appears here, and structurally we can say why." Because they're refusing… they're scared to death of this energy saying you are part of me. And it's building up a wall of defense or has, against it.

How does love then take command over structure? Well, you've got to... be connected to it.

[…] What if one of your skin cells said, you know, if one of my skin cells said, "I don't believe Jon exists. If you exist, Jon, show me yourself!" Well, I can’t. Because... it makes me up. I can’t shrink myself down without shrinking it down, it can’t perceive me in my full form from the outside to see me as a being, if it's within my being. I can love it, send it nutrients, carbohydrates proteins, electrolytes, minerals, oxygen, but when it's healthy it just knows that.

Cancer is induced by trauma and that can come in various ways. […]

Love is what created the mind. Therefore, love cannot serve the mind. Which is, you know, what the people who are... the consciousness that's running this planet knows. That's why you’re taught that you have to pursue love, make love work for you... That's impossible. So you won't access love, you'll access replacements that they tell you is love. […] Education is purely to separate you from what you are. It's how it's set up.[...]

I'm gonna do my best to help you understand enough to make you realize that there is a creation force, that there is something you should be seeking. ”

On kiinnostavaa huomata, että Von Trier kertoo hahmojensa avulla saman asian: ”Math is not life.” Matematiikka edustaa elokuvassa ja Adampantsin esimerkissä rakenteen ylivaltaa, epätasapainoa maskuliinisen ja feminiinisen välillä sekä ennen kaikkea: hengen puutetta.

“I’m telling you about the worst thing that’s happened to me. […] And, immediately we have to hear about this ridiculous mathematical problem. In fact I’m in doubt whether you’re even listening,” elokuvan päähenkilö huomauttelee. (On hyvä muistaa, että päähenkilön kommentaattori on ortodoksi, ”oikeaoppinen”, ja matemaattisuuden ehdoton fani.  Palaan tähän kolmannessa kirjoituksessani.)

- ”I got excited.”
- ”Yes, about the mathematical crap, not about the story. [ks. yllä: “OK, it appears here, and structurally we can say why." ] What kind of a person are you actually?”
- ”You wouldn’t know.”
- “No, but I can guess. Why didn’t I get that earlier? The fact you don’t get excited […] is because you can’t relate”

Matemaattisesti orientoitunut kommentaattori ei kykene ymmärtämään mitään “rakenteen takaista”, ei edes omassa itsessään, ei edes – tai varsinkaan – henkilökohtaisen elämänvoimansa alkulähdettä koskien. “I consider myself asexual. Of course I experimented with masturbation when I was a teenager, it didn’t do much for me. So there’s nothing sexual about me. It’s not as uncommon as you would think.”

Toisin sanoen ja Adampantsin käsittein: ”Luojatietoisuus” on ”taajuus”, johon ”syöpätietoisuus” ei kykene yhdistymään - tai jota se ei välttämättä kykene edes tunnistamaan saati tuntemaan -, koska ”luojatietoisuus” on sille liian ”korkeavärähteinen tila”. (”Syöpätietoisuus” ei, toisin sanoen, ”kestä” ”rakkautta”. Siksi elokuvan päähenkilön libido myrkyttyy siitä. Siksi BDSM –suuntaukseen addiktoitunut tuntee vieroitusoireita, ellei ole saanut “riittävästi väkivaltaa”. “[T]hey're refusing… they're scared to death of this energy [Love] saying you are part of me. And it's building up a wall of defense or has, against it.” (Minusta tämä ajatus on valtava ja radikaali, ja ilmaisee juuri niin täyttä integroitumishalua kuin vain rakkaus voi ilmaista. ”Jumala” ei siis ole ”pahan vihaamista”. Sen sijaan ”Jumala” on ”kaiken yhteys”. Adampantsilla on tästä eräs rautalangasta väännetty mutta hellyttävä esimerkki/analogia/vertauskuva, jossa seikkailevat kissa ja hiiri. Palaan siihen myöhemmässä kirjoituksessani, mahdollisesti käsitellessäni ”maskuliinista prinsiippiä”.))

Admpantsin mukaan ihmisen olemus on suunniteltu toimimaan yhteydessä tähän ”taajuuteen”, ”luojatietoisuuteen”. (Joogit sanoisivat varmasti samaa, ja perustelisivat käsitystään ihmisen energiakeskusjärjestelmällä, chakrajärjestelmällä. DNA –rakennekin liittyy tähän… Palannen siihen vielä.) Tälle käsitykselle johdonmukainen päätelmä on, että ihminen voi tulla omaksi itsekseen vain tämän lähteen kautta – sillä se on ainoa ”taho”, joka sallii ihmisen olla ihmisyydessään ja henkilössään juuri sitä mitä hän on. ”It doesn't change your personality, it doesn't... I mean it has no interest in that type of control, there's only one energy [the “cancer energy”] that has interest in that type of control.”]

* * *

Päähenkilön hahmo, ilmaistessaan maskuliinisuutta [tai paremminkin ”maskuliinista prinsiippiä”, jonka varassa hänen nymfomaniansakin pyörii], edustaa siis mainittua erillisyyden tilaa, yksinäisyyttä ja egosentrisyyden kuplaa – disharmoniaa oman itsensä kanssa ja muiden ihmisten suhteen. (Siksi hän ei kykene ”jumaliseen polyfoniaan”. Von Trier lausuu tässä erittäin monikerroksisen totuuden.)

Elokuvassa tämä tila liitetään perversioon, jopa sen peruslähtökohtiin.

Päähenkilön elämässä perversio siis ruokkii ja ylläpitää irrallisuuden ja erillisyyden tilaa (ja näin ollen, edeltävään kuvaukseeni viitaten, myös egosentrisyyttä – joka myös mahdollistaa henkilökohtaiseen nautintoon keskittymisen kaiken muun kustannuksella).

[Tässä yhtyessä on kiinnostavaa muistaa, että Von Trierille perversio näyttää siis tarkoittavan teesiä forget-about-love. Toisin sanoen rakkaudettomuus ylläpitää tätä perversiot synnyttävää ja niitä ylläpitävää disharmonista erillisyyden tilaa. ”Jumalinen metodi, polyfonia” sen sijaan luo ”harmoniaa”. (Hmmm….Tästä muistuukin mieleeni FSOG…. Ehkä jopa Herra Grey alkaa jossain määrin vieroksua lyömistä ja osoittaa integroitumisen merkkejä ”avauduttuaan jumaliselle polyfonialle, rakkaudelle”… Mitä varsinkin BDSM –alan ihmiset ovat pitäneet hyvin epäuskottavana jatkumona juonelle - mitä se, tulkinnasta riippuen, toki onkin.) ]

Mutta eteenpäin.

Toinen vahva viesti, jonka ”roolijaon uusiminen” välittää, liittyy yleisesti ajatuksiin oppositioista ja dualismista. Koska ne tulevat ”bipolarisuuden” kautta näkyviksi, ne liittyvät epätasapainoisiin tiloihin. Nainen on siis ”bipolaarisessa” disharmonian tilassa ilmentäessään voimakasta maskuliinisuutta – mikä on ”perverssiä”. Niinpä hänen maskuliinisuutensa ”jakaa hänet kahtia”, koska se on hänelle ”luonnoton” tila (tai luonnottoman voimakkaasti ilmenevää) ja perustuu oman feminiinisyytensä tukahduttamiseen. (Tämä ilmaistaan elokuvassa esimerkiksi oman lapsen kipeää tekevänä hylkäämisenä; äidin vaistot on tukahdutettava maskuliinisen seksielämän tieltä.) Elokuvan mukaan perversiot eivät ainoastaan suosi ja kunnioita tällaista tasapainottomaan tilaan perustuvaa kaksijakoisuutta, vaan myös ylläpitävät sitä.

Tätä kaksijakoisuutta voi tulkita myös niin, että samalla, kun perversiot mahdollistavat ”molempien ääripäiden samanaikaisuuden” ja omanlaisensa ”kokonaisuuden” - ajatellaanpa vaikka BDSM –suuntauksen ”inhon” ja ”nautinnon” tai ”pelon” ja ”kiintymyksen” samanaikaista läsnäoloa -  ne myös estävät ”yhdentymisen” tai ”täydentymisen”, koska ylläpitävät bipolaarisuuden tilaa.  [Toisaalta ne siis samalla kertaa ”tarjoavat vastauksen" ja tyydyttävät tarpeen - mutta estävät ne (siis tarpeen todellisen tyydyttymisen ja oikeiden vastausten löytymisen; tätäkin se FSOG:n toteamus ”BDSM is a distraction from the real issues” varmasti tarkoittaa.), aivan kuten addiktioille on tyypillistä: ne tyydyttävät tarpeen mutta eivät ratkaise ongelmaa, koska ovat korvikkeita. (Samasta syystä feminismi on kykenemätön korjaamaan tasa-arvoon tai ihmisarvoon liittyviä epäkohtia – mutta nyt menen taas asioiden edelle.)]

Toisin sanoen, kaksisuuntaisuus - olipa kyse oppositioista tai dualismista - on itsessään disharmoniaa. (Palaan tähän kolmannessa kirjoituksessani.)

Viime kädessä dualismi yhdistetään elokuvassa ”olevaisuuden perimmäisiin vastavoimiin”, mitä Bachin polyfonia ja paholaisen intervalli ”taajuuksina” (ja siten myös tiloina [”sate”]) elokuvassa edustavat. ”[Polyphony] was all about finding a divine methodology in art and architecture. A bit like the way tritone, which was played at his club, was supposed to be a satanic range.” (Toisin sanoen etsittiin "jumalista metodia" ja "saatanallista metodia". Kuvaavaa on, että Bachin kerrotaan olleen molempien kanssa tekemisissä.)

Nämä vastavoimat eivät edusta "oikeaa" ja "väärää" tai "hyvää" ja "pahaa" (kuten yleensä ajatellaan) - vaan bipolaarisuutta. Näin ollen kyse ei myöskään ole toisiaan täydentävistä vastavoimista, vaan peilimaailman toisilleen luovista voimista. (Tämän saman ilmaisee esimerkiksi kristittyjen symboli, risti: sitä käytetään sekä "oikein päin" tai "väärin päin"; 'it plays both sides".)

[Toisin sanoen "varjomaailma" on "valon maailman" luoma (silloin kun "Valon maailman" on luonut "maksuliininen prinsiippi", jota aurinko symboli tai kristittyjen Raamatussa "Isä Jumala" edustaa). Tämän takia ihmisyydestäkin on tullut kaksijakoista, ja siksi ihmisessä ylipäätään on "alitajunta": torjutun todellisuuden asuinsija. Kaikki torjunta kuitenkin ilmaisee disharmoniaa, kahtiajakautumisen bipolaarista tilaa, joka itsessään liittyy erillisyyden harhaan.]

Tätä kaksijakoisuuden tilaa myös elokuvan keskushahmot henkilöivät olemalla kaikessa toistensa oppositiossa. Tähän nähden ei olekaan ihme, ettei heidän välilleen muodostu todellista keskusteluyhteyttä tai harmoniaa. Seuraukset ovat jotain aivan muuta: vaihtoehtoina tulevat olemaan alistaminen/alistuminen tai erkaantuminen. (Tästä kaikesta kertoo myös päähenkilön yritys soittaa "jumalaista polyfoniaa": hän, ”paholaisen intervallin äänitorvi”, ei sovi jumalisen polyfonian ääneksi vaan epäonnistuu surkeasti (kappaleessa The Little Organ School). Tämän pyrkimyksen voidaan tulkita kuvaavaan jotain muutakin. Palaan siihen kohta.)

Seksin yhdistäminen kulttirituaaleihin. (Tähän yhdistyvät elokuvassa myös - vähintään viitteellisesti kuten mainintana - ryhmäseksi ja lesbous. Käsittelin tätä ”kulttiaspektia” pääpiirteissään jo edellisessä kirjoituksessani.)

Ympärileikkaamattomuus.

“An uncut dick” on kertomuksessa poikkeama, “perversio”.

Tämä antaa ymmärtää, että ”perversio” on uskonnollista alkuperää: jokin määrittyy perversioksi uskonnollisen käsityksen perusteella. Silloin käsitys ”luonnollisesta”- eli siitä kuinka asioiden pitäisi olla silloin kun ne ovat "oikein" - nousee uskonnollisesta katsomuksesta ja myyteistä, jolloin ”luonnottomuus” (”perversio”) edellyttää tuon uskonnollisen käsityksen tai myytin tahallista ”häpäisyä” tai kumoamista (tai sellaisena - ainakin uskonnollista käsitystä vaalivien mielestä - pidettävää tekoa). Ei olekaan ihme, että elokuvassa myös sakramentin rikkominen ymmärretään perversioksi.

Lausuuko tämä kaikkia perversioita koskevan väitteen, sitä en tiedä. Jos lausuu, siinä tapauksessa esitetään, että perversio on aina myös suhteellinen käsite ja määrittelykysymys. (Tätähän se filosofisesti ajateltuna tietysti on.) Joka tapauksessa tämä poiminta on perversioihin liittyvän kulttuurihistorian kannalta merkittävä: ajan saatossa mitä tavanomaisimpia seksuaalisuuden ilmaisumuotoja on pidetty "perversseinä", ajatellaanpa vaikka masturbointia. (Eräiden syntiinlankeemuskertomuksen tulkintojen mukaan koko seksuaalisuus on perversio.)

Seksi epäsopivissa paikoissa.

Tämä perversio kuvataan ”työpaikkaromanssien” kautta, mikä samalla liittää sen väljästi edeltävään - onhan kyse asiallisuusvaatimusten rikkomisesta sekä sukupuolisiveellisyyttä säätelevien normien rikkomisesta ja rajojen ylittämisestä -, samoin kohtaan lukuisat kumppanit.

Dehumanisointi; oman itsensä (ja toisen osapuolen) esineellistäminen ja alentaminen. (Alentaminen ei välttämättä edellytä dehumanisointia, mutta dehumanisointi edellyttää aina alentamista.)

”I wanted to be one of Jerome’s things. I wanted to be picked up and put down, again and again.
I wanted to be treated by his hands, according to some sophisticated principle that I don’t understand.”

Nymfomania.

[Viittaan koko elokuvaan…]

Päähenkilö kuvaileee: “Normally, a nymphomaniac is seen as someone who can’t get enough and therefore has sex with many different people. Well that of course is true but if I’m to be honest I see it precisely as the sum of all these different sexual experiences. So in that way, I have only one lover.

Toisin sanoen seksi on nymfonaamille kasvotonta ja persoonatonta: Sex, The Force. – Ellei sitten jossakin hahmossa, kuten arkkityypissä tai jopa jumaluudessa, henkilöityvää.

"The trick [..] is that I did not have to worry about individual relationships […] So I invented a method. It was based on luck. […] But instead I become completely unpredictable."

Nekrofilia.

Tähän viitataan vain epäsuorasti, mutta kahdella erillisellä tavalla. Ensinnäkin sankaritar harrastaa seksiä sairaalan hiljaisessa kellaritilassa, ja hänen allaan on passiivinen, liikkumaton mies. Konnotaatio ruumishuoneeseen on voimakas. Toisekseen silloin, kun päähenkilö katselee kuollutta isäänsä, ja hän kostuu niin runsaasti että neste valuu pitkin hänen reittään. Kuolleen isän pää näkyy reisien lomasta.

Tämä tabu on niin vahva ja keskeinen, että elokuvan kommentaattori tarjoaa sille oitis ”vapauttavan selityksen”: “It is extremely common to react sexually in crises.” Koska katsojan ei kuitenkaan anneta jäädä täysin tietämättömäksi tästä kiihottumisesta kuoleman edessä - mikä yleensä tapahtuu alitajuisesti mikäli se suinkin on mahdollista - myös väistöliike vertauskuviin mahdollistetaan: ’reisien välistä pilkottava pää liittyy tietenkin ajatukseen syntymästä, vaikka yhteys onkin kovin banaali ja brutaali… Jotain uutta syntyy vanhan kuolemasta…'

Eskapismi, todellisuuspakoiset fantasiat seksuaalisen nautinnon perustana (tai jonkinlainen ”Delirium”, kuten tätäkin ”perversiota” käsittelevä elokuvan kappale asian ilmaisee).

Polymorfinen perversio.

Tässä vaiheessa tarinaa erilaisia variaatioita seksuaalisuuden ilmaisutavoille ja seksikumppaneille on jo niin paljon, että niiden välille haetaan ”harmoniaa” (siis sen sijaan, että ne pyrittäisiin pitämään erillään, mihin päähenkilö on aikaisemmin pyrkinyt). Tämänkin vertauskuvana on Bachin käsitys polyfoniasta.

Päähenkilön elämäntarinan kommentaattori huomauttaa kuvaavasti, että ”Bach rearranged and embellished it a little. He was the master of polyphony.”

Myöhemmin elokuvassa kommentaattori lisää: “But he was such a visionary that the old Bach purists, they accused him of not mastering it.” Toisin sanoen, Bachin hengen vapaus ärsytti hänen ”rakenteeseen sidottuja” kollegojaan, joiden mukaan Bach ei käsitellyt polyfoniaa ”oikekeaoppisesti”.

Koska polyfonia rinnastetaan päähenkilön seksielämään, esitetään, että jopa ”jumalinen harmonia” (sen sijaan että perverssiys) on mahdollista useampien samanaikaisten kumppanien kesken; kumppanien erilaisuus tai lukuisuus ei itsessään merkitse perverssiyttä. (Jotain tällaista Adampantskin toteaa: ”If you weren't [inside of a tumor] have sex with love all you want.”) – Kunhan vaikuttavana "taajuutena" on ”jumalinen polyfonia”. (Muutoin syöttää energiaa ”alemmalle taajuudelle” ja ylläpitää ”orjuuden tilaa”…)

[On kiinnostavaa huomata, että jumalinen polyfonia mainitaan metodiksi. Se on siis väline johonkin, ei päämäärä itsessään. Mitä tarkoitusta varten seksi on? Korkeavärähteisen tilan luomiseksi ja ylläpitämiseksi? Sellainen on, kuulemma, seksuaalienergian kultivoimista.]

Päähenkilön taajuus ei valitettavasti ole ”jumalisen polyfonian” ulottuvuudella. Hänen taajuutensa on ”paholaisen intervalli”.

Elokuvassa polyfonisen harmonian luo viime kädessä - yllätys yllätys - rakkaus, polyfonian keskeisin melodia, cantus firmus.

Tämä ”jumalisen metodin tavoittelu” on perversioiden olemassaololle ja kehityskaarelle kuitenkin paha takapakki ja suuri virhe. Päähenkilön ”sisäinen Babylonian Huora” - siis ”nymfin” seksuaalisuutta hallitseva arkkityyppinen voima - ei tästä ”cantus firmuksesta” pidä. Niinpä se - päähenkilön sisäisten seksuaalivarantojen ”taloudenhoitajana” - sulkee hallinnoimansa libidon hanat ja suostuu palkitsemaan nautinnoilla vasta, kun hänen nymfinsä jälleen osoittaisi hänelle kuuliaisuutta. Orja on poikennut tieltään, ja hänen olisi mitä pikimmin palattava orjuuden tilaansa. Ensin on kuitenkin lepyteltävä ”jumaluutta” ja kärsittävä rangaistus, osoitettava, ettei mikään muu merkitse yhtä paljon. Päähenkilö onkin valmis uhraamaan jopa oman poikansa [minkä Von Trier kuvaa käyttämällä hyväkseen Antichrist –elokuvastaan tuttua asetelmaa ja siihen liittyvää ehdollistumaa: jälleen äitiä näyttelee sama henkilö, jälleen lumi sataa, ja jälleen pieni poika hoipertelee ulkoilmanäkymän ääreen. (Tässä vaiheessa Antichrist  -elokuvan nähnyt osaa jo kauhistua.) Jälleen poikaa kohtaa vaara juuri silloin, kun äiti on huolehtimassa seksuaalisista tarpeistaan. Molemmissa tilanteissa äiti on tietoinen lastaan uhkaavasta vaarasta. Nymphomaniac –elokuvassa isä - rakkauden kanava - saapuu kuitenkin ajoissa pelastamaan poikansa.]

Vanha addiktio ei siis päästä irti. Päähenkilö ei koskaan kertomuksen aikan onnistu tavoittamaan ”jumalista polyfoniaa”. (Siksi addiktion valta ja viehätys säilyvät.)

Tämän jälkeen siirrytään jälleen toiselle tasolle, uuteen kehitysvaiheeseen – vaiheeseen, jota kuvaa kyvyttömyys saada seksuaalista nautintoa, ainakaan perinteisin tavoin.

* * *

The Dangerous Men; vaaran viehätys, tai huolettomuus halujen toteuttamisessa (itsetuhoisuus)

(Tätä voisi ehkä nimittää myös ”vampyyri-syndroomaksi”, heh; eivätkö vampyyrien kuolevaiset rakastajat ole aina potentiaalisessa vaarassa, potentiaalisen uhan alla…)

Jos rakkaus ajoikin päähenkilöä yhteyteen, nyt hän haluaa jälleen pysytellä mahdollisimman etäällä ja kaivautua niin syvälle erillisyyteensä kuin osaa. “I could feel that it turned me on enormously to imagine a sexual situation in which verbal communication was impossible.” Hän siis, enemmän tai vähemmän tietoisesti, varmistaa – tai paremminkin hänen libidonsa varmistaa, koska se osoittaa, mikä on kiihottavaa ja sen kannalta ”oikein” – ettei (vuorovaikutus)yhteyttä ja sitä edellyttävää kiintymyssidettä pääsisi enää muodostumaan.

”Interracial” sex.

Tässä perversiossa seksuaalisen kokemuksen edellytyksenä on kumppanin erirotuisuus. “By the way, I can assure you that women who claim that n***ers don’t turn them on, they’re lying.”

[On sinällään mielenkiintoista, että tämä on kategorisoitu otsikon ”The Dangerous Men” alle. ”Erirotuiset” ovat siis ”vaarallisia”? Kenelle tai mille? Miksi? Vihjataanko tällä ”rotujen sekoittumiseen” liitettyihin arvoihin tai uhkiin? (Tässä yhteydessä saattaa olla hyvä muistaa, että tarinan kommentaattori on juutalainen. ”But we have always been anti-Zionist. [It’s] not the same as being anti-Semitic, as certain political powers try to convince us.”) Tai ehkä kyse on siitä, mitä ”erirotuinen” toiselle ”erirotuiselle” edustaa, juurikin ”erirotuisuutensa” takia? Palaan tähän ajatukseen ihan kohta, hieman edempänä.]

Rotukysymykset ovat aina, halusimmepa tai emme, hierarkioihin ja valtarakennelmiin sidottuja. Tämä johtuu siitä, että historian kuluessa eri roduille on annettu eri arvo, olipa kyse minkä eliökunnan rodusta hyvänsä. (Markkinalainalaisuudet pätevät tässäkin asiayhteydessä: yleensä on niin, että mitä harvinaisempi rotu on kyseessä, sitä arvostetumpana sitä pidetään. Mutta toisaalta myös evoluutioteoriaa käytetään ”jakajana”: ’survival of the fittest’.) Ihmisrotujen kohdalla tämä erottelu on yleensä liittynyt sotimiseen ja valloittamiseen, jolloin alistettu osapuoli on siis joutunut ”alemman kastin” asemaan. Tästä syystä rotukysymykset usein liittyvät myös nöyryyttämisen teemoihin. Mitä kauemmin alistettu osapuoli on elänyt asemassaan, sitä lujemmin ”hierarkkinen leima” sen yllä on. (Tästä syystä esimerkiksi naiset ovat paljon tarkempia ihmisarvoonsa liittyvistä kysymyksistä kuin miehet; naiskunnalla on taustallaan pitkä alistetuksi tulemisen historia, joka on yhä naiskunnan ”kollektiivitajunnan” muistissa. Siksi nainen on yleensä miestä huomattavasti herkempi loukkaantumaan iihmisarvonsa, merkityksensä tai kyvykkyytensä ”vähättelystä”.)

Koska rotukysymyksissä on siis kyse ”ylemmästä” ja ”alemmasta”, ne yhdistyvät myös käsityksiin tai uskomuksiin ”kehitysasteista”. (Pitkin perintein naista on pidetty miestä vähemmän kehittyneenä.)

Tämän vuoksi - ja nyt pääsemme varsinaisen asian ääreen - ”alempaa kehitysastetta” edustavat olennot edustavat samalla alitajunnan viettiperäisiä, ”eläimellisimpiin” ja alkukantaisempiin yllykkeisiin liittyviä vaistoja, tarpeita, haluja ja kokemuksia. (Sama sääntö pätee unien tulkinnassa, unien symboliikassa.) “[T]hey showed me that there was a world far from mine I had to explore.” Kuvaavaa on, että päähenkilö ajautuu tästä “alitajuisiin aineksiin tutustumisesta” yhä syvemmälle mielensä kerrostumiin. Kerron kohta tarkemmin.

Siksi - ja nyt pääsemme takaisin päähenkilön väitteeseen - ”musta" mies edustaa ”valkoiselle” naiselle ”alkukantaista miestä”, ja näin ollen myös alkukantaista seksiä. [Tämä on valkoihoisen naisen kannalta sikäli paradoksaalista, että usein tummaihoinen mies näyttää suhtautuvan häneen täsmälleen samoin: oman rodun naisia alempiarvoisempana, viettielämän edustajana. Kenties tummaihoinen mies käyttää arvioinnissaan myös mies – nainen –dikotomiaa, jossa mies on aina naista ylempiarvoisempi. Tästä kertonee jo hänen itsetuntonsa käsitellä "valkoista" naista ”kuin mies” (eikä suinkaan ”alistuneesti”).]

Jos nainen ymmärtää seksuaalisuuden alkukantaisena viettinä, sankarittaren väite pitänee kutinsa. Samalla voidaan kuitenkin argumentoida, että tällainen nainen on salaa rasisti – muutoin hän ei kokisi mustaa miestä seksuaalisesti puoleensavetävämpänä vain miehen rodun takia.

[Kyse on periaatteeltaan samasta ilmiöstä kuin siinä, että korkea-arvoinen mies pyrkii harrastamaan seksiä ”alempiarvoisen” naisen - eli aivan toisesta sosioekonomisesta rymästä tulevan naisen - kanssa. (Koska miehen kohdalla tässä on kyse myös oman valta-aseman ylemmyydestä ja sen demonstroimisesta, tarkoittaako tämän asetelman siirtäminen "valkoihoisen" ja "tummaihoisen"  välille sitä, että "valkoihoinen" nainen tuntee ylemmyyttä "tummaihoista" miestä kohtaan? Siinä tapauksessa "valkoihoinen" nainen saa nautintoa "itsensä alentamisesta" - mitä myös ajatus "eläimellisestä seksistä" tukee. Elokuvassa itsensä alentamisen teema on selkeä.)

Tällainen nainen on ”korkea-arvoisen” miehen maailmankatsomuksessa - sikäli että se noudattaa katsomuksensa mukaista logiikkaa - usein varattu lähinnä seksuaalisia nautintoja varten, siinä missä sosiaalinen elämä - avioelämästä puhumattakaan - varataan vain ”oman piirin” naisille. Esimerkiksi viktoriaanisessa Englannissa oli tavallista, ettei herrasmies missään tapauksessa näyttäytynyt omissa piireissään katunaisten tai maalaisnaisten kanssa, vaikka muutoin olisikin ollut näiden kanssa tekemisissä tai jopa rakastunut heihin. Tällainen käytös ilmaisi hierarkkisten erojen tunnustamista ja ylläpitämistä – ja haluttomuutta ylittää niitä missään olosuhteissa.

[Toki myös yläluokassa oli naisia vain seksuaalisia nautintoja varten, mutta nämä rakastajattaret olivat oma, ”ylempi kastinsa”, jolloin heiltä myös edellytettiin enemmän persoonaltaan ja taidoiltaan sekä monien etikettien hallintaa. Sama ero taitaa nykyäänkin olla ”kisumirriohjelmoiduilla” ja ”prinsessaohjelmoiduilla” – ”stepfordin vaimoista” puhumattakaan. Näyttämölle ilmaantuvalta ”seksiorjalta” edellytetään parempaa näytelmän ja julkisen imagon hallintaa kuin kulissien takaiselta. Barbie –elokuvasarja (heh) antaa hyvän kuvan prinsessakoulutuksen yleisistä suuntaviivoista ja vaatimuksista: ”prinsessoilla” tulisi olla erityisiä taitoja, yleensä kurinalaisuutta ja erityislahjakkuutta vaativia, kuten baletti tai jonkin klassisen soittimen soittaminen. Tämä varmistaa sen, että neidossa on ”ainesta” osallistua yläluokkaiseen kulttuuriin. Lisäksi ”prinsessan” tulisi olla myös korkeasti koulutettu eli erittäin sivistynyt – jotta voisi tyydyttää herrojaan mahdollisimman täydesti. (Kurtisaani- ja geishakulttuuri ovat tästä eräitä esimerkkejä, joskin niiden kohdalla ”orjuuden tila” ei ole kätketty, kuten se mielellään nykyään.) Kisumirri sen sijaan ei saa elää samassa maailmassa herransa kanssa; kissat ovat yöeläimiä: heidän kanssaan eletään julkisen elämän kulisseissa. Asian pelkistääkseni. ”Seksiorjuus”, tavalla tai toisella, lieneekin ainoa väylä, jolla nainen pääsee ”piireihin” ellei ole syntynyt sinne. (Tässä hierarkiassa ja siihen liittyvässä ideologiassa miehille vastaava väylä lienee sotilaskoulutuksessa ansioituminen. Tästä voi päätellä, että - mitä tulee ns. ”tavallisiin ihmisiin” - seksiin ja sotimiseen liittyville taidoille on kysyntää ja käyttöä: niistä palkitaan ja niiden avulla hyväksytään - ei välttämättä piireihin, mutta yleensä "paikkansa maailmassa ansainneeksi".)] ]

Takaisin päähenkilöön.

“I could feel that it turned me on enormously to imagine a sexual situation in which verbal communication was impossible.”

Toisin sanoen päähenkilö ei etsi henkilökohtaista yhteyttä toiseen osapuoleen. Sen sijaan hän kaipaa alkukantaista ja kasvotonta yhteyttä, jotakin ” alkuvoimaista”, kielen ja sen hallitseman tietoisen mielen takaista. (Tämä mielenlaatu liittynee keskeisesti nymfomaniaan, jossa rakastajia siis on "periaattessa vain yksi", kuten päähenkilö itse toteaa.) Niinpä päähenkilö löytää itsensä pian halvasta hotellihuoneesta - tulkin avustuksella.

”Apparently N had brought his brother along.” (Kappas, molemmat näyttävät olevan myös ympärileikattuja. Sitä tosin ei mainita erikseen, toisin kuin ympärileikkaamattomuus. Tämä antaa ymmärtää, että leikkaaminen on normi, leikkaamattomuus puolestaan sen rikkominen, poikkeama. Kuten jo todettua.)

Koska kielen käyttäminen on ihmisen lajityypillinen ominaisuus, sen ylitse pääseminen on lopulta pelkkä fantasia, joka ei voi toteutua. (Kielen mukana katoaisi myös ihmisen käsitys itsestään, siis identiteetti ja minätunne, sillä ne ovat viime kädessä käsitteellisiä konsepteja; kielettömyys jättäisi ihmisen alkukantaiseen, myyttiseen kaaokseen - ainakin mitä tulee kognitiivisiin toimintoihin. [Siksi "hullulla" ei ole kieltä, ja siksi "hulluus" saattaa näkyä "kielen vääntymisenä tai rikkoontumisena"; konseptit alkavat romahtaa.] Kieletöntä ihmistä kannattelevat enää pelkät myyttiset ja mytologiset rakennelmat, "syvän mielen sisällöt". [Tätä on "hukkua mereen" ja "kadottaa oma minuutensa", oma minätunteensa.] Ehkä päähenkilö pyrkii sellaiseen tilaan? Kuvaavaa on, että tällaista tilaa nimitetään Kaaokseksi, ja se on Kosmoksen, "jumalisen järjestyksen" oppositiossa.)

Niinpä ironisesti silloin, kun päähenkilö on yrittänyt siivota kielen tieltään – ja sen mukana käsitteet ja niiden mukanaan vetämät maailmat rajoitteineen –, juurikin kieli muodostuu esteeksi: ”N” ja hänen veljensä eivät pääse kiistelyltään asiaan. ”[L]ater I heard that performing a sandwich requires great sensitivity, since the men apparently can feel each other through the tissue.

I imagine the quarrel had already started on the stairs and that one or the other party had laid claim to one or the other of my holes in conflict with his n*gro brother’s interests.”

[Tässä kohtaa tarinaa paneudutaan myös ”poliittiseen korrektiuteen”, sillä kommentaattori nuhtelee päähenkilöä n-sanan käyttämisestä. (Toisaalta päähenkilö on osoittanut kantansa näihin käsitteisiin jo implisiittisesti käyttämällä tummaihoisesta miehestä kirjainta ”N” ja lausumalla sen yhteydessä sanan ”brother”.) Kertomus osoittaa tämän nuhtelun suhteettomuuden ja naurettavuuden, suoranaisen irvokkuuden, ilmaisemalla kommentaattorin hyväksyvän kaiken muun. Tämä on voimakas viittaus imagoon ja sen varjeluun sekä kulisseihin ja kulissien takaiseen.]

Tämän tilanteen alla esitetään myös viittaus anaaliseksiin, sekä listataan mm.

Ryhmäseksi.

Homoseksuaalisuus. Biseksuaalisuus.

(Madollisesti myös insesti, mikäli "veljekset" ovat oikeasti lähisukulaisia.)

Uusi aluevaltaus ei tyydytä päähenkilöä kuin välillisesti: “[T]hey showed me that there was a world
far from mine I had to explore.”

Alkuvoimasta toiseen:

BDSM

Päähenkilö ajautuu BDSM:n maailmaan epätoivosta. ”[It was my] last, desperate attempt
to rehabilitate my sexuality.”

[Sanavalinta, ”rehabilitate”, on kiinnostava, koska se tarkoittaa ”tervehtymistä” tai ”normalisoitumista”: millaisena päähenkilö kokee oman itsensä tai seksuaalisuutensa, jos hän ajattelee libidon korjaantuvan väkivaltaisen seksuaalikokemuksen myötä? Ajatteleeko hän ”kasvatusopillisesti”: että tilanne voi korjaantua jos hän ”palaa ruotuun”, tai jos hän tasoittaa tilinsä tai sovittaa ”syntinsä” (eli käsittelee syyllisyytensä) kärsimällä rangaistuksen? Vai ajatteleeko hän kuten kokeilunhaluinen eskapisti, jolle uudet kokemukset ja nautinto ovat mahdollisuus voida jälleen "elää"? Vai onko hänen libidonsa ”luonnollinen tila” sellaisessa ”rakkaudettomuudessa”, jota juuri BDSM parhaiten ilmentää; onko BDSM yhä kirjaimellisempi versio hänen rakkausvihastaan, jota hän on nuoruudestaan asti demonstroinut etenkin tavoillaan harrastaa seksiä? Niin tai näin, käsitys väkivallan "tervehdyttävästä vaikutuksesta" viittaa jo aikaisemmin puheena olleeseen disharmonian tilaan, jonka vallassa päähenkilö on.]

Kuten päähenkilö kuvailee, epätoivo liittyy tässä siis seksuaalisen nautinnon puuttumiseen. Koska elämänsisältö perustuu tuolle nautinnolle, päähenkilö kokee olemassaolonsa mielekkyyden olevan uhattuna. Kun mikään ei enää tunnu miltään, hän haluaa kokeilla jotakin äärimmäistä (ja kertomuksessa “vaaralliseksi” kategorisoitua, koska tämä elokuvan jakso - kuudennen luvun alakappale ja samalla ainoa alakappale, mikä ilmaisee aihepiirin merkittävyyttä - on nimeltään “The Dangerous Men”).  Niinpä BDSM tarkoittaa tässä yhteydessä viimeistä oljenkortta henkilölle, joka on puutunut kaikkeen ja kyvytön seksuaaliseen nautintoon. Näin ollen elokuva viestittää BDSM –suuntauksen kuvauksessaan myös sitä, että se on ihmisille, joilla ei ole (enää) muuta tapaa tai mahdollisuutta ilmentää seksuaalisuuttaan tai kokea seksuaalista nautintoa.

Tämä syy ja tämä perustelu asettaa BDSM:n addiktioiden jatkumoon, mikä samalla viestittää ”itsetuhoisuusasteen” suurenevan (mahdollisesti toleranssin kasvamisen myötä). Päähenkilö on valmis uhraamaan jopa itsensä - puhumattakaan että kotinsa ja rakkaimpansa - saadakseen nautintonsa.

Tästä voi helposti päätellä, ettei päähenkilön addiktio palvele häntä itseään ja hänen omaa etuaan, mikä tarkoittaa sitä, ettei hänen seksuaalinen nautintonsa ole - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin - ensisijaisesti häntä itseään varten: hän ei tosiasiassa toteuta itseään tai omaa tahtoaan. (Kieltäydyn siis uskomasta, että kenenkään elämäntarkoitus voisi olla itsensä tuhoaminen.) Päähenkilö toteaa saman itsekin, varsin suoraan: ”This business of K’s was something I was completely against.”

Koska kertomus kuljettaa mukanaan ajatusta mystiikasta ja kulttitoiminnasta, ja koska libidon herääminen on liitetty kundaliinienergian aktivoitumiseen ja näkyyn Babylonian Huorasta, elokuva viestittää, että päähenkilön halu palvelee hänen itsensä ulkopuolista tahoa tai voimaa, tässä tapauksessa siis Babylonian Huoran edustamia arkkityyppisiä voimia (jotka elokuvassa ymmärretään varsin okkulttisiksi alkuperältään). Tämä ulkopuolinen taho kontrolloi ja manipuloi päähenkilön viettejä, joita hän on itse täysin kyvytön kontrolloimaan, hyvistä yrityksistään huolimatta. [Toki tämä kyvyttömyys voidaan selittää myös ”biologisesti” tai freudilaisittain ”viettiyllykkeillä”, mutta Von Trier ei tee niin. Sitä paitsi päähenkilön ”viettiorjuus” on ollut valintoja edellyttävää ”omaehtoista suostumista”, asteittaista, ja perustunut etenkin alussa siihen käsitykseen, ettei valinnoissa ole mitenkään kielteistä, päinvastoin.]

Ennen BDSM –vaihetta seksuaalisuudesta on tullut yhä keskeisempi ja vaativampi osa päähenkilön elämää. Tämä antaa ymmärtää, että BDSM –suuntauksen ”oikeaoppinen” harjoittaminen - eli siitä todellisen nautinnon saaminen - vaatii kokonaista elämäntapaa ja persoonansa peliin laittamista.

* * *

Huomattavaa on sekin, että BDSM –suuntaus on kertomuksen perversioista se, jota on pohjustettu jo kauan ennen päähenkilön BDSM –vaihetta, ja ainoa, joka saa mystiset ja mytologiset mittasuhteet. 

Katsotaanpa tarkemmin.

”And now to reach the heart of your suffering Western Church…” päähenkilö aloittaa, ja viittaa aikaisempaan keskusteluun idän ja lännen kirkoista:

Kun päähenkilö oli huomannut ikonin kommentaattorinsa seinällä, hän oli kokenut kuvan naisen katselevan häntä. Ikonissa Neitsyt Maria pitelee sylissään pientä Jeesus-lasta. ”Icons are usually connected to the Eastern Church” kommentaattori toteaa, ja kertoo kirkon jakautumisesta keskiajalla idän ortodokseihin ja lännen katolisiin. Hän jatkaa, että ikonissa kuvattu pyhän äitiyden aihe on idän kirkolle tyypillinen, kun taas lännen kirkolle on tyypillistä kuvata ristillä kärsivää Jeesusta. Kommentattori pelkistää, että lännen kirkkokuntaa voi pitää kärsimyksen seurakuntana, idän kirkkokuntaa puolestaan onnellisuuden seurakuntana. [Myöhemmin kommentaattori kertoo nimensä, "Seligman", tarkoittavan: ”The Happy One”. Tällä implisiittisesti kerrotaan hänen kuuluvan ortodokseihin – mikä tarkoittaa elokuvassa muutakin kuin kirkkokuntaa; ortodoksinen tarkoittaa ”oikeaoppista". (Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että hän on myös juutalainen.) Samalla tämä on eräs niistä lukuisista dualistisista vastapareista, joilla Seligmanin ilmaistaan asettuvan päähenkilön oppositioon.]

Tähän keskusteluun on edetty päähenkilön mystisestä lapsuuden kokemuksesta, jossa hän on kuvaillut spontaania orgasmiaan ja sen aikana näkemäänsä näkyä. (Palaan siihen.) Seligman on nimittänyt päähenkilön kuvausta spontaanista orgamista suoranaiseksi jumalanpilkaksi. ”Your story is like a blasphemous retelling of the transfiguration of Jesus on the mountain, which is one of the Eastern Church’s holiest passages. It’s when the humanity of Christ is illuminated by the divine light of eternity.”

Keskustelu kirkkokunnista rinnastuu mystiseen kokemukseen Neitsyt Marian hahmon kautta: päähenkilö on juuri kuvannut, kuinka luuli nähneensä näyssään Neitsyt Marian, ja katselee nyt kuvaa hänestä. Oikeaoppisena Seligman osaa valaista päähenkilöä paitsi Neitsyt Mariasta, kirkoista ja ikoneista, myös siitä, että nainen näyssä oli itse asiassa ollut Valeria Messalina, Keisari Claudiuksen puoliso ja maailmanhistorian tunnetuin nymfomaani – siis kaukana neitsyestä tai pyhänä pidetystä. Näyn nainen rinnastuu Neitsyt Mariaan myös esiintyessään jumaluuden keralla: Neitsyt Maria esiintyy Jumalan Pojan seurassa, Valeria Messalina puolestaan… toisenlaisen jumaluuden seurassa. – Jälleen ”jumalanpilkkaa” siis, eli pyhänä pidetyn mytologian toisenlainen versio. 

[Kohtauksessa on kyse muustakin: dualistisesta jaosta. Jako Madonnaan (eli Pyhään Äitiin, Neitsyt Mariaan) ja Huoraan (Babylonian huoraan eli kaikkien huorahahmojen perimmäiseen arkkityyppiin ja tämän palvelijaan, nymfomaaniin) ilmaisee päähenkilön elämäntarinan kautta, ettei sama ihminen voi edustaa Madonnan tai Huoran hallitsemaa seksuaali-identiteettiä samaan aikaan; nainen ei voi käyttää molempia ”arkkityyppisiä energioita” samanaikaisesti, koska ne sulkevat toisensa pois. Niinpä elokuvassa ”Madonna –vaihe” tarjoaa seesteisen koti- ja perhe-elämän mutta turmelee seksuaalisen nautinnon, ja ”Huora –vaihe” puolestaan tarjoaa seksuaalisen nautinnon mutta turmelee perheonnen.]

Seuraavan kerran Seligman nimittää mitään jumalanpilkaksi kertoessaan "paholaisen intervallista". Mainittu intervallli on ollut päähenkilön nuoruuteen liittyvän ja nymfomaniaa harjoittaneen kultin "tunnusmusiikki", symboli ja "perusvire". Näin ollen päähenkilön seksualiteetin keskeisimpien määrittäjien kerrotaan nousseen "jumalanpilkasta"...

Toisin sanoen kertomuksessa kuvataan BDSM –suuntauksen mystinen, mytologinen ja jopa spirituaalinen alkuperä ja rituaalikäyttö. Syykin kerrotaan: luoda oppositio, kuten ”paholaisen intervalli” (”alemman värähtelytaajuuden” symbolina) tai ”rakkausviha” – jotta seksuaalienergia ja seksin harjoittaminen voisivat olla ”Babylonian Huoran” hallitsemia ja hyväksymiä...

Mutta Seligmanilla on lohduttavia uutisia: ”If you imagine a mental journey from Rome eastward, you feel how you move away from guilt and pain towards joy and light.” (Seligmanin edustamiin vastakkaisuuksiin nähden on johdonmukaista olettaa, että tämä "valoon siirtyminen" tarkoittanee myös "pyhittymistä" aseksuaaliseksi, siis ettei "pyhää" seksiä tai seksuaalisuutta ole olemassakaan.)

Päähenkilö ei ole yhtä toiveikas. Hän kuitenkin lupaa jatkaa kertomustaan.. ”But it won’t be a story
about traveling east from Rome towards the light, but rather the opposite.”

* * *

Lännen kirkon ja BDSM –suuntauksen yhdistäväksi tekijäksi (tai symboliksi) valikoituu ruoska.“Oh yes, the passion of Christ is full of systematic violence. The Via Dolorosa, the nine stations of the cross and the 39 lashes.”

[Korjaus edelliseen kirjoitukseeni: cat o’nine ”tales” on tietenkin cat o’nine tails, eli ”häntä” on tässä myös ”tarina” (”tale”) vain äänneasunsa perusteella. Noh, pointtini ei muuttunut. (Joskus minua on ymmärrettävä hyvällä tahdolla… Tällaisia huolimattomuuksia ja virheitä kirjoituksiin joskus jää.)]

Jouluaattona [”Christmas Eve”; Kristuksen kärsimysten esivaihe?] päähenkilö saa – osin joululahjaksi, osin uhmakkaan käytöksensä johdosta; kivun tuottaminen on siis samalla kertaa sekä palkkio että rangaistus (Another mans blessing is anotherone’s curse...) – ruhtinaalliset 40 raipaniskua. ”Original Roman maximum.” Se on kuulemma sama määrä, jonka Jeesuskin sai – paitsi että Jeesus sai ”vain” 39 iskua, sillä iskut piti jakaa kolmia (mikä osoittaa ruoskinnan syvästi ritualistisen luonteen).

Teemallisesti tapahtuma siis rinnastuu Kristuksen kärsimykseen. Tämä lausuu BDSM –suuntauksesta jotakin merkittävää. Ensinnäkin se rinnastetaan elokuvassa erityisesti katolisen kirkon ”rituaalikäyttäytymiseen”. Toisekseen kuvataan, että kärsimyshistoria ja sadomasokismi on kirjoitettu syvälle ihmisen psyykeen mytologian ja pitkän historian kautta. (Tätähän tulin jo itsekin eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani pohtineeksi.)

“I seem to remember that the systematic approach to the crucifixion is of a violent and not to say sadistic nature,” päähenkilö kuvailee. [Toteamus viittaa myös vertauskuvalliseen “lihan (himojen) ristiinnaulitsemiseen”, josta opetetaan, että sen pitäisi olla osa jokapäiväistä kunnollisen kristityn elämää; the systematic approach to the crucifixion. Näistä toistoista rakentuu vähitellen "sisäinen rangaistusjärjestelmä". Näin ollen suurimmalla osalla ihmiskuntaa on ”jostain syystä” halu ja tarve kärsiä ja saada rangaistuksia, alistua ja sovitella olemassaoloaan loputtomiin. Orjan mentaliteetti siis.]

Sadomasokisti on, kuten runoilija, oppinut tekemään kärsimyksestä nautinnon, suoranaisen taidelajin. Ehkä juuri tähän viitataan, kun “paholaisen intervallin” (eli “- taajuuden”) kerrotaan olevan oppositiossa pyrkimykselle löytää ”a divine methodology in art and architecture.” (Arkkitehtuuri viittaa vertauskuvallisesti myös psyyken rakentumiseen, sillä rakennukset symboloivat persoonaa ja sen rakennetta.) Ehkä tämä on selviytymiskeino, kun vaihtoehtoina on kitua tai nauttia.

* * *

”Roomalaisen rangaistuksen” aikana päähenkilön seksuaalinen halu herää ”kuolleista” ja hän saa ravisuttavan orgasmin. (Jälleen eräs ”pilkallinen” rinnastus Kristus-mytologiaan.) Libido on palannut. (Mystisen rinnastuksen takia tässä ollaan jonkin aivan uuden ulottuvuuden ja todellisuuden ja identiteetin äärellä.) Tämän ilmaisemiseksi näytetään jälleen päähenkilöä 12-vuotiaana, silloin, kun hän koki yliaistillisen, spontaanin orgasmin, ja näki Babylonian Huoran ilmestyvän hänelle. Viulumusiikki säestää Suurta Tapahtumaa. (”I can hear violins, violins”…laulaa Lana Del Reykin biisissään Ultraviolence.) Takauma siis kuvaa Babylonian Huoran uutta tulemista päähenkilön elämään.

Mutta ajat ovat sekularisoituneet, mikä ilmeisesti kuvaa BDSM –suuntauksen leviämistä (tai paremminkin levittämistä) ”maallikkojen” keskuuteen. Niinpä ”roomalainen rangaistuskaan” ei ole ollut aivan ”ortodoksinen”. Seligman epäilee, ettei K tiennyt tätä oleellista eroa ”aidon” roomalaisen ruoskinnan - lukujen on oltava kolmella jaollisia [näin kuulemma ajatellaan myös Illuminati-kultissa], jolloin esimerkiksi maksimaalisesta 40 iskun rangaistuksesta voidaan antaa ”vain” 39 iskua - ja hänen oman ruoskintansa välillä.

Tämä antaa ymmärtää, ettei K ole rituaaleissaan mystisesti vaan käytännöllisesti suuntautunut; hänen BDSM:nsä ei ole okkultismin kanssa tekemisissä – minkä takia sen kerrotaan olevan oikeaoppisuudessaan ”virheellistä”. Vaikutuksen suhteen sillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään merkitystä, mikä kertoo BDSM:n ”liikuttelevien voimien” sijaitsevan viime kädessä jossain muualla kuin ritualistisessa mystiikassa.

K ei piittaa muodollisuuksista muutenkaan. Hänelle ne näyttävät tarkoittavan teennäisyyttä, teeskentelyä.

“You must bring a brown used leather riding crop”, pelkäksi K:ksi lyhennetty mies selvittää. ”And not one from a shop selling sex toys,” mies perustelee inho äänessään. ”It’s not a masquerade” [and obviously not a toy either]. Tästä on siis leikki kaukana; ollaan aidon asian äärellä. Tämä, kiinnostavaa sinällään, rajaa "kinky-leikit" kokonaan pois "oikeasta" BDSM -suuntauksesta.

“Let me tell you the rules then. The first rule is that I don’t f*ck you and that there isn’t any discussions about that”, K sanoo. Päähenkilö on ihmeissään: mitä mies sitten itse saa sessioista irti? “That’s my business and I don’t want you to mention it again. The second rule is that we have no safe word. Meaning that if you go inside with me, there is nothing that you can say that will make me stop any plan or procedure. Third rule: if I choose to let you in, you have to be sitting out here.
In other words, you won’t know when.” Kun päähenkilö yrittää kertoa nimensä, K vastaa, ettei häntä kiinnosta, ja antaa naiselle uuden nimen. (I guess that’s an ”overriding factor”, too.)

”I just want you to sit completely relaxed”, K ohjeistaa päähenkilöä, “while I hit you in the face.
Nothing special. It’s just a… It’s just a slap. Are you ready?” Vaikka K kuvaileekin, mitä aikoo päähenkilölle tehdä, hän ei kuitenkaan salli henkistä valmistautumista (sehän asettaisi jonkinlaisen ”henkisen suojan” tekijän ja kohteen välille, mikä estäisi tekijää saamasta sitä tyydytystä, jonka hän teostaan haluaa): “I’ll tell you what to do and when”. K ei myöskään demonstroi itse sitä, mitä odottaa asiakkaansa tekevän. Sen sijaan hän ohjailee vain sanoillaan ja käsillään, muotoilemalla asentoja. Ylipäätään on kuvaavaa, ettei K anna asiakkaansa tuntea itseään lainkaan henkilökohtaisesti. (Sellainen merkitsisi valtaa suhteessa häneen.)

“I could feel how clever his knots were. If I fought them, they would get tighter, and as I relaxed,
it seemed they did too”, päähenkilö kuvailee, ja ilmaisee oman tehtävänsä alistuvana osapuolena. “Solmujen löystyminen” on eräänlainen palkinto, merkki siitä, että “orja” toimii oikein: antautuu eli alistuu. Solmujen kiristyminen puolestaan ilmaisee päinvastaista. Orjan on opittava olemaan laittamatta vastaan.

Sessiot ovat monin tavoin kuin lääkärin vastaanottoja muodollisuuksineen, kohteliaisuuksineen, mekaanisuuksineen ja suoranaisine kliinisyyksineen, mikä ilmaisee tilanteen persoonattomuutta ja siten myös henkistä etäisyyttä. Eroottisuutta ei kaupitella, se on tuotava mukana itse (ja ilman sitä on turha yrittää mukaan sillä silloin ei kuulu joukkoon. K testaakin asiakkaansa valmiuden tarkistamalla muitta mutkitta ”kosteuskertoimen”.) Asiakasta myös rauhoitellaan: ”Take it easy. Take it easy, take it easy.. Take it easy.”

- ”That’s it.”
- ”Thank you.”
- ”You’re very welcome.”

”I can’t give you an explanation, and certainly not a reasonable one. […] I think the easiest way to understand it is to refer to my rebellious nature. […]”I don’t know where we get our sexuality from or where tendencies of this kind come from. Probably a perversion created in our childhood that never manifestd itself before. […] [I]t was deeply bizarre to lie there and especially to want to lie there.”

Seligman pysyy uskollisena luonnontieteelliselle katsomukselleen. "It is an interesting point that you actually lubricated in expectation for a pain that you hadn’t experienced. Your body prepared itself for an intercourse that you knew wouldn’t happen.” Seligman on näkemyksissään myös Freudilainen (onhan Freud tieteenfilosofisilta perusteiltaan hyvinkin materialistinen huolimatta siitä, että kyse on psyyken ja tunne-elämän tutkimuksesta; luonnontieteilijä pitää fysikaalisista ja mitattavista suureista, materialismi on hänen katsomuksensa ydin.)

Sitten päähenkilö lausahtaa jotakin kiinnostavaa:

“ The system was the overriding factor with K.” -”A system of violence?” Seligman ihmettelee.

Selibaatti.

Käsittelen tätä jaksoa päähenkilön elämässä kolmannessa kirjoituksessani. Muutoin siteeraan tässä yhteydessä vain Jonathan Adampansin sanoja: “You… you… talk about celibacy like a... again, that's how they screw with you. You're either good or you are bad. It has nothing to do with good or bad, you just happen to be inside of a tumor. And unfortunately that's what makes it grow.”

Myös Von Trier asettelee selibaatin erääksi perversion muodoista.

Sublimointi.

Sublimointi on yläkäsite, kattotermi, jonka alle jokaisen ”perversion” voisi koota. Tässä yhteydessä sublimointi kuitenkin tarkoittaa päähenkilön BDSM –kokemusten hyötykäyttöä aivan muissa asiayhteyksissä.”Even my more specialized skills came in handy.” Samalla tämä tällainen viestittää ”kätketyn BDSM –vireen” olemassaolosta.

“I understand you possess a great deal of insight about a rather broad spectrum of men.
This could be - or should be – capitalized,” pelkäksi L-kirjaimeksi typistetty mies toteaa eräänä päivänä. ”I refrain from judging whether my clients’ wishes are legitimate or otherwise. A point of view I strongly recommend you follow.” (A new business is about “[moderating] pressure on individuals with whom [L’s] clients, rightly or wrongly, have a bone to pick”.)

Tämä esittää oleellisen näkemyksen BDSM -suuntauksesta: suuntaus ei välttämättä edellytä lainkaan varsinaista seksiä, ja jopa väkivalta täysin ilman seksuaalista kontekstia voi olla seksuaalinen sadomasokistille.

Tämä ilmaistaan kuvaamalla, kuinka tarinan päähenkilö liittää BDSM –suuntaukseen yhdistyvät kokemuksensa ja tarpeensa väkivallalla hallitsemiseen. Hän jopa käyttää täsmälleen samoja vuorosanoja kuin sessioissaan – tällä kertaa masokisti on kuitenkin sadistin asemassa, mikä ilmaisee BDSM –kehityskaarta ja tuon kehityskaaren edellytyksiä.

Pedofilia.

”Sublimoivasta toimestaan” päähenkilö muistaa erityisesti tämän tapauksen, ja se on yksi niistä kahdesta tapauksesta, jotka hän poimii kerrottaviksi koko mainitulta uraltaan.

”Here was a man I was unable to read sexually, so I became persistent.  -‘I can’t find a stain on you, but my experience tells me that no man is spotless’.” [“Tahra” merkitsee tässä vikaa tai epäkohtaa, poikkeamaa, josta on tullut ihmisen heikko ja häpeällinen kohta. Ne tuntemalla ja niitä hyväksikäyttämällä ”viallinen” saadaan hallintaan ja alistumaan.] ”-’Luckily, you’re equipped with a very reliable truth-detector [penis].’ I now meticulously went through the catalogue of sexual deviations in fictional form. Stories about sadomasochism, fetishism, homosexuality, you name it. But he didn’t react. And I’d almost given up when I said: ‘On your way home, you walk through the park. And something makes you stop. You hear something. Yes, that’s it. You can hear the children in the playground. […] There’s a little boy in shorts.”

”Tahra” merkitsee viallisuutta myös ”likana”, joka on, osuvasti kuvattuna, ”ainetta väärässä paikassa”. Toisin sanoen aine itsessään ei ole viallista, ainoastaan sen sijainti. Tällaisina perversiot yleensä ymmärretään: seksuaalivietti ja seksin harjoittaminen ovat syystä tai toisesta ajautuneet ”vääriin paikkoihin” yllykkeiden ja laukaisijoiden, kohteiden ja harjoitusmuotojen osalta. ”Väärä paikka” voi liittyä tässä myös yhteydessä ajalliseen ja paikalliseen kontekstiin (ajatellaanpa vaikka lapsimorsiamia muinaisessa Roomassa tai ”oppipoikia” muinaisessa Kreikassa).

-“This is a man who’d succeeded in repressing his own desire, who had never before given into it
right up until I forced it out. He had lived a life full of denial and had never hurt a soul. I think that’s laudable”, päähenkilö kertoo.

- “No matter how hard I try, I can’t find anything laudable in pedophilia,” hänen kommentaattorinsa huomauttaa.

Päähenkilön vastaus antaa hänelle ajattelun aihetta:
“That’s because you think about the perhaps 5% who actually hurt children. The remaining 95%
never live out their fantasies. Think about their suffering. Sexuality is the strongest force
in human beings. To be born with a forbidden sexuality must be agonizing. The pedophile who manages to get through life with the shame of his desire while never acting on it deserves a bloody medal.”

Niinpä päähenkilö tuntee sympatiaa pedofiilia kohtaan. "I had just destroyed his life. Nobody knew his secret, most probably not even himself.”

Tämä perversio rikkoo niin suurta tabua, että sen kunnioittamatta jättämisen koetaan aiheuttavan vakava uhka (”funktionaalisen yhteisöelämän” ylläpidolle). Niinpä tabun rikkoja tuomitaan ja hylätään. ”But there was another reason for my sympathy, which you find so mysterious. I saw a man who was carrying the same cross as myself: loneliness. We were both sexual outcasts.”

(Tällaiset tabut ovat syvästi tuomitun luonteensa takia myös keskeisiä ”välineitä” ylläpitämään lojaliteettia niissä yhteisöissä tai alakulttuureissa, jotka haluavat elää suljettuna muulta yhteisöltä tai jopa ihmiskunnalta. Siksi ei olekaan ihme, että erilaiset tabun rikkomiset saattavat kuulua niiden toimintaan. Salaisuus yhdistää, sanotaan.)

Insesti.

Tämä kuvataan elokuvassa jokseenkin epäsuorasti. (Keskeisimpiä tabuja rikkovat perversiot esitetään kertomuksessa yleensä epäsuorasti tai ainoastaan vihjaten. Edellissessä potentiaalisessa insestivihjauksessa, liittyen tummaihoisiin miehiin, säilyi mahdollisuus tulikita "veljeys" pelkäksi ilmaukseksi samanrotuisuudesta.)  Palaan tähän ihan kohta.

Voyerismi

…johon yhdistetään katso-kuin-nain-kumpaaniasi: tämä esitetään BDSM -henkisenä nöyryyttämisenä eli perversiona, jossa mustasukkaisuus koetaan kiihottavana. (Tämä kuuluu BDSM –kategoriaan syystä, että nautinto on yhteydessä kipuun, vaikkakin henkiseen: kumppanin ”jakaminen” ei voi tuottaa masokistista nautintoa, ellei suhde kumppaniin ole niin läheinen, että jakaminen aiheuttaa samalla mustasukkaista tuskaa.

[Usein kuulee väitettävän, että tämä on rakkauden konseptiin liittyvää problematiikkaa – näinhän myös päähenkilö itse tekee, ja perustelee sillä haluaan välttää rakkautta (vaikka puhuukin oikeastaan voimakkaista tunteista, ei rakkaudesta itsestään) – mutta oikeastaan tämä on hyvin primitiivinen reaktio ja kuuluu reviirikäyttäytymiseen (ja sellaisena myös egosentrisyyteen, ei rakkauteen).]

Voyerismi mielletään usein tirkistelyksi kohteelta salassa, ja tällä tavoin päähenkilön harjoittama urkinta juuri alkaakin – kunnes se voimistuu itsetarkoitukselliseksi performanssiksi (eli teoksi, jossa perversio ei ole enää salainen). Tällä tavalla tilanteen kehittymistä elokuvassa voi tulkita – joka itsessään on voyerismia koko pituudeltaan…

Eriteleikit.

Eriteleikkejä edustamaan on valittu ”kultainen suihku” (jonka voi ymmärtää myös silkaksi pahoinpitelyksi; sen merkitys perversiona pysyy, katsojasta riippuen, kätkettynä. Tästä karkeasta ja synkästä yhteydestä päätellen ”pissaleikit” liitetään kategorisesti BDSM:n alaisuuteen. ”Karkeana” ymmärtäminen on sikäli poikkeavaa, että yleensä ”kultainen suihku” esitetään ”kauniina”, jotta sen eroottinen merkitys välittyisi selkeämmin [ajatellaanpa vaikka Elles -elokuvaa, 2011]). Von Trierin tarkoitus ei siis ole kiihottaa vaan ”kertoa kuten asiat ovat”. Sama suoruus leimaa hänen elokuvansa sadomasokistisia sessioita ylipäätään: ’jos sinussa ei ole sitä valmiina, sinua ei kutsuta mukaan’.

Kuvaavaa on, että sankarittaren päälle pissaa tyttö, jonka nimi on ”P”. [P-kirjainhan äännetään ”pii” eli samoin kuin ”kusta” (vaikka ”kuseminen” kirjoitetaankin muotoon ”piss”)]. Kenties tämä - ja se mitä tämä ele sankarittarelle tarkoittaa - on P:n tärkein merkitys sankarittaren elämäntarinassa, ainakin sen seksuaalisessa juonessa: tuskin missään vaiheessa sankaritar on niin alistetussa ja häväistyssä tilassa kuin tässä, ja siihen on johtanut kaikkein läheisin ihmissuhde, joka päähenkilöllä on avioliittonsa jälkeen ollut. (Hän on P:lle suorastaan jonkinlaisessa äidin asemassa, ja P puoletaan tyttären asemassa. Tästä syystä heidän lesbiset hellyydenosoituksensa vihjaavatkin myös erääseen toiseen perversioon: insestiin.)

Voisi kait ajatella, että P on johdattanut sankarittaren sinne minne tämän omanarvontunto on vaatinut häntä menemään. Syystä tai toisesta se on sankarittarelle tärkeä paikka. (Ehkä se on paikka tai tila, josta hän lopulta löytää ”sielupuunsa”, eli todellisen, paljaan minuutensa kaikesta turhasta riisuttuna. Elokuvan tässä vaiheessa sankaritar on juuri löytänyt tämän puun, oman sielupuunsa, jota on etsinyt koko elämänsä.)

”The Gun”

Tämä jakso, elokuvan viimeinen kappale, käsittelee perversioista viimeistä: tappoa. Se rinnastetaan raiskaukseen, mikä antaa ymmärtää, että sadomasokistinen tappo ei välttämättä ole fyysinen ja kirjaimellinen.

Tämä on suurin tabu, joten se esitettään kaikkein epäsuorimmin. Toisin sanoen se selitetään aivan muilla kuin seksuaalisilla yllykkeillä, eli helpommin hyväksyttävinä pidetyillä yllykkeillä. Seksuaalisuus on kuitenkin mukana kommentaattorin äkillisessä halussa harrastaa seksiä, sekä hänen peniksensä näyttämisessä - joka on lisäksi epäsuora viittaus elokuvassa jo puheena olleeseen James Bondin aseeseen, jumittuneeseen aseeseen ('ase, jumittunut ase').

Tässä kohtauksessa on kyse muustakin. Palaan siihen kolmannessa elokuvaa käsittelevässä kirjoituksessani.

Aseksuaalisuus.

Tämä on oppositiossa kaikelle edellä kuvatulle, seksuaalisuuden negaatio. [Huom. ”Negaatio” ei tarkoita samaa kuin ”negatiivisuus”. Sen sijaan negaatio merkitsee käänteisyyttä (merkityksessä "puuttua": esimerkiksi rakkauden negaatio on ei-rakkaus). Siitä onkin johdettu valokuvauksesta tuttu sana ”negatiivi”.] Tätä vastakkaisuutta edustaa kerronnassa humanisti Seligman.

Aseksuaalisuus mainitaan kohdassa, jossa myös päähenkilö on menettänyt libidonsa. Esittelyssä on siten sekä vapaaehtoinen että pakollinen ”selibaatti” (paitsi ettei aseksuaalisuudessa tarvitse vastustaa seksuaalista kiusausta, koska mitään seksuaalista halua ei koeta).

- ”Are you sorry about that?” – “Well, yeah, but… out of curiosity. Not out of lust, as you would think. I consider myself asexual.  Of course I experimented with masturbation when I was a teenager, but it didn’t do much for me. So there’s nothing sexual about me. It’s not as uncommon
as you would think.”

Kommentaattori pitää tätä tilaansa päähenkilön ja tämän elämäntarinan kuulemisen kannalta vain hyvänä asiana: ”But I think maybe it makes me a better listener to your story. I have no preconceived notions or preferences. I’m actually the best judge you could give your story to.
I don’t look at you through the glasses colored by sexuality or sexual experience. I’m a virgin. I’m innocent.”

Mutta tosiasiassa tämä tekee kommentaattorin pelkästään tietämättömäksi, minkä hän itsekin toteaa (vaikka ei näytä tietävän sitäkään): ”I’m a virgin. I’m innocent.” (Viattomuuden tila on tietämättömyyden tila, ei kokemattomuuden tila per se [jollaiseksi ”viattomuus” yleensä halutaan mieltää]. Tämä ilmaistaan jo tunnetussa myytissä kielletystä hedelmästä: hedelmä on tiedon puusta; sen hedelmästä menetetään viattomuus.)

Niinpä päähenkilö huomautteleekin kommentaattorille jatkuvasti siitä, ettei tämä tunnun ymmärtävänä häntä, ja arvelee sen johtuvan samaistumiskyvyttömyydestä.

”I’m telling you about the worst thing that’s happened to me […].  And immediately we have to hear about this ridiculous mathematical problem. In fact, I’m in doubt whether you’re even listening. […] What kind of a person are you actually? […]  Why didn’t I get that earlier? [It’s] because you can’t relate...”

Toisin sanoen, oppineisuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä ymmärryksen kanssa. Koska oppinut kuitenkin tietää monista asioista enemmän kuin ”paljon kokenut”, viestitetään, että vielä vähemmän pelkällä kokemuksella on mitään suoraa tekemistä ymmärryksen kanssa, eikä ymmärrys välttämättä edellytä lainkaan kokemusta.

Mistä ymmärrys sitten tulee? (Käsittelen tätä myöhemmin. Seksuaalienergia liittyy asiaan.)

* * *

Rakkaus avioliitossa (eli kahden ihmisen välisessä suhteessa, pyhänä tai ainutlaatuisena vaalittuna pidetyssä, olipa avioliitto kirjaimellinen tai ei).

Tämä on elokuvassa ainoa seksuaalisuuden, seksuaalisen identiteetin ja seksin harjoitusmuodon tila, jota ei esitetä perversiona – sillä se ei sytytä sankarittaren, ”nymfin”, seksuaalista halua.

Toisin sanoen seksuaalienergian käyttö yhteyden luomiseen on sen alkuperäinen, jopa ”jumalinen” tarkoitus.

Tämän voi päätellä jo ”nymfin” harjoittamasta antiteesistä: seksin käyttämisestä eristäytymiseen ja siten myös rikkomiseen - etenkin yhteyden rikkomiseen -, pakenemisesta omaan yksityiseen nautinnon kuplaansa (mistä syystä ”yksityiset fantasiat” ovat nymfomanian tärkeä osa, jolloin seksielämän funktio on ennen kaikkea näiden fantasioiden toteuttaminen – ei siis mikään ”yhteyden luominen”).

Kuvaavaa on, että tässä ”kuplassa” nymfi irrottaa myös oman itsensä itsestään, ja kokee seksuaalisuuttaan lähinnä erilaisten alter-tilojen kautta – ei siis olemalla läsnä vaan olemalla ”poissa”.

Seksuaalienergian tarkoitus on - näin Von Trierin elokuva vaikuttaa implisiittisesti esittävän - luoda yhteys omaan itseen, kumppaniin ja ”jumaliseen dimensioon”.

Tämän viestin voi päätellä

a) siitä, että silloin, kun seksuaalisuuteen ei liitetä perversioita, se yhdistyy ihmissuhteeseen (em. ”kriteerit” täyttävään, koska sellainen mahdollistaa ”korkeavärähteisen energian taajuuden”, joka puolestaan mahdollistaa mahdollisimman täyden hyväksynnän kokemuksen [joka on ratkaisevan tärkeää koko ihmisen olemukselle ja olemassaololle. (Tämän voi päätellä jo siitä, että kokonaiset uskonnolliset rakennelmat lepäävät ihmisen hylätyksi tulemisen ja tuomituksi tulemisen pelkojen varassa.)]), ja

b) sakramentin mukana olosta.

Sakramentti on tässä pelkkä symboli; tärkeää on se mihin symboli viittaa: se viestittää yhteydenluomisen metafyysisestä merkityksestä, sillä avioliitto on pelkkä vertauskuva ihmisen ja jumalan (tai ”jumalatietoisuuden”) välisestä liitosta (minkä jo raamatullinen mytologia Kristuksesta ja seurakunnasta kertoo).

Näin ollen ei ole perimmiltään kyse dogmatiikasta (kuten sakramentin täyttämisestä) tai uskollisuudesta kahden puolison välillä, vaan rakkauden tilasta. (Mutta yhdistämme tämän ”puolisoiden väliseksi suhteeksi” syystä, että nykyisessä inhimillisessä todellisuudessa ”rakkauden tilaa” voi onnistuneimmin vaalia vain pysyvässä ihmissuhteessa, jota hallitsee molemminpuolinen hyväksyntä, keskinäinen kunnioitus ja luottamus - mistä omistautuneisuus todistaa, ja jota omistautuneisuutta liitto symboloi. Dogmaattisuus itsessään on välteltävää ja palaa - elokuvan mukaan - takaisin perversioihin; dogmatiikka tappaa hengen ja jähmettää kaiken kehityksen ja kasvun. [Tämä on kuulemma syy sille, miksi NWO –agendaa pidetään ”pahana”: se luo jähmettyneen rakenteen ja siksi vankilatilan, jossa ihmisen mahdollisuus olla sitä mitä hän on, siis ”multidimensionaalinen olento”, on mahdotonta - millä on "monipuoliset" seurauksensa, mistä ihmisen redusoituminen "biologiseksi robotiksi" ei liene vähäisin. Tällä pyritään takaamaan hänen asemansa ”systeemiä pyörittävänä orjana”. Tätä ”paholaisen lukuna” pidetty luku 6 kuulemma symboloi: ”lukkiutunutta spiraalia”, josta ei pääse pois ja joka ei johda kehitykseen. Sen sijaan kierretään ikuisesti saman silmukan kehällä, elämästä toiseen – ympyrähän symboloi ikuisuutta. Jonathan ”Adampants” puhuu tästäkin hyvin. Myös Simon Parkes sivuaa aihetta, ja käyttää sanaa "mousetrap". Tottakai NWO -agendalla on myös hyvin konkreettinen ja aineellinen puolensa, mutta se on kuin "tuhkaa tuulessa" verrattuna asian, hmm, multidimensionaaliseen puoleen.])

* * *

(to be continued)