P: The first stage

[Ennen jatko-osan teaseria silmäys elokuvan ensimmäiseen osaan.]

Fifty Shades of Grey –tarinan samanniminen elokuvasovitus sai maailmanlaajuisen ensi-iltansa noin vuosi sitten, ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2015. (Kuten miljoonat varmasti tietävät.) Elokuva on Universal Pictures –yhtiön tuotantoa, ja sen on ohjannut Sam Taylor-Johnson. Myös tarinan luoja, E.L. James (toiselta ammatiltaan tuottaja), osallistui tiivisti elokuvan tekemiseen ja vaikutti mm. näyttelijävalintoihin. Kuulemma.

Koska tarina itsessään on jo tuttu, seuraavassa pelkkä kokoelma huomioita, toisiinsa enemmän tai vähemmän sulavasti kytkettyjä.

* * *

Elokuvasovitus on kirjan tarinaa huomattavasti pehmeämpi. 

Ensimmäinen tilanne, jossa Herra Grey käyttää väkivaltaa kurituksen eikä nautinnon muotona, on muunnettu elokuvassa hyvin vaarattomaksi ja Anastasialle eroottiseksi kokemukseksi. Mikään tapauksessa ei uhkaa Anastasian henkistä eheyttä tai edes loukkaa hänen ylpeyttään [mikä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei Herra Grey vielä ole kaivautunut Anastasian ihon alle; Anastasian ja Herra Greyn välillä on ”muuri”, jonka toisella puolella Anastasia pysyttelee, minkä hänen toistaiseksi koskematon omanarvontuntonsa hänelle mahdollistaa. Hän ei ole ”antautunut”, vielä, eikä todellakaan ymmärrä, mitä ”antautuminen” tarkoittaa.]

[Arvontunto Anastasialla toki saa ja pitää olla - ei omanarvontunto, vaan se arvontunto, jonka Herra Grey hänelle myöntää. Anne Rice kuvailee tätä - siis perustavanlaatuista alistavan ja alistuvan osapuolen välistä psykodynamiikkaa - fiktiossaan seuraavasti:

"I want more of you than I've had before [- -] My darling, you have a dignity about you that shields you from me [...] Now I want you to surrender to me. You'll see, and you'll be surprised that you wept when I first suggested it. [...] I want that dignity peeled away from you as if it were so many skins of onion. I don't mean that you should ever be graceless. I mean that you should surrender to me. [...] [P]unishment will come whenever I desire to give it. You need not be disobedient to merit it. I will punish when it pleases me. Sometimes that will be the only reason for it." (The Claiming of Sleeping Beauty by Anne Rice 2012; 1:st edt.1983, 12-13, 24-26)
"- 'I'm so afraid of you.'
- 'You'll find me more reasonable than you expect, he said" (10).
"- 'I think you realize that firmness in the beginning is a mercy to the slave, especially when the slave is such a proud and spoilt Princess'" (60).

Rice julkaisi sadomasokistisen tarinatrilogiansa alun perin nimellä A.N.Roquelaure. "I didn't know whether that many other people had the fantasies. After all, we didn't talk about them. Only a small elite knew about the mysterious Story of O. But I knew I had these fantasies, and I wanted to share them, and I felt an overwhelming desire to do them 'right'. I didn't want to compromise, water them down, or shrink from the most humiliating detail", Rice kuvailee kirjasarjansa esipuheessa, vuoden 2012 painoksessa.

Mutta FSOG:n elokuvasovitus on häveliäämpi.]

Toisin sanoen pysytellään niin pitkään kuin mahdollista nautinnon kategoriassa; kurituksen kategoriaa - sadismia - on kylmiltään vaikea ymmärtää, mikä helposti johtaa koko suuntauksen torjumiseen.

Elokuvan Anastasia kuvaakin mainiosti sitä, kuinka ”tavallinen ihminen” BDSM –suuntauksen yleisimmin käsittää tai kokee: se on jotakin ”kinkyä”.  Koko elokuvan aikana Anastasia ei käsitä BDSM-suuntausta kurituksen muotona, mikä lopulta johtaa hänen haluunsa erota Herra Greystä. [Herra Greyllehän BDSM ei ole pelkkä - jos mikään - ”kinkyleikki”, mikä lienee osasyy siihen, ettei Shadesin tarinan välttämättä koeta tai katsota kertovan ”oikeasta” BDSM –alakulttuurista (jossa kuulemma ei "varsinaisesti alisteta" ketään, ja kaikki on "sane, safe and consensual". Kun Herra Grey hallitsee, hän hallitsee kaikkea, tosissaan.]

Kirjan tarinassa Anastasiaa sen sijaan sattuu jo tässä ensimmäisessä kuritustilanteessa, oikeasti, ja Herra Greyn lähdettyä häntä alkaa itkettää ja ahdistaa. Anastasian reaktio sekä tapa, jolla Herra Grey myöhemmin sitä käsittelee, olisi ollut hyvin keskeistä kuvattavaa. Nähtävästi tuotantotiimi on kuitenkin pitänyt tilannetta siinä vaiheessa vielä liian ”syvällisenä” ja ”problemaattisena”. Niinpä he ovat siivonneet sen käsittelyn myöhempään vaiheeseen juonellisen eheyden ja tapahtumien kronologisen etenemisen nimissä: totuus lyö kasvoille vasta tarinan lopussa. Vasta siellä Anastasia nähdään kyynelehtimässä Herra Greyn käsittelyn jäljiltä.

Rehellisyydessään ja kuvaavuudessaan vaikuttavin kohtaus onkin tilanne, jossa Herra Grey antaa Anastasialle toistaiseksi viimeisen kurituksensa: Herra Greyn kuvataan huumaantuvan antamistaan iskuista, niistä, joita Anastasia inhoaa, ja jotka sattuvat ankarasti ja murtavat häntä. Kohoilevista sieraimista ja intensiivisestä katseesta näkee, että Herra Grey tuntee olevansa elementissään. Hetkeksi hän jopa seisahtuu aivan kuin antaisi jonkin voiman virrata lävitseen ja elvyttää häntä. Silloin hän myös näyttää olevan lähellä transsia tai jo muuntuneessa tietoisuuden tilassa. ["When the door closes [in the Red Room] he becomes something else and this sort of animalistic thirst [is] unearthed", selventää Herra Greylle kasvot antanut Jamie Dornan elokuvan blu-ray -version ekstroissa.] Toki mukana on myös helpotusta; siitä lienee pitkä aika, kun Herra Grey on viimeksi päässyt kurittamaan ketään.

”But why?” Anastasia ei ymmärrä.

”This is what I am.”

Elokuvassa ei selitetä Herra Greyn suuntautumista ja mieltymyksiä lopulta millään muulla tavalla. Keskusteluissa Anastasian ja Herra Greyn välillä annetaan kuitenkin ymmärtää, ettei kyse ole valinnasta per se; tarpeen ja sen ohjaaman toiminnan välillä on eronsa: kyllä, Herra Grey voisi olla tekemättä "mitään", mutta ei, tarve ei poistuisi.

[Ehkä tämän tarkoitus on provosoida katsojan uteliaisuutta ja kehottaa häntä ottamaan selvää. – Tai mikä parempaa: ’hyväksymään Herra Grey juuri sellaisena kuin hän on’ (sen enempää kyselemättä).

Niinpä Anastasiakin ahertaa nettilähteidensä varassa selvittääkseen Herra Greyn salaisuutta, ilmiötä, joka miestä riivaa – onnistumatta kuitenkaan lähentymään miestä minkään muun kuin ehdottoman hyväksyntänsä ja kiintymyksensä kautta. – Tosin sekin menee ennemmin saveen kuin syteen: elokuvan lopussa Herra Grey toteaa, ettei halua Anastasian rakastavan häntä. Aivan muut syyt vetävät häntä tytön puoleen ja ylläpitävät heidän suhdettaan.]

* * *

Aihepiirin hienovaraisesta ja hienotunteisesta käsittelystä voi päätellä, että huomioon on otettu erityisesti ihmiset, joille BDSM on entuudestaan melko tuntematonta, erityisesti ns. kotirouvat (ne hieman konservatiivisemmat äidit) ja teiniyleisö. Suurin paino on, kaikesta päätellen, laitettu kuitenkin teiniyleisön puhutteluun.

On sinnikkäästi väitetty, että FSOG on suunnattu (turhautuneille) kotirouville. On toki selvää, että kirjallisena tyylilajina FSOG edustaa niin sanottua ”kotirouvien pehmopornoa”, kategoriaa, joka keksittiin vuosikymmeniä sitten (mitä ei välttämättä voi päätellä tavasta, jolla käsitteeseen on FSOG –trilogian yhteydessä viitattu). Tästä huolimatta - kuten sanotaan - ”uudet totuudet syrjäyttävät vanhat”: FSOG on osa uudempien sukupolvien seksualisoimiskampanjaa. Mielestäni tämä on niin ilmeistä, että tarinan luokittelu kotirouvien ajanvietteeksi on tarinan vaikutusvallan vähättelyä. - Mutta kaikella on näin suuressa operaatiossa merkityksensä: saattaa olla, että kotirouvat kenties ovat se sopivasti paikkansa vakiinnuttanut kuluttajaryhmä, jonka varjolla voi kaupustella hieman ”rajumpaakin tavaraa” harmittomana viihteenä ja sallittuna pikkutuhmuutena kotirouviakin suuremmalle ja kiinnostavammalle kohderyhmälle. Kotirouvat ovat se väistöliike, johon keskittymällä voidaan jättää väliin kysymys ensisijaisesta kohderyhmästä, siitä, jota todella yritetään ”iskeä”. [Tämä teoria esitettiin jo Nashin peliteoriassa: jos tavoittelet ”ykköspalkintoa”, kohdista näennäinen huomiosi toissijaiseen palkintoon. Näinhän Lolitan tuleva isäpuolikin toimii iloisen leskensä kanssa.] Mikäli ei luota tässä maalaisjärkeensä ja päättelykykyynsä, viimeistään soundtrack paljastaa tosiasiat. (Kotirouvat eivät kuuntele Ellie Gouldingia.)

Pehmennykset lienevät siis erityisesti teinejä varten. Tämä ei tarkoita sitä, että teiniyleisö tarvitsisi saati vaatisi erityisen ”pehmeitä” elokuvia, vaan sitä, että ”pehmennyksillä” otetaan huomioon ”vastuu nuorista”. Samalla taataan se, että mahdollisimman nuori yleisö pääsisi elokuvan äärelle. Kuvitelkaa, kuinka monta tuhatta teiniä jättäisi tunnelmointinsa suuren kankaan äärellä, mikäli ikäraja olisi kahdeksantoista nykyisen kuudentoista sijaan.

* * *

The biggert (the audience) the better:

Huomasin myös, että Herra Greyn habitus on aavistuksen feminiininen, ja että tätä feminiinisyyttä on korostettu tavassa, jolla hänet kuvissa esitetään: lantiossa on kaarta, kehossa notkeutta, kaulassa siroutta eivätkä hartiat, vaikka sopivasti kulmikkaat ovatkin, ole rotevat. Toki voidaan sanoa, että ripaus feminiinisyyttä inhimillistää Herra Greyn tai tekee hänestä myös vetoavamman sulhaskandidaatin (olettaen, että poikamainen mies vetoaa nuoriin naisiin). Tästä huolimatta on muistettava se, mistä tarina kertoo: dominantista. Feminiiniset attribuutit eivät ole ihanteellisia silloin, kun tarkoitus on kertoa ylivoimaisesta ja alistavasta isäntähahmosta, ehdottoman maskuliinisesta osapuolesta. Viesti jää siis ristiriitaiseksi. Se on tarkoituskin – tosin vain subliminaali tarkoitus; se mikä ei vaikuta ihanteelliselta, on kuitenkin tarkoin harkittua.

Toisin sanoen Herra Greyn hahmolla halutaan sekä puhutella homoseksuaalisesti suuntautuneita että vedota torjuttuun mutta potentiaaliseen (eli latenttiin) homo- tai biseksuaalisuuteen [minkä pitäisi, mainospsykologian mukaan, lobata heteromiesten kokemuksissa tehokkaammin sitä mitä Herra Grey edustaa. Toisin sanoen latentti homo- tai biseksuaalisuus, silloin kun se on torjuttua, yllyttää provosoituna yhä vahvempaan torjuntaan - ja avuksi tarjotaan BDSM -kulttuuria, joka - mainospsykologian mukaan siis - "pelastaa" mainitun latentin potentian vaikutukselta.]

* * *

”Himpuloiden” herra Valo totesi aikoinaan yhtyeensä musiikista, että se on ”liian poppia rokkareille ja liian rokkia poppareille”. Tästä huolimatta bändistä [H.I.M.] tuli jymymenestys.

Sama ”ongelma” kalvaa Fifty Shades of Grey –tarinaa, erityisesti sen elokuvasovitusta: alan ihmiset - BDSM –suuntausta elämässään toteuttavat - ovat kuulemma kävelleet närkästyneinä ulos elokuvasaleista. Kaikki on liian pliisua, eikä vaikuttavia triggereitä saati samaistuttavaa tapaa esittää BDSM –kulttuuria ole nähtävillä. Piiskalla kutittelu ei kuulemma käy BDSM:stä

But what starts soft will soon go hard. (This is how addictions are formed.)

* * *

Varsinaisen asian ääreen päästään siis, kuten edellä kuvattu, vasta loppumetreillä. Pidän tällaista kerronnallista ratkaisua elokuvan eheyden kannalta fiksuna ratkaisuna.

[Tarkemmin ottaen: kirjassa Anastasia saa ensimmäisen kurituksensa samassa tilanteessa kuin ensimmäisen "eroottisen pahoinpitelynsä". Elokuvassa tämä tarinan kannalta keskeinen kohtaus on kyllä otettu mukaan - onhan kyse Anastasian ensimmäisestä sadomasokistisesta kokemuksesta -, mutta kuritus on jätetty siitä kokonaan pois. Kun kuritus viimein tapahtuu, Anastasia kokee sen, kuten edellä kuvattu, ainoastaan eroottisena. Vakavampaa siitä tulee, kuten todettu, vasta elokuvan viimeisessä BDSM -kohtauksessa. Toisin sanoen kuritus tuodaan mukaan varovasti ja asteittan, valmistaen ja sopeuttaen.] 

Ratkaisu on myös ovela: koska tapaus - "oikeaoppisen kurituksen demonstraatio" - kuitenkin johtaa elokuvassa pariskunnan eroon, annetaan tämän erontempauksen - siis vetäytymisen ja ehdottoman ”kieltäymyksen” - virittää katsojassa se halu, joka todennäköisesti vetää hänet takaisin. Toisin sanoen katsoja ei saa rauhassa käsitellä tapauksen - Anastasian kokeman väkivallan - herättämää närkästystä tai hämmennystä (jota "tavallinen katsoja" mitä todennäköisimmin kokee), vaan hänet viedään sellaisen joko-tai –konseptin ääreen, jossa hänen on joko hyväksyttävä närkästystä aiheuttava tapaus tai unohdettava koko tarina. (Tällainen on hyvin hienovaraista psykodynamiikan virittelyä ja viettitasolla tasolla tapahtuvaa manipulointia.)

Elokuvan lopussa – elokuva kattaa kirjasarjan trilogian ensimmäisen osan – Anastasia siis poistuu Herra Greyn asunnosta ja elämästä. Tyttö laskee mieheltä saamansa puhelimen ja tietokoneen tämän pöydälle ja kävelee hissiin. Kun Herra Grey yrittää juosta Anastasian perään, Anastasia torjuu miehen. ”Stop. No.” Sitten Anastasia kääntää miehelle selkänsä tehostaakseen viestiään ja kävelläkseen peremmälle hissiin. Kun Anastasia painaa nappia, hissin ovet sulkeutuvat, kuva pimenee ja lopputekstit liukuvat ruudulle.

[Hissiä, kuten todettua, voidaan pitää vertauskuvana liikkumisesta eri tajunnantilojen välillä, ja hissiä käytetäänkin myös eräänä mentaalisena vertauskuvana liikuttaessa mielen ”ylempiin” ja ”alempiin” kerroksiin. Niinpä on vertauskuvallista, että Anastasia poistuu ”Herra Greyn (Anastasialle luomasta) tilasta” juurikin hissin välityksellä – ja hissin välityksellä hän tarinan alussa sinne myös saapuu.]

Luulitteko että tarina päättyisi tähän?

Levyjakelu näyttää elokuvasta ”ennennäkemättömän version”. Siinä näemme Anastasian läpikäyvän erosuruaan – samalla kun Herra Grey pohtii ankarasti tilannetta, ja nousee lopulta kesken kokouksen pöytänsä äärestä ryhtyäkseen, mitä ilmeisimmin, tositoimiin. ”Are you ready for something darker?”, jatko-osan teaseri kiusoittelee, retorisesti (’Of course you are…Once you’ve realized you want some more…’)

* * *

Muutamat naistenlehdet ovat pitäneet Anastasian ratkaisua nasevana lausuntona, osoituksena siitä kuinka Anastasian onnistuu asettaa omat rajansa ja kieltäytyä vahingollisesta ihmissuhteesta (eli huonona pidetystä kohtelusta). Monia katsojista tyydyttänee tai rauhoittaa myös se, ettei Herra Greyllä näytä elokuvan lopussa olevan muuta mahdollisuutta kuin totella Anastasiaa, joka kieltää miestä enää lähestymästä itseään. (Tämän ele kait alleviivaa BDSM –alakulttuurissa tunnettua käsitystä siitä, että ’suurin sananvalta on alistetulla’.)

Mutta entä, kun isäntä on orjaa ovelampi? Silloin orjan ”tahdon totteleminen”, tämän tarpeiden täyttäminen tai muu miellyttäminen on isännältä vain osa peliä, manipulointia, jonka päämääränä on valloittaa orja ja saada hänet yhä intensiivisempään ja antautuneempaan hallintaan. (Isäntä tuntee orjansa perin pohjin, ja aina paremmin kuin orja itse tuntee itseään.) Tärkeää on luoda illuusio siitä, että orjan valinnat ovat hänen omiaan. (Sitähän se mielenhallinta on. ”The Phantom of the Opera is inside your mind.”)

[Kun Herra Grey siis puhuu siitä, kuinka Anastasia ”muuttaa häntä”, hän viitannee omaan tapaansa pelata; hän joutuu ottamaan käyttöönsä toisenlaisen taktiikan ja toisenlaiset menetelmät: hänen on osattava suostutella Anastasia, saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että kyse on Anastasian omasta halusta ja tahdosta.

Anastasiat ovat nimittäin aivan toisentyyppinen kohderyhmä kuin BDSM –alakulttuurin harrastajat ja edustajat. ”Group activity is not my thing”, Anastasia toteaa elokuvan kohtauksessa, jossa Herra Grey on tullut tapaamaan häntä rautakauppaan. Anastasiat on siis vieteltävä toisella tavalla; heidän todellisuustajunsa on ensin muutettava. (Huomasittekos, että elokuvassa Anastasia syö tabletin, joka tunnetaan Matrix -elokuvassa nimellä ”blue pill”? Itse asiassa Anastasia ottaa pillereitä tupla-annoksen. Palaan tähän.)

Mutta miksi ihmeessä vaivautua juuri Anastasian tähden? Jamie Dornan avaa hahmonsa sielunmaisemaa elokuvan blu ray -version ekstroissa seuraavasti: “I think there’s an element of awkwardness to her and clumsiness to her that he would take a huge pleasure in [pahoittelut, mutta en saanut sanasta selvää; päätelkäämme asiayhteydestä] on it and sort of fixing. She has a lot of qualities that are great for someone being submissive and to control.”

Entä miksi Anastasia, jota BDSM ei sinällään voisi vähemmän kiinnostaa, on kuitenkin mahdollista houkutella mukaan? “I think it’s the way he sees her [--], the way he looks at her [--] and the way he understands her”, luonnehtii Anastasiaa näyttelevä Dakota Johnson Herra Greyn vaikutusta (samaisissa ekstroissa). Kuten todettua, isäntä tuntee orjansa hyvin, jo ennen ensimmäistäkään peliliikettä. Herra Greykin aloittaa suhteensa Anastasiaan profiloimalla tytön salaa. Vasta tämän jälkeen hän ilmaantuu ”sattumalta” tytön elinpiiriin tunnustelemaan, kuinka kala syö.]

Tällaista peliä ei elokuvan lopussa ole vielä pelattu loppuun. Onhan elokuva vasta trilogian ensimmäinen osa.

Loppukohtauksessa luodaan siis vaikutelma siitä, että Anastasia hallitsisi tilannetta tai että Herra Grey tottelisi häntä. Tosiasiassa – ja kuten kirjasarjan tarinasta voi päätellä – Herra Grey ainoastaan vetäytyy odottamaan. Hän odottaa tapahtuvaksi sitä, mitä tuleman pitää: sitä, että ”vieroitusoireet” alkavat ja tekisivät tehtävänsä ja orja noudattaisi sisäistä kutsuaan, ja hän odottaa tilannetta, jossa hän isäntänä saa sopivan tilaisuuden. Aikaa ja etäisyyttä – pitkää siimaa – tarvitaan, jotta Anastasialle syntyisi illuusio ”omasta tahdosta”, ”omasta halusta” ja ”omasta päätöksestä”. Herra Grey on viisas kalastaja ja kärsivällinen saalistaja. Hän jaksaa odottaa.

Sama temppu halutaan tehdä myös katsojalle. (Siksi elokuvaa ei ole mainostettu trilogiana – vielä.) Antaa siis ajan kulua ja ajatusten kehittyä, tunteiden mukautua ja kultin muotoutua…

[Tämä elokuva panostaa elämäntavan mainostamiseen jo alkumetreillä, autoista ja vaginavoiteista alusvaatemallistoon, joiden mainoksia valkokankaalle vyöryi ennen elokuvan alkua  – ”leikkivälinevalikoimasta” puhumattakaan: on rautakauppavalikoimaa ja seksikauppavalikoimaa. (Rautakauppavalikoimasta tulee mieleen Nymphomaniac –elokuvan  It’s not a  masquerade; esineet eivät ole leluja per se, minkä vaivihkainen viesti on, että BDSM –suuntaus on enemmän kuin leikkimistä.)]

Kyse lienee myös ”löysästä BDSM -solmusta” (jota ei tarvitse kiristää, jos saalis on jo antautunut, solmusta, joka ei tule kiristymäänkään, ellei saalis haraa vastaan). Silloin isäntä voi keskittyä muiden proseduurien edistämiseen kuin ”saaliinsa taltuttamiseen”.

[Tässä mielessä, elokuvan vastaanoton kannalta, lieneekin kuvaavaa, keskittyykö yleisö elokuvan kritisoimiseen vai sen esittelemään kulttiin osallistumiseen, tavalla tai toisella. Ensimmäinen vaihtoehto johtaisi varmasti väsyttävään seipääntaittoon, toinen puolestaan vähittäiseen suostutteluun ja ”tahdonalaiseen” alistamiseen. Isäntä haluaa - tarvitsee - orjansa, ja mikä häntä estää, jos hän on voimakkaampi osapuoli?]

* * *

Hienovarisuus tarkoittaa tässä elokuvassa myös sellaista vaivihkaisuutta, jossa vahvin viesti välitetään katsojalle “viettitasolla”.

Esimerkkinä tästä on kohtaus, jossa soi Beyoncén Haunted (mutta ilman laulua). Kohtauksen äänimaisemaa hallitsevat syvät, voimakkaat bassot, kuin muinaiset riittirummut. Herra Grey on sitonut Anastasian kädet rautoihin tämän pään yläpuolelle, ja kiertää hitaasti tytön taakse, kuin metsästäjä. Tämän selkeämmin tuskin voisi viestiä siitä, että ilmassa on jotakin hyvin primitiivistä ja hyvin tummaa, melkein vaarallista – mutta kiihottavaa. [EDIT. Biisi onkin Crazy in loven elokuvaa varten sovitettu versio. Toki myös Haunted löytyy soundtrackilta. Sama biitti hämäsi.]

Juju on siinä, että se, mitä kohtauksessa - ja katsojalle tämän kohtauksen aikana - tapahtuu, tapahtuu tavalla, jolla vain ”sisäinen vaisto- ja viettimaailma” tulee puhutelluksi; mitään tummaa tai primitiivistä ei nosteta yhtään tämän lähemmäs pintaa.

[Beyoncén biisit, muuten, ilmaantuvat keskeisimpien ”initiaatiotilanteiden” yhteydessä. Kuvaavaa. Mutta sitä kait se ”haunted” tässä tarkoittaa. Sehän tarkoittaa ”kummittelua” tai jopa ”riivaamista” sekä, hieman maallisemmin, ”to cause repeated suffering or anxiety” [Cambridge Dictonaries]; ed-pääte tekee tästä asiantilan, adjektiiviattribuutin – ja ilmaissee addiktion.]

* * *

Elokuva on aina mahdollisuus uusien, massoille kaavailtujen ilmiöiden promoamiseen, ja tällaisen elokuvan kohdalla nasta on takuuvarmasti laudassa. (”The Illuminati inspects every Hollywood script”, kuten Aspen kirjoittaa.)

Niinpä esimerkiksi Audi on sekä kirjasarjan että elokuvan the car. Herra Grey esimerkiksi antaa Anastasialle valmistujaislahjaksi Audin tulevan – todellisuudessa tulevan – vuosimallin. Mutta esinemaailma ei ole lainkaan niin kiinnostavaa havainnoitavaa kuin mentaalinen maailma.

Muun ohella myös massoille tarkoitettua BDSM –suuntausta päästään kuljettamaan vaivihkaa eteenpäin: ensin oli suuseksi, sitten oli anaaliseksi. Seuraavaksi tulee - nähtävästi - fisting. [Toisin kuin kirjasarjassa, elokuvassa tämä nostetaan eksoottisista seksiakteista selkeästi esille. Kirjasarjassa vielä anaaliseksi on se iso juttu, rajoja rikkova tempaus, joka erottaa seksin ”tylsästä vaniljaseksistä” ja riittää pitämään Herra Greyn tyytyväisenä.]

Fistingiä promotaan myös elokuvan julisteessa, siinä versiossa, jossa Herra Grey seisoo puku päällään ja kravatti nyrkkinsä ympärille kiedottuna (- tai oletettavasti hän on kuvassa, sillä emme näe käden omistajan kasvoja; kenties puku päällään seisova edustaa pukumiehiä yleensä). Tämä promoaminen on kuitenkin subliminaalia:

Kuvassa kravatti muodostaa nyrkin ympärille ”häpyhuulet”. Ja mikäs niiden ”sisältä” pilkistääkään”? Nyrkki rystysineen. [Kuvakulmakin on osa viestintää; katselemme nyrkkiä ikään kuin ”kohdun sisältä”; Herra Grey tunkeutuu katsojaan, hänen tilaansa. Keitä tässä siis puhutellaan? Sekä naisia että Herra Greyn vallankäytölle alistuvia osapuolia yleensä. Tällä viestillä on myös vertauskuvallinen ulottuvuutensa.]

Toisekseen ja ilmeisimmillään nyrkki tässä tapauksessa edustaa tietenkin väkivaltaa [eli pakottamista, koska mukana on tunkeutuminen], toisin sanoen väkivallan ja seksin yhdistämistä. Tällä, ilmeisemmällä tasollaan, kuva siis viestii - lyhyesti, ytimekkäästi ja nokkelasti, se on myönnettävä - että elokuva käsittelee BDSM –suuntausta.

Eksplisiittisesti fisting on käsittelyssä silloin, kun Herra Grey ja Anastasia istuutuvat neuvottelupöydän ääreen puhmaan Sopimuksesta (kokoushuoneessa, joka on vähitellen muuttanut väriään punertavaksi, ja lähentyy siten tilana ”red roomia”, Herra Greyn leikkihuonetta).

* * *

Lopuksi – melko lopuksi – vielä muutama keskeinen poiminta.

Elokuvan alkupuolella on kohtaus, jossa Anastasian yöpöydälle on jätetty lappu. Siinä lukee: “Eat me, drink me”. Lapun vieressä on kaksi tablettia ja lasi tuoremehua. Anastasia on juuri viettänyt ensimmäisen yönsä Herra Greyn hoteissa ja herää krapulassa; pillerit ovat särkylääkkeitä. (Herra Greyllä ei kuitenkaan ole mitään suoraa tekemistä Anastasian krapulan kanssa. Koska Anastasia ei vielä ole Herra Greyn maailmassa tai hänen omaisuuttaan, Anastasia on toistaiseksi koskematon.)

Lapun teksti on selkeä viittaus Alice in Wonderland –tarinaan ja teemaan, jotka ”sininen pilleri” yhdistää Matrix –tarinaan; Wonderland is the Matrix.

”The red pill and its opposite, the  blue pill, are popular culture symbols representing the choice between embracing the sometimes painful truth of reality (red pill) and the blissful ignorance of illusion (blue pill).”

[“The terms, popularized in science fiction culture, are derived from the 1999 film The Matrix. In the film, the main character Neo is offered the choice between a red pill and a blue pill. The blue pill would allow him to remain in the fabricated reality of the Matrix, therefore living the "ignorance of illusion", while the red pill would lead to his escape from the Matrix and into the real world, therefore living the "truth of reality" even though it is a harsher, more difficult life.”]

- “‘You take the red pill – you stay in Wonderland, and I show you how deep the rabbit hole goes’

[…Morpheus kuvailee Neolle, ja jatkaa kuvailemalla, että…] Matrix is an illusory world created to prevent humans from discovering that they are slaves to an external influence. […] [T]he habits and routines of people inside the Matrix are merely people dosing themselves with the blue pill. While he describes the blue pill as a common thing, he states that the red pill is one of a kind, and something someone may not even find. […]

Once one chooses the red or blue pill, the choice is irrevocable. ’After this, there is no turning back. You take the blue pill—the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill—you stay in Wonderland, and I show you how deep the rabbit hole goes. Remember: all I'm offering is the truth. Nothing more.’”

Näin Wikipedia selvittää sinisen ja punaisen pillerin tarinaa artikkelissaan Red pill and blue pill [viitattu 16.6.2015 ja 18.1.2016; artikkelin tekstiä on em. aikavälillä muokattu].

* * *

Anastasialla on siis yöpöydällään kaksi pilleriä: sininen – ja sininen. Toisin sanoen Anastasialle ei tarjota edes mahdollisuutta totuuteen.

[On kuvaavaa, että Anastasia on valmis ottamaan sinisen pillerin "särkylääkkeeksi" "krapulaansa", ja että tämä krapula seuraa tilannetta, jossa Anastasia on juuri saanut varoituksen Herra Greyn todellisesta luonteesta ja vaikutuksesta elämäänsä - Thomas Hardyn romaanin ja siitä poimitun klassisen sitaatin muodossa. [Toki krapula on ilmeisimmillään seurausta juhlinnasta valmistumisen kunniaksi, mutta ehkä Anastasia juo - ja juo enemmän kuin on tarkoitus - juurikin Herra Greyn aiheuttaman torjunnan ja hämmennyksen takia. Mutta selitysmalleja ja spekulointeja on moneen lähtöön. Subliminaalin kerronnan tasolla niillä ei kuitenkaan ole juuri merkitystä. Ainoastaan sillä on, millaista tilannetta sinisen pillerin ottaminen seuraa - kronologisesti ja konkreettisesti - ja millaisissa olosuhteissa se tehdään.] Ehkä tuo sitaatti on ollut se "väläys punaista pilleriä" tai mahdollisuus punaiseen pilleriin: "painful truth of reality". Siksi krapula - jonka Herra Grey on valmis hoitamaan sinisin pillerein heti saatuaan signaalin Anastasialta [Anastasiahan ottaa itse yhteyttä varoituksen jälkeen].

Tavallaan Herra Grey on tässä siis Morpheuksen asemassa sikäli, että juuri hän tarjoaa sekä sinistä että punaista pilleriä.]

”Enlighten me then”, Anastasia pyytää. But she doesn’t get enlightened at all. She only gets blindfolded instead. Therefore she never really understand (anything but her own pleasure). All he is telling her is: “That’s just the way I am”. BDSM is a distraction from the real issues. Tämän voinee ymmärtää myös siten, että BDSM pitää Anastasian erossa totuuksista - saahan Anastasia siteen silmilleen juuri BDSM:n takia.

Se, että Anastasia pysyy pimennossa, lienee väistämätön seuraus sinisen pillerin nauttimisesta.

Elokuvassa Herra Grey avautuu Anastasialle ja puhelee tälle totuuksia vain tytön nukkuessa. Tätä voi tulkita siten, ettei Anastasia saa kuulla tosiasioista suoraan tai täysin läsnä ja tietoisena ollessaan. Vain hänen alitajuntansa kuulee (jos kuulee; Anastasian unitila voi olla vertauskuva. Siinä tapauksessa kohtaus viestii, että Herra Greyn on turvallista puhua suunsa puhtaaksi, sillä Anastasia ei kuitenkaan kuule eikä tajua).

Anastasian unitilaa ja tajunnantilaa kuitenkin kontrolloidaan. Tästä kertoo symboli hänen vuoteensa yläpuolella: huoneessa Herra Greyn luona on kuva häkkilinnusta. Tämä on voimakas viittaus mielenhallintaan (ja monien lähteiden mukaan ns. ”beta-ohjelmointiin” liittyvää kuvastoa). Lintu nimittäin symboloi sielua, ja vangittu sielu ilmaisee kahlittua ja kontrolloitua sielunelämää. Häkkilintu ei lennä, vaikka se juuri on linnun luonto. (”Love is a bird, she needs to fly”, tunnelmoi Madonnakin metafyysisimmän albuminsa hittibiisillä Frozen. [Tästä tuleekin mieleeni Disneyn uusin rakkaustarina animaatiossa Frozen, jonka prinsessa on persoonaltaan, analogian perusteella, potentiaalinen seksuaalisadisti. Oleellista Disneyn prinsessa-katalogissa on juurikin subliminaali viestintä, joka puhuttelee ja valmistelee pieniä katsojia alitajuisella - ja tunnetasolla.])

Lisäksi Anastasian huonetta kutsutaan nimellä ”white room”, mikä on viittaus tabula rasaan; ”puhtaaseen tilaan”, joka on dekonstruoitu ja voidaan rekonstruoida. Esimerkiksi tv-sarjassa Dollhouse ”nuket” palautuivat alter egoistaan rauhallisessa, seesteisessä ympäristössä pidentääkseen ”käyttöikäänsä”. [Sarja on Joss Whedonin luomus vuodelta 2009. Imdb -sivusto kuvailee sitä näin: "A futuristic laboratory assigns different tasks to its various residents who then have their memories erased upon the completion of their assignments". (Kuulostaa muun ohessa myös ihan reinkarnaatiolta...)]

Anastasian unitilaan liittyy vielä eräs kuriositeetti: eräänä yönä Anastasia herää siihen, että Herra Grey suutelee häntä - mutta huoneessa ei ole ketään.

Kun tähän liitetään edellä kuvailemani ajatus Herra Greystä "Morpheuksena", seuraava sitaatti kuulostaa sangen osuvalta: "The name Morpheus [--] implies sleep, dream state, and hypnosis. Morpheus was the god of dreams in Greek mythology" [em. Wikisivu].

(Maybe they want the audience to dream about Mr. Grey...)

* * *

Monet näistä tapahtumista Anastasian vuoteen äärellä on tuotantotiimin jälkikäteen lisäämiä. Kirjasarjasta ei esimerkiksi löydy sinistä pilleriä, häkkilintua tai sellaista Herra Greytä, joka puhelisi Anastasialle tämän nukkuessa tai suutelisi häntä kuin astraaliolento. [Mitä tulee "beta-ohjelmointiin": sudenkorenoto on kuulemma "astraalitason" versio sille, mitä perhonen symboloi fysikaalisella tasolla.]

* * *

Yllätyin myös näkyvyydestä, jolla alkoholi on elokuvassa mukana. Anastasia siemailee ryyppyjä tämän tästä: hän kippailee milloin viiniä, milloin samppanjaa, milloin tequilaa tai cocktailia. (Heh;’Bongaa elokuvasta alkoholijuomat ja voita matka kosteaan Seattleen!’) En muista, että kirjasarjan kohdalla olisi ollut näin.

Tämä saattaa kertoa jotain siitä, millaiselle nuorisolle elokuvan elämäntapaa ja aatemaailmaa ensisijaisesti tarjoillaan: helposti humaltuvalle ja humalahakuiselle (sillä sellainen ilmaisee muita ihmisiä herkemmän alttiuden addiktoitumiselle - mikä lienee ihanteellinen ominaisuus BDSM -orjassa).  Tämän humalaherkkyyden voi ymmärtää sekä metaforana että konkreettisena, fyysiseen todellisuuteen viittaavana asiana: humaltunut on helpommin hyväksikäytettävissä (niin rumalta ja kaukaiselta kuin tämä monista katsojista ehkä kuulostaakin. Subliminaalina viestinä se on silti vahvasti läsnä.)

[Tästä johtuu mieleeni eräs päätelmä (joka tosin kuuluu pelkkään hypoteesien kokeilevaan sarjaan, jossa kaikkia mahdollisuuksia on tuumiskeltava):

Saattaa olla, että kirjasarja on enemmän ”anastasioille” ja elokuvaversio puolestaan ”melkein anastasioille” eli heille, jotka mieluummin katselevat elokuvia kuin lukevat kirjoja (mutta kuitenkin samastuvat mielellään anastasioihin, vähän kuin ihanneverisoina tai idealisoituina versioina omasta itsestään; ’Minäkin haluaisin lukea kirjallisuutta ja olla herkkä yliopisto-opiskelija’…)

Oikeastaan tästä elokuvakerronnan valinnasta ohi kirjallisuuden vihjataan jo kirjasarjassa, jossa Tessin tarinan Alexander on typistetty pelkäksi Aleciksi (joksi Alexander on filmiversiossa nimetty) – minkä kuka tahansa oikeasti kirjan lukenut tietää väännösversioksi hahmon alkuperäisestä nimestä [mikä samalla ilmaisee myös hahmon itsensä lyhennettyä ja simppelöidympää versiota ja kuvastaa sitä eroa, joka elokuvan katsomisella on omaan lukemiseen ja mielikuvituksen käyttöön verrattuna]

(Samalla tämä kaikki saattaa toki kertoa myös siitä, etteivät anastasiat lue FSOG:n kaltaista kirjallisuutta...But then again, Anastasia rakastaa romanttisia kertomuksia, ja sellaisena FSOG:tä ilman muuta markkinoidan.)

Mitä vielä tulee kirjan ja elokuvakerronnan eroon (erääseen niistä): naistenlehdissä elokuvan on kuvailtu olevan romaaniversiotaan humoristisempi. Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa, vaan kertoo siitä, ettei kirjasarjaa ole luettu kokonaan tai perushuolellisesti. Itse ainakin tunnistin elokuvassa saman huumorin kuin kirjojen sivuilla, ja jopa sillä erotuksella, että kirjasarja on humoristisempi. Kirjan huumori sai minut silloin tällöin hymyilemään. (Jos oikein kovasti pinnistelen muistiani, saatoin jopa naurahtaa kerran ääneen. Ehkä kahdestikin.)

Lisäksi elokuvan huumori on paikoin huomattavasti karkeampaa ja vihjailevampaa. Kun Anastasia herää Herra Greyn hotellihuoneessa, hän yrittää varovasti tiedustella, "Did we...?" -"No", Herra Grey vastaa. "Necrofilia is not my thing." (So it is "a thing".)]

* * *

Elokuvan blu ray –version ekstroissa näyttelijät ja tekijät kuvailevat näkemyksiään.

David Wasco [production designer] puhuu suoraan subliminaalista vaikuttamisesta, tosin - tietenkin - vain huolettomassa yhteydessä. Mutta pääasia tässä kait on se, että subliminaalin viestinnän taso myönnetään.

Esimerkiksi rautakauppa [warehouse] ja Red Room [Herra Greyn leikkihuone] kuulemma rinnastetaan tarkoituksella, ja katsojaa totutellaan vähitellen siihen mitä tuleman pitää näyttämällä rautakaupan ristikkoa ja köysivalikoimaa. [Implisiittinen viesti lienee myös edellä mainittu ”It’s not a  masquerade”; ’tässä on tavalla tai toisella hyvinkin tosi kyseessä’, aivan kuten Nymphomaniac –elokuvan K antoi ymmärtää puhuessaan inhostaan leluihin…]

Puhuessaan Anastasian roolivaatetuksesta Mark Bridges [costume designer] kuvailee: ”You see outwardly that she’s taking on the influence of Christian and is forever changed”. Herra Greyn kulloisistakin asuista hän puolestaan toteaa: “It all count’s and sends a message”. (Tekee mieli todeta, että ”ylitulkinta” on käsite, jota materialistiset pragmaatikot käyttelevät väärin…)

“Who’s Christian Grey is very difficult question to answer ‘cause I think to everyone he’s something different”, luonnehtii ohjaaja. Herra Greytä tulkitaan eri tavoin, sillä hän näyttää eri puoliaan eri tilanteissa eri ihmisille.

Marcus Vescidi [executive producer]: ”Christian Grey has a James Bond quality to him”

(Apparently I’m not the only one making the comparision!)

* * *

Fifty Shades of Greyn pyrkimyksiä vaikuttaa katsojaansa voisi kuvailla samoilla sanoilla, joilla Lana Wachowski kuvailee, Matrix –trilogian pyrkimyksiä vaikuttaa [Wikipedian em. artikkelin mukaan, lähteessä Movie City News, October 13, 2012].

”Well, can the audience go through the three movies and experience something similar to what the main character experiences?'

So the first movie is sort of typical in its approach.

The second movie is deconstructionist, and it assaults all of the things that you thought to be true in the first movie, and so people get very upset, and they're like 'Stop attacking me!' in the same way that people get upset with deconstructionist philosophy. I mean, Derrida and Foucault, these people upset us.

And then the third movie is the most ambiguous, because it asks you to actually participate in the construction of meaning.”

Tarkoitus on siis saada katsojassa jonkinlainen muutos aikaan.

Jatko-osa on trilogian keskimmäinen ja siten myös "prosessin" keskimmäinen vaihe, "the second stage". ”Are you ready for something darker”, teaseri vihjailee. Saattaa olla - Wachowskin edeltävää kommenttia soveltaen - että “[i]t assaults all of the things that you thought to be true in the first movie, and so people get very upset.”

So…Are you ready for something darker?