(alaviite Sille jutulle)

[Vielä jatkan, vähän...nyt kun taas pääsin nostalgisoinnin makuun, ja tulin jo muutenkin kuvailleeksi "päivän soittolistani" tunnelmataustoja.

Queen of hearts -biisillä on erityinen paikka kesänostalgiassani. Eräänä kesänä, reilusti alle rippikouluikäisenä, olin ratsastusleirillä. Viikko oli hiostavan kuuma ja kävimme iltaisin uimassa. Kuljimme sinne pyörillä tai - kuten eräänä iltana - nuoren ohjaajamme poikakaverin kyydillä. Hän oli saanut kortin iästään päätellen hiljattain, mutta minusta hän oli jo todella aikuinen. (Ja hyvännäköinen.) Siellä sitten istuimme jonkin datsunin takapenkillä, huumaavana kesäiltana matkalla rannalle. Karvanopat heiluivat auton peruutuspeilistä ja lämmin tuuli puhalsi sisään auton avoimista ikkunoista. Ja stereoista raikasi Queen of hearts. Silloin tavoitin ensimmäisen kerran sen tunteen, kun on nuori tyttö ja istuu pojan kyydissä, on jännittävä vapaus ja kaikkialla hiukan taikaa. - Ja odottaa, että kasvaa isoksi, salaa jo tunnelmoiden ja etäältä ihaillen, uuden maailman - oman - olemassaoloon havahtuen.]

Se juttu

Kesä on saapunut, tänä vuonna huumaavana. Ensin saapui viipyilevä, yöhön asti hohtamaan jäävä valo, kuten aina kesän edellä. Vähitellen aamun laidoille kerääntyi viserryksiä, kunnes ilma oli täynnä laulua, päivin ja öin. On parhaillaan. Ja tuoksut... läpitunkevat, kerrostuneet, ylenpalttisina päälle vyöryvät. Jälleen luonto alkoi kihelmöidä taikuutta ja uhkua kuten se tekee, kun kylmä ei sitä viivytä. Ja nyt lempeä tuuli hyväilee kaikkea ja kuljettaa mukanaan kosteantäyteläistä kesää, jossa on helppoa hengittää. Ihanuuden syntymistä on kiehtovaa seurata.

 Lomaa ja tilaa odotellen.

 *

Sillä välin soittolistalla:

Minulle on kehittynyt kummallinen It-fiksaatio. (It 2017, ohj. Andy Muschietti) En tiedä, mistä se on tullut tai miksi, tai kuinka edes voi viehättyä mistään niin äkillisesti, kuin katkaisijaa kääntäen. Mutta äkkiä elokuvan maailma on kuin kiehtova uni tai paralleeli tai nostalgia, joka haparoi ulos kaksiulotteisesta kuvastaan kolmiulotteiseen todellisuuteen, tunnelmiksi ja lävistyksiksi.

Se varhaisnuoruuden kesä; se vuosikymmen kun kaikki maailmassa oli vielä aivan toisin; se perinteinen kaveripiiri; se arkisen rikkova taikuus. Myrskypilvet tummentavat taivaan ja tahmea ilma on makeaa. (Stranger Things [by Matt+Ross Duffer, 2016 -] kuuluu tunnelmaltaan samaan.)

Benjamin Wallfischin soundtrack yllättää kauneudellaan. Se inspiroi välittömästi; kuunnellessani sitä ajaudun kauas ja haluaisin alkaa kirjoittaa, heti.  

Koetin myös lukea Stephen Kingin romaania, mutta se se ei ole. Ei missään tapauksessa. Ei edes auditiivisesti äärimmäisen laadukkaana ja miellyttävästi tuotettuna äänikirjana, ei alkuperäiskielellään eikä käännöksenä. Ehkä Kingillä on hyvä mielikuvitus, mutta en ole pitkään aikaan lukenut (tai kuullut) mitään niin huonosti ja pitkäveteisesti kirjoitettua. Ei, It-fiksaationi ei liity millään tavalla Kingin romaaniin sellaisenaan, eikä romaani onnistu käsittelemään tai edes koskettamaan fiksaationi affekteja.

Ehkä se on se punainen ilmapallo ja Maine, tarinasta My Dark Vanessa, jotka näpäyttävät It-elokuvan kautta.

(Ja ehkä se on myös Bill Skarsgård. Mutta miksi juuri hän ja miksi juuri nyt? Miksi näin äkisti ja kaiken tämän ajan jälkeen?)

 

      [Stillkuva tv-sarjasta Hemlock Grove, tuottanut Eli Roth.]

 *

Soundtrackin lisäksi tehokuuntelussa ovat

Say yes to heaven (Honeymoon version) (cover by Lana Del Rey)

Savior  (Sitrus)

Somebody that I used to know (Gotye, Kimbra)

The trip (Still Corners)

Night trouble (Petit Biscuit)

Piece by piece (Live) (Eivør) (Ehdottomasti live versio.)

Big in Japan (2019 remaster)  (Alphaville)

La Isla Bonita (Madonna)

The different story (World of lust and crime) (Peter Schilling)

Queen of hearts (Bad Boys Blue)

Far (So below)

Come as you are (Nirvana)

 

 

Fanfare

 

Vieläkään ei ole aikaa kirjoitella tänne pitkästi ja pohdiskellen kuten haluaisin. Joten tässä jotain lyhyempää ja randomimpaa.

Halusin joulukuussa 2018 (kirjoituksessa "Scratch") kertoa tuolloisista unistani enemmän, mutta tekniikka teki sen sillä kertaa vaikeaksi. Niinpä voin jakaa erään silloisista unikohtauksistani nyt, etenkin, kun se sopii ajankohtaiseen teeman. :)

Unessani istuin Ameriikkojen Diilistä tutun herra T:n kanssa pöydän ääressä. (En tiedostanut kenenkään muun olevan läsnä.) Herra T. istui pöydän päädyssä ja minä pöydän sivulla, pöydän kulma välissämme. Tartuin herra T:n käteen - se oli jäntevä, hieman pullea ja hieman viileä käsi - ja lausuin sydämeni pohjasta: Thank You. 

Tilanne oli minua niin suuresti liikuttava - se syvä kiitollisuus jota tunsin -, että tunne valui vahvana unen läpi. Jossakin unen rajamailla tunsin, kuinka aloin oikeasti, fyysisessä todellisuudessani, itkeä. Syvän tunneliikutukseni takia muistan unen kohtauksen hyvin. (Sitä en kuitenkaan tiedä, mikä tilanne tarkemmin ottaen oli tai mistä kiitin.)

*  * * 

Vuoden 2020 joululaulujen helmeksi valikoitui 

Jonna Jintonin laulamana Light in the darkness (Löytyy hänen omaa nimeään kantavalta YouTube-kanavaltaan).  

* * *

Project Camelotin verkkosivustolla - ainakin videon, "Kerry Cassidy. Video blog. 01.20.2021...", alla - on jaettu linkki, jonka alta tällä hetkellä saa ladattua ilmaiseksi Ashayana Deanin kirjallisuutta. Kannattaa tarttua tilaisuuteen! Etenkin Voyagerit ovat suuresti suositeltuja.