The Power of...

[Kuinkas nämä minun tekstini ovat alkaneet typologisoitua yhä vahvemmin seksuaaliaiheisiksi..? No, tärkeän aiheen parissa askaroidaan!]

 

Ennätinkö jo kirjoittaa, että siirtyisin seuraaviin asioihin? Menin asioiden edelle. (Minkä sille voin, että ajatusten muodostaminen on joskus hidas prosessi; aina ei voi tietää, kuinka paljon keskeneräiseksi sanottava jäikään… Mutta tällaista se on, kun oma käsitys tai näkemys ei vielä kirjoitushetkellä ole kunnolla muotoutunut.)

 

Tämä tulee olemaan kenties omituisin teksti, jonka koskaan olen kirjoittanut tai tulen koskaan kirjoittamaan.  

 

* * *

 

Edellisessä tekstissäni viittasin lyhyesti Alison Millerin kirjaan, jossa entinen kulttijäsen kertoi pienistä vauvoista ja siitä, miten näitä vauvoja ”valmistellaan”; mitä näille vauvoille tehdään.

 

Toisin sanoen, ”Illuminati mestarit” ovat olleet näitä vauvoja. Aihepiirin asiantuntijoiden mukaan kulttijäsenten ”kouluttaminen” - mikä yleensä tarkoittaa tavallisen ihmisen käsitteistössä samaa kuin kidutus - aloitetaan jo kohdussa.

 

Miksi?

 

Fritz Springmeier vastaa seuraavaa:

 

”It goes without saying that it is impossible to be a high level Satanist and not have MPD. Any person without MPD would go insane after participating in high level Illuminati rituals” (kirjassaan Bloodlines of the Illuminati)

 

Toisin sanoen, kultin jäsenet eivät - monistakaan syistä - kykenisi suoriutumaan jäsenyydestään ja siihen liittyvistä velvollisuuksista ilman mainittua psyyken tilaa. Eräs syy - ja varmaankin tärkein - koskee psyyken toimintakykyä, toinen puolestaan täysin erilaisten todellisuuskonsensusten hallintaa, kolmas ”salaisuuksien säilyttämistä” (siitähän okkultismissa on kyse: salattu tieto). Psyyken MPD -tilalla on siis muitakin tarkoituksia, kuin taata henkilön kyky osallistua kultin rituaaleihin. (Esimerkiksi juuri Springmeier kertoo aiheesta seikkaperäisesti, ja tällaista totesivat myös, muistaakseni, Arizona Wilder ja Svali.)

 

Ennen kuin palaan yllä kuvattuun aiheeseen ja vien sitä eteenpäin, yhdistän sen varsinaiseen puheenaiheeseen: BDSM:ään ja siihen, millaisesta BDSM –maailmasta Shades oikeastaan kertoo.

 

* * *

 

“I had a rough start at life”, Herra Grey toteaa jo trailerissa. (Uh-huh.)

 

Hän perustelee toteamuksellaan sitä, miksi Anastasian pitäisi pysytellä erossa hänen vaikutuksestaan, tai miksi Anastasian pitäisi vähintään olla selvillä siitä, mikä hän on miehiään (”stay clear of me”). (Tätä, kuten olen aikaisemmin pohtinut, käytetään silti lähinnä ”vastuuvapauslausekkeena”, sillä Herra Grey on täysin haluton päästämään irti Anstasiasta.)

 

Samalla toteamus (”I had a rought start”) on perustelu Herra Greyn erityisille seksuaalisille taipumuksille ja mieltymyksille.

 

[Nämä tällaiset yhtenevyydet osaltaan tukevat, mielestäni, sitä mahdollisuutta, että E.L. James on toden totta kirjoittanut tarinansa ”illuminatimestarista”: ”master of the universe”. (Ajatellaanpa asiaa jo pelkästään materialistiselta kannalta: ”bisnesmies”, joka on kiinnostunut ”uusista aluevaltauksista” ja ”fuusioinnista”, askartelee mm. ”tehostetun ruoantuotannon parissa” ja tienaa tunnissa sen, minkä hankkimiseen keskituloiselta porvarilta kuluu useita kuukausia. Entäpä hänen suhtautumisensa alaisiinsa - tai ihmisiin yleensä -, ”kannustusjärjestelmään” tai yksityisyyden varjeluun? Ja niin irralliselta kuin se muuhun tarinaan nähden kuulostaakin, myös rokotuksista muistetaan puhua ylistävään sävyyn.)

 

Koska James kuitenkin on, muistaakseni, käyttänyt monikkoa - ”masterS” - Herra Greyn tehtävä tarinassa on edustaa kaltaisiaan: hahmo personoi ja ruumiillistaa näitä isäntiä ja heidän prinsiippejään, ja hänen hahmossaan edustuskuva on tietenkin mahdollisimman viehättävä, nuoruutta unohtamatta.

 

Sisäpiirinäkemystä on silti turha odottaa, sillä kaikki kerrotaan Anastasian näkökulmasta ja kokemuksesta käsin (sillä siihen lukijaa kehotetaan samaistumaan: alistuvan osapuolen asemaan). Anastasia mainitsee kyllä tuon tuosta, kuinka Herra Greyllä on taas se ”sisäpiirihymy huulillaan”; Herra Grey tietää jotakin, mitä Anastasia ei, ja mitä ei aio Anastasialle koskaan kertoakaan. ”I exercise control in all things, Miss Steele”, Herra Grey toteaa samalla, kun aurinko paistaa ylivalottavan säkenöivästi heidän välissään.

 

(Illuminati –kultissa palvotaan aurinkoa, joten siihen liittyvä symboliikka on heille tärkeää, eikä vähiten siksi, että aurinko edustaa ”illuminoitumista” – maskuliinisesta prinsiipistä käsin. [Aurinko edustaa maskuliinia/”päivätietoisuutta” (järki) ja kuu feminiiniä/”yötietoisuutta”(intuitio), valo ylipäätään edustaa tietoa ja tiedostavuutta, ja valonlähde puolestaan tämän tiedostavuuden alkuperää tai premissiä.])]

 

Mitä sen sijaan tulee - yleisesti ottaen - vaikeaan alkuun perusteena BDSM –suuntauksesta viehättymiselle, ”rough start” ei, tietenkään, välttämättä tarkoita niin äärimmäisen vaikeaa alkua, kuin varsinaisen kultin varsinaisilla jäsenillä kerrotaan olevan. Jo valtavirtapsykiatriassa ajatellaan, että varhaislapsuudessa koettu traumatisoituminen voi ”vääntää” ihmisen tapaa kokea ja ilmaista seksuaalisuuttaan, mikä puolestaan voi synnyttää esimerkiksi sadomasokistisia tarpeita.

 

Mutta eipä vedetä tästäkään nopeita johtopäätelmiä kulttijäseniä koskien; toisaalta jopa heillä - näin toistuvasti kerrotaan - elämän alkuvaiheiden todellinen vaikeus pysyy kätkettynä, ja terapiassa tulee esille jotakin paljon tavanomaisempaa, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö. (Mm. Springmeier argumentoi, että tämä on tarkoituksellista: ”traumaperäisesti ohjelmoidun” ihmisen psyyke on ohjelmoitu kätkemään varsinainen ja siten tärkeämpi totuus, ja tarjoamaan vähemmän oleellisia, toissijaisia totuuksia, joita terapiassa sitten hoidetaan samalla, kun ”ohjelmoitu systeemi” itsessään säilyy perusteiltaan vahingoittumattomana, ja tulee myöhemmin ”itsekorjautumaan”. [Tämä on nykyään jo aiheeseen - ”trauma based mind control” -liittyvää yleistä tietämystä, jonka usein näkee aiheesta kootuissa YouTube –leikkeissäkin.]

 

Niinpä Herra Greyn toteamus osaltaan selittää kiihkeää pyrkimystä lanseerata BDSM –suuntausta: myös MPD –henkilöillä on seksuaaliset tarpeensa. (Tähän mennessä niitä lienee tyydytetty etenkin ”erityiskoulutuksen” saaneilla prostituoiduilla, mistä esimerkiksi Cathy O’Brienin tarina kertoo.)

 

Lanseeraamisesta ja suurista linjavedoista (eli pidemmän tähtäimen suunnitelmista massoille) puhuen: ilmeisesti tässäkin asiassa tähdätään yhä sujuvampaan, mutkattomampaan ja vaivattomampaan ”asioiden hoitumiseen”.

 

[Tämä tällainen - siis asioiden hoituminen mahdollisimman sujuvasti ja mahdollisimman pienellä panostuksella ja ohjauksella, kuin ”omalla painollaan” - on suorastaan periaate. (”Perhosvaikutus” tarkoittaa myös tätä, vaikka se viittaa myös ns. ”monarch(butterfly) -ohjeloimintiin”. Sivuan aihetta hieman edempänä.)

 

Springmeierin mukaan tämä periaate ilmenee esimerkiksi onnistuneena pidetyssä mielenhallintaohjelmoinnissa siten, ettei ”mestarin” välitöntä läheisyyttä enää tarvita lainkaan: uhrin psyyken oma ”systeemi” ylläpitää ja huoltaa ohjelmointejaan, ja huolehtii mm. siitä, että uhri hakeutuu niitä konfirmoiviin ympäristöihin ja tilanteisiin.

 

Tämä konfirmoiminen on, kuulemma, eräs syy mediassa runsaasti viljellyille ”Illuminati symboleille” tai omituisille teemoille tai ”klassikkotarinoille” kuten Alice in Wonderland tai Wizard of Oz tai Star Wars. Makes sense. Lisäksi ”orjat” antavat ”feedbackia” omasta tilastaan, mikä samalla tiedottaa asioista myös yleisemmin heille, jotka niitä seuraavat; ”tiedotusta” tehdään paitsi siitä, ”mitä on meneillään”, myös ”uskollisen palvelijan valana”.

 

Esimerkiksi Jennifer Lopez, laulussaan Papi (krhm), kertoo aiheesta seuraavasti: “My rock is shining bright/ Even if he ain't by my side/ He'll make sure that I glow/ I'll make sure everybody knows.” (Emme saa kuulla, mistä “kivestä” on kyse, mutta esimerkiksi Svalin - entisen ”ohjelmoijan” - mukaan timantti on kallisarvoisin, ja kivet ylipäätään ilmaisevat ohjelmoinnin laatua ja tasoa. ”Diamond diamond, shining shining”, aloittaa esimeriksi Britney eräänkin laulunsa ja aivan ilman, että sanoilla on mitään yhteyttä muuhun sanoitukseen. Mutta nyt menen hengästyttävästi asioiden edelle.)

 

Tällaiset väitteet saavat ihmisen näkemään populaarikulttuurin aivan uusin silmin!]

Takaisin aiheeseen:

 

Tämä mutkattomuus - siihen pyrkiminen - tarkoittaisi BDSM:n harjoittamisessa mm sitä, että jos BDSM –saadaan hyväksytettyä suurella yleisöllä ja/tai lainsäädännöllä (molemmat vaikuttavat lopulta toisiinsa), harjoittaminen tulee olemaan vähemmän riskaabelia (vaikkapa jo imagon kannalta; Herra Grey onkin erittäin tarkka yksityisyydestään ja imagostaan, mikä lienee tärkein syy siihen, että hän aina allekirjoituttaa seksiorjillaan NDA –sopimuksen, ja ylipäätään pitää BDSM –välineet ja koko leikkihuoneen visusti lukkojen takana).

 

Toinen, ehkä jopa tärkeämpi, mutkattomuus liittynee kuitenkin BDSM –harjoittajien yleiseen saatavuuteen

 

* * *

 

Vertailun ja havainnollistamisen vuoksi:

 

Tämä tällainen ”saatavuus” on lyöty melko onnistuneesti läpi jo ”seksuaalisesti halukkaiden” naisten saannin kohdalla: vielä sata tai kaksi sataa vuotta sitten heitä sai käyttöönsä vain maksusta ja vain tietynlaisista paikoista.

 

Tarkoitukseni ei ole tässä vastustaa seksuaalista vapautumista taikka moralisoida. Sen sijaan viittaan ”läpilyötyyn mentaliteettiin” seksin harjoittamisen suhteen tapauksissa, joissa se liittyy keinotekoisten triggerien mukaan sätkimiseen.

 

Havainnollistan hieman, ja selkeyden nimissä myös pelkistän:

 

Näyttäkää minulle ”herrojen toiveiden mukaisesti” itsensä muokannut nainen, joka ei triggeröityisi juurikin näistä herroista. [Tosiaan, keskeisintä tässä ”triggeröitymisessä” on se, että triggerin laukaisee vain oikean kohderyhmän edustaja; ”orjat” valmistetaan ”isännille”.] Toisin sanoen, nämä naiset on manipuloitu ”kuulumaan seksuaalisesti” tällaisille miehille – heistä he kiihottuvat, heitä he etsivät. (”My heart only runs on supreme”, laulaa Britney. ”You can have me all you want. Just show me where you are tonight,” laulaa puolestaan Rihanna.) Ja kuten mielenhallintaan kuuluu, näistä naisista tuntuu, että näiden miesten seuraan hakeutuminen on täysin ”sisäsyntyistä”, ”oma valinta” – suorastaan etuoikeus. (Onkohan tässä ”projektissa” ajateltu myös sitä, että ’miksi maksaa siitä minkä voi saada ilmaiseksi – and better yet: antaa niiden maksaa!')

 

Yllä kuvailtuun asiaan kuuluu, että nainen pitää elämätapaansa tavoiteltuna ja etuoikeutettuna (siitähän vallitsee suorastaan kilpailu, kuka on seksikkäin ja rohkein ja kokenein) – muussa tapauksessahan hän lamaantuisi häpeästä (ja olisi sen johdosta ”käyttökelvoton”). Itsetunnon boostaus onkin tässä kuviossa tärkeää - ”You’re worth it!” -, mikä palvelee myös toista agendaa, mainittua ”ehdokkaiden” keskinäistä kilpailua, sekä ”vääriin kohderyhmiin” kuuluvien miesten ylenkatsomista (mikä osaltaan vahvistaa kuilua ”eliitin” ja ”tavisten” välille, ja saa tavalliset miehet kuvittelemaan, että he vihaavat naisia, mikä sekin palvelee, osaltaan, agendaa, esimerkiksi lietsomalla sukupuolten välistä sotaa ja laittamalla ylipäätään koettu tylyys kiertoon).

 

Entä millä tavalla nainen sitten muokkaa itsensä ”herrojen toiveiden mukaisesti”? Tätä ei ole ollenkaan vaikeaa saada selville. Riittää, että avaa naistenlehden. Mitä suuremman korporaation lehdykästä on kyse, sitä selkeämmin nämä ”toiveet” on esitelty ja sitä varmemmin niitä kopioidaan. Jostain syystä nainen nimittäin kuvittelee, että valtavirtamedian tarjoamalla naiskuvalla olisi jotain tekemistä aidon ja kauniin naisellisuuden kanssa. (Ei ole vaikeaa päätellä, mikä taho tämän ihanteen on alulle pannut ja edelleen säätelee sitä, nyansseja myöten, syytettiinpä siitä ketä tai mitä tahansa. Muotiteollisuus on ”jostain syystä”, sekin, bisnesmiesten hallussa, etenkin sen merkittävin osuus, se, joka sanelee päivän muodin, sen normit ja direktiivit. Pakottaa ei tässä tarvitse; jo sosiologiassa tiedetään, että alemmat pyrkivät aina jäljittelemään ylempiään.)

 

Mitä paremmin nainen ansioituu tämän asetetun ihanteen tavoittelussa, sitä paremmin hänet kelpuutetaan ja palkitaan: sitä suuremmalle herralle hän kelpaa, potentiaalisesti, ja sitä enemmän hän triggeröi ohjelmoitua ihailua (jota hänet on ohjelmoitu ”tarvitsemaan”). (Mistä muusta kuin ”ohjelmoidusta ihailusta” voi kertoa esimerkiksi sairaalloisen laihuuden ihailu? Varsinkin jos tiedetään, että se perustuu hengenvaaralliseen ruokavalioon.) Tärkeää tässä kaikessa näyttää olevan myös se, että tämä projekti vie niin suuren osan naisen aikaa, energiaa, elämää, identiteettiä ja huomiota kuin suinkin – pois tärkeämmistä ja oikeasti merkityksellisistä kohteista (”ignorant masses”).

 

Kaikkia ei kuitenkaan ”valmisteta” samaan kategoriaan, sillä naisia tarvitaan useille eri tahoille – mistä jo ”kivien” käyttö kertoo: timantit ovat kuninkaallisia, rubiinit puolestaan – no niin. Muovijäljitelmistä puhumattakaan. (Tosiaan: naiset ovat tärkeä resurssi, jota hallitsemalla voidaan tehokkaasti ohjailla ja hallita miessukupuolta; naiset ovat tärkeä väline maailmanvalloituksessa. Kun Beyoncé laulaa, että ”Run the world, girls!”, hän ei suinkaan viittaa ”naisten emansipoitumiseen”.)

 

Mitä tulee ihanteeseen: kuten Marilyn [”prototyyppi”] sen sanoi: ”Gentlemen prefer blonds”, ja tarkoitti sillä lähinnä mielentilaa ja tapaa esiintyä, minkä indikaattorina blondattu tukka on. Toki tässä on kaikuja myös ”arjalaisihanteesta”, terveisinä modernin mielenhallinnan alkuajoilta natsi-Saksasta, mistä syytä Marilyn-imitaation väläyttämisestä on tullut eräs orjan isännälleen antamista ”merkeistä”. Viime kädessä kaikki ulkoiset tunnusmerkit ovat kuitenkin symbolin asemassa; kyse ei ole vaaleasta tukasta per se, vaan siitä, mitä se edustaa. Sama siis koskee jalokiviä. Tai vaatteiden leikkausta ja kuosia. Tai tatuointeja. Et cetera et cetera.

 

Edellä olen siis yhdistellyt aihepiiristä liikkuvia tietoja; en ole itse keksinyt niitä – ellei yhdistely sitten pyöräytä esille jotakin uutta näkökulmaa. On kuitenkin kiinnostavaa huomata, kuinka palaset tuntuvat sopivan toisiinsa kuin nakutettu! Nämä palaset ja tällainen yhdistely on kuin saisi käsiinsä palikat A ja B – ja sitten tietää, kuinka ne muodostavat C:n.

 

Seurataan ajatusta tällä periaatteella vieläkin pidemmälle:

 

Tässä on siis, eräällä tavalla, kyse kulttuuriin/systeemiin sisäänrakennetusta ohjaamis- ja palkitsemisjärjestelmästä.

 

Koska on kyse hierarkiasta [pyramidin mallisesta], ”herrat” eivät ole ainoita edunsaajia, sillä nämä naiset eivät ole pyramidissa suoraan heidän alapuolellaan.

 

Niinpä kukin saa, kuin automaationa, ”ansioitumisensa mukaan”. (This is by design.)

 

”Prinsessat” (tai ”timantti-ohjelmoidut"; ehkä "jalokiviohjelmoidut" ovat ylipäätään prinsessoja, mutta kivet ovat siitä huolimatta eri arvoisia ja/tai eri tehtäviin erikoistuneita) ovat menestyneemmille. ”Prinsessoja” on nimittäin koulutettu pidempään, jo lapsuudesta asti. (Esimerkiksi Disneyn Prinsessakerhoa tutkailee äkkiä uusin silmin.)

 

[Entäpä ”Anastasia”…hmmm. Anastasiahan on ”kadonnut prinsessa”, ”kuninkaallista sukua”. Edeltävää mukaillen voisi päätellä, että ”anastasiat” eivät ole vielä tiedostaneet tai ilmaisseet olevansa todellisuudessa ”prinsessoja”. Ja koska he ovat ”prinsessoja” - eivät ”kissoja” - tämä antaa ymmärtää, että korkeammat herrat haluaisivat turmella sen viattomuuden ja kerätä sen elinvoiman, jota anastasioilla on. Miksi? Koska haluavat itselleen etuoikeuden, valloitusoikeuden ja parhaan saatavilla olevan? (Herra Grey näkee Anastasiassa poikkeuksellisen hyvää orja-ainesta; sitähän ei voi jättää käyttämättä!)]

 

Vähemmän ansioituneemmille – jotka kuitenkin elävät toivotun agendan mukaan ja tavalla tai toisella edistävät sitä – puolestaan on valittu ”kisumirrit”.

 

[Kuvaavaa tässä kuviossa on se, että mitä vähemmän miessukupuolen edustaja välittää ”agendasta” - sen noudattamisesta, hyödyttämisestä ja kunnioittamisesta -, sitä kauemmas myös naiset hänestä kaikkoavat. Ajatellaanpa esimerkkinä vaikka miehen taloudellista tilannetta – joka yleensä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka hyvin hän on mukana agendassa: rahalla palkitaan. (Niinpä esimerkiksi työttömyys ei ole suoranainen valtti parisuhdemarkkinoilla. Työttömyyttä perusteena sille, miksi flaksi ei käy, voi rationalisoida monilla asioilla, kuten sosiaalisilla taidoilla tai vastuuntunnolla, mutta viime kädessä on kyse rahasta ja siitä, kuinka tuottava ja hyödyllinen henkilö on ”systeemille”. Olisi kuitenkin pöyristyttävää ja ihmisarvoa loukkaavaa todeta sitä.) Kenties naisten mieltymyksiä ja valintoja hallitsemalla ajatellaan - siis miesten käyttäytymisen suhteen - että ’kyllä routa porsaan kotiin ajaa, lopulta’ – ja mies hakeutuu ”palkitsemisjärjestelmään”.]

 

Herrat itse voinevat käyttää kumpia huvittaa. Heillä on myös ”stepfordin vaimonsa”: huippukoulutetut seurapiirirouvat, joista maallikko voi vain uneksia.

 

Tällaisista naisista puhutaan usein ns. ”Monarch” –ohjelmoituina tai ”beta –ohjelmoituina”.

 

Ajatellaanpa hetki arkisemmin: edustava nainen ja häntä elättävä mies…Hmmm… ei kuulosta kovin pahalta. Kovin pahalta ei välttämättä kuulostaa myöskään ”yöperhosen” elämäntapa.

 

Tästä huolimatta häkki on aina häkki, jopa kultaisena (mitä se ei ole suurimmalle osalle näistä naisista, etenkään ”yöperhosista”); ”orjan on pysyttävä roolissaan”. Siitä irrottautuminen on erittäin vaikeaa, eikä yleensä voi tapahtua ilman seurauksia (joista esimerkiksi omanarvontunnon romahtaminen tai elämäntarkoituksen katoaminen eivät ole vähäisimmät). Lisäksi, jos todella on kyse mielen manipuloinnista, psyyken raskas manipuloiminen ylipäätään aiheuttaa henkistä epätasapainoa ja pahoinvointia – jota kaiken lisäksi ”hoidetaan” vaarallisilla addiktioilla. (Ajatellaanpa vaikka Stoker –elokuvan kotirouvaa, Evietä, joka pakeni alkoholiin ja seksiin.)

 

Suurin epäkohta lienee kuitenkin sisäinen tyhjyys ja perustavanlaatuinen voimattomuuden tunne. (Ajatellaanpa jälleen Evietä.) ”Nukella” ei ole sielunelämää, eikä marionetti saa – puhumattakaan että kykenisi – itse ohjailemaan itseään. ”Nukkeihminen” on vieraannutettu omasta itsestään, elämänvoimansa lähteestä (”jumalasta”) ja, mikä pahinta, dehumanisoitu. Juuri dehumanisointia kuitenkin vaaditaan, jotta ihmistä voitaisiin hallita kuten marionettia.

 

[Ihan yleisesti ottaen: tästä syystä – siis dehumanisointipyrkimysten takia - markkinoidaan ahkerasti robottien tai kyborgien, eläinten tai barbien ynnä muiden nukkien identiteettejä. ”Löydä sisäinen eläimesi!” ”Ole barbi!” Samalla tätä - siis kuvitteellisen identiteetin luomista ja siihen vaihtamista - tarjotaan ratkaisuksi siihen henkiseen kaaokseen ja emotionaaliseen ahdistukseen, jonka samat tahot [siis samat jotka myös luovat dehumanisoidut identiteetit] ihmiselle aiheuttavat. Tässä kuviossa kaaos (sen aiheuttama ahdistus) on siis melkeinpä kuin se trauma, joka saa ihmisen pakenemaan ”uuteen identiteettiinsä” ja tekemään siitä alter-egonsa. Selitän tätä tarkemmin edempänä, mutta tässä jo sovelsin erääseen mahdollisista yhteyksistä.]

 

* * *

 

Takaisin ajatukseen ”saatavuudesta”, eli kuinka puhe ”ohjelmoinnista” liittyy myös BDSM:ään ja FSOG:hen, ja etenkin tähän tarinaan ilmiönä (”The worldwide phenomenon”, kuten trailerissa todetaan)?

 

Olen edeltävissä FSOG:tä käsittelevissä teksteissäni esittänyt ajatuksen siitä, että Shades on ikään kuin ”koulutusohjelma” sitä lukeville, etenkin kohdeyleisölleen.

 

Noh, katselinpa tässä juuri elokuvan nimeltään Vampire Academyn (krhm) [ohj. Mark Waters 2014]. Elokuva on täynnään kuvaavia heittoja. (Voi tietysti olla, että ”huomaan” ne syystä, että käytän tietyllä tavalla virittynyttä tulkintakompetenssia…)

 

Yksi näistä kuvaavista heitoista on huomautus siitä, kuinka ihmisten mania lukea vampyyrikirjallisuutta on itse asiassa vampyyriakatemian ylläpitämä koulutusprojekti, jolla rekrytoidaan ”vapaaehtoisia luovuttajia”. Hmm. (Tämä teema esitetään myös virallisessa trailerissa numero kaksi varsin selkeästi.)

 

(Ehkä Shadesin nimen pitäisi olla: ”Edistyneiden Mestareiden etäkoulutusohjelma formatoiduille kohteille. Asentuu uudemmissa käyttöjärjestelmissä automaattisesti, triggeröityy ohjelmoinnin mukaisesti asianmukaisessa käyttöympäristössä tai etäohjelmointina (vaatii telepatialiittymän, jonka muodostamisessa käytetään ohjelmointikirjassa mainittuja kaistoja).” Heh.)

 

[Sivumennen sanoen, elokuvassa - Vampire Academy - oli varsin nokkelasti (lue: subliminaalisti) rakennettu vanhemman miehen ja nuoren neitosen sadomasokistista suhdetta. Vaikutti suorastaan siltä, että suhteen funktio oli ”mallintaa alitajuisesti” katsojaan tietynlainen ihmissuhdemalli*, ei siis niinkään ”puhutella tietoista mieltä” eli kuvata sadomasokistista rakkaussuhdetta avoimesti.

 

(*Elokuvassa alitajunta triggeröidään rekisteröimään kiihottavina seikkoja kuten ikäero ja etenkin ”romanssin” luonne - mies dominoi ja kovat otteet kiihottavat, ja lisäksi ilmassa on kielletyn hedelmän houkutusta, puolin ja toisin - ja yhdistämään tällainen malli ”rakkauteen” ja toivotunlaiseen ihmissuhteeseen. Myös Simon Parkes puhuu tästä ilmiöstä eräässä luennossaan (ja siitä, kuinka hänen oma äitinsä pyrki provosoimaan hänessä kiinnostusta BDSM –henkisiin naisiin).)

 

Vanhempi mies on elokuvassa akatemian suojelijakouluttaja, joka opettaa koulutettavalle neitoselle taistelutaitoja. Siinä he sitten mätkivät toisiaan tietty vire päällä, ja toisinaan seksuaalinen lataus esitetään hyvinkin ilmeisenä. Mies tietenkin dominoi mennen tullen, mikä osoitetaan jo elokuvan alussa: mainittu koulutettava on karannut opinahjostaan (krhm) yhdessä toisen vampyyrikoululaisen kanssa, ja kun heidät viimein löydetään - juurikin mainittu suojelijakouluttaja löytää heidät – toimelias neito yrittää vapauttaa itsensä ja ystävänsä pinteestä ja hyökkää miestä vastaan. Noh, mies ei ole moksiskaan, täräyttää vain neitokaisen hidastettuun ilmalentoon – ja ottaa hänet sitten suojelevasti syliinsä ennen kuin neito mätkähtäisi maahan. Myös ”kielletylle alueelle” sujahdetaan, mutta ennen varsinaista penetraatiota osapuolet tajuavat, että he ovatkin lumouksen uhreja (triggerinä on ollut koru; symboli), joten tilanne raukeaa. (Katsojan manipuloiminen on kuitenkin jo suoritettu – vieläpä perinteisellä kaavalla: ’luo tarve, provosoi sitä ja tämän jälkeen torju se; ota hallintaan’. Ja bäng: sadomasokistisen suhteen malli on asennettu ja triggeröity. Seuraava vaihe on, että sopiva katsoja on ”avoin” mainitun kaltaiselle suhteelle, jopa etsii ”jotain sen tapaista”. [Esitän tässä jälleen hurjan pelkistetysti ja yksioikoistavasti, mutta selkeys vaatii.])

 

Parin ”yhteistyö” huipentuu tilanteeseen, joka tuo mieleen Stoker –elokuvan metsäkohtauksen, sen, jossa India katselee kun Charlie-setä tappaa pojan (minkä annettiin ymmärtää olevan jonkinlainen ”yhteinen seksuaalinen kokemus”, jota India myöhemmin muistelee suihkussa masturboidessaan). Vampyyriakatemiassa kohtauksen näennäinen asiayhteys on kuitenkin ”itsepuolustus” ja tyylilaji puolestaan satiiri, joten katsojan tiedostava, rationalisoiva mieli ei oikeastaan tajua, mitä kohtauksessa tapahtuu ja mitä se yrittää hänelle tehdä. (Komedian tyylilaji onkin, mainitun Jonathan Adampantsin mukaan, numero ykkönen NLP –ohjelmoinneissa.)

 

Heitoista vielä puheen ollen. Elokuvalla on useampikin virallinen traileri. (Eri trailereissa korostetaan eri teemoja; eri teemat vetoavat eri kohderyhmiin.) Kakkostrailerissa sankari tokaisee: "A female, especially one who lives off of blood and magic, is going to have her moodswings!" (Uh-huh. Tällainen kuvaus sopii kuin nakutettu MPD -persoonaan, etenkin "monarkkiohjelmoituun" ja SRA -metodilla traumatisoituun.) Ykköstrailerissa puolestaan todetaan - kuninkaallinen monarkkijäsen toteaa - seuraavaa (sulkumerkeissä toteamusten lomaan sijoiteut "traileritekstit"): "Blood is family (prepare) Blood is pain (to be tested) And blood is death."]

 

* * *

 

Takaisin siihen mistä tekstini aloitin, eli vauvoihin, kulttiin ja ”mestareihin”.

 

Sikiämisen alusta asti tapahtuvan valvonnan ja hallitsemisen takia ”sukupolvisatanistit” ovat aivan eri asia, kuin kulttitoimintansa kasvuvuosinaan tai sen jälkeen valinneet; ”varsinaisen” kultin ”ylimmille tasoille” - jos millekään tasolle - tuskin on asiaa, ellei ole syntynyt kulttiin. (Niinpä joidenkin, kääntymyksen tehneiden, entisten satanistien puheet siitä, kuinka he teineinä kiinnostuivat aiheesta ja etenivät lopulta ”kultin huipulle asti”, hämmentävät. Myös heidän okkulttinen tietämyksensä on huomattavasti pinnallisempaa. En väitä, etteikö heillä voisi olla mitään yhteyttä ”varsinaisiin”, mutta ratkaiseva laadullinen ero on olemassa. (Ja sama siis koskee BDSM –tarpeita.) 

 

Tarkoitan sanoa, että sukupolvisatanistien ja muiden ihmisten (kuuluivatpa he tavalla tai toisella, suoraan tai epäsuoraan kultin alaisuuteen tai eivät) välisessä erossa on kyse kokonaisesta todellisuuskonsensuksesta, todellisuusparadigmasta – ei pelkästään jostakin ”kulttuurien välisestä erosta” taikka ”ideologisesta näkemyserosta”. Kultin jäsenet kirjaimellisesti elävät aivan toisessa maailmassa: kokevat, ajattelevat ja toimivat toisin. Kuten Herra Grey sanoo: ”You wouldn’t understand.” Tästä syystä monet kultista eronneet painottavat, että kulttia, sen jäseniä tai toimintaa, on täysin mahdotonta ymmärtää tuntematta heidän todellisuusparadigmaansa. Siksi sen selvittämiseen panostetaan niin paljon (ajatellaanpa vaikka Springmeieria tai Svalia).

 

Mitä tulee BDSM:iin, sama ero koskee kinky-harrastajia ja ”varsinaisia”: ”varsinaisille” se on ennemmin väistämätön elämäntapa kuin valinnanvarainen asia. (Minusta tämä on oleellinen tieto, jos haluaa ymmärtää BDSM:ää tai sen harjoittamisen syitä – vaikkapa jo diffuusion periaatteen pohjalta: voimakkaampi virtaa/vaikuttaa heikompaan. Sama ilmiö toteutuu jo ihmisen mielessä; vrt. tiedostamaton/tiedostettu. Tarkoitan sanoa: alkuperä ratkaisee paljon; se määrittää ja ohjaa.)

 

* * *

 

Mielenhallinnan teema on aihepiirinä valtava. Tietoa etsivälle on usein tarjolla vain sirpaleita sieltä, toisia täältä. Paatos on usein suurta, tai näkökulma hyvin ideologinen tai rajattu. Silloinkin, kun aiheen käsittely on laajaa ja huolellisesti perusteltua, tiedon käsittelyn laadulliset erot ovat valtavia (ajatellaanpa erittäin uskonnollista näkökulmaa tai hyvin rationaalista näkökulmaa – tai politiikkaan keskittyvää tai okkultismiin keskittyvää tarkastelua).

 

Esitän seuraavaksi jonkinlaisen kokoavan katsauksen aihepiiristä sen mukaan, millaisen käsityksen itse olen tähän mennessä saanut.

 

* * *

 

[Ensin, pohjustuksen vuoksi:

 

Olin aina kuvitellut, että mielenhallinnan uhrit olisivat tahdottomia ja tyhmiä robotteja, sillä ”mielenhallinnan” konsepti oli minulle täysin käsittämätön ja suorastaan fiktiivinen. Siksi se ei ollut edes kovin kiinnostava. Niinpä minulle tuli täytenä yllätyksenä esimerkiksi väite siitä, että oikeasti he ovatkin älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä, yleensä keskitasoa huomattavasti etevämpiä.

 

Vastaavasti yllättävää oli se laajuus ja monialaisuus, josta mielenhallinnassa on kyse. Ehkä kaikkein kylmintä vettä niskaan oli kuitenkin lopulta tajuta, kuinka hallittuja jopa tavalliset ihmiset ovat, minä itse mukaan lukien.

 

Ennen mielenhallinnan konseptin ymmärtämistä - mikä ei todellakaan ollut päämääräni; aiheen pohdinta on ollut ikään kuin ”jatkumossa itsestään seurannut” asia, seuraava käsittelyä vaativa etappi - oli ymmärrettävä ylipäätään enemmän mielen toiminnasta tai yhteiskunnan tavoista säädellä ja jäsennellä ihmisen elämää, sekä ymmärrettävä käsitteitä kuten ”ideologia” tai ”manipulaatio” tai ”identiteetti” tai ”alitajunta” jne. Vasta kaiken tämän jälkeen ”törmäsin” ajatukseen ”mielenhallinnasta”. Ennen sitä väite siitä, että ’kaikkihan me olemme aivopesun ja kontrolloinnin uhreja’ ei merkinnyt mitään muuta kuin ihmiselämän välttämättömyyttä, tyyliin: ’ihmisen on pakko elää yhteisössä ja pakko käyttää aivojaan kehonsa käyttöliittymänä’.]

 

* * *

 

MPD:llä tai DID:llä (eli ”multiple personality disorder” tai ”dissociative identity disorder”) tarkoitetaan sitä, että henkilön psyyke on traumaattisen kokemuksen takia disintegroitunut [rikkoutunut, jakautunut; menettänyt toimintakykyään tai –kapasiteettiaan].

 

Tällainen tila johtuu siitä, että psyyke eristää trauman takia vaurioituneen psyyken alueen, jotta muu psyyke voisi jatkaa mahdollisimman normaalia toimintaa. (MPD:stä kärsivä ei siis välttämättä vaikuta mieleltään vahingoittuneelta – ei varsinkaan silloin, jos MPD:n aiheuttaminen on ollut tahallista ja hallittua.) Traumaattisen kokemuksen – siihen liittyvien mielikuvien, muistojen ja tunteiden – eristäminen muusta psyykestä on ihmismielelle luonnollinen reaktio, minkä takia ”monipersoonallisuushäiriö” (tai ”identiteettihäiriö”) voi syntyä kenelle tahansa vaikean trauman kokeneelle.

 

Usein psyyken ”trauma-alue” on niin tehokkaasti eristetty, ettei muu psyyke – ja sen mukana ihmisen persoonallisuus – ole tietoinen tästä eristetystä alueesta. Juuri tähän hallitulla MPD –mielenhallinnalla tähdätään.

 

Mielenhallinnassa tätä psyyken luonnollista reaktiota ja kykyä siis hyödynnetään. Ilmiötä tutkittiin, kuulemma, etenkin toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa. Siksi Joseph Mengelen nimi hypähtää helposti aiheen yhteydessä esiin.

 

[Springmeierin mukaan esimerkiksi katolisen kirkon piirissä oli harjoitettu mielenhallintaa jo kauan ennen tätä, ja natsitutkijat lähinnä modernisoivat jo tunnettuja metodeja ja kehittelivät niitä edelleen. (Mielenhallinnasta tuli myös ja ennen kaikkea ”värähtelytaajuudenhallintaa” (”frequency control”), jossa hyödynnetään mm. sähkömagneettisiin kenttiin liittyvää tietämystä. Kerrotaan myös, että mielenhallinnassa utilisoitu tekniikka on osittain peräisin extraterrestriaaleilta…) Mielenhallinnan taidot ovat kuitenkin niin vanhaa perua, että niiden kerrotaan olevan lähtöisin jo muinaisesta Egyptistä [aivan kuten Illuminati –kultinkin, mistä syystä Egypti –aiheinen symboliikka (esim. ”Horuksen silmä”) ja auringon palvonta (”Ra” –jumala) ovat keskeiset; perustamisvuodeksi mainittu 1776 on kuulemma vain se vuosi, jolloin ikään kuin tultiin kaapista ulos ja laitettiin kuuluisa NWO –suunnitelma käyntiin. (Tässä Egypti -yhteydessäkään ei unohdeta extraterrestriaaleja: heidän kerrotaan olevan vastuussa koko valtahierarkiajärjestelmästä, myös ja etenkin uskontojärjestelmistä.)]

 

Tämän - siis mielen ”jakautumiskykyä” koskevan tiedon - pohjalta sitten rakenneltiin erilaisia mielenhallintametodeja, joiden tehokkuutta ja käytettävyyttä niin ikään tutkittiin. Sittemmin, kuulemma, tutkimusta jatkettiin. Mikään virallinen psykologia ei kuitenkaan opeta aiheesta mitään (tai jos opettaa, maininnat ovat satunnaisia ja mihinkään kokonaisuuteen kunnolla liittymättömiä, tyyliin: ”huomattiin että”).

 

[Toki psykologiassa saatetaan tarkastella MPD –ilmiötä tapauksessa, jossa monipersoonallisuushäiriö on ilmeinen ja hallitsematon. Tällaiset ihmiset ovat tapauksia, jotka ovat elämänsä kolhuissa muodostaneet spontaanin MPD:n, tai ihmisiä, joiden kohdalla MPD -mielenhallinta on mennyt syystä tai toisesta pieleen. (Ajatellaanpa vaikka Stoker –elokuvan Charlie-setää. Ei ihme, että Indian äidille oli kirjoitettu vuorosanat: ”We want someone to get it right this time” – mikä on elokuvassa Indian tehtävänä, hänen olemassaolonsa tarkoitus.) Springmeierin mukaan sarjamurhaajat ovat yleensä tällaisia tapauksia, mikä myös selittää heidän stalkkauskykyknsä. (Jälleen tulee mieleen esimerkiksi Richard Starrett.)]

 

Hallittu ja onnistuneena pidetty MPD on kuitenkin aivan toinen juttu.

 

Mitä tulee yllä mainittuun, pieleen menneeseen ”koulutukseen”: jos ja kun mielenhallintaa tutkivat projektit ovat salaisia, on johdonmukaista ajatella, ettei tarkoituksella aiheutettua MPD:tä yleensä tutkita tai hoideta MPD:nä – vaan esimerkiksi skitsofreniana taikka kaksisuuntaisena mielialahäiriönä, mistä syystä ”valtavirtaa” edustavalla hoitohenkilökunnalla ei ole aavistustakaan.

 

Tämä psykologian oppialan tai psykiatrian vaikeneminen aiheesta ei ole ihme: paitsi, että alalla työskentelevät yleensä valtavirtatieteen edustajat - jolloin siis on kyse silkasta tietämättömyydestä -, väitetään myös, että psykologia ja psykiatria itsessään ovat osa laaja-alaista mielenhallintaa. (Ovelaa!)

 

[Minusta tällaista väitettä ei ole vaikeaa uskoa: psykologia nykymuodossaan estää ihmistä tunnistamasta itseään, kontrolloi hänen identiteettiään ja normissa pysymistä, sekä – ennen kaikkea – pyrkii aina ja kaikessa luovuttamaan lopullisen ja tärkeimmän vallankäyttöoikeuden jollekin ulkopuoliselle auktoriteetille. (Tähänhän behavioristinen lähtökohta perustuu.) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei ihmisellä ole, tosiasiassa, edes oman itsensä ja oman elämänsä määrittelyoikeutta, tai ylipäätään uskallusta harjoittaa sellaista. Psykiatria puolestaan on, yleensä, tavalla tai toisella toimeenpaneva elin. Lisäksi usein kuulee väitettävän, että psykiatria tarjoaa mielenhallintatoimenpiteiden harjoittamiselle jonkinlaisen kulissin. Esimerkiksi edellisessä tekstissä mainitsemani Jay Parker vietiin ”sähköshokkihoitoon” hänen käyttäydyttyään ”tottelemattomasti”. Myös narkoottisilla aineilla hallitseminen kuuluu mielenhallintaan, suggestioista ja auktoriteettiuskon hyödyntämisestä puhumattakaan. (Alice Millerin väite siitä, että sähköshokkihoito ilmaisee sitä määräävän lääkärin kätkettyä sadismia, alkaa kuulostaa yhä uskottavammalta.)

 

Jo tältä pohjalta on ymmärrettävää, ettei mielenhallinnan –teemaa käsitellä (siis virallisesti).

 

Jos siis oletamme, että mielenhallintakokeita suoritetaan, ja että nämä kokeet ja niissä kerätty tietämys on salaista, toinen syy salailuun on helppoa päätellä: etiikka. On selvää, että mielenhallinta tehdään pääasiassa ihmiskokeiden avulla, siis kohteen vapaata valintaa, ihmisarvoa ja elämänlaatua loukkaavilla, sekä kivuliailla ja vahingollisilla tavoilla. Tapa, jolla nykytiede sallii ihmiskokeet, ovat lähinnä ns. seurantatutkimukset, joihin osallistutaan vapaaehtoisesti ja kohteen hallitsemalla keskeyttämisoikeudella. Lisäksi kohde on tietoinen kokeen meneillään olosta, järjestäjistä ja seurannasta (mikä osaltaan vaikuttaa koko tutkimuksen). Jos ihmistä "huijataan" näissä ihmiskokeissa, sen ei katsota aiheuttavan hänelle mitään sellaista haittaa, joka vahingoittaisi hänen persoonaansa tai elämäänsä, ja totuus kerrotaan viimeistään tutkimuksen valmistuttua.]

 

MPD mielenhallintamenetelmänä perustuu siihen, että kuhunkin ”fragmentoituneeseen” - eli muusta psyykestä eristäytyneeseen - osaan voidaan päästä käsiksi. Tämän jälkeen se otetaan haltuun ja ”ohjelmoidaan” halutuilla tiedoilla, kuten muisti- ja mielikuvilla, tunteilla, kyvyillä ja taidoilla.

 

Esimerkiksi seksuaalialterin ollessa kyseessä nämä taidot liittyvät tietenkin seksuaaliseen tietotaitoon ja -mieltymyksiin. Yhdessä ihmisessä voi olla lukuisia seksuaalialtereita. Psykopaattista huumoria käytetään. Springmeierin mukaan seksuaalialtereita löytyy enemmän hierarkian alapäässä olevilta, ja vähemmän puolestaan hierarkian yläpäässä olevilta, sillä hierarkian ylemmillä tasoilla oleville delegoidaan myös ja ensisijaisesti vaativampia tehtäviä.

 

Kun ”sivupersoonan” luominen on hallittua, tämä tarkoittaa sitä, että ihmiselle aiheutetaan tahallinen ja hallittu trauma, jonka eristämää psyyken osa-aluetta käsitellään niin ikään hallitusti. (Hmm…kuulostaako yhtään BDSM:ltä…)

 

* * *

 

Tämä tällainen edellyttää ”koulutettavan” mieleltä erityistä joustavuutta. Tästä syystä läheskään kaikki ihmismielet eivät ole ”koulutukseen” soveltuvia. Ilman tätä joustavuutta – tai peräti ominaisuutta – ihminen joko tulee hulluksi tai kuolee koetun trauman seurauksena. (Tästä syystä kultti suosii esimerkiksi tiettyjä geneettisiä ominaisuuksia.)

 

[Tämä lienee osasyy siihen, miksi ”koulutus” aloitetaan jo varhain: paitsi että psyyke on opetettava dissosioitumaan, samalla myös selviää, onko psyykessä sellaiseen kykyjä (siis luontaisia taipumuksia käsitellä vakavia traumoja). Tärkein syy aloittaa ”koulutus” varhain on kuitenkin ”koulutettavan” läpikotainen haltuunotto: Springmeier kuvailee, että mitä nuoremman ihmisen psyyke ”traumakäsitelläään”, sitä perustavanlaatuisempi ja lujempi pohja luodaan sisäiselle MPD –systeemille. Tästä syystä terapiassa olisikin, hänen mukaansa, tärkeintä päästä ”ydinminän” (”the core self”) luokse, jotta ohjelmointeja voitaisiin purkaa. Matka sinne on kuitenkin täynnä ansoja ja suojauksia.]

 

MPD –mieltä voi - eheämpään mieleen verrattuna - tehokkaasti käskeä väistämään aiheutettua tuskaa (to go ”over the rainbow” tai, kuten Britney niin usein laulaa: ”time to flow out”; dissosiatiivseen tilaan pääseminen on hänen lauluissaan kenties vallitsevin teema. Tällaiset ”käskyt”, joita populaarikulttuuri on tulvillaan, konfirmoivat MPD –tilaa ja pitävät sen ”dissosiatiivisesti joustavana”. [Tästä syystä, jos MPD:stä kärsivä haluaisi eheytyä, hänen olisi pysyteltävä mahdollisimman kaukana vaikkapa populaarikulttuurin vaikutuksesta. Samaa periaatettahan sovelletaan minkä tahansa vaikean ja tiettyä identiteettiä ja elämäntapaa ylläpitävän addiktion tai ehdollistuman hoitamisessa. Moderni yhteiskunta on jo pelkästään median käyttelyssään kuitenkin rakennettu sellaiseksi, että MPD –ihmisen on vaikeaa päästä ”karkuun” – eikä hän yleensä osaisikaan tai haluaisikaan (mistä ehdollistumat pitävät huolen).]

 

Tämän ”väistämisen” takia psyykestä erotettu alue kokee olevansa ”turvassa”, ja samalla koettu trauma estää sitä integroitumasta enää takaisin muuhun psyykeen – ja muu psyyke puolestaan pyrkii pitäytymään erossa ”trauma-alueesta”. Mikä tahansa traumasta muistuttaminen vahvistaa tätä eristäytymisen tilaa (”kuplaa” tai ”vankilaa”). Esimerkiksi pelkät käsisignaalit saattavat toimittaa tätä tehtävää – ja ilman, että kohde edes tiedostaa tätä.

 

Tämä eristäytynyt alue pysyy kätkettynä, ellei sitä triggeröidä esiin. Triggerin on oltava jokin ohjelmoitu koodi, johon ”ohjelmointi” reagoi (eli johon kätkeytynyt persoonallisuus tai fragmentti reagoi). Mitä yksilöllisemmästä ja hallitummasta mielenhallinnasta on kyse, sitä hienostuneempi ja monipuolisempi koodi tarvitaan. Suurpiirteisemmässä mielenhallinnassa riittävät suurpiirteisemmät koodit, minkä jo mainosteollisuus tai mikä tahansa propaganda osoittaa.

 

Springmeierin mukaan näitä ”fragmentoituneita osia” voi olla psyykessä loputtomiin, ja niitä voidaan luoda yhä uusia (uusien traumatisointien myötä). Kaikki osat eivät välttämättä ole persoonia. Joillakin fragmenteilla saattaa olla vain tietty ominaisuus tai tehtävä, esimerkiksi tehtävä ”kerätä dataa”, tai ilmaantua tietystä triggeristä suorittamaan yksittäinen tehtävä, vaikkapa tarkkailemaan tehtävässä suoriutumista tai tehtävästä poikkeamista, ja tarvittaessa viestittää - muun psyyken tietämättä - mistä on kyse (jolloin henkilö saattaa tehdä vakkapa käsisignaaleja ”itseltään salassa”). Joidenkin osien tehtävänä saattaa puolestaan olla vaikkapa kantaa sitä psyykkistä ylikuormitusta, joka muuten aiheuttaisi toimintakykyä rajoittavaa ahdistusta. (MPD –mielellä onkin usein spontaanin dissosiatiivinen suhtautuminen kipuun ja tuskaan.) Samalla
tämä kerääntynyt tuska voidaan ohjelmoida osaksi sisäistä rangaistus- ja kontrollijärjestelmää. Springmeier puhuu esimerkiksi "tulvaohjelmoinnista" ("flood programming"), joka valtaa ”kurittoman” tai muutoin järjestölle vahingoksi olevan orjan, esimerkiksi avuttomuuden tilaan saattamiseksi tai uskottavuuden menettämiseksi, tai muutoin vain kaaoksen luomiseksi (ehkä vain testimielessä tai reeboottauksen nimissä).
Tämä kuulostaa niin sci-filtä! Tämä myös saa ajattelemaan, kuinka ihmeellinen kone aivot ovatkaan.

 

Springmeier kuvailee sisäisen systeemin, joka on uskomattoman monimutkainen ja huolellisesti suojattu – onhan se tarkoitettu kestämään läpi elämän ja suojelemaan esimerkiksi arkaluontoisia tietoja. (Mitä tulee seksiorjiin: paras ”NDA” on täysin erillinen seksuaali-alter, mikä yleensä mainitaankin syyksi siihen, että ”MPD -seksiorjia” ylipäätään käytetään – siis epäinhimillisten kykyjen kuten ylimaallisen kivunsietokynnyksen luomisen lisäksi.)

 

* * *

 

Mielellä on kuitenkin luontainen taipumus pyrkiä eheytymään, integroitumaan.

 

Tästä syystä eristäytyneet osat alkavat ennemmin tai myöhemmin tulla tavalla tai toisella muun psyyken tietoisuuteen. Tätä tapahtuu etenkin kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla. (Myös valtavirtapsykiatrian keskuudessa tiedetään rajatilapersoonallisuushäiriön usein korjaantuvan tässä iässä melkeinpä itsestään.)

 

[Tästä ilmiöstä naljaillaan jopa Dexter –sarjassa: ”Compartmentalization is a joke,” Dexter toteaa. ”Fires rip through buildings all the time, no matter how closed off parts of them are. Life is the same way. It cannot be containted.” (Kun tässä yhteydessä ja sanojen ”buildings” ja ”compartmenalization” keralla mainitaan mainitaan ”fire”, herätetään mielleyhtymä ”firewallista”: sen tehtävä on suojata lokeroita ei-toivotuilta tunkeutumisilta ja vaikutteilta. ”Tulta” voi pitää tässä elämänvoiman ja etenkin tiedostamisen vertauskuvana (sillä tuli valaisee), jolloin ”palomuurin” tarkoitus on siis estää ”tulen” kulku ei-toivottuihin paikkoihin; estää tulen kyky valaista paikat. Palomuurivertaus vertaus liittyy tässä ihmisen psyyken eristäviin voimiin etenkin kun tiedetään, että MPD –henkilön psyykeä usein verrataan, Springmeierin mukaan, tietokoneeseen. Mikä on Dexterissä esitetty johtopäätelmä: ”Life cannot be contained”; tiedostavuutta, tietoisuutta ei saa olla [mikä on dehumanisointia, kun on kyse ihmisen psyykestä]. Dexterin kohdalla tämä "muiden tahojen epätiedostavuus" juuri mahdollistaa hänen toimintansa. Kuvaavaa - kuvainnollista - on, että kohtauksessa huijataan juurikin tutkimustiimiä, joka haravoi pimeyttä taskulampullaan (eli säälittävän vaatimattomalla ja keinotekoisella "tietämyksellään").

 

Tämä tapahtuu viidennen tuotantokauden jaksossa nimeltä Everything is Illumenated, jossa Dexter on piilottanut vielä ”käsittelemättömän” ja siten myös elossa olevan uhrin autoonsa. (Tämähän voidaan ymmärtää alterin vertauskuvana.) Dexterin normaalit rutiinit kuitenkin pitkittyvät uuden partnerin takia, ja lopulta hän ei ennätä takaisin autolleen ennen kuin tulee oman yksikkönsä tutkimustiimin keskeyttämäksi. Kaiken lisäksi hänen uhrillaan on ollut aikaa paeta – mistä Dexter saa tietää vasta tämän viuhahtaessa ohi samalla, kun itse yrittää poistua paikalta ilman, että tutkimustiimi havaitsisi hänen läsnäoloaan. Tutkimustiimi haahuilee uhrista vain muutamien näköesteiden etäisyydellä.

 

Lopulta Dexter saa uhrinsa kiinni, mutta joutuu muuttamaan suunnitelmiaan ja lavastamaan jonkinlaisen kaksoismurhan (jolloin myös hänen partnerinsa uhri tulee ”käsitellyksi”). Tutkimustiimi ihmettelee rikospaikan näkyä. Tiimin ”seksuaalisesti eksoottisin” jäsen kertoo olevansa varma siitä, mitä on tapahtunut – ja keksii tapahtumalle – kuinka ollakaan - BDSM –selityksen. (Mitenkäs tästä tulee jälleen mieleen se ”BDSM is a distraction from the real issues”…) ”Thanks to Masuka’s keen expertise […] evidence will go into a banker’s box and be filed away, eventually transferred to a storage facility in Branton, and that is where it will stay. Locked away forever in the dark”, Dexter ajattelee mielessään selitystä kuunnellessaan, ja kommentoi itsekseen:“If only everything were that simple”, Dexter ajattelee. “Asphygiation hightens the high, but it’s not without its risks”, Masuka päättää esitelmänsä.

 

Jakson alussa Dexter pakkailee kuvaavasti laatikoita. Samalla kuulemme hänen kertojanäänensä: “I’ve always tried to keep different parts of my life separate. […] I’m a very neat monster.” Yhdessä laatikossa on työkalut. Toisen laatikon päällä lukee “goodwill”.

 

“We all have something to hide, some dark place inside us we don’t want the world to see. Se we pretend everything’s ok, wrapping ourselves in rainbow. And maybe that’s all for the best. Because some of these places are darker than others”, Dexter on ajatellut yhtä jaksoa aikaisemmin, jaksossa nimeltä First Blood (vapaasti suomennettuna “ensimmäinen tappo”). (”We all have”? ”Wrapping ourselves in rainbow”? We = those who wrap?)

 

Tuotankokauden jaksoissa on paljon muutakin yllättävän avoimesti vihjailevaa. Ensinnäkin jaksoilla on nimiä kuten ”Beauty and the Beast” (BDSM –viittaus, joka Justin Bieberin versiossa lyhenee vieläkin ytimekkäämmäksi: ”Beauty and a beat”) ja ”Teenage wasteland”.]

 

Mielenhallintauhrin kohdalla - näin kerrotaan - tämä psyyken kyky intergroitua tarkoittaa ”käyttöiän päättymistä”.

 

Tämä on Springmeierin mukaan otettu jo ohjelmoinnissa huomioon: psyykessä on osa-alueita, jotka tarkkailevat systeemin eheyttä ja toimintakykyä, ja sen vaarantuessa triggeröivät ”itsetuhoamisohjelmointeja” (joihin saattaa olla yhdistettynä ”viimeisiä palveluksia”, sellaisia, jotka vaativat mielenhallinnan kohteena olevan ihmisen hengen; utilisointi, kaikenlainen hyötyminen ja hyväksikäyttäminen, on kova sana).

 

Koska mielenhallintaan ja ohjelmointiin on kuitenkin panostettu paljon, ensisijaisesti yritetään kuitenkin saada ”systeemi” takaisin hallintaan. Täysin hyödyttömäksi käynyt systeemi - Springmeier kutsuu MPD –persoonallisuuksia ”systeemeiksi” - heitetään sinne minne aikansa palvelleet tavarat heitetään: kaatopaikalle.

 

* * *

 

Vaikka myös ”mestarit” - joista Springmeier käyttää ilmausta ”members of the first pyramidal structure” - ovat MPD –tapauksia, heidän asemansa ja merkityksensä on erilainen kuin ”alempien tasojen” tapauksilla, siis selkeän orjan asemassa olevilla mielenhallinnan uhreilla. (Mitä alemmalla tasolla orja on, sitä vähemmän hänellä on ”henkistä liikkumatilaa”. Kuvitellaanpa vertauskuvana vaikka yrityksen henkilöstön rakennetta, heidän oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan – ja myös palkkioitaan.)

 

Orja ei siis ollenkaan välttämättä julista tai tiedosta statustaan orjana; orjuuden tila on kätketty.

 

Yhtä kaikki: orja noudattaa ohjelmointiaan. Niin tehdessään hän ei ollenkaan välttämättä tiedosta, miksi hän oikeastaan tekee mitä tekee, tai edes sitä, mitä hän ylipäätään tekee. Hänellä vain on sisäinen halu tai tarve, yllyke. Sen herättelyssä auttavat triggerit.

 

Koska ”ohjelmointi” siis ”pyörittää itseään”, orja mm. hakeutuu oma-aloitteisesti ohjelmointinsa konfirmoimiseen. (Sama ilmiö on arkisemmin tuttu esimerkiksi uskontoelämästä: ’pysy uskovien yhteydessä, lue raamattua, rukoile, pidä kiinni dogmeista ja osallistu rituaaleihin’.) Kaikki oleellinen tiedostaminen on ylipäätään tehty orjan tilassa - mielenhallinnan tilassa - olevalle lähes mahdottomaksi. Springmeier argumentoi, että onnistunut mielenhallinta ei edellytä ”mestarin” välitöntä läsnäoloa, ja että orjan psyykessä asuu ”sisäistetty mestari”. (Varsinaisten mielenhallintaohjelmoitujen – siis yksilöidysti ja erityisesti mielenhallintaohjelmoitujen – psyykessä on lisäksi telepaattinen yhteys ”mestariin”…)

 

* * *

 

Suurta osaa siitä, mitä mielenhallinnasta kerrotaan, ei näytä olevan mahdollista ymmärtää ilman suoranaista todellisuusparadigman vaihdosta; on oletettava ”näkymätön todellisuus”. [Tätä MPD –mielenhallintaa kuvailevat henkilöt usein toistelevat - ja sitähän sillä ”Illuminatimestaruudella” myös tarkoitetaan: okkulttisten tietojen ja taitojen hallintaa; hence the word: illuminated.] Ylipäätään mielikuvitusta ja käsityskykyä on venytettävä äärimmilleen.

 

Minulle oli, esimerkiksi, melkoinen oivallus jossain vaiheessa tajuta, mistä nämä aihetta käsittelevät ihmiset oikeastaan puhuivat: ettei mielenhallinnan kohteena oleva ihminen (tai muu taho) ollenkaan välttämättä eikä varsinkaan kaiken aikaa tarvitse mitään fyysistä mestaria (ohjelmoijaa tai ”handleria”), taikka konkreettista, organisaatiojohtoista ohjaamista. Ei. Asiat tapahtuvatkin mentaalisesti, jopa eetteritasolla, astraalitasolla: sinne ”stringit” on kiinitetty; sieltä tulevat pääasiallinen toiminnan ohjaus ja motiivit. Kaiken kukkuraksi osa tästä toiminnasta kuvataan puhtaasti teknisenä!*

 

Tätä juuri se okkultismi on, ja tätä tällaista tavallisen mielen on vaikea käsittää. Tällaisella kuitenkin selittyy - ja tällaisella selitetään - että esimerkiksi ”puppetit” näyttävät toimivan täysin itsenäisesti: esimerkiksi säveltävät, sanoittavat ja kirjoittavat itse, toimivat omien valintojensa pohjalta - ja kokevat yleensä näin itsekin -, ja sitten heitä, esimerkiksi valittuja artisteja, ”vain onnistaa” ja he ja heidän taiteensa menestyvät... Tässä ajatuksessa oli minulle paljon sulateltavaa. Ja yhä on.

 

(*Ajatellaanpa vaikka - heh heh - ”synteettistä telepatiaa”. Oletetaan sellainen. Ja ajatellaanpa sen vaikutusta sitten tilanteessa, jossa edes luonnollinen telepatia ei ole maallikolle tuttu ilmiö. (Synteettisestä telepatiasta puhuvat esimerkiksi mainittu Jonathan, sekä huomattavasti seikkaperäisemmin henkilö nimeltään Solaris BlueRaven – ja mikseipä myös Aspen –nimisen henkilön voi ymmärtää puhuvan sellaisesta. Häneltä löytyy yksi puhe YouTubesta (Ex Mind Control Illuminati Participant Aspen Testimony; venyttelee mukavasti mielikuvitusta ja käsityskykyä) sekä muutamia nettiartikkeleita. Palaan hänen ajatuksiinsa vielä uudelleen tämän kirjoituksen aikana.) Johdonmukaisesti ajatellen massojen mielenhallinnan kannalta onkin kätevää pitää ihminen epätietoisena omasta todellisesta luonnostaan ja todellisista kyvyistään – ja estää häntä koskaan edes kiinnostumasta tai yrittämästä ottaa selvää. (Ajatellaanpa vaikka psykologian otetta ihmisen ajatusmaailmasta tai hänen omia henkisiä toimintojaan koskevasta tietämyksestä - tai psykiatriaa, joka heti tulee ”apuun”, jos kenelläkään on liian ”omituisia” kokemuksia.) Samaan aikaan ”illuminoidut” tietävät paremmin: esimerkiksi Carolyn Hamlett kertoo, että salaisimmat korkea-arvoisimpien jäsenten tapaamisajankohdat ja –paikat viestitetään – telepaattisesti*. (Springmeier puolestaan kertoo telepaattisten kykyjen kuuluvan ihan ”perusasetuksiin”; kyky löytyy kuulemma jokaiselta ”käsitellyltä”.) Minusta tällainen toiminta, tai jo ajatus siitä – telepaattinen viestittely – on sinällään mykistävän kiehtovaa.)


[*Kolmisen vuotta tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen olen oppinut – kuullut – että nämä mestarit myös tapaavat ”yliaistillisesti”: irtaantuvat kehostaan ja järjestävät astraalitapaamisia (tai vaihtoehtoisesti siirtyvät klooniinsa jossain muualla). Heitä varten on kuulemma esimerkiksi Hilton –hotelliketjussa aivan omia huoneitaan, joista käsin he ”matkustavat” tapaamisiinsa. (En tiedä, miksi astraalimatkustamiseen tarvittaisiin tietty sijainti ja paikka, mutta uskon kyllä, että sellaisellakin on oma – ilmeisesti tärkeä – merkityksensä.)]

 

* * *

 

Kuten missä tahansa mielenhallinnassa, vaikutus alkaa hälvetä vasta - kuten todettua - kun ihminen vetäytyy pois, omilleen. Ennen sitä käynnistyy kuitenkin lukuisia ”back-up” –ohjelmointeja: ”isäntä kutsuu”. (Tämä tällainenhan on hyvin kuvaavasti - vaikka tietysti myös kuvaannollisesti – näkyvillä vaikkapa True Blood -sarjassa.)

 

[Olen ollut huomaavinani, että ”vetäytyvät MPD –ihmiset” luopuvat mielellään myös ”okkulttisista käsityksistään”, ja haluavat tulkita kokemuksensa ”mielenhallinnan tuotokseksi”, jonkinlaiseksi ”häiriintyneeksi havaintokyvyksi”. Tällaista irtiottoa tehdään ennen kaikkea syystä, ettei henkilö oikein tiedä, mitä kokemuksistaan (niiden ”todellisuudesta”) ajattelisi: sellainen osaltaan hämmentää ja siten häiritsee ”vetäytymistä”. Rationaalisuus yleensäkin on eräs väylä, jota pitkin mielenhallintauhri lähtee valtaamaan mieltään takaisin. Esimerkiksi Arizona Wilder kertoo tällaisesta sisäisestä kamppailusta, ja Cathy O’Brien, kokemuksistaan kertoessaan, leimaa niitä hypnoosin aikaansaamiksi. Wilder kuitenkin päätyy toteamaan, ettei kyse ollut mistään ”trikistä”, ja esimerkiksi Jay Parker jää kahden vaiheille.]

 

Samaa kaavaa noudatetaan periaatteiltaan myös ”massaohjelmoinnissa”: sille on syynsä, miksi ”yksin vetäytyminen” on yleisessä ihanteessa ”kiellettyä” tai ”paheksuttua”, jollakin tavoin ”epäilyttävää” normista poikkeamista. – Vaikka juuri silloin ihminen kuitenkin on vapaimmillaan kohtaamaan itsensä ja pohtimaan asioita, oikeasti pohtimaan.

 

”Varsinaisen” mielenhallintauhrin tila on kuitenkin niin, hmm, intensiivinen ja vaikea, ettei hänen tilaansa voi verrata ”massaan” kuuluvan tilaan. Jos tällainen ihminen hoitaa itseään vain syrjään vetäytymällä - siis yksin - , hän todennäköisesti vain laukaisee ohjelmointien sarjan.

 

Mitä tulee toipumiseen ja varsinaisen mielenhallintauhrin vaikeaan tilaan, esimerkiksi Alison Miller ja Svali pitävät parempana sitä, että ”fragmentoituneet” osat saatetaan toisistaan tietoisiksi, ja pyritään saamaan ne yhteistyöhön keskenään (eli tavallaan ”työllistämään” ne toisin, ”uudelleenohjelmoitumaan”: työskentelemään ne psyyken puolesta eikä sitä vastaan), kuin sitä, että pyrittäisiin integroimaan osaset yhdeksi eheäksi psyykeksi. Springmeier on hänkin sitä mieltä, ettei MPD –psyyke koskaan palaudu täysin ”normaaliksi”, eikä ohjelmointien kanssa päästä aivan pohjiin asti – mutta tämä ei olekaan ratkaisevinta.

 

Se, mitä eheytyvät MPD –ihmiset yleensä toistavat eheytymisen ratkaisevimpana ehtona, on Totuus (= tiedostaminen); Rakkaus (= todellinen elinvoima).

 

[Myös Jonathan Adampants puhuu erityisesti tästä; ”syöpätietoisuuden” otteen kuihtumisesta sen kautta, että yhteys ”luojatietoisuuteen” [”The Consciousness of The Creative Spirit; The Spirit”] on palautettu. Hän viittaa sillä kaikkien ja kenen tahansa mahdollisuuteen saada ”mielensä takaisin”. Myös Caroline Myss puhuu tästä palautumisesta, ”omaksi itsekseen tulemisesta”, ja nimittää tapahtumaa nimellä ”mystical awakening”. Samalla hän toteaa, että nykyihminen pyritään pitämään sellaisesta tapahtumasta visusti erossa, ja pahimmillaan se leimataan ”psykoosiksi”. (Myssin kirja, Hengen anatomia, on hienoa käsikirjastoainesta.) ]

 

* * *

 

Seuraavaksi pieni pohdiskeluosuus (jonka lukematta jättäminen ei häirinne muun tekstin ymmärtämistä). Tekstin yli voi, niin halutessaan, jälleen helposti hypätä etsimällä seuraavat asteriskit.

 

Mielenhallintamenetelmistä lukiessaan on helppoa havaita – kuten jo satunnaisista huomautuksistani on voinut päätellä - että periaatteiltaan vastaavaa mielenhallintaa kohdennetaan myös massoihin, vaikka vaikutus ei ole läheskään yhtä tehokas. (Samaa Springmeierkin toteaa.)

 

Ajatellaanpa vähän:

 

Emme elä luonnontilassa, vaan suunnitellussa systeemissä; asiat eivät ”vain tapahdu” (kuten esimerkiksi porvarilliseen päiväuneen kuuluu kauniisti ajatella, ja painottaa sattuman osuutta ihmisen elossa – ja kirjoittaa pohdiskeleva pamfletti tai taiteellisesti ansiokas romaani ja potea maailmantuskaa. Ja siinä kaikki; ymmärrys ei varsinaisesti lisäänny. Se ei varsinaisesti lisäänny myöskään boheemilla taitelijia-asenteella: ”olen jo nähnyt kaiken, kokenut kaiken; tunnen ihmisyyyden huiput ja syvänteet…”)

 

Sille on varmasti syynsä, miksi ”rikkinäisiä” ihmisiä on niin paljon. Sillekin on varmasti syynsä, miksi ihminen ”rikkoutuu” jo varhaisessa vaiheessa.

 

Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei perusturvallisuudentunne pääse kehittymään.

 

Miksi ei pääse?

 

Ja mitä tästä kaikesta seuraa?

 

Ihminen, jolla ei ole kunnollista perusturvallisuuden tunnetta on mm. herkästi peloteltavissa, herkästi addiktoituva ja auktoriteettiuskoinen tavalla, joka riistää hänen henkilökohtaista auktoriteettiaan (ja siten myös estää henkilökohtaisen arvostelukyvyn kehittämisen ja käyttämisen); oivallista, hallinnalle alistuvaa ainesta siis.

 

Tämä mielen ”fragmentoiminen” mahdollistaa muun muassa - ”eheämpimielisiin” nähden huomattavasti tehokkaamman - tarjottujen identiteettien ”adaptoimisen”. (”Kerro minulle, kuka ja mitä minä olen!”)

 

Sillekin on varmasti syynsä, miksi nämä tarjotut identiteetit ovat niin usein joko yliseksualisoituja (”seksuaalisesti hyväksikäytettäviä”) tai vihamielisiä (”anarkiaan ja torailuun käytettävissä olevat”).

 

Myös mielihyväorientoitunut elämäntapa on ”fragmentoiduille” suurempi ansa kuin persoonaltaan integroituneemmille (koska fragmentoituneet yleensä elävät sisäisen tuskan pakenemispakossa, ja saavat lohtua erilaisista eskapismin muodoista, minkä tähden he ylipäätään seuraavat herkemmin ja harkitsematta viettejään, jos tarjolla on ”helpotusta”, ”hyvää oloa” ja ”mielihyvää”. Mielihyvä puolestaan yhdistetään usein turvan tunteeseen: ”jos tämä tuntuu hyvältä, se ei voi olla kovin huono juttu…” Tähän sopii erääksi esimerkiksi myös moni new age –suuntaus: ”bliss! bliss! bliss!”.)

 

Mielihyvässä sinällään ei ole mitään pahaa, tietenkään. Se on kuitenkin tehokas hallinnan väline, samoin kuin tuska, ja voi johtaa vahingolliseen todellisuuspakoon.

Koko tämä aihepiiri vaatisi oman, laajan käsittelynsä. Sanonpa vain, että ”postmodernille” kulttuurille on syynsä. (Sanon tämän yhtään vähättelemättä kulttuurifilosofista problematisointia.)

Suuren mittakaavan ”mielenhallinta” ei välttämättä luo psyykeä, joka jakautuisi sellaisiin persoonallisuuden osiin, jotka eivät ole toisistaan tietoisia. Mutta ”loivempia liukumia” kyllä syntyy (ajatellaanpa vaikka populaarikulttuurin välityksellä luotuja seksuaalialtereita (”löydä sisäinen prinsessasi/kissasi/tiikerisi…mijaaauuuu”) – tai monen taiteilijan alter egoja.)

Itse olen ollut viehättynyt ”postmodernin identiteetin” konseptista. ”Mitä vapautta! Mitä ainutlaatuisuutta!” Sitten vaihdoin tarkastelun paradigmaa. (Siihen yllyttivät erityisesti kielen ja ajattelun ja identiteetin välisten suhteiden tarkastelu; ”yksilöllisyys” tai ”yksityisyys” on kuvitelmaa, ja subjektiivisuus parhaimmillaankin pelkkä asteluku.)

Niinpä minun oli lopulta helppo pohtia sitä vaihtoehtoa, että yksittäisen ihmisen tietoisuus on yhteydessä ns. kollektiivitietoisuuteen – ja huomattavasti vahvemmin kuin tiedostetaan. (Sama ”sokeushan” vallitsee myös ”mikrotasolla”: ei ihminen yleensä tiedosta sitä, kuinka suuresti alitajunta ja sen voimat hallitsevat häntä.) Ajatus kollektiivitajunnasta oli tuttu jo Jungilta, mutta tällä kertaa se alkoi vaikuttaa suorastaan ”CD-Rom” –tyyppiseltä kiekolta.

Miten tätä nyt selventäisi… Yritetään vaikka näin, tällaisen esimerkin kautta:

Onnistunut ohjelmointi/mielenhallinta ilmentää itseään tavalla, josta sen ”kantaja” ei ole (täysin jos lainkaan) tietoinen. Tästä syystä monissa mielenhallintaa käsittelevissä YouTube –leikkeissäkin kohkataan vaikkapa tietyntyyppisten vaatteiden ja kuosien valinnasta (esimerkiksi eläinkuoseista) taikka symboleista (esimerkiksi koruissa ja tatuoinneissa käytetyistä) osoituksena mielenhallinnan alaisuudessa elämisestä. Ilmiö on siis sama kuin laajemmassa mittakaavassa: tietyn kulttuurin edustaja ei tiedosta ilmentävänsä ”kulttuurisia erityispiirteitä” – ei varsinkaan tapauksessa, jossa hänellä ei ole vertailukohteita muiden kulttuurien edustajiin.

“Whoa scary to know cuz I have a lotus flower going around my belly button as in my belly button is more or less the center a butterfly coming out of it and my arm has TWO phoenix's flying into a circle. Ughh. I too was sexually abused, barely even remember my past!”

Näin kirjoittaa nimimerkki SammiDe erään blogitekstin kommenttiosiossa [Pseudo-Occult media –blogin 'I was abused as a child and sexually assaulted as a teenager…’ –kirjoituksen kommentissa. Artikkeli on julkaistu julkaistu  29.9.2009, kommentti puolestaan on päivätty 20.12.2010].

Kommentti lienee vastine bloginpitäjän seuraavaan tekstikohtaan:

”Her tattoo is worth mentioning (tattoos have always, since ancient times been involved in ritualistically marking slaves) which is of a lotus flower on her lower back (very symbolic flower [can be used as an entheogen] […] connected by falling feathers to apparently a bird of paradise (probably symbolizing the 'paradise' of dissociation, and generally flying away from the chaos/symbolic trauma of the riverbed underneath the lotus flower), though I think it looks like a phoenix.”

* * *

Kuten kaiken mainitsemani jälkeen voi päätellä, ”tummin osuus” BDSM:stä näyttää liukuvan okkultismin alueelle [ja, tulkitsijasta riippuen, myös syntyvän siellä…] - jo BDSM:n ritualistisen käytön takia.

[”Ritaali” tapahtuu, kuulemma, myös silloin, kun osallistujilla ei ole tarkoituksellista tai tietoista ”ritualistista” intentiota, eivätkä he anna tapahtumalle mitään uskonnollista tai vastaavaa erityismerkitystä. (Samasta syystä myös symbolit vaikuttavat alitajunnassa aivan huolimatta siitä, minkä merkityksen tietoinen mieli niille antaa vai antaako mitään.) Tästä syystä, kuulemma, monien mahtavien konserttitapahtumien ynnä vastaavien kerrotaan olevan itse asiassa rituaaleja. Vähän kuin messuja. Niiden tarkoitus on, kuulemma, paitsi synnyttää, ylläpitää ja edistää ”ohjelmointeja”, myös ja ennen kaikkea ”manipuloida energian maailmaa” (mitä magialla tarkoitetaan).]

Sikäli, että nuo tummimmat osat viime kädessä kuitenkin hallitsevat kokonaisuutta (vähän kuten alitajunnan voimat ohjailevat tietoisen mielen toimintoja), BDSM:ää ei voi selittää kuin tiettyyn rajaan asti ilman ”okkultismia”. Tämän vuoksi BDSM:ia ei voi selittää kovin ”syvällisesti” esimerkiksi valtavirtaan kuuluvilla, ihmistä ja hänen toimintaansa tutkivien tieteiden käsitteillä tai teorioilla, arkisemmista ajattelutavoista puhumattakaan.

Perinteiset välineet käsitellä aihetta ovat siis loppuneet. Tietämystä on silti olemassa tästäkin eteenpäin. On vain venytettävä käsityskykyään ja päätettävä, mitä mieltä itse on tarjolla olevasta tiedosta.

Katsotaanpa…

* * *

Jälleen pohjustuksen vuoksi:

Okkultismin käsitettä selittävät asiantuntijat kertovat sen tarkoittavan ’salattua tai kätkettyä tietoa’. Aina ei kuitenkaan muisteta korostaa, ettei tämä ’kätkeminen’ viittaa mihin tahansa salaisuuteen tai kätkeytymiseen tai akateemiseen tietämykseen huolimatta siitä, kuinka mystiseltä se kuulostaa. Sen sijaan on kyse tiedosta, joka on kätketty koko tunnetusta tai havaitusta todellisuudesta. Jos joku siis piilottaa perunoita, näistä perunoista tai niitä koskevasta tiedosta ei tule okkulttista. Sellaista ei myöskään tule, välttämättä, edes hienon hienosta metafyysisestä runontulkinnasta. Okkultismissa on kyse todellisuuden ulottuvuudesta, todellisuuden paradigmasta. (Tällä perusteella esimerkiksi kristinuskon mystiikka on saatettu luokitella ”okkulttiseksi”.)

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”okkulttinen” tieto käsittelee yleensä asioita, jotka ymmärretään - kansankielellä sanotusti - ”henkimaailmaan” liittyväksi, jonkinlaiseksi magiaksi tai mystiikaksi.

On selvää, ettei valtavirtatiede tarkastele ”okkulttista tietoa” sillä oletuksella, että se kertoisi ”todellisesta maailmasta” kuten luonnontieteen tiedot kertovat. Okkultismia kuitenkin tarkastellaan uskomusjärjestelmään, ajattelutapaan, kulttuuriin ja symboliikkaan liittyvänä aiheena, vaikkapa kirjallisuustieteessä, mediatutkimuksessa tai kulttuurintutkimuksen alueilla (esimerkiksi uskontotieteessä) - menemättä käytetyissä premisseissä kuitenkaan ”oman tontin” ohi; ”näkymättömän todellisuuden” olemassaoloon ei oteta kantaa, vaikka siihen liittyviä käsityksiä ja uskomuksia tarkastellaankin. Usein tämä tarkastelu myös ”maallistaa” mahdollisen okkultismin. (Poikkeuksena tästä voi olla psyyken ilmiöiden tutkimus: ihminen voi kokea jotakin käsittämätöntä ja selittämätöntä, ja ihmisen mielen voidaan ajatella olevan täynnään merkillisiä voimia ja vaikuttimia - mutta niitä harvemmin lähdetään selittämään esimerkiksi ”demoneilla” tai ”avaruusolennoilla”. Jo kollektiivisen (piilo)tajunnan käsite selittävänä tekijänä tekee monesti tiukkaa. Tältä pohjalta ajateltuna viiden aistin ulkopuolelle ulottuvaa todellisuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa muualla kuin mielikuvissa ja henkilökohtaisissa kokemuksissa, eikä sellaisesta tehdä kovaa tiedettä.)

* * *

Ja nyt, lopultakin, sivuan kirjoitukseni lopuksi BDSM:n henkistä, ”okkulttisempaa” puolta, jokseenkin kokoavasti mutta viitteellisesti.

Tällainen tarkastelu edellyttää, että

a) seksuaalisuus ymmärretään energiana - joka ei siis ole, kuten luonnontieteellisessä paradigmassa ajatellaan, ilmiönä ja energiana sidottu sukupuolielimiin, hormonitoimintaan ja aivoihin - ja että

b) tätä energiaa voidaan hallita ja manipuloida. (Vähän siis kuten esimerkiksi ns. energialääketiede asian ymmärtää.)

Tämä BDSM:n äärimmäisin funktio on silti jotakin maallikolle (täysin) käsittämätöntä (ainakin kylmiltään). Seksuaalienergia näyttää olevan kaikkea muuta kuin pikku juttu!

Jonathan (se Adampants) kertoo tallenteellaan, The Healing Begins Now, seuraavaa:

"Now, you got to understand that [one of the biggest focuses of] the ruling elite - which none of you seem to be able to identify yet – is, other than fear, sexual energy and sexual deviance. The idea of getting the people they do not identify with to be sexually perverted, to tear them. Away from [the creative life force]. Sexual deviance. […]But you’ll know this when you wake up. You’ll feel it. They are very intent on trying to make you sexually perverted, sexually deviant, thinking about you only and your own pleasure, because they want to harvest your soul. And that is the way to tear you away from true knowledge."

Mitä Jonathan tarkoittaa ilmauksella “to harvest the soul”:

"There is a very specific reason that you are hit with lust, and why just about every subliminal message […] is corrupted with it... "Sex," "Seek Sex." "Seek sex," everything... “Sex” is everywhere.

Why would it be that way? Why "666" and "sex"? You need to ask yourself that question. […] I'll give you a hint though.

What is it that you think animates sperm when a male ejaculates? […] That's the creative life essence that you emit that animates the sperm, and shoots it […]

If you don't [have sex as a result of love], if it becomes symbolism, pornography, masturbation, detached one-night stand sex, you don't have love there as a shield.

Guess where you're energy goes every time you jerk off to porn? And apply your energy to those symbols that you can’t see [imbedded in porn]. Guess where it goes during your one-night stands.

Yeah, it's absorbed by the “cancer-energy”.

[Se, mitä Jonathan tarkoittaa ”syövällä”, on selitetty - perusteellisesti! - tallenteen alussa.

Vertauskuvassa ihmistä verrataan elävän organismin – ”jumalatietoisuuden” – osaseen. ”Syöpä” saa tuon organismin osasen irtaantumaan sen todellisesta ja oikeasta alkuperästään. Samalla solun alkuperäinen elämäntehtävä ja todellisten kykyjen käyttö estyvät. Syöpä usuttaa terveen solun tähän tilaan käyttämällä hyväkseen paniikin lietsontaa ja väärää tietoa: manipulointia. Irtaantuessaan alkuperäisestä organismista solu sairastuu, ja alkaa sairastuttaa muitakin lähellään olevia soluja. Syövän kasvaessa myös sen voimat kasvavat ja se valtaa yhä enemmän alaa, kuihduttaen alkuperäistä, luonnollista organismia.

Kun vampyyrimytologiarinnastuksessani kuvailin, että vampyyrit hallitsevat puolta tunnetusta todellisuudesta ja elävät siinä, sitä voisi verrata juurikin tähän ”syöpätietoisuuteen”, ”pimeyteen”.]

“Just like cancer needs your life essence in your body to live, so it is this. That's its main source of energy. Detached sex. No love. […]

They were studying mind control, that if you disconnect them from love, they can be mind controlled. […] They weren't trying to figure out the beauty of it, they were trying to destroy it. Certain chemicals, electromagnetism, everything... implemented now… this… this is what that was all about.

This is why everything has become so perverted and detached, they're eating the energy every time you have an orgasm – especially to something perverted – what is that? […]

They're rewiring your brain, because you're not connected to love and spirituality. It just becomes a thought that triggers the orgasm, the symbol... They attach themselves energetically to that symbol, and when you have an orgasm and emit that energy, it goes to that.

You talk about celibacy like a... Again, that's how they screw with you: you're either good or you are bad. It has nothing to do with good or bad, you just happen to be inside of “a tumor”. If you weren't, have sex with love all you want!

But that's not your paradigm right now... [..] If you don't connect to the Creator, you won't be able to stop. It's more addictive than crack. […] Why do you think porn gets worse and worse and worse? Just like people need more and more and more of a drug. It's a... you don't understand... It's the... the life essence they absorb when you do that.

It's the whole point.

How many detached orgasms do you think occur every day on this planet? It is not about whether sex is good or bad.

[This is why] they're really hitting up children. They're hitting up both ends, getting them to detach, you know, detach, and [forms of youth culture] play a huge role on that: all created for kids thinking they're rebelling, when it's all created by these crazy men in there, you know, World Bank suits. That's why Disney starts you early thinking about sex.

They need that, that's their energy.

And they have to attach it to violence to make it perverted.

That's why you have cheerleaders at a football game. That's why you have sex scenes in horror movies. They are trying to combine violence with sex, because then you... To be violent is to not appreciate another creation, which is a guarantee that you're not connected to love. Therefore the energy is usable by the cancer. It's not about whether you're good or bad, it's about your being used to your own demise.

And, when it attains enough energy, it makes that scalar jump, and all of the Illuminati, all the people that worshiped this energy […]”

(Luennnosta The Healing beings now, kohdasta 3h 8min)

Wow.

Tämäkin on pohdinnan arvoinen väite…

 

 ”[While watching porn] you wire your brain to associate what ever subliminal commands they’re putting in your mind to pleasure*.” (Jonathan, Propaganda, Parables, and Perception)

 

…ja aivan ilman, että se pitäisi – kuin triggerinä – ymmärtää “moralisoinniksi” tai “seksuaalifantasioinnin arvosteluksi”.

(*Adampantsin mukaan pornoon piilotetaan paljon etenkin anarkiaan käskyttäviä subliminaaleja. Sehän palvelee mm. NWO –agendaa; Ordo ab chao. )
 

[Tosiaan: ihmiset ohjelmoidaan reagoimaan halutulla tavalla ”triggerisanoihin” tai -argumentointiin. Jos käyttää triggerisanaa, vetää sillä ”ohjelmoidun reaktion” – ja aivan ilman, että reagoija pysähtyisi miettimään, kuinka hän todella ja oikeasti haluaisi reagoida asiaan: ajatella tai kuvitella tai tuntea siitä. Tällaisen ”triggeröitymisen” seurauksena ihminen saadaan tehokkaasti esimerkiksi välttelemään ”kielletyistä” aiheista puhumista, jopa niiden ajattelemista. Ajatellaanpa vaikka suhtautumista ”ufoihin” tai ”energiakehoihin”… Ei kukaan, joka haluaa tulla pidetyksi täysjärkisenä, koskettele sellaisia aiheita. Tämä tällainen asennoituminen on ohjelmoinnin tulosta. Ylipäätään “välittömän reaktion” pohjalta toimiminen usein on. ”Don’t think. Just do”: tätä ”ehdotusta” käytetään etenkin seksin harjoittamiseen yllyttämisen yhteydessä, ihan vaikka tuntemattomien kanssa.]

 

Jonathanin kommentti kuulostaa minusta hyvin uskottavalta. Sen yhteydessä on helppo ajatella myös niin sanottua “vetovoiman lakia” tai teoriaa ”ajatuksen voimasta”. Esimerkiksi seksifantasiat eivät siis ole täysin yhdentekeviä (siis konkreettisten vaikutusten kannalta): ne määrittelevät, millaisiin asioihin seksuaalienergia kohdistuu – ja se mitä ruokitaan, kasvaa. Toisin sanoen ihmisiltä paitsi kerätään seksuaalienergiaa heidän tietämättään haluttuihin kohteisiin, myös manipuloidaan heidän mieltymyksiään ja tunne-elämän ehdollistumiaan kätkettyjen, subliminaalien symbolien avulla.)

Tämä ”kohdentamisasia” on itse asiassa hyvinkin merkittävä, jos oletetaan, että seksuaalisuus on energiaa ja sellaisenaan esimerkiksi manipuloitavaa, ”kerättävää” ja ”hyötykäytettävää”.

 

* * *

 

Seuraavaksi aikaisemmin mainitun Aspenin näkemyksiin:

 

"[T]he inner slut” sex without commitment […] What is this stuff all about? It just keeps getting more and more in-your-face. […]

 

The Illuminati are fully cognizant of what sexual energy and sexual power really are. The Satanists grossly mislabel sexual power as "sex magick", but Buddhist, Hindu, and QiGong masters know better. The Illuminati also know better.

There is a two-pronged plan. The lower levels of human society will be completely sexualized. Sexuality will saturate society. Sexual exploration will be encouraged from youth: hence the current seeding of child sexualization. Sexual practice will be a mandate, not an option. At higher levels, true sexual mastery will be taught.”

 

(Tämä sopii periaatteeltaan myös Springmeierin mainitaan siitä, että hierarkiassa korkeammilla olevilla on vähemmän seksuaali-altereita.)

 

Aspen tuo mukaan myös toisen, melko radikaalin ja eksoottisenkin näkökohdan, suoremmin yhteiskuntapoliittisen:

 

“Why are the Illuminati so interested in ‘destroying traditional family values’? Is it because they hate God? Is it because they hate all religious and traditional people?

No, that's not the point of it. The ultimate aim of the Illuminati is not to create a planet of confused and violent degenerates, but to centralize reproductive control.

In tandem with increasingly strict rules concerning what parents can and cannot do, the expansion of sexual freedoms and the amplification of potential sexual proclivities is the pre-cursor to a society that knows no central family unit. This was - PARTLY - Plato's idea. Where the Illuminati differ from Plato is that, whereas Plato intended only to scatter people's sentiments to include the body politic entirely (because if there's no family, then everyone is family), the Illuminati are more intent on controlling human evolution via the laboratory.

The plan is that gradually home parenting will be proven, scientifically, and beyond all reasonable doubt, to be less effective in producing stable individuals. Survival crises will mandate that random sexual intercourse - with an aim to REPRODUCTION - must cease, in favor of test tube creations of superior physical condition and stamina.

In the meantime, what to do with all that sexual desire that suddenly has no ‘purpose’? […]

This is why the sexual fields of possibility are being seeded. Once the aim of reproduction has been wholly distanced from sexual activity, then human sexuality will have to have an alternative destination.”

 

(Artikkelista Hollywood Peddles Specific Occult Themes)

 

”An alternative destination”? Jonathanin mainitsema ’destination for sexual energy’ kuulostaa kyllä jo melkoisen kattavalta kohteelta, suorastaan primaariselta!

 

”BDSM is a distraction from the real issues.” Todellakin.

 

* * *

 

Jälkimietteitä…

 

Ihmiselle on pitkin perintein opetettu, että seksi on syntiä, ja ylipäätään suositeltu häpeän sekaista tai hekuman täyttämää suhtautumista siihen. (Tällainen pitää Rakkauden - ”korkean värähtelytaajuuden” - siitä tehokkaasti erossa, koska ihminen ei kykene suhtautumaan seksiin pyhänä ja niin luontevana asiana, että kykenisi avautumaan sen edessä kovin korkeisiin sfääreihin, ”paljastamaan itsensä syvimpiä osia myöten” ja osoittamaan sellaista luottamusta, jota ehdoton antautuminen vaatii . [Tästä eriytymisestä on valaisevana esimerkkinä vaikkapa se, että seksuaalisesti kiihottavampina koetaan tahot, joihin ei ole tunnesiteitä tai henkilökohtaista suhdetta. – Tulipa vain mieleeni, kun nykyään puhutaan niin paljon siitä, että moni nauttii parisuhteessaan enemmän ja ennemmin pornosta tai salasuhteista kuin puolisostaan.])

Niinpä esimerkiksi ”seksuaalisuuden” ja ”pyhyyden” käsitteitä - tai kokemuksia! - on ollut vaikeaa yhdistää, ja yleinen vitsin tai rienan aihe onkin ollut seksin yhdistäminen uskonnolliseen aiheeseen (mikä ilmaisee näiden käsitteiden radikaaleja vastakkaisuuksia henkilön arvomaailmassa). Vielä nykyäänkin ihminen ”kiroaa” tai ”häpäisee” näyttämällä sukuelimiään tai huutamalla niiden nimeä (tai ”F*ck you!”).

 

BDSM on dualismia: aggressio – eros, inho – kiintymys, kipu – nautinto, ankaruus - hellyys. Onko se siinä tapauksessa ilmaus kyvyttömyydestä ”yhdistää keskenään”? (Onko dualismi kokonaisuuden vaatimus [”tasapainottavat vastaparit”] vai este kokonaistumiselle [”jakautunut”]?)

 

Yhtä kaikki, seksuaalisuus on ”valistuksen” ja ”opetuksen” aiheena jätetty psyykkisenä ilmiönä käytännössä kokonaan käsittelemättä, edelleen - vaikka se on seksuaalisuuden ja seksuaalisten kokemusten keskeisin osa-alue.

 

[”Tervehenkisen suhtautumisen” on opetettu tarkoittavan ”sivistyneen” neutraalia ja kliinistä asennoitumista, käytännöllisyyden korostamista (”lisääntyminen”). Tämä tällainen on leikannut - suorastaan brutaalin väkivaltaisesti - seksistä ja koko seksualiteetista pois psyykkisen ja emotionaalisen ulottuvuuden. Ennen vanhaan tämä tarkoitti tukahduttamista (mikä loi dualismia), nykyään se tarkoittaa ignoroimista (mikä luo arvostelukyvyttömyyttä).

 

Vielä nykyäänkin seksivalistus on siis erittäin ”kliinistä”, vaikka puritaanisuuden vaatimusta ei enää ole: biologian kirjassa seisoo robottimaisia havaintokuvia tai sukuelimistä piirrettyjä poikkileikkauksia, ja terveystiedon tunnilla puhutaan lähinnä ehkäisystä ja asentovalikoimasta. Viesti on ilmeisesti se, että ’seksissä ei ole muita kommervenkkejä kuin sukupuolitaudit, ei-toivottu raskaus tai ”viriiliyden kuihtuminen” (sillä ’terve ihminen on kiinnostunut seksistä ja harjoittaa sitä säännöllisesti’; ’jos seksi ei kiinnosta, ota yhteys lääkäriin – mutta jos seksi kiinnostaa liikaa, ota silloinkin yhteys lääkäriin; noudatamme gaussin käyrää.’)

 

Myös seksuaalisuuden vaikutus ihmissuhteisiin voisi olla fiksu pohdinnan ja tarkastelun aihe.]

Mutta mikä ehkä pahinta, mitä enemmän keskitytään ainoastaan seksin ja seksuaalisuuden käytännölliseen puoleen, sen huonommin ymmärretään esimerkiksi seksuaalisuuden vaikutusta ihmisen toiminnan ohjailussa. Toisin sanoen keskitytään konkreettiseen ja ”pinnalliseen” puoleen laajempien, hienovaraisempien ja ”syvällisempien” asiayhteyksien kustannuksella.

Miksi media - mainonta, elokuvat, musiikki etc, - on täynnään seksin promoamista, etenkin subliminaalia?

Itse olen miettinyt tätä kysymystä paljonkin.

Sitäkin olen miettinyt, miksi aihetta ei juurikaan pohdita senkään jälkeen, kun asia on tajuttu (edes epävirallisesti, ”tavallisten ihmisten” keskuudessa, päätellen muutamista klassisista - vaikkapa mainonnasta ja Disneyn piirroselokuvista napatuista - esimerkeistä ja niiden kierrättämisestä ihmiseltä toiselle; melkoisen suurilukuinen vähemmistö kyllä tietää.)

[Kenties juuri ”syntipropagandan” ja tietovajeen takia subliminaalissa viestinnässä runsaasti promotoitu seksi herättää, paljastuessaan, lähinnä moralisoivia kauhisteluja: ”Ne tietävät että seksi myy, ja sitten ne haluaa tehdä meistä kaikista seksihulluja!” Jos ”kauhistelija” on ajatellut vähän pidemmälle, hän saattaa jatkaa: ”…varsinkin sellaisia seksihulluja, jotka hankkivat avioliiton ulkopuolisia lapsia ja rikkovat avioliiton pyhää sakramenttia!” Vaihtoehtoisesti huomio herättää pelkkää uteliaisuutta tai huvittuneisuutta: ”Ai katos, heh heh!"

Toisaalta seksuaalisuus ja seksin harjoittaminen ovat vapautuneet ns. moraalin ikeestään*. Tältä kannalta ”subliminaaleista kohkaamista” saatetaan jopa ihmetellä, tai olla muuten vain vetämättä siitä kovin suuria herneitä nenään. ”Ai seksiäkö… No mutta mitä siitä? Seksihän on iloinen asia.”

(*Käytännössä tämä on tarkoittanut näkökulman siirtämistä yhä aineellisempaan ja materialistisempaan suuntaan, biologian ja muun luonnontieteen nimissä. Toki tämä tällainen vapauttaa seksin ”henkisistä estoista ja rasitteista” - ainakin näennäisesti - mutta samalla se jättää ihmisen seksuaalisuutensa kanssa tyhjän päälle; ihminen on muutakin kuin keho, ja seksuaalisuus on muutakin kuin elin ja yhdyntä, aivokemiallinen himo. Sellainen seksuaalisuus on lisäksi, kaikesta päätellen, pidemmän päälle turhauttavaa ja tylsää (mihin vastaukseksi tarjoillaan kumppanien vaihtoa ja kinkyä menoa – mikä tosiasiassa, paradoksaalista kyllä, estää perehtymästä seksuaalisuuden nautinnollisuuteen ja monipuolisuuteen. Voisi sanoa, että fyysiseen keskittyminen - kumppanien vaihteluun, koreografiaan tai rekvisiittaan - on kuin kahlaamista, kun voisi sukellella äärettömän syvissä vesissä. Ns. vilkas sukupuolielämä lisää ymmärrystä lähinnä ihmissuhdeongelmista, ja saa pahimmillaan ihmisen tuntemaan olonsa yhä yksinäisemmäksi.)

Näissä tapauksissa - suhtautumisissa subliminaaliin seksin promoamiseen - henkilö ei kuitenkaan yleensä ole vielä itse havainnut subliminaaleja. Se on hieman toisenlainen kokemus. Mutta ei anneta sen nyt häiritä; jatketaan.

Jos subliminaalit voikin selittää ”markkinoinnilla” tai ajatella, että ”eihän seksi mikään paha asia ole…”, entä lapsiin kohdistettu seksuaalisubliminaaleilla saturoiminen? Niin vapautuneita emme yhteiskuntana sentään ole - ainakaan toistaiseksi. (Ja entä usein toistuva ”six six six”, luvuin kirjoitettuna tai numeraalein painettuna…?)

Tämä kertoo siitä, ettei seksin subliminaali promoaminen tapahdu niin yksinkertaisen motiivin - kuin seksihalujen tai kulutushysterian provosoimishalun - yllyttämänä; kyse on paljon enemmästä kuin pelkästä ’halusta myydä tavaroita’ tai ’vapauttaa ihmisiä seksuaalisesti’.

Olen siis miettinyt paljonkin sitä, mistä oikein on kyse.]

Jonkin aikaa tyydyin itsekin vastaukseen: ’seksi myy’. Sitten tajusin, ettei se selitä oikeastaan mitään.

Seuraavaksi ajattelin, että kyse on hallinnasta: kun seksuaalivietti saadaan haltuun, pienestä pitäen, ihmistä voidaan ohjailla tehokkaasti. Samalla myös ajatus ”seksuaalisesta vapautumisesta” - jota seksin subliminaalilla promoamisella voidaan kuvitella edistettävän - kääntyi ajatukseksi ”seksuaalisesta orjuudesta”.

Seksillä hallitsemisen motiivi käy ilmi jo ”sex” sanan rinnalla usein viljelyllystä ”obey” -käskystä. (”Sex. Sex. Sex. Obey. Obey. Obey.” ovat helpoimmin löydettäviä subliminaaleja - ja sopivat kuin nakutettu myös BDSM –teemaan... Tai ehkäpä BDSM – teema sopii niihin.)

”Mutta miksi 666??”

Jossain vaiheessa mielikuvitusta oli siis venytettävä yhä enemmän: ajatus seksistä käyttäytymisen ohjaamisen välineenä jäi liian irralliseksi opittuani ajattelemaan, että kaikella toiminnalla on agendansa, joka liittyy suurempaan kokonaisuuteen. (Kaikki ei voi olla ”postmodernia”.)

Jätin pohdintani toistaiseksi syrjään, sillä en keksinyt vastausta. (Tämä johtui siitä, että vastaus - ainakin omasta mielestäni johdonmukainen ja uskottava - sijaitsi aivan toisella paradigmalla. Vasta tutustuttuani siihen - ihmiskäsitykseen liittyvien asioiden yhteydessä - ”seksillä saturoimisen” syykin alkoi saada erään hyvin mahdollisena pidettävän selityksensä.)

Tässä kirjoituksessani olen käsitellyt tuota ”suurempaa kokonaisuutta” ja sitä ”aivan toista paradigmaa”, sellaisina, kuin olen niistä kuullut kerrottavan ja sellaisina, kuin olen tuon kerrotun ymmärtänyt ja sellaisina, kuin olen itse niitä havainnoinut.

Kuten todettua, seksuaalienergia - ja tapa käyttää sitä - näyttää olevan kaikkea muuta kuin pikku juttu!

The Power of...sex.