Paljon on vettä virrannut

Edellinen merkintäni on viime vuoden marraskuulta. Sieltä tänne on pitkä aika. Noh, eihän tämä mikään kiireisten ja levottomien kanava muutenkaan ole. Ja onpahan lukijoilla – edes potentiaalisilla ja kuvitteellisilla – ainakin ollut aikaa tavailla megalomaanisen pitkälle jatkuvia rivejäni. Että ei sen puoleen. Luettavaa maailmasta aina löytyy.

Olisin kirjoittanut jo paljon ennen tätä päivää, mutta tietotekniikka on pettänyt useampaan kertaan. Olen esimerkiksi menettänyt hartaudella valmistelemani kirjoitusluonnokset kovalevyn kiukutteluissa, ja oma koneeni on tälläkin hetkellä käyttökelvottomana, sillä käynnistys ei toimi. Koska olen vain ihminen, tämä on luonnollisesti vaikuttanut motivaatiooni. Niinpä niillä kerroilla, kun muuten olisi ollut otollista kirjoitella, olen halunnut tehdä jotakin muuta kuin tapella koneiden kanssa tai harmitella tuhoutuneita kirjoituksia, ja keskittänyt siis bloginkirjoitusintoni muihin, mielenkiintoisempiin asioihin.

Mutta nyt. Nyt tuntuu jälleen mukavalta venytellä ja verrytellä virtuaalijäseniään pitkän tauon jälkeen. Maailmassa on liikaa kertomuksia, joista haluaisi supista muutenkin kuin itselleen hiljaa mielessään tai supinaetäisyydellä oleskeleville. Juuri niin: on haikeaa ymmärtää se loistavien kirjojen ja elokuvien (ja blogien!) paljous, jota ei koskaan tule ennättämään lukea ja katsella, ja joista ei koskaan tule edes kuulemaan mitään.

Mutta tavoite ei olekaan saada kaikkea mitä haluaa, vaan haluta kaikkea mitä saa. Tavoite on nauttia siitä, mikä on käsillä, siitä, mikä on käsissä.