välisoitto

Lambretta - Piece of My Heart

Tässä on jotain nostalgista. (Nice bouncing, too.) Juuri nyt minulla on imelä ja yksinkertainen musiikkimaku.

Kerrankin vähän selitystä.

* * *

Lanakin on ihana (Lana del Ray), vaikkei hän olekaan hyväksi terveydelle. Mutta kun soundscape vain sokerihumaloi. Gods And Monsters. Cola. Bel Air. Ja niin edelleen.

Hämmästyksekseni pidän kovasti myös Beyoncén kolmannesta albumista, tosin vasta viime aikoina. (Aikaisemmin ei olisi uponnut, ei sitten millään. Nyt kappaleet tuntuvat addiktoivilta.) Halo. Hello. Radio. Diva. Ja kaikki muut; en hyppäisi minkään biisin yli automatkalla. Toisaalta voisin jossain vaiheessa myös vaihtaa levyä.

Potin tyhjentää kuitenkin

Anne Kauppi - Chopin Study op 25 nr 12 c minor

FSOG 5: "Let me in" 3/3

…ja suoraan asiaan. (Edelliseen kirjoitukseen liittämäni pitkän katkelman pohdiskelu siis jatkuu.)

 

* * *

 

Huolimatta väkivallasta, Anastasian sadomasokistinen kokemus ei kuitenkaan ole verrattavissa mihin tahansa väkivaltaan.

Ensinnäkin herra Grey nivoo kivun tuottamisen nautintoon (ainakin lopulta; jossain vaiheessa Anastasia jopa pyytää käsittelyä. Osittain hän tekee näin siksi, että haluaa miellyttää herra Greytä, osittain siksi, että huomaa alkavansa pitää käsittelystä.) Toisin sanoen herra Grey ehdollistaa Anastasian yhdistämään seksuaalisen kiihottumisen ja -tyydyttymisen kipuun. (Silläkin on varmasti oma suuri vaikutuksensa, että herra Grey näyttää tietävän aina erinomaisesti, mitä hän on tekemässä ja miksi.)

Toisekseen herra Grey kompensoi (tai ainakin pehmentää) ankaraa käsittelyään ylenpalttisella huolenpidolla: hän hoivaa aiheuttamansa kärsimyksen fyysiset ja psyykkiset jäljet. Vauvaölyjä, särkylääkettä, lepoa ja hellyyttä - ja palkkioksi kehuja ja ylellisyyksiä. Tähän - ”taviksen” mielestä ilmeisen vinoon ja ristiriitaiseen, ja siten häiriintyneeksi koettuun - dynamiikkaan siis kuuluu, että hellyys vuorottelee ankaruuden kanssa, ikään kuin sovitukseksi ankaruudesta tai vastapainoksi sille. (Myös Tiffany Reiszin romaanin katkelmassa todettaan: "He saved up her pain, counted it like currency and the more pain she endured, the more pleasure she could buy with it.")

Mutta ennen kaikkea tämä dynamiikka valmistaa sen jännitteen, joka osoittaa, missä raja kulkee ja missä paimenlanka puolestaan räsähtää sormille (ja millaisilla volteilla). Mikään ei kouluta ihmistä paremmin kuin tukeutua hänen mielihyvänsä (kuten turvallisuus ja nautinto) ja mielipahansa (kuten pelko ja kipu) lähteisiin.

Rankaisu siis kietoutuu kiinteästi sääntöjen noudattamiseen. Tästä syystä itseäni askarruttaakin, saako herra Grey suurempaa mielihyvää sadismista vai sääntöjensä noudattamisesta; toisaalta sääntörikkomus ”oikeuttaa” hänet sadismiin, mutta toisaalta sadismi edistää sääntöjen noudattamista.

Kolmanneksi, ja edeltävään liittyen: erityisen tärkeää näyttää olevan protokollan tai sopimusten, ennalta ilmoitetun logiikan, noudattaminen. Tässäkin mielessä seksuaalinen sadismi eroaa mielivaltaisesta ja henkisesti tyrannisoivasta sadismista. Herra Grey kurittaa ainoastaan ennakolta antamiensa varoitusten perusteella ja ennakolta sovittujen sääntöjen puitteissa. Hän kertoo aina mitä tuleman pitää ja toimii sitten sanojensa ja varoitustensa mukaan. Tämän sivuvaikutus luonnollisesti on se, että jopa sanoista ja eleistä tulee lopulta triggeröiviä: niillä voi asettaa rajan ja esittää vaatimuksen.

Mikä tärkeintä, herra Grey hallitsee itsensä täydellisesti: hän ei koskaan sorru ylilyönteihin – kirjaimellisesti – ja malttaa ensin selvittää, mikä on Anastasian henkinen tai fyysinen sietokyky. (Kenties varsinkin juuri tästä syystä herra Grey valvoo niin kiinteästi Anastasian reagointeja ja vaatii intiiimiä, rehellistä vuorovaikutusta.)

* * *

”Tavikselle” tämä - kivun yhdistyminen nautintoon - on helpoimmin ymmärrettävissä juurikin ilmeisen fyysisen nautinnon kautta: esimerkiksi takapuolelle läimiminen silloin kun geishakuulat ovat sisällä - siinäpä lause jollaisia ei joka päivä kirjoittele – heilauttaa kuulia g-pistettä stimuloivalla tavalla. Kuulemma.

 
Haastavampaa sen sijaan on ymmärtää – tai edes haluta ymmärtää – sadomasokistisen nautinnon psykodynaamista puolta, eli henkisistä syistä johtuvaa kiihottumista ja nautintoa. ”Mistä ihmeestä sellainen voi johtua?”  

Koska Anastasia edustaa ”tavista”, hänellä on sama ongelma.

Katselin juuri E L Jamesin haastattelun, jossa hän kertoi kirjoittaneensa tarinan juuri tämän kysymyksen ympärille: mitä tapahtuisi, jos joku, joka ei pidä sadomasokismista tai jolle se on täysin vierasta, joutuisi ilmiön kanssa tekemisiin? Lisäksi James kertoi tukeutuneensa psykiatrin asiantuntemukseen siinä, mistä herra Greyn sadomasokismi voisi johtua: että kun on tällainen ja tällainen mies jolla on tällaisia ja tällaisia juttuja, mikä siellä taustalla voisi olla?

Tämä selittääkin monta asiaa. Ensinnäkin ymmärrän nyt paremmin kertomuksen läpi puskevaa tendenssiä tutustuttaa lukijansa sadomasokismiin ja jopa myydä suuntausta. (Kysymys siitä, miksi näin tehdään, jää silti avoimeksi.)

 

Toisekseen ymmärrän nyt huomattavasti paremmin myös sen, miksi herra Greyn taustalle on täytynyt luoda hyvin vaikea menneisyys, ja esittää sadomasokismin olevan siitä juontuva psyykkinen vinouma: sadomasokismi on vanhastaan ymmärretty ilmauksena häiriintyneisyydestä, ja tämä kuultaa psykiatrisessa näkemyksessä edelleen; sadomasokisti on määritelttävä häiriintyneeksi, jotta psykiatriaan perustuva ihmiskäsitys - nykyisin vallalla oleva ihmiskäsitys - pysyisi loukkaamattomana ja itselleen johdonmukaisena. Niinpä herra Greyn menneisyys - ja se että herra Grey on ylipäätään pitänyt esittää häiriintyneenä – ei yllätä. Sekin selittyy, miksi herra Greyn oireyhtymä syineen ja seurauksineen on kuin suoraan psykiatrian oppikirjasta.

Toisaalta tämä herra Greyn ”psykiatrinen vinous” mahdollistaa häneen sen pimeyden, joka osaltaan - ellei erityisesti - tekee hänet kiinnostavaksi hahmoksi. Ilmeisesti tämän pimeyden on nykyajan – ja oikeaa maailmaa ainakin kulisseiltaan jäljittelevässä – kirjallisuudessa selityttävä sairaudella. (Toista se oli vielä Heathcliffin aikana.) Jonakin toisena aikana pimeys olisi palautunut demoneihin (joihin se mielikuvitushahmojen kuten vampyyrien ja ihmissusien kohdalla voidaan edelleen palauttaa). ”Pahan pojan” on nykyään oltava ”sairas poika”. Pimeyttä on kuitenkin oltava, sillä jostain syystä pimeys on aina ollut fiktiivisissä hahmoissa kiehtova ominaisuus, ja viihdyttämään pyrkivä kirjailija tietää tämän (ajatellaanpa vaikka dekkarikirjailijoita). Tämä pimeyden kiehtovuus kirjallisuudessa voi liittyä paitsi ”kiellettyyn hedelmään” (paholainenhan houkutuksineenhan on aina pimeä olento), myös siihen, että fiktiivisessä kirjallisuudessa on lupa käsitellä melko vapaasti ihmisyyden ”kiellettyjä”, ”salattuja” tai ”pahoja” puolia, ”pimeyttä” - verrattain turvallisesti. 

E L James itse on sitä mieltä, ettei sadomasokismi välttämättä edellytä taustalleen tällaista pimeyttä. Hän myös kertoo ensin ajatelleensa, ettei halua lähteä kirjoittamaan herra Greyn henkilöä psykiatrisesta näkökulmasta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Niin tai näin, James on kuitenkin onnistunut jättämään herra Greyn diagnoosin marginaalin: herra Grey saa asua ja elää muiden keskuudessa, ja hänen tilansa luokittelu ”häiriintyneeksi” tulee esiin ainoastaan satunnaisilla psykiatrin vastaanotoilla, sekä muutamissa herra Greyn itseään koskevissa keskusteluissa Anastasian kanssa. Muutoin hän saa olla perinteinen kioskiromantiikan ylimielinen kuningas; hänen valioyksilön asemaansa ei kajota. Hyvä niin, mielestäni, sillä kirjallisuuden tehtävä on uskaltaa kuvitella ja tunnustella, myös toisin, ja tarjota tätä kautta oivalluksia tai toisenlaista kosketuspintaa ihmisyyteen. Tai fantasiaa. Mielestäni.

Mitä tulee sadomasokismiin, James kuvailee, että herra Greylle se on tapa käsitellä mennyttä ja tulla sen kanssa toimeen. Kyllä, tämä on helppoa lukea tarinasta. Palataanpa siihen:

* * * 

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen jo käynyt läpi niitä syitä, joilla Anastasia – ja herra Grey! – perustelevat tai sallivat sadomasokismin.

Kenties mieleenpainuvin perustelu on kuitenkin Anastasian oma, välitön kokemus heti ensimmäisen ”käsittelynsä” jälkeen: jonkinlaisesta järkytyksestään huolimatta hän kuitenkin, oloaan tunnustellessaan, havaitsee käsittelyn liittyvän omituisella tavalla helpottuneeseen oloon. (”I remember him saying [...] that I would feel so much better after a good hiding. How can that be so? I really don’t get it. But strangely, I do. [...]I have this safe, weird, bathed in afterglow, sated feeling. I put my head in my hands. I just don’t understand.”)

Tämä on kiinnostava kuvaus. Kyllä, Anastasia on fiktiivinen hahmo, mutta hän on kaikesta huolimatta sadomasokistisen kokemuksen tulkki. Hänessä tuo kokemus on kuvattu sellaisena, kuin hänen kaltaisensa sen ovat kokeneet tai todennäköisesti kokisivat. Joten katsotaanpa lähemmin. 

Aikuisesta ihmisestä voi tuntua irvokkaalta ja ristiriitaiselta ajatella, että kukaan rakastaisi ketään lyömällä häntä. Tämä ei kuitenkaan ole niin kaukaa haettua kuin voisi kuvitella: juuri tällä tavallahan esimerkiksi perinteisessä (ja raamatullisessa) lastenkasvatuksessa on ajateltu.

Käsitykseni mukaan tätä samaa dynamiikkaa toteutetaan sadomasokismissa, ja juuri tähän perustuu sen henkisesti (etenkin emotionaalisesti) tyydyttävä vaikutus: tuntuu hyvältä ”huolehtia” taikka antautua ”jonkun vahvemman huolehtiviin käsiin”. (Palaan tähän ajatukseen hetken kuluttua.)

Herra Greyn harjoittama ”sadomasokistinen käyttäytyminen” tuomieleen  juurikin varhaislapsuuden kasvatuksen. Sellaista muistuttaa myös käytös, jota kuvataan aikaisemmin lainaamassani katkelmassa Tiffany Reiszin romaanissa, The Siren, joskin sen sävy on hartaampi, jolloin mukaan tulevat myös uskonnolliset sävyt. (Sellaisia tosin on löydettävissä myös herra Greyn harrastamasta sadomasokismista, ajatellaanpa vaikka hänen ortodoksisia rituaalejaan taikka musiikkivalintojaan, esimerkiksi Thomas Tallisia.)

Lapsuudessa vanhemmat - etenkin ennenvahnaan - kurittivat pilttejään näiden ”omaksi parhaaksi”. Tämän vakuutettiin olevan rakastavaa, välittävää huolenpitoa. Samaa väittää myös herra Grey Anastasialle laatimistaan säännöistä, mukaan lukien kurittaminen: ”They are for your benfit and for my pleasure.”

Jossain vaiheessa nämä kasvatuksen kohteet sitten oppivat yhdistämään kurittamisen rakastamiseen. Tarkennetaan tähän ajatukseen:

Etenkin kasvatuksessa pitkin perintein käytetty fyysinen kuritus on ollut toimintaa, johon alistumalla ihminen on voinut ylläpitää hyväksytyksi tulemistaan samalla, kun hänelle on opetettu rajoja ja käyttäytymissääntöjä. (Pienellä lapsella ei ole ollut tässä asiassa vaihtoehtoja; hän on ollut täysin riippuvainen hyväksynnästä ja huolenpidosta, eikä heikompana osapuolena olisi kyennyt vastustamaan kuritusta.)

 

Tällaista kurittamista ei ole käytetty ainoastaan ennalta sovittuna rangaistuksena (eli tapauksessa, jossa kasvatettava on tiennyt rikkoneensa sääntöjä), vaan kuritus on voinut tulla myös yllätyksenä (jolloin kasvatettava ei siis ole ennakolta ymmärtänyt kurituksen perusteita, aiheellisuutta. Myöhemmin hän on toki oppinut ne. Moni lapsi onkin varmasti saanut rangaistuksen huolimatta siitä, onko hän syyllistynyt rikkomukseen tahallaan vai ei, tai onko hän ennakolta tiennyt lainkaan syyllistyvänsä ”sääntörikkomukseen” vai ei. Hyvänä esimerkkinä tästä saattavat olla uteliaisuuden ja kokeilunhalun aiheuttama käytös, tai vaikkapa yökastelu.)

Kasvatukseen liittyvä kurittaminen ei siis aina ole johdonmukaista tai kohteelleen ymmärrettävää. Näin on siitäkin syystä, että kurittaminen on ollut kasvattajille myös tapa purkaa aggressioitaan ja turhaumiaan. Ainoa, mitä kasvatuksen kohde on voinut kurittamisestaan varmuudella oppia, on se, että hänen tulee alistua ja kunnioittaa auktoriteettejaan. Niinpä joskus - etenkin kauempana historiassa - kurittamista on voitu suorittaa pelkästään arvohierarkian vahvistamiseksi, siis täysin ilman ”sääntörikkomuksia”.

Fyysinen kurittaminen on siis tapa oppia auktoriteetin kunnioittamista ja asetetut rajat (vaikkapa sitten auktoriteetin kärsivällisyyden rajat). Samalla fyysinen kurittaminen on ”sovituksen väline”: ylitettyään kielletyn rajan tai uhmattuaan (tai ärsytettyään) auktoriteettia, kasvatettava/alistuva osapuoli voi saada rangaistuksen kautta hyväksynnän takaisin. Luonnollisesti tämä tällainen jättää alistuvan osapuolen riippuvaiseksi ylemmän auktoriteettinsa tyytyväisenä pitämisestä - jopa tämän mielialoista: mitä voi tehdä, jos jo pelkkä naama ärsyttää... Pysyä poissa tieltä?

Kasvatukselliseen kurittamiseen liittyy (lapsella) myös kokemus ”huolehtivaisesta” auktoriteetista, jonkin vahvemman käsiin antautumisesta. Fyysisessä kurituksessa tämä ”voimakkaamman käsiin” antautuminen on hyvin konkreettista ja ilmeistä. (Tässä ”voimakkuus” yhdistyy siis fyysiseen voimakkuuteen, ja se puolestaan osoitetaan väkivallan - henkisen tai fyysisen pakottamisen - avulla. Tästä johtuen kasvattaja saattaa pakottaa pelkän pakottamisen takia, jotta auktoriteetin ehdoton kunnioittaminen sisäistetään.)  

Sovittuihin sääntöihin yhdistyessään kuritus herättää kasvatettavassa (lapsessa) turvallisuuden tunteita sekä kiintymyksen auktoriteettiin, joka huolehtii hänen ”turvallisista rajoistaan” ja ”ajattelee hänen parastaan”. (Turvallisuudentunnetta luovana voidaan pitää myös mahdollisuutta käsitellä ”sääntörikkomuksista” aiheutunutta syyllisyyttä kurinpitotoimen kautta. Samaa periaatetta sovelletaan uskonnoissa.) Kuvioon kuuluu, että kasvatettavalla on, säännöt ja rajat tuntiessaan, mahdollisuus saada osakseen myös hyväksyntää, tunnustusta ja palkkioita - ja lopulta myös hoivaa rangaistuksen jälkeen (ellei kasvatus ole erittäin ankaraa).

Ajattelen siis niin, että sadomasokismissa nämä varhaiskasvatuksen auktoriteetteihin kohdistetut tarpeet tulevat esiin (joko auktoriteettiin tai kurituksen kohteeseen samaistuen). Alistuvalle osapuolelle sadomasokismi voi jopa olla eräänlainen paluu ”turvallisiin ja holhoaviin (mutta samalla rankaiseviin) käsiin”. Feminiinisen osapuolen kannalta alistumiseen voi lisäksi liittyä vanhojen ja perinteisten sukupuoliroolien viehätys, syystä tai toisesta. (Huolenpito, huomio ja turvallisuudentunne eivät liene huonoja veikkauksia. Toki ne esiintyvät sadomasokismissa tavalla, joka tarkoittaa monille pelkästään liiallista kontrollointia.)

Luonnollisesti yllä kuvattu kasvatusideolgia ei enää ole virallista (ja väkivaltaan yhdistyessään jopa kiellettyä). Ihmisarvon ihanteena on tasa-arvo, ja edellä kuvattu kasvatusmenetelmä tuottaa herroja ja alamaisia (sekä henkisiä vammoja...)

* * *

Toki voidaan sanoa, että Anastasia ja herra Grey ovat aikuisia ihmisiä, ja perustella tällä sadomasokismia vääristyneenä: kurittamalla kasvattaminen ei kuuluu aikuisen kohteluun; silloin siitä tulee alentavaa pahoinpitelyä.

Juuri tästä kirjaa onkin kritisoitu, etenkin feministisen kritiikin näkökulmasta: pariskunnan suhde nähdään valtavan epätasa-arvoisena. Tällöin Anastasia nähdään hyvin voimattomana, vaikutuskyvyttömänä ja tietämättömänä osapuolena, jota herra Grey manipuloi, käyttää hyväkseen ja pahoinpitelee. Vakuudeksi etsitään Anastasian kuvauksia kielteisistä tuntemuksistaan.

Mutta onko asia näin yksinkertainen? Ensinnäkin Anastasian henkilö on edeltävässä tulkinnassa typistetty torsoksi. Tällöin jäävät huomiotta hänen rohkeutensa, itsetuntemuksensa, luonteen lujuutensa ja hyvä huumorintajunsa.  

Toisekseen, jo pelkästään erilaisten kasvatus- ja kurinpitolaitosten (koti, koulu, kirkko, poliisi, armeija) ja väkivallan muotojen tarkastelu vaatisi pohdintaa. Mutta ennen kaikkea tarkastelua vaatisi se dynamiikka, joka ihmiseen rakentuu sen myötä, kun häntä kasvatetaan ja rakastetaan väkivallan avulla (olipa se henkistä tai fyysistä tai molempia, tai edes väkivallan uhkaa). Juuri tämä - näin ajattelen - on sadomasokistisen psykodynamiikan taustavoima.

 

Tässä mielessä - näin uskon - monissa ihmisissä lienee ”potentiaa” (eli psykodynaamisia edellytyksiä) harjoittaa sadomasokismia. Tästä syystä emme voi syyttää (pelkästään) herra Greytä tahdonvastaisesta alistamisesta; kaikki alkaa jo kauan ennen, ja aivan jostakin muualta.

Jos tämän ajatuksen voikin jollain tapaa hyväksyä - siis ajatuksen väkivallan (fyysisen ja henkisen pakottamisen, jopa kurittamisen) ja rakkauden yhdistämisestä - entä nautinto; kuinka kumpikaan osapuoli voisi saada tällaisesta kurittamisesta seksuaalista nautintoa? Kysymys on itselleni jokseenkin avoin. Eräs olettamus voisi olla, että siinä vaiheessa, kun opimme yhdistämään rakastamisen – ainakin sen erään muodon – seksuaalisuuteen, samalla myös kurittaminen yhdistyy siihen, opitun ”rakastamiskonseptin” myötä. 

Joka tapauksessa, kasvatus on kaikesta huolimatta vahvasti läsnä myös aikuisten ihmisten maailmassa, esimerkiksi uskonnollisuuden kautta. Se puolestaan tarjoaa melko luonnollisen ja johdonmukaisen selityksen myös mahdollisille sadomasokistiselle tarpeille, joista ensimmäisenä tulee mieleen jo aikaisemmin mainitsemani ajatus ”lihan kurittamisesta”.

(Tällöin voidaan siis ajatella, että ihmisessä asuu syvä, ihmiskunnan uskonnollisista myyteistä juontuva syyllisyys, ja että tämän syyllisyyden myötä meissä jokaisessa asuu myös henkisen puhdistautumisen tai sovinnonteon tarve. Pohjimmiltaan tämä liittynee tarpeeseen luoda tai palauttaa tunne yhteydestä: yhteydestä elämään, olemiseen, ihmiskuntaan, jumalaan, itseen; elämän sisältöön tai tarkoitukseen. Lisäksi, jos syyllisyys ymmärretään sadomasokististen tarpeiden taustana, siinä tapauksessa syyllisyyteen liittynee myös tarve tasoittaa tilejään henkilökohtaisten, elämän varrella kerääntyneiden syyllisyydentunteiden kanssa. Tällöinkin sadomasokismi liittynee rituaaliseen sovinnontekoon rankaisun kautta – mahdollisesti vieläpä ilman varsinaista tunnustuksenteon tarvetta.) 

* * *

Sadomasokismissa ”kasvatuksellisesta intressistä lainattu dynamiikka” tulee esille muussakin holhoavassa kohtelussa kuin kurinpidossa. (Tästäkin molemmat mainitut katkelmat - E L Jamesin kirjan pitkä katkelma sekä Tiffany Reiszin romaanin katkelma - ovat hyviä esimerkkejä.)

Kehuminen!

 

Se on tyyliltään lähes väistämättä alentuvaa. ”Hyvä tyttö.” Aivan kuin kasvattaja tai muu ylempi auktoriteetti kehuisi vähempiarvoistaan, ja yleensä siitä, että tämä tehnyt jotakin sellaista, mistä tuo auktoriteetti erityisesti pitää. (Ja näinhän sadomasokistisessa yhteydessä on asianlaita: ajatus arvohierarkiasta ja miellyttämisestä stemmaavat.)

Mielenkiintoista tässä on se, että tällainen kehuminen kuvataan kiihottavaksi.

Ajattelen tämän johtuvan siitä, että aluntuvassa kehussa ilmennetään sitä hierarkkista roolijakoa, joka alun perinkin koetaan kiihottavana. Alentava kehu osoittaa siis arvojärjestyksen ja riippuvuussuhteen: ’minä olen herrasi, ja sinä haluat miellyttää minua – siksi tarvitset hyväksyntääni ja kehujani’.

Kun alempiarvoinen miellyttää ylempiarvoista ja myös pyrkii tähän, hän samalla jättäytyy tieten tahtoen alamaiseksi. Alamaiseksi jättäytyessään jättäytyy aina ylempiarvoisen armolle, ”vahvemman käsiin”. Kehuminen tässä asetelmassa on palkinto, tunnustus siitä, että "alempi" on onnistunut miellyttämään ”ylempäänsä". Koska alentuvalle osapuolelle tunne alemmuudesta on miellyttävää (tai siis kiihottavaa...), siten nimenomaan alentuva kehu ruokki sitä nautintoa, jonka alistuva osapuoli saa kontrolloiduksi ja alistetuksi tulemisestaan. (Toki osa nautinnosta on varmasti myös se, että miellyttämään onnistuessaan voi tulla palkituksi muullakin kuin tunnustuksella; onnistumiseen liittyy odotus palkinnosta tai vastalahjasta.)

Kehuminen on näin ollen myös toiminnan ohjailua. Mitä tulee kehumalla kasvattamiseen, feministien mukaan kyse voi silloin olla myös ylentämällä alentamisesta, etenkin, jos tätä esiintyy aikuisten ihmisten kesken (ja etenkin miehen suhtautumisessa naiseen).

Samaa pyrkimystä - siis pyrkimystä korostaa vallitsevaa roolijakoa - herra Grey näyttää noudattavan myös ”tiedon auktoriteettiuden” suhteen: hänellä on oikeus tietää, ja hänen tietonsa on oikeaa ja merkittävää, tärkeää. Lisäksi hänellä on oikeus ottaa selvää, sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana, eli aloittaa ja lopettaa keskustelu. Anastasian ei sen sijaan pidä ajatella ”liikaa”. (Sellainen varmaankin häiritsisi Anastasian roolia alistuvana osapuolena: hänen suostuvaisuuttaan ja luottavaisuuttaan – ja kevyttä iloisuuttaan. Lisäksi ”liiallinen tieto” vaikuttaa myös kykyyn kontrolloida tilanteita, ja kontrolli on jätettävä herra Greylle. Konkreettisimmillaan tämä ”tiedon pimittäminen” tapahtuu aktien aikana silmät sitomalla. ”Tieto on valtaa”…)

Minusta tässä on kiinnostavaa se, kuinka paljon tämäkin muistuttaa uskonnollista suhdetta jumalaan tai varhaislapsuuden suhdetta vanhempiin. Varhaislapsuudessa - ja vähän myöhemminkin - ihminen saa mielihyvän siitä, että pyrkii miellyttää vanhempiaan, ja etenkin siitä, jos onnistuu tässä tehtävässä, etenkin saadessaan siitä jopa tunnustusta tai palkinnon. (Siitä mielihyvästä, jota ihminen saa yrittäessään miellyttää jumalaansa, ei tarvinne tässä edes keskustella.)

Alice Miller argumentoi, että tämä - siis pyrkimys ja halu miellyttää holhoojiaan - on lapsen selviytymisen ehto, jopa elinehto: lapsi on täysin riippuvainen hyväksynnästä (paitsi fyysisestä suojasta myös henkisestä), ja vanhemmat yleensä ehdollistavat tämän heidän sääntöjensä noudattamiseen. Tämä tekee lapsesta alistetun ja alistuvan osapuolen. (Kysymys siitä, kuinka lapsi myöhemmin oppii tästä roolistaan - siis eräänlaisesta auktoriteettipelostaan - eroon, jää avoimeksi. Kenties ryhtymällä itse alistavaksi osapuoleksi?)

* * *

 

Mutta Anastasia tuntee olonsa käsittelyn jälkeen myös kurjaksi.

Alice Millerin mukaan fyysinen kuritus mieltyy kaikista ”hyvistä tarkoituksista” huolimatta silti sellaiseksi, mitä se ilmeisimmillään (siis ilman ”symbolista” merkitystä tai ”tulkittua” tarkoitusta) viestittää: torjuntaa, vihaa, inhoa.

Jokainen ihminen ymmärtää tämän vähintään vaistomaisesti.

Tästä huolimatta ihminen voi sallia itseensä kohdistuvan vihan ja inhon tapauksessa, jossa kokee syystä tai toisesta

- ansaitsevansa rangaistuksen tai

- olevansa voimaton vastustamaan sitä tai

- saavansa sillä kaipaamaansa hyväksyntää.

 

(Sadomasokismissa lisämausteen tähän tuo se, että tämä kaikki yhdistyy seksuaaliseen kiihottumiseen.)

Tästä syystä kurittavaa jumalaa tai kasvattajia rakastetaan ja kunnioitetaa, hyvinkin syvästi, huolimatta siitä kuinka paljon he satuttavat.

 

* * *

Sadomasokismin mahdollista suosiota voi selittää myös ajan henki:

 

Rajoista on tullut häilyväisiä ja eri määritelmistä ja näkökulmista riippuvaisia. Tämän "näkökulmien ja uskomusten runsauden" keskellä yleiset/yhteiset rajat ovat häipyneet tai häipymäisillään, ainakin henkisesti. Samoin on käymässä henkilökohtaisille rajoille, sillä niitä voi vaihdella tai muunnella mielensä mukaan aina vain uudelleen. Mikään ei ole varmaa eikä pysyvää; mitään ei tarvitse kunnioittaa muuttumattoman tai ylitsepääsemättömänä. Lisäksi jaloon ajatukseen yksilönvapaudesta ja ihmisoikeuksista kuuluu, ettei ketään saisi pakottaa.

Tällaisessa maailmassa ja henkisessä avaruudessa saattaa tuntua helpottavalta, jos joku tietää tarkalleen, mitä, miten ja miksi toimia, ja vieläpä ottaa tästä toiminnasta, sen noudattamisesta ja valvomisesta, vastuun. Samalla alistuva osapuoli (masokisti) kuitenkin luopuu henkilökohtaisesta vapaudestaan. Ehkä se on hänelle pienempi kärsimys kuin ”olemisen sietämätön keveys”, sellainen suoranainen painovoimaton leijunta vailla keskiötä tai reunoja?

(Kysymystä siitä, mistä sadomasokismi johtuu, käsitellään, muuten, myös Carl Jungin elämästä ja salaisesta rakkaudesta kertovassa elokuvassa A Dangerous Method, jonka on ohjannut David Cronenberg 2011.)

* * *

Tarkennetaan vielä erääseen herra Greyn harjoittamaan kasvatukselliseen toimintaan.

Herra Grey valvoo tarkasti Anastasian terveyttä ja etenkin ruokailutottumuksia. Osaltaan tämä liittyy niihin vaatimuksiin, joita herra Greyllä on Anastasian seksuaalista suorituskykyä ja ulkonäköä kohtaan (palaan näihin seuraavassa kirjoituksessani), mutta samalla ne myös tiukentavat radikaalisti sitä kontrollia, joka herra Greyllä on Anastasiaan.

Ruokailutottumuksiin vaikuttaminen on hyvin suoraa ajankäyttöön ja päivittäisiin rutiineihin vaikuttamista, puhumattakaan siitä vaikutuksesta, joka nautitulla ruualla on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tai vaikkapa itsekuriin. (Anastasialla on sallittujen ruokien lista, ja lisäksi häneltä on kielletty esimerkiksi välipalat/napostelu, hedelmiä lukuunottamatta. Luonnollisesti herra Grey yhdistää tähän myös fyysisen kuntoharjoittelun – personal trainerin valvonnassa, tottakai.) Kun pääsee muovaamaan ihmisen arkisimpia tottumuksia, pääsee muovaamaan hyvin keskeisiä, käyttäytymistä ja ajattelutapoja ohjaavia liikuttajia.

 

Herra Greyllä ruokailun valvontaan kuuluu suoranainen syömään komentaminen. Tästä komentelustaan huolimatta hän haluaa Anastasian myös pysyvän hoikkana. Lisäksi tämä komentelu tapahtuu tavalla ja tilanteissa, jotka eivät niinkään lisää ruokahalua kuin vähentävät sitä. Kun tämä tällainen yhdistetään siihen kontrolliin, jota herra Grey osoittaa Anastasian ruokailua ja kehollisuutta kohtaan yleisesti, sekä niihin sääntöihin, joita herra Grey on ruuasta ja ruokailusta laatinut, tilanne alkaa muistuttaa - käsittääkseni - tilanteita, jotka ovat tuttuja syömishäiriöisille.

Tässä yhteydessä onkin kiinnostavaa, että Anastasian lempinimi on Ana.

Anat ja Miat ovat nimityksiä, joita käytetään niistä nuorista naisista, jotka kärsivät ANoreksiastA ja buliMIAsta. Nimitys on yleinen heidän omissa piireissään.

Tämä kaikki herättää mielenkiintoisia tulkintavaihtoehtoja sille, millä tavalla herra Grey itseasiassa kontrolloi Anastasian kehollisuutta, siis myös ruokailun kautta.

[Chirstian] is scowling at me. Why? “When did you last eat?” he snaps as Taylor closes the door behind me.

  Crap. “Hello, Chirstian. Yes, it’s nice to see you, too.”
 “I don’t want your smart mouth now. Answer me.” His eyes blaze.
 Holy shit. ”Um… I had a yogurt at lunchtime. Oh – and a banana.”
”When did you last have a real meal?” he asks acidly.
[…]
 I glance up and Jack is waving at me, though how he can see me through the dark glass, I don’t know. I wave back.
“Who’s that?” Christian snaps.
 ”My boss.” I peek up at the beautiful man beside me, and his mouth is pressed into a hard line.
“Well? Your last meal?”
 “Christian, that really is none of your concern,” I murmur, feeling extraordinarily brave.
 “Whatever you do concerns me. Tell me.”
 No, it doesn’t. I groan in frustration, rolling my eyes heavenward, and Christian narrows his eyes.
[…]
 “Well?” he asks, his voice softer.
 “Pasta alla vongole, last Friday,” I whisper.
 He closes his eyes as fury, and possibly regret, weeps across his face. “I see,” he says, his voice expressionless. “You look like you’ve lost at least five pounds, possibly more since then. Please eat, Anastasia,” he scolds.
 I stare down at the knotted fingers in my lap. Why does he always make me feel like an errant child? (13)

“I am finding it difficult to eat. By lunchtime on Wednesday, I manage a cup of yogurt, and it’s the first thing I’ve eaten since Friday. I am surviving on a newfound tolerance for lattes and Diet Coke. It’s the caffeine that keeps me going, but it’s making me anxious.” (7)

 “Those beautiful eyes look too large in your face, Anastasia. Pleas tell me you’ll eat.”

 “Yes, Christian, I’ll eat,” I answer automatically, a platitude.
 “I mean it.” […] “I don’t want to fight with you, Anastasia.”
 (19)

”Eat!”

”No. I haven’t signed anything yet, so I think I’ll hang on to my free will for a bit longer, if that’s okay with you.” (104)

“I’m taking you for something to eat. You’re fading away in front of me” (25)

Vaikka kioskiromantiikassa onkin yleistä kiinnittää huomio naisen ulkonäköön ja hoikkuuteen, ruokapalojen laskeminen, ruoka-aikojen muisteleminen tai riutuneisuus on harvinaista. Harvinaista on sekin, että sankaritar tuntee ahdistusta tai ärtymystä siitä, että joku kiinnittää huomiota hänen ruokailuunsa, tai että sankari joutuu pakottamaan sankaritartaan syömään.

Toki Anastasialla on kertomuksessa syömättömyyteensä syy: hän reagoi suruun ja stressiin ruokahaluttomuudella. Mutta kuulemani mukaan myös osa anorektikoista tekee täsmälleen näin.

Tilanteessa, jossa ylikontrolloidun naisen itsemääräämisoikeus on viety, hänen ainoa tapansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja säilyttää henkilökohtaista auktoriteettiaan saattaa  olla juurikin syömisen säätely ja kehon rasvaprosentin tarkkailu: syömishäiriö muodossa tai toisessa. Hallintapyrkimystensä kannalta paradoksaalisesti anorektikko kuitenkin ajautuu yhä syvemmälle oman voimansa ja hallintakykynsä menettämiseen. (Vähän samoin on seksiaddiktion kanssa; itsensä ”voimaannuttanut” nainen on lopulta kehittänyt itselleen upottavan addiktion ja menettänyt kontrollin.) Näin ollen anoreksia (tai ”seksuaalinen vapautuminen”) tosiasiassa tukee kontrolloiduksi tulemista ja ohjailtavuutta. (Tämähän on ihan tuttua huttua vaikkapa muotitellisuudesta.)

 

Jos herra Grey tuntee nuorten naisten ruokailuun (ja ulkonäköön!) liittyvää problematiikkaa - miksi ei tuntisi -, siinä tapauksessa on  hänen kontrollinhalunsa kannalta vain kätevää provoisoida Anastasian käytöstä haluttuun suuntaan myös tällä tavalla.

Anastasiassa tapahtuukin lopulta jonkinlainen muutos: alussa hän - muutenkin hoikka nainen - kauhistuu laihtumistaan, mutta alkaa myöhemmin pitää "uudesta lookistaan" - eikä haluaisi lihota menettämiään kiloja.

 

Yhtä kaikki, ruokailu ja kiinteytyminen tai hoikistuminen, suoranainen laihtuminen, saavat tarinassa korostuneen merkityksen, ja ne kuvataan anoreksiaa muistuttavalla tavalla – puhumattakaan herra Greyn suhtautumisesta Anastasian ruokailuun. (Eräässä kohtauksessa herra Grey jopa huomattaa Anastasialle tämän lisääntyneestä painosta. Tämä tosin tapahtuu yhteydessä, jossa huomautus voidaan tulkita myös huolenpitoon liittyväksi tarkkaavaisuudeksi ja kontrolloinniksi; hiukan myöhemmin nimittäin käy ilmi, että Anastasia on raskaana.)
 

Lukijoiden (lukijoihin vaikuttamisen) kannalta voi kuitenkin ihmetellä, miksi tarinassa esiintyy tällaista flirttiä anoreksian kanssa. 

 

Niinpä esimerkiksi Ana -nimitys, yhdessä kertomuksen monien eri teemojen ja tilanteiden kanssa, saattaa olla jopa triggeröivää: anoreksiaan kallellaan oleva lukija saattaa ”rohkaistua”. Vaihtoehtoisesti syömishäiriön kokenut voi kerronnan provosoimana saada muistoja vanhoista kaavoistaan: tapa, jolla herra Grey suhtatuu Anastasian ruokailuun on vain eräs esimerkki, jossa kerronnan ”emotionaalisella tasolla” tapahtuu ("triggeröityy") jotakin muuta ja enemmän kuin tarinan ilmeisimmällä tasolla. Toisin sanoen oletan, että syömishäiriöstä kärsinyt saattaa reagoida tuohon ”implisiittiseen kerronnan tasoon”, tunnistaa sen: ne lukuisat kohdat, joissa Grey vaatii Anastasiaa syömään vastoin tahtoaan, muistuttanee syömishäiriöiselle liiankin tuttuja muistikuvia ja ahdistusta.

(Toki, aina voidaan sanoa, että kyse on pelkästä tulkinnasta – puhumattakaan siitä, että jokainen kyllä osaa lukea tarinoita suodattaen ne oman arvostelukykynsä läpi. No harm done…)

* * *

 

 Seuraavassa ja viimeisessä FSOG kirjoituksessani katselen… Enpäs vielä kerrokaan, mitä katselen!

 

FSOG 4: "Let me in" 2/3

Seuraava katkelma on pitkä - huolimatta rankasta lyhentelystäni - mutta haluan, että kertomuksessa hienosti kuvailtu tilanteen monimutkaisuus pääsee esille, kertomuksen omin sanoin. Kohtauksessa tavoitetaan mielestäni hämmästyttävän hyvällä asiantuntemuksella se sekavuus - laajaa kirjo keskenään ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia - jonka sadomasokistisen käsittelyn hämmentämä Anastasia itsessään kohtaa. Tapauksesta syntyy hänelle siten ikään kuin monta erilaista kokemusta samalla kertaa.

Olen parhaani mukaan karsinut tekstistä pornografisen sisällön. (Hee hee.) Kerron tämän mahdollisten pettymysten varalta…

Aloitetaan siitä mistä tilanne lähtee liikkeelle (alleviivaukset jälleen omia):

  ’Anastasia Steele, did you just roll your eyes at me?’

  Crap.
 ‘No’, I squeak.
 ‘I think you did. What did I say I’d do to you if you rolled your eyes at me again?’
 Shit. He sits down on the edge of the bed.
 ‘Come here’, he says softly.
 I blanch. Jeez… he’s serious. I sit staring at him, completely immobile.
 ‘I haven’t signed,’ I whisper.
 ‘I told you what I’d do. I’m a man of my word. I’m going to spank you, and then I’m going to fuck you very quick and very hard. Looks like we’ll need that condom after all.’
 His voice is soft, menacing, and its damned hot. [...] Do I let him to do this or do I say no, and then that’s it? Because I know it will be over if I say no. Do it! my inner goddess pleads with me. [...]
 ‘I’m waiting,’ he says. ‘I’m not a patient man.’
 [...]I’m panting, afraid, turned on. Blood punding through my body, my legs like jelly. Slowly, I crawl to him until I’m beside him.
 ‘Good girl,’ he murmurs. ’Now stand up.’
 Oh shit… can’t he just get this over with? [...]Suddenly he crabs me, tipping me across his lap [...] holding me down so I cannot move. [...]
 ‘Keep still,’ he growls, ‘or I’ll spank you for longer’[...]
 I cry out again.
 ‘No one to hear you, baby, just me.’
 And he hits me again and again. From somewhere deep inside, I want to beg him to stop. But I don’t. I don’t want to give him the satisfaction. [...]
 ‘Enough,’ he breathes hoarsely. ’Well done Anastasia. Now I’m going to fuck you. […] Feel this. See how much your body likes this, Anastasia’ […] I groan. No, surely not. […]
’I’m going to take you now. You can come,’ he murmurs.
 What? Like I have a choice.
 [...] The feeling is beyond exquisite, raw and debasing and mind-blowing. My senses are ravaged, disconnected, solely concentrating on what his doint to me. [...] NO... and my traitorous body explodes in an intense, body-shattering orgasm.
 [...]
 ‘Oh, baby,’ he breathes. ’Welcome to my world.’
[…] Boy… I survived. That wasn’t so bad. I’m more stoic than I thought. [...]
 ‘Well done, baby,’ he whispers, quiet joy in his voice. […] We lie for a few more minutes, hours, who konws, and I think I doze.
‘I have to go,’ he says, and leaning down, he kisses my forehead gently. ‘Are you okay?’ His voice is soft.
 I think about his question. My backside is sore. Well, glowing now, and amazingly I feel, apart from exhausted, radiant. The realization is humbling, unexpected. I don’t understand.
 ‘I’m okay,’ I whisper. I don’t want to say more than that. [...]I’m so confused by my reaction. I remember him saying – I can’t remember when – that I would feel so much better after a good hiding. How can that be so? I really don’t get it. But strangely, I do. I can’t say that I enjoyed the experience. In fact, I would still go a long way to avoid it, but now… I have this safe, weird, bathed in afterglow, sated feeling. I put my head in my hands. I just don’t understand. […]
 ’I found some baby oil. Let me rub it into your behind.’
 What?
 ‘No, I’ll be fine.’
 ‘Anastasia,’ he warns, and I want to roll my eyes but quickly stop myself. [...] Christian squirts baby oil into his hand and then rubs my behind with careful tenderness [...]
 ‘There,’ he says when finished, and pulls my pants up again. [...]
 ’I’m leaving now.’
 ’I’ll see you out.’ I still can’t look at him.
[...]
 ‘You didn’t cry,’ he murmurs, then grabs me suddenly and kisses me fervently. [...]
 I close the door and stand helpless in the living room [...]. I feel lonely and uncomfortable here, unahppy with my own company. Have I strayed so far from who I am? I know that lurking, not very far under my rather numb exterior, is a well of tears. What am I doing? The irony is I can’t even sit down and enjoy a good cry. I’ll have to stand. I know it’s late, but I decide to call my mom.
[... ]
Chirstian is definitely a different species...different planet.

[Tässä välissä Anastasia lohduttaa itseään soittamalla äidilleen, mutta ei tietenkään kerro mitään äskettäisestä kokemuksestaan. (Äiti kuitenkin vaistoaa rakkaushuolia.) Pian Anastasian kämppis ja paras ystävä, Katherine Kavanagh eli Kate, tulee kotiin ja huomaa Anastasian rähjääntyneen olemuksen. Anastasia puhkeaa itkemään. Tällä välin herra Grey on lähettänyt Anastasialle sähköpostia, jonka Anastasia pian huomaa. Postissaan Grey kehuu naista ja tämän suoriutumista, ja he vaihtavat muutaman lyhyen, leikittelevän viestin. Niissä Anastasia kertoo myös tietävänsä nyt, ettei koskaan tulisi hyväksymään ”keppikuritusta”. Kepeään viestittelyyn kuuluu, että herra Grey pääsee varoittamaan Anastasiaa suututtamasta itseään, koska ”you really wouldn’t like me when I’m angry”. Silloin Anastasia tulee näpäyttäneeksi, ettei taida pitää miehestä muutenkaan kovin paljon juuri sillä hetkellä. Herra Grey vakavoituu. ”Why don’t you like me?”, hän kysyy yhden lauseen viestissään. ”Because you never stay with me,” Anastasia kuittaa tiedustelun, osin totuudenmukaisesti mutta varsinaisen ongelman kiertäen.]

[T]his evening he actually hit me. I’ve never been hit in my life. What have I gotten myself into? Very slowly, my tears [...] begin to slide down the side of my face and into my ears. I have fallen for someone who’s so emotionally shut down, I will only get hurt – deep down I know this – someone who by his own admission is completely fucked up. [...]Perhaps if he was more normal he wouldn’t want you my subconscious contributes snidely to my musings...and in my heart of hearts I know this is true [...] and for the first time in years, I’m sobbing uncontrollably into my pillow.

 I am momentarily distracted from my dark night of the soul by Kate shouting.
 ‘What the fuck do you think you’re doing here?’
[...]
 Christian bursts into my bedroom adn unceremoniously switches on the overhead light, making me squint. [...][H]e pulls out a handcerchief and hands it to me. [...]
 ‘What’s going on?’ he asks quietly.
 ‘ Why are you here,’ I ask, ignoring his question. My tears have miraculously ceased, but I’m left with me dry heaves racking my body.
 ‘Part of my role is to look after your needs. You said you wanted me to stay, so here I am. And yet I find you like this.’ He blinks at me, truly bewildered. ‘I’m sure I’m responsible, but I have no idea why. Is it because I hit you?[...] Talk to me,’ he whisperes. ’You told me you were okay. I’d never have left you if I thought you were like this.’
 I stare down at my hands. What can I say that I haven’t said alreaddy? I want more. I want him to stay because he wants to stay with me, not because I’m a blubbering mess, and I don’t want him to beat me, is that so unreasonable?
 ‘I take it that when you said you were okay, you weren’t.’
 I flush. ‘I thought I was fine.’
’That’s not very honest,’ he admonishes me. ‘How can I trust anything you’ve said to me? [...] How did you feel while I was hitting you and after?’
 ’I didn’t like it. I’d rather you didin’t do it again.’
 ‘You weren’t meant to like it.’
 ‘ Why do you like it?’
 ‘I like the control it gives me, Anastasia. I want you to behave in a particular way, and if you don’t, I shall punish you, and you will learn to behave the way I desire. I enjoy punishing you.’ [...]
 ‘So you don’t like the way I am?’
 He stares at me, bewildered again. ‘I think you’re lovely the way you are.’
 ‘ So why are you trying to change me?’
 ‘I don’t want to change you. I’d like you to be corteous and to follow the set of rules I’ve given you and not defy me. Simple,’ he says.
 ‘But you want to punish me?’
 ’Yes, I do.’
 ’That’s what I don’t understand.’
 He sights and runs his hands through his hair again.
 ‘It’s the way I’m made, Anastasia. I need to control you. I need you to behave in a certain way, and if you don’t – I love to watch your beautiful alabaster skin pink and warm up under my hands. It turns me on.’
 Holy shit. Now we’re getting somewhere.
 ’So it’s not the pain you’re putting me through?’
  He swallows.
 ’A bit, to see if you can take it, but that’s not the whole reason. It’s the fact that you are mine to do with as I see fit – ultimate control over someone else. And it turns me on. Big time, Anastasia. Look, I’m not explaining myself very well… I’ve never had to before. I’ve not really thought about this in any great depth. I’ve always been with like-minded people.’ He shrugs apologetically. ‘And you still havent answered my question – how did you feel afterward?’
 ‘Confused.’
 ‘You were sexually aroused, Anastasia.’ He closes his eyes briefly, and when he reopens them and gazes at me, they are blazing.
 His expression pulls at the dark part of me, buried in the depths of my belly – my libido,woken and tamed by him but, even now, insatiable. [...]
‘If you are goin to cry, cry in front of me. I need to know.’
 ’Do you want me to cry?’
 ’Not particularly. I just want to know how you’re feeling. I don’t want you to slipping through my figers.’ [...] Gingerly, he moves over and puts his arms around me and pulls me to his chest.
 ‘Sleep, baby,’ he whisperes [...] Christian Grey is sleeping with me, and in the comfort and solace of his arms, I drift into peaceful sleep.”

(Fifty Shades of Grey, 273-289)

Minusta tämä oli kerrassaan vaikuttava kohtaus kirjalta, joka on luokiteltu kotirouvien pehmopornoksi! Katsotaanpa lähemmin.

On helppo huomata Anastasian reagoivan hyvin ristiriitaisin tavoin ja nähdä, kuinka moniulotteinen tämä kokemus hänelle on: hän reagoi samanaikaisesti kehollaan, järjellään, asennemaailmallaan, tunne-elämällään ja vaistollaan.

Jokaisella ”reagointiulottuvuudella” (esimerkiksi kehon reagoinnilla) on toisista reagointiulottuvuuksista (esimerkiksi asennemaailman reaktiosta) poikkeava reagointitapa, ja nämä tavat saattavat olla myös keskenään ristiriitaisia (eli ne eivät tue toisiaan tai ole ”samalla linjalla”). Tämän lisäksi ristiriita saattaa löytyä myös yhden ja saman ”reagointiulottuvuuden” sisältä:

Esimerkiksi Anastasian keho reagoi sekä pelolla (”I’m panting, afraid […]Blood punding through my body, my legs like jelly”) että nautinnolla (”I’m [..]. turned on”; “I groan. No, surely not.“; NO... and my traitorous body explodes in an intense, body-shattering orgasm.”) Tunne-elämä puolestaan määrittää kokemuksen sekä nöyryyttäväksi (”Oh shit… can’t he just get this over with”; ”I still can’t look at him.”) että merkillisellä tavalla myös puhdistavaksi. (”[A]mazingly I feel, apart from exhausted, radiant. The realization is humbling, unexpected. I don’t understand.[...] I have this safe, weird, bathed in afterglow, sated feeling.”)

Se, kuinka Anastasian sisäinen maailma poikkeaa sadomasokistien sisäisestä maailmasta (ainakin toistaiseksi), tulee hyvin esille tässä kokemuksessa;

 

Jokin Anastasiassa mieltää kohtelun niin häpeälliseksi ja alentavaksi, että Anastasiassa nousee tarve suojella omanarvontuntoaan: jokin hänessä vastustaa alistumista ja alistamista. (Myös herra Greyn holohoava huolenpito - halu voidella vauvaöljyllä! - vahvistaa tunnetta.) Niinpä Anastasia ei haluaisi ilmaista kohtelun aiheuttamaa mielipahaa ja kipua - ei tapahtuman aikana eikä sen jälkeen - koska ei halua antaa herra Greylle "sitä iloa" – siis iloa siitä, että tämä on onnistunut olemaan häntä voimakkaampi osapuoli. (”From somewhere deep inside, I want to beg him to stop. But I don’t. I don’t want to give him the satisfaction.”)

 

Toisin sanoen: Anastasialle se, että hän ei itke tai valita, tarkoittaa, että hän pysyy vahvana, minkä hän puolestaan yhdistä itsekunnioitukseen; itkemättömyys tarkoittaa sitä, että hän ei ole herra Greyn alistettavissa. (Tästä syystä hän kätkee mielipahansa viimeiseen asti.)

 

Luonnollisesti tämä tällainen ei oikein istu sadomasokistiseen ajattelu- tai tuntemistapaan.

Mutta – ja herra Greyn onneksi – tässä ei kuitenkaan ole koko totuus Anastasian kokemuksesta.

Paitsi että Anastasian olisi selvitettävä, mitä mieltä hän on kustakin reaktiostaan - ja mistä syistä! -, hänen olisi myös selvitettävä, kuinka nämä eri puolet hänessä ja hänen kokemuksessaan liittyvät toisiinsa, suhtautuvat toisiinsa. Esimerkiksi keskellä kokemustaan Anastasian asenne- tai arvomaailma moittii nautintoon Antautuvaa kehoa ”petturuudesta” – eikä Anastasia tiedä, mitä tästä hämmentävästä ristiriidasta ajatella. Tärkeimpänä kaikista hänen on kuitenkin selvitettävä kokemansa mielipahan syy - sen mielipahan, joka kiertää hänen sisuksissaan kipeänä itkuna ja saa hänet soittamaan äidilleen - ja käsiteltävä se. Juuri tämä reaktio tuottaa Anastasialle eniten päänvaivaa, eikä hän koko kertomuksen aikana selvitä asiaa lopullisesti. Tästä syystä myös hänen suhtautumisensa herra Greyn sadomasokismiin pysyy kaksijakoisena.

Sisäisen kaaoksensa keskellä Anastasia ei oikein tiedä, mitä ääntä itsessään kuunnella. Hän ei tiedä, mikä osa hänestä on oikeassa, tai mikä kokemuksista on selkein ja totuudenmukaisin. Jopa ”sisäisen jumalattaren” kerrotaan olevan kerrankin hiljaa, vaikka se muuten on auliisti jaellut neuvojaan.

Voimakkaimpana kokemuksena onkin hämmennys. Sen rinnalla hyvänä kakkosena on mainittu mielipaha, joka voimistuu, kun tilannetta hiipii vähitellen arvioimaan hänen vanha ja tuttu asennemaailmansa tai ajattelutapansa. Sen kanssa Anastasia käy vuoropuhelua yrittäessään saada tilanteeseen selkeyttä ja ymmärtääkseen tapahtunutta.

miksi annan tehdä tällaista itselleni?

koska muuten hän jättäisi minut
en halua hänen jättävän minua; hän on aarre
silloin minun on kokeiltava tätä; hän pitää minusta, koska suostun hänen sairaaseen leikkiinsä
mutta hän satuttaa minua!
*hämmentynyt hiljaisuus*
kuinka kukaan voi rakastaa toista ja lyödä häntä?
hän on niin sekaisin; hän tarvitsee jonkun, joka ymmärtää häntä ja hänen tarpeitaan
minä voisin kokeilla ymmärtää häntä, yrittää rakastaa häntä kaikesta huolimatta

Kaikesta huolimatta Anastasian on myönnettävä itselleen, että kuritus on jollakin tavalla – merkillistä kyllä – tuntunut myös hyvältä. (Anastasia siis osaa ja uskaltaa olla itselleen melkoisen rehellinen, mikä tarkoittaa, että hän on syvällisellä itsetuntemuksella varustettu.) Kokemus on hänelle niin uusi, outo ja vieras, että hämmennys on ahdistavaa, etenkin, koska hän ei tiedä mitä asialle tekisi, kuinka siihen suhtautuisi. Pahinta siinä näyttää olevan se, ettei Anastasia enää tiedä, mitä ja millainen hän oikein on, kuka hän on.

Tässä mielestäni kuvataan sitä erkaantumista, joka Anastasiassa tapahtuu suhteessa vanhaan arvomaailmaansa ja sen hallitsemaan tunne-elämään. Koska Anastasia on samaistunut tuohon arvomaailmaan hyvin voimakkaasti, eikä äkkiä enää voikaan määritellä ja arvottaa itseään ja kokemuksiaan sen kautta, on kuin hän siitä luopuessaan katoaisi itseltään, tai ainakaan ei voisi enää pitäisi itsestään kuten ennen. (Tämä luopuminen tapahtuu samalla, kun Anastasia tiedostaa ja myöntää itselleen myös pitäneensä kokemuksestaan. Anastasia on siis hyvin rohkea; juuri ”vanhaa minäänsä” varjellakseen, ja säästyäkseen sen järkkymisen aiheuttamalta tuskalta, moni ei koskaan uskaltaisi tiedostaa tällaisia.) Jollakin tavalla hän siis nyrjähtää sijoiltaan. (”I feel lonely and [...] unahppy with my own company. Have I strayed so far from who I am?”)

Hämmentynyttä oloa ja tunteiden sekavuutta (ja todennäköisesti etenkin sadomasokistisessa käsittelyssä koettuja kielteisiä tuntemuksia) helpottaa kunnon itku. Anastasia hakee turvaa myös äidiltään ja parhaalta ystävältään, mikä ei oikeastaan auta, koska he eivät tiedä, mitä on tapahtunut ja mistä on kysymys; jollakin ratkaisevalla tavalla he eivät enää sijaitse samassa todellisuudessa. Hetken Anastasia koskettelee ajatusta jopa fyysisestä ”karkaamisesta”, kauas pois kaupungista ja sen synnyttämistä tunnelmista. Lopulta oloa helpottaa eniten herra Greyn lohdutus. (”[I]n the comfort and solace of his arms, I drift into peaceful sleep.”)

Herra Greylle tilanne – Anastasian reaktio – on uusi. Omien sanojensa mukaan herra Grey ei ole koskaan harjoittanut sadomasokismia muiden kuin samanmielisten kanssa. Huomattuaan, että Anastasia reagoi hänen käsittelyynsä kiihottumalla, hän on hyvillään, ja ennättää jo toivottaa tämän ”tervetulleeksi maailmaansa.” Mutta ankaran käden kohtelua ei sovitakaan pelkkä perinteinen protokolla: kiittely, helliminen ja hoivaaminen. Anastasia on sittenkin rakennettu toisella tavalla. Heiltä molemmilta kestää hetken aikaa tajuta se.

Herra Grey on viiltävän älykäs ja ymmärtäväinen mies: hän tajuaa hyvin tärkeäksi kuroa nopeasti umpeen heidän välilleen revenneen emotionaalisen railon. Sadomasokistisessa suhteessa luottamusta ei ole varaa menettää. On kuitenkin toimittava nopeasti, eikä herra Greyllä ole aikomustakaan jättää asian selvittämistä huomiseen. Niinpä hän palaakin nopeasti Anastasian luokse kuultuaan tämän mielipahasta. (Jo ennen tätä hän on hyvinkin huolellisesti tunnustellut ja tarkastellut, kuinka Anastasia hänen ensimmäiseen käsittelyynsä suhtautuu. Arvatenkin myös loppuillan sähköpostiviestittely on käyty tätä silmällä pitäen, niin herkkää ja nopeaa herra Greyn reagointi on.)

Grey tietää heti, että kaikki johtuu lyömisestä. Toki hän haluaa kuulla Anastasialta itseltään, mistä on kyse ja mikä on vikana, mutta näin hän tekee vain tietääkseen, kuinka lähestyä asiaa ja kuinka selvittää se. Hän menee hyvin pitkälle lohduttaakseen Anastaa tämän omilla ehdoilla: paitsi, että hän jää ensimmäistä kertaa koskaan naisen viereen nukkumaan (koska Anastasia haluaa sitä), hän myös haluaa myös löytää Anastasialle sopivimman ja helpoimman kommunikointiväylän (huumoriaan unohtamatta):

’You have no problem being honest with me in print. Your e-mails always tells me exactly how you feel. Why can’t you do that in conversation? Do I intimidate you that much? […] Write me an e-mail, please. Right now, I’d really like to sleep. Can I stay?’

(Fifty Shades of Grey, 288-289)

Osasyy herra Greyn jatkuvasti harjoittamaan Anastasian tarkkailuun onkin juuri se, että hän haluaa voittaa Anastasian ehdottoman luottamuksen sekä tietää, kuinka se parhaiten pidetään yllä. Siksi hän haluaa hyvin kiinteästi tarkkailla Anastasian ajatuksia ja tuntemuksia. ”Penny for you thoughts.” ”What’s so funny?” ”If you’re going to cry, cry in front of me. I need to know.”

(Kyse ei siis suinkaan ole siitä, että herra Grey olisi 'vain niin ulalla kaikesta'.)

Niinpä toistuvasti pitkin tarinaa kuvataan, kuinka tarkkaavaisesti herra Grey tutkii Anastasian reagointeja. Jos mikään vihjaa säröön heidän välillään – joko Anastasian kiintymyksessä tai luottavaisuudessa – herra Grey reagoi välittömästi: ”’What is it?,’ Christian’s face is wide-eyed with alarm”, 431)

 ’Do you always make such personal observations?’ [Anastasia asks]

 ’I hadn’t realized I was. Have I offended you?’ […]
 ‘No’, I answer truthfully.
 ‘Good.’
 ’But you’re very high-handed’.

(Fifty Shades of Grey, 44)

Herra Grey haluaa ymmärtää läheisesti Anastasian ajatusmaailmaa ja tunne-elämää ja päästä niiden sisälle. "Tutustumispyrkimys" tuskin on pyyteetön: paitsi että Anastasialla varmasti on jotakin mitä herra Grey itse haluaa - kenties ihanteelliset alistujan ominaisuudet -, hän myös haluaa tehdä oman ajatusmaailmansa Anastasialle tutuksi. Herra Grey siis haluaa päästä Anastasian mieleen oletettavasti vain voidakseen vaikuttaa siihen paremmin. (Herra Grey haluaisi esimerkiksi omistaa Anastasian libidon ja säädellä hänen unennäköään.)  Tällaisessa ei pakotttaminan ole tietenkään kovin tehokasta. Siksi hän tulee Anastasiaa pitkälle vastaan:

Tässä kohtauksessa Anastasia ja herra Grey keskustelevat Anastasian tunteista, etenkin Anastasian pelosta, että herra Grey jättäisi hänet ellei hän suostu kaikkiin tämä toiveisiin.

”’We’re following your advice, your definition: compromise. You e-mailed it to me. And so far, it’s working for me’” (459).

(Kiinnostavaa, että herra Grey käyttää tässä yhteydessä hyvin poikkeuksellisesti monikkomuotoista ilmaisua: ”we”.)

“’I love that you want more,’ I murmur shyly.

‘I know.’
‘How do you know?’
’Trust me. I just do.’ He smirks at me. He’s hiding something. What?”
(459)
 
(Jälleen salaperäistä virnuilua. Edelleenkään emme saa tietää, mistä tässä virnuilussa tai salaperäisyydessä on kyse. Tästäkin syystä kerrontatyyliksi valittu yksikön ensimmäinen on oivallinen valinta: paitsi että lukija samaistetaan sankarittaren ajatusmaailmaan, kaikkea ei myöskään tarvitse perustella huolimatta siitä, kuinka tärkeänä sen mukanaolo esitetään tai kuinka perusteellisesti asioihin muutoin paneudutaan.)

Herra Grey on niin tehokas ja taitava vaikuttamaan ihmisiin, että Anastasian uteliaisuus herää. (Tekstin ilmauksen, ”tracing a pattern”, voi siten tulkita myös laajemmin; että Anastasia on huomannut herra Greyn käytöksessä tässä suhteessa jotakin erityistä ja toistuvaa.):

‘You know it’s really not fair.’ I glance down at the Formica tabletop, tracing a pattern on it with my index finger, trying to sound nonchalant.
 'What's not fair?'

’How do you disarm people. Women. Me?’

’Do I disarm you?’

I snort. ‘All the time.’

‘It’s just looks, Anastasia,’ he says mildly.
‘No, Christian, it’s much more than that.’
His brow creases. ‘You disarm me totally, Miss Steele. Your innocence. It cuts through all the crap.’
‘Is that why you’ve changed your mind?’
‘Changed my mind?’
‘Yes – about...er...this?’
 He strokes his chin thoughtfully with his long, skilled fingers. ‘I don’t think I’ve changed my mind per se. We just need to redefine our paramteres, redraw our battle lines, if you wil. We can make this work, I’m sure. I want you submissive in my playroom. I will punish you if you digress from the rules. Other than that... well, I think it’s up fro discussion.’”

(Fifty Shades of Grey, 458)

(“Do I disarm you?”... Jeeeeeeeez, herra Grey. Gimme a break! Aivan kuin hän ei muka yrittäisi laskea Anastasian suojavarustusta tai huomaisi sellaista tapahtuneen. Kuvaavaa on myös hänen tapansa kierrellä omalta kannaltaan liian kiusallisia ja suoria puheenaiheita. Silti, vaikka hän ei aina kerrokaan kaikkea, hän on pelottavan rehellinen. Niinpä hän esimerkiksi myöntää, että pohjimmiltaan mikään ei ole muuttunut: “ I want you submissive in my playroom. I will punish you if you digress from the rules”.)

Takaisin herra Greyn tarkkaavaisuuteen:

Herra Greyn ymmärtämys siitä vaarasta, joka liittyy emotionaaliseen etääntymiseen, tulee muutenkin hänen toiminnassaan selkeästi esiin. Häkellyttävimpänä – häkellyttävimmällä ihmistuntemuksella – tämä esiintyy kohtauksessa, jossa Anastasia tuntee syvää loukkaantumista herra Greyhin toisten naisten (etenkin Rouva Robinsonin) takia. Mielipaha on niin syvää, että se saa Anastasian vetäytymään itseensä ja hautomaan mykkänä suruaan, aina siinä määrin, ettei hän voi tai halua saada orgasmia. Silloin herra Greylle on kuitenkin erityisen tärkeää, että Anastasia laukeaisi, ”antautuisi hänelle”. ”Minä tarvitsen sitä,” herra Grey pyytää – ja osaa tietenkin kärsivällisesti ja taitavasti toteuttaa asian. Sen jälkeen he ovat jälleen yhtä.

Kaikesta tästä voi päätellä, että tunnustellessaan ja tarkkaillesaan kiinteästi Anastasian mielenliikkeitä, herra Greyn tärkein pyrkimys on pitää Anastasia avoimena hänelle. Toinen tärkeä pyrkimys saattaa olla pitää Anastasia rehellisenä omille tunteilleen (sillä kuinka Anastasia muuten voisi kertoa niistä hänelle ja ylläpitää avoimuutta). Tästä syystä hän myös vaatii Anastasialta jatkuvaa tuntemustensa tiedostamista: 'mitä tästä ajattelet'; 'miltä tämä tuntuu'. Tällöin heidän välillään voi vallita luottamus - ja herra Greyn täysi kontrolli.

Herra Greyllä on muutenkin tapana mennä häkellyttäviin henkilökohtaisuuksiin.

”Chirstian bends and runs his nose along my shlouder and up to the base of my ear, his fingers slipping into my hair. [...]

  ’Are you bleeding?’ he continues to kiss me.
 Holy fuck. Does nothing slip by him?
  'Yes,’ I whisper, embarrassed.
 'Do you have cramps?’
 ‘No.’ I flush. Jeez...
He stops and looks down at me.
‘Did you take your pill?’
‘Yes.’ How mortifying is this?
 'Let’s go have a bath.'
  Oh?"
(427)

Herra Greyllä on kuitenkin - aina niin halutessaan - taito olla vahingoittamatta äkillisillä tunkeutumisillaan. (Mutta hänpä osaakin antaa iskunsa aina laskelmoidusti ja oikeaan kohtaan: hän milloin rankaisee, milloin tekee puolustuskyvyttömäksi, milloin tuottaa nautintoa itselleen, toiselle tai molemmille. Pääasia on, että hän saa kontrolloida ja että hänen tahtonsa tapahtuu - ja Anastasian kanssa on liikuttava syvällä säilyttääkseen valta-asemansa.) Osittain tämä - taito olla vahingoittamatta liikkuessaan loukkaavuden rajoilla - johtunee siitä, että hän ottaa kaiken aikaa huomioon myös Anastasian emotionaaliset tarpeet, ’ottaa hänet vastaan siellä minne hän putoaa’ – mikä on vähän sama asia kuin helliä heti sadismin jälkeen.

(Ehkä juuri tässä kaiken vuorottelussa on sekä herra Greyn sadomasokismin että hänen kalastustaitonsa salaisuus: kiinni, irti, kiinni, irti; tulta, jäätä, tulta, jäätä; isku, hyväily, isku, hyväily… Tämä luo rytmin kuin hengityksen, joka rauhallisena hypnotisoi ja kiihtyneenä aiheuttaa hyperventilointia.)

* * *

Kuten todettua, tapahtuma - siis alussa kuvailtu sadomasokistinen tapahtuma - synnyttää Anastasiassa samalla kertaa useita erilaisia kokemuksia. On kuin kukin eri puoli hänen persoonassaan saisi tapauksesta oman osansa: Anastasian keho, sisäinen jumalatar, ”alitajunta” – ja Anastasia itse.

Kokemus on siten jollakin tapaa ”fragmentoiva”, ja juuri tällaiseen liittynee sadomasokismin ”altereita” (tai altered state –mielentiloja) luova tai vahvistava vaikutus. Näyttääkin siltä, että Anastasian ”sisäinen jumalatar” (”inner goddess”) alkaa kasvaa juuri tällaisissa tilanteissa, ja lopulta juuri se saa Anastasia innostumaan sadomasokismista.

Anastasia on persoonaltaan jo valmiiksi hieman epäintegroitunut – ei kuitenkaan millään sellaisella tavalla, jolla kuka tahansa postmodernin ajan ihminen ei voisi olla. (Lisäksi voidaan todeta, että persoona on aina jossain määrin epäintegroitunut ja epästabiili; prosessissa itsensä kanssa – eikä koskaan tule täysin valmista. Tämä tällainen on jälkimodernin ajan ihmisessä – etenkin länsimaisessa ihmisessä – huomattavasti voimakkaampaa kuin ihmisissä, jotka elivät(/elävät) konservatiivisemmissa yhteiskunnissa. Länsimaissa persoonalle on annettu modernismin myötä huomattavasti enemmän liikkumatilaa sekä oikeus muuttua, montakin kertaa yhden elämän aikana. – Jopa vaihtaa vaikkapa sukupuoltaan.)

Katsotaan hieman lähemmin tätä ”monipuolisuutta”. 

Ensinnäkin Anastasiassa vaikuttaa voimakas dualismi kehon ja mielen välillä, mikä tulee myös edeltävässä pitkässä katkelmassa hyvin esille.

Huomattavaa tässä on se, että dualismi ei niinkään vallitse järjen tunteen, kuin kehon ja mielen välillä: 

Jos kahtiajako vallitsisi järjen ja tunteen välillä, tämä jättäisi Anastasialle mahdollisuuden paeta tunteitaan järkevyyteensä. Paitsi että tämä vaihtoehto saa – ainakin herra Greyn mielestä – Anastasian ajattelemaan asioita aivan liikaa, se myös tekee mahdottomaksi sellaisen meditaation, jossa Anastasian voisi ”paeta koko kehostaan” (vastaanottaessaan sadistista käsittelyä) tai pitää muita psyyken tiloja yhtä samaistuttavina kuin järkevyyttä, kulloisenkin tilanteen mukaan. Toisin sanoen, jos dualismi vallitsee kehon ja mielen välillä, silloin järkevyys ei ole sen voimakkaampi samaistuttavuuden kohde kuin ”sisäinen jumalatar.” (Catch my drift…?)

Pysähdytään tähän - ajatukseen ”liiallisesta järkevyydestä” - hetkeksi. 

Väite ”liiallisesta ajattelusta” on merkillinen mieheltä, joka itse ajattelee asiat hyvin pitkälle ja perusteellisesti. Ennen siirtojaan herra Grey ajattelee lukemattomia eri skenaarioita ja niiden toteutumismahdollisuuksia. Oletettavasti juuri tästä syystä hän aina ajattelee myös pahinta mahdollista vaihtoehtoa - mistä Anastasia häntä moittii -, sillä sen jälkeen, kun äärimmäisten skenaarioiden vaihtoehdot ovat asettaneet reunaehdot kaikelle sille, minkä toteutuminen voisi olla mahdollista, voi pohtia muitakin, ääripäiden väliin jääviä, skenaariovaihtoehtoja – ja varautua niihin kaikkiin. (Muita hyviä selityksiä herra Greyn ”pessimismille” tuskin löytyy, sillä mies on erittäin kunnianhimoinen, voimakastahtoinen ja päämäärätietoinen. Sellaiselle ihmiselle ”pessimismi” ei ole mielentila vaan laskelmointia.) Kukin siirto tai peliliike puolestaan ohjaa peliä tiettyyn suuntaan, ja samalla tekee joistakin skenaarioista enemmän ja toisista vähemmän todennäköisiä. Myös näitä siirtoja ja niihin liittyvä suuntia herra Grey varmasti ajattelee jo kauan ennakolta - ja oletettavasti kaikki tiettyyn pelitilanteeseen liittyvät ja kuviteltavissa olevat toisen osapuolen siirrot huomioon ottaen. Eihän hän muuten olisi herra Grey (joka pärjää mm. "yritysfuusioinnissa" ja "uusissa aluevaltauksissa").

 

Tähänkin nähden on ymmärrettävää, miksi hän reagoi niin herkisti ja nopeasti suhteen suurimpiin vaaroihin, kuten Anastasian emotionaaliseen etääntymiseen hänestä: mitä enemmän muita siirtoja tapahtuu tietyn suunnan (”emotionaalinen etääntyminen”) toteutumisen jälkeen, sitä vaikeampaa koko kurssia on myöhemmin muuttaa. Luottamussuhteesta ei siis voi tinkiä. Herran on ehdottomasti voitettava orjan luottamus ja kiintymys. Muuten sadomasokismista ei tule yhtään mitään.

Takaisin Anastasiaan. 

Anastasian siis samaistetaan enemmän mieleensä kuin kehoonsa: Anastasia ei ole kehonsa, vaan hänellä on käytössään keho. (Halusin ensin kirjoittaa, että hän ”omistaa kehon”, mutta tässä yhteydessä se on vähän…heh heh.)

Tällä eronteolla alleviivataan henkisen puolen keskeisyyttä Anastasian olemuksessa. Hän siis ei ole pelkkä keho (tai ”reikä”), vaan syvästi ajatteleva ja kokeva olento, toiminnan mahdollisesta suoraviivaisuudesta huolimatta.

Voi tosin olla, että tällainen on ”naisten pornossa” tärkeää: ottaa henkinen puoli huomioon. Oletettavasti juuri tämä saa sadomasokismista kertovan tarinan elämään poikkeuksellisella tavalla:

Naisten pornoa tai ei, joka tapauksessa tämä fyysisyyden yli ulottuvien puolien mukaan ottaminen perehdyttää pelkkää fyysistä toiminnankuvausta paremmin sadomasokismin olemukseen, joka – näin väitän – on luonteeltaan enemmän henkistä kuin fyysistä. Tämä voidaan päätellä paitsi sadomasokististen tarpeiden psykodynamiikasta - sadomasokismissa ei riitä, että osapuolet tuovat mukanaan omat sukuelimensä -, myös siitä, että jo fyysinen ulottuvuus on ladattu täyteen rituaaleja, ja tätä rituaalisuutta ilmaisevat myös tarkka roolijako ja sääntökokoelma. Valmistelu ja oikeanlainen suoriutuminen onkin erittäin tärkeää myös herra Greylle, sillä tyydyttymisen on oltava kehollista tyydyttymistä syvempää: sen on palveltava myös psyykkisiä tarpeita.

Mutta ennen kaikkea: jos Anastasia keho ”irrotetaan” Anastasiasta itsestään, Anastasia voidaan ”siirtää” kehostaan toisaalle (mikä, kuten edellisessä kirjoituksessani perustelin, voi olla hyvinkin keskeistä sadomasokismissa; ”kehostaan irrottautuminen”, dissosiaatio, auttaa vastaanottamaan äärimmäistä kipua). Lisäksi tämä ”irrotettavuus” mahdollistaa alter egojen liikkuvuuden: sisäinen jumalatar pääsee esille, myöhemmin kenties myös Lady Domina. Mutta kuka niistä on lopulta ”todellinen” Anastasia? (Sekö, johon jokin ”yli-Anastasia” kulloinkin samaistuu?)

Jokainen ”kehosta irrottaminen” eli fyysisestä ja konkreettisesta irrottautuminen - jollaisena voidaan ymmärtää myös vakiintuneesta todellisuuskonsensuksesta erkaantuminen - luo potentiaalisesti uuden Anastasian. (Tätä problematiikkaa käsitellään myös eksistentiaalisemiotiikassa.)

(Vielä muutama sivuhuomautus Lady Dominasta: Edellisessä kirjoituksessani kuvailin, kuinka herran rooliin edetään aina orjan roolin kautta. Näin on ollut myös herra Greyn kohdalla. Tämä saattaa liittyä - niin ikään edellisessä kirjoituksessa mainitsemaani – tulen käsittelytaitoon: sadomasokismi on ihmisille, jotka tuntevat tulensa (tai pimeytensä) ja hallitsevat sen. Muuten valta karkaa käsistä. Tämä tulen (ja vallan) haltuunotto voi tapahtua vain äärimmäisen itsekurin avulla. Itsekurin puolestaan voi sisäistään vain ankarassa orjakoulutuksessa. Muille - niille, joissa ei asu sisäistä orjaa, orjuutettua - voi käydä tulen, pimeyden ja vallan kanssa paha vahinko: ne nielaisevat käyttäjänsä.)

Palataanpa jälleen Anastasiaan:

Mainitun dualistisuuden lisäksi Anastasia käy paljon sisäistä keskustelua. Tämä keskustelu ei ole mitä tahansa monologia, vaan hänen kerrotaan puivan asioita mm. alitajuntansa kanssa sekä jo mainitun sisäisen jumalattarensa (”inner goddess”) kanssa.

Merkillepantavaa kuitenkin on, ettei Anastasian ”alitajunnaksi” nimittämä ääni toimi lainkaan kuten alitajunta; se on hyvin analyyttinen, ja sen ääni on moralisoiva ja arvosteleva. Niinpä se muistuttaakin enemmän omaatuntoa tai yliminää (super ego), ehkä jopa alter egoa. Miksi tätä ääntä kuitenkin nimitetään ”alitajunnaksi”? Viettielämän tyyssijana sitä ei todellakaan voi pitää.

Merkillepantavaa on myös se, että kertomuksen aikana tämä ääni ei kehity. 

Toisin on ”sisäisen jumalattaren” kanssa. Sitä luodaan ja kasvatetaan tarinan kuluessa, etenkin huomioimalla sen tarpeita ja kuuntelemalla sen neuvoja. (Epäsuorasti siis kerrotaan, millainen toiminta kasvattaa ihmisen eri puolia.)

 

Mikäli ymmärrämme Anastasian ”alitajunnan” omantunnon tai yliminän äänenä, on sitäkin kiinnostavampaa ja kuvaavampaa, että se ei edisty tai jalostu, mutta ”sisäinen jumalatar” kyllä senkin puolesta; ”alitajuntaa” usein toppuutellaan, mutta sisäinen jumalatar saa rauhassa puhjeta kukkaansa.

Minusta tämä viestittää kertomuksen tällä tasolla – kerronnassa käytettyjen vertauskuvien tasolla – sitä samaa viestiä, mitä koko kertomus näyttää viestittävän kaikilla kerronnan ulottuvuuksillaan: ’panosta seksuaaliseen nautintoon, ja jätä nalkuttava sisäinen äänesi omaan arvoonsa; ruoki sisäisen jumalattaresi elinvoimaa mieluummin kuin yliminän vaikutusvaltaa’.

Paikoitellen, kuten todettua – ja tämä oli mielestäni sangen häkellyttävä havainto – sisäistä jumalatarta kasvatetaan suoranaisen dissosiaation avulla. Tulkintani mukaan tämä ajatus dissosiaatiosta on tuotu myös tarinan vertauskuvastoon:

”Sisäinen jumalatar” esimerkiksi hyppii Anastasiassa ”ylös ja alas” (”jumping up and down”). Toki tämä voidaan ymmärtää vertauskuvana silkasta riemastumisesta. (Tällöinkin voidaan silti tarkastella sitä, mistä ja miksi "sisäinen jumalatar" riemastuu; mikä sen triggeröi tai laukaisee...)

 

Tätä ”up and down” –tapahtumaa on kuitenkin kuvailtu myös alter egon vaihtumiseksi. Tässä vaihtumisessa voidaan kuulemma käyttää mielikuva-apuna myös hissiä, jonka ominaisuus ”up and down” –suhaaminen eri kerrosten välillä on. Hissiin liittyvä vertauskuvallisuus on tuttua symboliikkaa myös unien tulkinnasta, jolloin eri kerrokset tietenkin kuvaavat eri tajunnan taajuuksia, mielen eri tasoja tai kerrostumia.) (”What is it about elevators”, Shadesissa kysytäänkin - kenties ”sisäpiirivitsin hymy” huulilla… Kuvaavaa on, että kun kertomuksessa ollaan hississä, lähes poikkeuksetta herätellään myös "sisäistä jumalatarta". Tämän jälkeen myös "doors open" tai "doors close." Myös nappeja painellaan...)

Joka tapauksessa ilmaus on hyvä kielikuva, ja sille voi helposti tulkita vihjailevan merkityksen, etenkin yhdistyessään kertomuksessa ”sisäisen jumalattaren” esiintymiseen.

Mennään syvemmälle ajatukseen "sisäisestä jumalattaresta":

”Sisäisestä jumalattaresta” näyttää kehkeytyvän suorastaan herra Greyn käyttöliittymä Anastasian persoonaan ja seksuaalisuuteen. Lopulta pelkkä herra Greyn katse voi kutsua sen esille. (”His expression pulls at the dark part of me, buried in the depths of my belly – my libido,woken and tamed by him but, even now, insatiable.”)  

Kiinnostavaa tässä on se, että Anastasian libido kuvataan “pimeäksi osaksi” Anastasiaa. Tämä viittaa, käsittääkseni, orastavaan sadomasokistiseen puoleen/alteriin, sillä sadomasokistinen halu nousee viihdekirjallisuudessa lähes poikkeuksetta kokijansa ”pimeydestä”.

Kiinnostavaa on myös maininta Anastasian kyltymättömyydestä (”insatiable”); herra Grey on onnistunut provosoimaan Anastasian seksuaalisuudesta suorastaan yliaktiivisen. Tämän yliaktiivisuuden voi päätellä myös siitä, että moni lukija ihmettelee Anastasian jatkuvaa valmiutta seksiin, sekä seksin äärimmäistä ja poikkeuksetta toistuvaa nautinnollisuutta. (Toisaalta tämä voidaan helposti tulkita myös romaanin fantasiaelementiksi.) Tähän kyltymättömyyden tunteeseen liittyy Anastasialla lähes aina tuntemukset alavatsalla, sellaiset tuntemukset, joita joogit saattaisivat nimittää seksuaalichakran aktiivisuudeksi. Minusta tämä tarjoaa mielenkiintoisia tulkintavaihtoehtoja sen suhteen, mitä kaikkea Anastasiassa tapahtuu – ja miksi!

Kuvaavaa on sekin, että juuri “sisäinen jumalatar” reagoi herra Greyn vetovoimaan ja ehdotuksiin, ja on usuttamassa Anastasiaa leikkiin mukaan – yleensä seurauksista piittaamatta. Tärkeintä sisäiselle jumalattarelle on (seksuaalinen) hauskanpito ja nautinto.

Herra Grey on todellakin valmistamassa Anastasiasta itselleen kokonaisvaltaista orjaa, seksiorjaa!  

Jollain tavalla Anastasiakin tajuaa tämän: ”Truly I am a marionette, and he is the master puppeteer’ (Fifty Shades of Grey, 429).

* * *

Jaahas, tämä on sittenkin jaettava kolmeen osaan…

(to be continued)