P: scratch

Unien aikainen itsetutkiskeluni on vaikeutunut. Eräänä yönä unessani, tässä aivan hiljattain, olin työhuoneessani. Huone oli samanlainen kuin reaalitodellisuuden työhuoneeni. Menin kaapin luokse avatakseni sen ja nähdäkseni itseni oven sisäpuolen peilistä - mutta peili oli viety pois. Olin asiasta hämmentynyt ja tyrmistynyt. Tyrmistys oli läpitunkevaa. Ehkä juuri siksi muistan unen kohtauksen. Muuta en siitä muistakaan.

Tästäpä on viime aikoina tullut varsinainen unipäiväkirja. Mutta unista on helppo ja hauska kirjoittaa.

(Jatkan myöhemmin, kun tekniikka pelittää paremmin.)


Siihen asti Tiffanyn veikeä I Think We're Alone Now.

Ja myös Sandran In the Heat of the Night. 
Jostain syystä se on alkanut kuulostaa hyvältä vuosikymmenen jälkeen. En tiedä miksi, mutta '80-luvussa on ylettömästi nuorisonostalgiaa. (Toinen nostalgiapaikka on '60-luku. Be my baby.) Nämä ajat - paikat - tulvivat tarinoita, siis mielikuvitukselle.
Around My Heart