keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Interlude


En ole muistanut kertoa tämän vuoden joululaulusuosikkiani (enkä, tarkemmin ajateltuna, muistanut tehdä sitä viime vuonna lainkaan).

Lempijoululaulu on aina sellainen, joka ennemmin valitsee minut kuin minä sen... Se vain "tarttuu kiinni". Viime vuonna havahduin uuteen lempijoululauluuni kesken joulusiivouksen. Niinpä lauttauduin sohvalle pitkäkseni ja tunnelmoin poikkeuksellisen kaunista versiota kappaleesta När det lider mot Jul...

Tänä vuonna lempikappale tulvahti luokseni radiosta. Laulun bridge -osuuden (sekö sen nimitys on?) nostaligiakerroin oli liian huumaava, jotta olisin saanut kappaleen mielestäni.

A song, a song
high above the trees
with a voice as big as the sea

Laulu on tietenkin Do you hear what I hear - mikä on tavallaan hassua, koska olen aina ennen pitänyt sitä typeränä. (Oikein petyin eräänä vuonna huomatessani sen kuuluvan juuri hankkimani Carpentersin joululevyyn kappalelistaan.) En osaa päättää, kumpi versio on mieluisampi: Bing Crosbyn vai Johnny Mathiksen.

Joulumusiikkia voi huoletta kuunnella ainakin Loppiaiseen asti...


Uuden vuoden aaton musiikiksi valikoituu Abban Dancing Queen. Siihen ei vaan millään kyllästy.

P: "Almost Like A Mirror", version 2.0


Major spoilers ahead.
The Fall on BBC:n tuottama draamasarja, josta on valmistunut kaksi tuotantokautta vuosina 2013 ja 2014. Kolmatta kautta harkitaan, mihin toisen kauden loppuhuipennus on jättänyt inspiroivat mahdollisuudet. Jatkosta päättäminen pyörinee tämän kysymyksen ympärillä: Sukeltaako yhä syvemmälle mustaan BDSM:ään vai lopettaako juttu tähän? Kaikki riippunee lopulta yleisön vastaanottohalukkuudesta. Ensimmäinen kausi oli kuulemma BBC:n suurimpia menestyksiä koskaan.
Tämä on se sarja, jossa ”Herra Grey” elää ”BDSM:n mustalla alueella” (ja johon aikaisemmin viittasin virheellisesti ”elokuvana”. Pitäisi aina pysytellä yleisnimityksessä filmatisointi; sillä voi vain voittaa …)
On jokseenkin havahduttavaa, ettei BDSM:n enää tarvitse kätkeä ”harmaata aluettaan”. (”Kätkemistä” odottaisi samasta syystä kuin paheita on tapana kätkeä; BDSM –tematiikka on väistämättä tekemisissä tärkeinä pidettyjen tabujen rikkomisen kanssa, ja koskettelee aiheita kuten ihmisarvo ja väkivalta.)
Havahduttavaa tämä on syystä, että se kertoo tarvittavan asennemuokkauksen olevan jo suoritettu kuluneiden vuosikymmenten aikana, vähitellen ja huomaamatta. Parhaillaan - siltä vaikuttaa - on meneillään loppusilaus: ihmiset herätellään ”varovasti ja lempeästi” tiedostamaan tapahtunut muokkaus (jota tietenkin nimitetään ”totuudeksi ihmisestä itsestään”). Niinpä shokki ei ole enää suuri: mielikuvien, asenteiden ja tunteiden tasolla – pinnan alla – työ on jo tehty; kun tunnetaso ja ihmistä syvimmin liikuttelevat voimat on käsitelty, loppu sujuu laulellen.
”Mustaa aluetta” koskeva suuren yleisön ”valistus” sen sijaan odottaa.
The Fall on mainitusta pyrkimyksestä eräs esimerkki.
Kuten aikaisemmin tulin maininneeksi, en pidä näyttelijävalintaa sattumana: Jamie Dornan tulee edustamaan suurelle yleisölle Herra Greytä, jolloin hän vetää kaikkiin tulkitsemiinsa BDSM -henkisiin rooleihin mukanaan Herran Greyn läsnäolon. Se, mitä tämä tulee tunnetasolla katsojalle tarkoittamaan ja kuinka se vaikuttaa häneen, riippuu vastaanottajan suhtautumisesta hahmoon – ei siis suhtautumisesta BDSM -suuntaukseen. Toisin sanoen katsojan suhtautumisessa hahmoon pyritään vaikuttamaan katsojan kokemukseen BDSM:stä. Annan tästä kohta erään esimerkin.
Toisin sanoen tämä sarja - esimerkiksi tämä sarja -  tulee liittämään ”mustan BDSM:n” vaivihkaa ”harmaaseen BDSM:ään”, ja Herra Greyn hahmo (tai konsepti) on implisiittinen liitin – mitä suuren yleisön ei ole tarkoituskaan tiedostaa. Tunnetasolla kuitenkin tapahtuu…
* * *
Sarja kertoo, pähkinänkuoressa, miehestä, joka ”tutkii” fantasian ja toden välistä rajaa ja sen häivyttämistä, fantasian ja toden yhteensulauttamista.
Sounds and colors are more vivid, odours more intense. My skin becomes sensitive to even the slightes of pressure. The outside world means nothing. Only the interior world is real. It is utterly compelling, compulsive. Nothing can pull you back from the edge. Not laws or threats of punishment, morality, religion, fear of death...”
Miehen päiväkirjamerkinnästä voi päätellä, että hän kutsuu tätä tilaa nimellä the fall, ja viittaa sillä mainitun rajan ylittämiseen tai ainakin sillä oleskeluun.
Between the idea
and the reality
between the motion
and the act
falls the shadow
Is it the murder
or the shadow of
that murder
that causes the
greatest pleasure
the greatest
pain

… hän kirjoittaa.

”The fall” merkitsee myös "lankeemusta" (”syntiinlankeemusta”). Näin ollen käsite saa mytologisia ulottuvuuksia: kyse on ”pimeyden teosta” (eli ”synnillisestä teosta”) sekä, kuten miehen runossa todetaan, Varjon läsnäolosta. Toisin sanoen on kyse ”varjomaailmaan” vajoamisesta: kiellettyjen ja torjuttujen halujen ja himojen valtaan joutumisesta. (Palaan tähän ajatukseen ”varjomaailmasta” kirjoitukseni lopussa.)

Tähän tilaan koko sarjan nimi, The Fall, viittaa: ”varjotilaan”; ”putoamiseen” jonnekin syvälle omassa mielessään.

Tämä tila on mysteeri, jota miestä jäljittävä etsivä (naisetsivä; sukupuolesta tehdään numero) yrittää ratkoa. Tiedämme siis jo varhaisessa vaiheessa kuka on sarjan murhaaja; tämän arvoituksen ratkaiseminen ei ole mielekästä. Se puolestaan on, miksi sarjamurhaaja tappaa. ”Only the interior world is real."

Toistaiseksi viimeisen - ja mahdollisesti viimeisen - jakson kuulusteluissa nainen saa kaikelle niin tyhjentävän selityksen kuin hänen on ylipäätään mahdollista saada.

- ”When did  the sexual impulse become fused with violence for you?”
- “You sound a little out of your depth […] I think you’re struggling to understand things that are way outside your experience.
- “Enlighten me.”

Mikä sattuma, että selvityspyyntö BDSM:stä esitetään jälleen muodossa ”Enlighten me”. Ja mikä sattuma, että kysymyksen kohteena on kirjaimellisesti sama naama (kuin FSOG:ssä).

* * *

Katsaus tunnetasolla tapahtumiseen.

Mainitussa ”tunnetasolla tapahtumisessa” avittaa erityisesti sarjan teinityttö - kiihkeiden emootioiden ruumiillistuma - jonka uteliaisuuteen ja avarakatseisuuteen, kykyyn heittäytyä ja kiintyä sekä normatiivisuutta vastaan koettuun uhmaan monen on helppoa samaistua tai vähintään suhtautua kiinnostuneesti (ja siksi myös vastaanottavaisesti). Hänen näkökulmansa mieheen ja kokemukseen hänestä vie myös katsojan lähelle miestä.

Palaan tyttöön kohta. Ensin katsaus kritiikkiin.

[Huomasin, että tämä jakso kirjoituksessani jäi turhankin vaikeaselkoisesti muotoilluksi ja teoreettiseksi. Mikäli ajatus diskurssianalyyttisestä katsauksesta ei puhuttele, suosittelen hypähtämistä asteriskien toiselle puolen.]

Luin Julie McDowallin sarjasta kirjoittaman artikkelin TV-review: the finale of The Fall (18.12.2014, Herald Scotland –verkkojulkaisu), ja huomasin, että kirjoitus teki tahattoman näkyväksi sen (torjutun) tunnetodellisuuden, johon edellä viittasin. Kerron tarkemmin. Käytän mainittua artikkelia pelkkänä esimerkkinä.

McDowallin kirjoituksessa myönnetään, että sarjassa on hyvinkin graafisesti kuvattua seksuaalista väkivaltaa. Koska kirjoituksessa tulee vahvasti esille feministinen katsomus, joka samalla vetää mukanaan ihmisarvoon ja tasa-arvoon liittyvän problematiikan, kirjoituksessa on ”pakko” tunnustaa väkivallan käytön kyseenalaisuus (mikäli feministiselle katsomukselle halutaan pysyä perusteluissa johdonmukaisena).

Tästä huolimatta kirjoituksessa päädytään ilmentämään esimerkiksi tupakoitsijoille sangen tuttua tapahtumaa: kognitiivista dissonanssia. ’Kuinka oikeutan nautintoni, kun tiedän sen olevan vastoin parempaa tietämystäni ja jopa vaaraksi hyvinvoinnille?’

[Kognitiivinen dissonanssi tarkoittaa psyykkistä jännitettä, joka syntyy keskenään ristiriitaisista ja perusteiltaan yhteen sovittamattomista suhtautumis- tai kokemistavoista. Kyse on kognitiivisesta dissonanssista siksi, että nämä suhtautumis- ja kokemistavat perustuvat katsomuksiin, eli asioiden arvioinnissa ja määrittelyssä käytettyihin tiedollisiin perusteisiin. ('Tieto' tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkea sitä muistisisältöä, jonka varassa kognitio operoi - ei siis esimerkiksi mitään kirjasta luettua tietoa.)

Kognitiivisen dissonanssin olemassaolo johtaa yleensä joko ristiriidan lieventämiseen (vaihtoehto a) tai vaivihkaiseen suuntatumiseen puoleen tai toiseen (vaihtoehto b), sillä oleskelu jännitteen puristuksissa on ahdistavaa. Koska on kyse kognitiivisesta dissonanssista, ristiriitaa käsitellään tiedollisin menetelmin, eli määrittelemällä ja perustelemalla toisin. Toisin sanoen henkilö muuttaa joko omaa ajattelutapaansa ristiriitaa aiheuttaneista asiantiloista (vaihtoehto a) tai "oman asemointinsa" suhteessa noihin asiantiloihin (vaihtoehto b).

(Se, kumman tavan henkilö valitsee - vaihtoehdon a vai b - riippuu siitä, kuinka ehdottomina hän pitää ristiriidan aiheuttaneita asiantiloja, ja kuinka hän suhtautuu omaan kykyynsä vaikuttaa niihin. Havainnollistan. Esimerkiksi henkilö, jolla on voimakas uskonnollinen katsomus, kokee usein olevansa voimaton vaikuttamaan "jumalisiin tosiasioihin". Niinpä hän ei ryhdy muokkaamaan niitä, vaan päätyy ainoastaan "valitsemaan puolensa". [Tästä syystä "jumalisen elämän jättänyt" - eli uskonnollisen katsomuksensa vaatimuksista "piittaamaton" - kokee sinnikkäästi viettävänsä "synnillistä elämää" ja hyväksyy määritelmänsä "luopiona".] Sen sijaan henkilö, jolle katsomus ei ole alunperinkään ollut näin ehdoton, syystä, että hänellä on jonkinlainen kokemus "henkilökohtaisesta auktoriteetista" (eli oikeudestaan määritellä sisäistä elämäänsä), voi käsitellä kognitiivista dissonanssiaan muokkaamalla katsomuksen merkitystä omassa ajattelutavassaan (eli ns. arvioida se uudelleen). Sama "muokkauskyky" tosin pätee kaikkiin, joilla ei ole mitään "ehdotonta katsomusta", eli muokkaus ei välttämättä edellytä "henkilökohtaista auktoriteettia", ainoastaan emotionaalista irrallisuutta suhteessa katsomukseen.)

Vaihtoehtoisesti voidaan luoda "dissosiatiivisia tiloja", joissa kukin dissosiatiivinen tila edustaa suhtautumistapaa, joka on ristiriidassa muiden, henkilön suosimien, suhtautumistapojen kanssa. Tällöin henkilön tulee käsitelleeksi kognitiivisen dissonassinsa samalla, kun hänen ei tarvitse luopua yhdestäkään suosimastaan suhtautumistavasta.

Havainnollistan jälleen (tai ainakin yritän...): Mikäli henkilöllä siis on katsomus, joka on ristiriidassa vaikkapa hänen tunnekokemuksensa kanssa, silloin hän, halutessaan pysytellä psyykkisesti johdonmukaisena, pyrkii muokkaamaan joko katsomustaan tai tunnekokemustaan. Dissosiatiivisen tilan synnyttämisessä hän puolestaan luo uuden "katsomuksen" (eli perustellun oikeutuksen kokemukselleen), johon voi sisällyttää jo
olemassaolleeseen katsomukseen nähden ristiriitaisia aineksia. ("Dissosiatiivinen tila" voi olla "salaisuus", jopa kokijalle itselleen. Tätä yleensä tarkoitetaan "itsensä huijaamisella" silloin, kun väitetään yhtä mutta koetaan toista.)

Tällainen ”maailmankatsomuksensa sivuuttaminen” oman tunnekokemuksensa takia tapahtuu yleensä silloin, kun maailmankatsomusta määrittävä ideologia tai uskonto on alun perinkin omaksuttu huomioimatta henkilökohtaista tunne-elämää ja sen tarpeita, siis pelkän ”sivistymisen” nimissä. Tällöin omaksuttu uskomusjärjestelmä - olipa kyse ideologiasta tai uskonnosta - luo dualismin ”sivistyneen” ja ”primitiivisen” välille, ja uskomusjärjestelmän tarkoitukseksi tulee ylläpitää ”sivistynyttä” minuutta erotuksena ”alkukantaisemmasta” minuudesta. Tällöin, luonnollisesti, kaikki ideologian torjuma jää ”alkukantaisempaan minuuteen” – joka tilaisuuden tullen aiheuttaa kognitiivisen dissonanssin.

Tämä todetaan, tulkintani mukaan, artikkelissa myös varsin suoraan: I'm going to be politically incorrect and say I couldn't care less about gender equality.” Tämä ilmaisee sen, että feminististä ideologiaa suositaan - ainakin seksuaalisen jännitteen rinnalla - lähinnä poliittisista ja ”sivistysarvoon” liittyvistä syistä. Näillä syillä ei näytä olevan paljonkaan tekemistä henkilökohtaisten tunnetotuuksien kanssa - ainakaan siis mainittuun tunnekokemukseen liittyen. Toisin sanoen artikkeli ilmentää sitä, etteivät feministisen ideologian tarjoamat selitykset vaikuta kirjoittajalle yhtä todellisilta ja tärkeiltä kuin se aines, johon hän tunnetodellisuudessaan vahvemmin samaistuu, tässä tapauksessa siis seksuaaliseen jännitteeseen.]

Niinpä kirjoituksessa ryhdytään vähättelemään sarjan seksuaalista väkivaltaa ja puolustamaan sen mukanaoloa. ”…[B]ut [the violence] was necessary to the plot. Also, this is TV, so let's not pretend that if a good-looking man kills good-looking women that the camera will not linger on the sexual aspects.”

Toisin sanoen kirjoituksessa hyväksytään tapon seksualisointi – mutta sen yhteys BDSM:ään jätetään tunnustamatta. On kuulemma kyse pelkästään ’tv:n tavasta esittää asiat’: hyvännäköinen mies tappaa hyvännäköisen naisen, ja tästä syystä kamera viivyttelee tilanteen ”seksaalisessa aspektissa”. ”Let’s not pretend.” Well, let’s not!

Kirjoitus ilmaisee, ettei tärkeänä pidetystä feministisestä ideologiasta haluta luopua – muttei myöskään nautinnolliseksi (eli merkittäväksi) koetusta seksuaalisesta jännitteestä. Tämä ristiriita - kognitiivinen dissonanssi - käsitellään siten, että seksuaalisen jännitteen huomioiminen väistetään puhumalla huomattavasti vähemmän merkityksellisestä asiasta: passiivisuudesta, jota artikkelin kirjoittaja tulkitsee sarjan naisten ilmentävän. ”No, I haven't been bothered by the sexual aspects, but I did care about the maddeningly passive role allocated to most of the females.”

(Väite sarjan naishenkilöiden ”passivisuudesta” on helppo kumota, niin ilmeistä naisten aktiivinen rooli monessa suhteessa on. Koska kirjoituksessa kuitenkin toistellaan tätä väitettä naisten ”passiivisuudesta” tavalla, joka alkaa muistuttaa inttämistä, ilmaistaan, että väitteen funktio on ainoastaan konfirmoida feministisen ideologian manifestia, minkä on tarkoitus liennyttää kognitiivisen dissonanssin aiheuttamaa ristiriitaa (jossa feministinen ideologia siis jäi toiseksi tunnekokemukselle, eli reagoinnille seksuaaliseen jännitteeseen, jonka peruste ei ole feministisen ideologian kannalta hyväksyttävä). Mainittu väistöliike sivuaa harhauttavasti myös puheena olevaa teemaa, seksuaalisuutta: muotoilu, ”the sexual aspects”, mukailee feminismiä: ’I haven’t been bothered by sexuality’; kyllä, minä olen avarakatseinen ja hyväksyn seksuaalisuuteni!’ Tämä huomautus luo vaikutelman siitä, että seksuaaliaihe muka käsiteltäisiin jollain tavalla, ja että – mikä tärkeintä – se olisi täysin linjassa feminismin kanssa. Samalla varsinainen aihe, väkivallan mukana olo ja sen suhde ihmisarvoon, jää täysin koskemattomaksi. Miksi kirjoittaja tekee näin? Ehkä siksi, että silloin - ja vain silloin - koettu seksuaalinen halu voidaan kantaa salaisena aarteena varjoihin ilman, että mitään oleellista olisi kuitenkaan myönnettävä tai muutettava… Jos nyt yhtään saitte selvää siitä, mitä halusin sanoa.)

Artikkelissa esitetyt, moraalisen pakon velvoittamat vastalauseet eivät näytä vakuuttavan lopulta edes kirjoittajaa itseään. Tämä johtaa päättelemään, ettei hän itsekään tiedä (tai halua suoraan myöntää), miksi sarja vetoaa häneen, vieläpä ’vastoin hänen parempaa tietoaan!’ Lopulta hän tunnustaa vetovoiman - yhä jokseenkin epäsuorasti - ja siirtää katsomuksensa sen tieltä syrjään, ja päätyy myöntämään, mikä sarjassa on kaikkein miellyttävintä:

”An exciting” and ”tense” experience. 

"But despite its women being highly sexual or maddeningly passive, with a drama as excellent as The Fall I'm going to be politically incorrect and say I couldn't care less about gender equality and the TV portrayal of women. An exciting, tense drama is not the place for such debates. Yes, I might have felt tetchy about wimpy Sally Ann or annoyed at the lovesick Katie, but when Rose Stagg flinched in the boot of that car, and when the shots rang out in the forest, I would have forgiven the writers anything. How very passive of me!"

Toisin sanoen The Fall on niin ”excellent”, että jopa naisasianainen sivuuttaa sellaiset pikkujutut kuin filmatisoinnista bongaamansa ja muutoin tärkeinä pitämänsä naisen asemaan ja naiskuvaan liittyvät epäkohdat. (Ööö…Mitä muuta feministi voisi pitää elokuvakerronnassa erityisen tärkeänä?) Ja ettei niin kiihottava draama kuin The Fall ole ”paikka sellaisille debateille”? (Ööö… Missä muualla ja minkä muun avulla feminismiä voisi harjoittaa sen tehokkaammin kuin mediatutkimuksessa?)  [”Excellent” equals with being ”exciting” and “tense”; kyse on tunnetodellisuudesta, ei ”taiteellisesta tai poliittisesta arvosta” tai edes ”hienosta näyttelijä- ja ohjaustyöstä”.]

Tunnetaso on aina merkittävin.

”I would have forgiven the writers anything”… Niinpä niin. (Ja kun muistan, missä, milloin ja miksi ”the shots ran out in the forest”, tiedän, että implisiittisesti kirjoituksessa kerrotaan annettavan anteeksi sarjan murhaajalle.)

”How very passive of me.”

And how very…submissive.

(Well done, producers… Mission accomplished.)

Kenties kirjoittaja, kuvatessaan naisten passivisuutta, tuleekin siis lausuneeksi katsojakohderyhmiä ilmaisevan totuuden: “With [the murderer’s daughter] 'all her instincts are telling her to protect him' whilst [the teenage girl] lies for [him] out of romantic delusion. They're not driven by logic and reason but by loyalty and love.”

Loyalty? And "love"? (Where these came from? They were triggered.)

“People have complained about the graphic sexual violence in The Fall…”

(“People have complained” on muotoilu, joka esittää nämä ihmiset vähintäänkin tylsinä ja ärsyttävinä. Ilmausta voisi hyvin seurata fraasi: Get over it.)

”Graafinen seksuaalinen väkivalta” ei ole sarjassa ongelma. Sen sensualisoiminen saattaa olla. On kuvaavaa, että tämä jätetään täysin mainitsematta: sensuaalisuus.

Tämä kertoo siitä, että ”peruskatsoja” sensuroi tämän havainnon ja ehkä jopa kokemuksen – ja vain ihmettelee, miksi sarja vetoaa häneen… (Jonkinlaisena ”refleksinä” sitten ”valitetaan”, koska kognitiivinen dissonanssi vaatii.)

Tässä yhteydessä on kiinnostavaa tietää, että esimerkiksi mainosteollisuuden kyky suggeroida ja manipuloida perustuu paljolti tietämykseen psyyken luontaisesta taipumuksesta - tai lähinnä psyykeen ehdollistetusta taipumuksesta - sensuroida. (Viime aikoina mieleeni on palautunut tästä hyvinkin vanhoja esimerkkejä, mainoksia, kuten vuosia sitten pelkkänä ruokamainoksena katselemani pastamainos. Sen iskulause kuului: "Raketti kuuhun ja spagetti suuhun". Niin, jos se kerran on spagettia, kai se olisi parasta ottaa suuhun...ennen kuin raketti voi mennä kuuhun. Tämä viesti sensuroitui tiedostamiselta täysin pientä lastaan syöttävän äidin myötä.)

Tämä - halu tehdä yleisö ignorantiksi tietylle viestinnän sisällölle sen ilmeisestä viestintähalusta huolimatta - on kiinnostavaa syystä, että sellainen yleensä ilmaisee jonkin kätketyn agendan olemassaolon. The Fall -sarjan tapauksessa epäilen siis pyrkimystä "valistaa kansaa" BDSM -maailmasta

(Tietävätköhän, muuten, nämä valittavat ihmiset, että ”jaloillaan äänestämien” on huomattavasti tehokkaampaa kuin valittaminen? ”Valittaminen” on huomion kohdistamista siinä missä mikä tahansa muu huomionsa antaminen, paitsi että valittamalla antaa paljon enemmän. Julkinen valittaminen - etenkin taideteoksesta tai sellaiseen rinnastettavasta tuotteesta - myös nostaa aiheen poliittista ja etenkin kaupallista arvoa: ’Mikä tämä juttu oikein on? Täytyypä ottaa selvää! Elämme niin moraalisesti mutkikkaassa maailmassa…’ Lisäksi valittaminen - silloin kun on kyse ”moraalisesta närkästyksestä” - on yleensä jossain määrin myös ”pakollista” moralisointia, joka ilmaisee torjuntaa [eli halua tai tarvetta olla myöntämättä tai tiedostamatta jotakin asiantilaa], ja jonka (salattu) tarkoitus on siten purkaa syyllisyyden tunteita ja tehdä syyllisyyttä aiheuttava kokemus oikeutetummaksi: ’Kas niin, nyt olen valittanut, muuta en voi; enää en ole kanssarikollinen... Ja täytyyhän minun taas nähdä, onko tässä jotain muutakin valittamista!’ [Tämä on ilmiönä hyvin yksinkertainen asia, vaikka sen selittäminen saattaa kuulostaa monimutkaiselta.])

Ehkä valittajille on tapahtunut se mitä McDowallin kirjoitus ilmentää: kognitiivien dissonanssi.

* * *

Nyt sarjaan.

Miehen nimi on Paul (Paul Spector). Etsivän nimi on Stella (Stella Gibson). Tytön nimi on Katie (Katrina Benedetto). Kaksi ensin mainittua, sarjamurhaaja ja etsivä, ovat pääosissa. Katie on mukana pian selitettävästä syystä.

Sarjan alussa Paul on kuin kuka tahansa dekkarin rikollinen: hänen toimintaansa ei sensualisoida. Se esitetään katsojalle väkivaltaisena, omituisena ja pelottavana. Etäisenä. (Toki "sopivalla tulkintakompetenssilla" varustetut reagoivat jo tässä vaiheessa - mutta heille, joille asia ei jo valmiiksi ole "sensuellia", sensualisoituminen vielä odottaa.) Hänen arkielämänsä tavallisuuden kulissikin on katsojalle jo tuttu: se ei herätä ihmetystä. ”What have I been saying about such individuals since day one? They frequently appear to be charming, intelligent, charismatic.”

Sensualisointi aloitetaan vasta, kun katsoja on seurannut Paulia riittävän pitkään ja riittävän läheltä. ”A married man, a father of two, a bereavement counsellor.” Katsoja saatetaan kuuntelemaan miehen ajattelua ja ymmärtämään tämän tunteita, jopa samaistumaan niihin. On erityisen rakas pikkutytär, vaikeuksia vaimon kanssa, liian kiihkeä ja hieman häiritsevä teini, stressiä työelämästä. Sen sellaista. (Aina kun tarinan hahmo halutaan tehdä mahdollisimman ymmärrettäväksi, hänet esitetään mahdollisimman samaistuttavana huolimatta siitä, kuinka ”erilainen” hän on. [Tähän nähden onkin kuvaavaa, että miehen oppositioon asetettu etsivä on katsojalle huomattavasti vähemmän samaistuttava hahmo.]) Osittain mies vaikuttaa jopa keskivertoa kunnollisemmalta, tunnollisemmalta ja rehellisemmältä ihmiseltä.

former victim:  I really liked him.
Stella: Tell me why.
fv: He made me feel better about myself.
S:  In what way "better"?
fv: I know it was only the once, but he was the most helpful anyone's been.
S: Why, do you think?
fv: He just seemed… He just listened. He was almost like a mirror. He seemed to reflect me back somehow. He wasn't judgmental.
St: I see.


(“He seemed to reflect me back somehow.” Paul on siis erinomainen kuuntelija ja ihmistuntija.)
Sarja lieneekin melko poikkeuksellinen sikäli, että se antaa paljon tilaa ja omaa ääntä sarjamurhaajalle, josta on lisäksi tehty hyvin inhimillinen. Hänen henkilöstään tai elämästään ei myöskään tehdä sellaista koomisia sävyjä saavaa jännitysnäytelmää kuin Dexter –sarjan päähenkilöstä ja tämän elämästä. (Koomisuus ja toiminnantäyteinen jännitys lisäävät fiktiivisyys- ja viihdekerrointa.) Tästä syystä kyse ei ole niinkään dekkarisarjasta kuin draamasarjasta. Sarjamurhaajan henkilökuvauksen poikkeuksellisuutta lisää sekin, että Paulille hänen arkielämänsä ei olekaan kulissi: hän välittää kodistaan, perheestään, ihmisistä työnsä parissa ja aivan erityisesti  tyttärestään. (On ajatuksia herättävää nähdä pienen tytön rutistavan isäänsä – sarjamurhaajaa – maailman rakkaimpana olentona maan päällä, täysin ehdottomalla ja kaiken hyväksyvällä rakkaudellaan. – Ja tietää, että isä itsekin näyttää tekevän mitä tahansa tyttärensä puolesta.)
Näin ollen - samaistuttavuuden ja samaistumisen hyväksyttävyyden takia - myöskään suhdetta teinityttöön ei sekoita pedofiilisiin taipumuksiin. Päinvastoin: mies kunnioittaa kaikista ihmisistä erityisesti pieniä lapsia, joita kohtaan tuntee suoranaista suojelunhalua. (Siksi hän ei koskaan murhaa raskaana olevaa naista. Ainakaan tarkoituksella.) [Tästä huolimatta myös pedofiliaan reagoivia triggeröidään, ainakin sen perusteella, kuinka pikkutytär tanssii isälleen prinsessamekossaan ja kuinka isä, nojatuoliinsa jalat harallaan upoten, katselee tanssia.]
“He seemed like a good guy - bright, likeable, helpful. He let us take his prints, his DNA. It didn't seem as though he had anything to hide."
* * *
Se tyttö. Katie.
Miehen ja hänen toimintansa sensualisoitumista indikoi miehen ja teinitytön välisen suhteen sensualisoituminen. Kenties teinityttö, Katie, tarjoaa sellaisen ”fokalisaation”, kerronnan näkökulman, jonka kautta katsojan näkökulmaa mieheen vähitellen muutetaan. Lisäksi teini on ”tavis”: hän henkilöi kaikkea epäkypsää, elämänhalua, rosoisia totuuksia ja lukemattomia mahdollisuuksia. Sellaisena hän on katsojalle helpompi samaistumisen kohde kuin vaikkapa rikosetsivä.

Katie: I’ve really missed you.
Paul:  Have you.
K: I think about you all the time. Every minute of every day.
P: Is it painful?
K: Yes.
P: Good.
K: Why ‘good’?
P: Because other people’s pain gives me pleasure.
K: Even mine?
P: Especially yours.

Katie on Paulille aluksi pelkkä lapsenvahti, eikä miehellä näytä olevan mitään romanttista kiinnostusta tyttöä kohtaan. (Tytön henkilö kiinnostaa Paulia korkeintaan osana hänen "naistutkimuksiaan.") Näin ollen miehen ei siis tarvitse ”varoa” itseään tämän seurassa: tytön voi lapsenvahtivuoron jälkeen saattaa turvallisesti kotiin tai tarjota sitä ennen oluen ja jutella hieman niitä näitä.
Kun Paul huomaa Katien lopulta kiinnostuneen itsestään romanttisesti, hän on jokseenkin hämmentynyt, mutta ei yhtään sen enempää romanttisesti kiinnostunut. (Jostain syystä hänen ”romanttinen kiinnostuksensa” on aivan muualla.) Ärsyyntyä hän kuitenkin alkaa silloin, kun Katie kiinnostuu liikaa hänen asioistaan.
Eräänä iltana Paul jää Katien kanssa kahden, eikä tyttö malttaisi vielä lähteä kotiinsa. Pian Katie löytää itsensä miehen työhuoneesta jutustelemasta ja kuuntelemasta musiikkia. Sillä välin kun Paul hakee heille olutta, Katie tutkii paikkoja ja löytää salaperäisen hiuskiehkuran. Hän työntää sen taskuunsa. Kun mies palaa, Katie siirtyy stereoiden luokse ja aloitta jonkinlaisen viettely-yrityksen. ”I bet you sit in here playing air guitar, wishing you were black. Dancing all alone”, hän kiusoittelee ja alkaa keinua musiikin tahtiin. Paul ei kuitenkaan huumaannu. Sen sijaan hän tarkkanäköisenä huomaa, että hänen tavaroihinsa on koskettu, ja että hiuskiehkura on kadoksissa. Tyttö kuitenkin teeskentelee tietämätöntä. Paul hermostuu. Seuraa ensimmäinen fyysinen tilanne.

K: Ah! God, you're strong.
P: And you're a thief. Give it back.
K: What?
P: You know what.
K: What are you doing? Get off of me! You're hurting me! I wasn't going to take it.
P: You had taken it.
K: I wasn't going to keep it. I was just going to ask about it.
P: Ask what?
K: Fuck you. You hurt my wrist.
P: Ask what?
K: Nothing.

Katie ei pelästy tilannetta. Päinvastoin. Hän kiihottuu. (Sarja antaa ymmärtää, että Katiella on kätkettyjä sadomasokistisia taipumuksiin tai vähintään viehtymys suuntaukseen. Hän esimerkiksi käyttää ilmausta "track me down" tilanteessa, jossa haluaisi miehen omatoimisesti ottavavan häntä koskevasta asiasta selvää. Syiksi kuvataan - tosin melko vaivihkaa - irrallisuuden tunteista juontuva tarve löytää Tarkoitus, sekä itsetuhoisuutta lähentelevä halu heittäytyä. Ehkä hän juuri siksi tuntee vetoa Pauliin?)

P: I'm sorry I hurt you. What can I do to make it up to you?
K: Kiss it better.

Väkivallan ja sensuaalisuuden yhä näkyvämpi yhdistely on aloitettu. Tässä yhteydessä lempeys tulee perustelluksi vielä anteeksipyyntönä, ei sadomasokistiseen jännitteeseen liittyvänä vuorotteluna.

[Silloin, kun lempeyttä ei voida perustella sellaisilla yleisesti hyväksyttävillä ja johdonmukaisina pidettävillä tavoilla, jotka voisivat jättää sadomasokistisen jännitteen kätketyksi, niitä ei perustella lainkaan. Tästä syystä rikosetsivä ei edes ehdota sitä mahdollisuutta, että Paulin tapa käsitellä uhrejaan näiden tappamisen jälkeen olisi missään tekemisissä tällaisen vuorottelun - "ankaruutta" seuraavan "lempeyden" - kanssa.

Vuorottelu on kuitenkin vahvasti läsnä. Esimerkiksi aikaisemmin kuvaamassani dialoginpätkässä etsivän (Stella) ja uhrin välillä käsitellään tilannetta, jossa Paul on hakeutunut uhrinsa luokse väkivaltaisen teon jälkeen. Vaikka Paulin eräs motivaatio on pitää tilanne hallinnassa (BDSM -jännitteeseen liittyvää sekin) ja selvittää, tunnistaako uhri häntä ja onko hänen salaisuutensa vaarassa paljastua, samalla hän kuitenkin pyrkii lieventämään uhrinsa psyykkistä kärismystä parhaan taitonsa mukaan. Mikäli tilannetta tulkitaan BDSM -suuntauksen logiikasta käsin, tekoa voidaan pitää "palkintona" tuotetusta nautinnosta, joka samalla voimistaa vuorotteluun (eli tuskan ja helpotuksen, kärsimyksen ja nautinnon vuorotteluun) liittyvää jännitettä - ja vahvistaa "isännän ja orjan" välistä riippuvuussuhdetta (joka Paulin tapauksessa tulisi hyvin todennäköisesti kuitenkin päätymään uhrin hengen riistoon: Paulin viimeinen "palkinto" "partnerilleen" on "arvokkuus kuolemassa"; Paul on niin addiktoitunut isännän rooliinsa, että vie sen kirjaimellisesti viimeiselle äärirajalle ja vaatii täydellistä alistumista, täydellistä antautumista. Hänelle hengen "antaminen" ja elämästä luopuminen hänen tähtensä on hyvin kirjaimellista. Ja koska viittaus "lankeemukseen" vetää mukanaan raamatullisen mytologian, ajatus "raamatullisesta rakkaudesta" on sekin implisiittisesti läsnä: "sen suurempaa rakkautta ei ole, kuin antaa henkensä".)

Asiaa mytologisemmin ja metafyysisemmin kuvaten: ajatus BDSM -henkisestä vuorottelusta on kirjoitettu syvälle koko sarjan ideaan, nimeä myöten: ajatukseen "valon" ja "varjon" vaihtelusta sekä Varjosta, joka lankeaa niiden väliin (koska valo synnyttää varjon). Tämä lankeemus ("Varjo") kulkee molempien maailmojen välillä siksi, että Paul on häivyttänyt rajan toden ja fantasian väliltä. Hänen käsityksensä BDSM:stä ei ole "harmaata", vaan "valkoisen ja mustan räikeää vuorottelua".]

Takaisin mieheen ja tyttöön.

Muutaman päivän kuluttua tapahtumasta mies tuijottaa online-leikettä: tyttö on säveltänyt ja sanoittanut laulun heistä ja kyseisestä illasta.

”Rain brought me back to your door
You held me down on the floor
I saw the pain in your eyes
And I knew then that love would be my demise”

(“Demise”…?)
[Säettä, ”you held me down on the floor”, toistellaan sarjan aikana lukuisia kertoja. Kohtauksessa, jossa mies pitelee tyttöä lattiaa vasten, heidän asentonsa on ilmeisen tarkkaan harkittu ja muistuttaa kaikin tavoin yhdyntää. Triggeröintiä siis.]
Mutta mies näkee tytössä ainoastaan potentiaalisen uhan salaisuutensa paljastumiselle. Jos hän tunteekin tyttöä kohtaan seksuaalista halua, sitä ei tuoda millään tavalla esille, ja sellaisen jännitteen olettaminen olisi (yli)tulkintaa tai arvuuttelua. (Ehkä miehen halu varjella salaisuuttaan ylittää tyttöä kohtaan potentiaalisesti tunnetun halun, mennen tullen? Selkein perustelu on kuitenkin se, ettei tyttö ole ”hänen tyyppiään” - mikä on tytön kannalta tietenkin hyvä asia.) 
Niinpä mies yrittää käyttää tytön hullaantumista hyväkseen vain pitääkseen tämän poissa elämästään ja varsinkin salaisuutensa ääreltä. Ensin hän kertoo tytölle tuntevansa tätä kohtaan niin suurta seksuaalista vetoa, ettei voi luottaa itseensä, ja heidän olisi parempi pysytellä toisistaan erossa. Kun se ei auta, ja tyttö tuntuu tietävän enemmän kuin olisi terveellistä, mies alkaa uhkailla – siis tuoda esiin ”sensuellimpaa” puoltaan. Kärjistyneimmillään hän jopa kuristaa tyttöä – joka ei siltikään pelkää.

- This is your last warning.
- Why?
What are you going to do to me? Good. Do it! Good. Kill me.
- You don't think I'm a killer at all or you wouldn't be here.
- Fuck! You hurt me!
- That's nothing compared to what I'll do to you if you don't stop playing your games.
- I'm not playing games.
- Dancing in front of me, writing songs about me, stripping on the stairs. You're playing games.
Stupid, childish games.
- Don't call me a child again. […]
- Still a child.
- I'm not a child!

- Don't shout.
- You're a liar! You told me you couldn't trust yourself around me. You said I was beautiful.
- I was fucking with your head.
- I fucking hate you.
- Then stay out of my life.
- How can I with all that I know about you?

- You know nothing about me. You're a suburban schoolgirl with a load of sensational fantasies running around her head.
- I'm much more than that.
- No. You're a little virgin dreaming of her first fuck. Ok. If that's what you want.
- What are you doing?
Paul? Get off! What are you doing?


Näissä ”fyysisissä kohtaamisissa” sensuaalisuus (tässä tapauksessa siis BDSM -henkinen jännite) rakentuu vähitellen. (Se näyttää, kuten todettua, rakentuvan ennemmin Katielle kuin Paulille.) Paul esimerkiksi sitoo Katien hotellihuoneessaan vuoteeseen ja riisuutuu itse – mutta pukee pian ylleen ja poistuu huoneesta.
- Consider it a test, hän sanoo.
- What?

- Your bonds aren't tight and your wrists are small. You should be able to get out easily enough.
While you struggle, why don't you have a think about what you want to do next. As Camus says, "Life is the sum of all your choices."
Choose your next move carefully, Katie.


Kun Paul lopulta palaa huoneeseen, vuode on tyhjä. Peiliin on kirjoitettu punaisella huulipunalla jotakin, mitä mies ei ymmärrä. Myöhemmin hän etsii käännöksen netistä: ”Fuck you, looser”. Miehen suupieliin leviää kevyt hymy. Tilanteesta on tullut leikkiä.

Viihdyttääkö uusi ”leikkitoveri” miestä seksuaalisesti, siitä ei toisen tuotantokauden lopussa ole varmuutta, vaikka suhteesta onkin tullut jossain määrin seksuaalinen. Paul nimittäin näyttää päättelevän, että paras tapa pitää salaisuus turvassa on päästää Katie siitä osalliseksi juuri siinä määrin kuin on välttämätöntä, ja tarjota tälle sitä mitä tämä eniten tuntuu haluavan. Mistään ”avautumisesta” tai ”tukeutumisesta” ei kuitenkaan ole kyse: Paul muuntelee totuutta ja jättää paljon kertomatta, eikä koskaan myönnä edes kaikkea sitä, minkä tyttö jo tietää. Mutta koska tyttö nyt on ikään kuin hänen tiimissään, hän voi hyötyä tilanteesta ja käyttää tyttöä hyväkseen.

- I’ve got something I want you to do for me.
- What?
- I need you to go to hotel room. I just don’t know how to get you in.
- That’s easy.
- Is it?
- I have a key.
- How?
- I got one cut.
- Why?
- I don’t know why. I just did.

[Tämä on myös vertauskuvallista ja kertoo Katien ja Paulin suhteesta.  Ilmaus, "I just don't know how to get you in", kuvaa pyrkimystä saattaa toinen ymmärtämään ja epäilyä siitä, ettei tämä sellaiseen pysty. Katie on kuitenkin teetättänyt avaimen - lupaa kysymättä - Paulin huoneeseen. Toisin sanoen Katie on, Paulin mielenmaisemaa opiskelemalla, työstänyt mahdollisuuksiaan päästä miehen elämään, jopa sisimpään: hän on perehtynyt riittävästi miehen ”lukkoihin” ja niiden ”avaimiin”, ja tekee tämän jäljittelemällä miestä ja tämän ajattelutapaa, ongelmanratkaisutapaa (sillä hän jäljentää miehen huoneen avaimen). Käy ilmi, että mies päätyy pitämään tilannetta omalta kannaltaan hyödyllisenä - vaikka ei itse missään vaiheessa ole luovuttanut tytölle "avaintaan".]

- Then maybe you’re ready to take next step.
- More than ready.
-I don’t mean that.
- Then what?

Lojaliteetin mies turvaa palkitsemalla tyttöä seksuaalisella huomiolla.

- Have you had a good evening? Paul eräänä iltana kysyy.
- Yes, thanks. You?
- It's been fun. How did it feel, breaking in?
- Thrilling! What's my reward?
- What would you like?
- What are you wearing?
- Nothing.
- Prove it.


Siinä ohessa Paul muokkailee Katien maailmankuvaa yhä enemmän omansa kaltaiseksi.

- Are you ready to embrace the darkness?
- I’d do anything for you. Look [showing her notebook]. I’ve filled it out for all the murders...saying you were with me every time. I’ve researched it. It’s really believable. There’s a lot of sex.
- I’ve told you already it’s not about sex. It’s about deciding on the essential nature of the world. Is the world a place of pain, of suffering, of greef and despair? Or is it a place full of joy, all sweetness and light?
- I don’t know.
- I think you do.
[...] There’s suffering all around us. Why not take some pleasure from it?
- I don’t know how to get pleasure from suffering.
- Yes you do.
[...] If other people’s happiness pains us, then why not reduce that happiness? Nurture your envy, Katie, your anger. It’s the way forward.

Lopulta mies käyttää tytön kanssa syntynyttä tilannetta hyväkseen tapauksessa, jossa ei enää voi peittää vaimoltaan sitä, että tekeillä on jotakin hämärää. Poliisit ovat päässeet hänen jäljilleen. Niinpä hän syöttää vaimolleen pajunköyttä suhteestaan tyttöön, sillä ajatus alaikäiseen sekaantumisesta on kutakuinkin harmiton ongelma verrattuna sarjamurhaamiseen.

Kuinka tytölle käy, ja mihin suuntaan hänen tilanteensa tai seksuaalisuutensa (tai suhteensa mieheen) kehittyy, sitä emme vielä toisen kauden lopussa tiedä. Poliisin käsiin hän kuitenkin jää.

- Seems you’ve witnessed Paul Spector’s aberrant sexuality, kuulustelija toteaa.
-  Where did you get that [picture]?
- You obviously know he’s the killer, so why continue to insist he was with you on these dates?  [...]
- Only someone with a narrow mind would call that aberrant.
- Katie, there’s a great deal of evidence already to tie Paul Specter to the crimes of which he stands accused. Your lies are futile. Why ruin your life?
- Because I was asleep before I met him, and now I’m awake. Because I see everything with new eyes now.
- We’re going to press charges, Katie. You will go to jail for what you’re doing [...]You’re 16. It’s right that you kick against authority, your mother. me. But there are other ways of expressing dissatisfaction. I’ve heard your songs, you’re very talented. [...]
- You’re not listening. I love him.
[...]
- Before we finnish the interview, is there anything that you’d like to add, clarify or explain?
- You wouldn’t understand.

Kuten Katie laulussaan kuvaa: “I knew then that love would be my demise…”

Tytön hahmo nostaa katsojan jonkin oleellisen äärelle. Koska Katie on teini, hän henkilöi muutostilaa ja kaikkea voimakasta, hieman irrallista, jopa äärimmäistä, myös itsetuhoista antautumista. Siinä on jotakin... surullista?

(Tähän sopisi jokin mollivoittoinen kappale…Tori Amosin coveri Kylie Minoguen kappaleesta Can’t get you out of my head on hyvä.)

* * *

“Only the interior world is real.”

Sarjalle on tyypillistä, ettei murhaajan ulkoisella profiloinnilla ole kovinkaan suurta merkitystä: se ei ole sarjassa katsojan kannalta sen suuremman kiinnostuksen kohteena kuin sen selvittäminen, kuka on murhaaja. Ne eivät kerro mitään uutta tai oleellista.
- “Ok, here's where I'm at with this guy. There's an athleticism to these crimes that suggests that he's a young man. […] He's strong. […] There's a progression. An increased level of criminal sophistication that suggests that he understands police work and he knows criminology. As such, I would put his age at mid-20s to mid-30s. And he's intelligent. Even highly intelligent. Well, that will go with the psychological rather than the physical torture. Maybe lower-paid white collar. Quasi-professional. Less qualified than these women. Perhaps he's an underachiever, or at least in his own eyes, and he selects victims that he feels inferior to and then dominates and humiliates them.”
- “So he hates women who occupy powerful positions? Don't we all?"

Kuten todettua, katsojan halutaan seuraavan miestä läheltä, kuuntelevan tämän ajattelua ja ymmärtävän tämän tunteita, jopa samaistuvan miehen elämän haasteisiin. Radikaaleimmatkin rajan ylitykset kuvataan tavalla, joihin tavallinen ihminen voi pienellä kuvittelulla samaistua.

- Tell me about the first time. What was it like?
- It made me sick. The smell disgusted me. The first was the worst and hardest to get over. […] I was ill for four days after. You’re in a state of existential shock.

Jostain syystä miehen kokemuksesta halutaan siis tehdä katsojan kokemus. Kaiken "ymmärrettävyyttä" ryydittää myös Stellan kommentti: "You can see the world in that way if you want [and say he's a monster, not a human being], you know it makes no sense to me. Men like Spector are all too human, too understandable. He's not a monster, he's just a man." Ajoittain tuleekin mieleen, että sarjan tärkein tarkoitus on avata suurelle yleisölle ”mustan BDSM:n” maailmaa. Tältä ajatukselta ei voi välttyä varsinkaan toistaiseksi viimeisen jakson kuulustelukohtauksessa, johon käytetään kokonaista kaksikymmentä tauotonta minuuttia!
Julie Mc Dowall kirjoittaa kohtauksesta seuraavaa:

“[N]o action or music, no interference or distraction. Just two characters in a room, like some nightmarish play. The camera gradually edged in closer till both of them were leaning, straining towards one another, speaking directly into the lens, to one another, to us.[…]

When she questioned him on his motivations he was surprisingly open, saying he killed because of 'something that separates you from the common herd….you're in a state of existential shock.' This almost precisely echoes Ian Brady's description of his elevated mental state after committing the Moors Murders. And when Spector leads the police out to the forest, this is another Ian Brady reference, mirroring the time he led the police onto the moors in the 1980s, with media helicopters in pursuit, in the search for Pauline Reade and Keith Bennett. This was a brave move, edging The Fall away from TV sex killings and moving it into the psychological and, of course, the real. Brady is still alive, ranting and complaining in his secure hospital. I believe the echoes of Brady were deliberate and, of course, Brady was paired with a passive, obsessive woman who did as she was bid.”

Joten takaisin kuulusteluhuoneeseen.

- Enlighten me.

- You’re a very self-aware person, Stella. You spend a lot of time observing yourself. You have sex in the head. I doubt that you’ve ever...fully given yourself to anyone. I doubt that you ever truly loose yourself.
- And you have?

Paul viittaa seksuaaliseen kokemukseen, joka ylittää järjen ja sen vaatimukset. Samalla hän - asiayhteys muistaen - näyttää viittaavaan nimenomaan BDSM -henkiseen kykyyn antautua. (Tämä sisältö sanoissa säilyy huolimatta siitä, onko viesti tarkoitettu implisiittiseksi tai jopa subliminaaliksi.) Koska Stella ei ole "antautuvaa tyyppiä", hän ei voisi tietää mistä Paul puhuu. Tai ehkä Stella tietää? Ovelasti hän kääntää puheenaiheen takaisin mieheen ja tiedustelee, kykeneekö mies itse antautumaan - alistumaan. Toisin sanoen Stella ja Paul aloittavat toistensa haastamisen (vaikka epäilenkin sen olevan tarkoitettu katsojan kannalta subliminaaliksi).

- The thoughts, the feelings that I experience are way beyond anything that you could call fantasies. Sounds and colors are more vivid, odours more intense. My skin becomes sensitive to even the slightes of pressure.

Paul sivuuttaa viittauksen alistetuksi tulemisesta ja kuvailee kokemustaan täydellisestä antautumisesta, joka on täydellistä antautumista aisteille. (Näin ollen hän ei ota kantaa "roolikysymyksiin"; kokemus on aistillinen kummallekin osapuolelle silloin kun on kyse täydellisestä antautumisesta koetulle.)

Paul aloittaa helposta, sillä kuka tahansa voi ymmärtää pyrkimyksen “kokea voimakkaasti”, ja jopa muistaa tai vähintään kuvitella tuon ”voimakkuuden” (ja ehkä kaivata sitä itsekin) - ja samalla paheksua “liian rajoittunutta” ja neuroottista suhtautumista itseensä ja elämäänsä.
[Stella on hyvin kylmäkiskoisen ja pidättyväisen naisen - hallitun naisen - perikuva. Selkeimmin tätä kuvaa hänen suhtautumisensa seksiin: edes silloin hän ei heittäydy saati antaudu. Hän pitää vaatteet yllään, miehen allaan ja käsivarren mitan päässä, ja liikuttelee sitten itsensä mahdollisimman eleettömästi orgasmiin. Ihme, että hän ylipäätään kokee sellaista. Ehkä hänen kylmyytensä on hänelle – tai hänen edustamanaan – fetismi? Ehkä Stella on jääkuningatar, joka on yhtä suuri arvoitus kuin Paul itse. Nämä kaksi näyttävätkin, kuten todettua, haastavan toisiaan. Tähän juoneen rakentuu sarjan toinen kantava – ja BDSM –henkinen – teema.]
Paul jatkaa.

- ´The outside world means nothing. Only the interior world is real. It is utterly compelling, compulsive. Nothing can pull you back from the edge. Not laws or threats of punishment, morality, religion, fear of death...All of those things are as meaningless as the life that you’re about to extinguish.
- Tell me about the first time. What was it like?
- It made me sick. The smell disgusted me. The first was the worst and hardest to get over. But a switch had been flicked, a line crossed. Something was done that couldn’t be undone.  Something that seperates you from the common herd. I was ill for four days after. You’re in a state of existential shock. But then you find yourself unchallenged by divine and secular power. ‘Ok. So why not do it again? But better.’ [...]

On siis selkeästi kyse addiktiosta - pakkomielteestä - ja siitä, ettei mikään muu maailmassa ole saanut miestä tuntemaan yhtä voimakkaasti. Kaikki muu on silloin vähemmän merkityksellistä - tai miehen kuvauksen mukaan täysin merkityksetöntä - eikä myöhemminkään mikään vedä kokemuksen vahvuudelle ja vaikuttavuudelle vertoja. Toisin sanoen mies antaa ymmärtää olevansa ”elossa” vain addiktiota tyydyttäessään, mitä - siis ”elossa olemista” - myös aistimaailman voimakas terävöityminen ilmaisee.

On kiinnostavaa havaita, että tila muistuttaa traumaa - myös siltä kannalta, että mies kuvailee olevansa ”eksistentiaalisessa shokissa”. (Tämä myös johtaa ajattelemaan, että mies tuskin on ollut tekohetkellä ns. alter-tilassa tai sivupersoonan vallassa, vaan päinvastoin erittäin läsnä. Siksi tilanne onkin ollut hänelle niin shokeerava.)

Toisin sanoen mies kuvailee, että ainoastaan hyvin traumaattinen kokemus tuottaa hänelle hyvin aistivoimaisen kokemuksen.

Tarkoittaako tämä sitä, että mies saa ”kiksinsä” itsensä traumatisoimisesta, tai tuosta traumaattisesta kokemuksesta selviytymisestä ja itsensä koettelusta, rajojensa ylittämisestä (vähän kuten ekstreme-urheilija voi saada)? Entä luoko trauma häneen missään vaiheessa jonkinlaista alter-tilaa tai -egoa? Aivan varmasti kokemus erottaa, kuten traumoilla on tapana, hänen ”sisäisen maailmansa” - tai osa-aleen siitä - paitsi ulkoisesta todellisuudesta myös muiden kanssa jaetusta yhteisestä todellisuudesta. ” Only the interior world is real . […] Something that seperates you from the common herd.” Näin ollen kyse on väistämättä jonkinlaisesta dissosiatiivisuudesta, vähintään tajunnantilan muutoksesta (jossa kaikki on hyvin "terävää ja elävää").

Mikäli nautintoa tuottaa tilanteen traumaattisuus, tämä tekee miehen harjoittamastaan sadismista paradoksaalista: hän saa masokistisen nautinnon aiheuttaessaan toiselle kärsimystä, ja on ilmaissut ”shokkitilallaan” satuttavansa perimmiltään omaa itseään. (Koska hän kestää tämän koettelemuksen, mitään alter-egoa ei välttämättä synny.) Voiko sen masokistisemmaksi oikeastaan tulla? Kuten mies on aikaisemmin kertonut: “There’s suffering all around us. Why not take some pleasure from it?”

[Tosin ”shokkivaihe” liittyy miehen kuvauksessa ”rajan ylittämiseen”, minkä tähden ensikokemuksen toisintoa ei tule. Mutta ensimmäinen shokkitila ei tästä huolimatta mene koskaan täysin ohitse: miehen kuvauksen perusteella kokemuksen aiheuttama ”ravisuttava maailmankuvan mullistus” on siirtänyt miehen psyykkisesti aivan toiseen paikkaan – sellaiseen, jonne kukaan muu ei voi häntä seurata. Se erottaa hänet muista. Ja kuka tietää, ehkä mies, kokemustaan toistamalla, on pyrkinyt laajentamaan ”sisäistä maailmaansa” yhä enemmän, sinkoamaan itsensä yhä korkeammalle, yhä etäämmälle muista (halveksimistaan ihmisistä)? Ehkä hän etsii itsestään muita rajoja, entistä kauempaa, sellaisia, joiden ylittäminen aiheuttaisi jotakin yhtä järisyttävää? ”[W]hy not do it again? But better.’”

Mitä kaikkea kokemuksen ”paremmuus” (“better”) voisi tässä tarkoittaa? Viittaako mies sillä “estetiikan” täydellisempään hallintaan, vai ehkä kokemuksen yhä voimakkaampaan ravisuttavuuteen? (Missä määrin estetiikan yhä täydempi hallinta korreloi kokemuksen ravisuttavuuden kanssa?) Sellainen - pyrkimys yhä enempään - edellyttäisi yhä voimakkaammille traumoille altistumista samalla, kun toleranssi niiden sietokyvylle kasvaa. Perimmiltään tällainen toiminta päätyy siis kaventamaan sisäistä maailmaa turruttamalla sen ja jättämällä kokijan umpikujaan, koska paluureittiä entiseen ei enää ole. Ja ehkä, jos trauma luo sisäisiä alter-tiloja, sisäinen liikkumatila kaventuu jo traumojen aikaansaamien barrikadien takia ja "integroimisvaikeuksien" takia (mikä puolestaan vaikuttaa "kokemuksen täyteyteen")? Mies kuvaileekin tyydytyksen tulevan myös muista asioista: siitä tiedosta, ettei kukaan muu kykene samaan: “You will never know the almost godlike power that I feel when that last bit of breath leaves a body. That feeling of complete possession.

Miehen kuvailema sadomasokistinen elementti vaikuttaa olevan erittäin ”hard-wired”: henkilö saattaa tuntea luissaan ja ytimissään aiheuttamansa tuskan (eli kärsiä siitä) - mutta hän nauttii siitä, koska se saa hänet tuntemaan voimakkaasti (mikä korreloi hänelle elossaolemisen kokemuksen kanssa [ja ehkä myös kuoleva uhri on kontrastina hänen omalle elämänvoimalleen ja elossa olemiselleen, tekee sen näkyvämmäksi?]). Tällä logiikalla ajateltuna tekoa mahdollisesti seuraavasta ”katumuksesta” tai ”surusta” - "Something was done that couldn’t be undone" - tulee osa nautintoa.

Juuri tämä seikka on BDSM:ssä kinkkisin: siitä, mitä ihmisen pitäisi luonnostaan vierastaa, koska se tuottaa niin vaikeaa tuskaa, on tullut mitä syvimmän kiintymyksen ja halun kohde. Voiko ”piuhoitus” enää olla sen käänteisemmin säädetty?

Jos kyse siis on pohjimmiltaan oman itsensä rankaisemisesta - "I hate everyone and everything including myself. […]  Once a man has achieved contempt for himself, he achieves contempt for all man-made laws and moralities and is truly free to do as he wills." - mikään määrä ”katumusharjoitusta” tai toisten pyrkimyksiä ”herätellä tekijän omaatuntoa” taikka ”tunnetta uhrien ihmisarvosta” ei muuta mitään. (Ennemmin päinvastoin. Ehkä tekijä jopa pyrkii provosoimaan itseään kohtaan tunnettua vihaa ja inhoa, jotta saisi entistä suuremman henkisen kipunatinnon?)

Tätä ilmaisee jo se, että tällainen sadisti hylkää itsensä hylkäämällä (eli tappamalla) uhrinsa, uudelleen ja uudelleen. ”[Y]ou couldn't keep them and now they're gone and you're alone.”

Onkin kuvaavaa, että nämä sanat näyttävät ”osuttavan ja upottavan”. Kun Stella lausuu ne, niiden jälkeen Paul ryhtyy vastahyökkäykseen. Toisin sanoen hän alkaa tuntea tarvetta puolustautua. (Puolustautuminen implikoi aina oman itsensä, etenkin oman sisimpänsä, varjelua.) Ehkä huomautus tuottaa hänelle kipua? Jos tuottaa, kyse ei ole sellaisesta kivusta, joka tukisi hänen fantasiaansa eli tuottaisi hänelle nautintoa. Katsotaanpa siis tarkemmin:

Mikä miehen fantasian ydin on, mistä siinä on kyse? Siinä näyttää kuvauksen perusteella olevan kyse siitä, että hän voisi nousta kaiken ja kaikkien yläpuolelle. (Tämä tulkitaan sarjassa etsivien taholta jonkinlaiseksi ”narsistiseksi jumaluuskompleksiksi”, mutta se näyttää ennemmin olevan kaipuuta ja pyrkimystä olla koskemattomissa, tavoittamattomissa.) Koska maailma kaikesta huolimatta on hänen kokemuksessaan kivun ja tuskan paikka - siis paikka, jossa tuskaa ei voi väistää eikä välttää - ainoa tapa nousta "kosketettuna olemisen" yläpuolelle (eli kivun ja tuskan yläpuolelle) on nauttia siitä, eli huolehtia siitä, ettei tuska voi - eikä kukaan muukaan sillä voi - hallita ja alistaa häntä. (Jos tuskasta tekee nautinnon, siitä tulee eräänlainen palvelija, suorastaan turhake, koska nautinnot ovat "hedonistisia turhakkeita".) Edes hänen oma, suurin tuskansa – hylätyksi tuleminen – ei voi häntä satuttaa, koska hän hallitsee jopa sitä; hän hallitsee hylkäämisen tuskaa nauttimalla siitä ja tuottamalla sitä itse, niin äärimmäistä, ettei kukaan muu voi häntä päihittää (sillä kukaan ei hylkää häntä, sen sijaan hän hylkää, sekä toiset että samalla itsensä).

Niinpä kuulustelijan huomautus asemoi hänet äkkiä toisin: hänet todetaan hylätyksi, ja se on totuus, jota hän voi hallita ainoastaan kuvittelemalla toisin, fantasioimalla toisin. Ja juuri silloin se ei ole mahdollista. Äkkiä Paul siis kokee tuskaa, jota hän ei hallitse.

Näin ollen Paulin reagoinnissa ei siis välttämättä ole kyse valtasuhdetaistelusta hänen ja Stellan välillä, ainakaan pelkästään tai ensisijaisesti, vaan ylipäätään siitä, että Paulin fantasia puhkaistaan, eikä hän enää hallitse tilannetta ja oman tuskansa sääntelyä – ja hän putoaa korkealta. Hänen on suojauduttava. Se on suorastaan psyykkinen refleksi. Niinpä valtasuhdetaistelusta on kyse vasta toissijaisesti: kipu alistaa hänet; Stella alistaa hänet. Paul kokee olevansa haastettu.]

Kokemus, jonka mies kuvailee, on ollut hänelle kokonaan toinen maailma, mielentila, jonka mies kertoo aistineensa ravisuttavana ja - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin – ylevöittäneen hänen ihmisyyttään mullistamalla hänen kokemuksensa ihmisyydestä ja olemassaolosta. (Tarkoittaako mies, kuten hänen kuvauksistaan voisi päätellä, että hän on tuntenut jonkinlaista vapautta? Siinä tapauksessa kyse saattaa juurikin olla edellä kuvatusta ”tuskan käsittelytavasta”, tuskan otteen yläpuolelle pääsemisestä.) Toisin sanoen Paul on käyttänyt uhrejaan välineinä nostaa itsensä sellaiseen olemassaolon tilaan.

Jos mies kuitenkin ”halveksuu kaikkia ja kaikkea”, miksi hän siitä huolimatta hoivaa uhrejaan heidät tapettuaan? Miksi hän antaa vainajien ruumiille eräänlaisen arvon ja arvokkuuden: ”kauneuden”?

Perinteisesti tätä on tulkittu elokuvissa ja sarjoissa - joissa mainittu käytös pyritään siis palauttamaan ”todenmukaisiin faktoihin” - jonkinlaisena ”sovituksen eleenä” tai ”katumusrituaalina”. Tätä ehdotetaan tässäkin sarjassa: “So why the washing? He likes a clean scene. […] But the washing is more than that, isn't it? It's more than cleaning up, more than destroying evidence. He needs them clean for the posing. Does he wash them in the bath? Does he get in with them? Bathe with them? Maybe. Cleans himself, too. Are you thinking there's a religious dimension? What do you mean? Purifying. Washing away their sins, his sins, I don't know.”

Jos tulkitsemme sarjan tapahtumia BDSM:lle johdonmukaisena, rituaali saattaa olla ilmaus sadomasokismin eräästä ”lainalaisuudesta” (josta etenkin Anne Rice kirjoittaa fiktiossaan): kaikesta nöyryyttämisestä ja riistämisestä ja alentamisesta huolimatta kyse ei ole arvokkuuden riistosta per se (koska se veisi ”isännän” omaisuudelta ”arvon”). Niinpä uhria käsitellään "protokollan velvoittamalla tavalla" sen arvo ja merkitys tunnustaen. Ehkä mukana on myös, kuten jo edellä pohdin, halua ”palkita” tuotetusta tyydytyksestä?

Entä miksi mies kykenee rakastamaan tytärtään ja tuntemaan suojelunhalua lapsia kohtaan? Onko mies ristiriitainen, vai onko hänen hahmonsa ja vuorosanansa rakennettu keskenään ristiriitaisista aineksista? (Vai voidaanko kaikki kuitata sillä, että ”epätasapainoinen mies tuskin tuottaa kovin ymmärrettävää ja järjellistä ajatuksenjuoksua"…?)

Mies vastaa kysymykseen itse, tavallaan, runossaan: ”…falls the shadow”. Varjo on aina valon aikaansaama. Niinpä ilmaus kuvannee liikettä "valon" ja "pimeyden" välillä: tietoisen ja tiedostamattoman välillä, "hyvän" ja "pahan" välillä, ulkoisen ja sisäisen todellisuuden välillä; niiden kahden maailman välillä, joihin Paul on asettunut asumaan.

Hänen varjomaailmansa hallitsee hänen fantasioitaan, joiden hän sallii kulkea ”rajan yli” hänen todempaan todellisuuteensa ja takaisin. Hän on varjomaailmansa, peilimaailmansa vanki. Mutta koska peilimaailma on pelkkä paralleeli, se ei romahduta ”todellista” maailmaa vaan tarvitsee sen, tarvitsee dualistisen käänteisyyden (koska "peilimaailma" on se).

Toisin sanoen varjomaailma on ”tasapainossa” itsensä kanssa vain, jos se on oppositiossa ”valon maailmaan”: ainoastaan ”valon maailma” voi oikeuttaa ”varjomaailman” olemassaolon. Ehkä juuri siksi Paulin muu elämä, jota voi helposti pitää pelkkänä kulissina, näyttää olevan hänelle yhtä tärkeä ja yhtä todellinen. Tämä ”tasapaino” tarkoittaisi myös sitä, ettei näitä kahta voi koskaan yhdistää toisiinsa: ne syntyvät erossa toisiinsa. Samalla tämä ero pitää varjomaailman aina poissa "ulkopuolisten" näkyvistä, paikkana, jonne vain Varjo voi kuljettaa. (Ei olekaan ihme, ettei Stella koskaan seuraa Paulia sinne – ainakaan toisen kauden loppuun mennessä.)

- Tell me about [your second victim].
- With [her] I took it to another place. I spent time with her after, washed her, dried her, put her back to bed, photographer her. An elevated aestheticism, if you like.

Stella ei seuraa miestä sinne minne tämä haluaisi hänet johdattaa: “to another place”; Stella ei halua suostua miehen katsomukseen ja antaa tämän määritellä sitä, mistä on ollut kyse. Stellalla on oma vahva kantansa asioihin: "Treating her like a doll, like a mannequin?"  Tällä Stella ilmaisee, ettei mies suinkaan ole “ylevöittänyt” mitään, vaan päinvastoin “alentanut” poistamalla naisten ihmisarvon ja hengen dehumanisoimalla nämä esineiksi.

Ja aivan oikein: mies kertoo viettäneensä aikaa naisen kanssa, ei naisen ruumiin kanssa. Toisin sanoen nainen on alusta asti ollut hänelle esineen, välineen asemassa. Naisen ruumis on yhtä kuin nainen itse.

["To another place" viitannee tässä myös siihen, ettei Paul voi enää toistaa ensikokemustaan, ravisuttavaa mullistusta; merkitys on haettava muualta.]

- Tell me, do you speak to them, to the women that you torture and kill? Stella kysyy.
- No.

Nähtävästi Stella haluaisi tietää, kuinka syvällä mies on fantasioissaan: missä määrin uhrit ovat olleet pelkkiä miehen sisäisen maailman nappuloita ilman omaa sielua, pelkkiä näytelmän nukkeja, joita mies saisi hallita niin täydellisesti kuin osaa; sen sisäisen maailman nukkeja, jonka mies kertoo noina hetkinä olevan hänen ainoa todellisuutensa, joka sulkee ulkopuolelle kaiken muun. Onko näille ”nukeille” kenties jopa vuorosanat: kuvitteleeko mies ”nukeilleen” jonkinlaisen sielunelämän; kuinka pitkälle näihin naisiin miehen halu ja kuvitelma ulottuu? (Tai...hetkinen. Stella viitannee uhreihin ennen tappoa. Siinä tapauksessa puhumattomuus voi olla halua tilanteen hallintaan, uhrien kokeman pelon voimistamiseen, tai halua henkiseen etäisyyteen. (Jos kyse on halusta henkiseen etäisyyteen, siinä tapauksessa miehen teko, jonka Stella tulkitsee tavalla, "what could be more intimate than that?", on joko puhumattomuuteen nähden paradoksaalista tai ilmaisee halua sellaiseen yhteyteen, jota sanat häiritsevät ja joka voidaan kokea vain sanojen takana...alitajuisessa pimeydessä.) 

 - Do they die slowly?

- Yes.
- […] Keeping them suspended between life and death?

- Yes.
- Binding them first?
- Yes.
- How long do you torture them? Do you inflict sexual acts upon them?

- I'm not a rapist.

Tämä erottelu tuntuu olevan Paulille hyvin tärkeä. Stella huomaa sen.

-You violate them. You're a rapist.
- I perform no overt sexual acts on my victims.
- You are driven by sexual fantasies and you act out with force.

Mies alkaa sulkeutua. Stella palaa hieman takaisin, aiheeseen, josta mies oli halukas keskustelemaan.

- Tell me about these rituals that you perform. About the washing and drying, painting of the nails, the putting back to bed.
- What is there to tell?
- Do you take and keep souvenirs?
- What do you think?
- I think a lock of hair. And you don't just photograph them, you also film them, acting as your own pornographer.

Tell me, how does it feel afterwards?
- Renewed, mies vastaa, mutta ei enää yritä selittää itseään.
Stella haluaisi toisenlaisen vastauksen:
- Guilt? Shame? Remorse? Fear? You must feel fear?

Stella provosoi mieheltä reaktioita. Tilanteesta näyttää tulevan hänelle yhä selkeämmin valtataistelu, jossa hän pyrkii sinnikkäästi niskan päälle. Ehkä hän ajattelee, että osoittamalla miehelle ”kaapin paikan”, oikeat valtasuhteet ja asioiden mittasuhteet, hän voisi yrittää suostutella (tai painostaa) miehen samoihin realiteetteihin omiensa kanssaan. (Myöhemmin hän toistaa miehelle tämän olevan pidätetty, tavalla, joka antaa ymmärtää, ettei koe miehen aivan ymmärtävän tai hyväksyvän tilannettaan: että mies on alistettu, että peli on pelattu.)

Paul ei kuitenkaan näytä olevan helposti syyllistettävissä. Niinpä Stella jälleen käyttää hyväkseen tietoa miehen herkistä kohdista:
- So tell me, did [another victim] represent perfection to you?
- Perfection?
- Aesthetically.
- Maybe.
- But she was pregnant.

Tällä taktiikallaan Stella myös, mitä ilmeisimmin, haluaa osoittaa miehen käsityksen “esteettisyydestä” olevan pelkkä fantasia, joka sotii jopa miehen omia, vielä humaaneja käsityksiä vastaan. (Ehkä Stella haluaa saada miehen kumoamaan käsityksensä ”esteettisyydestä” ja siten heikentää addiktion voimaa?)

- You wrote that you feel protective towards children. Why do children have protective status in your world when someone like [one of his victims] doesn't? Where does your sentimental view on childhood come from?
Paul ei vastaa. Ehkä hän ajattelee Stellan yrittävän ainoastaan pistellä häntä, hyökkäillä häntä vastaan ja väännellä hänen sanojaan hallitakseen hänen todellisuuttaan, vaikuttaakseen hänen kokemuksiinsa ja osoittaakseen oman valtansa, pakkovaltansa? Ehkä Paul ajattelee, että on turhaa selittää mitään, kun Stella on haluton johdateltavaksi ja tulkitsee häntä ainoastaan itse valitsemastaan lähtökohdasta? Ja sinne, missä Paul on, Stella ei kuuna kullan valkeana osaisi tai haluaisi kulkea. ”I think you’re struggling to understand things that are way outside your experience. […]I live at a level of intensity unknown to you and others of your type.”
Stellan tarkoitus näyttää olevan luoda miehen uhreille tämän silmissä sellainen ihmisarvo, joka lapsilla on miehen maailmankatsomuksessa, ja siten saada mies syyllistymään ja katumaan. (Mutta jos ja kun Stella tietää, ettei miehen ilmaisema addiktio synny eikä katoa hetkessä, kuinka hän voi olettaa sellaisen syyllisyyden ilmaantuvan mistään, tai maailmankatsomuksen jäsentyvän uudelleen kuin sormia napsauttamalla? Vai ajatteleeko Stella, että mies saattaa potea jonkinlaista epävakautta tai ”tunnelukkoa”, jolloin hänen empaattinen puolensa saattaisi ilmaantua jostakin ja syrjäyttää silkasta musertavan syyllisyyden voimasta ”addikotoutuneen Paulin” – ja saada miehen tajuamaan tekojensa hirvittävyyden? Joka tapauksessa Stella tietää, että Paulilla on humaanimpi puolensa, ja hän yrittää käyttää sitä väylänä Pauliin tunteisiin.)

Niin tai näin, koska Stella ”hyökkää” Paulin uskomuksia vastaan, lopputulos voi olla ainoastaan torjunta tai yhteenotto.

Paul vetäytyy. Stella on kuitenkin sinnikäs. Hän ei halua päästää Paulia otteestaan.
- How does it accord with the truth of your own a tale of abandonment and abuse?
Stella haluaa selvästi saada Paulin muistelevan omaa lapsuuttaan. Ehkä Stella ajattelee, että lapsia kohtaan tunnettu suojelunhalu ilmaisee Paulin omaan lapsuuteen liittyviä suojelluksi tulemisen tarpeita ja muita tärkeitä merkityksiä; ehkä niiden kautta miehen voisi saada katselemaan tekojaan ja itseään humaanimmin (ja alkavan tuntea katumusta, jopa myötätuntoa uhrejaan kohtaan? [Mutta ehkä Paul on jo tuntenut ja osoittanut sellaista myötätuntoa jota osaa: hän on pessyt ja "kaunistanut" uhriensa ruumiit, ja siten antanut niille ”arvoa” huolimatta siitä, että teolla on ollut myös toinen, vain Paulia itseään palveleva tarkoitus.])

Samaan aikaan Stella vetää toisestakin narusta: miehen suhteesta teiniin. Tytöllä on selkeästi jotain merkitystä miehelle. Ehkä sen kautta voisi ujuttautua syvemmälle pinnan alaiseen ja saada yhteyden miehen tunteisiin… [On kaiken kaikkiaan kuvaavaa, kuinka sinnikkäästi Stella yrittää päästä käsiksi miehen tunne-elämään. Tämä antaa ymmärtää, että miestä liikuttelevat ja addiktioita hallitsevat voimat asuvat Stellan käsitysten mukaan siellä. (Tähän nähden kuvaavaa on sekin, kuinka emotionaalisesti etäinen ja eleetön Stella itse haluaa olla. Ehkä hän siis projisoi: hän tietää omasta kokemuksestaan, että tunteisiin käsiksi pääsemällä voi hallita toista. Kuten Paul, ehkä Stellakin haluaisi olla koskemattomissa? Stellan motivaatio näyttää kuitenkin pyörivän valtasuhdekysymysten ympärillä - mikä tulee sarjassa useammankin kerran esille feminismin hengessä - kun taas Paulin motivaatio näyttää olevan ”henkilökohtainen tuskankäsittely”.)

 - [Katie is] a child, surely, and yet you performed a sex act on yourself for her. She recorded it. What could you possibly gain from corrupting her? And how is that being protective of children?

Mies ei vastaa. Stella jatkaa rinnastamalla miehen uhrit tämän omaan tyttäreen.

- What did [one of the victims] ever do to make her a potential victim when, say Olivia is not?
- She's my daughter.
- All of your victims are daughters,
Stella toteaa ja ilmaisee, että Paulilta on ristiriitaista pitää ”tytär-perusteluaan” itsestään selvyytenä oman tyttärensä kohdalla, mutta täysin merkityksettömänä muiden ihmisten aikuisten tyttärien kohdalla.

Mutta koska tappo on Paulille seksuaalinen teko, ero oman tyttären ja muiden ihmisten aikuisten tyttärien välillä lienee sama kuin seksin harjoittamisessa yleensä: samaan tapaan kuin muut ihmiset eivät harrasta seksiä omien tyttäriensä kanssa, ei Paulkaan sensualisoi väkivaltaa oman tyttärensä suhteen.

Stella ymmärtää tapon on kuitenkin tappona. Niinpä hän ei tee eroa sen suhteen, onko kyse Paulin tyttärestä vai jonkun muun tyttärestä. (Ehkä Stella haluaa korostaa tätä realiteettia Paulille olemalla tässä yhteydessä tarkoituksellisen ymmärtämätön tapon seksuaalisesta luonteesta. Lisäksi tappo merkitsee Stellalle aina jonkinlaista vihanilmausta.)

Hieman yllättäen - tai kenties ei sittenkään niin yllättäen - Stella alkaa käydä aggressiiviseksi. Hän haluaa haastaa riitaa naisten asemasta.
- Where did your hatred of women come from?
Samalla Stella lankeaa heikkouteensa: ylimielisyyteen. Hän ryhtyy tietämään asioista miehen puolesta. Toisaalta hän voi perustella kätöstään tarpeella saada mies ymmärtämään oma alistettu asemansa - omaksi parhaakseen ja kaikkien eduksi -, mutta toisaalta hän samalla haastaa miehen valtasuhdetaisteluun ja estää paitsi yhteistyön, omat mahdollisuutensa ymmärtää miestä yhtään paremmin. (Sellainen lienee häiritsevää tilanteessa, jossa yksi uhreista on vielä kadoksissa ja hänet pitäisi löytää madollisimman pian. Mutta ehkä Stella tietää mitä tekee: ehkä miehen alistaminen tuottaa nopeammin hedelmää kuin hänen itsekeskeisyytensä ruokkiminen?)

[Stella on huomauttanut naisen asemasta feministisessä paatoksessa jo aikaisemmin, sillä kertaa kollegalleen, joka on myös hänen entinen seksikumppaninsa: ”Man fucks woman. Subject man, verb fucks, object woman. That's ok. Woman fucks man. Woman subject, man object. That's not so comfortable for you, is it?” [On merkillepantavaa, että Stella jättä verbin, "fuck", pois. Toisin sanoen tässä annetaan ymmärtää, että Stellalle seksissä on ennemmin kyse miehen objektivoimisesta kuin seksuaalisesta halusta (saati nautinnosta) sinällään.) Kohtauksessa Stella myös osoittaa harvinaisen köyhää tunneälykkyyttä teeskentelemällä, ettei hän muka tiedä miehen puhuneen mustasukkaisuudesta käsin: mies ei ota kantaa naisen asemaan, vaan omiin loukattuihin tunteisiinsa (koska ei pidä siitä, että Stellalla on muita rakastajia, etenkään, kun on itse tullut torjutuksi). Tällainen esittää Stellan edustaman feminismin uhona, josta on tullut itsetarkoituksellista, ja joka on siksi menettänyt kykynsä käsitellä oikeita kysymyksiä ja kohdata todellisia tilanteita.]

Stella on siis lakannut kuuntelemasta.

- I don't hate women. I hate everyone and everything including myself, Paul vastaa.

Stella pyrkii osoittamaan miehen perustelun virheellisyyden, ja mainitsee miehen oman tyttären nimeltä. Tällä hän pyrkinee osoittamaan, ettei mies ole perustelussaan totuudenmukainen ja johdonmukainen: he molemmat tietävät, että mies rakastaa tytärtään.
Paul ei kuitenkaan takerru Stellan osoittamaan epäkohtaan. Hän puhuu laajemmista asiayhteyksistä.
- Once a man has achieved contempt for himself, he achieves contempt for all man-made laws and moralities and is truly free to do as he wills.
Mutta Stella pudottaa miehen takaisin maan pinnalle:
- You're under arrest, you're going to prison. In what sense are you free?


Paul tuntee olonsa jälleen haastetuksi, mitä ilmeisimmin, sillä hänkin alkaa käydä yhä ylimielisemmäksi (eli etäisemmäksi) ja hyökkäävämmäksi (eli alistamishaluiseksi). (Ehkä Stella on halunnut provosoida miehestä juuri tällaisen reaktion osoittaakseen tämän todellisen luonteen? Tai ehkä Paul provosoi; ehkä hän sylkäisee suustaan juuri sen halveksunnan, jota tietää Stellan sekä odottavan että vihaavan?)
- I live at a level of intensity unknown to you and others of your type. You will never know the almost godlike power that I feel when that last bit of breath leaves a body. That feeling of complete possession.
Samalla Paul haluaa kertoa, ettei Stella suinkaan ole “vallannut” saati “voittanut” häntä; Stella ei tiedä, mitä on ”complete possession”.
- Yes, you felt empowered, invincible even, but you're under arrest. Maybe you did possess your victims but you couldn't keep them and now they're gone and you're alone.
- Fuck you!

- It's an addiction like every other. It's an addiction that needs to be fed. It's an addiction that enslaves you.

Nyt Paul haluaa paljastaa ja alentaa Stellan niin täydesti kuin osaa, repiä padon tämän sisältä auki ja vyöryttää sen pitelemän voiman musertavana naisen ylle. Hän haluaisi antaa Stellan hukkkua kaaokseen vallantunteidensa kanssa.

- How is that different from the many and varied compulsions that drive you? Your obsession with your father? His looks, his eyes, his voice, his skin, his smell.
Are you sure that way back, beyond your ability to truly remember, are you sure that he didn't possess you? Little Stella in the night make you his?
It reads that way to me. If he didn't, you sure as hell wanted him to.
- The
[x] kill was tainted, so you moved against [the newest one]. Moved way too soon. And you got yourself into a fight.

(Stella ei siis jää yhtään huonommaksi: hän haluaa osoittaa, että Paul itse elää sisäisessä kaaoksessa, minkä tähden mies ei hallitse itseään; miehellä on jo kauan ollut hallitsemattomia yllykkeitä, joista liian nopea eteneminen ja tappeluun joutuminen ovat olleet eräs osoitus. Koska Stella käyttää tätä "vastahyökkäyksenä", hän ilmaisee ymmärtäneensä paitsi Paulin pyrkimyksen saada hänet pahasti pois tolaltaan, myös sen, että koska Paul piti sanojaan tehokkaana satuttamistapana, asia - tolaltaan joutuminen - on siis miehelle itselleen arka aihe. Niinpä Stella tekee tiettäväksi, että se, mihin tilaan Paul yritti hänet ajaa, on jo Paulin todellisuutta. Kuinka Paul siis voisi kuvitella muka hallitsevansa häntä?)
- I think that's called changing the subject.
- Maybe.
- You couldn't call it a fight it was more of a mismatch. He came into the room, I was strangling his sister. Armed with a heavy piece of wood the best he could muster was a blow across the back.
What kind of bourgeois nonsense, the influence of parents, teachers, the church, police officers, contrives to make you incapable of crushing another man's skull even to save your sister! In that moment, his squeamishness, whatever the fuck, in that moment, he sealed his fate and he should have sealed hers. […] Don't pretend that you care about him. […]

(Paul huomauttaa, hyvin kiinnostavasti, ettei Stella, listatessaan uhrien nimiä, maininnut tapetun miehen nimeä lainkaan. "What's one more man to you, more or less? Let men perish. Who gives a fuck?"

[Tässä yhteydessä on jälleen kiinnostavaa tarkastella "kaksoispuhetta": "Let men perish" viittaa ihmisiin yleensä - vaikka muotoilu onkin vanhahtava ja feminismin kieltämä. (Esiin vedetyn feministisen kannan lienee tarkoitus ohjata ajatukset radoille, joissa kukaan ei kuule mitä todella sanotaan. Ylipäätään sarjan tapa käytellä feminismiä on provsoivaa, jopa tahallisen harhauttavaa, etenkin, kun se on valittu edustamaan "ihmisoikeuksien" puolestapuhumista. Myös mainittu artikkeli, kritiikki, jota kirjoitukseni alussa käsittelin, keskittyy ennemmin kysymykseen "naisen asemasta" kuin "mustasta BDSM:stä".) Kun Paulin sanojen sisältöä tulkitaan näin, voidaan ajatella, että hänen vuorosanansa on osoitettu katsojille yleensä - mutta "subliminaalisti", tietoisena psyyken suorittamasta automaattisesta sensuroinnista. Niinpä näkyville voidaan asettaa mitä tahansa ja samalla kätkeä se näkyvistä, koska kukaan ei kuitenkaan tajua... Sama koskee näitä vuorosanoja: "Why the fuck are you watching this? You sick shit. What the fuck is wrong with you?!" Paul puhuu suoraan kameralle tallenteella, jonka Stella näyttää miehelle kuulustelutilanteessa. "Who were you talking to? Yourself? Me? People who like to read and watch programmes about people like you?", Stella kysyy. Paul ei vastaa. (Miksi näin tehtäisiin? To mock people. Sellainen näyttää olevan yllättävän keskeinen "huvitus". Myös Paulin hahmo ilmentää tätä: useaan otteeseen hän, käyttäytyessään suorastaan julkean suurta pokkaa osoittavalla tavalla, "pistää halvalla" jokaista, joka ei "näe", "tunnista" häntä.)])

Takaisin dialogiin. Kuvauksessaan Paul erottelee "seksuaalisoidun tappamisen" muusta tappamisesta, vähän samaan tapaan kuin sadomasokistinen, sensualisoitu kipu eroaa muusta kivusta. (Samalla Paul ilmaisee ylipäätään kykynsä tappaa toinen ihminen, ja perustelee tappamista eettisesti, hieman kuten sodankäynnissä perusteltaisiin). Yhteydestä tulee esille sekin, että vihasta ja inhosta tappaminen on Paulille täysin eri asiaa kuin seksualisoitu tappo - ja jäljet ovat olleet sen mukaiset. Halveksimansa uhrin Paul on lisäksi jättänyt sotkun keskelle häväistynä, mikä osoittaa, että seksualisoidun tapon uhreja hän sen sijaan "arvostaa".

Stella on kuitenkin tulkinnut tämän "profiilista poikkeavan käytöksen" ensisijaisesti hutiloinniksi ja "tunteiden valtaan joutumiseksi", merkiksi otteen lipsumisesta. (Jos otetaan huomioon Paulin oma kuvaus tilastaan - feeling "unchallenged" - ja Stellan jo aikaisemmin profiloima "progressiivisuus", kenties Paulin liian nopea siirtyminen uusimman uhrinsa luokse ja tilanteen tavanomaista varomattomampi käsittely liittyi hänen tarpeeseensa tai haluunsa haastaa itseään? Toisaalta hän oli myös ilmaissut halunsa lopettaa - jota sitäkin voi hänen tilanteessaan varmasti pitää haasteena - jolloin Stellan arvelut voivat hyvin pitää paikkansa: tarpeen aiheuttama paine kerääntyy ja yllykkeet vievät lopulta voiton.)

"We're done here. You've got everything you need from me."

* * *

Kun on kyse sadomasokistisesta vireestä, yllä kuvattu valtasuhdetaistelu saa omanlaisensa merkityksen. Niinpä ei olekaan ihme, että Paul uhoaa Stellalle kuulustelun lopuksi:

"But be aware, it's not over between us. In fact it's just begun."

Toisin sanoen kumpikin haluaisi alistaa toistensa, ja Paul alkaa suhtautua Stellan reagointiin uhmana. Kumpi siis on lopulta isäntä, kumpi on orja? 

Subliminaalin viestinnän kannalta on merkillepantavaa, että Stella saapuu kuulusteluun punaisessa ("scarlet") jumpperissa. (Kuinka epäammattimaista! Kuinka juonellisesti epäuskottavaa! Stellan asemassa oleva etsiväkö ei muka olisi tullut edes aavistaneeksi sitä, että saattaisi ratkaisevassa kuulustelussa joutua miehen kanssa kasvotusten, vaikka on ollut tämän ainoa henkilökohtainen ja vapaaehtoinen kontakti, ja tietää - miehen profiloineena - että tällä on tarve hallita tilannetta? Stellan älykkyydellä ja kokemuksellako varustettu ei olisi edes varautunut sellaiseen? Jos sarja pyrkii realismiin, virhe on merkittävä. Mutta en usko sen olevan virhe.) 

Lisäksi Stella tekee alistamisesta fantasioivan seksuaalisadistin edessä parhaansa uhotakseen, kuinka vaikeaa hänet on alistaa - siis uhoilee näin miehelle, joka on kertonut, kuinka "unchallenged" tämän olo on...?

Subliminaalia viestintää on runsaasti myös dialogin kaksoispuheessa:

"You've got everything you need from me", Paul toteaa Stellalle. Everything you need. From me. Katsojillehan on juuri kerrottu, että Stellan unipäiväkirja paljastaa most "deepest and darkest desires"...

Tällaiseen vireeseen vihjaillaan muutoinkin. Esimerkiksi kollega huomaa ilmassa pian jotain poikkeavaa:

- You suggested I was like Spector. What did you mean by that?
- I meant what I said: similar age, similar looks.
- Not anything more?
Like?
Something deeper. Deeper in his nature that you see reflected in me somehow.
- So you remind me of Spector?
I fuck you therefore I fuck Spector? Is that where this is going?

- It's a thought.
- Well, a repellent one.
- Would it be so odd? There's something fascinating about him. A strange allure. […] He might fascinate you.
- I despise him with every fibre of my being.

Ottaen huomioon, että Stella on etsivä, hänen pitäisi olla hyvinkin kiinnostunut Paulista jo ammatillisen kunnianhimonsa takia (mitä hän toki onkin: hän haluaa saada tietää ja ymmärtää. Miksi hän ei myönnä edes sitä?) Stella torjuu väitteet kiinnostuksesta, jopa pienimmän mahdollisuudenkin sellaiseen, ja sortuu hyvin totalisoivaan – ja siksi epäuskottavaan – näkemykseen. Stellan osoittama inho tuo intensiteetissään ja korostetussa eleettömyydessään mieleen demonstroidun inhon, minkä tähden se viittaa johonkin torjuttuun (ja siksi kätkettyyn): miksi korostaa ja todistella mitään ”itsestään selvää”? Ehkä Paul todellakin kiehtoo Stellaa. Sadomasokistisen jännitteen virittelyä siis. Mitäs Stellan unipäiväkirjan todettiinkaan kuvaavan... "deepest and darkest desires".

[Stella on hyvä samaistumiskohde moralisoivalle katsojalle, "kunnon ihmiselle", joka sensuroi itseltään sarjan provosoiman BDSM -henkisen viehättymisen: Stellalla on asioihin hyvin oikeudenmukainen, humaani ja moraalisesti oikeamielinen kanta, sekä syvä velvollisuudentunto ja itsekuri. Ja vaikka Stella on pehmeä - hänet kuvataan usein liikuttuneena uhritarinoiden äärellä - hän ei ole vietävissä oleva pehmo: hän osaa pitää puolensa ja laittaa vastaan sekä puolustaa oikeutta.

Tästä syystä onkin kiinnostavaa, kuinka paljon Stellan hahmolla triggeröidään. Ja se voi olla hyvinkin tehokasta. Stella nimittäin edustaa torjuntaa, kulissia, jonka takaisen todellisuuden voi suorastaan ladata kätketyillä haluilla. Stella on kuin edellä kuvatun pastamainoksen äiti ja lapsi, ja se, mitä hän viestittää, on mainoksen iskulause - paitsi ettei katsoja hevin tajua sen sisältöä.

Lisäksi Stellan pidättyvyys, kontrastoidessaan kaiken halun ja esittäessään aistillisen haluamisen "heikkoutena", tekee helposti karhun palveluksen halujen välisille eroille (ja halun sublimoinneille): koska Paulin hahmo osoittaa, että halut ovat vaarallisia, on merkillepantavaa, että hänen oppositioonsa on asetettu äärimmäisen pidättyväinen nainen, 'next best thing to selibacy'. Tämä viestittää, että 'halut ovat haluja, ja niille joko antautuu tai ei antaudu' (ja jos ei halua "seurata halujensa tietä pimeään", niistä olisi parasta pysytellä kokonaan erossa). Että olisi siis tehtävä valinta "valon" ja "pimeyden" välillä. Niinpä silloin, kun lopulta päästään esittämään teesi, "haluaminen on hyvästä (tai halun toteuttaminen on välttämätöntä)" (mikä on suurimmalle osalle katsojista itsesäänselvyys), päästään vyöryttämään paljon sarjan kuvailemaa BDSM -tematiikkaa sisään eli liittämän niitä "(sallittuihin) haluihin". (Tähän viittaa vihjailevasti jo Stellan sisälleen kätkemät "tummat halut".)]

Vaikka Stellan viehtymys pysyy kätkössä, Paulin viehtymys on ilmeistä:

Stella ainakin kiehtoo Paulia (nähtävästi juuri siitä syystä, että Stella on kiinnostunut hänestä ja yrittää hänen niskansa päälle).

Sarjan loppumetreillä, jonkin aikaa ennen kiinnijäämistään, Paul on ollut Stellan huoneistossa täsmälleen samoissa puuhissa kuin uhriensa kanssa: hän tutkii paikkoja, sivelee alusvaatteita ja etsii jotakin… sopivaa. ”It's about power and control. And the thrill. It thrills him to stalk these women. To break into their houses, to take their underwear. It's about intimacy. [...] It's like an art form to him. […] They're playthings to him. […] He's creating his own pornography. [...] [T]he sexual release comes afterwards.”

Löydettyään Stellan intiimit kirjoitukset Paul istahtaa naisen sängylle. Miehen kasvoille leviää hymy.

Niinpä Stella pian löytääkin unipäiväkirjastaan yllättäen uuden merkinnän:

"Oh, Stella, how revealing. How exposing. It's all in these pages. Sweet little Stella missing her daddy, lost and alone. Sexy Stella, expressing her deepest, darkest desires. Stroppy Stella, angry and misunderstood, 'lashing out against the world of men.

Oh, Stella Gibson, how well I know you now."

Stellan ja Paulin suhde vedetään siis sadomasokistisen perusvireen äärelle.

(Oho, en ollut tajunnut kuinka ilmeinen tämä teema tai vire sarjassa on... Se tuodaan hurjan selkeästi esille kakkoskauden teasereissä ja trailereissa.

Niiden sisällössä on muutakin häkellyttävää: "Murderer within reach"... "Are you ready to embrace darkness?" Kuinka sopivaa, että Paulin kerrotaan tehneen vapaaehtoistyötä "Suicide Help Line"ssa. (Jos ei tietäisi paremmin, luulisi sarjan tekevän ehdotuksia...))

(Kaiken lisäksi, mitä vielä tulee Stellan ja Paulin suhteeseen, toistaiseksi viimeisen jakson lopussa, Stella osoittaa olevansa vähemmän viileä lady pelätessään Paulin kuolevan. Lisäksi tilanteessa esitetään Paulia kiihottanut asetelma käänteisenä: tällä kertaa nainen pitelee Paulia elämän ja kuoleman rajalla.)

Mitähän kuviosta vielä kehitellään?

Jamie Dornanilla on, muuten, erittäin miellyttävä ääni.
* * *
Lopuksi ajatukseen Varjomaailmasta.
Kun puhutaan ihmisen psyykestä, Varjomaailma tarkoittaa alitajuisten voimien asuinsijaa (jossa ihmisen Varjo tai Varjot asuvat). Sitä voidaan nimittää myös ”peilimaailmaksi” silloin, kun nämä voimat ymmärretään muulle tietoisuudelle vastakkaisiksi tai käänteisiksi. Tällöin tiedostamattomasta tulee tietoisen oppositio, mitä kuvataan pimeyden ja valon vastaparilla. (Tästä syystä ”pimeys” rinnastuu mytologioissamme aina ”paholaismaisuuteen”.) Tässä käsityksessä kaikki alitajuinen - tiedostamaton ja ”pimeä” - on aina jotakin torjuttua ja kiellettyä, tai jotakin ”pahaa” tai ”likaista”.
Niinpä ”peilin takainen” (”behind the mirror”; tästä on tullut esimerkiksi Phantom of the Operan myötä suoranainen käsite) viittaa aina pinnan alaiseen ja kätkettyyn maailmaan, ja koska on kyse ihmisen psyykestä, on kyse alitajunnasta, tiedostamattomasta tai vähintään alter -tilasta.
The Fall -sarjassa ”varjomaailma” on selkeästi ”peilimaailma”, minkä dualismi ja tapa käyttää oppositioita ilmaisee.
Peilimaailma on ”reversed world” ja viittaa siis käänteiseen (ja sellaisenaan siis oppositioon). Koska - kuten yllä todettu - valo on tietoisen ja tiedostamisen vertauskuva, pimeys puolestaan on tiedostamattoman ja kätketyn, salaisen ja tukahdutetun vertauskuva. Tällainen ”valo” - siis valo dualistisena vastinparina ja oppositiossa pimeyteen - luo aina ”varjon”, eli tiedostamiselta torjutun ja tukahdutetun alueen.
Kun ihminen halutaan, syystä tai toisesta, saattaa kosketuksiin ”kielletyn” ja ”pimeän” (eli ”pahan”) puolensa kanssa, hänet on vietävä ”rajan takaiseen” ja ”pinnan alaiseen”: ”peilimaailmaan”. Tästä syystä peilit ovat esimerkiksi BDSM –”koulutuksessa” keskeisiä, ja tästä syystä näemme FSOG –trailerin eräässä kohtauksessa Anastasiasta vain heijastuksia peilistä. Toisin sanoen Herra Grey on luomassa Anstasialle varjominuutta varjomaailmaan.
(Palaan jossain kirjoituksessani uudelleen ajatukseen ”varjomaailmasta” ja etenkin siitä, kuinka se rakentuu tai rakennetaan. Esimerkiksi Alice Miller on kuvaillut tapahtuman mainiosti.)
Yllä esitetty ajatus asettaa eräät sarjassa lausut vuorosanat kiinnostavaan kontekstiin: ”He was almost like a mirror. He seemed to reflect me back somehow.”
Ja nyt, palatakseni väitteeseen Jamie Dornanin näyttelytyön "subliminaalista funktiosta": kenties hänen hahmonsa - sikäli että Dornan vetää mukanaan "Herra Greyn läsnäolon" - symbolinen funktio on olla ”peilipinta”, jolta liu’utaan "peiliin ja sieltä takaisin"; Varjo, joka lankeaa heijastuspinnalle. "Between...falls the shadow." Shadow between light and darkness. (Okei, se oli hieman vaikeaselkoisesti sanottu...Kuvitellaan että se on runo joka pitää tulkita.)