P: Some lionlight

Kerroin inspiratsiostani nootittaa kommentointini, joten sen pariin. Kerron lähemmin käsityksistäni koskien Swerdlowin opetuksia ja kappalevalintani sisältämiä triggerisanoja ”Light” ja ”Lion”. Saa nähdä, kuinka pitkälle ennätän tämän kirjoituksen puitteissa (sillä kello on jo paljon, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa tänään). Seuraavallekin kerralle jää varmasti.

* * *

Lion.

Demi Lovato vetäisee kerrassaan upeasti kappaleen Lionheart. Kuultuani sen ensimmäistä kertaa ajattelin Voi ei…onko joku tosissaan tehnyt suurella rahalla jotain näin mahtipontista ja melodramaattista. Ajattelin kunnioituksen sekaisella hilpeydellä sitä nuorta yleisöä, joka kaikella vakavuudella pitää kappaleesta ja liittää sen oman elämänsä soundtrackiin. Mutta jokin melodinen nyanssi jätti laulun lähelleni hiipimään, ja lopulta huomasin itsekin pitäväni siitä. (Mahtipontisten laulujen tunnelmiin on mentävä mukaan - tai jouduttava mukaan - viehättyäkseen niistä. Tai kuten eräskin sukulaiseni sanoisi: ”Sitä on vain osattava kuunnella”.)

 Paitsi että kappale oli valintahetkellä herkimmin mieleni päällä, valitsin kappaleen myös sen edustaman tai ilmaiseman ”voiman” perusteella: leijonuudessa on jotakin erityistä, varsinkin, kun Demi lataa hurjan jydyn laulantaansa – ja Swerdlowkin oli sitäpaitsi kirjoittanut ”leijonataajuudesta” (”the lion frequency”). [Se on kuulemma kaikkein korkein värähtelytaajuus jota fyysisessä eksistenssissä voidaan kokea. (”The Lion Frequency is the highest frequency that can possibly fit into physical reality. In it’s purest form, which takes on the appearance of a golden winged lion, there is a direct awareness of God-Mind and power” [Swerdlow & Swerdlow, 2005].)] 
 Jotain jännää ja kannustavaahan siinä silloin on! Niinpä liitin laulun toisen rohkaisevana pitämäni suosituksen yhteyteen.

[Jonkin ajan kuluttua, muuten, selvisi, että Swerdlowllakin oli ”leijonuusajatus”:”Time for White Winged Lion Frequency!”, hän on kirjoittanut maaliskuun blogikirjoituksensa kommenttiosioon muutamia tunteja myöhemmin. (Satuin huomaamaan tämän silmäiltyäni hänen blogiaan ensimmäistä kertaa koskaan, ja maaliskuun merkintä on toistiseksi ainoa, jonka häneltä olen lukenut.)]

Swerdlow kirjoittaa ”leijonataajuudesta” kirjassaan The True Reality Of Sexuality (2005). Hämmästyin lukiessani tästä tiedosta; tieto oli sikäli osuva, että olin muutamia viikkoja aikaisemmin herännyt käsitteen ”lion cock” kanssa. (Heh heh.) [Olin herättyäni pitänyt käsitettä tietysti absurdina tai vähintään pervona - "cock" ei ehkä liene sanana sieltä kaikkein "korkeavärähteisimmästä" päästä...-, eikä minulla ollut käsitystä siitä, mistä kummasta sellainen sana oli eksynyt mieleeni, suorastaan hokemana. (En vieläkään aivan tiedä.)

 Mutta tämä siis vain kuriositeettina. (Ja varmaankin jonkinlaisena metafyysisenä pisteenyhdistelytehtävänä…)]

Tämä leijona-ajatelma palautti mieleeni myös leikki-ikäisenä näkemäni unen. (Uni oli niin voimakas ja vaikuttava, etten ole koskaan sitä unohtanut.)
 Unessa on huone, joka toi mieleeni silloisen kotimme olohuoneen. (Koen siis olevani jokseenkin tutussa paikassa, vaikka täyttä vastaavuutta valvetodellisuuden kanssa ei ole.) Seison suuren ikkunan edessä verhon takana, lähellä parvekkeen ovea. Verhot ovat läpikuultavat ja ulottuvat maahan asti. Pian näen kuinka huoneeseen astelee leijona. Se on rauhallinen ja lauhkea, mutta silti minua hiukan pelottaa tai vähintään jännittää. Toivon, ettei leijona huomaisi minua, mutta totta kai se huomaa. Se astelee suoraan luokseni verhon taa ja katselee minua. Se käyttäytyy hyvin ystävällisesti, enkä pian enää pelkää.

Vaikka leijonuudessa olisi mahtavia ominaisuuksia, symbolina leijona on samalla kertaa myös arveluttava, onhan se melkoinen Illuminati-symboli.

 Populaarikulttuuristakin löytyy kyseenalaisia esimerkkejä: Vampyyri Lestatin koko nimi on De Lioncourt.  Entä miksi Disney on kiinnostunut Leijonakuninkaasta? Ja entäpä Astrid Lindgernin satu Leijonamielestä? Lindgrenin sadussa myös etsiydytään toiseen maailmaan, Nangijalaan. (Äitini piti kovasti tuon sadun lukemisesta minulle.) Myös Narniassa - paralleelissa todellisuudessa jonne kuljetaan vaatekomeroon ilmaantunutta portaalia pitkin - on leijona nimeltään Aslan. 

Swerdlow kuitenkin kuivailee, että se symboliikka, jota Illuminati käyttää, on ”haltuun otettua”. Toisin sanoen Illuminatin haltuunsa ottaman symbolin (ja taajuuden) tehtävä ja merkitys on alkujaan ollut jokin muu - ja yhä on, todemmassa todellisuudessa.
 [Swerdlow puhuu ns. ”hyperavaruuskielestä” (”hyper space language”), jonka elementit koostuvat  tasoista ”color”, ”tone” ja ”archetype”. Tämä kieli on Swerdlowin mukaan alkuperäistä ja totuudellista tavalla, jota Illuminati ei voi vääristää: ”ohjelmointikieli” ja ”hyperavaruuskieli” ovat kaksi aivan eri asiaa.]
 Illuminati siis kuulemma rakentaa jo (luonnostaan) olemassa olevan ilmiön/ systeemin varaan, ja korostaa ja pimppailee sitä mieleisellään tavalla. (Hmm...Tästä tulee aivan mieleeni Max Spiersin ja David Icken puhteet Saturnuksesta: että Saturnus otettiin haltuun ja sen taajuus muutettiin (eli ilmeisesti "symbolin merkitystä vaihdettiin": on edelleen kyse Saturnuksesta, mutta sille täysin luonnottomasta taajuudesta ja tilasta). Nykyään Saturnus sitten on Illuminatille niin keskeinen ja tärkeä tunnus ja voima, että Illuminatista voidaan puhua myös Saturnuskulttina (josta on samalla tullut koko ihmiskuntaa hallitseva kultti [johten "värähtelytaajuuden hallinnasta"] - mikä osaltaan kertoo siitä, kuinka "ulkopuolinen" tavallinen ihminen edes voi olla suhteessa Illuminatiin). - Ja tästä kaikesta muistankin, että Kuu -triologiani kolmas osa odottaa viimeistelyään.)

* * *

Light.

And we walk together into the light, Demi laulaa. The triggeword: light.

(Äh, kello on jo vaikka mitä. Jatkan huomenna.)