Beyond Stoker

Joskus elokuvassa on niin kammottavia kohtauksia, että ne melkein romahduttavat muun elokuvan ympäriltään. Silloin kaikki, mitä elokuvasta jää kulkemaan mukana, on tuo kammottava, katsojaa henkisesti koetteleva kohtaus. (Tai kohtaukset.)

Mutta samalla juuri tuo kohtaus (tai nuo kohtaukset) upottaa kaiken muunkin elokuvassa nähdyn syvemmälle katsojaan. Sitä ei vain heti tajua.

Stokerissa on muutamia lähes tällainen veret seisauttava kohtaus. Ne melkein romahduttavat muun elokuvan ympäriltään. Kerronnan seitti on kuitenkin punottu taitavasti: aina on jokin kuva, valo, ääni tai mielleyhtymä, joka jää kannattelemaan katsojaa. (Melkein kuin ne tarjoaisivat pakopaikkaa juuri koetulta ahdistukselta.)

Näiden kannattelevien voimien takia on valmis hyväksymään elokuvan hirvittävyydet osaksi tarinaa. Silloin uskaltaa katsoa niitä lähempää ja kuunnella, mitä kerrottavaa niillä on siitä pimeydestä, jota ne kuvaavat, ja mitä tuo pimeys kertoo ihmisestä, ihmisyydestä.  (Kaikki tarinat kertovat ihmisestä, ja kaikki tarinat kertovat tavasta, jolla ihminen kokee elämää ja maailmaa ympärillään.)

* * *

Stoker uppoaa jonnekin syvälle, jossa se avautuu vähitellen:

Se on kuin taideteos, jota on jäänyt tuijottamaan, ja tuijotettu kuva seuraa mukana vielä kauan. Se liikehtii mielenperukoilla ja valtaa ajatuksia ilman, että itse tarkoituksella tarkentaisi mihinkään tiettyyn yksityiskohtaan. Sellaisen taideteoksen vain ottaa sellaisena kuin se on ja tunnustelee sen herättelemiä tuntuja. (Tai ennemmin toisin päin: antaa teoksen tunnustella minua - sillä kuvailemani "tunnustelu" on, kuten todettua, kokijan kannalta jokseenkin passiivista.)

Lopulta nähty alkaa avautua, vähitellen. Pakottomuus, haluttomuus ennakolta vääntää nähtyä mihinkään tiettyyn muotoon - annettuun tai ”pakolliseen” - saa tämän avautumisen aikaan; se, että tarina saa ikään kuin itse kertoa merkityksistään ja tapahtumiensa johdonmukaisuudesta, ilman painostusta, ilman tuomitsemista, ilman katseen syrjään kääntämistä.

(Heh, tällä tavallahan myös ihmiset ihanteellisessa tapauksessa kohtaavat toisensa: taideteoksina. - Mikä on erittäin vaikeaa: valmiit skeemat ja sitkeät projektiot - tai arkisemmin sanottuna vain ”päähänpinttymät” - värittävät liikaa, jopa sokeuttavat, tekevät yhteisen kosketuspinnan tavoittamisen hankalaksi.)

Mutta harjoittelu voi tehdä mestarin. Tämä tavallaan todetaan myös elokuvassa, kohtauksessa, jossa India on koulun kuvataidetunnilla:

“It takes time to observe intentively. Wait for the moment that our eyes finally penetrate the inside of the subject.”

Tällaiset elokuvat aukeavat siis ikään kuin kerros kerrokselta. Ymmärtääkseen asian B on ensin ymmärrettävä asia A. Kun on tajunnut myös asian B, asia C alkaa avautua. (Nämä kerrokset tuntuvat avautuvan kuin omalla painollaan. Ihmisen mieli - ellei se ole laiska tai estynyt - vain on sellainen: se haluaa järjestellä ja selittää; asiat on ymmärrettävä jonkinlaisina. Mysteeriksi [tai viisaampien tiedoksi] malttaa jättää ainoastaan sellaisen, mistä jo ennakolta tietää ettei ”sitä ei voi selittää”, tai sellaisen, minkä tajuamiseen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä. – Ja jos se ei riitä, silloin voi kehitellä sepitteitä. 8) )

Niinpä teen tässä vielä muutamia huomioita ja tarkennuksia. 

* * *

Kertomus on paikka tai maailma, jossa kaikella on merkityksensä ja jossa kaikki tapahtuu tarkoituksella. (Myös tarkoituksettomuus.) Siksi kertomuksista voi aina jäljittää tapahtumien alkusyitä tai lukea seurauksista opetuksia. (Kertomus on ihmisen rakennelma, mikä tarkoittaa, että kertomukseen aina siirtyy - enemmän tai vähemmän vaivihkaa - tarinankertojan oma käsitemaailma merkityksineen ja järjestyksineen, logiikkoineen ja symboleineen.)

Tästä syystä jäin miettimään syytä sille, miksi Charlie-setä – jolle muutoin annettiin kertomuksessa niin keskeinen merkitys – tapettiin kertomuksessa.

Helpoin tulkinta tapahtumalle on se moraalinen opetus, että ”pahan on kuoltava”. (Samalla tavalla voidaan selittää myös Indian todistama ensimmäinen tappo: ”raiskaaja ansaitsee rangaistuksensa”.)

Mutta - vaikka kertomus mahdollistaakin edeltävän tulkinnan (ja samalla myös rauhoittaa monia katsojia) - kertomuksessa ei mielestäni ole tällaisesta kyse.

Joten jäin miettimään.

And the conclusion I’ve come to, is…

“...at some point in our lives we realize things are...They’re screwed up beyond repair”, Evie kiteyttää.

Charlie-setä lienee tällainen tapaus. Damaged goods, beyond repair. Edes vuosikaudet laitoksessa eivät ”korjanneet” häntä.

Kyse ei kuitenkaan ole Charlie-sedän taipumuksista per se; Charlie-sedän kuolema ei ole moraalinen lausunto sitä ”peliä” vastaan, jota ”metsästäjät” pelaavat (”The Hunter and The Game”). Tämän voi päätellä siitä, että Indiasta kasvatetaan (tai ”kypsytetään”, ”vapautetaan”) tarinan aikana metsästäjä.

Syy on muualla.

“So we decide to start again. Wipe the slate clean. Start a fresh. Then we have children, little carbon copies we can turn to and say you will do what I could not. You will succeed where I have failed. Because we want someone to get it right this time.”

Jos tätä sovelletaan Charlie-setään ja ajatukseen siitä, miksi peli on hänelle ”game over”, kenties Charlie ei onnistunut jossakin. Ehkä Charlie-setä ei hallinnut “metsästystaitoa” siten kuin hänen olisi pitänyt? Ehkä hän oli menettänyt otteensa ”peliin” (mikä on radikaalia, jos "peli" kerran esitetään elokuvassa jonkinlaisena elämän sisältönä)? 

(Hänen veljensä – Indian isä – puolestaan luopui pelistä vapaaehtoisesti, minkä Evie ja Indiakin elokuvassa toteavat. Tämän takia myös isä ”poistettiin pelistä” – pitäisihän heidän olla metsästäjäsukua koko sakki. Palaan Evien ja Indian toteamuksiin hetken kuluttua.)

Ehkä Charlie-setä ei siis suhtautunut ”peliin” sen vaatimalla vakavuudella tai tarkkuudella (minkä vuoksi hän esimerkiksi kiinnitti liikaa sheriffin huomiota. – Teko, jonka India myöhemmin tarinassa kääntää edukseen ja ”korjata” tilanteen; hän ajaa autollaan ”riittävän kovaa” [”effictively fast”] jotta saisi sheriffin huomion ja voisi hoitaa asian päiväjärjestyksestä, niin sanotusti.)

Tästä Charlie-sedän liiallisesta välinpitämättömyydestä tai villiintymisestä saattaa olla osoituksena sekin, kuinka hän ryhtyy leikkimään Indian äidin kanssa. ”Come play with us”, Charlie-setä houkuttelee Indiaa jo silloin kun on Evien kanssa pianon äärellä. Myöhemmin, kun Charlie-setä kutsuu Indiaa katsomaan Evien kuolemaa, sekin lienee eräänlainen leikkiinkutsu, ’come play with us’. (Tämä on se peli tai leikki; kun Charlie-setä puhuu ”leikkimiestä”, hän metsästää, ja silloin kun hän metsästää, kaikki eivät selviydy hengissä – vaikka hän pitäisikin uhriaan pitkänkin aikaa elossa kuten kissa hiirtä.)

Tätä voi tulkita siten, että äitien/vaimojen kanssa ei leikitä näin; he ovat tärkeä osa kulissia, joten heille on varattu toisenlainen rooli (kuten Eviekin sen toteaa: hän elää sisälle lukittuna hienostorouvana). Perheen sisällä tarvitaan järjestystä ja perheen kunnioitusta – ja tätä Charlie-setä ei näytä tunnustavan.

Entä miksi tällaisen rikotun ihmispolon, kuin Charlie-setä, olisi kuoltava? Koska elokuvan mukaan luonnonlakien kaltaiset lait hallitsevat, ankarasti.

Joten ”beyond repair”. Siispä lapsia kasvattamaan tulevaisuuden toivossa.

”But not me,” Evie kertoo. Hänellä ei ole pyrkimyksiä ’saattaa asioita oikealle tai paremmalle tolalle lasten kautta’ (ehkä syystä, että hän on kyllästynyt koko asetelmaan ja kuvaa itseään vangiksi). Hän haluaisi mieluummin laittaa lapset kärsimään (kenties samoin kuin on itsekin kärsinyt ja yhä kärsii). Kenties hän puolestaan saa juuri tästä syystä joutua tappoyrityksen kohteeksi, ihan vain tajutakseen, että asiat voisivat olla huonomminkin.

Niin, ehkä ei siis Evie. - Mutta Charlie-setä kyllä: hän haluaa nähdä lapsissa paremman tulevaisuuden, ehostuksen omalle nimelleen.

“I know that someday you’ll be very special, India, and you already are... Because you are the only one... Tonight I’ll fall asleep as I try to imagine that you grow up and take over our name.”

Tästä löytyy toinen syy Charlie-sedän poistamiseen pelistä. ’For the greater good’, kuten elokuvassa nähty ankarista luonnonlaeista muistuttava luontodokumenttikin sen ilmaisi’: ”[This] may seem cruel, [but] [i]t’s for the best.” Toisten on kuoltava muiden – tärkeämpien – selviytymiseksi.

Jollain tasolla Charlie-setä ehkä tietää tämän itsekin, sillä auttaessaan Indian aikuisuuteen – pukiessaan hänelle aikuisen naisen korkokengät – hän polvistuu Indian edessä. (Onhan Charlie setä muutenkin väittänyt Indialle: ”You’re to only one”, mikä saa tässä uuden lisämerkityksen.) Polvistumalla setä tavallaan osoittaa alistumistaan, ja silloin myös ajatus väistymisestä on lähellä, ainakin mitä tulee tärkeysjärjestykseen. (Sitä paitsi Indiassa on luonnetta astua tähän rooliin: arkailematta hän heti kiipeää Charlie-sedän rinnalle, kun setä vihjaa, että syy Indian epäedulliseen asemaan on se, että India pysyttelee hänen alapuolellaan.)

Kertomuksen vertauskuvallisella tasolla Indian – jonkin Inidassa – syntyminen näyttää siis vaativan myös sedän kuoleman. Aikaisemmin tuo prosessi oli vaatinut isän kuoleman; isän kuolemasta ”loppuhaudutus munan kuoriutumiseksi” lähti käyntiin. Kun prosessin on valmistumaisillaan, India ”kuoriutunut” ja valmis lehahtamaan omille siivilleen, on Charlie-sedän vuoro. Silloin India saa tuulen siipiensä alle – or to pillow the skirt; India muodostuu näistä ihmisistä, ja myös heidän kuolemansa palvelevat sitä mikä tai mitä hänestä syntyy, sitä mikä tai mitä hänestä tulee.

Tätä voidaan tulkita vertauskuvallisesti myös Freudin valossa, ajatellaanpa vaikka Freudin teoriaa ”isänmurhasta” tai ”äidinmurhasta”: voidakseen itsenäistyä henkisesti, ihmisen on psyykkisellä tasolla ”uhrattava”/”voitettava” vanhempansa vapautuakseen omaan elämäänsä.

Elokuva kuitenkin käsittelee aihetta – niin häiritsevää kuin se onkin – kirjaimellisemmin. Paitsi että elokuva antaa ymmärtää, että Indialla on vaikeuksia tajuta asioiden vertauskuvallisia merkityksiä, Charlie-sedän kirjeissä vilahtelee kaiken ”bloodlustin” seassa väite: ”We can do it literally.”

* * *

“Beyond repair” on muutenkin kiinnostava väite. Elokuvassa se viittaa paitsi mahdottomuuteen korjata vikaa (mitä siis käsittelin yllä Charlie-sedän tapauksessa), myös peruuttamattomuuteen yleensä. Samalla tavoin kuin se punainen kukka ei valinnut omaa väriään (vaikka kuinka olisi syntynyt valkoiseksi), ei ole Indian omissa käsissä muuttaa itseään tai kohtaloaan, sitä, mitä hänestä on tullut tai sitä, minne se hänet johdattaa.

“Only once you realize this you become adult. And to become adult is to become free.”

Tämä kohta puhuu itsensä hyväksymisestä, joka johtaa itsenäistymiseen, joka puolestaan johtaa vapauteen.

Mutta lausahduksesta - tai sen lukuohjeesta - on löydettävissä muutakin, etenkin tämän elokuvan kontekstissa. Elokuvassa lausahdukseen sisältyy kaksi ajatusta, joiden voi tulkita kertovan Indiasta jotakin hyvin keskeistä:

Ensinnäkin Indialla on hämmästyttävä kyky hyväksyä ihmiset ja asiat, tapahtumat ja ilmiöt, elämä ja jopa kuolema ympärillään sellaisina kuin ne ovat. (Hänellä on ilmeisesti aina ollut tämä kyky, mutta hän ei ole sallinut itsensä tiedostaa sitä, ei sen enempää kuin kätkettyjä tarpeitaan – sillä hänen kykynsä ja tarpeensa ovat muun yhteisön silmissä tabuja.)

Tämä kyky hyväksyä kaikki ”sellaisena kuin se on” saattaa johtua hänen äärimmäisen hallitusta - ja siksi myös rationaaliselta vaikuttavasta - luonteestaan. Toisaalta Indian ilmaisema melko mutkaton hyväksyntä voi johtua myös hänen taipumuksestaan elää kyseenalaistamatta. (Miksi kyseenalaistaa, jos ei ole mitään kyseenalaistettavaa; ’on vain se mikä on, sellaisena kuin se on’ – vähän kuten luonnossakin.) Tämä tekee Indian immuuniksi keinotekoisuudelle, jollaisena esimerkiksi moraaliset periaatteet elokuvassa esitetään - ainakin rinnastuessaan luonnonlaikeihin. (Esimerkiksi seksuaalinen halu on Indialle vain sitä itseään: se herää mistä herää ja ilmaantuu sellaisena kuin se on.) Kenties näistä syistä India ei lopulta enää vastustele halujaan ja tarpeitaan – ellei sille ole olemassa jotakin rationaalista syytä: itsehillintää vailla India ei haluistaan huolimatta ole.

Mutta ennen kaikkea tämä kyky hyväksyä saa Indian hyväksymään myös elämäänsä keskeisimmin vaikuttaneet ihmiset, sellaisinaan. (Ainakin lopulta.) Sitä paitsi, mitä paremmin India voi heidät hyväksyä, sitä paremmin hän voi hyväksyä myös itsensä – sillä nuo ihmiset ovat monella tavalla hän itse; hänen oman persoonansa ja identiteettinsä rakennusaineita.

Kun India lakkaa yrittämästä muuta (esimerkiksi lopettaa yritykset tukahduttaa itseään), hän ”aikuistuu”. Kun hän ei enää taistele vastaan, hän ”pääsee vapaaksi”.

- Tai kenties voisi sanoa, että silloin hänet päästetään vapaaksi:

Toisekseen, nimittäin, Indian aikuistumista on tulkittava Charlie-sedän puheita vasten: ”She’s of age… to live in this house on her own”;

Kun India on hyväksynyt itsensä sellaisena kuin hän on, hän ei enää tarvitse Charlie-setää auttamaan itseään tässä itsensä hyväksymisessä, ”ruokkimaan ja hoivaamaan” itseään. Vastaavasti India ei myöskään tarvitse enää vanhempiaan.

Ennen tätä asiantilaa - siis ennen ”aikuistumistaan” ja vapautumistaan - India on kaivannut jotakin:

”To be rescued. To be completed.”

Edeltävän pohjalta näiden asiantilojen voidaan tulkita olevan eri vastauksia kahteen eri kaipaukseen:

Joko India pitäisi pelastaa (itseltään ja kohtaloltaan – kukan punaiseksi värjäävältä vereltä).

Tai India pitäisi täydentää ja vapauttaa sellaiseksi kuin hänet on tarkoitettu.

Ensin mainitussa vaihtoehdossa on auttanut isä, toiseksi mainitussa puolestaan Charlie-setä. (Verenperintö/suku vaatii jälkimmäistä, mistä kukan punaiseksi värjännyt verikin kertoo.) Molemmissa tapauksissa on tulkittu halua, "to have someone to get it right this time", eri tavalla, erilainen päämäärä mielessä. 

Jos nämä – ”to be rescued, to be completed” – kuitenkin kuvaavat samaa kaipuuta ja yhtä vastausta, ”pelastetuksi tuleminen” tapahtuu ”täydellistymällä”. Mistä tuo täydellistyminen siinä tapauksessa Indian pelastaa? From being ”at a disadvantage” (kuten Charlie-setä vihjaili)? “Any advantage in nature is to be appreciated”, valistaa elokuvassa nähty luontodokumentti. Any.

* * *

Niin tai näin, linnut palaavat:

Sinä aamuna, jona India lähtee maailmalle, linnut laulavat jälleen. Ne laulavat, koska kukaan ei ole ampunut niitä alas, metsästänyt niitä.

Tällä on kaksi merkitystä:

Linnut kuvaavat elämänilon paluuta: India tuntee olevansa nyt elossa.

Mutta toisaalta tämä elämänilo johtuu siitä, että hänessä on herännyt se vaisto- ja viettimaailma, jota isä – pikkulintuja Indian kanssa ampumalla – yritti pitää aisoissa.

Tarkennetaan hetkeksi tähän asianhaaraan.

* * *

Kun Evie kehuu Charlie-sedän valmistamaa ateriaa, hän sanoo:

”You know, there was a time Richard used to cook meals like this. Wasn’t there, India? Oh. I’m sorry, of course. That was before you were born. Where did you learn to cook like this, Charlie?”

Richard siis valmisti aterioita kodissaan aikana, jolloin Indiaa ei vielä ollut. Myöhemmin hän ei enää tehnyt ruokaa perheelleen, ”tarjonnut vaadittua ravintoa ja hoivaa”.

(Kuulinkohan elokuvan ääniraidan oikein, jos kuvittelin kuulleeni Indian sanovan: “I always thought dad left hunting but tonight I realize he did it for me.” )

Luontodokumentti julistaa kuitenkin tuomionsa:

”Even family ties have no meaning when food is scarce.” [Scarce: “deficient in quantity or number compared with the demand”.]

Jos isä siis ei hoida velvollisuuksiaan, Charlie-setä tekee sen kyllä. Hän kyllä keskittyy niin "metsästykseen" kuin "ravinnon antamiseen".

“This one knows there is no room for his brother in the hunt. While this sibling rivalry may seem cruel, in the end, it’s for the best. [...] The fish will provide much needed nourishment for the growing chicks”, kuuluttaa luontodokumentti. “Each day the hunt brings the eagle closer to maturity..”

Indian on saatava kypsyä.

* * *

Kuten jo todettua, soundtrack summaa kaiken hyvin. ”Becomes the Color”. (Because the color becomes her.) Blossoming....A Family Affair... Becoming… In Full Bloom... If I ever had a Heart.

”A Family Affair”... Niin, ”Do not disturb the family.” Kiinnostavaa on, että “affair”-sanaa käytetään usein kuvaamaan myös kiellettyjä seksisuhteita. Kyse on todellakin perhesalaisuuksista. Osuvaa, että Becoming –kappaleen jälkeen seuraa Duet, jota seuraa ”…(Family Secrets)”.

Tästä pääsemmekin kätevästi taas pianon äärelle.

* * *

Charlie-setä soittaa Indian kanssa pianoa varsin taitavasti. Miksi setä kuitenkin taantuu, kun on kyse Evien kanssa soittamisesta?

Ensinnäkin voidaan ajatella, että setä vain näyttelee: hän teeskentelee, ettei osaa soittaa. Tämä voidaan helposti perustella sillä, että Charlie-sedän mielestä soittoharjoitukset voivat olla hyvä tapa lähentyä Evien kanssa. (Lähentymistä ruokkii sekin, että Charlie-setä tietää mitä Evie mieheltä haluaa: Evie haluaisi olla hallitsevassa asemassa. ”I usually end up leading”, vai miten Evie sen kertoikaan tanssimisen yhteydessä.)

Mutta silloin, kun soittaminen – samoin kuin viini tai tanssi – ymmärretään elokuvassa tavalla, joka saa seksuaalisen kaksoismerkityksen, Charlie-sedän soittotaidottomuus tuntuu viestivän jotain muutakin. Niinpä taidottomuus voi kuvata silkkaa haluttomuutta (sen sijaan että manipulointia, ainakaan pelkkää manipulointia).

Kiinnostavin tulkinta liittyy silti - edeltävää tulkintaani jatkaen - Charlie-sedän persoonan rakenteeseen. Tällöin se, ettei Charlie-setä äkkiä ”osaa” soittaa, viittaa toisaalta hänen seksuaalisiin taipumuksiinsa, toisaalta hänen persoonallisuutensa erääseen puoleen: Charlie-setä ei osaa (tai ei halua) toteuttaa sellaista seksuaalisuutta, jota Evie edustaa ja jonka nainen mahdollistaa. Koska Evie edustaa kypsää ja heteronormatiivisten standardien mukaista seksiä (tosin ilman avioliittoa), voi jopa olla, että Charlie-setä ei kykene vastaamaan tällaiseen tarpeeseen: hänen seksuaalisuutensa ja persoonallisuutensa eivät ole kehittyneet tavalla, joka voisi tehdä hänestä partnerin Evien kaltaisille naisille. Fyysisiä esteitä ei ilmeisesti ole, mutta henkisiä kyllä: Charlie-setä tarvitsee perversioitaan kokeakseen seksuaalisuutensa tyydyttävällä tavalla.

Niinpä Charlie-setä on Evien edustaman seksuaalisen suuntauksen suhteen "soittotaidottoman" tasolla, vielä kypsymätön.

Tällaiseen vihjaa myös se vilaus Charlie-sedän lapsi-alterista, jonka hetken aikaa näemme. Näemme hänet vähää ennen kuin Charlie-setä tappaa veljensä:

Richard on hakenut veljensä laitoksesta ja he ajelevat kotia kohti. Äkkiä Richard poikkeaa tieltä. Setä tajuaa, ettei vuosikausia odotettu tapahtuma – hän saisi nähdä Indian – toteudukaan; Richard ei halua päästää Charlie-setää perheensä ja tyttärensä lähelle. 

Silloin Charlie-setä hätääntyy ja taantuu äkkiä avuttomaksi ja epätoivoiseksi, itkeväksi pieneksi pojaksi. Miksi hän ei saisi tulla kotiin. ”Tell me”, hän anelee. ”Why are you doing this to me?” Charlie-setä ei voi ymmärtää kokemaansa torjuntaa. ”But I’m your family. What kind of family is a family you can’t take home?” Pikku-Charlie ei kykene käsittelemään näin jyrkkää ja kammottavaa torjumista. Hylätyksi tuleminen tuntuu musertavalta; se tuo esiin vanhan trauman ja uusi sen: Charlie-setä kokee jälleen olevansa se lapsi, joka hylätään laitokseen. Trauma palaa mieleen niin ahdistavana, että hänen on juostava ulos oksentamaan.

Mutta sitten tilalle asettuu toisenlainen Charlie-setä, se, jonka tehtävänä on ilmeisesti suojella tätä avutonta pikkupoikaa ja huolehtia siitä, että kauan kaivattu toive ja pakottava tarve – suoranainen elämänsisältö – pääsisi toteutumaan: Charlie-sedän on päästävä tapaamaan se ainoa ihminen maailmassa, jonka uskoo olevan kaltaisensa ja ymmärtävän häntä. Lisäksi tilanne näyttää vaativan oikaisua muutenkin: jos pikku-Charlie ei kykene vihastumaan ja puolustautumaan aikuisia vastaan, tämä Charlie kyllä osaisi.

Jos Charlie-sedän persoonan rakenne on tällä tavoin pirstoutunut - sivupersooniksi - hänelle lienee tapahtunut jotakin, mistä ei katsojille kerrota. Tämä ”sisäinen lapsi” antaa ymmärtää, ettei Charlie-setä ole yksioikoisesti pelkkä psykopaatti.

(Tämä paluu noin 5-vuotiaan tasolle dissosiaation merkeissä on kiinnostava teema, joka toistuu myös Shadesissa.)

Mukaansa Charlie-setä ottaa veljensä vyön ja aurinkolasit, sekä avoauton, jolla veli oli toivonut hänen ajelevan kohti New Yorkia. Mutta veri vetää minne se vetää.

* * *

Erikoista tässä elokuvassa eivät ole niinkään aihe tai henkilöt vaan se, kuinka näihin aiheisiin ja henkilöihin suhtaudutaan, se, kuinka ne esitetään. En muista koskaan nähneeni elokuvaa, jossa väkivaltaisesta kuolemasta kiihottuminen esitettäisiin kauniina asiana.

Sinällään tällainen kerrontatapa tavoittanee poikkeavien hahmojen yksityisen maailman paremmin ja ymmärtäväisemmin kuin yleisesti - ja jo valmiiksi - hyväksytyn näkökannan kautta ilmiöitä katseleva.

”It wasn’t a script that tried to explain everything…and let many things as questions, so it leads the audience to find answers for themselves”, ohjaaja Park Chan-Wook selvittää.

On tietysti erittäin hyvä asia, että kertomuksissa voidaan käsitellä ihmiselämän kaikkia ilmiöitä ja antaa oma juuri ääni niille, joille se halutaan antaa, muilta lupaa kysymättä. (Esimerkiksi politiikassa ei voi tehdä näin.)

Mutta jos ohjaaja esittelee aihettaan ikään kuin avoimin mielin, siinä tapauksessa mietityttää, miksi aihetta kuitenkin käsitellään paikoin hyvin epäsuorin, jopa kätketyin tavoin (ajatellaanpa kohtausta Charlie-sedän ja pienen tytön ”soittotunnista”, ja tätä seurannutta keskustelua – jonka yleensä kuulee elokuvissa vain villin seksin jälkeen: ”Shall we do it again?” – ”I’m hungry, I’d like to eat first.”)

Toinen tänka pä –asia on jonkinlainen subliminaali viestintä. Elokuva saattaa näyttää yhtä viestiä ja tunnelmoida - ristiriitaisesti - toista. (Ajatellaanpa muutamia Charlie-sedän tappoja.) Lisäksi vaikkapa sedän kirjeissä vilautellut viestit työntävät katsojalle omaa sisältöään. Kysyä siis voi, kuinka paljon tämä tällainen vaikuttaa hyvin avoimen mutta epätarkkaavaisen katsojan mielipiteenmuodostukseen nähdyistä aiheista… Myös mahdolliset triggerit ovat oma kiinnostava aihepiirinsä.

Triggereihin liittyen: havainnoidakseni hieman sitä, mitä tarkoitan, käytän esimerkkinä tv-sarja Dexterin alkutekstejä. Katsotaan lähemmin, mitä niiden aikana tapahtuu:

* * *

Ruudun täyttää kuva ihosta, jonka alla kumpuilee jänteviä lihaksia. Muutama ihokarva kertoo kuinka lähellä olemme. Ihon pinnalla on myös verenimijä, hyttynen, joka työntää piikkinsä lihaan ja alkaa imeä. Pian taustalta erottuvat Dexterin kasvot ja imijää tuijottava silmä. Seuraa napakka läpsäys. Veritahra leviää ihon pinnalle.

Dexter kohottaa päänsä lavuaarin yllä katsoakseen itseään peilistä. Näemme hänen päänsä takaa päin kuvattuna, eikä peilikuvasta - kasvoista - saa selvää: pelkkää sumua, josta ei erota selkeitä, Dexterin esiin piirtäviä ääriviivoja. (Tämä ilmaisee Dexterin olevan ”persoonaton”, todellista minuutta tai minätunnetta vailla, olemassaololleen merkittävät reunat, rajat ja määritelmät kadottanut – mutta tämänhän jo tiedämme; Dexter on sarjan psykopaattisankari.) 

Seuraavaksi lähikuvassa on sormi. Se näyttää olevan jonkinlaisen liman tai kuultavan geelin peittämä. Sormi painautuu lujasti poskea vasten ja pyyhkii sitä pitkin jättäen jälkeensä samaa kiiltävänlimaista kosteutta. Ihon pinnalla on karkeaa parransänkeä.

Seuraavaksi näemme Dexterin kohottaneen leukaansa. Hän asettelee ihoa vasten teriä kohdilleen. Toiselle kädellään hän pitää kiinni kurkustaan. Pian terät raapivat kaulaa. Iholla on myös jotakin valkoista, limaisenpaakkuista ainetta. Hetken aikaa katselemme pelkkää kohotetun leuan paljastamaa kaulaa, sen pinkeäksi venytettyä ihoa. Näemme, kuinka veri noruu ihoa pitkin.

Veripisara - ja muutama muukin - putoaa valkealle pinnalle viemäriaukon viereen. Sitten katselemme uudelleen veren valumista. Dexter ottaa siteentapaisen ja antaa veren imeytyä siihen. Kuidut pullistelevat verestä, joka leviää täyttäen lähes koko ruudun. Tästä kuva siirtyy välittömästi veitseen, joka leikkaa muovikelmua lihan päältä ja samalla lihaa. Katselemme lihaa useasta eri kulmasta, sitä, kuinka veitsi uppoaa siihen toistamiseen ja tekee syviä, hitaita viiltoja.

Pian näemme paistinpannun kuuman pinnan ja katselemme, kuinka rasvaa liukuu sihisten ja liha läimähtää metallia vasten. Veitsi tökkii ja kääntelee lihaa. Lähikuva Dexterin sieraimesta ja ripsistä. Sitten huulista, siitä kuinka ne raottuvat, paljastavat hampaat jotka haukkaavat nälkäisesti lihaa. Pian huulet sulkeutuvat, muikistelevat jauhamisen mukana. Uudelleen, uudelleen.

Seuraavaksi sormet munankuorella. Kuori rikotaan reunaa vasten ja neste purskahtaa. Se suorastaan läikähtää ilmaan. Pian pannulla on pullea ja kiiltävä keltuainen jonka hyytyvä ”valkuainen” lepattaa ympärillä kuin lieri. Veitsi tökkii keltuaista. Ruudulla välähtää lähikuva hellan kuumentavista raudoista. Pian paistettu muna on lautasella. Veitsi alkaa heti viillellä sitä, levottomasti ja joka suunnalta. Ruoan päälle ja valkoisen lautasen pinnoille roiskuu punaisia viiruja. Tulee tahraista.

Sitten lähikuva ruskeista pavuista. Ne pyörivät hitaasi ulkoreunalla ja paljastavat keskellään terät jotka pyörivät villimmin, valmiina jauhamaan ne murskaksi. Kuva leikataan valmiiseen kahvimurskaan. Sitten käsi pusertuu nyrkkiin vivun ympärille ja painaa. Kamera liukuu pitkin hikoilevaa pannua, laskeutuu sen pyöreältä, irti kohoilevan kannen kärjeltä pitkin jäykkää kylkeä joka täyttää hetkeksi lähes koko ruudun. Pannun pohja poreilee kuumana.

Keltainen hedelmä. Ilman suihkuaa sitrushedelmän mehua. Veitsi painautuu kimmoisalle hedelmän kuorelle, lävistää sen ja uppoa hedelmälihaan, viiltää yhä syvemmälle. Lisää hedelmän mehua suihkuaa ilmaan. Sitrushedelmän karkea pinta muistuttaa ihoa. Veitsi halkaisee koko hedelmän. Seuraavaksi hedelmä pusertuu nyrkissä vasten mehustajan kovaa kärkeä. Hedelmäliha on tursuilevaa, paljasta ja mehukasta. Nyrkkiin suljettu avoimeksi halkaistu hedelmä työnnetään pohjiin asti mehustajan kärkeä vasten. Näemme lähikuvassa mehustajan pienet nystyrät, jotka kohoilevat muovisina ja läpikuultavina ja ympäröivät halkaistua, puristettua hedelmää. Lopulta kameraan jää nuukahtanut hedelmän kuori, ja ruudulla vilahtaa jotakin ryppyistä, röpelöistä, törhöllään olevaa ja liukasta; mehustetun hedelmän vielä kostea kuoppa, jonka epätasaisella pinnalla kuultaa valoa vasten jotakin vaaleaa, limaisen näköistä jäämää.

Sitten Dexter kiertää sormiensa ympärille hyvin tiukasti hammaslankaa. Tätä kuvataan kolmesta eri kulmasta. Lanka on todella kireällä ja iho sen alla valkoinen ja punainen. Sitten sormet vetävät lankaa lavuaarin yllä entistä kireämmälle. Uudelleen lähikuvaa kohotetun leuan paljastamasta kaulasta. Se liikkuu hieman edestakaisin. Jänteet ja lihakset liikkuvat ihon alla. Myös paljaat, voimakkaat hartiat näkyvät. Lopulta leuka laskeutuu ja näemme hyvin muodostuneen alahuulen, hyväkuntoisen hammasrivistön ja irvistyksen: lanka puhdistaa niitä. Lyhyet, taipuisat hiukset erottuvat niskan takaa. 

Seuraavaksi kädet kiskovat paksumpaa narua, raivokkaasti. Naru on kierretty nyrkkien ympärille, joiden välissä naru kiristyy. Pian ruudulla on pelkkä käsivarsi, jonka hauislihas pullistelee tehdessään työtä, jota emme näe. Naru on kengännauhaa, joka vilahtelee ruudulla lihaksen editse, aluksi lennokkaasti, ilmavasti, mutta pian kireästi ja vinhasti reiän läpi. Sormet solmivat, nopeasti ja taitavasti. Kuulemme äänen, jonka nauha tekee kulkiessaan reiän metallireunusta vasten. Nyrkki puristaa narun niin nopeasti ja niin kireälle, että väpättää hetken ilmassa.

Sitten näemme kankaan, jonka läpi Dexterin kasvot pingottuvat ja muodostavat kohouman. Ruudun alareunassa näkyvät hetken aikaa hänen karvaiset kainalokuoppansa ennen kuin paita peittää ne. Paidan aukko pyyhkii pitkin Dexterin kasvoja kuin olisi hieman liian ahdas. Kun pää kulkee tiukasta aukosta, huulet pyyhkivät paidanreunaa pitkin ja lerpattavat hetken päästessään yli. Dexter silmäluomet värähtävät ennen kuin hän räpäyttää silmiään. Hän jää tuijottamaan hetken aikaa kohti, silmät ja suu raollaan, hartianseutu jännittyneenä, ennen kuin antaa hartioidensa rentoutua ja pudota alas. Sitten hän vetää avaimen teräksisestä reiästä jossa lukee ”deft”, ja kulkee kotinsa editse kuin varjelisi salaisuuksia.

* * *

Edellä esitetyn kaltainen elokuvakerronta on vihjailevaa ja triggeröivää. Kun näennäisesti tehdään jotakin, tehdään oikastaan - "rivien välissä" - jotakin aivan muuta. BDSM –suuntauksen harrastajat tunnistavat Dextern aloituksesta varmasti paljon. Yhtä kaikki, varsinainen tunnistaminen ei ole em. kerronnan kannalta oleellista, vaan triggeröityminen, mikä on ennen kaikkea alitajuista. "Se Dexter nyt vaan on sexikäs jollain omituisella tavalla, mutten oikeen tiijä mix! Mua vaan alko kutkuttaa!"

Vastaavalla tavalla - yksityiskohtiin paneutuen - voisi kuvata Stokerin tilanteita, esimerkiksi hetkiä korkokenkien tai vyön kanssa. Myös pianon soittamisesta ja viinin nauttimisesta saisi huomattavasti rikkaampaa kerrontaa, kuin millaista olen käyttänyt. Mutta nämä kuvaukset eivät lisää jo kerrottuun enää mitään uutta. (Jo nyt olen käyttänyt sanoja tuhlaillen…)

Kun Charlie-setä esimerkiksi on menossa tapaamaan – siis tappamaan – perheen luona vieraillutta Gin-tätiä (joka haluaisi kertoa Evielle ja Indialle Charlie-sedän laitostaustasta), montaasi on erittäin seksualisoitu:

Evie punaa huuliaan ja valmistautuu viettämään Charlie-sedän kanssa viininmakuista iltaa.

Indie puolestaan on tehnyt itselleen jäätelötötterön (”swirl-kind”) ja nuolee sitä.

Charlie-setä puolestaan avaa hitaasti vyötään ja liu’uttaa sen pois soljistaan.

(Tämä vyön avaaminen ja jäätelön nuoleminen oli yhdistetty myös eräässä YouTube –käyttäjän tekemässä leikkeessä.)

Kun kuulemme äänet, joita Gin-täti päästelee, ne tuovat ennemmin mieleen seksin kuin henkensä puolesta pelkäävän ihmisen. Lisäksi kuva näyttää hetkeä myöhemmin, kuinka tädin käsi liukuu pitkin huurtunutta puhelinkopin lasia. [Tämä on kuva, joka yleensä elokuvissa esiintyessään liittyy voimakkaan seksuaaliseen yhteyteen, kuva, jonka esimerkiksi James Cameronin Titanic teki uudelle sukupolvelle klassiseksi.] Sitten Charlie-setä astuu sisälle puhelinkoppiin Gin-tädin kanssa. Tapahtumassa kertojanääni tulee tällä kertaa luontodokumentista: ”The prey does not suspect that a hunter’s circling high above and is taken completely by surprise.”

Vaikka em. kohtausta voisikin tulkita epäeroottisena ja vaikkapa dekkareista tuttuna, väkivalta – ja kuolema – yhdistyvät tässä kaikesta huolimatta vahvasti seksuaalisuuteen. Hetkeä myöhemmin tämä tehdään paljon ilmeisemmin, kun India masturboi muistellessaan juuri todistamaansa tappoa – vieläpä hyvin kauniin musiikin säestäessä.

Voi kysyä, miksi asiat esitetään tällä tavoin.

* * *

Sen vähän perusteella, mitä olen lukenut elokuvan nähneiden kokemuksia filmistä, Stoker on tehnyt suuren vaikutuksen. Olen miettinyt, mistä tämä pohjimmiltaan johtuu. Elokuvakieli on äärimmäisen kaunista, kyllä, ja ASMR –efekteilläkin on varmasti oma suuri vaikutuksensa. Mutta kiehtovinta elokuvassa taitaa olla se, minkä se jättää kertomatta. Kuten ohjaajakin yllä esittelemässäni sitaatissa toteaa.

Mielestäni tämä ”kertomatta jättäminen” ei kuitenkaan johdu siitä, etteikö ohjaaja (muka!) tekisi moniakin asenteellisia ja näkökulmallisia valintoja katsojan puolesta, vaan siitä, että ohjaaja ei tee niitä liian näkyviksi. Näin ollen katsoja voi halutessaan nauttia kaikesta ikään kuin salaa – silloinkin, kun ei uskalla ymmärtää näkemäänsä tai tiedä, mikä häntä oikeastaan viehättää ja miksi. (Mutta kuten on kaiken epäsuoran vaikuttamisen kohdalla, samoin on myös tässä: suodenkuoppana on tavalla tai toisella vahingollinen ehdollistuminen. Sillä mitä hyötyä on väkivallan ja seksuaalisen halun yhdistämisestä?)

Tällainen epäsuoruus verhoaa elokuvan jonkinlaiseen mysteeriin. Rolling Stone –lehti tiivistää (elokuvan DVD kansitekstien mukaan) tämän kokemuksen hyvin: ”Stoker on otettava sellaisena kuin se on: julman kauniina trillerinä”. (Toisin sanoen: älä edes yritä selittää liikaat; taidetta ei pidä selittää, siitä pitää nauttia...Siksi taiteessa voi puhua myös käsittämättömistä ja pahoista asioista.)

Onhan se niinkin. Silloin katsoja ei tiedä - eikä ehkä haluakaan tietää - mistä hän elokuvassa pohjimmiltaan pitää.

Mutta voihan se olla niinkin, että traaginen hahmo on aina traaginen hahmo, sellaisenaan kaunis, vääntynyt ja kiehtova, ja traagisen hahmon tunnistaa silloinkin kun ei ymmärrä traagisuuden luonnetta tai alkuperää.

The Stoker - Charlie-setä vierailee 2/2

”My ears hear what others cannot hear. Small, far away things people can not normally see are visible to me. These senses are the fruits of a lifetime of longing. Longing to be rescued. To be completed. Just as this skirt needs the wind to pillow.

I am not formed by the things that are of myself alone. I wear my fathers belt tide around my mothers blouse and shoes which are from my uncle. This is me.

Just as the flower does not choose its color we are not responsible for what we have come to be. Only once you realize this you become free. And to become adult is to become free.”

Nämä sanat ovat elokuvassa tärkeät. Niihin sisältyy kertomuksen koko sisällöllinen anti ja Indian tarina, se, mitä hänessä tapahtuu ja miksi. Tästä syystä palaan niihin myös itse useampaan otteeseen ja rakennan tulkintani niiden varaan.

India lausuu sanat sekä tarinan alussa että lopussa, siksi, että elokuvan alussa ollaan jo tarinan lopussa. Tarina siis alkaa siitä mihin se loppuu.

Mutta vasta palattuamme uudelleen loppuun, kerrattuamme kaiken, ymmärrämme aloituskuvan ja sen, mistä India oikeastaan puhuu. – Ja ennen kaikkea ymmärrämme aloituskohtauksen punaiset kukat. ”Just as the flower does not choose its color we are not responsible for what we have come to be.”

* * *

Tämä - kertomuksen aloittaminen sen loppukohtauksesta - on kerronnassa usein käytetty rakenteellinen ratkaisu, josta käsin voidaan ryhtyä kertaamana tapahtumia, kertomaan itse tarinaa.

Mutta kertaavalla kuviolla, kaiken lopusta aloittavalla, on toinenkin merkitys, symbolinen:

Kun tarina alkaa siitä mihin se päättyy, ympyrä on sulkeutunut. Kun ympyrä sulkeutuu, jokin on täydentynyt, kokonaistunut. Samalla sulkeutunut ympyrä kuvaa kaiken jatkuvuutta: jokin loppuu ja jokin alkaa.

Kertomuksessa tämä yleensä kuvaa elämän tai luonnon kiertokulkua, uudelleen ja uudelleen toistuvaa kuviota, sykli toisensa jälkeen. Yhden kierroksen päätyttyä alkaa toinen kierros, jossa vanha on lakannut ja uusi alkanut (koska mikään ei enää ole täysin samoin kuin ennen).

Sama teema - ”jokin alkaa siitä mihin jokin muu päättyy” - toistuu elokuvassa muuallakin:

Indian syntymäpäivä on hänen isänsä kuolinpäivä. [Tämä kerrotaan elokuvan soundtrackillakin melko suoraviivaisesti raidalla numero koleme: Happy Birthday (A Death in the Family)] Jokin Indiassa ja hänen elämässään syntyy isän kuolemasta.

Teemaa avataan elokuvassa moneen suuntaan:

Kuolemasta syntyy elämä; elämästä syntyy kuolema.

Jonkun elämä tarkoittaa toisen kuolemaa; toisten kuolema antaa toisille elämän.

Toiset tarvitsevat toisten kuolemaa elääkseen.

Jotkut tappavat elääkseen, jotkut elävät tappaakseen.

Tämä on - elokuvan mukaan - elämän ja luonnon kiertokulkua, suoranainen elämän laki tai darwinistinen totuus: the survival of the fittest. Tähän myös elokuvassa kuultu luontodokumentti viittaa:

”Even family ties have no meaning when food is scarce. This one knows there is no room for his brother in the hunt. While this sibling rivalry may seem cruel, in the end, it’s for the best. Each day the hunt brings the eagle closer to maturity... [...] The mountains are no place for the faint of hearts. The steep terrain and harsh climate make a challenging climate for even the strongest of species. [...] Any advantage in nature is to be appreciated, and [...] a hearty meal for the hungry bird who lived to hunt another day.”

Elämän synnyttämisellä kuoleman kautta on elokuvassa lopulta varsin puistattava ja synkkä merkitys: myös seksuaalinen halu syntyy kuolemasta ja tarvitsee kuolemaa. Tämä kuvataan ensimmäisessä Indian todistamassa tapossa hyvinkin selkeästi. (Paneudun siihen kohta.)

Seksuaalisuudella on elokuvassa huomattavasti syvällisempi merkitys kuin pelkkä kiihottuminen ja laukeaminen. Seksuaalisia tarpeita ei siis tyydytetä pelkän viettielämän takia.

(Stoker ei suinkaan ole ainoa valtavirtaelokuva, jossa tätä aihetta käsitellään. Monissa muissa elokuvissa sitä on käsitelty huomattavasti suoraviivaisemmin ja graafisemmin, vieläpä draaman – eikä esimerkiksi kauhun – genrekategoriassa.)

* * *

India kiihottuu asioista, jotka eivät ole suoraan ja ilmeisesti - tai useimmille ihmisille lainkaan - seksuaalisia, mutta joihin sisältyy hänelle eroottinen lataus.

Tämä on se totuus, jonka Charlie-setä haluaa saada hänet ymmärtämään.

Kun Charlie-setä taloon saapuessaan tutkii paikkoja, sekä isän ja tyttären metsästysmuistoja, hän löytää erään täytetyn linnun alta munan. Sen kuorella on kuivunutta verta.

Tämä kohtaus saa elokuvassa voimakkaan symbolisen merkityksen, etenkin, kun kuva haalistuu ja sen tilalle nousee uusi kuva, kuvan Indian kasvoista. Hetken aikaa kuvat ovat päällekkäin, ja erityisesti Charlie-sedän löytämää linnunmunaa viivytellään uuden kuvan päällä. Se asettuu täsmälleen Indian vasemman silmämunan kohdalle.

Linnunmuna saa tässä jonkinlaisen alkumunan merkityksen. Myyttien mukaan alkumuna on alkusyy, josta uusi maailma syntyy. Silmä puolestaan kuvaa näkökykyä ja siten ymmärrystä (mikä tulee ilmi myös monista sanonnoista ja fraaseista kuten "I see"). Näin ollen kohtaus viestittää kuoriutumattomalla linnunmunalla, ettei tiedostaminen ole vielä alkanut Indiassa, ja uusi maailma saa vielä hetken aikaa odottaa syntymistään.

Mutta Charlie-setä on kaikesta huolimatta jo löytänyt työn ”alkumunan”, sen, josta uusi maailma, uusi elämä, uusi ymmärrys ja tietoisuus synnytettäisiin.

(Sitäpaitsi elokuvan alussa munankuori jo ritisee, kun India pyörittelee munaa kämmenensä alla pöydän pintaa vasten.)

Tämä tiedostaminen liittyy Indiassa hänen "kypsymiseensä ja vapautumiseensa". ”Only once you realize this you become free. And to become adult is to become free.” Indian matka kohti aikuisuutta on siis matka kohti vapautta, ja tämä vapautuminen voi – Indian sanojen mukaan – tapahtua vain hyväksymällä se mitä on, se mitä hän itse on. Tässä vapautumisessa Indian seksuaalisuudella on tärkeä rooli. Siksi kukka, johon India itseään ja kohtaloaan vertaa, on punainen: intohimon ja veren, kielletyn ja vaaran väri.

Niin kauan kuin India ei hyväksy seksuaalisuuttaan ja torjuu kiihottumisensa – tai ne syyt ja asiat, jotka saavat hänet kiihottumaan – hän ei kykene olemaan seksuaalinen, kypsymään seksuaalisuuteensa, eikä siten myöskään ”vapautumaan ja aikuistumaan”. ( - Tai, kuten soundtrack sen sanoo, puhkeamaan kukkaan, ”Blossoming…” ”In Full Bloom”.)

Tätä vapauden puutetta, ”kypsymättömyyttä”, kuvastaa hänen haluttomuutensa tulla kosketetuksi. (Tätä haluttomuutta hyväksyä ”tosiasioita” kuvastaa myös hänen reaktionsa poikaan, joka provosoi häntä koulun takapihalla: poika vihjaa perversioihin, ja saa sillä muuten tyynen Indian menettämään malttinsa. On merkille pantavaa, että India menettää malttinsa juuri tällaisesta provosoinnista.)

Mutta kun India ensimmäisen kerran vuodattaa ihmisen verta, totuus alkaa valjeta hänelle (kuten edellisessä kirjoituksessani perustelin). Hän alkaa ymmärtää, mikä häntä kiihottaa. Silloin hän myös tavoittaa Charlie-sedän kanssa yhteisen sävelen – tai paremminkin päästää Charlie-sedän lähelleen, tällä kertaa omasta ja tietoisesta halustaan (sillä jo alusta asti India on soittanut Charlie-sedän sävelmää ja tuntenut hänen läsnäolonsa, kuitenkaan tuntematta sedän oikeaa nimeä tai konkreettista muotoa).

Tähän - kypsymisen kynnykselle saapumiseen - nähden on kuvaavaa, että iltana, jolloin kaikki muuttuu, poika puhelee Indialle: ”So…you’re not afraid of being touched anymore?” Kuvaavaa on sekin, että juuri Charlie-setä on manipuloinut ja yllyttänyt Indian tähän tilanteeseen. (Charlie-setä on tehnyt sen provosoimalla Indian seksuaalisia ja aggressiivisia haluja, tarpeita. Ensin setä on ruokkinut Indiassa eroottista latausta - juuri sen verran, ettei tyttö enää voisi kieltää ja täydellisesti vastustaa sitä - ja aiheuttanut sitten mustasukkaisuutta ja turhautumista. Lopuksi setä on vain käynyt odottamaan ja katsomaan, mitä tuleman pitää, sitä, kuinka verenperintö tekisi tehtävänsä.)

Seksuaalisuus on elokuvassa alkuvoima, joka rinnastetaan elämänvoimaan ja kytketään alkukantaisiin voimiin (kuten juurikin aggressioon, kuolemanviettiin, itsesuojeluvaistoon, metsästysviettiin ja suoranaiseen murhanhimoon). Viime kädessä tällaisen seksuaalisuuden annetaan ymmärtää liittyvän käsityksiin elämästä ja sen tarkoituksesta, ”elämänpeliin”.

Tätä sisältöä - eräänlaista elokuvan ydinideaa - kuvataan poikkeuksellisen osuvasti ja kattavasti myös soundtrackin kappalenimissä ja listausjärjestyksessä:

I’m not formed by the things that are of myself alone

Becomes the Color

Happy Birthday (A Death in the Family)

The Hunter and The Game

Blossoming...

Becoming...

The Hunter Plays The Game

In Full Bloom

The Hunter Becomes The Game

We are not responsible fro who we came to bee (Free)

If I ever had a Heart

* * *

Palataan nyt siihen, mihin edellinen kirjoitukseni loppui: India on siis juuri löytänyt yhteisen sävelen Charlie-sedän kanssa.

Myöhemmin saman päivän iltana India nukkuu vuoteellaan päiväpeitteen päällä, kunnes havahtuu alakerrasta kantautuviin ääniin: levysoitin pyörittää kappaletta Summer Wine. India nousee ja kulkee ääntä kohti. Hän löytää äitinsä ja Charlie-sedän viettämästä iltaa. Evie siemailee jälleen viiniä ja keskustelee Charlie-sedän kanssa tämän vierailusta: jäämisestä, lähtemisestä, paluusta. Charlie-setä pyytää Evietä tanssimaan kanssaan. “You know, with me it doesn’t matter who you are”, Evie tunnustaa miehen rintaa vasten.

Uncle Charlie: I feel the same.

Evie: Really?

Uncle Charlie: Uh-huh. It doesn’t matter who I am for me either.

Kun he alkavat suudella, India, joka on tarkkaillut tapahtumia ikkunan takaa verhon raosta, juoksee pois. Charlie-setää näkee tämän ja katsoo tytön perään. India katoaa yöhön. Hetkeä myöhemmin Charlie-setä seuraisi häntä.

Tämä yö muuttaa kaiken. Tänä yönä India muuttaa väriään, niin sanotusti.

India etsiytyy nuorten kohtaamispaikalle. Siellä hän tapaa häntä kiusanneen poikajengin ainoan pojan, joka on ollut hänelle ystävällinen. Yhdessä he kulkevat syvemmälle yöhön ja löytyvät pian lasten leikkikentältä, jonne India on heidät johdattanut ymmärtämättä täysin miksi. Poika ihmettelee, kuinka epätavallista onkaan, että Indian kaltainen tyttö poikkeaa niin paljon kaikille tutusta käyttäytymisestään: India yössä! Pojan kanssa!

Leikkikenttä - playground - on vihje tai viittaus. Se viitaa siihen peliin, jota kohtaan Indian metsästäjänluonne tuntee houkutusta. (”Murder. – It’s in her blood”, traileri, kuten todettua, valaisee. - Tai kuten soundtrackilla kuvattiin: The Hunter And The Game (track 6), The Hunter Plays The Game (14), The Hunter Becomes The Game (16). ) Jotain pahaa on tapahtumaisillaan.

Toisin sanoen: kun India herää seksuaalisesti, hänestä tulee vaarallinen. India nimittäin kiihottuu kuolemasta ja väkivallasta. Aivan kuten Charlie-setäkin.

India pyörii metsän keskellä karusellissa tavalla, joka saa hänet näyttämään valkoisessa mekossaan levitoivalta aaveelta (sillä katsojalle ei näytetä karusellia, ainoastaan Indian aavemainen, yötä vasten ympyrää pyörivä ylävartalo). Tämä karusellimatka, pyöriminen, kuvaa Indiassa tapahtuvaa muutosta. Aivan kohta hänestä tulisi esiin jokin toinen ja ennen näkemätön puoli.

“Have you ever seen a photograph of yourself...taken when you didn’t know you are being photographed? From an angle you don’t get to see when you look in the mirror? And you think ‘That’s me. That’s also me.’ Do you...do you know what I’m talking about?  That’s how I feel tonight”, India kuvailee. (Ilmaus, "That's also me", kuvaa selkeästi sitä, että India on alkanut tiedostaa ja hyväksyä todellista itseään.)

Kohtauksen vertauskuvallista tai symbolista tehoa korostaa se, että kaiken lisäksi on täysikuu. Huuhkajakin huhuilee lähistöllä. (Kaupungin sherffin mukaan ”These woods are dangerous.”) Ilmiselviä viittauksia (henkiseen) muodonmuutokseen!

”So…you’re not afraid of being touched anymore?” poika kysyy.

“Please don’t spoil it”, India vastaa.

Sitten India hyppää pois karusellista ja juoksee kuultavan valkoisessa hameessaan syvemmälle yöhön ja metsään poika perässään. Valkoinen hame saa Indian näyttämään eteeriseltä, yliaistilliselta olennolta. Pian he suutelevat kiihkeästi puuta vasten.

Äkkiä India peräytyy ja jää silmät suurina tuijottamaan poikaa. Pojan suusta vuotaan verta. (Aivan kuten vampyyrien tai ihmissusien uhreille, myös Indian partnereille hänen kaltaistena seksuaalinen halu on vaarallinen – etenkin, jos partnerina on tavallinen kuolevainen.)

Poika tunnustelee suutaan häkeltyneenä - mutta ei yhtään vähemmän kiihottuneena. ”Everyone said you are crazy…But they have no idea!”

Taika on kuitenkin rauennut India hämmennyksestä. Hän on havahtunut ja hän haluaa pois. Poika ei päästä. ”No you don’t! You opened this door and now you’re going to walk through it.” Juuri niin India tulee tekemään, eikä pojalla ole vielä aavistustakaan siitä, mitä on Indialta vaatinut. Kaikesta huolimatta India vielä taistelee. Seuraa käsirysy ja raiskausyritys.

Silloin pimeydestä saapuu Charlie-setä.

Charlie-setä sitoo pojan. ”All yours.” Sitten hän peräytyy seuraamaan tilannetta. Taustalla yön hyönteiset sirittävät kimeästi ja äänekkäästi.

* * *

Sitä, että India – jokin Indiassa – syntyy tuon yön tapahtumien aikana, kuvataan myös elokuvan alun ja lopun valkeiden kukkasten kautta.

Samalla tavoin kuin valkoiset kukkaset värjäytyvät päälleen roiskuneesta verestä, samalla tavoin viaton India – ja hänen valkoinen pukunsa tämän viattomuuden tai tietämättömyyden vertauskuvana – värjäytyy verestä. Becomes the Color.

[Tämän jälkeen edes oma äiti - joka ei tiedä yön tapahtumista mitään - ei enää tunnista tytöärtään: ”India… Who are you?” Mutta India ei enää tarvitse äitinsä tunnustusta. ”She’s of age…to live in this house on her own,” Charlie-setä toteaa äidille kahden kesken (vain vähää ennen kuin on aikeissa tappaa tämän – ilmeisesti pois Indian tieltä. Toisaalta Charlie-sedällä on ollut tapana eliminoida kilpailijat myös omalta tieltään: kun hän aikoinaan kilpaili vanhimman veljensä huomiosta, hän eliminoi nuorimman veljensä. Nyt, kun hän kilpailee Indian huomiosta, hän on eliminoinut ensin isän, ja haluaa ilmeisesti tehdä saman myös äidille. Aivan kuten elintilasta ja ravinnosta kilpailevat kotkat.)]

Kun Indian kypsymistä verrataan kukkaseen ja väriksi on valittu punainen, kerrotaan, että se, mikä Indiassa kypsyy ja vapautuu, tapahtuu seksuaalisuuden kautta, jonkin vaarallisen ja kielletyn kautta, sekä "veren takia/kautta". (Tämä voi viitata paitsi jo mainittuun verenperintöön, myös jonkinlaiseen rituaaliin: kun asetelmassa on veri, etenkin ihmisen veri, mukaan liitetään ajatus väkivallasta ja sielusta (silllä ihmisen sielu on mytologian mukaan hänen veressään). Jos veren symboliikassa yhdistetään ajatus sielusta ja väkivallasta, päästään lähelle jopa ajatusta veriuhrista. Kenties poika metsässä on eräänlainen ”veriuhri”, jonka Indian eräänlainen ”initiaatio” vaatii? Tämä tosin veisi tulkinnan huomattavasti ritualistisempaan kontekstiin.) Palaan kukkasiin vielä myöhemmin.

* * *

Kun tapahtumat metsässä ovat ohi, näemme Charlie-sedän jalat. Hän kävelee vihellellen edellä ja India seuraa perässä, pois metsästä. Sitten he ajavat hiljaisuuden vallitessa takaisin kotiin.

Kotona India menee suoraan kylpyhuoneeseen. [Kylpyhuoneen sisustus vaikuttaa jonkinlaiselta tyylirikolta muuhun asuntoon nähden: miksi kauniisti sisustetun huvilan kylpyhuone on kuin suoraan jostakin laitoksesta, kuten sairaalasta, valkoisine kaakeleineen?]

India tuijottaa itseään peilistä kuin yrittäisi ratkaista arvoituksen. Sitten hän riisuutuu ja menee suihkuun. Veden valuessa hän itkee ja antaa juuri koetun vallata mielensä. Taustalla soi kaiken aikaa haikea pianomusiikki.

Takaumissa näytetään, mitä pojalle tapahtui.

Poika, siinä vaiheessa jo sidottu, oli puolustautunut, saanut Indian kaadettua ja ryöminyt tämän päälle. Silloin Charlie-setä oli laskenut jalkansa pojan selkää vasten ja kietonut vyönsä tämän leuan alle. Sitten hän oli kiskonut, hitaasti, vyö natisten ja pojan niskanikamat rutisten.

Charlie-sedän keskittyneessä ilmeessä ei ole vihaa tai inhoa, ainoastaan intensiivistä viehtymystä siitä mitä tapahtuu ja on tapahtumassa. 

Pojan alla India katselee kaikkea hämmästyneenä. Kun pojan niska viimein rusahtaa ja ruumis muuttuu elottomaksi, äänimaiseman täyttää Indian syvä hengähdys. Sitten hänen katseensa tyhjenee; India kulkee jonnekin syvälle sisimpäänsä.

Ennen kotiinpaluuta Charlie-setä hautaa pojan. (Charlie-sedän aikaisempi maininta "pehmeästä maaperästä" viittaa myös "salaisuuksien" kätkemisen helppouteen.) Kun kuoppa on valmis, setä ojentaa lapion Indialle. Tämän olisi siivottava omat jälkensä.

[Multa, jonka India lapioi, peittää kameran. Katsoja on siis asetettu hautaan, haudanpohjan näkökulmaan, ja siten lapioitu multa heitetään ikään kuin katsojan päälle. Antaako tämä ymmärtää, että Charlie-setä ja India ovat yläpuolellamme, ja että heidän kaltaistensa uhrit ovat tavallisia ihmisiä? Entä miltä Charlie-sedän aivan alussa Indialle lausumat sanat kuulostaisivat tässä yhteydessä:
”Do you wanna know why you feel at a disadvantage right now?”

“Because I didn’t know you existed until today?”

“Because you’re standing below me.” ("Standing" ilmaisee positiota, asemaa, ja siten myös statusta]

Lopuksi setä vierittää raskaan kiven haudan päälle.

Käytyään tämän kaiken uudelleen läpi - yksityisyydessään - India päästää seksuaalisen halunsa vapaaksi. Hän palaa toistamiseen mielessään hetkeen, jolloin Charlie-setä tappaa pojan. Kokemus on Indialle samalla kertaa kauhistuttava ja kiihottava. Sitä se on ollut hänelle jo pojan kuolinhetkellä: vasta nyt näemme, kuinka tiukasti ja hyväillen India on puristannut pojan käsivartta rintaansa vasten samalla, kun pojan niska on jo vähällä murtua. India on seurannut kaikkea silmät suurina.

Nyt, myöhemmin suihkussa, koettu saa Indian masturboimaan. Itku muuttuu vähitellen huohotukseksi (aivan kuin India kokisi jonkinlaisen henkisen raiskauksen mutta ei kykene estämään nautintoaan).

Kaunis, voimistuva pianomusiikki ja siihen yhdistyvä eteerinen, enkelimäinen kuoro ovat hämmentäviä tässä hirvittävässä kontekstissa. Kun India saa orgasmin - ja pojan niska murtuu - kuoro laulaa heleimmällä äänellään. Kliimaksin jälkeinen autuas, helpottunut hymy leviää Indian kasvoille: hän on juuri kokenut jotakin pyhää ja puhdistavaa, käynyt läpi lähes uskonnollisen rituaalin. Initiaatioriitin.

(Kenties tähän muutokseen viittaa soundtrackin viimeinen raita: If I Ever Had A Heart. Jotenkin tästä tulevat mieleeni Anne Ricen vampyyritarinat ja niissä ne muutamat olennot, joissa vielä on hitunen inhimillisyyttä jäljellä – inhimillisyyttä, joka haalistuu jokaisen tapon myötä kunnes katoaa kokonaan.)

Toki voidaan sanoa, että India puhdistautuu suihkussa kaikesta koetusta hirvittävyydestä. Kenties India piteli pojan kättäkin vain antaakseen tälle myötätuntoaan kuolemassa. Mutta kuinka hän siinä tapauksessa voi kiihottua muistellessaan koettua (tai ylipäätään kiihottua koettuaan juuri jotakin niin hirvittävää)? I Became the Color… Blossoming… In Full Bloom.

Ei, India ei ole kuten muut.

Tämä on se varjo, jonka Charlie-setä on Indian maailmaan tuonut, varjo, jonka setä on hänessä herättänyt. Tämä on se musta salaisuus, joka kulkee Indiassa verenperintönä. – Eikä India näytä voivan taistella sitä vastaan huolimatta kaikista edesmenneen isän hyvistä yrityksistä.

Tänä iltana India on ”kypsynyt”, seksuaalisesti. Hänestä on tullut ”valmis”. ”Tonight I felt like wearing something…silk.”

Tämä jakso elokuvassa on henkinen koettelemus ja hengästyttävää myös katsojalle. Siksi meidät viedäänkin seuraavaksi levolliseen huoneeseen, jossa suihkunraikas India harjaa äitinsä hiuksia…(Kenties myös suihku on ollut erityisesti katsojia varten…) Äidin hiuksista kuva liukuu tuulessa vaimeasti huojuviin ruohomättäisiin. India muistelee isäänsä, ja levollinen ääni selittää:

”Hunting…To wait…in silence. We wouldn’t need food or drink. We would watch everything. Patterns of tree-branches spreading out, the thousands of shapes clouds make [...] I always thought dad left hunting but tonight I realize he did it for me. He used to say: Sometimes you need to do something bad to stop you from doing something worse.”

(Tuleeko tämä ymmärtää siten, että - tässä vaiheessa kun ei enää ole kyse pelkkien lintujen tappamisesta - raiskausta yrittänyt poika on "parempi" uhri kuin joku toinen, esimerkiksi kuuliainen ja toisia kunnioittava kansalainen? ”Evil-doers are easier”, selitti jo vampyyri Lestat oppipojalleen Louis'lle, ja tarkoitti ilmeisesti, että pahantekijät on helpompi houkutella ”pimeään”, ja että heidän tappamisensa ei ole niin suuri synti kuin viaton uhri.)

Joka tapauksessa India haluaa vaalia ”pienemmän pahan” etiikkaa. (Näin tekee myös tv-sarjan Dexter...)

Tästä syystä India tulee tekemään elokuvassa myös eräänlaisen moraalisen sovinnon. Palaan siihen.

* * *

Seuraavana päivän ympyrä Charlie-sedän kanssa sulkeutuu ja avaimen arvoitus ratkeaa. Samalla ratkeaa sekin, miksi India on läpi elämänsä potenut outoa kaipuuta:

Indialla on aina ollut merkillinen yhteys setäänsä – setään, jonka olemassaolosta hän ei ollut tiennyt ja yhteys, jota hän ei ollut yhteydeksi tunnistanut. Mutta kaipuun hän on tunnistanut aina. Se on ollut yksinäisyyttä, tunnetta joukkoon kuulumattomuudesta, mutta samalla luottamusta siihen, että joku jossakin, joku hänen kaltaisensa, on juuri häntä varten.

Tämä kaipuu on sytyttänyt Indian aistit niin herkiksi, niin teräviksi, että hän osaa kurottautua lähes yliluonnollisin tavoin merkillistä kutsua kohden.

“These senses are the fruits of a lifetime of longing. Longing to be rescued. To be completed.”

Juuri hänen kaipuunsa on saanut hänet kuulemaan Charlie-sedän äänen.

Niinpä India on aina osannut soittaa musiikkia, jota setäkin soittaa, aina tuntenut vaistomaista halua tehdä samoja asioita, joita setäkin tekee, ja ennen kaikkea aina osannut kuulla, kuinka setä puhuu hänelle ilman ääntä. Heillä on ollut näkymätön yhteys toisiinsa.

Nyt India tutkii isänsä kirjoituspöydän laatikoita. Pian hän löytää lukon, johon syntymäpäivälahjaksi saatu avain sopii.

Laatikossa on ase ja pienempiä laatikoita. Niissä on valokuvia, joiden seasta putoaa kuvista irtileikattuja lapsenpäitä. Lopulta India löytää myös ison nipun kirjeitä. Ne ovat Charlie-sedältä, ja ne on osoitettu hänelle, Indialle. India kiihtyy. Kirjeitä on paljon, lukuisten vuosien aikana kirjoitettuja. India sulkee verhot ja sytyttää lukulampun. Muu maailma on suljettu ulkopuolelle.

Indian mieli täyttyy sedän sanoista. Tätä kuvaamaan sanojen annetaan levitä huoneeseen koko kuvaruudun täydeltä, Indian molemmin puolin. (Tämä on erittäin kauniisti kuvattu kohtaus.) Rivi toisensa perään vyöryy näkyviin ja katoaa. Sanoista muutamat erottuvat selkeinä, suurempina ja tummempina kuin toiset. ”My silent and invisible partner.” Äänimaiseman täyttävät kynän rahina sekä Indian ja Charlie sedän kirjeitä lukevat äänet, äänet, jotka täydentävät toistensa lauseita. India ahmii sanan, rivin, kirjeen toisensa jälkeen.

Lopulta hän jää hengästyneenä ja silmät kostuneina tuijottamaan eteensä. Hänen kasvoillaan on helpottunut, kuin uudesta ymmärryksestä avartunut ilme, kun hän antaa historiansa vyöryä huoneeseen ja omaan itseensä: hänelle on juuri rakentunut menneisyys, yhteinen menneisyys Charlie-sedän kanssa. Ajatuksissaan India avaa hiuksensa poninhännältä.

Nyt India ymmärtää, mikä on pitänyt hänet elossa hänen tukahdutetussa eristäytyneisyydessään.

Myös Charlie-setä on kuvannut kirjeissään yhteydentunnettaan, mielikuvituksen täyttävää ja lähes yliaistillista:

“I often see your messages in stars at night. You’re in the music I hear, it is a whistling tune from a lonely man wandering in a foreign land.”

Kaiken lisäksi myös Charlie-sedällä on äärimmäisen herkkä kyky aistia sellaista, mitä muut eivät näe tai kuule tai ymmärrä:

“I sense things so acutely until it becomes almost too much, and I wonder if for you too

life is made difficult by the fact that you can hear what others cannot hear, see what they cannot see. I know that someday you’ll be very special, India, and you already are...I know inside you feel some loneliness because you are the only one...”

[Juuri tämä taipumus – aistien terävyys ja lähes yliaistillinen havaintokyky (sis. telepatia) – esitetään hyvin tärkeänä, sillä siihen palataan elokuvan aikana toistuvasti. Näin tehdään kenties syystä, että juuri tämä ominaisuus erottaa Indian toisista ihmisistä ja osoittaa hänen poikkeuksellisuutensa – ja juuri tämän ominaisuuden takia India ja Charlie voivat olla toisiinsa yhteydessä.

Indian havaintokyvyn poikkeuksellinen terävyys tuodaan esille esimerkiksi kuvaamataidon tunnilla:

“It takes time to observe intentively. Wait for the moment that our eyes finally penetrate the inside of the subject”, opettaja selittää. Mutta India osaa jo tarkkailla intensiivisesti. Se on metsästäjän ominaisuus. Niinpä hän piirtää mallina olevaa kukka-asetelmaa hypertarkasti ja tavoittaa pienimmänkin yksityiskohdan. Silti, tarkkuudestaan huolimatta hänen havainnoimisensa on pinnallista: hänelle asetelman tarkka havainnointi tarkoittaa kuvion yksityiskohtaista kopioimista maljakon sisäpinnalta. Mielestäni tämä kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin tämä vihjaa siitä, ettei India todella ymmärrä, mitä ”tarkalla havainnoimisella” ja ”kohteen substanssin tavoittamisella” tarkoitetaan. Toisekseen - ja ennen kaikkea - kohtaus vihjaa asioiden kirjaimellisesti ottamiseen. Niinpä esimerkiksi ”metsästäminen” - kuten "miehenmetsästys" - ei ole elokuvassa pelkkä vertauskuva.]

Kirjeissään Charlie-setä kertoo jakavansa saman erillisyydentunteen, joka on Indiallekin tuttu. Setä kuvailee, kuinka he molemmat ovat tuomittuja yksinäisyyteen koska ovat poikkeuksia. (”Because you are the only one”; tämä saattaa viitata myös suvun muihin jäseniin - ja korostaa Indian asemaa "Valittuna".)

Myös haluttomuus tulla kosketetuksi – muiden koskettelemaksi – on niin ikään jaettu:

“[E]veryone I meet insist on kissing both cheeks. It’s constant hugging and kissing  I think you too would find this very uncomfortable.

If I found that it was you and the embrace I’m sure I could make an exception. I wonder if you would too.”

Yes, she would. Tämän näimme dueton aikana. (Kun Charlie-setä soittaa Indian puolelle ulottuvia koskettimia, hän kurottautuu hyvin lähelle, liian lähelle. Mutta India sulkee silmänsä ja huokaisee. Kun setä soittaa, hän näyttää soittavan Indiaa. Niinpä silloin kun setä lopettaa soittonsa kuin seinään, soitto loppuu India kannalta kesken kaiken. Hän avaa keskeytettynä silmänsä ja jää pitkäksi aikaa huohottamaan. Charlie-setä vain hymyilee itsekseen.)

Kuvaavaa on, että elokuvan aloituskohtauksessa, jossa tuuli puhaltaa Indian hameen alle ja pullistaa sen, kuva pysähtyy. Hameen alle ilmaantuu Charlie-setää näyttelevän henkilön nimi. Tämä vihjaa siitä, mikä myöhemmin elokuvassa käy hyvin selväksi: Charlie-setä on se tuuli, jota India on odottanut, ja jota hän kokee tarvitsevansa kuin – noh, kuin tuulta hameensa (ja siipiensä) alle, "to be rescued, to be completed". (Siinä missä oma isä on "sitonut" Indiaa, Charlie-setä hauaa "vapauttaa" hänet.)

Merkille pantavaa on sekin, minne tuuli puhaltaa: hameen alle. Sinne pujahtaa elokuvassa myös hämähäkki merkiksi seksuaalisesta heräämisestä – ja seksuaaliseen heräämiseen liittyvästä kieroudesta. (Hämähäkit saalistavat punomalla verkkojaan, ja eräät hämähäkkilajit tappavat partnerinsa pariteltuaan.) [Hmm, hame ja tuulenvire… Marilyn Monroe –viittaus? Se on hameen alle puhaltavassa ilmavirrassa hyvin klassinen ja lähes väistämätön mielleyhtymä – ja lisää tuulen seksuaalista merkitystä.]

Kuunnellaan Indian sanat vielä kokonaisuudessaan:

”My ears hear what others cannot hear. Small, far away things people can not normally see are visible to me. These senses are the fruits of a lifetime of longing. Longing to be rescued. To be completed. Just as this skirt needs the wind to pillow.”

Kohtauksessa, jossa India lukee setänsä kirjeitä, ovat kiinnostavia myös sanat, joita ei lausuta ääneen, mutta jotka kuitenkin vilahtavat ruudulla – osa niin nopeasti, että on pysäytettävä kuva ennättääkseen nähdä paremmin. Alleviivasin kiinnostavimmat:

...Someday I’ll bring you here...

...I’ll see you up there...

...own thrid eye...

...lesson you...

...I can do it literally with you...

...my silent and invisible partner...

...you turn 21...

...weapons...

...predator...

...is also...relaxing...

...look them up...for me when we meet...

... up into the sky...

...are in fact also intoxicated...

... with a glow. And when I watch it ...

...will be very special...

This girl with me

- at least in spirit...

You will be a princess...

you pale cheeks...

...spin...

princess...

...frightening...

...and then finally, the scattered bones...

...off the last pieces of flesh....

...and you always want to come back...

...chain...

...you can imagine it all yourself...

Slightly disturbing... Onneksi Charlie-setä varmaankin puhuu vain leijonanmetsästyksestä, kertoohan hän kirjoittavansa Afrikasta käsin, ja onhan ruudulla vilahtanut myös sana “lion” (kuten myös sanat "food" ja "share". Näistä tulee mieleen myös aikaisemmin elokuvassa nähty luontodokumentti - ja etenkin se, kuinka se rinnastetaan kertomuksen henkilöihin ja näiden toimintaan.) Elokuvan konteksti antaa tällaiselle sisällölle silti hyvinkin toisenlaisen merkityksen.

[Mitä siitä subliminaalista viestinnästä sanottiinkaan… Ja siis: ”spin”? Sana vilahtaa Indian pään vieressä. Mikä ihmeen ”spin”, kun sellaisesta ei ole koko elokuvan aikana ollut mitään puhetta, ja ainoa yhteys sanaan löytyy elokuvan tärkeimmästä kohtauksesta: silloin, juuri ennen ensimmäistä tappoa, India pyörii – ”spin” – karusellissa (eli kokee jonkinlaisen ”switch”-tapahtuman, siis vaihtaa mielensä toiselle vaihteelle, Becomes The Color – and a Hunter in the process…).]

Sitä sisältöä, joka ”vilahtelevissa sanoissa” esiintyy, ei tuoda lainkaan ilmi siinä yhteydessä, jossa India lukee Charlie-sedän kirjeitä. Tässä yhteydessä kaikki on viatonta, vain helliä terveisiä sedältä, joka kirjoittaa pienelle veljentyttärelleen maailmalta.

Sen sijaan sisältö - kirjeiden mukana subliminaalisti vilahtava - tulee esiin kohtauksessa, jossa India näkee ensimmäistä kertaa ihmisen kuolevan: ”...with a glow. And when I watch it...will be very special...frightening... and then finally, the scattered bones ...and you always want to come back...chain.”

Juuri näinhän tilanteessa pojan kanssa yöllä metsässä tapahtuu, ja juurikin katseleminen – merkillinen ”glow” silmissä – vaikuttaa olevan Se Juttu: setä ja India jakavat seksuaalisen kokemuksen katselemalla väkivaltaista kuolemaa yhdessä. Se on heidän ”kiksinsä”.  (Eikä tuo kuva - mielikuva tuollaisesta kokemuksesta - jätä Indiaa rauhaan, kuten suihkussa masturboimisesta voi päätellä: ”...you can imagine it all yourself”. Mielikuvituksen käyttö viitanne muuhunkin, etenkin, kun puhutaan ”kolmannesta silmästä”, ”näkymättömästä ystävästä” ja ”hengessä mukana olemisesta”.)

Charlie-sedässä ja Indiassa asuu metsästäjä (”predator”, kuten subliminaalisti välittyvien sanojen joukossa kuvataan). Pelkät pikkulinnut eivät heille riitä.

Tämä tällainen - ”katselunautinto” - tulee selkeästi esiin myös elokuvan lopussa, jossa Charlie-setä on kuristamassa Evietä hengiltä. Setä komentaa kiihkoissaan Indiaa katsomaan. India saapuukin, ja pysähtyy kaksikon eteen sedältä saaduissa korkokengissä. Setä katsoo kenkiä ja ilahtuu - huumaantuu - näystä kuin fetisisti. (Palaan tähän.)

”Please know that I’m with you... we share the same blood...Tonight I’ll fall asleep as I try to imagine that you grow up [...] How I want to meet you. All my love, Charlie”, kirjeet päättyvät.

India tajuaa ymmärtävänsä Charlie-setää erinomaisesti: he ovat kuin samasta puusta veistetyt tai alkuaineesta rakennetut.

* * *

Kun India on kantamassa kirjeitä huoneeseensa, hän pudottaa yhden. Sen nostettuaan hän huomaa pudottaneensa toisenkin. Hän palaa portaita alas nostaakseen kirjeen, ja huomaa silloin kuoressa leiman. Charlie-sedän kirjeet ovat sepitettä – ainakin siltä osin että tämä olisi matkustellut maailmalla. Oikeasti mies on viettänyt aikansa suljettujen ovien takana. (”L’Institution”, ”outside of Toulouse”, todellakin.)

Tämä paluu alemmille portaille on Indialle eräällä tavalla ”paluu lähtöruutuun”: nyt India seisoo täsmälleen samassa kohdassa, josta Charlie-setä hänet ensimmäisen kerran löysi, ja jolta India kipusi sedän vierelle.

Tälläkin kerralla Indian lähentyminen setään on vertautunut portaiden kiipeämiseen: India on viemässä Charlie-sedän sanat (ajatukset) portaita pitkin ylös ja omaan huoneeseensa. Mutta kohtalo puuttuu peliin, ja India laskeutuu takaisin. Silloin hänelle selviää toinen merkittävä totuus: se konteksti, johon Charlie-setä ja hänen sanansa on asetettava.

Charlie-setä on työskentelemässä pihamaalla. India tuijottaa häntä ikkunan läpi. Charlie-setä huomaa tämän (kuten hän aina huomaa kaiken, mitä India tekee). Charlie-setä tulee lähemmäs ikkunaa, ja palaa sitten sisälle. Kun India kysyy Charlie-sedän aurinkolaseista, jotka ovat täsmälleen samanlaiset kuin isällä, Charlie-setä ymmärtää, että India on saanut tietää kaiken. Charlie-setä ei kuitenkaan hämäänny. Sen sijaan hän on valmis tyydyttämään Indian uteliaisuuden ja vastaamaan jokaiseen kysymykseen, jonka tyttö haluaisi esittää.

Kaikki, mitä Charlie-setä haluaa Indialle kertoa, tiivistyy kuitenkin näissä sanoissa: ”I was waiting... for you. Everything I’ve ever done... For you, India.”

Nyt Charlie-setä on valmis luovuttamaan Indialle varsinaisen syntymäpäivälahjansa. Paketti on sama, jonka India jo aikaisemmin löysi sedän laukusta.

Paketissa on jälleen kengät. – Mutta tällä kertaa ne ovat korkokengät.

Charlie-setä polvistuu Indian eteen, riisuu tämän vanhat kengät ja pukee uudet. Symbolisesti Charlie-setä riisuu Indian lapsuudesta – ja lapsuuden tietämättömyydestä – ja auttaa hänet aikuisen naisen kenkiin. Ne ovat merkkinä siitä, että India on aikuistunut, ”kypsä ja vapaa” - etenkin seksuaalisesti.

Vaikka Charlie-setä pukee kengät seksuaalisia mielleyhtymiä herättävällä tavalla, ja vaikka he nyt ovat valmiit lähtemään yhdessä maailmalle, on Charlie-sedän merkitys Indian elämässä kuitenkin käynyt juuri tarpeettomaksi – jopa rasitteeksi. Tästä merkkinä ovelle ilmaantuu pian poliisi. (Eviekin huomaa, mitä Charlie-sedällä ja hänen tyttärellään on meneillään, mutta ei tee juuri muuta kuin väistyy pois tieltä.) Kulissit alkavat siis rapistua ympäriltä.

“Come up to my room please. I enjoyed your performance”, Evie sanoo Charlie-sedälle.

Charlie-setä pyytää Indiaa pakkaamaan kevyesti ja kertoo, että he lähtisivät pian. Sitten hän kiipeää Evien perässä yläkertaan, vihellellen.

Uncle Charlie: I came to say goodbye.

Evie: I can’t allow you to do this.

Uncle Charlie: Why not?

Charlie-setää ei estellä. People disappear all the time, hän vihjailee, varsinkin kun hän saa kuulla, että myös Evie tietää nyt kaiken, ehkä liikaa.

Evie: Have me instead. Stay away from my daughter.”

Uncle Charlie: She’s of age.

Kun Charlie-setä pian kuristaa Evietä, onko hän jo edeltä käsin harkinnut tekevänsä niin? Vai johtuuko se siitä, että Evie tietää liikaa? Tai siitä, että Evie haluaa estää Charlie-sedän ja Indian yhteiselämän? Kenties siitä, että Evie suutelee häntä ja riisuu hänen vyönsä: triggeröikö tämä sedässä hänen synkkiä taipumuksiaan (etenkin, koska juuri tämä vyö on elokuvassa varsinainen Stroker).

Joka tapauksessa setä huutaa pian Indian katsomaan.

Ja India tulee, korkokengissä, jotka setä on hänelle juuri antanut.

Mutta Indialla on mukanaan muutakin: metsästysaseensa.

Kaikki käy hidastetusti, kuin unessa.

Kun India kohottaa aseensa ja tähtää, Charlie-setä hämmästyy, mutta ei odota saavansa osumaa itse.

Luoti lävistää sedän pään lisäksi myös ikkunan, josta tuuli puhaltaa sisään.

Ampuiko India setänsä siksi, että India haluaa noudattaa pienemmän pahan etiikkaa? Oliko sedän tappaminen myös äidin varjelua? Vai oman itsen varjelua ja vapauttamista? (Kenties sedästä oli tullut jo liian holtiton - liian ahne ja riittävää itsehillintää vailla oleva metsästäjä, mistä oli osoituksena halu tappaa jopa Evie - saatuaan sheriffinkin haistamaan palaneen käryä.) Vai oliko sedän tappaminen eräänlainen moraalinen sovinto niiden opetusten nimissä, joita isä oli Indialle antanut? Ehkä kyse oli jonkinlaisesta "luonnonvalinnasta" "suuremman edun" nimissä?

India ei kumarru äitinsä viereen vaan Charlie-sedän puoleen. Sitten hän kohottaa päätään ja katsoo äitiään, melkein kuin sanoisi: Look what you made me do!

* * *

India hautaa setänsä ja lähtee aamulintujen laulun aikaan, kun äiti vielä nukkuu. India jättää kaikki kenkänsä – lapsuutensa – taakseen, ympäri huonettaan ja viimeisimmät oven suulle. Jalkaansa hän pukee uusimmat: korkokengät.

India ei siis kanna kaunaa eikä lähde yksin. Hän vain kääntää uuden sivun elämässään. Hän kantaa mukanaan sekä äitiään ja isäänsä että setäänsä, osoituksena siitä, mistä hän on rakentunut, ketkä ovat hänet rakentaneet. ”I am not formed by the things that are of myself alone. I wear my fathers belt tide around my mothers blouse and shoes which are from my uncle.”

Viimeinen este, joka seisoo aikuisuuden ja lapsuuden, sekä maailmanvalloituksen ja ahtaaksi käyneen kodin välillä on lakia valvova viranomainen. (Sheriffillä on jo jonkin aikaa ollut omat epäilyksensä siitä, miksi lähitienoolta on kadonnut lyhyessä ajassa niin paljon ihmisiä. Siksi hän onkin valmis pyrähtämään ylinopeutta ajavan Indian perään tämän yrittäessä poistua seudulta. [Tätä voidaan tulkita myös psykoanalyyttisesti, eli ymmärtää viranomainen psyykeen rakentuneen moraalikoodin vartijana. Tällöin tapausta voidaan tulkita vertauskuvana siitä, kuinka Indian on - ennen "kypsymistään ja vapautumistaan" - käsiteltävä psyykestään myös toimintaansa rajoittavat (vanhentuneet) moraaliopetukset.])

Mutta India on valmistautunut tähänkin haasteeseen. (Se tapa, jolla hän vilkaisee auton etupenkillä lojuvia puutarhasaksia antaa ymmärtää, että hän ennakoi tulevia samaan tapaan kuin Charlie-setä.)

The sheriff: In a hurry? Know how fast you were going?

India: Effectively fast, mister sheriff.

The sheriff: Effective for what?

India: To get your attention.

India on ilmeisesti halunnut sheriffin peräänsä syystä, että voisi käsitellä hänetkin periaatteella: ”Sometimes you need to do something bad to stop you from doing something worse.” Tämä on hänen isänsä opetus. Ehkä India kokee toimivansa olosuhteiden pakosta – sekä isänsä että Charlie-sedän opetuksia kunnioittaen.

Noustuaan autosta India kohottaa aseensa ja tähtää. Tuuli liehuu hänen hiuksissaan. Kuva hidastuu ja taustalla alkaa soida Becomes The Color. 

(Kappaleen soidessa lopputekstit vyöryvät ruudulle – päinvastaisesta suunnasta. Elokuva leikittelee käänteisyydellä tai peilikuvallisuudella muutenkin. Esimerkiksi elokuvan kannessa perhepotretin kuva heijastuu ylösalaisena, kuin pelikorteissa tai peilin pinnalta.)

Kun veri roiskahtaa valkeiden kukkien päälle, India on “vapaa”, hyväksynyt värinsä: “Just as the flower does not choose its color we are not responsible for what we have come to be. Only once you realize this you become free. And to become adult is to become free.”

* * *

Merkillepantavaa on kuitenkin se, että nämä verenpunaiset kukkaset eivät ole luonnostaan ja syntyjään punaisia, vaan värjäytyneet verenpunalla; punainen roiskahtaa niiden päälle, se on ulkopuolinen elementti.

Kun India siis kertoo, “Just as the flower does not choose its color we are not responsible for what we have come to be”, hän ei viittaa omaan ihmisluontoonsa per se, vaan avuttomuuteensa tapahtumien edessä. Samalla tavoin kuin kukka ei kykene väistämään päällensä roiskahtanutta verta - ellei tuulenpuuska satu puhaltamaan sitä syrjään -, samalla tavoin Indian on alistuttava kantamaan väriään. Täsmälleen samaa hän on todennut puheenvuorossaan jo hetkeä aikaisemmin, hieman eri sanoin: ” I am not formed by the things that are of myself alone. I wear my fathers belt tide around my mothers blouse and shoes which are from my uncle.” (On merkillepantavaa, että Indian päällensä pukemalla vyöllä on tapettu monta ihmistä.)

Toisin sanoen, India on rakentunut sellaiseksi henkilöksi, joka hänestä on tullut, niiden ihmisten myötävaikutuksella, jotka ovat hänen persoonaansa kasvattaneet. He ovat nyt osa Indian luonnetta ja identiteettiä samalla tavalla kuin vaatetus, jota hän kantaa tunnusmerkkinä tästä kaikesta. 

“This is me.”

India hyväksyy oman itsensä, oman osansa.

“Only once you realize this you become free. And to become adult is to become free.”

Nyt India ei enää taistele kohtaloaan vastaan tai yritä tukahduttaa sisällään virtaavia voimia. Hän on sitä mitä hän on. Hän ”valmis”, ”vapaa”, ”kypsä”. – Ja vaarallinen. Metsästäjä hän on verenperinnöltään ollut aina.

* * *

Elokuvassa valotetaan jonkin verran sitä, miksi Charlie-setä ja India toimivat kuten toimivat. 

Mutta sitä, miksi he ovat sellaisia kuin ovat, ei katsojalle kerrota - ellei vastaukseksi riitä "veren perintö" tai "suvun kirous". Muunlainen vastaus tuskin on yksinkertainen.

* * *

(Tarkoitukseni oli käsitellä lähemmin vielä kahta kohtausta, sekä Charlie-sedän vyön roolia. Mietin vielä, onko sellaisella enää mitään annettavaa kokonaisuudelle.)