Phrasing

Kas niin. Pitkästä aikaa. (Olen odottanut inspiraatiota. Nyt se on koittanut.)

Something old, something new

Something borrowed, something blue

Kirjoitukseni runkona olkoot tällä kertaa morsiamen hääpukeutumisneuvoista tuttu fraasi (vaikka kirjoituksellani ei ole kerrassaan mitään tekemistä hääjuhlien tai -pukeutumisen kanssa).

Something old. 

Löysin erään tietokoneeni uumenista hauskan kirjoituksen. (Vanhojen koneideni uumenet ovat täynnään hauskoja kirjoituksia. Niiden asemat ovat täyttyneet aikana, jolloin ajatusmaailmani vielä etsi ääriään ja muotojaan, ja harjoitin niitä kuin kansallisbalettiin kiinnityksen saanut tanssija, toisinaan akrobaattisiin suorituksiin intoutuen.)

Koska minulla on tunne siitä, että löytämäni kirjoitus tulee lopulta katoamaan vanhan romun mukana hiljaa ja jälkiä jättämättä, päätin tallentaa sen tänne – en siksi, että juuri tämä kirjoitus olisi erityisen ”balettipitoinen”, vaan siksi, että se on niin minun näköiseni (silloisen minuuteni, toistakymmentä vuotta sitten). Se on vähän kuin sanallinen valokuva, käsittein valotettu otos mieleni maisemasta.

Tässä ”käsitevalokuvassa” vastailen netistä löytämiini, blogeissa kierrelleisiin kysymyksiin – tosin vain salaa ja itselleni, eräänlaisena päiväkirjamerkintänä. (Olen aina pitänyt kysymyksistä, niiden tekemisestä ja niihin vastaamisesta. Esimerkiksi tällaiset kysymykset ovat minulle ristikon täyttelyyn verrattavaa ajanvietettä.)

Alkaa.

* * *

Ensimmäinen lävistys/tatuointi: 6-vuotiaana sain korvakorut. Muita lävistyksiä ei ole eikä tatuointeja lainkaan, eikä kiinnostustakaan niihin. En ole lapsuuteni jälkeen hyödyntänyt edes näitä ensimmäisiä lävistyksiäni. Henkiset lävistykset ja tatuoinnit ovatkin asia erikseen.

Ensimmäinen luottokortti: Suomalaisen kirjakaupan luottokortti, jonka maksut menevät yhä äidille. Asiaa yritettiin pari vuotta sitten korjata lomakkeella, mutta jonkin oikun takia täysin tuloksetta. Haluaisin lisää luottokortteja. Mutta haluaisin myös selviytyä niiden maksuista. Nykyinen elämäntilanteeni edellyttää lainalla ja luotolla elämistä.

Ensimmäinen vihollinen: En tiedä. Äitini? (Näinhän psykoanalyysissä ajatellaan.) Ei kai kukaan voi olla puhtaasti vihollinen. Ja aina ei voi tietää, kuka on vihollinen tai milloin vihamieliset voimat yllättävät. Mutta ensimmäiset ihmiset, joiden pahantahtoisuuden olen aistinut ja joiden olen ymmärtänyt toimivan paitsi puolestani myös minua vastaan, ovat varmaankin olleet leikkitovereitani tai muita kasvuikäisiä, jotka ovat kiusanneet, suorastaan kiduttaneet minua, aiheuttaneet pelkoa ja ahdistusta. Kaikkien heidän nimiään en tiedä, mutta eräs on [xxx]. Myöhemmin isäni naisystävä tai katkera vanhapiika hevostalleilta, tai muutama turhautunut ja julma opettaja, kuten [xxx] tai [xxx].  [Henkilöä xxx] voi pitää yhtenä pahimmista vihollisinani. Hän hyökkäsi pahemmin minua vastaan kuin kukaan muu ikinä.

Ajatus vihollisuudesta liittyy me-ne -asetelmaan. En usko sellaiseen, en enää.

Ensimmäinen konsertti: Varmaan jokin lapsiperheille suunnattu näytös tai joulukonsertti. Ensimmäinen Konsertti isolla Koolla oli [rock-bändin] konsertti vuonna [xxx] Hartwall areenalla. Se oli heidän nousukauttaan ja minun uudestisyntymääni.

Ensimmäinen artisti jota muistat kuulleesi kodissasi: Ehkä Elvis tai Paul Anka. Isäni suosikkeja. Meillä kuunneltiin kevyttä viihdemusiikkia, koska ”klassiseen musiikkiin tarvitsee keskittyä” – eikä sellaista ”keskittymisaikaa” koskaan järjestetty. Niinpä sain itse löytää klassisen musiikin taikamaailman teini-iässä. 

 Muistan erityisesti myös Abban kappaleen Money, money, money, koska sen äänimaailma oli minusta synkkä, lähes ahdistava. Tunnelma on jäänyt vahvasti mieleeni. Siinä oli jotain kammottavaa ja kylmää.

 Itse pidin rytmikkäästä ja tanssittavasta, melodisesta musiikista (kuten useimmat pienet lapset pitävät, olen huomannut). Muistan erityisesti Carola Häggkvistin Tommy tycker om mig. Se oli tosi cooli.

Viimeisin suudelma: Minulla on yhä se tunne, ettei minua ole oikeastaan koskaan suudeltu. Elämässäni olen suudellut tasan kahta ihmistä, ja ensimmäisen suudelmani sain vasta 20-vuotiaana. Etsin edelleen Suudelmaa, suudelluksi tulemista. Kokeiluja on, harjoitteluja, mutta en edes muista, milloin viimeksi suutelin.

Viimeisin lukemasi kirjaston kirja: Kokonaan lukemani? Vapaaksi henkien vallasta, muistaakseni. Tällä hetkellä luen Brian Weissin kirjaa Many masters, many lives. Tutkimus- ja parapsykologinen kirjallisuus on pitkään ollut ainoaa lajia, jota kirjastosta lainaan. Muun ostan omaksi. Kirjat ovat nykyään hävyttömän halpoja, etenkin kirpputoreilla ja kirjaston poistolajitelmissa. Minulle on kertynyt melkoinen kokoelma, kokonainen oma kirjasto. Sieltä minulla on lukuisia kirjoja kesken. Luen fiiliksen mukaan, palaan kertomukseen, jonka tunnelmiin kulloinkin haluan hakeutua. Lisäksi minusta on kiinnostavaa tarkastella kirjoitustyyliä. Viimeksi jatkamiani kirjoja ovat olleet Itkosen Kohti, Härkösen teokset (Häräntappoase ja Avoimien ovien päivä) sekä Blood and Chocolate. Donna Tartt ja Anne Rice ovat kultteja, heihin palaan usein. Myös Torey Haydenin uusin odottaa.

Viimeisin nähty elokuva: Pianonopettaja ja The Ghosts of Waverly Hall Sanctuary.

Viimeisin puhelu: [en kerro]

Viimeisin soitettu CD: Kokonaan soitettu? Muistaakseni kirjastosta lainattu cd, joku ranskalainen ja Jewelin uusin. Ne soivat itsekseen olohuoneessa, joten en kuullut saatikka kuunnellut niitä paljonkaan. Tällä hetkellä kuuntelen levyjä kirpputorimyyntiä varten. Suurin osa kuuntelemastani musiikista on tietokoneellani. Eniten kuuntelen yksittäisiä kappaleita, en kokonaisia albumeja. Haluan keskittyä kuunteluun.

Viimeisin ärsytys: Ajatus [henkilöstä xxx], siitä, mitä hän minusta ajattelee ja kuinka minuun suhtautuu. Myös epäsiisteys ärsyttää.

Viimeisin juotu juoma: Kahvi ja vesi.

Viimeisin nalkutus: Varmaan jotakin siisteydestä.

Viimeisin vierailtu nettisivu: [Henkilön xxx] blogi.

Olen: syvällinen.

Haluan: elää ohikiitävien hetkien nautinnollisuuden ja kauneuden ja osata kirjoittaa niistä. Ja haluan ymmärtää henkimaailmaa.

Minulla on: Paljon kirjoja, paljon sanoja ja ajatuksia. Ja kyky rauhoittua tunnelmaan.

Toivon: [en kerro]

Vihaan: Huomauttelua, saarnaamista, moittimista, hoputtamista ja pakottamista. Velvollisuuksia ja vaatimuksia, jotka kaventavat oman tilani tai ahdistavat, sekä odotuksia ja oletuksia, jotka luokittelevat minua kielteisesti tai tavalla, josta en tunnista itseäni. Kaikkea, mikä saa oloni tuntumaan kurjalta ja riittämättömältä, huonolta ja surulliselta, epäonnistuneelta, omituiselta ja hyljeksityltä. Vihaan tunnetta siitä, etten saa tehtyä mitä haluaisin enkä tavalla, joka tyydyttää.

Kuulen: Tietokoneen huminan ja pörinän, näppäimistön naputtelun. Ajatukseni.

Pohdin: Sitä kuinka aika kuluu ja pelkään sen valuvan käsistä. Pohdin tätä paikoilleen jokseenkin surullisesti ja ahdistavasti jämähtänyttä tilannettani, arkeani. Velvollisuuksia, joita pitäisi tehdä, mutta jotka tuntuvat hyvin vastenmielisiltä. Ja kirjoittamisen ihanuutta ja ahdistavaa vaikeutta.

Rakastan: Vietteleviä tunnelmia ja kaikuja, joista tarinat syntyvät. Kahvia ja suklaata. Sitä, että on joku joka tuntee minut ja ymmärtää minua, ja jonka läheisyys, halaus ja huolettomuus lohduttavat. Rakastan sitä, kun voi tuntea läheisyyttä ja lohdutusta sisällään, niin, ettei se ole riippuvaista kenestäkään fyysisestä ihmisestä. Rakastan elämänhallinnan tunnetta, innostusta ja virkeänä heräämistä.

Minuun koskee: Ajatus surullisista vainajista, sieluista, jotka vaeltavat maan päällä. Ajatus menneestä ajasta; ajatus ajoista ja hetkistä, jotka ovat olleet täynnä elämää, mutta joiden aika on jo mennyt.

Minä aina: Ajattelen, tunnelmoin. Toivon hyvää ja pelkään. Keitän kahvit. Luen. Halittelen.

Minä en ole: Kuollut. Enkä ole niin tasapainossa ja menestynyt kuin haluaisin.

Tanssin: Jos huvittaa ja kehtaan.

Laulan: Jos laulattaa. Kauniilla, miellyttävällä äänellä, tai raakkumalla ja pilaillen.

En ole aina: Vastaanottavainen, hyväntuulinen, mukavaa seuraa, innostunut, järjestelmällinen.

Kirjoitan: Päiväkirjamerkintöjä, proosaa.

Voitan: Helposti toisten luottamuksen. Harvoin arpajaisissa, mutta usein itseni.

Häviän: Jos annan periksi väärällä tavalla. Joskus on silti hyvä hävitä. Kaikkea ja aina ei voi voittaa, mutta itselleen tärkeimmät asiat jossain vaiheessa kyllä.

Hämmennyn: Jos joku epäilee minua.

Tarvitsen: Henkistä ja fyysistä lämpöä ja ravintoa. Kohtuutta ja uskallusta, hiukan ihailuakin, rakastamista ja rakastumista. Sitä, että joku on puolellani. Tarvitsen raitista ilmaa, unelmia ja musiikkia. Kauniita kuvia ja hetkiä. Tarvitsen omaa aikaa ja oman paikan, hyväksyntää, arvostusta ja tunnustusta. Akuutisti tarvitsen toimeentulon lähteen, päivittäin kahvia ja hyvät yöunet.

Minun pitäisi: Etsiä työpaikkaa ja tiskata, käydä kävelyllä ja laittaa kirpputoritavaroita.

Pidätkö päiväkirjaa? Kyllä.

Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? Harvoin. Hyvässä tunnelmassa, seurassa tai kovassa 

nälässä.

Onko sinulla salaisuus, jota et ole kertonut kenellekään? Luulisin. Mutta sen on oltava jokin hyvin abstrakti asia. Ei mikään elämäni tapahtuma tai konkreettinen teko. Niistä olen tehnyt hyvinkin yksityiskohtaisia tunnustuksia. Kaikki eivät tiedä kaikkea, mutta joku aina jonkin osan. Ehkä syvimmät salaisuuteni ovat salaisuuksia myös itselleni. Ehkä ne ovat pelkoja tai pimeyttä, jota en ole uskaltanut kohdata.

Pidätkö valokuvattavana olemisesta? Jos pidän itsestäni.

Oletko kiivennyt puuhun viimeisen puolen vuoden sisällä? En muistaakseni.

Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta, että saisit puhua hassulla äänellä? En ole uskaltanut.

Oletko ihastunut? Ihastuminen on mielentila, joka ei vaadi todellisia tai ainakaan fyysisiä kohteita. Olen aina ihastunut johonkin.

Haluatko mennä naimisiin? Henkisesti kyllä, juridisesti se ei ole elintärkeää.

Kärsitkö matkapahoinvoinnista? En tietääkseni, en tähän asti.

Oletko terveysintoilija? Osittain.

Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? Tulen toimeen. Joskus paremmin, joskus heikommin - mutta aina en kerro tätä heille.

Pidätkö ukkosmyrskyistä? Pidän. Ne ovat kauhuromanttisia.

Tämänhetkinen hiustesi väri? Luonnollinen.

Syntymäpaikka? Tellus, Eurooppa, Suomi, [kunta], [kaupunki], Aluesairaala, synnytysosasto, nykyisin kait jo suljettu. (Mitä paikan määreitä on ennen Tellusta? Onko aurinkokunnallamme nimi?)

Lempi…

..numero: En tiedosta tuntevani erityistä vetoa mitään numeroa tai numerosarjaa kohtaan. Jos ne tarkoittavat jotakin, kuten syntymäpäivää tai puhelinnumeroa tai sivunumeroa tai vuosilukua tai arpalipun tai istumapaikan numeroa, niissä on kyse jostakin muusta kuin numeroista. Esimerkiksi muisto tai tunne ei palaudu minulla numeroon eikä pelkisty numeroksi. Numero on persoonaton.

…väri: Tummanvihreä, tummansininen. Ruskeakin on nätti väri oikeissa paikoissa.

…päivä: Torstai, perjantai ja lauantai. Niihin liittyy toiveita ja lupauksia.

…kuukausi: Huhtikuu, Lokakuu, Joulukuu. Odotuksen kuukaudet. On kesäkuukin kaunis ja miellyttävä, ja luminen tammikuu.

…vuodenaika: Kevät, syksy. Siirtymajat, hetket vähää ennen.

…juoma: Kahvi, vesi, jokin humalluttava.

…puu: Ehkä tammi. Jokin romanttisen vanha ja jalo. Luminen kuusikin on kaunis.

Söpöily vai vehtaus: Mitä niillä tarkoitetaan? Ehkä sekä että.

Kylmä vai kuuma kaakao: Kuuma.

Maito-, tumma-, vai valkoinen suklaa: Ensimmäinen.

Vanilja vai suklaa: Riippuu yhteydestä ja siitä, haluaako vaihtelua. Yleensä suklaa, jäätelössä aina.

Mansikka vai vadelma: Vadelma.

Peruna, riisi vai pasta: Riisi.

Auringonlasku vai -nousu: Nousu.

Tähdet vai kuu: Tähdet.

Viimeisen päivän aikana, oletko...

...itkenyt? En.

...auttanut jotakuta? Mitä auttamisella tarkoitetaan? En kai.

...ostanut jotain? En, ihme kyllä. Ei ole varaa. Ostaminen ahdistaa.

...ollut sairas? En, ainakaan fyysisesti, ja jos olen henkisesti sairas, me kaikki olemme.

...käynyt elokuvissa? En ole käynyt elokuvissa kuluneen päivän aikana.

...käynyt ulkona syömässä? En ole käynyt myöskään ulkona syömässä, tänään.

...sanonut "minä rakastan sinua"? En kirjaimellisesti. Eleillä toki, ajatuksin ja tuntein.

...kirjoittanut oikean kirjeen? Tekeekö kirjeen oikeaksi sen fyysisyys? En ole kirjoittanut kirjettä paperille.

...puhunut entiselle tyttö-/poikaystävälle? Silloin olisin puhunut mielikuvitusystävälle. Minulla ei ole entisiä.

...ikävöinyt entistä tyttö-/poikaystävää? En tiedä, onko ajatuksessa entisestä poikaystävästä mitään kiehtovaa, eli voinko edes kuvitella sellaista ikävää. Sen tiedän, että ajatus nykyisen poikaystäväni muuttumisesta entiseksi olisi on sietämätön.

...kirjoittanut päiväkirjaan? En ole.

...puhunut vakavia? Puhun joka päivä paljon vakavia asioita.

...ikävöinyt jotakuta? Luulen, että olen.

...halannut jotakuta? Olen.
...riidellyt ystävän kanssa? Onneksi en.

Voisitko koskaan...

...suudella samaa sukupuolta olevaa? Ehkä. Riippuu olosuhteista ja tilanteesta. Ja ehdokkaasta.

...syödä hyönteistä? En normaalioloissa enkä tarkoituksella.

...hypätä benji-hyppyä? Vaikeaa kuvitella. Sanotaan, että en.

...hypätä laskuvarjohyppyä lentokoneesta? Sama vastaus kuin edelliseen.

...kävellä tulisilla hiilillä? Jos olisi aivan pakko, tai palkkio olisi mahtava ja seuraukset eivät tuhoisia.

...olla kasvissyöjä? Jos se olisi ainoa vaihtoehto, niin kyllä. Normaalioloissa: jos olisi todella taitava kokki, tarjolla maukkaita ruokia enkä joutuisi kärsimään nälkää, ja jos voisin korvata jollakin muulla sen tyydytyksen, jota nykyisin saan herkullisena pitämästäni syötävästä, ja jos talouteni kestäisi tämän kaiken mainiosti enkä joutuisi luopumaan mistään oleellisesta kasvissyönnin takia - muista kuin vanhoista ruokailutottumuksista -, niin ehkä. Omavaraisesti minulla ei kuitenkaan riittäisi mielenkiinto, kurinalaisuus eikä kärsivällisyys.

...laulaa karaokea? Yksin jopa mielelläni, tai muutaman hyvän tutun seurassa.

...vetää ympärikännejä? Mitä se tarkoittaa? Voisin olla humalassa, mutta en sammumispisteessä, en mielellään edes oksennuspisteessä. Hiprakka on suloisinta.

...olla myymälävaras? Pakottavat tai vahvasti yllyttävät olosuhteet ja tilaisuus voisivat mahdollistaa sen. Mutta en voisi elää asian kanssa ilman erittäin hyvää syytä. Pyrkisin korvaaman tekoni tai selittämään sen moraalisesti oikeaksi.

...katsoa pornoa? Ehkä voisin, mutta en voisi tehdä siitä tapaa.

...värjätä hiuksiasi sinisiksi? En.

...osallistua Suureen Seikkailuun? En.

...olla meikattuna julkisesti? Kyllä.

...olla ilman meikkiä julkisesti? Riippuu julkisuudesta. Voisin, mutta en varmaan mielelläni. Jos meikittömyys aiheuttaisi häpeää tai alemmuudentunteita, en voisi. En ilman pakkoa.

...huijata kokeessa? Mikä on huijaamista? Lunttaaminen? Pidän testeistä ja siitä, mitä ne kertovat omasta osaamisestani. En haluaisi huijata. Mutta voisin jälleen kuvitella ne äärimmäiset olosuhteet, joissa voisin niin tehdä. Kyseessä pitäisi olla vakavat asiat, ei huvitus tai yritys päästä helpolla. Pelkäisin huijaamista, se olisi ylimääräinen stressitekijä, varmaankin.

...laittaa jonkun itkemään? Olenko minä laittanut jonkun itkemään, jos joku itkee minun tai tekoni takia?

...valvoa koko yön? Helposti.

* * *

Something new. 

Olen kyllästynyt valtavirtamedian harjoittamaan ideologiseen painostukseen. Noh, ainahan valtavirtamedia on painostanut ideologisesti - ei se muuten olisi valtavirtaa -, mutta touhusta on muodostunut vastenmielistä tuputusta. (Pelkkä vaihtoehtojen tarjoilu ja niiden älykäs tarkastelu voisi vielä olla raikasta.) 

 Tämä tuputuksen tunne saattaa johtua siitä, että agendana on yhä näkyvämmin luoda ”uusi normaali”. Sellainen painostaa muuttamaan sen mitä on tottunut pitämään todellisena ja oikeana - kuten oikeustajun tai kansallistunteen, käsityksen siitä keitä "me" olemme ja mihin "minä" kuulun. 

Uusi asia, ”something new”, on siis kyllästyminen, kyllästyminen vastenmieliseen tuputukseen. Se on kyllästyttävää samalla tavalla kuin joutua kuuntelemaan raastavaan äänensävyyn suoritettua aiheetonta valitusta samalla, kun on tietoinen aikansa ja energiansa haaskatuksi tulemisesta. "Taas nämä samat kuorosaarnat ja kuvastot, minä kun halusin nähdä jotakin puhuttelevaa ja virkistävää tai keskustella henkeviä."

Kenties kyllästyttävintä tässä tuputuksessa on se, että se vaikuttaa kykyyn tuntea olonsa kotoisaksi, siis yhteyksissä joissa sitä normaalisti odottaisi. Edes mainosteollisuus ei välttämättä enää puhuttele minua, koska en kykene samaistumaan. (Kuvaavaa on, kuinka eräässäkin vaatemainoksessa vain yksi nainen neljän ryhmässä oli vaaleaihoinen, ja hänetkin oli sijoitettu kuvan vasempaan reunaan, valmiina katoamaan menneeksi aikamuodoksi. Vaaleaihoinen tyttö on jätetty taka-alalle myös kouluikäisille suunnatussa mainonnassa. - Ja tällaisia kuvastoja levitellään yhteiskunnassa, jonka valtaenemmistönä valkoihoiset yhä ovat. Marginaaliryhmistä on tullut kuvastoissamme yliedustettuja. Mielikuvien tasolla vyörytetään siis suurta muutosta, jotta konkreettinen muutos olisi helpompi hyväksyä. Elokuvien rakastavaisetkin saavat edustaa täysin eri rotuja ilman pienintäkään mainintaa aiheesta saati sen problematisointia; he ovat vain "yksilöitä", aivan kuin heidän rotujaan ei olisi olemassakaan. Ja entä se pieni siivu, joka omalle tutulle kulttuurille vielä on jätetty: kun menen kuuntelemaan Kauneimpia joululauluja, minut laitetaan ajattelemaan Afrikkaa, josta kertovia kuvia laululehtinen on täynnään. 

 Toisin sanoen, kulttuurista kotiani vandalisoidaan. Sellainen voi tehdä kokonaisista kollektiiveista henkisesti kodittomia - jos ei halua samaistua vaikkapa afrikkalaiseen kulttuuriin. Minä en halua, en nyt enkä koskaan. Afrikkalaiset saavat vaalia omaa kulttuuriaan, ja eurooppalaisten tulisi saada vaalia omaansa, ja pohjoismaalaisten vieläkin tarkemmin omia kulttuurisia eritysipiirteitään. (Suuressa mittakaavassa, maailmanlaajuisessa, esimerkiksi pohjoismaisen väen tulisi kulttuureineen olla se suojelun kohde, jonka kansanperintöä erityisvaalitaan, sen sijaan, että heidät asetetaan "suojelemaan ja vaalimaan" maailman laajimmille levinneitä väestöjä kulttuureineen, oman perintönsä kustannuksella. Duh.)

Tässä ”uudessa normaalissa” ihmisen arvomaailmaan ei saa rakentua keskiötä: ei saa olla mitään mittaa, suhdetta tai muotoa, jonka mukaan asioita voitaisiin yleispätevästi arvioida ja järjestellä yhteisymmärryksessä ja yhteiseen ymmärrykseen luottaen. Sen sijaan kaikesta on tullut ”subjektiivista” ja sellaisenaan ”loukkaamatonta” – ellei kyse ole pyrkimyksistä kiinteään ja jaettuun arvomaailmaan: siinä tapauksessa saa loukata rikkonaiseksi ja käyttökelvottomaksi.

[Tämä ilmiö on kuin fabula Baabelin tornista, sillä erotuksella, että hajottaminen ja sekoittaminen tapahtuvat nyt astetta korkeammalla abstraktiotasolla: kielisysteemien sijasta käsitesysteemeissä. Eri kielillä voidaan puhua lähes samoista käsitteistä ja käsityksistä, tai ainakin tehdä niitä muille ymmärrettäviksi, mutta kun käsitepohja murennetaan, koko merkityshorisontti katoaa. Silloin kollektiivinen yhteyden tunne ja yhteistyö muuttuvat utopiaksi.]

Tällainen agenda "uudesta normaalista" tekee arvostelun mahdottomaksi ja logiikan turhaksi. Niinpä tämä ilmiö on tietysti älyllisesti kestämätön ja tulee jossain vaiheessa tiensä päähän - ehkä siinä vaiheessa, kun on aika siirtyä hajottamisesta hallitsemiseen (eikä kenelläkään enää ole välineitä estää sellaista hallitsemista, koska arvostelukyvystä luovuttiin aikoja sitten). Ordo Ab Chao.

Otetaan esimerkki "uudesta normaalista". Eräs kuuma ideologisen painostuksen teema on kysymys – tai ajatus – rodusta, toinen sukupuolesta. Tarkastellaan tässä ajatusta sukupuolesta. Ensin tarjoilen oman näkemykseni.

Hyväksyn todellisuutena sen, että ihmisen sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen orientaatio saattavat olla mitä hyvänsä hän kokee. Identiteetti on konstruktio ja orientaatio ehdollistuma. No problemos.

Mutta sukupuoli itsessään on asiantila - sekä fyysinen että metafyysinen asiantila - jolla on psykofyysinen vastineensa. (As above, so below.) Toisin sanoen, sukupuoli ei ole pelkkä biologinen ”käärepaperi”, vaan ulottuu psykodynamiikkaan ja koko energiakehoon.

[Materialistille on kuitenkin helppo väittää muuta. Materialisti on kirjaimellisesti pinnallinen: hän ei näe tai halua nähdä pinnan alaisia - eli fyysisen todellisuuden ulkopuolisia - syyseuraussuhteita ja asioiden välisiä yhteyksiä. Materialistille ne ovat olemassa korkeintaan kuvitelmina, jotka voidaan kuvitella myös toisin. 

 Sille on syynsä, miksi juuri luonnontieteellinen filosofia (positivismi) on valittu valtavirtatieteen arvostetuimmaksi kulmakiveksi. Ilman tätä emme voisi jättää metafyysisiä ulottuvuuksia huomiotta. (Toinen vahva kulmakivi ovat tietysti postmodernit konstruktionistiset suuntaukset. Niiden tärkeänä funktiona on taistella oppositiossa luonnontieteellistä filosofiaa vastaan, sillä dualistinen vastakkainasettelu on default, ja tarjoaa hallitun ja näennäisen ”vastarinnan” ja ”vaihtoehdon”. (Tämä asetus löytyy kaikkialta yhteiskunnasta, uskonnosta, politiikasta, tieteestä ja taiteesta.) Tieteellisen konsensuksen kannalta on paradoksaalista, että juuri luonnontiede, "kova tiede", mahdollistaa konstruktionismin jättäessään ottamatta kantaa "henkimaailman asioihin".)]

Koska ajattelen, että sukupuoli on metafyysinen asiantila, ajattelen myös, että miehen kehoon syntynyt ei koskaan voi olla nainen, eikä naisen kehoon syntynyt voi ikinä olla mies. (Sielulla – sikäli että tarkoitamme sillä energiakehoa – on sukupuoli, eikä se hienosyisten energioidensa takia voi valita sille soveltumatonta, "väärää" kehoa.)

 Toki mies voi samaistua olemuksensa feminiinisiin puoliin ja nainen maskuliinisiin puoliinsa. (Jokaisessa naisessa on sisäinen mies ja miehessä sisäinen nainen.) Mutta tämä ei muuta sukupuolta per se. Miehen tunne-elämä tulee aina olemaan toisenlainen kuin naisen, eivätkä naisen henkiset tarpeet voi koskaan olla samanlaiset kuin miehellä. Miehen funktio tulee aina olemaan pohjimmiltaan toinen kuin naisen. 

 Omassa käsitemaailmassani tämä roolijako on yksinkertaisesti osa ”jumalista harmoniaa” (eivätkä alistussuhteet tai hierarkiat - uskonnoista puhumattakaan - liity tähän millään tavalla).

Nämä mieheyden ja naiseuden perusprinsiipit - siis metafyysisinä tosiasioina - on kuitenkin haluttu kiistää, ja niitä sekoitellaan ja murennetaan, ainakin "tavallisten ihmisten" kanssa (sillä illuminoidut itse ymmärtävät totuuden ja vaalivat sitä).

Hyvä esimerkki tästä sekoituspyrkimyksestä on symbolikielen käyttö. Ajatellaan hyvin yksinkertaista esimerkkiä:

Kyljellään seisova kolmio symboloi maskuliinisuutta. Kärjellään seisova kolmio symboloi feminiinisyyttä. Tästä huolimatta löydämme maskuliinisen kolmion naistenhuoneen ovesta ja feminiinisen kolmion miestenhuoneen ovesta. (Kolmioille on hämäykseksi - tai lähinnä lapsellisesti - piirretty pää, kädet ja jalat, jolloin niistä tulee sukupuolittuneita ihmisen karikatyyrejä, mikä auttaa katsomaan ohi kolmioiden todellisen symbolisen merkityksen.)

Tietoinen mieli ei ymmärrä tätä viestiä, mutta alitajuinen mielemme koodaa sen helposti. Ja tätä viestiä toistetaan, toistetaan ja toistetaan. Sitä toistetaan kunnes looginen ja luonnollinen seuraus on viestin aiheuttama alitajuinen ristiriita ja hämmennys.

 Tämä symbolikielellä puhuttelu ja sillä manipulointi on vain eräs niistä lukuisista muuttujista, joiden avulla kyseenalaistetaan se sukupuolirooli, johon biologisen sukupuolemme perusteella samaistumme.

Tämä tällainen harmittaa minua, todella paljon. Ihmisen helppo manipuloiduksi tuleminen harmittaa minua. Haluaisin jokaisen ihmisen seisovan tukevasti omilla jaloillaan, käyttävän omaa arvostelukykyään ja auktoriteettiaan. Haluaisin jokaisen ihmisen arvostavan itseään ja pitävän huolta itsestään - siis tavalla, jossa arvostetaan ihmisyyttä, omaa ja muiden.

Max Spires puhui haastatteluissaan miesten feminisoimisesta (”effeminating”) osana sodankäyntiä ihmiskuntaa vastaan. Kun miehet kollektiivisesti unohtavat jumalisen miehen luontonsa, eivätkä enää ymmärrä tärkeää tehtäväänsä miehinä, he eivät enää kykene vaalimaan ja puolustamaan jumalista naista – ja silloin vihollisella on suora pääsy jumalisen naisen vuoteeseen (vertauskuvallisesti puhuakseni). Tästä vuoteudesta puolestaan ponnistaa laaja-alainen ihmiskunnan orjuutus.

* * * 

Something borrowed.

Onko olemassa mitään sellaista, mitä ei olisi lainattu tai jaettu? Samat alkuaineet, samat aakkoset, sama auringonvalo, sama värien spektri, sama geometria, jaetut symbolit ja logiikka, sama jaettu alitajunta. - Ja samat lainatut skeemat, joiden avulla tätä kaikkea jäsentelemme ja järjestelemme.

No, jos jotain erityistä on tässä nimettävä ja pidettävä lainattuna, niin sanotaan, että tämä alusta jolla kirjoitan, on lainattu.

Ja lainataan tähän myös yhden virkkeen sitaatti, summan mutikassa kirjasta Martel, Jacques: The Complete Dictionary of Ailments and Diseases from A to Z. 

"I must stand by my words and gestures, but that sometimes requires some effort" [kohdasta "Knee ailments"]. (Hmm...)

* * *

Something blue.

Krzysztof Kieslowskin albumi Bleu.

Yhä tärkeä albumi. Täynnään erään nuoruuskevään tuntoja ja tunnelmia, ei kuitenkaan arkisten asioiden soundtrackina, vaan aivan omassa omituisessa paralleelissaan, eräänlaiseen mystiseen luontokokemukseen rakentuneessa, jonne "vetäydyin" potemaan. 

 Muistan huhtikuisen valon ja ohueksi venytetyn sieluni, kaikille ärsykkeille herkistyneen. Liian vähän unta, liian paljon kahvia ja velvollisuuksia. Tuuli on kostea ja viileä, lehtipuut hiirenkorvilla. Teen pitkiä kävelylenkkejä kuten tapani on. Teiden sora on vielä lakaisematta, peltojen laidoilla kellastunut heinä. Taivas nousee huimaavan korkealle ja ylimaallisen kirkkaana - en ole koskaan ennen havahtunut taivaan kerrostumiin ja tunnelmiin, tai ehkä edes sen koko olemassaoloon. Mutta nyt minä näen sen, kuin valtavan huoneen ylleni levittyneenä.

 Ja se musiikki, se pakahduttava melankolinen kauneus. 

 Siinä kaikessa on jotakin ylimaalllista ja... hohtavaa. Olen astunut vanhojen äärieni ohi ja löytänyt uusia tapoja olla olemassa. Oloni on aristava ja kuvottava niin monin tavoin (vähän kuin eksistentiaalinen ahdistus tuntuisi luissa asti; sielun kasvukivut kun tukirangan on kasvettava. Sellaista kipua on vaikea kuvailla eikä sitä pääse pakoon.) Mutta silti osaan rakastaa kauneutta kuin en koskaan ennen. 

 Ja se, kun kaikkien myrskyjen jälkeen on niin tyyni. Niin suloinen, ennen kokematon, syvä tyyneys. Sellaista tyyneyttä on vaikea horjuttaa, tulen myöhemmin huomaamaan. Jokin minussa juurtuu paljon syvemmälle kuin monissa muissa koskaan. Uskallan olla ihminen. Kokonainen ihminen.

Sellainen tunnekerrostuma on hieno kokemus - minkä tosin ymmärtää vasta paljon myöhemmin. Ja tunnelmien muistelu on hienoa aikamatkustelua.

Lisäksi, A Game of Badminton (albumilta Jane Eyre by Dario Marianelli).

Olenko jo listannut kappaleen Gnossienne for piano No.1 ? Se myös, se.