Kuvaavaa 10.

Lady Gaga on kuulemma vilauttanut häpykarvojaan.

Jos tarkastelee uutista kylmällä maalaisjärjellä, päätyy pitämään uutisointia absurdina. Ajatella, että yksittäinen ihminen voi olla niin erityisessä asemassa, että jopa hänen häpykarvoistaan uutisoidaan! (Sellaiseen tarvitaan jo hyvää huumoria ja mielikuvitusta, tyyliin tikuista asiaa.)

Mutta maailma ei pyöri kylmän maalaisjärjen varassa. Siksi tässä ei ole kyse Gagan häpykarvoista per se. (Heh, mistä tietää olevansa kultivoitunut? Siitä, että onnistuu käyttämään samassa yhteydessä ilmauksia "häpykarvat" ja "per se". Ja ajatella, mikä merkitys on yhdellä ainoalla välilyönnillä...)

Kyse on eleestä ja kaikesta siitä, mitä Gaga edustaa. (Idoli on aina itseään suurempi. Idoli on ilmiö. Tai ei ilmiö, vaan instituutio. Esimerkiksi Kuningatar Viktoria oli instituutio. Oliko myös Elvis? Retorinen kysymys.)

Niinpä oikeaa vastausta sille, miksi Gaga teki mitä teki ja mitkä ovat teon seuraukset, voi arvailla.

Hmm... "Shokkiefekti" on liian kulunut ja yleinen vastaus. (Se voi toki pitää paikkansa - samoin kuin "hetkellinen, ajattelematon villiintyminen", tai "Venus -biisin merkityksen demonstroiminen" - mutta jos haluaa osallistua arvailuun, kannattaa tuoda ehdolle muitakin vaihtoehtoja.)

Itse veikkaan trendin lanseeraamista. Kenties karvoitus on nyt in.

Tuleepa nimittäin mieleeni, että myös Shadesissa herra Grey tutkii Anastasian häpyä ja kertoo pitävänsä karvoituksesta ja haluaa, että Anastasia säilyttää sen. Karvoista voi kuulemma tukistaa mukavasti.

(Jostain syystä en nyt hetkeen pääse eroon ajatuksesta, että kaikella, mistä Shades puhuu, on jokin markkinointiin tähtäävä vaikutus... "Jos se lukee Shadesissa, sitä myydään.")

* * *

Kuvaavaa on siis tällä kertaa tikuista asiaa.

Kuvaavaa 9 (version 2.0)

ASMR - Soundscape goes sensual

Musiikista vielä puheen ollen. (Tätä en malta olla kertomatta.)

Lueskelin tänään uusinta Image -lehteä (Image nro 204). Selailtuani sivulle 54 minulle selvisi, mikä se on se juttu, miksi joidenkin naislaulajien äänenkäyttö vaikuttaaa minussa kuin kevyt, ihana humala.

Olen jo aikaisemmin elämässäni tunnistanut ilmiön. Olen löytänyt - tai kokenut - sen usean naisen äänestä (ja ilmeisesti myös Ben Whishawn äänestä). Ilmiö tapahtuu kohdallani erityisesti laulajien, mutta toisinaan myös valkokankaalla puhuvien ihmisten kautta. (Suomalaisista näyttelijöistä tulee mieleeni erityisesti Niina Nurminen.) Tietynlaisen ihmisäänen tietynlainen käyttö ei kuitenkaan ole ainoa triggeri; elokuvien tai kuunnelmien äänimaisemat voivat muutenkin olla huumaavia. Varsinkin lukioikäisenä kuuntelin ääniraitoja silmät kiinni.

(Suosikkejani ovat sateen ropina ja hiekkatien rahina polkupyörän tai askeleen alla...ah. Tai tulitikun raapaisu! Tulen rätinästä puhumattakaan. Tai kun airo halkaisee vettä ja nousee taas, tai kun hennot laineet törmäävät lasikuituveneen kylkeen aurinkoisella järvellä. Puiden lehtien kahina...Suuren yleisön taputukset jossakin etäisyydessä. Kavioiden tai korkokenkien kopsuttelu kivetystä vasten.)

Mutta en koskaan, en ikinä ole tullut ajatelleeksi, että kyseessä olisi niin yleinen ja tiedostettu asia, että sille on olemassa oma nimensä:

ASMR = Autonomous Sensory Meridian Response

(Miksi kaikki kiinnostavimmat ja tärkeimmät asiat elämässä saa kuulla hirveällä viiveellä ja vasta yllättäen puskista tai puun takaa! Sama koskee - tosin kielteisten asioiden luettelossa - vaikkapa psykiatrian historiaan kuuluvaa ”orgasmihoitoa”. Palaan siihen jossakin myöhemmässä kirjoituksessani.)

Teininä etsin tallenteiden täydeltä musiikkia – laulajien ääniä – joissa olisi Se Juttu, Tämä Juttu.

”[T]here are certain sounds and activities done in a very low volume that the brain reacts to, which ends up creating a tingling/relaxing sensation around the back of the head. So this woman (Maria) is performing little tasks in this video to help affect you with the sensation of ASMR”...

...selvittää nimimerkki The Nathaniel Videos (ASMR) YouTube -videoileikkeen "*_* Oh such a good 3D-sound ASMR video*_*" alla. (Tällaisia ASMR -videoita lähettelee mm. nimimerkki GentleWhispering, jonka tekemä edellä mainittu videokin on.)

(Esimerkkejä aikoinaan etsimistäni ja löytämistäni artisteista ovat vaikkapa Nina Nordenstam, Lisa Hall, Michelle Lewis, Bran Van 3000, Émilie Simon ja uudempana Lisa Mitchell. Myös monilla soundtrackeilla on lupaavaa ASMR -manipulointia, vaikkapa Grey's Anatomyn levyillä (tunnari on hyvä esimerkki). Madonnan Ray of Light tai Jennifer Brownin Vera albumitkin antavat hyvää tuntumaa koneellisen äänimaiseman luomasta taiasta (vaikka laulajattarien äänet itsessään eivät kovin noituvia olisi). Kuningattarena tässä lajissa voin pitää Tori Amosin albumeja Choirgirl Hotel ja To Venus and Back.)

Tällaisessa äänimaiseman luomisessa jos missään pätee sanonta Vähemmän on enemmän.

Muutamia ASMR -videoita katsellessani muistin, kuinka paljon pidän myös nahan tai muovin pehmeästä, vaimeasta natinasta....Tai tietynlaisen muovipussin tietynlaisesta rapinasta. Katsellesani tajusin myös aina pitäneeni äänestä, joka syntyy, kun suurien kuvakirjojen aukeama käännetään hieman natisten auki, ja kun sormien ote noilla sivuilla...noh, natisee. (On jännä juttu, että monet asiat kyllä tietää, mutta tästä huolimatta niitä ei varsinaisesti pysähdy tiedostamaan - ennen kuin joku tekee asiasta tietoiseksi. [Runouden vaikutus perustuu juuri tähän; runon tehtävä on etäännyttää, näyttää arkinen ja triviaali uudella, huumaavalla, eteerisellä tavalla.]) Jo ennestään tietoisesti olen mieltynyt siihen kevyeen, rapisevaaan ääneen, jota DVD -levyjen muovikelmut pitävät. - Ja katso: myös tätä ääntä oli taltioitu eräälle ASMR -videolle!

DVD -kansipaperien rapistelua katsellessani havahduin myös tunteeseen lievästä kiusallisuudesta. On nimittäin ääniä, joiden kuuntelemisen nautintoon kuuluu se, että sen voi tehdä kaikessa salaisuudessa ja hiljaisuudessa. (Joskus tällaiseen nautintoon kuuluu, että tekee sen salaa jopa itseltään. Silloin ei ryhdy erittelemään sitä, mikä asiassa tai ilmiössä tuottaa mielihyvää, vaan ainoastaan vastaanottaa mielihyvän, 'lahjahevosen suuhun katsomatta'.) Kun tällaisesta yksityisestä nautinnosta tehdään Numero, vaikutus on sama kuin liiallisella, kiusallisella, häiritsevällä itsetiteoisuudella; "äänimaisemien tirkistelijä" tehdään liian näkyväksi. Silloin itsetarkoituksellisuus tuo noiden äänien tuottamiseen kevyesti perverssin vivahteen.

Niinpä mietin, Onko ASMR -äänien tuottaminen jonkinlaista äänifetisismiä? 

Jos kokemuksen sensuaalisuus, aistillisuus, määrittelee jonkin fetisismiksi, siinä tapauksessa kyllä. Mutta jos aistillisuuden on tarkoitettava  suoria ja avoimesti seksuaalisia tuntemuksia, siinä tapauksessa ei. 

(Toisaalta voidaan kysyä, milloin sensuaalisuus muuttuu seksuaaliseksi, varsinkin avoimen seksuaaliseksi. Jonkin mieltämistä tai kokemista "vain" aistillisena "häiritsee"se, että lähes kaikki aistillisuus on voimakkaasti seksualisoitu (eli ehdollistettu eroottiseksi). Emme enää ehkä erota, milloin on kyse "pelkästä" maku- tai kosketusnautinnosta, koska mielihyväaistimuksemme on niin vahvasti ohjattu seksuaalisiksi; koko aistielämämme on kuin miinakenttä, lävistetty triggereillä, jotka vetävät mukanaan seksuaalisuuden ja ryhtyvät provosoimaan seksuaalienergiaa... (Ajatellaanpa jälleen mainosteollisuuta, ja vaikka sitä, kuinka esimerkiksi ruoka tai syöminen on usein synonyymi seksille - mikä tarkoittaa myös sitä, että seksuaalisia tarpeita yritetään tyydyttää ruuan avulla.) Tuleepa esimerkkinä mieleeni myös eräs kohtaus elokuvasta The Talented Mr. Ripley (ohj. Anthony Minghella 1999), jossa Jude Lawn esittämä hahmo oli uudesta jääkapistaan niin hyvillään, että kertoi - sinällään hauskasti - voivansa vaikka naida sitä.)

* * *

Perverssiä tai ei, minusta on joka tapauksessa ihanaa, että ihmiset tekevät ASMR -videoita. Kuinka luovaa! Kuinka rohkeaa! Kuinka ihanaa ja viatonta olemassaolosta ja hetkellisyydestä nauttimista! 

Kenties ASMR -äänien ihanuus perustuu paljolti niiden Hetkellisyydelle. 

Samaan - siis hetkellisyyteen - perustuu myös niiden näkymättömyys; yleensä emme tajua tietoisesti nauttia sellaisesta, mikä ei ole riittävän konkreettista tullakseen tavoitetuksi niillä skeemoilla, joita meidät on opetettu käyttämään. (Ehkä tästä syystä myös onni tai onnentunne karkaavat usein otteestamme; onnen on väen väkisin ensin inkarnoiduttava raskaaseen olomuotoon jollakin tavalla. Esimerkiksi rakkaudentunteen on yleensä tultava elämäämme jonkun ihmisen kautta, vaikka voisimme aivan yhtä hyvin rakastua Elämään itseensä.)

Niinpä on hyvä, että ASMR -videoiden tekijät opettavat meille "näkymättömän havaitsemista" - kihelmöivän rentouttamisen ohessa.

* * *

Anu Silfverberg - jonka Image -artikkelin myötä siis sain ilmiölle nimen ja selityksen - menee pelkkää rentoutumisnimikettä pidemmälle. Hän kuvailee kyseessä olevan “aivo-orgasmi” (“braingasmi”). Ne laukaistaan triggereillä, sellaisilla, jotka koskettelevat ääni- ja näköaistimuksiamme. (Kovalle ja viralliselle tieteelle ilmiö on kuitenkin pseudotiedettä - varmaankin ilmiön epämääräisyyden ja vaikean tutkittavuuden vuoksi. Samasta syystä esimerkiksi tunteiden tutkiminen on ollut pseudotiedettä.)

ASMR -kokemus edellyttää miellyttävyyttä ja intensiivisyyttä, ja liittyy Silfverbergin mukaan ”huomion keskittämiseen ja hiljaiseen, läheiseen kontaktiin”: pelkistettyyn, intensiiviseen ja jollakin tavoin eteeriseen hetkeen. S. listaa esimerkkeinä uniloruja, helliä kutitushetkiä ja sitä, kun joku koskettelee hiuksia ja päänahkaa. Jos ymmärsin oikein, kyse on ASMR -ilmiöstä silloin, kun tällainen kokemus siirtää ihmisen kuin kevyeen transsiin, liikauttaa jonnekin hieman oman itsen tai arjen vierelle.

Tämä on sitä mitä tarkoittaa ihana. 

(Ja kyllä, lempeä kuiskaus korvaan voi erityisesti olla juuri tätä. En yhtään ihmettele, että YouTube -leikkeissä ASMR -kokemus rakennetaan kuiskailevan äänenkäytön varaan, sellaisen, jossa konsonantit naksuvat ja napsahtelevat korvakäytävillä pehemeinä mutta kimmoisina kuin sadepisarat tai tanssiaskeleet.)

”Vaikutus on merkillinen. Ja kaikki eivät sitä tunnista”, Silfvergberg kirjoittaa.

Ehkä kaikki eivät siis triggeröidy. 

Mutta minä triggeröidyn. Silloin koetusta tulee merkillisesti kuin runoutta, ihanaa, kaunista runoutta.

Jane Campionin elokuvassa Bright Star on hienot vuorosanat, jotka Whishawn esittämä John Keats lausuu. (Nämä sanat on kuulemma poimittu Keatsin kirjeestä.) Tässä puhutaan mielestäni samasta asiasta: siitä, mitä runous on sensuaalisesti ymmärrettynä tai kuinka sensuaalisesta tulee runoutta; kuinka tietynlainen sanankäyttely voi kosketella aisteja, triggeröidä niitä ohi analyyttisen mielen. (Tosiaan: Wikipedia listaa triggereihin myös kognitiiviset ärsykkeet.)

“A poem needs understanding through the senses. 

The point of diving in a lake is not immediately to swim to the shore; it’s to be in the lake, to luxuriate in the sensation of water. You do not work the lake out. It is an experience beyond thought. 

Poetry soothes and emboldens the soul to accept mystery.”

Runous on minulle siis ilmeisesti ja ensisijaisesti ilmiö nimeltä ASMR…

(Toki runous on minulle myös jotakin älyllistä, symboliikkaan ja vertauskuviin sukeltamista, mutta vasta toissijaisesti. Täydellisimmillään runous on jotakin aistivoimaisempaa. [Halusin kirjoittaa ”aistillista”, mutta sanalla on liian seksuaalinen konnotaatio, millä on termiä kaventava merkitys syystä, että seksuaalisuus on yleensä synonyymi erotiikalle, joka puolestaan on synonyymi pornolle. Mutta jos todella puhuisimme oikeasta sensuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta, saattaisin käyttää noita sanoja.])

* * *

Mutta enemmän kuin nimi, selitys tai määritelmä, minua viehättää tässä se, että kokemus on yleinen.

Tällainen vahvistaa käsitystäni siitä, että ”yksilöllisyys” on harhaa. (Subjektiivsuus - täysi henkilökohtaisuus tai yksityisyys - on vain asteluku, ei siis koskaan täydesti tai puhtaana saavutettavissa, ja samalla individuaatio - eli ihmisenä yksilöityminen eheytymisen ja persoonan/psyyken integraation kautta - prosessi, joka ei koskaan tule valmiiksi.) Minusta tämä on lohdullista. Olemme nimittäin siinä tapauksessa luonteeltamme, laadultamme ja olemukseltamme niin kollektiivisia, että myös yksinäisyys ja erityisyys ovat harhaa: jos olet kokenut jotakin, joku muukin on kokenut aivan saman (ja yleensä useampi kuin luulemmekaan). ”Mistä tahansa on kyse, et ole yksin”.

Mutta eihän kollektiivisuus (saatikka hive mind) ole pelkkää juhlaa;

Toisaalta ei silloin ole ihme sekään, että ihminen on fyysisessä mielessä - ja fyysiseen palautettavissa olevassa mielessä, esimerkiksi neurologisesti sekä kognitiivisiin toimintoihin liittyen - niin mekaaninen, että voidaan hyvin selvittää what makes us tick. - Ja utilisoida ("utilize") tämä tieto, hyvässä ja pahassa ja kaikessa hiljaisuudessa.

(Tällä hetkellä ajattelen niin, että jos ihmisessä on jotakin ainutlaatuisuutta ja erityisyyttä - siis muuta kuin sellaista, joka ei perustu pelkkään "ainutlaatuiseen yhdistelmään/kokonaisuuteen", vähän samalla tapaa kuin "persoonallinen pukeutuminen tai kulutuskäyttäytyminen" -  sellainen löytyy harvoin mielestä; mieli on yleensä pelkkä ehdollistumien hallitsema koneisto. (Tässä mielessä kaikki on addiktiota...) Erityisyys, oikea erityisyys, on siten jotakin metafyysistä, henkistä, hengellistä – sellaista minkä mieli ehkä tavoittaa mutta mitä se (tai ego) ei hallitse... Vähän kuin sanonnan mukaan sielu silmien peilissä.)

* * *

Takaisin itse aiheeseen. There’s more to it.

Nivoakseni tätä aikaisempiin kirjoituksiini:

Se, mitä Mariaksi esittäytyvän henkilön videoleikkeessä tapahtuu - tai paremminkin se, mitä katselijalle/kuuntelijalle tapahtuu (jos on tapahtuakseen) Marian esitystä seuratessa -, on ”auditiivinen versio” siitä, mitä lukijassa tapahtuu Fifty Shades of Greytä lukiessa. Triggeröinti ja suggerointi on yhtä taitavaa; kokemus siirtyy jollakin maagisella tavalla vastaanottajan aistilliseksi kokemukseksi – vaikka kyse on pelkästä mielikuvituksen käytöstä!

Olkoon mainitsemani videoleike siten havaintoesimerkki myös FSOG:n vaikutuksesta, samasta ilmiöstä toisella tavalla laadullistettuna (eli ei lukukokemuksena, vaan katselu- ja kuuntelukokemuksena).

* * *

Koska olen täällä jälleen, kerronpa samalla unesta, jonka viime yönä näin. (Tämä oli niitä hauskoja, hieman poikkeavia unia, joita silloin tällöin näkee; uni, jonka unessaan kokee arvoituksena tai viestinä, joka on tajuttava.)

Unessa eteeni kieräytettiin kaksi shakkinappulaa, musta ja valkoinen sotilas. (Ensin valkoinen, muistaakseni, vaikka tämä tieto onkin jo hyvin hämärä.) Otin ne käsiini ja tunnustelin niitä. (Tosiaan, koin hypisteleväni nappuloita käsissäni. Se, millaisia aistikokemuksia uni käyttää, on kiinnostavaa. Esimerkiksi maku- tai hajuaistimukset ovat yleensä näköaistimuksia harvinaisempia.) Silloin eteeni kieräytettiin kaksi uutta shakkinappulaa, hieman arvokkaammat: musta hevonen ja valkoinen jänis. Katselin nappuloita ja ihmettelin jänistä. "Valkoinen jänis? Kuuluuko tämä muka shakkipeliin?" ajattelin unessa. Sitten koin ahaa-elämyksen: valkoinen jänis.

Tähän heräsin. (Siksi muistinkin unen hyvin elävästi; tunne unessa suoritetusta ratkaisusta tuntui herättyäni valvetilassa suoriteltulta ratkaisulta.)

Kenties mieleni aprikoi edelleen FSOG:n parissa. (Vastahan se on päässyt vauhtiin, nyt kun lopultakin olin alkanut pohtia kertomusta ja sen kerrontaa.) Päättelen näin syystä, että koskettelin kevyesti kertomusta Alice in Wonderland pohtiessani peilejä ja niiden edustamaa paralleelia, ja sovittelin sen tematiikkaa FSOG:hen. Ihmemaa-kuvastoonhan kuuluu myös valkoinen jänis; otin myös sen pohdinnassani esille. (Päädyin kuitenkin poistamaan tämän osion kirjoituksistani: se ei mielestäni lisännyt kertomuksen tulkintaani mitään sellaista, mitä en olisi jo esittänyt - korkeintaan valottaisi jotakin asiaa vielä uudessa kontekstissa ja siten hieman edellisistä poikkeavalta tai syvennetyltä kannalta).

En tässä sen kummemmin tulkitse untani. Yleisesti ottaen valkoinen jänis on hahmo, johon liittyy fraasi follow the white rabbit. Alicehan ajautuu Ihmemaahan valkoisen jäniksen johdattamana. (Tätä hyödynnetään populaarikulttuurissa usein, esimerkiksi vaikkapa elokuvassa Matrix; ”valkoinen jänis” johdattaa Neon ”vaihtoehtotodellisuuteen” tai siihen liittyvän arvoituksen äärelle. Tosin teema on käännetty ylösalaisin: Matrixissa valkoinen jänis ei johdata henkilöä Ihmemaahan vaan pois sieltä.) 

On silti kiinnostavaa, että uni esitti valkoisen jäniksen pelinappulana - ja samalla osana peliä. (Onko se joutunut pelistä pois, vai mistä syystä nappuloita kieritettiin eteeni? Shakkilaudasta eli pelialustasta ei ollut unessa tietoa.)

Ehkä valkoinen jänis tarkoittaa, että oivallan vielä jonkin mielestäni hyvän ahaa-oivalluksen FSOG:stä. =) (Vai viestittääkö uni, että minä olisin unessa ikään kuin ”Alice”, joka löysi valkoisen jäniksen…) Joka tapauksessa on valkoisen jäniksen symboliikkaan nähden osuvaa ja kuvaavaa, että heräsin sen löydettyäni.

PS: about the contradiction

Saattelen sittenkin sanoillani vielä vähän....

Toki, em. biisit kuvaavat jonkilaista naisemansipaatiota, seksuaalista vapautusrintamaa tai jotain (female empowerment, sexual empowerment). Siten niistä ei heti ensimmäisenä herää mielleyhtymiä naisen alistuvuuteen ja alistumiseen.

Mutta tällaista valtaa myös herra Grey suo Anastasialle. Se ainoa tapa, jolla Anastasia saa toisinaan olla vallankahvassa, liittyy nimenomaan herra Greyn "vallankahvaan". Ja Anastasia todellakin kokee silloin olevansa hallitsija,  suorastaan valtikkaansa pitelevä jumalatar. (I guess Mr Grey knows - as he claims - what makes Anastasia "tick": Vallankahvassa oleminen. Tätä kuvaa hyvin Anastasian ensimmäinen blow-episodi, jossa hän suorastaan huumaantuu tajutessaan, kuinka hyvin herra Greytä voi hallita "vallankahvassa" ollessaan. Mutta kukahan tässä asetelmassa lopulta on edunsaajana...)

Mitä vielä tulee em. biisien "sopivuuteen": on lisäksi muistettava, että usein lyriikan sanoituksissa on kaksi kertojaa - nais- ja miespuolinen -, vaikka sama naispuolinen artisti laulaisikin molemmat äänet ja osuudet. (Ajatellaanpa vaikka Lana del Reyn biisiä Bel Air. Laulussa nuori nainen menee sisälle taloon, jonka porteilla vartioivat gargoilit eli kiviveistokset. (Niin niin, kiviveistokset, waikka suomi-wiki wäittääkin niitä vain vedenlaskijoiksi.) Laulun dialogi käydään sitten mitä ilmeisimmin talon Herran kanssa. Hän on vauras isäntä ja ilmiselvästi ylivertainen nuoreen naiseen nähden. Jonkinlaisen "rakkaus- tai holhoojasuhdemerkityksen" lisäksi talon Herraa voi pitää myös Kuolemana, sillä Bel Air oli mm. Marilyn Monroen viimeinen asuinsija, ja laulun nainen lupaa: "I won't cheat you no more". Isäntä puolestaan lupaa neitoselle "sweet resurrection"in. On kuvaavaa, että biisi on albumin viimeinen.)

Listaamassani biisiluettelossa "dialogin" käyttö alkaa jo ensimmäisestä biisistä Break the ice: Nainen pahoittelee poissaoloaan ja toteaa, että hänen olisi pitänyt palata aikaisemmin. Hänelle vastataan, että niin, mutta hyvä kun palasit. "I'm glad you came."

Ja kun tämä aihe - lyriikoiden dialogisuus - nyt on puheena, lisättäköön esimerkkeihin myös Miley Cyrusin biisi Wrecking Ball: siinäkin on, käsittääkseni, kaksi kertojaa: se, joka "came in like a wrecking ball" ja se, joka on siksi täysin "wrecked". (Vai kuinka muuten selitetään se, että ensin tullaan sisälle kuin moukari ja sitten ollaan moukaroituja. - Toki tämä voi kuvata myös sisäistä ristiriitaa...)

Hmm... Kun tätä biisiä - jonka melodia on ihana - nyt maistelee, niin herra Grey ja Anastasiahan tässä sanoituksessa juttelevat. 8) Sopii hyvin kuvioon!

Herra Grey:
"I came in like a wrecking ball
I never hit so hard in love
All I wanted was to break your walls"

("I never hit so hard in love"...? The more you love, the harder you hit?)

Toki, näennäisesti ja/tai vertauskuvallisesti tässä puhutaan rakastumisesta rajummin kuin koskaan ennen. (Onhan jo englanninkielinen ilmaus kyseiselle tapahtumalle lähes kolari: "crush".) Mutta kirjaimmellisemmin ajateltuna lyriikka sanoittaa sadomasokistista rakkautta (ja sellaisena sopiva kohderyhmä sen myös "koodaa"). Vähän kuten Britneyn Hit me baby one more time - joka, muuten, esitetään konserteissa joskus vihjailevasti ennen tai jälkeen Rihanna-coverin S&M. (Biisien kätketyt kaksoismerkitykset ovat toisinaan melko häkellyttäviä, ajatellaanpa vaikka Britneyn If you seek Amy: kun nimen lausuu ääneen, se kuulosta samalta kuin tavaisi F-U-C-K me.)

Epäilemättä herra Grey ei ole koskaan ennen lyönyt rakastuneena. 

Viimeinen säe sopisi myös Anastasialle, joka jatkaa:

Anastasia:
"All you ever did was wreck me"

(Ehkä herra Grey vastaisi, että "Yes, baby. - But just to get you REconsrtucted.")

Herra Grey (joka saattaa muistella tässä virne suupielillään bilismatsia - ja pohtia samalla "uusia lähestymistapoja", sellaisia win-win ratkaisuja, jotka palvelisivat paremmin eli tehokkaammin herra Greyn päämääriä, ja saavat hänet luopumaan karkeimmmista BDSM -muodoistaan Anastasian kanssa):

"I never meant to start a war
I just wanted you to let me in
And instead of using force
I guess I should've let you win
I never meant to start a war
I just wanted you to let me in
I guess I should've let you win"

Anastasia (joka ehkä pohtii kaltaisiaan):
"We clawed, we chained our hearts in vain
We jumped never asking why
We kissed, I fell under your spell.
A love no one could deny"

(Hmm... Tässäkin lumoudutaan loitsuttuna; myös tarinassa Anastasia kertoo: "I fell under his spell". Maybe that's what the strawberry in the dream was really about... Noh, rakastumista on populaarikulttuurissa pitkin perintein kuvattu "loitsusta lumoutumisena". Tästä huolimatta sanavalinta on mielenkiintoinen, koska se viittaa kohteen - rakastuvan osapuolen - manipulointiin.)

No joo, parempi lopettaa ennen kuin runoratsuni laukkaa auringonlaskuun ja katoaa kuutamolle.

catwalk the line

Kas noin.
Kokosin "Leikkihuoneen" catwalk -soundtrackin. (Heh.) Se oli hauskaa.

(Tästä alkaa tulla jo tapa: "ajattele kertomus tai sen tunnelma tai edes jokin tärkeä kohtaus tai teema musiikkina"...)

Populaarimusiikki on niin ääriään myöten täynnä - itse asiassa yli ääriensä tulvien - "linjaan sopivaa" musiikkia, että pitäydyin muutamassa isossa nimessä välttääkseni runsauden pulan (mitä ei huomanne listan pituudesta). Tämä "soundtrack" ei liene niin synkkä tai rock kuin jonkun toisen laatima ehkä olisi, mutta jo näissä on yllin kyllin. Kuvaavia ja hauskoja ovat myös biisien nimet, joissakin kohdin etenkin peräkkäin esiintyvinä. (Hard. Blow. Right Now.)

Tällä catwalkilla - joka epäilemättä pilaa leikkihuoneen elegantin estetiikan ja hartaan ritualismin - on (joistakin biiseistä ja listan pituudesta päätellen) ilmeisesti myös muutama tankokin jolla tanssia. 8)

Ennen kaikkea tämä ennättää viihdyttää siihen asti kunnes pääsen jatkamaan aiheen käsittelyä vakavammissa merkeissä.

Kommentoin listaani ainoastaan toteamalla, että jos minun pitäisi ajatella Fifty Shades of Greyn muutamia tunnelmia tai juoniaiheita popmusiikkina - E. L. James on ajatellut niitä jo klassisena musiikkina - tältä se kuulostaisi, hyvässä ja pahassa ja toisteisuudessaan. (Tämä rinnastus kertoo jotain myös itse kappaleista.)

1.   Break the ice - Britney Spears
2.   Woohoo - Christina Aguilera
3.   Diva - Beyoncé
4.   Mannequin - Britney Spears
5.   My Girls - Christina Aguilera
6.   Hard - Rihanna
7.   Blow - Kesha
8.   Right Now - Rihanna
9.   I wanna go [Gareth Emery Remix] - Britney Spears
10. Not myself tonight - Christina Aguilera
11. Get naked (I got a plan) - Britney Spears
12. Different world 2010 (Radio edit) - Love Rush UK!
13. Breathe on me - Britney Spears
14. Seal it with a kiss - Britney Spears
15. Ooh ooh baby - Britney Spears
16. Feels so good - Armin van Buuren feat. Nadia Ali
17. Hypnotico - Jennifer Lopez
18. Roc me out - Rihanna
19. Disturbia - Rihanna
20. Desnudate - Christina Aguilera
21. Freakshow - Britney Spears
22. Like this (Addictive Asyn Radio Edit) - Wet Fingers
23. Where have you been - Rihanna
24. Heaven on earth - Britney Spears
25. C'est l'amour (NBG Radio Mix) -  Frank Ti-Aya
26. Trouble for me - Britney Spears
27. Piece of me [Tiësto club mix] - Britney Spears
28. Gimme more - Britney Spears

29. Diamonds [Dave Aude 100 Extended] [Version] - Rihanna

30. Grazy in love - Beyoncé
31. Up n' down - Britney Spears
32. Hold it against me - Britney Spears
33. Heavy metal lover - Lady Gaga
34. Trip to your heart - Britney Spears
35. Till the world ends [Alex Suarez Club Remix] - Britney Spears
36. Run the world (Kaskade Club Remix) - Beyonce
37. Only girl in the worl - Rihanna

Sanoista ja äänistä

Jos minulla olisi enemmän aikaa, kirjoittaisin selkeämmin. Jäsentelisin paremmin ja poukkoilisin vähemmän, valikoisin huolellisemmin sanoja ja pysähtyisin rakentamaan tyylikkäämpiä lauseita.

Mutta kun. (Pahoittelut. - Ja tämä kattaa menneet ja tulevat…)

Joskus palaan ottamaan vahinkoa takaisin. Olen siis hieman remontoinut FSOG -kirjoituksistani, täydennellytkin vähän.

* * *

Muutama sana tulkitsemisesta.

Kertomuksen tulkinta on aina ’kertomukseen kajoamista’, sitä, että lukija tuo oman itsensä tarinan ja etenkin sen merkitysten synnyttämiseen. Se, mistä tarina lopulta kertoo, riippuu myös siitä, kuinka tarinaa luetaan, ja se, kuinka tarinaa luetaan, riippuu myös siitä, kuka tarinaa lukee. (Jos feministi lukee stereotyyppistä kioskiromaania, hän näkee sen naista alistavana ja väheksyvänä kirjallisuuden lajina. Jos mies lukee Fifty Shades of Greytä, hän ei välttämättä kiinnitä suurinta huomiota ”peilin vertauskuvallisuuteen”.)

                               

Yritän sanoa, että tarinaa ei voi lukea kuuntelematta sitä tietyllä tavalla, tulkitsematta sitä jollakin tavoin. Laajimmillaan tarinan tulkitsemien tarkoittaa siis tarinan ymmärtämistä jonkinlaisena. (Aina kun tarinaa ymmärretään jollakin tavalla, tarinaa tulkitaan. Kaikki lukeminen on siten pohjimmiltaan tulkintaa.) Tarinaa ei voi lukea suodattamatta sitä oman mielensä ja tulkintakompetenssinsa läpi. Joskus tulkintakompetenssista valikoituu tai valikoidaan erityisiä tulkintavalmiuksia.

Samalla kun lukija synnyttää tekstiä, teksti synnyttää lukijaa.

Toisin sanoen: samalla kun lukija muodostelee tekstin merkityksiä, myös teksti muodostelee lukijansa ajatuksia (tai jopa merkityksiä); myös teksti kajoaa lukijaansa, liikuttelee ja koskettelee häntä. Lukeminen jättää aina jonkinlaisen jälkensä, vaikka kuinka huomaamattoman. Joskus luettu puolestaan muokkaa jopa maailmankuvaa, käsitystä ihmisyydestä tai omasta itsensä.

Liike on siis kaksisuuntainen; tarina syntyy vuorovaikutuksessa lukijan ja tekstin välillä.

Näillä sivuilla kuvaan omaa vuorovaikutustani kertomusten ja kerronnan kanssa. Voi olla, että esimerkiksi ”minun” Shadesini on erilainen kuin jonkun toisen. (Totta kai on.)

Mutta eipä tässä mitään uutta tai ihmeellistä ollut. Loppukaneetin pyöräytin.

* * *

Seuraavaksi otan käsittelyyni jo edellä sivutun kirjan Kivun kauneus. Jatkan siis aihepiirin tiimoilta.

(Sitä ennen saatan pohtia kysymystä Jos Leikkihuoneessa olisi catwalk, mitä sillä soisi? )

Musiikista puheen ollen!

Olenko vielä kertonut, kuinka paljon pidän Jenni Vartiaisen äänestä? Todella paljon. Kuuntelin hänen uusinta levyään samalla tapaa kuin aina kuuntelen uudet levyni: laitan taustalle pyörimään ja annan ”helmien pudota siivilän läpi”. Jos jokin kappale on erityinen, sen erityisyyteen havahtuu. Tällä kertaa havahduin numeroihin Yhdeksän, Seitsemän ja Kuusi. 

FSOG 7: The Distractions 2/2

Olen joskus kuullut kerrottavan, että kertomuksen koko idea on tiivistettynä kirjan aloituksessa. Hyvässä kirjallisuudessa aloitus on jopa kuin käsillä oleva kertomus pienoiskoossa.

Tämä pätee Shadesiin.

Tarinan voi ymmärtää, kuten olen kuvaillut, kertomuksena Anastasian muodonmuutoksesta, etenkin sisäisestä muutoksesta. Kertomuksen edetessä Anastasia kasvaa toukasta perhoseksi herra Greyn kasvattamana. – Ja Anastasia toden totta oppii lentämään, päästämään esille ”sisäisen jumalattarensa”.

Katsotaan siis tarinan alkua ja aloituskappaletta, sitä, kuinka se kuljettaa sekä Anastasiaa että lukijaansa.

* * *

Kertomus alkaa peilistä. Anastasia tuijottaa siitä itseään eikä pidä näkemästään. Hän tutkii kuvaansa arvioidakseen, kelpaisiko hän suorittamaan annettua tehtävää.

Jo aivan alussa lukijan huomio siis viedään minäkuvaan - hyvin kirjaimellisesti - ja itsensä tarkkailuun. Anastasian suhtautuminen liittää tämän tarkkailun ankaruuteen ja tyytymättömyyteen sekä ennen kaikkea haluun olla hallitumpi. (Krhm.)

Aloituskohtaus esittelee myös kertomuksen tärkeimmän motiivin: peilin. Katsotaan sitä hetki.

Tapa, jolla peili esiintyy kerronnassa, kehottaa lukijaa perehtymään peilin vertauskuvallisiin ominaisuuksiin. Niistä ilmeisimmät liittyvät kykyyn heijastaa, reflektoida, mikä aina liittyy kertomuksissa itsetutkiskeluun. Peili edustaa siten minäkuvaa tai mielentilaa. Näin ollen jos peili menee rikki, tämä tarkoittaa sisäisen maailman tai minäkuvan hajoamista.

Mielenkiintoisin peilin ominaisuus liittyy kuitenkin viittaukseen paralleelista todellisuudesta. (Palaan tähän.) Jos tällaisia merkityksiä kantava peili menee rikki, ilmaistaan, että paralleeli todellisuus sekoittuu muuhun todellisuuteen. Silloin peilin takainen maailma vapautuu kaoottisesti ja ”yötietoisuus” sekoittuu ”päivätietoisuuteen”. (Tätä symboliikkaa hyödynnetään monissa kauhuelokuvissa.) Selkeimmillään tämä viittaa hulluksi tulemiseen: alitajuinen aines valtaa päivätietoisuuden. (Tätä kuvataan hienosti esimerkiksi Darren Aronofskyn ohjaamassa elokuvassa Black Swan.)

Aina kun Anastasia viedään kertomuksessa peilin eteen, ilmaistaan jokin hänen sisäiseen maailmaansa liittyvä tärkeä asiantila tai tapahtuma. Erityisen merkittävää peilin läsnäolo on silloin, kun hänen sisäisessä muutosprosessissaan tapahtuu jotakin ratkaisevaa. Kenties tärkeimmässä ”peilikohtauksessa” synnytetään Anastasian ”sisäinen jumalatar”. Palaan tähän tuonnempana.

Takaisin aloituskohtaukseen.

[Aloituskohtauksessa Anastasia on valmistautumassa tapaamiseen herra Greyn kanssa. Suuri Bisnesmies on lopultakin luvannut haastattelun opiskelijoiden lehteen. Tehtävä, haastatteleminen, on sattuman oikusta langennut Anastasian harteille: hän haluaa auttaa sairastumisen takia estynyttä parasta ystäväänsä, Kathrine Kavanaghia, vaikka loppukokeisiin valmistautuminen olisi pahasti kesken. (Myöhemmin selviää, että suostumus haastatteluun on herra Greyn taholta vastapalvelus; hän haluaa pitää voidellut välit Kavanghin isään, joka myös on liikemies.) On huomattava, ettei Anastasia ole peilin edessä tälläytymässä; hänellä ei ole aikomusta tehdä vaikutusta keneenkään. Hänelle riittää, että hän olisi riittävän siisti tärkeän henkilön tapaamiseen.]

Mitä Anastasia peilissä näkee? Hän tuijottaa varsinkin hiuksiaan; hän ei pidä niistä. Ne ovat hänen mielestään liian vallattomat, sillä tukka on kuivunut pesun jälkeen vinksin vonksin. ”I must not sleep with it wet. I must not sleep with it wet”, hän toistelee harmistuneena. (Myöhemmin herra Greyn luona hän kiinnittääkin erityistä huomiota työntekijöiden siisteihin kampauksiin ja kauniisiin hiuksiin – jotka ovat kaiken lisäksi vaaleat, toisin kuin hänellä itsellään.) Lisäksi Anastasia näkee itsensä kalpeana. Siniset silmätkin ovat hänen mielestään liian suuret hänen kasvoihinsa.

On kiinnostavaa, että kaikki nämä ominaisuudet – tuuheatukkaisuus, ihon vaaleus ja suurisilmäisyys – ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka yleensä liitetään kauneuteen. Toisin sanoen Anastasia on itsekriittisyydestään huolimatta viehättävä, mutta tietämätön puoleensavetävyydestään.

(Vaatimaton – check! Ahkera – check! Itsekriittinen – check! Altruisitinen – check!)

Sekin on kiinnostavaa, että tässä vaiheessa Anastasia ei - toisin kuin naiset yleensä - tarkkaile vaatetustaan. Kohtauksessa tuodaan siis esille myös se, ettei Anastasia ole turhamainen.

Niinpä Anastasia havahtuukin pukeutumisensa vaatimattomuuteen vasta herra Greyn luona. Siellä hän huomaa, kuinka tyylikkäästi rakennuksen muut naiset ovat pukeutuneet: vaikka Anastasialla onkin - mielestään - yllään siisti vaatetus, hän tuntee alipukeutuneensa. Anastasia tulee siis pukeutumiseen liittyvistä vaatimuksista tietoiseksi vasta herra Greyn maailmassa tarkkailtuaan muita naisia, niitä, jotka ovat saaneet miehen hyväksynnän. (Nämä naiset ovat herra Greyn palkkaamia, mikä ilmaisee korkean vaatimustason täyttymistä.)

Laajemmin tulkittuna tässä voi nähdä kahden erilaisen naiskuvan – kahden erilaisen maailman – yhteentörmäyksen: on Anastasian edustama vaatimaton naiseus ja herra Greyn maailmaan kuuluva elegantti, ”oikeuden mittojen mukainen” naiseus. Samalla tulee ilmaistuksi Anastasian suhtautuminen tähän ”oikeanlaiseen naiskuvaan” ja omaan naiseuteensa: hän tunnistaa esitetyn naisihanteen, jopa ihailee sen tyylikkyyttä etäisyydestään, mutta pitää naiskuvaa onttona eikä tunne tarvetta tavoitella sitä – ilmeisesti syystä, ettei ymmärrä sellaiseen panostamista eikä kokisi kykenevänsä täyttämään ehtoja. 

Mutta Anastasia ei olekaan vielä tavannut herra Greytä.

Odotustiloissa Anastasian maailma on silti yhä entisellään. Niinpä hän ei suhtaudu havaintoonsa muista naisista alemmuudentuntoisesti vaan ylemmyydentuntoisesti, sillä mielessään hän nimittää rakennuksen naisia stepfordilaisiksi. (Stepfrodin nainen on hienostonainen - omalla tavallaan siis pitkälle koulutettu nainen -, jonka elämän sisältönä on miehen miellyttäminen ja hänen tarpeidensa tyydyttäminen. Tämän seurauksena naisesta on tullut omasta tahdostaan luopunut robotti, joka menee ennemmin tai myöhemmin ”epäkuntoon” kuten mikä tahansa kodinkone – mikä ei ole katastrofi, sillä stepfordin naisia tuotetaan liukuhihnalta.)

Koska Anastasia ei vielä kuulu herra Greyn maailmaan eikä siten ole tämän suorassa vaikutusvallassa, hän ei ajattele, että hänen pitäisi muuttua, vaan että hänen pitäisi olla jossakin muualla; hän kokee olevansa väärässä paikassa, itselleen täysin sopimattomassa.

Koska vaatteet saavat jo kertomuksen alussa korostuneen merkityksen, tarkennetaan lyhyeksi hetkeksi niihin:

Pukeutumisella ilmaistaan paljon, joten sillä on kertomuksen vertauskuvallisella tasolla oma merkityksensä. Vaatteet kuvaavat sosiaalista roolia ja asemaa. Tarinan tässä vaiheessa sellaiset asiat eivät ole Anastasialle kovin tärkeitä. Herra Greyn kohdalla on luonnollisesti toisin. Mitä enemmän hän tutustuu Anastasiaan, sitä tärkeämmäksi hänelle tulee Anastasian pukeutuminen, sen hallitseminen ja säätely. On symbolisesti kuvaavaa, että saadessaan Anastasian ensimmäistä kertaa vieraakseen herra Grey riisuu Anastasian, heittää hänen vaatteensa pestäviksi ja ostaa uusia – ja kaikki tämä Anastasialta mitään kysymättä tai Anastasian ennakolta tietämättä.

(Mitä tulee ulkonäön arviointiin: herra Greyn kerrotaan heti alussa kiinnittävän Anastasian ulkonäössä erityistä huomiota pukeutumiseen, joka on hänen mielestään mautonta. Myöhemmin herra Grey uusiikin koko Anastasian vaatevaraston. On kuitenkin merkillepantavaa, etteivät vaatteet ole herra Greylle tärkeintä: miestä viehättää Anastasian luontainen taipumus alistua ja palvella. Tätä ominaiskykyä herra Greylle korostaa myös tapa, jolla nainen ilmaantuu hänen huoneeseensa: polvilleen heti ovensuulla kompastuen. Mies näkee tilaisuutensa muokata kömpelöä, nuorta tyttöä, joka kaiken lisäksi herroittelee häntä hyvin luontevasti. Myöhemmin selviää, että myös Anastasian hiusten väri vetoaa mieheen: ne ovat ruskeat kuten herra Greyn äidillä. Ruskeissa hiuksissa voidaan nähdä myös viittaus älyllisyyteen, etenkin, kun ruskeahiuksisuus rinnastetaan blondeihin ja puhtaaseen ulkokohtaisuuteen/pinnallisuuteen kuten tarinassa tehdään. Myös Anastasian voi nähdä tekevän rinnastuksen ruskeahiuksisten ja blondien välillä: hänen rinnastamanaan hiustenväristä tulee ennen kaikkea seksuaalisuuden indikaattori: Anastasia ei ole kuten blondit: avoimen seksikäs, kovaluontoinen maailmannainen. Sen sijaan hän on seksuaalisesti varautunut ja kokematon, luonteeltaan taipuisa sekä vaatimaton itsensä esille tuomisessa. – Kunnes herra Greyn onnistuu herättää hänen ”sisäinen jumalattarensa”.)

* * *

Takaisin peiliin.

Peili siis viittaa tarinassa itsensä tarkkailuun, arviointiin ja määrittelyyn. (Perinteisessä kioskiromaanissa peili onkin melko harvinainen esine; kioskiviihteessä ei tyypillisimmillään esiinny kummoistakaan itsetutkiskelua.)

Heti alussa Anastasia käy jonkinlaista taistelua peilikuvansa kanssa, mikä ennakoi tulevaa ja on samalla eräs kertomuksen keskeisimmistä teemoista: Anastasia on jatkuvassa ristiriidassa itsensä ja itseensä kohdistuvien vaatimusten kanssa. Anastasia nimittäin kertoo peilin tuijottavan häneen takaisin, ja lopulta hän luovuttaa sen edessä: ”I roll my eyes in exasperation and gaze at the pale […] girl […] staring back at me, and give up” (Fifty Shades of Grey 3).

Anastasian sisäistä ristiriitaa kuvaa tässä hyvin se, kuinka peilin kuvajainen on ikään kuin joku toinen, Anastasiasta erillinen olento. (Anastasia ei siis kuvaile katselevansa itseään, vaan kertoo, että peilistä häntä tuijottaa joku kalpea tyttö.) Näin ollen peilistä ja peilaamisesta tulee myös dissosioitumisen väline, mikä myöhemmin kertomuksessa ilmaistaan paljon selkeämmin. (Palaan tähän.)

Tässä alkukohtauksen peilaamisessa on kiinnostavaa myös se, että Anastasia puhuu itsestään vielä tyttönä eikä naisena, kuten hän tekee myöhemmissä peilikohtauksissaan. Tämä kehittyminen tytöstä naiseksi on eräs niistä sisäisistä muodonmuutoksista, joita peilin kautta seurataan – ja joita jopa synnytetään peilin avulla.

Tällaisen ”kasvattavan” - vaativaisen ja määrittelevän - peilin tehtävän ottaa myöhemmin herra Grey; hänen katseensa ja toimintansa kautta Anastasia ajautuu yhä syvemmälle kontrollointiin ja tarkkailuun, ja lopulta alistaa itsensä sille täysin: Anastasia ”ulkoistaa” oman auktoriteettinsa herra Greylle, ja samalla luovuttaa oman kontrolloinnin tarpeensa ja itsensä arvioimisen ehdot herra Greyn käsiin (ja ajoittain jopa kapinoi kontrollia vastaan, mikä korostaa Anastasian uutta ulkopuolisuutta suhteessa itseensä kohdistuvaan kontrolliin. Tästä huolimatta Anastasia ei missään vaiheessa menetä haluaan kelvata herra Greylle, mikä ilmaisee sisäistettyä kontrollinhalua. Itse asiassa Anastasia pohjimmiltaan nauttii kontrollista, kontrolloiduksi tulemisesta.)

Herra Greyn toiminta tässä ”itsetarkkailun syventämisen prosessissa” on kuitenkin pelkkä välivaihe: miehen suorittamasta tarkkailusta tulee lopulta Anastasian itsensä sisäistämää tarkkailua. Palaan tähänkin hetken kuluttua.

Itsensä tarkkailu ja kriittinen katse - mitä peili ja peilaaminen tässä edustavat - vihjaavat toisaalta perfektionismiin ja estyneisyyteen, toisaalta myös periaatteellisuuteen ja harkitsevuuteen. Nämä kaikki ominaisuudet sopivat Anastasiaan. Onkin helppoa ajatella, että koska Anastasia vaatii itseltään niin paljon, tästä syystä hän uskaltaa niin vähän; ei ole ihme, että Anastasia on tässä vaiheessa kertomusta vielä kirjojensa äärellä viihtyvä neitsyt, joka ei ole koskaan ollut edes humalassa. (She’s most definitely not your average kinky partner!)

* * *

On mielenkiintoista kysyä, miksi ihmeessä näin pidättäytyvä ihminen haluaisi olla vieläkin hallitumpi?

(Herra Greyllä on toden totta tarkka vaisto. Ei ihme, että hän näkee Anastasiassa ”luontaista palvelija-ainesta” ja potentiaalisen ”palvelijakoulutettavan” – mikä on ilmeisesti syy siihen, miksi mies kertoo tuntevansa ”vastustamatonta vetoa” juuri Anastasiaa kohtaan.)

Itsensä tarkkailusta on vain askel itsekurin teemoihin, etenkin, kun Anastasialla on selkeä tavoite olla entistä hallitumpi eli entistä paremmin kurinalaisten ihanteidensa mukainen. (Anastasialla on siis ankara yliminä - mikä on helppoa uskoa ja päätellä jo sen perusteella, että hän tuntee vetoa herra Greyhin. Pitkin kertomusta Anastasia soimaakin itseään siitä, kuinka kauas hän jää ihanteistaan ja esimerkiksi herra Greyn miellyttämiseen vaadittavien kriteereiden täyttämisestä. Anastasia myös punastelee paljon, mikä ilmaisee tyytymättömyyttä omaa olemustaan tai suoritustaan kohtaan, mikä puolestaan kertoo todellisten ihanteiden olevan korkeammalla minne Anastasia tuntee yltävänsä.)

Itsetarkkailuun liittyvät itsekurin teemat puolestaan petaavat alistumisen teemoja - etenkin, jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä katsojaa. Anastasiaa oma kuva ei miellytä. Jo tässä voidaan nähdä alistumista: itseään kriittisesti tarkasteleva alistaa itsensä niille kriteereille, joiden kautta hän itseään arvioi ja arvostaa. Tässä on kyse alistumisesta etenkin silloin, kun tällainen arviointi johtaa tyytymättömyyteen ja alemmuudentunteisiin. Niinpä ulkonäköään arvosteleva nainen alistaa itsensä niille ulkonäköön kohdistuville vaatimuksille, joiden täyttymistä hän itsessään tarkkailee. Tyytymättömyys herää, mikäli vaatimukset eivät täyty – ja Anastasia on tavan takaa tyytymätön itseensä.

Anastasialla on siis mainiot valmiudet itsensä kontrolloimiseen ja tarkkailuun, mistä alkukohtauksen voi selkeästi nähdä kertovan. Samalla lukijalle esitellään niitä valmiuksia, joita Anastasialla on - ja joita anastasioilta vaaditaan - siihen koulutukseen, joka herra Greyllä on hänen varalleen mielessään.

Tämä Anastasian halu – pyrkimys sellaiseksi mitä hän ei vielä ole – ilmaisee myös muutoshalua. Näin ollen Anastasialla on halukkuus ja valmius muokkautua, varautuneisuudestaan huolimatta, ja tämä muutoshalu kumpuaa tyytymättömyydestä ja sopeutumishalusta (eli halusta täyttää kriteerit). 

Tällainen antaa ymmärtää, etteivät Anastasiaa kiusaa niinkään vaatimukset itsessään kuin se, ettei hän osaa täyttää niitä: Anastasia haluaisi olla ”oikeanlainen”, mutta ei tiedä kuinka se tehdään.

(Noh, herra Grey on valmis opettamaan.)

Tähän nähden - siis liittyen ristiriitaan halun ja kyvyn välillä - onkin kuvaavaa, että samalla, kun Anastasia torjuu herra Greyn maailman naiset liian täydellisinä ”stepfrodin naisina”, hän haluaisi olla lukemassa romanttista lukemistoaan – siis paeta haaveilemaan täydellisestä maailmastaan tuskallisen tietoisena siitä, kuinka kaukana tuo täydellisyys on hänen omasta todellisuudestaan.

(Ei ihme, että herra Greyllä on saumaa – heti kun Anastasia tajuaa, että mies on oikeasti hänestä kiinnostunut.)

* * *

Takaisin ajatukseen peilistä:

Kuten Anastasian ensimmäisestä vierailusta herra Greyn toimistorakennuksessa nähdään, ”peilin” ja ”peilaamisen” merkitys tarinassa laajenee toisten ihmisten kautta; peileinä toimivat myös toiset ihmiset. Heihin itseään vertaamalla sekä heidän reaktioidensa kautta Anastasia itseään määrittelee.

Anastasialle tärkeimmiksi vertailukohteiksi (”peileiksi”) nousevat lopulta - tietenkin - herra Greyn entiset rakastajat, mikä kuvastaa Anastasian arvomaailmassa tapahtuvia muutoksia: eniten maailmassa hän haluaisi lopulta kelvata herra Greylle, eli täyttää ne kriteerit, jotka juuri tämä mies naiselle asettaa. Luonnollisesti hän haluaisi täyttää herra Greyn vaatimukset paremmin kuin kukaan toinen nainen, sillä hän haluaisi kyetä vastaamaan miehen tarpeisiin tavalla, joka tekisi muiden naisten olemassaolon miehelle merkityksettömäksi. Tehtävä on tietenkin mahdoton. Se on niin mahdoton, ettei Anastasia ymmärrä, miksi mies on valinnut juuri hänet; kriteerit häntä huomattavasti paremmin täyttäviä naisia tuntuu löytyvän loputtomasti.

Eniten Anastasiaa vaivaa se, ettei hän voi luopua omasta tahdostaan ja persoonallisuudestaan niin täysin kuin herra Greyn vaatimusten täyttäminen tuntuu edellyttävän – ja juuri tämä tekeekin hänet herra Greyn silmissä poikkeukselliseksi. Samalla pariskunta luo omanlaisensa noidankehän: Anastasia pyrkii tavoittelemaan mahdottomien kriteerien täyttämistä, ja herra Grey puolestaan pyrkii omistamaan Anastasian viimeistä piirtoa myöten. 

* * *

Tästä kaikesta voi lukea, mihin Anastasian muokkautumiskyky viime kädessä perustuu: hän on - monien nuorten naisten tavoin - hyvin altis palautteelle ja haluaa liiankin kiihkeästi miellyttää toisia, etenkin valitsemaansa auktoriteettia (joka ei kaikesta uhosta huolimatta ole hän itse).

Siksi asetelma - ja siihen liittyvä valtasuhde - kääntyy ylösalaisin: peili tuijottaa Anastasiaa eikä Anastasia peiliä; peili saa sanoa Anastasialle eikä Anastasia peilille. Anastasia on alistettu, alistunut. ”I give up.” (Vähän samalla tavalla hän toteaa myöhemmin herra Greylle.)

Herra Greystä tuleekin Anastasialle Suurin Kuvastin, joka saa suoranaisen Taikapeilin aseman: ”Kerro kerro kuvastin…”; mies on hänelle peili, joka tuijottaa takasin kuin valvova silmä, ja päättää lopulta Anastasian puolesta, miltä kuva näyttää ja miltä sen pitäisi näyttää.

Samalla tavalla kuin Anastasia päätyy ”ulkoistamaan” määrittelyoikeutensa herra Greylle (tärkeimmälle ”peililleen”), hän ulkoistaa tälle myös rohkeutensa: Anastasia uskaltaa lähes minne tahansa ja lähes mitä vain, jos hera Grey vain ottaa vastuun ja johdattaa häntä.

Ja minnepä muualle herra Grey häntä jodattaisi kuin into submission. Kertomuksen kokonaisuuden kannalta onkin kuvaavaa, että tämä ilmaus löytyy jo aloituskohtauksesta, heti toisesta virkkeestä. (Palaan tähänkin kohta.)

* * *

Mikä tärkeintä, aloituskohtauksessa peilin äärellä lukija - ainakin kertomuksen varsinaiseen kohderyhmään kuuluva - kutsutaan samaistumaan Anastasiaan.

Vahvoja samaistumisen tunteita noussee etenkin Anastasian tyytymättömyydestä itseensä ja ulkonäköönsä; sellainen lienee ”ruskeahiuksisille naisille” (eli keskivertonaiselle) hyvin tuttua. (Naiset yleensäkin kaipaavat tunnustusta ulkonäölleen – eiväthän siihen liittyvät kohteliaisuudet muuten olisi niin tehokkaita.) Täysin vieraiksi Varsinaiselle Kohderyhmälle eivät jääne myöskään kiltteys tai ujous, ahkeruus tai uhrautuvaisuus.

Samaistumiskokemusten synnyttämispyrkimysten rinnalla kerronta alkaa heti juoksuttaa kaikkea muutakin jännittävää. (Perustelin tätä ilmiötä ensimmäisessä FSOG –kirjoituksessani.) Tarina on ennättänyt vasta toiseen virkkeeseensä, kun jo käytetään ilmausta - tai kutsua tai ehdotusta… Tai triggeriä! - into submission.

Sanavalinnat ja argumentoinnin tavat ovat diskurssianalyyttisesti kiinnostavia ja tärkeitä. Valituilla sanoilla ja käytetyillä perusteluilla on paljon väliä. Niiden avulla luodaan mielleyhtymiä ja ideologisia kytköksiä, viritellään uskomuksia ja jopa suggeroidaan – usein lukijan tätä tietoisesti havaitsematta. (Katsokaa vaikka Derren Brownia!) Tällä menetelmällä – kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani pyrkinyt perustelemaan – kosketellaan myös lukijan tunne-ja viettielämää ja vedotaan niiden tiedostamattomiin tarpeisiin.

Tästä syystä kertomuksen sanastoa ja kuvastoa on mielekästä seurata. Onkin kiinnostavaa, että esimerkiksi Anastasian hetkestä peilin edessä kerrotaan tällaisilla ilmauksilla:

”I scowl with frustration at myself…won’t behave... I am trying to...into submission...mantra...to bring it under control...I roll my eyes...and give up. My only option is to restrain...I have been volunteered.” (3)

(Ah, good! And don’t worry, “[w]e run an excellent internship program here"...)

Into submission. Siinä koko kertomuksen idea, vaivihkaa jo toiseen virkkeeseen sujautettuna.

* * *

Takasin lukijaan ja peilin merkitykseen:

Mitä parempi mielikuvitus lukijalla on, sitä tehokkaammin samaistuminen voi luonnollisesti tapahtua – ja sitä vastaanottavaisempaa ja emotionaalisempaa koko lukukokemuksesta tulee.

Kenties lukija voi lopulta nähdä peiliin - toimittipa sen virkaa konkreettinen peili, toiset ihmiset tai kertomuksen maailma - katsoessaan jopa ”oman sisäisen Anastasiansa”. 

Tähän - "sisäisen Anastasian" etsimiseen ja löytämiseen - lukijoita Shadesin markkinoinnissa kehotetaan – samalla kun myydään pientä sadomasokististen leikkien aloituspakkausta anaalitappeineen. 

(E.L. Jamesin suosikki on kuitenkin solmio, mistä trilogian ensimmäisen osan kannetkin muistuttavat; solmiolla on helppoa ja kätevää aloittaa, etenkin, koska sellainen kulkee lähes jokaisen pukumiehen mukana. Lisäksi solmio on monikäyttöinen. Kuvaavaa on, että tarinan edetessä vangitsemisvälineet kovenevat: trilogian toisen osan kansissa komeilevat jo käsiraudat. Kolmannessa osassa leikki on levinnyt ja mukana on jo koko persoona, mistä viimeisen osan kansiin kuvattu naamio kertoo. Naamio peittää kantajansa todelliset kasvot, jolloin naamion symboliset merkitykset liittyvät tietenkin naamioitumiseen. (Kasvothan edustavat persoonallisuutta ja tunne-elämää, jolloin naamioiminen liittyy niiden manipuloimiseen tai kätkemiseen.) Naamio luo naamion takaisen todellisuuden samalla kun se (naamio) pystyttää fasadin. (Voidaanko esimerkiksi herra Greyn nimessä nähdä vihjaus fasadiin: ”christian”?) Se, joka naamion asettaa, määrittelee ja muokkaa tämän julkisivun. (Anastasian naamion asettelee tietenkin herra Grey.) Tässä vaiheessa roolileikki – ja samalla paralleelin todellisuuden läsnäolo – on jo voimakas.)

Nämä välineet - ja peilin läsnäolo! - muistuttavat myös sadomasokistiseen suuntaukseen liittyvästä estetiikasta, visuaalisuudesta ja rituaalisuudesta. Luultavasti myös lukija - mikäli hän etsii yhteyttä ”sisäiseen Anastasiaansa” - tulee käyttämään välineenään juurikin peiliä.

Kun lukija siis kutsutaan peilin ääreen - olipa kyse sisäisestä tai ulkoisesta reflektoinnista -, peili merkityksellistyy jälleen. Siitä tulee lukijan ja kertomuksen taikuuden yhdistävä symboli tai väline, portti, jonka kautta myös lukija pujahtaa paralleeliin, herra Greyn maailmaan: peilin avulla lukija voi kokea sen mitä Anastasia kokee, ja etenkin sen mitä herra Grey saa hänet kokemaan: sen, kuinka ”sisäinen jumalatar” synnytetään.

Tarkennetaan tähän, ja samalla peiliin paralleelin todellisuuden vertauskuvana.

* * *

”Behind the mirror.” 

Tätä peilin merkitystä paralleelin todellisuuden kätkijänä ja samalla porttina ”pinnan takaiseen maailmaan” on hyödynnetty fantasiakerronnassa paljon. Tässäkin merkityksessä peilin mukanaolo Shadesissa on perusteltu:

Shadesissa paralleelin todellisuuden läsnäolo on hyvin ilmeinen. Se on rakentunut sekä henkilöiden sisäiseen maailmaan (muuntuneiden mielentilojen - jopa sivupersoonien - kautta) että heidän päivittäiseen elämäänsä. Tämä "arjen paralleelisuus" liittyy päähenkilöiden salaisuuksiin, jopa kaksoiselämään.

Konkreettisin - mutta samalla symbolisin - paralleeli kertomuksessa on leikkihuoneen rinnakkaistodellisuus. Kun päähenkilöt ”leikkivät”, he itse asiassa liukuvat paralleeliin. Sadomasokismi elämäntapana on kenties juuri tästä syystä ”leikkimistä”; se poikkeaa normatiivisesta, arkisten realiteettien lävistämästä todellisuudesta niin paljon, ettei koskaan voisi tapahtua ja toteuta sen ehdoilla. Samalla tällainen todellisuus on arkitodellisuuden näkökulmasta väistämättä ”kuvitteellinen leikki”. ("Leikki" on siinä mielessä hieman hassu nimitys, että suuntaus on näille "leikkijöille" omaa minuutta ja elämäntapaa syvästi ja vakavasti lävistävää todellisuutta.)

Ehkä juuri tästä syystä - siis koska sadomasokistinen paralleeli ei mahdu arkitodellisuuteen - tähän rinnakkaistodellisuuteen tarvitaan myös ”rinnakkaisminuus” tai ”rinnakkaismielentila”; ”arkiminä” olisi hukassa ja katoaisi sen maailmaan (ehkä jopa sekoaisi. Tästä voinee vetää sen johtopäätelmän, että ihminen, joka ei kykene rakentamaan itselleen "rinnakkaisminuutta", ei myöskään kykene harjoittamaan sadomasokismia?)

Niinpä ei ole ihme, että ennen kuin herra Grey vie Anastasian paralleeliinsa, hänen on ensin kasvatettava tälle ”rinnakkaisminuus”, ”sisäinen jumalatar”:

Tämä Anastasian sisäisen maailman keskeisin muutosprosessi - joka on tarinan juonen kannalta ehdottomasti tärkein - kuvataan tilanteessa, jossa Anastasia katselee itseään peilistä yhdessä herra Greyn kanssa. Herra Greyn katse (hänen tapansa katsoa Anastasiaa ja ymmärtää hänet) on Anastasialle kehotus – suggestio – nähdä itsensä samalla tavoin, miehen silmin.

Tässä kohtauksessa Anastasian sisäinen jumalatar (”inner goddess”) ruumiillistuu ensimmäistä kertaa: ”the wanton creature…in front of me”, ”the libidinous woman in the mirror”. Jo ennen tätä hetkeä Anastasia on ollut ”sisäisestä jumalattarestaan” tietoinen, tuntenut hänen läsnäolonsa ja vaikutuksensa, mutta vasta nyt Anastasia todella näkee sen ruumiillistuvan itsessään, peilikuvassaan. Sisäinen jumalatar syntyy peilin (peilimaailman) avulla Anastasian todellisuuteen, ja vetää Anastasian siihen paralleeliin, jonka äärelle herra Grey on Anastasian saattanut. Tähän paralleeliin näyttää siis pääsevän peilin kautta.

On merkillepantavaa, että Anastasia puhuu tästä puolesta itseään - siis voimakkaasti seksualisoidusta puolestaan - ikään kuin toisena henkilönä. Tämä viittaa dissosiaatioon; Anastasia ei koe näkevänsä omaa tuttua itseään, eikä siksi kykene täysin samaistumaan siihen mitä hän näkee.

Kenties Anastasia myös ”suojelee” todellista itseään minäkuvaansa sopimattoman seksuaaliselta puoleltaan – varsinkin, koska tämä puoli hänestä on synkkä:

I flush, and my inner goddess grabs a rose between her teeth and starts tango. [...] I am crossing to the dark side, a place in my psyche I don’t know well but have visited before in the playroom – with the Tallis. [...] I marvel once more at how I have managed – and yes, enjoyed – what he’s done to me up to this point. It’s so dark but so him.

(Fifty Shades Darker 244, 246)

Myös silmien sulkeminen saa tässä yhteydessä dissosiaatioon viittaavan vertauskuvallisen merkityksen. Tämä korostaa peilin funktiota dissosiaation välineenä: Anastasia sulkee peiliin ilmaantuneen olennon pois katseeltaan, eli pois rationalisoivasta - määrittelevästä ja kontrolloivasta - tietoisuudestaan. Tämän jälkeen hän vain jättäytyy ”nukkemestarinsa” - ja samalla jonkinlaisen alter egon tai altered staten - liikuteltavaksi. (Silmien sitominen korostaa tällaista dissosioitumista ja jättäytymistä entisestään.) 

Tällöin Anastasia toisaalta liikkuu etäämmälle tutusta itsestään, mutta samalla lähemmäs ”toisenlaista Anastasiaa”, sitä henkilöä, jota hän ei tunne ja johon hän ei voi täysin samaistua – mutta jonka kokemuksista tulee hänen omiaan.

Kuunnellaanpa seuraavaksi kuinka jumalatar synnytetään:

”[Grey orders Anastasia]

I do just that. I am now naked, staring at myself […] He stands and stares at me once more in the mirror. I try hard to stay still, ignoring my natural inclination to cover myself [...]

 ‘ Look at you. You are so beautiful […] See how you feel.’ He clasps both my hands in his, his palms against mine so that my fingers are splayed. He places my hands on my belly. ‘Feel how soft your skin is.’ His voice is soft and low. He moves my hands in a slow circle, then upward towards my breasts. ‘Feel how full your breasts are.’ He holds my hands so that they cup my breasts. [...]I watch in fascination the wanton creature writhing in front of me. Oh, this feels good. I groan and close my eyes, no longer wanting to see the libidinous woman in the mirror falling apart under her own hands...his hands...feeling my skin as he would, experiencing how arousing it is – just his touch and his calm, soft commands. [...]

 ‘Look at you glow, Anastasia,’ he whisperes [...] Suddenly he lets go.

 ’Carry on,’ he orders, and stands back watching me. [...] I close my eyes, enjoying the myriad sensations [...] the feel of him behind me.

He stops abruptly and spins me arond, circling my wristis with one hand, imprisoning my hands behind me [...] Holding me in place.

 His breathing is ragged, matching mine.” (Fifty Shades of Grey 428-429)

Vertauskuvallisessa mielessä tässä kohtauksessa on vaikuttavasti kuvattu se, kuinka herra Grey ”omii” Anastasian jäsenet ja seksuaalisen halun itselleen, omaan hallintaansa. (Myös vertauskuvallinen seksuaalichakran ”valtaaminen” on kiinnostavaa: herra Greyn omii ensin Anastasian kädet, ja kuljettaa ne sitten omiensa lomassa - siis Mestarin käsien ohjauksessa - Anastasian alavatsalle.)

Kertomuksen kohtaus kuvaa ilmeisimmillään seksuaalista kiihottumista ja orgasmia, kyllä. Suurimmalle osalle lukijoista tässä on koko kerronnan anti (samalla kun ehkä kuvitellaan oma itse Anastasian sijaan).

Mutta vertauskuvallisella ja symbolisella tasolla asiat eivät välttämättä ole näin yksinkertaisia, eivät etenkään kertomuksissa. Joten lähtökohtiani siis seuratakseni ja tulkintaani jatkaakseni:

Kun herra Grey on ”vallannut” Anastasian jäsenet ja seksuaalienergian, tämän jälkeen Anastasian täytyy ”hajota kappaleiksi” (fall apart), jotta Nukkemestari - sellaiseksi herra Greytä kertomuksessa nimitetään - pääsisi koskettelemaan ja muokkaamaan Anastasiaa hänen syvimmistä kohdistaan asti aloittaakseen jotakin (tai jonkin luomisen) alusta lähtien. (Tällä tavallahan jumalakin ihmistä käsittelee ”luodessaan hänet uudelleen”: ”Olen särkynyt saviruukku…”) 

Niinpä tämä herra Greyn hahmossa esiintyvä nukkemestari kiinnittää omat narunsa uuteen nukkeensa - uuteen ”aluevaltaukseensa” - ja saa Anastasian raajat ja tahdon tottelemaan uuden mestarinsa mieltä ja kehonkieltä, imitoimaan ja mukailemaan niiden liikkeitä ja käskyjä, jopa pelkkiä toiveita. Liikuttelevana (ja toimeenpanevana) voimana on - mikäpä muu - seksuaalisuus: ”how arousing it is – just his touch and his calm, soft commands”. Anastasia on sulaa vahaa savenvalaja-mestarinsa käsissä.

Tämän jälkeen Anastasia ei enää palaa entiseen tai entiselleen. (She’s been molded by the potter.) Herra Greystä on tullut Anastasian seksuaalisen halun hallitsija, ja miehen tahdosta on tullut hänen tahtonsa.

Voidaan jopa tulkita - hieman kylmiä väreitä nostattavalla tavalla - että herra Grey on ikään kuin asettunut Anastasian ”silmien taakse” ja ”hänen kehoonsa”, kontrolloimaan ”omaisuuttaan”. Herra Grey on opettanut Anastasian käsittelemään itse itseään tavalla, jolla hän Anastasiaa käsittelee, eli tavalla, jolla herra Grey haluaa Anastasiaa käsitellä ja Anastasian itseään käsittelevän. (Herra Greyn tavan ja tahdon täytyy olla myös Anastasian oma tapa ja tahto.)

Herra Greystä on tullut internalized Master.

Näin ollen herra Greyn välitön, fyysinen läsnäolo ei enää ole välttämätöntä, ei varsinkaan ”sisäisen jumalattaren” ilmaantumiselle. 

”Truly I am a marionette and he is the master puppeteer” (429).

Kuvaavaa on sekin, ettei herra Grey enää tässä vaiheessa katso Anastasiaa peilistä eikä yhdessä hänen kanssaan. Sen sijaan mies on asettunut etäämmälle tarkkailemaan. Hän seisoo Anastasian takana ja tuijottaa nyt fyysistä Anastasiaa (eli oikeaa Anastasiaa) samalla, kun Anastasia itse yhä tuijottaa kuvajaistaan.

Herra Greyn vaikutus on hypnotisoiva ja tunkeutuu syvälle:

”His [...] touch is like a sweet, electric shock against my skin. [...] He pulls again to the side so that I angle my head, giving him easier access to my neck. Leaning down, he nuzzles my neck, tracing his teeth and tongue from the base of my ear to my shoulder. He hums softly as he does, and the sound resonates through me. Right down...right down there, inside me. Unbidden, I groan quietly.

 ‘Hush now’, he breathes against my skin. [...] [H]e sounds like the devil himself. My body flames in response. [...] ‘Remember, most of your fear is in your mind [...] You won’t be needing these,’ he murmurs, and hooks his fingers into my panties and sweeps them down [...] ‘Stand still [...] now lie down.’ [...] I can’t quite make my lips cooperate. I am too consumed with anticipation. I just know my face is completely immobile, my eyes huge, as I gaze him. [...] ’I can hear what you’re hearing, and I have a remote control unit for it.’ He smirks his private-joke smile and holds up a small, flat device, inserting the earbugs gently into my ears [...] Slowly, he slides the mask on.”

(487-489)

Tässä yhteydessä en malta olla katsahtamatta kerronnan sanastoon ja sen tarjoamiin tulkintavaihtoehtoihin (jopa vihjailuihin):

Nukkemestarille on sopivaa, että hän ”vetelee”, toistuvasti (”pulls again”), jotta saisi helpomman pääsyn (”easier access”) käyttää nukkeaan miten haluaa. 

Kuriositeettina myös tietyt sanavalinnat ovat kiinnostavia - esimerkiksi jäljittäminen (”tracing”), tukikohta (”the base”) tai koukut (”hooks”) - yhteydessä, jossa puhutaan nukkemestaroinnista (ja ilmeisen modernista sellaisesta: ”electric shock” ja "remote control"...) 

Kiinnostavaa on sekin, että samassa yhteydessä, jossa puhutaan kauko-ohjaimesta tai jopa kokonaisesta keskuksesta (”a remote control unit”), Anastasian kehosta tai sen toiminnoista käytetään ilmausta ”immobile”, mikä viittaa kätketysti sanaan ”mobile” (”kännykkä”, ”kulkuenuvo”; ohjattava mekaaninen laite). Tämä herättää mielleyhtymän myös Stepfordin naisiin, jotka jo edeltä on vedetty mukaan tarinan intertekstuaaliseen kontekstiin. (Stepfordin naisiahan ohjailtiin omassa satiirissaan aivan konkreettisesti kaukosäätimellä. Viittaus Stepfordiin on lukuohje: joitakin tarinan ominaisuuksista liitetään myös Anastasian ja herra Greyn suhteeseen.)

Kaiken tämän keskellä on melkeinpä jo liian provosoivaa puhua ”private-joke” hymyilystä.

Kuvaavaa on sekin, että kohtauksessa Anastasia ei enää kykene puhumaan itse. (Kuvaavaa on myös se, että herra Grey on sanonut hänelle hetkeä aikaisemmin: ”Hush now”; Anastasian vaikeneminen on siis herra Greyn tahto, ja jostain syystä Anastasian keho ei kykene toimimaan vastoin sitä - vaikka Anastasia itse kuinka yrittäisi.) Kasvojen liikkumattomuus kuvastaa myös oman persoonallisuuden ja tunne-elämän jähmettymistä tai vetäytymistä. Lisäksi on merkillepantavaa, että liikkumattomuutensa ohessa Anastasia tuijottaa herra Greytä - ja vain herra Greytä - silmät suurina: tämä on muuntuneen mielentilan ja alttiin vastaanottavaisuuden - ”ohjelmoitavuuden” - indikaattori.

Ja sitten on se naamio: ”I just know my face is completely immobile [...] Slowly, he slides the mask on.” Tässä kasvot ja naamio rinnastuvat merkityksiltään. Tällainen maski istuutuukin varmasti pysyvämmin kasvoille ja syvemmälle mieleen kuin pelkkä rekvisiittana käytetty naamio. 

Herra Grey tietää mitä hän on tekemässä, mitä hän on luomassa.

”It’s about control, Anastasia. How helpless would you be if you were tied up and couldn’t speak? How trusting would you have to be, knowing I had that much power over you? [...] It makes you more dependent, puts me in ultimate control” (Fifty Shades Darker 384)

Kiinnostavaa on myös viittaus konsumerismiin: Anastasia on ”too consumed” (”too”?), ja herra Greytä puolestaan on luonnehdittu jo kertomuksen alussa määritelmällä ”the ultimate consumer”. (”Ultimate” näyttää olevan herra Greyn toinen nimi. Se onkin sopivaa, sillä kirjan alkuperäisen nimen mukaan hän on peräti "Master of the Universe".) Tämä tietenkin korostaa - rivien välissä - Anastasian merkitystä kulutushyödykkeenä, jopa esineenä. Objekti hän on ilman muuta – rooli, jonka herra Grey on Anastasialle varannut. (Herra Greylle esineellistäminen ei kuitenkaan tarkoita välinpitämättömyyttä tai arvostuksen puutetta. Päinvastoin, hän kertoo pitävänsä erinomaisen hyvää ja tarkkaa huolta omaisuudestaan...) 

* * *

Se, mitä tämä ”mestarin tahdon ja liikutteluvoiman sisäistäminen” tarkoittaa Anastasiaan samaistuvien lukijoiden kannalta, on vielä maagisempaa. Suggeroinnin kannalta on todellakin kuvaavaa, että lukijoita kehotetaan kytkeytymään sisäiseen jumalattareensa. (Ei liene harvinaista, jos Shadesin lukija on tuntenut vähintään kiusausta kuvitella samaa kuvitelmaa, jota herra Grey Anastasialle opettaa: että - herra Greyn fyysisen läsnäolon puuttuessa - Anastasian kädet olisivat herra Greyn kädet, jotka vaeltavat pitkin vartaloa...)

"...feeling my skin as he would, experiencing how arousing it is – just his touch and his calm, soft commands. [...] ’Carry on,’ he orders, and stands back watching me. [...] I close my eyes, enjoying the myriad sensations [...] the feel of him behind me."

‘This is about touch, Anastasia. You will not be able to see me or hear me. But you’ll be able to feel me.’

 I frown – not hear him? How is that going to work. [...] 

Mutta herra Greyltä onnistuu kyllä:

"Christian presses several [...] buttons in sequence. Nothing happens, but he seems satisfied. I am mystified. When he turns to face me again, he wears his small I-have-a-secret smile. [...] ‘All you will hear is the music I am going to play for you.’ “ (486 487)

Näennäisesti ei siis tapahdu mitään (eli Anastasian havaitsemalla tai lukijan tietämällä tavalla). Mutta tästä huolimatta herra Grey vaikuttaa tyytyväiseltä, ilmeisesti syystä, että on saanut ohjelmansa onnistuneesti  käyntiin.

‘I’ve only got a taste for you’, I whisper.

 His eyes darken while his hands knead my naked backside.

 ‘Damn right, only me’, he growls. (371)

Mitä tulee musiikkiin: kuinka sopivaa, että kertomuksen rinnalle on - kuten todettua - ilmestynyt aivan oma soundtrack! Kuulemme siltä herra Greyn läsnäolossa – myös leikkihuoneessa – soitettua musiikkia. (I guess Mr Grey is going to play for the readers as well... “All you will hear is the music I am going to play for you.”... He hums softly...and the sound resonates through me. Right down...right down there, inside me.)

* * *

Toki voidaan todeta, että viihde on viihdettä ja sellaisenaan harmitonta. - Ja että sitä paitsi seksuaalinen vapautuminen ja tutkimusmatkailu ovat iloisia ja kaikinpuolista hyvinvointia lisääviä asioita ja kuitata kaikki tällä. On hyvä, että ihmisellä on mielikuvitusta ja kykyä kiihottua. Eikä siinä sitten sen kummempaa:

Samalla reseptillä myös seksuaalisuus ja sadomasokistinen viehtymys säilyttävät mysteeriytensä - ja alistuvat simppeliin ratkaisukeskeisyyteen: 

”'Of course, there’s such a thing as sexual sadism, but it’s not a disease; it’s a lifestyle choice. And if it’s practiced in a safe, sane relationship between consenting adults, then it’s a non-issue. My understanding is that Christian has conducted all of his BDSM relationships in this manner. You’re the first lover who hasn’t consented, so he’s not willing to do it.’ [...]

 ‘But surely it’s not that simple.’

 ‘Why not?’Dr. Flynn shrugs good-naturedly.

 ‘Well... the reason he does it.’

 ‘Ana, that’s the point. In terms of solution-focused therapy, it is that simple. [...] In a nutshell, he’s not a sadist, Ana. He’s an angry, frightened, brilliant young man, who was dealt a shit hand of cards when he was born. We can all beat our breasts about it, and analyze the who, the how, and the why to death – or Christian can move on and decide how he wants to live. He’d found something that  worked for him for a few years, more or less, but since he met you, it no longer works. And as a consequence, he’s changing his modus operandi. You and I have to respect his choice’” (Fifty Shades Darker 413).

Anastasiaa silti hämmentää, edelleen ja läpi kertomuksen. 

(Kaiken lisäksi kuulostaa siltä, että herra Greyn psykiatrilla on eri käsitys miehen BDSM -harrastuksesta kuin herra Greyllä itsellään - ainakin päätellen siitä, että mies itse on todennut olevansa sadisti. Kenties herra Grey ei kerro aivan kaikkea psykiatrilleen?)

Anastasian hämmennys on osittain kuin side, jonka herra Grey on sitonut hänen silmilleen ylläpitääkseen valta-asetelmaa (ja pitääkseen Anastasian helpommin muokattavana). Toisinaan herra Grey jopa provosoi Anastasian hämmennystä. Hän esimerkiksi antaa usein ymmärtää tietävänsä paljon sellaista, mitä ei kerro Anastasialle.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa myös Anastasian usein toistuva kokemus siitä, että joskus, kun herra Grey antaa ymmärtää jotakin, onkin toisasiassa 'kyse jostakin aivan muusta'.

Tarinan alussa voi vielä helposti olettaa, että tuo ’jokin muu’ - ja samalla salaisuuksista vihjaileva virnuilu - viittaa herra Greyn kätkettyyn kaksoiselämän eli BDSM – alakulttuuriin. Mutta millaisia tulkintoja ’jokin muu’ saa siinä vaiheessa, kun myös BDSM:ltä vedetään pohja, kuten todettua: ”The BDSM is a distraction from the real issue”. Mikä tämän jälkeen voisi olla ”the real issue”?

(Sitä paitsi se, ettei BDSM olisi ”itse asia” - varsinkaan herra Greyn persoonassa tai Shadesin tarinassa - on sinällään omituinen heitto. Tarinassahan hartaasti kuvataan, kuinka herra Grey on identiteetiltään ja elämäntavaltaan sadomasokistiksi; tällöin BDSM:n pitäisi olla hänelle juurikin ”itse asia”– not any ”distarction”.)

Niinpä kysymys siitä, mitä kertomus loppujen lopuksi myy, jää avoimeksi. 

Tässä yksi vaihtoehto:

“So you want to possess things?”

 “I want to deserve to possess them, but yes, bottom line, I do.”

“You sound like the ultimate consumer.”

 “I am.” He smiles, but the smile doesn’t touch his eyes. [...] I can’t help thinking that we’re talking about something else [than farming technologies; his business and global food crises], but I’m mystified as to what it is. (12)

Omistaakseen - hallitakseen - paljon ja täydesti on nähtävä vaivaa, tehtävä työtä, osattava hoitaa hommat kotiin.

Tässä valossa edeltävä psykiatrin kommentti saa uusia merkityksiä:

“[S]ince he met you, [his previous methods] no longer works. And as a consequence, he’s changing his modus operandi. You and I have to respect his choice”

Toisin sanoen, omistaakseen Anastasian kaltaisen henkilön herra Greyn on muutettava taktiikkaansa. Saman hän on kertonut Anastasialle hyvin suorin sanoin: herra Grey on valmis neuvotteluihin – kunhan pidetään mielessä, että hän haluaa Anastasian alistuvan ja leikkivän/pelaavan hänen leikkiään/peliään. (”I still want you submissive in my playroom.”) Muu on toissijaista. 

Tässä suhteessa BDSM näyttää todellakin olevan pelkkä harhautus tai toissijaisuus, väline. Tämä tekee ymmärrettävämmäksi myös väitteen siitä, että Grey voi jättää BDSM:n taakseen ja siirtyä toisenlaisiin menetelmiin, toisenlaiseen vaiheeseen…

* * *

Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissani kuvannut, kuinka vaikuttunut olen Shadesin kerronnasta. Se on yksinkertaisesti taitavaa. Osa tästä taitavuudesta selittyy sillä, ettei kerronta tuo ilmeisellä tavalla taitavuuttaan esille. Quite the contrary; toisinaan taitavuus pyritään jopa kätkemään. (Tämä tapahtuu vähän samoin kuten mainoksissa, minkä myös olen todennut jo aikaisemmin; ”jos et tiedä, tuskin tajuat”.) Toisinaan tämä taitavuus on puolestaan sitä, että lukijalle heitellään tarvittavia vihjeitä ja aineksia, ja jätetään hänet sitten tekemään niistä omat, enemmän tai vähemmän johdatellut sekä enemmän tai vähemmän oikeaan osuvat, johtopäätöksensä; keskeisimpiä asioita ei sanota aivan suoraan.

Hyvänä – ja poikkeuksellisen selkeänä – esimerkkinä tästä on herra Greyn persoona. Esimerkiksi hänen luonteensa ja käytöksensä (”oireensa”) kuvataan havainnollisesti ja hyvällä ymmärryksellä, mutta varsinaisia yhteenvetoja (”diagnoosia”) ei tehdä (vaikka sellainen on jo olemassa; E.L. James on kertonut konsultoineensa psykiatria luodessaan Greyn hamoa).

Varsinaisten tulkintojen tai johtopäätelmien tekeminen ja oivaltelu - esimerkiksi herra Greyn persoonasta - jätetään siis lukijan (ja Anastasian!) tehtäväksi. Mikäli lukija (tai Anastasia) ei syystä tai toisesta halua niitä tehdä, fine (or even better): ’just enjoy the ride and let the Master take care of you... (But remember you’ve been warned; you let it happen by your own choice….)’ 8)

Vihjailevasta ja kiertelevästä kerronnastaan huolimatta kirjoittaja siis näyttää tietävän hyvinkin tarkalleen, mistä hän puhuu ja mitä hän todella tarkoittaa.

Eräs yksinkertainen ja selkeä esimerkki tästä on myös se, että kirjoittaja ei vaikkapa lattiakuvioinnista kirjoittaessaan käytä ilmausta shakkilautakuvioitu vaan ”mustavalkoruudullinen.” Osa lukijoista tietenkin tunnistaa kuvion shakkilautakuvioksi ilman erillistä nimeämistä. Osalla puolestaan on niin kiire seuraavaan intohimoiseen kohtaukseen (tai ovat vielä niin pyörryksissä edellisestä), etteivät pysähdy tekemään huomioita mitättömistä sivuseikoista, jollaisia - ”turhaa krääsää” - kerronta on muutenkin tulvillaan. (Juuri tästä syystä kerronta onkin erittäin rikasta.) Osa puolestaan ei edes tiedä mustavalkoruutuisen kuvioinnin tarkoittavan shakkilautakuviointia.

But Devil’s in the details.

Koska näistä ”vihjeistä” saa koottua niin selkeitä kuvioita, minusta oli pelkästään luonnollista kuulla E.L. Jamesin saaneen asiantuntija-avitusta luodessaan tarinaansa. Kerronta on minusta huomattavasti harkitumpaa kuin kirjoittaja antaa ymmärtää tai päältä päin näyttää, mikä oli lukukokemustani lävistävä, kevyesti hämmentävä tunne.

Tämä tällainen on saanut minut katselemaan tarinan ”liikkuvia osia” lähempää, lukemaan niitä huolellisemmin. Tämä luonnollisesti vaatii yhdistelyä ja tulkintaa, sitä, että pohtii mahdollisia selityksiä, sellaisia, joihin liittyy kerronnan epäsuoruutta.

Toki, eräs tärkeä kertomuksen ominaisuus on tulkinnanvaraisuus. Jokainen kertomus on avoin tulkinnoille, jopa keskenään ristiriitaisille.

Mutta tällä kertaa tarkoitan vihjailua.

(Tulkintoihin intoutuminen vihjailujen pohjalta on myös tulkintana hieman toisenlaista kuin taiteellisesti monikerroksisen tekstin tulkinta. Vastaavasti tekijän taholta on eri asia luoda mysteeriä silloin, kun hänellä on ”oikea vastaus” valmiina (ajatellaanpa vaikka dekkareita), versus silloin, kun hän ’vain antautuu taiteelliseen luomisprosessiin’ ja luo jotakin sellaista ’symbolisesti merkittävää’, minkä syvimmän merkityksen hän itsekin oivaltaa vasta vuosien päästä. )

Kertomuksessa esimerkiksi viitataan niin usein “salaperäisiin hymyihin” tai “mystisiin tarkoituksiin”, että jokaisen itseään kunnioittavan ja tarinasta analyysejä tekevän lukijan olisi syytä tarttua tähän jo silkasta uteliaisuudesta. Sellaiseen tulkitsevaa lukijaa suorastaan usutetaan; tarttumaan vihjeisiin ja kehittelemään tulkintoja – edes huvin tai taiteen nimissä. (Olen varma, että jos herra Grey tarkkailisi lukijoitaan rivien varjoista, hän odottaisi näkemyksiä silmä kovana ja ylimielinen hymy - tai siis sisäpiirin hymy - suupielillään…)

Voi tietysti olla niinkin, että kertomuksen tapa provosoida tunnetta jonkinlaisen ”mysteerin” olemassaolosta on vain eräs teho- ja koukutuskeino. Yhtä kaikki, tämäkin liittyy kerronnan taitavuuteen.

Shadesin tarjoilemia viittauksia ja vihjeitä, kuten sanavalintoja, symboleja, eleitä, vertauskuvia, intertekstuaalisia elementtejä ja argumentoinnin tapoja - ”pisteitä” - voi yhdistellä lukuisilla eri tavoilla; tarinasta saa hahmoteltua monia mielenkiintoisia tulkintoja ”yhdistelemällä pisteitä” eri tavoin. (Tässäkin suhteessa Shades on harvinaisen rikasta kerrontaa.) Kukin yhdistelmä luo tarinasta tai sen tilanteista hieman erilaisen hahmotelman – jokainen niistä tulkitsijansa kannalta silti yhtä oikean. (Kuten on kaikkien tulkintojen kohdalla, näidenkin tulkintojen parhaimmuusjärjestyksen ratkaisevat perustelut ja niiden johdonmukaisuus – ja toki myös lähtökohtainen uskottavuus.)

* * *

Osa kerronnan oveluudesta liittyy "sujautteluun":

Jo edellä olen pohjustanut ajatusta siitä, että toisinaan nämä sujauttelut ovat flirttailua niiden ihmisten kanssa, jotka tietävät - edes vaistomaisesti - mistä on kyse; ”potentiaalisen kohderyhmän koskettelua”.

Kertomus esimerkiksi triggeröi heitä, jotka tuntevat sadomasokistista suuntausta syvemmin: vaikka herra Greyn listassa sanoudutaan irti ”verileikeistä” (”bloodsports”) tai hengityksen säätelystä (”breath control”), näitäkin teemoja kosketellaan vaivihkaa. Kun herra Grey vaikkapa koskettelee Anastasiaa hellästi, tämä kerrotaan esimerkiksi ilmauksilla His long fingers stroke. (Stroke is ”the rapid loss of brain function due to disturbance in the blood supply to the brain”.) Verikin roiskuu runsaana muutamissa kohdin – tosin Anastasian kuukautisten muodossa. Sekin on muistettava, että ”poisrajatut” sadomasokismin muodot tulevat herra Greyn luetteloimana joka tapauksessa mainituiksi, jolloin lukija tehdään niistä tietoisiksi. (Samasta syystä tunnetaan esimerkiksi suomalaisten muinaiset ”epäjumalat”: kun Agricola aikoinaan listasi ne varoituksena Psalttarinsa esipuheeseen, hän tuli dokumentoineeksi jumal’luettelon tavalla, jota nykyään pidetään jumaliin liittyvä tietämyksen tärkeimpiin kuuluvana tietolähteenä.) Tässä vaiheessa on tärkeää, ettei viattomia lukijoita pelotella pois…

Entä miltäpä kuulostaa ilmaus ”The ruler strikes again.” Viivotintahan siinä vain heilutellaan…

Mutta aloituskohtauksessa pysyäksemme hyvänä esimerkkinä tällaisestä on jo mainittu Ana.

Heti ensimmäisellä sivulla vilahtaa tämä nimitys. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani todennut kutsumanimien Ana ja Mia olevan syömishäiriöisten toisistaan käyttämiä nimityksiä. (On kuvaavaa, että Shadesin tarinaan kuuluu myös Mia. Hän on herra Greyn adoptiosisar.) Nimityksen tehoa lisää, että se esiintyy yhteydessä, jossa päähenkilö - kalpeaksi kuvattu - tarkkailee itseään peilistä ja yrittää saada olemuksensa parempaan kontrolliin. (Tekeekin mieli kysyä: ovatko anoreksialle alttiit nuoret naiset herkempiä mukautumaan sellaiseen ohjailuun tai koulutukseen, jota herra Grey harjoittaa; onko juuri heissä sitä alistumisen ja voimakastahtoisuuden yhdistelmää, jota vaaditaan kurinalaiseen kuuliaisuuteen valittua auktoriteettia kohtaan?) Hoikkuus sinällään lienee ”stepfordilainen vaatimus”.

Mitä vielä tulee ”yhdistelyyn ja tulkitsemiseen” sekä Herra Greyn persoonaan, myös tämä keskustelu - tarinan alussa herra Greyn ja Anastasian välillä käyty - on mielestäni kiinnostava:

 “I like to build things. I like to know how things work: what makes things tick, how to construct and deconstruct [...]”

“That sounds like your heart talking rather than logic and facts.”

 His mouth quirks up, and he stares appraisingly at me.

 “Possibly. Though there are people who’d say I don’t have a heart.”

“Why would they say that?”

 “Because they know me well.” His lips curl in a wry smile. (11)

Vain vähää ennen herra Grey on käyttänyt samaa ilmausta, ”they tick”, ihmisistä: ”I’m very good at judging people. I know how they tick” (10). Herää kiusaus ajatella, että puhuessaan ”asioista” herra Grey puhuukin itse asiassa ihmisistä. Hän myös suhtautuu ihmisten käsittelyyn ja kouluttamiseen kuten rakentaja tai ohjelmoija, ”konstruktionisti”. Tässä yhteydessä on hyvä pitää mielessä myös ajatus siitä, että herra Grey on ”the ultimate consumer” (ja Anastasia puolestaan ”too consumed” – by Mr Grey, of course). Myös intertekstuaalinen viittaus Stpefordin naisiin kajastaa taustalla.

Koko luomisprosessin – konstruoinnin ja tätä edeltävän dekonstruoinnin – voi lukea Anastasian läpikäymästä ”koulutuksesta”. Hänet toden totta fragmentoidaan (dekonstruoidaan) ennen ”uudelleenrakentamista” (rekonstruointia). - Mikä näyttää tapahtuvan etenkin hämmennyksen ja sekavien tunnekokemusten kautta (joista erästä, Anastasian ensimmäistä sadomasokistista kokemusta, olen käsitellyt aikaisemmassa kirjoituksessani seikkaperäisemmin).

Miksi herra Grey tekee tällaista?

Eräs vastaus on hänen toimenkuvassaan, johon kuuluvat ”uudet aluevaltaukset”. Sadomasokismiin johdateltu Anastasia on todellinen esimerkki uudesta aluevaltauksesta. (Epäilemättä myös "yritysfuusiointi" edellyttää de- ja rekonstruoinnin taitoja.)

Mutta mukana on muutakin:

“They’re lovely. Raising the ordinary to extraordinary,” I murmur, distracted both by him and the paintings. He cocks his head to one side and regards me intently.

 “I coudn’t agree more, Miss Steele,” he replies, his voice soft” (8)

[Tässä kohtauksessa Anastasia ja herra Grey puhuvat herra Greyn työhuoneen taideteoksesta. Kontekstin lisäksi myös herra Greyn reaktio kuitenkin yhdistää taideteoksen ja Anastasian toisiinsa: herra Grey puhuu myös – ellei erityisesti – Anastasiasta. Hetken kuluttua hän laukookin, että ”we run an excellent internship progam here” (eikä voi itsekään ensin uskoa, että tuli esittäneeksi kutsun Anastasialle).]

Toinen - ja ensimmäiseen liittyvä - vastaus on, kuten herra Grey itse toteaa, että hän haluaa kerätä ”tiimiinsä” sitä parhaiten hyödyttävät jäsenet – mukaan lukien anastasiat. On kuitenkin sääli, ettei Anastasialle tunnu löytyvän mitään muuta niin hyödyllistä toimenkuvaa kuin aseman ”stepfrodin naisena”, tarkennetummin erityiskoulutettuna seksiorjana erityisiin ja erikoisiin tarpeisiin. (Toisaalta heidän olemassaolonsa - ja etenkin heidän loputon liukuhihnatuottamisensa - on Stepfrodissa varmasti hyvin tärkeää…)

Sitaatin keskustelussa on hellyttävää nähdä, kuinka Anastasia uskoo miehen aitouteen ja todelliseen sydämeen. (Tämä on uskomus, jona Anastasia myöhemmin tarinassa kyseenalaistaa: "I don't know if he's capable of love".) Herra Grey ei suoraan kiellä sydämensä olemassaoloa tai läsnäoloa ja antaa ymmärtää, että ehkä Anastasia on oikeassa. (Toisaalta herra Grey saattaa pitää tällaista uskoa yllä Anastasian itsensä takia; naiset mielellään uskovat sydämiin ja aitoon tunteeseen.) Herra Grey näyttää myös ilahtuvan huomautuksesta - tai kenties siitä mitä se saattaa tarkoittaa: saumaa (”He stares appraisingly at me.”) Tästä huolimatta hän toteaa kuivaan sävyyn, että he, jotka oikeasti tuntevat hänet, tietävät paremmin. Tätä voi pitää paitsi eräänlaisena moraalisena avoimuutena Anastasiaa kohtaan myös vastuunsiirtona: jos Anastasia haluaa uskoa jotakin muuta, se on Anastasian oma asia ja valinta (tai virhe).

* * *

Koska kertomus on omanlaisensa rakkaustarina, jääköön usko siihen: kaikesta synkkyydestä huolimatta rakkaus on rakkautta; jos se on todellista, sen voima voi yllättää sellaisenkin joka ei usko sen olemassaoloon.

Siksi edes herra Grey ja hänen maailmansa eivät ole täysin turvassa hallitsemattomilta muutoksilta – ja siksi juuri Anastasia on riski herra Greyn maailmanjärjestyksessä. Herra Greyn ”kouluttaja”, Rouva Robinson, vaistoaa tämän, ja yrittää häätää Anastasian ja palauttaa herra Greyn turvallisemmille vesille. Mutta turhaan.

Tarkastelen vielä lopuksi myös tätä. Teen sen kertomuksen alun sekä kertomukseen näkyvimmin nivotun intertekstuaalisen tarinan kautta:

* * *

En ollut ennättänyt lukea Shadesia vielä kovinkaan pitkälle ennen kuin törmäsin ensimmäiseen suureen intertekstuaaliseen viittaukseen: Tess of the D’Urbervilles.

Ottaen huomioon, millaisen vaikutuksen tämä tarina on minuun tehnyt, ja kuinka hartaasti muutama kesä sitten spekuloin Alexanerd D’Urbervillen henkilöä täällä, viittaus vaikutti melkein kuin taikasana. 

(Shadesissa puhutaan Alecista, ei Alexanderista. Tämä tarkoittaa sitä, että hahmo on poimittu tarinan elokuvaversiosta, ilmeisesti syystä, että se oletetaan kohderyhmälle tutummaksi ja sen ajatellaan sisältävänä miellyttävämpiä assosiaatioita. Sinällään on hieman ironista, että kirjallisuudesta hullaantunut neitonen, joka on kaiken lisäksi saanut Thomas Hardyn romaanin ensipainokset, valitsee hahmon elokuvaversionimen. En usko, että Anastasia olisi näin tehnyt – häneen samaistuvat, eli Shadesin kohderyhmä, sen sijaan mahdollisesti kyllä.)

Herra D’Urberville ja herra Grey rinnastetaan kertomuksen kuluessa vain muutamia kertoja mutta sitäkin keskeisemmillä tavoilla. Lisäksi herrat sekoittuvat Anastasian mielikuvituksessa. Anastasia esimerkiksi näkee unta herra Greystä – ja kohtaus on suoraan Tessin tarinasta. Koska Thomas Hardyn tarinat ovat Anastasialle rakkaita, ja koska hän pitää klassisia romanttisia tarinoita pakopaikkanaan, tämä antaa ymmärtää, että herra Greyssä Anastasian fantasiatodellisuus alkaa realisoitua. Tämä kertoo myös siitä, että herra Grey on päässyt tunkeutumaan Anastasian yksityiseen maailmaan.

D’Urbervillen mukaan tuominen on vihje siitä, kuinka herra Greytä tulisi tarinassa - etenkin Anastasian kannalta - lukea.

Mitä yhteistä siis on herra Greyllä ja herra (tai lordi) D’Urbervillellä? Kuinka onnistunut rinnastus on ja mistä siinä on kyse?

                                                                   

* * *

Lyhesti kuvattuna: D’Urberville on mies, joka toisaalta turmelee Tessin siveellisyyden ja viattomuuden ja aiheuttaa hänen tuhonsa, toisaalta on hänen tärkein – ja paikoin myös ainoa – hyväntekijänsä ja suojelijansa.

Tessin tarinan syntyaikana siveellisyys ja viattomuus tarkoittivat kirkollisten sakramenttien (kuten neitsyys ja avioliitto) kunnioittamista. Viattomuus tarkoitti Tessille myös puhdasta tietämättömyyttä esimerkiksi siitä, kuinka miehet voivat vedättää tyttösiä saadakseen haluamansa.

Nykyään seksuaalinen siveellisyys ja viattomuus tarkoittavat neitsyyttä ja avioliittoa lähelle tulevia asioita, kuten seksikumppaneiden vähäistä määrää ja sitoutumishalua. Tietämättömyys puolestaan tarkoittaa edelleen hyväuskoisuutta, johdateltavuutta ja kokemattomuutta. Nykyään tämä viaton tietämättömyys ei liity seksin ja seksuaalisuuden perusasioihin, vaan seksuaalisuuden synkempiin puoliin sekä niihin tapoihin, joilla ihmistä voidaan seksin ja seksuaalisuuden kautta käyttää hyväksi. (FSOG:ssä Anastasia luonnollisesti edustaa tällaista viattomuutta ja tietämättömyyttä – ennen kuin kohtaa herra Greyn.)

D’Urberville oli aikalaisilleen – tai ”normaaleille” ja säädyllisille (=siveille) aikalaisille – liian edistynyt ja vapaamielinen mies sukupuoli- ja seksuaaliasioissa. Mutta ennen kaikkea hän uhkasi avioliiton instituutiota, yhteiskunnan peruspilaria:

Paitsi, ettei D’Urbervillellä alun perin ollut mitään aikomusta naida Tessiä - ei varsinkaan ennen ”neitsyyden riistämistä” -  D’Urberville teki naisen myöhemmän avioliiton mahdottomaksi ja aiheutti epäsuorasti hänen hylätyksi tulemisensa. D’Urbervillen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hänen kiintymyksensä - jopa rakkautensa - Tessiin osoittautui aidoksi ja kestäväksi, minkä takia mies myöhemmin yritti parhaansa mukaan korjata aiheuttamansa ongelmat ja hyvittää Tessin kärsimykset. Tämä kaikki koitui kuitenkin lopulta D’Urbervillen omaksi kohtaloksi, ja D’Urbervillen mukana kaatui myös Tess, joka oli tehnyt miehestä oman tukipilarinsa.

Myös herra Grey on ”taviksille” liian monimutkainen, epäymmärrettävä ja synkkä mies persoonaltaan ja seksuaalisilta mieltymyksissään – jotka luonnollisesti uhkaavat avioliiton instituutiota. Lisäksi herra Greyllä ei alun perin ole mitään aikomusta naida Anastasiaa – ei todellakaan! Herra Grey antaa myös ymmärtää, ettei hänellä ollut aikomusta ryhtyä Anastasian kanssa minkäänlaiseen parisuhteeseen, ja jopa seksisuhde oli kyseenalainen.

Ne muun yhteisön paheksuntaan - tai jopa hylkäämiseen - lukeutuvat uhat, jotka liittyvät herra Greyn ja Anastasian suhteeseen, kuuluvat siihen problematiikkaan, joka sadomasokismin harteilla on. Ilmeisimmillään tämä hylkiminen liittyy sadomasokismin harjoittajien työntämiseen ”meistä” ”niihin”, etenkin sairausluokituksen ja hämmentävän pelottavuuden kautta.

(Toinen ulkopuolelle jäämisen uhka, jonka herra Grey Anastasialle aiheuttaa, liittyy sadomasokistisen suuntauksen harjoittamiseen: jos Anastasiassa on päässyt suuntauksen makuun, kuinka helppoa hänen on myöhemmin löytää näihin tarpeisiin vastaavaa kunnollista miestä, jos suhde herra Greyn kanssa loppuu? Myös Anastasia siis kokee, Tessin tavoin, seksuaalisen viattomuutensa turmelun, mikä voi johtaa myöhempään hylkimiseen ja ongelmiin.)

Mitä tulee ongelmiin tai kärsimyksiin, niiden aiheuttamiselta herra Grey yrittää pidättäytyä alusta asti nojautumalla säännöstöön, ja jopa tarjoamalla naiselle - vastahakoisesti - poispääsyn koko suhteesta ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. (Yritys on toki torso ottaen huomioon, missä vaiheessa tätä mahdollisuutta tarjotaan: Anastasia on jo koukussa.) Lisäksi herra Grey - aivan kuten lordi D’Urberbville - ojentaa auttavaa kättään aina nopeasti ja milloin ikinä tarve vaatii. Erityisesti herra Grey haluaa varjella Anastasiaa niiltä ongelmilta ja uhkaavilta tilanteilta, joita hänen läsnäolonsa naisen elämässä tälle aiheuttaa. Ilmeisimpinä esimerkkeinä tällaisesta ovat Anastasian kohtaamiset herra Greyn exän (Leila – rikkoutunut stepfrodilainen…) tai kouluttajan (Rouva Robinson) kanssa.

Mutta kuten oli D’Urbervillen kohdalla, samoin herra Greyn kiintymys syvenee ja alkaa vaikuttaa aidolta tai vähintään vakaalta. Lopulta herra Grey jopa haluaa Anastasian itselleen vaimoksi – aivan kuten D’Urberville Tessin. Tämä on huoran, palvelijan tai orjan asemassa olevalle suuri askel: statuksen korottaminen ja aseman parantaminen. Mutta sekä Anastasian että Tessin kohdalla kultainen häkki pysyy: avioliitto sitoisi sekä Tessin että Anastasian entistä tiukemmin miehen vaikutusvaltaan. – Mistä syystä ei olekaan ihme, että herra Grey on valmis vaihtamaan ”orjasopimuksen” avioliittosopimukseen. (Jälkimmäinen olisi kaiken lisäksi aito juridinen sopimus ja tekisi Anastasiasta virallisesti herra Greyn ”omaisuutta”.) 

Herran/ylempiarvoisen ”sakramentaalinen” liittyminen ”orjaan” on kuitenkin suuri sääntörikkomus.

D’Urberille maksaa siitä hengellään, ja myös herra Grey alkaa joutua murhayritysten ja sabotoinnin kohteeksi. Kuvaavaa on, että pahiten Anastasian - ja samalla Anastasian ja herra Greyn suhteen - kimppuun hyökkää Rouva Robinson. Kuvaava on sekin, että tämä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun Rouva Robinsonille on selvinnyt, mikä vaikutus Anastasialla mieheen on ja kuinka tosissaan tämä hänen kanssaan on. Pelkkänä ”orjana” Anastasia toki on saanut ”leikkiä” herra Greyn kanssa mielin määrin: se eri riko mitään sääntöjä tai protokollaa. Mutta statuksen ylentäminen ja suuremman vaikutusvallan antaminen…. No no no. No.

* * *

Millaisena kuvataan herra Greyn vaikutus Anastasiaan Tessin tarinan kautta? Tärkein rinnastus on rinnastus viettelyyn.

Tätä kuvaa mainiosti Anastasian uni:

Unessa herra Grey on suljettu häkkiin. Hän tuijottaa Anastasiaa. Kasvoillaan hänellä on - totta kai - ”sisäpiirin hymy”. (Unessa tuo hymy on etsautunut miehen naamaan.) Herra Greyllä on käsissään kulhollinen mansikoita – aivan kuten lordi D’Urbervillelläkin kohdattuaan Tessin ensimmäistä kertaa ja ryhdyttyään heti viettelemään. Herra Grey ojentaa kypsää, pulleaa marjaa. Anastasia kuulee unessaan miehen hypnoottisen, seksuaalisesti suloisen äänen, joka kehottaa – tai paremminkin käskee – syömään marjan. Anastasia yrittää tehdä työtä käskettyä – mutta huomaa, että jokin näkymätön voima estää häntä. Herra Grey jatkaa houkutteluaan, mutta Anastasia ei voi liikkua. Hän huomaa olevansa myös mykkä. Koska Anastasia kuitenkin kovasti haluaisi maistaa marjaa, herra Grey ojentaa kättään niin paljon että ylettyy syöttämään marjan hänelle. Kun Anastasia haukkaa marjasta, kaikki pidättelevät voimat, samoin herra Greyn häkki, katoavat. (Uni kirjan sivulla Fifty Shades of Grey 442)

Mansikat ja etenkin niiden nauttiminen edustavat tässä tietenkin seksuaalista kypsyyttä, halua ja houkutusta. (Mansikka on kesän marja, ei syksyn; kesä kuvaa ihmisen seksuaalista ”prime time” -aikaa, syksy puolestaan liittyy ikääntymiseen.) Anastasia tuntee kuitenkin olevansa estynyt lähestymään miestä seksuaalisesti: vaikka hänen uniminänsä haluaisi syödä miehen kädestä ja herkutella marjoilla, jokin pidättelee häntä. (Ilmeisesti järki ja vaistot.) Lisäksi Anastasia näkee miehen vankina. (Häkkiä pidetään vertauskuvana etenkin mielen vankilasta, hengen vapauden kahlitsijana – mikä on johdonmukainen unikuva Anastasialta, joka on alusta asti pitänyt herra Greytä kontrollifriikkinä.) On kiinnostavaa, että herra Grey ei edes yritä vapauta vankilastaan. Sen sijaan hän yrittää syöttää marjojaan Anastasialle. Marjan nauttiminen – seksuaalinen vapautuminen/seksuaaliselle nautinnolle antautuminen ja yhdentyminen – saa parin toisistaan erottavat voimat katoamaan – ainakin näköpiiristä. (Marjoja on ennenkin kuvattu ”taikamarjoiksi”, jotka ennemmin loihtivat nauttijansa omaan taikamaailmaansa kuin muuttavat ulkoisia olosuhteita.) Kenties Anastasia marjaa nautittuaan joutuu miehen lumoamaksi (under his spell) ja kokee tajunnantilansa muutoksen, etenkin, koska ei enää havaitse häkkiä tai tunne pidätteleviä voimia.

* * *

Tessin tarinaan verrattuna Anastasian ja herra Greyn tarina jää avoimeksi: emme seuraa heitä heidän päiviensä loppuun asti, emmekä tiedä, koituuko suhde jollakin tavalla heidän tuhokseen.

Voi olla, että tällainen kohtalo ilmenee muulla tavalla kuin ilmeisenä, konkreettisena uhkana ja fyysisenä katoamisena: kenties Anastasia ja herra Grey ”katoavat itseltään” luopuessaan entisistä ehdoistaan ja tavoistaan, siis niistä itseään, elämäänsä ja identiteettiään aikaisemmin määritelleistä. Tämä tapahtuu Anastasialle sadomasokistisen suuntauksen omaksumisen myötä, ja herra Greylle puolestaan rakastamiskyvyn: hän päästää rakkauden sisään ja antaa sen muuttaa itseään. Muutos ei jää Anastasialta huomaamatta:

’Who are you and what have you done with Christian?”

 His lips twitch with a sad smile.

 “He’s not very far away, baby,” he says softly, and there’s a touch of melancholy in his voice that makes me instantly regret asking the question. But he shakes it off. “You’ll see him soon enough” – he smirks at me – “especially if you don’t get up.”

Mutta muutos on tapahtunut myös Anastasiassa. Edellinen kohtaus jatkuu:

Reaching over, he smacks me hard on my behind so I yelp and laugh at the same time.

 “You had me worried.”

 “Did I, now?” Christian’s brow creases. ”You do give off some mixed signlas, Anastasia. How’s a man supposed to keep up?” He leans down and kisses me again. ”Laters, baby,” he adds, and with a dazzling smile, he gets up and leaves me to my scattered thoughts.”

(Fifty Shades Darker 221-222)

Tessin tarina on rakkaustarinana kerrottu kärsimystarina, jonka tehtävä on osoittaa vallitsevien normien ja sääntöjen olemassaolo ja se, mitä tapahtuu niiden rikkojille. (Tessin tarinasta puhutaankin usein moraalitarinana.) Niinpä Tessin tarina vaati jokaisen pääosan esittäjän uhrikseen: D’Urberville ja Tessi menehtyvät hyvin konkreettisesti, Tessin aviopuoliso puolestaan sielussaan, henkisesti.

FSOG:ssä kukaan ei kuitenkaan kuole - ainakaan fyysisesti. Voidaan silti pohtia, ”kuoleeko” Anastasia jollakin merkittävällä tavalla itseltään muuttuessaan monellakin tapaa ”Stepfordin vaimoksi”, jopa marionetiksi. Vähintään hän luopuu ratkaisevalla tavalla itsemääräämisoikeudestaan ja henkilökohtaisista vapauksistaan.

Ankara viesti tuntuu - sadomasokismiin soveltuvasti - kuuluvan: ”Säännöstöä ei rangaistuksitta rikota”, ja kenties myös: ”Säännöstö ei jousta yksittäisten ihmisten takia”.

Tessin tarinaan nähden onkin kuvaavaa, että - kun asiaa tarkemmin katsoo - kaikki kielteiset seuraukset johtuvat lopulta ympäristön suhtautumisesta D’Urbervillen (ja Tessin) tekoihin ja heidän suhteeseensa, ei siitä, että nuo nämä ihmiset ja heidän tekonsa itsessään olisivat aiheuttaneet kurjuutta. (Päinvastoin.) Yhteisön suhtautumisessa ilmaistaan siis normatiivisuus rajoineen ja ehtoineen ja korostetaan, mitä tapahtuu tabujen rikkojille. 

D’Urberville oli aikalaislukijoille auttamattomasti paheellinen mies, pahis, josta Tessin olisi ehdottomasti pitänyt pysyä erossa.

Samoin ajatellaan herra Greystä. Erityisesti Anastasian paras ystävä on järkyttynyt kuullessaan miehen suuntauksesta.

Myöhemmin ajatus D’Urbervillen turmiollisesta paheellisuudesta on vanhentunut. Paitsi, että D’Urberville nähdään - tai voidaan nähdä - toisin (jolloin hänen mahdollisesta paheellisuudestaan on tullut pelkkä ”kielletty mansikka”), nykymittapuun mukaan hän myös olisi hyvin kesy ja monessa suhteessa erittäin kunniallinen mies. Nykyään tarvitaan paljon karumpaa paheellisuutta päästäkseen lähellekään sitä, mitä D’Urberville oli aikoinaan. Herra Grey on tästä hyvä yritys?

* * *

Minusta Shadesin rinnastaminen Tessin tarinaan kertoo ennen kaikkea siitä, että rakkaudessa - tai elämässä ylipäätään - asiat eivät ole mustavalkoisia; mikään ei ole täysin mustaa tai täysin valkoista, täysin hyvää tai täysin pahaa. Kuten kertomuksen nimestäkin voidaan päätellä, kyse on mustan ja valkoisen väliin jäävistä sävyistä - ja niitä on kuulemma viisikymmentä. =)

* * *

Uusien aluevaltausten kanssa ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä taistelu ”mustan” ja ”valkoisen” välillä jatkuu:

”You play well, Miss Steele. I must say I’m surprised. Why don’t you sink the black?” herra Grey haastaa, ilmeisen tietoisena ylivoimaisuudestaan.

“Sexy, arrogant bastard”, Anastasia ajattelee.

"I am going to miss if you keep doing that," I whisper, closing my eyes and relishing the feel of his hand on me.

”I don’t care if you hit or miss, baby. I just wanted to see you like this”.

(Fifty Shades of Grey 243-244)

(- Tai ehkä herra Grey pelaa sittenkin, viime kädessä, jotain toista peliä - mistä syystä Anastasian voitoilla näissä vähemmän tärkeissä peleissä ei ole ratkaisevaa merkitystä.)