The mystery of O

Seuraava aihepiiriin johdatteleva elokuva on…

Histoire d’O [suom. O:n tarina/ 1975/ ohj. Just Jaeckin/ the French uncut version]

Tarkoitukseni oli edetä Stokerista hieman raskaampiin tunnelmiin, ja käsitellä sadomasokismin tummimmat varjot pois alta, jotta pääsisin lopultakin kirjan – Kivun kauneus – pariin. (En nimittäin pidä aihepiirin käsittelyä mielekkäänä ilman, että sille on ensin asetettu jonkinlainen keskiö tai ”tarkasteluasteikko”, minkä tähden myös ilmiön ääripäät on tuotava esiin. (Tämähän on jo määrittelyn kannalta välttämätöntä.) Paljolti sain tehtyä tämän jo Stokerin avulla, mutta muutama teema odottaa vielä mainintaa.

[Tarkoitukseni oli myös siirtyä jo aikoja sitten aivan muihin aiheisiin, sillä tämä käsillä oleva on paisunut melkoisesti – blame Shades! Pidän kuitenkin parempana käsitellä aihepiirin kerrallaan. Silloin ei tule poukkoiltua niin kovasti.]

Ennen tummennusta kiepsautan kuitenkin O:n tarinan kautta, sillä mielestäni myös se kertoo sadomasokismin maailmasta jotakin tähdellistä.

[Lainaukset elokuvan dialogista ovat elokuvan kääntäjän, Niina Nordmanin, suomennoksia. Tummennukset ja alleviivaukset omia.]

* * *

O:n tarinassa juoni on yksinkertainen.

Ilmeisimmillään elokuva kertoo nuoresta, kokeilunhaluisesta naisesta, joka nauttii seikkailuista ja etsii seksuaalista identiteettiään. Tällaisena elokuva on haluttu suurelle yleisölle tarjoilla, ja tällä tavalla tulkittuna kertomus on pelkkä aikuisten fantasia, joka ylistää seksuaalista vapautumista.

O:n tarinassa tapahtuu kuitenkin paljon enemmän, ja se, mitä tapahtuu, on huomattavasti harkitumpaa ja karumpaa kuin pelkkä ”seksuaalinen seikkailu” tai ”seksuaalinen vapautuminen”. Tästä syystä tarina on mielestäni yllä kuvattua tulkintaa synkempi.

Elokuva alkaa kohtauksesta, jossa O:n rakastaja, Réne, saattelee naisen vauraaseen taloon. Réne kertoo, että O:n olisi toimittava talossa saamiensa ohjeiden mukaan. Sisällä talossa O - jolla siihen mennessä ei ole lainkaan kokemusta sadomasokistisesta seksistä - aloittaa kouluttautumisensa alistuvaksi osapuoleksi.

Elokuvan lopussa kouluttautuminen - ainakin tietylle asteelle - on valmis: O on jalostunut seksiorjaksi, joka viedään pelkkään viittaan, naamioon ja korkokenkiin pukeutuneena ylellisiin juhliin. Vauras yleisö katselee, kuinka O:n viitta riisutaan. Kaulassaan hänellä on panta ja pannassa ketju.

Kaulapanta symboloi orjuutta, ketju hallintaa. Se, mikä alkoi leikkinä, päätyi orjuuteen.

Kuinka kaikki tapahtui? (Millainen nainen O oikein on?)

* * *

Katsojalle ei kerrota O:sta ihmisenä kovin paljon. Elokuvan tyylilaji erotiikkana ei problematisoi, vaan päinvastoin kaunistaa ja pelkistää. Niinpä kertomus ei keskity esimerkiksi O:n menneisyyteen tai tulevaisuuteen, mutkikkaasta tunne-elämästä puhumattakaan. Siten kerronta onkin sankarittarensa näköistä: O on päiväperhonen (tai paremminkin yöperhonen). Hän elää tässä ja nyt ja nauttii kokemuksistaan sellaisina kuin hän ne kohtaa. Jos hän jotakin tulevaa odottaa, hän odottaa seuraavaa tapaamista isäntänsä kanssa, sekä mahdollisuuksia toteuttaa saamiaan käskyjä. Sen pidemmälle tulevaisuuteen O ei katso – tai näe.

Tästä - siis nautintoon ja hetkeen keskittymisestä - huolimatta tarinassa on kertojan ääni, joka selittää tapahtumia (- onhan kyse ranskalaisesta elokuvasta; ranskalaiset pitävät selittämisestä), mutta tekee sen runollisesti ja ympäripyöreästi. Tuleekin mieleen, että pehmeän äänen tehtävänä on jokin aivan muu kuin ymmärryksen lisääminen: ääni on kuin rauhoittava, kaunistava instrumentti kertomuksen äänimaisemassa. Ääni puhuu imperfektissä (minkä filosofisesti ajatellen voi tulkita tarkoittavan sitä, ettei puhtaasta kokemuksesta - siis kokemuksesta juuri silloin kun se tapahtuu - voida puhua; kaikki selittäminen on jo etääntynyt itse kokemuksesta). Ääni keskittyy O:n ohikiitävien tunnelmien kuvailuun ja raapaisee pinnalta hänen motiivejaan. Sen enempää ääneltä on turha odottaa.

Elokuva jääneekin melko hämäräksi ja käsittämättömäksi katsojalle, joka ei ymmärrä näkemäänsä jo ennakolta. Sadomasokismi vain tapahtuu; sitä ei ihmetellä eikä selitetä, ainoastaan kuvataan ja koetaan. (Tässä suhteessa O:n hahmo poikkeaa radikaalisti Fifty Shades of Greyn Anastasiasta, joka ihmettelee kaikkea ja haluaa järjellisesti ymmärtää sen. Tämä eroavuus kertoo siitä, että syystä tai toisesta O on kaiken aikaa jo ollut sisällä sadomasokismin mysteerissä, siinä missä Anastasia puolestaan tuodaan ulkopuolisena mukaan maailmaan.) O:n tarinassa kaikki mysteerit kuitataan sanoilla kuten ”seikkailu”, ”uteliaisuus”, ”nautinto” ja ”kokeilunhalu”, minkä on ilmeisesti ajateltu riittävän 1970-luvun valtavirtakatsojalle syyksi tapahtumien omituisuudesta. Vastaavasti tarinan ihmissuhteita ei myöskään rakennella psykologisesti. ’Jos olet sadomasokisti, tiedät, mistä on kyse, ja se vetoaa sinuun. Mutta jos et ole sadomasokisti tai tunne salaperäistä viehtymystä sitä kohtaan, unohda koko juttu: elokuvan ei ole sinua varten (paitsi jos haluat vähän tirkistellä).’ Kerronnan elementit - musiikki, kuvat, hahmot, juoni - eivät siis yksinään kykene tuomaan tarinaa lähelle tai tekemään siitä ymmärrettävää tai kaunista sellaiselle, jolle sadomasokistinen maailma on uusi ja vieras. (Tässä jos missä pätee sanonta: Beauty is in the eye of the beholder.)

Joitakin luonnostelmia O:sta ihmisenä voi kuitenkin tehdä.

O elää muotibisneksessä (tai muotibisneksellä). Hän on valokuvaaja, ja elintasostaan päätellen varsin menestyvä. Tämä kaikki selviää vasta elokuvan toisella kolmanneksella. Tämä kertoo selkeän viestin siitä, ettei O:ta tule määritellä hänen ammattinsa tai kunnianhimonsa kautta, eivätkä ne ole oleellisia asioita hänen tarinassaan, eivätkä etenkään siinä, mitä hänen tarinallaan halutaan kertoa; O:n kohdalla on kyse ”jostakin aivan muusta”.

[Muotibisneksen sinällään voi lukea viittauksena maailmasta, jossa O:n kaltaiset ”kukkaset pääsevät kukkimaan”. Vihjaileekohan tämä myös siitä, että muotialalta löytyy genren piiriin varsin kelvollisia kandidaatteja: luovia heittäytyjiä, joilla yleensä on vähän menetettävää mutta paljon voitettavaa, ja jotka siksi ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa miellyttääkseen ja menestyäkseen – tai vain kokeakseen olevansa Elossa? Tai kenties muotimaailma on vain ollut oiva kulissi toiminnalle, jossa tutut käsitykset siitä, mikä on totta tai oikein tai mahdollista, on heitettävä pois? (Mitä tulee O:n ammattitaitoon valokuvaajana, tarinassa myös kerrotaan, kuinka O:n luovuus vain paranee hänen uuden ja mystisen seksielämänsä myötä.)]

* * *

Juoni rakentuu tapahtumien sarjasta, jossa O siirtyy yhdeltä isännältä toiselle. Tämä isäntien vaihtuminen ilmaisee O:n etenemistä koulutuksessaan. Kun edellinen isäntä saa itseään ylemmän - ja vaativamman! - isännän mieltymään O:hon, naisen omistaja vaihtuu. (Samalla edellinen isäntä saa kiitosta. O:n ensimmäinen rakastaja, René, kehuukin O:lle useaan kertaan tämän tuovan hänelle kunniaa.) Tämän etenemisen myötä O:n koulutus (lue: alistettavuus ja masokistinen kestävyys) sekä arvo (tekisi mieleni sanoa että markkina-arvo) paranevat.

Tämän ”uralla” etenemisen merkiksi orjan kehoa koodataan. Toisin sanoen omistussuhde ja kehon käytettävyys. eli O:n kestävyys, alistuvuus ja omistautuneisuus, merkitään hänen kehoonsa eri tavoilla.

Aluksi O:lla on pelkkä irrotettava kaulapanta, jollainen voisi olla kenellä tahansa, ja jota pidetään ainoastaan sessioiden aikana. Tämä kuvaa sitä, että tässä vaiheessa sadomasokismi on roolileikki, jota kuka tahansa voi leikkiä, ja jonka myös voisi lopettaa milloin tahansa.

Seuraavaksi O saa erityisen sormuksen, jonka voi kyllä ottaa pois, mutta jota ei saa ottaa pois. Sormusta on pidettävä kaiken aikaa eli myös sessioiden ulkopuolella. Koska sormukseen liittyy periaatteellinen mahdollisuus ottaa koru pois, eikä kukaan ole valvomassa sen jatkuvaa käyttöä, korun pitäminen kuvastaa orjaroolin omatoimista sisäistämiskykyä. Tällöin orjuudesta on tullut luonteeltaan henkistä, ja se on yhtä intensiivistä kuin sitoutuminen isännän (eli alistavan osapuolen) tahtoon. Sormus on samalla erityinen tunnus, joka identifioi tällaisen orjan.

Seuraavassa vaiheessa orjan näennäisestä vapaudesta luovutaan, ja koodina tai merkkinä on sukuelinten rengastus (renkaalla, jota ei saa pois kuin viilaamalla).

Lopulta, viimeisessä vaiheessa - johon vain erityiset orjat etenevät - O:n iho polttomerkitään (kuin karjaeläimellä konsanaan). Tässä vaiheessa omistussuhde on peruuttamaton ja täysi.

Alussa O tekee kaiken - uskaltautuu ja antautuu - rakkaudesta: hän suostuu sadomasokistiseen ”leikkiin” mystisessä kartanossa rakastajansa Renén takia, ja koska René itsekin olisi talossa hänen kanssaan. O ei vielä tiedä, mistä tässä leikissä on oikeastaan kyse - mikä sekin on osa leikkiä ja alistumaan opettelemista. (Näyttää siltä, että juuri tietämättömyys on erittäin keskeinen osa alistumista; tieto on varattu isännälle. Tätä kuvastaa – kuten jo aikaisemmin olen pohtinut – myös orjan silmien sitominen, mikä toisaalta liittyy myös kieltoon katsoa suoraan silmiin – olisihan sekin tärkeää tiedon hankintaa.)

Lisäksi O:lle vakuutellaan, että kaikki perustuu vapaaseen tahtoon: hän voisi perua kaiken ja häipyä. Mutta O on aivan liian utelias, kiihottunut ja rakastunut tehdäkseen mitään sellaista. Näennäinen vastuu kaikesta kohtelusta on siten O:n omilla harteilla.

* * *

Koulutuksella mystisessä kartanossa on selkeä päämäärä. Se tähtää erään herra sir Stéphanen tapaamiseen ja hyväksyntään. Tämä voi kuitenkin tapahtua vasta, kun orjakandidaatin omistautuneisuudesta ja kyvyistä voidaan olla varmoja.

Niinpä ennen, kuin O tapaa sir Stéphanen, koulutus talossa päättyy, ja O ja René palaavat arkeen. René tarkkailee, vieläkö O tuntee halua alistua ja totella ja olla uskollinen vain isännälleen.

Kyllä vain; O tuntee suorastaan löytäneensä kutsumuksensa!

[O:lle on tapahtunut juuri se, mitä taitavien viettelijöiden ja manipulaattoreiden kanssa tapahtuu: O on kalastettu pitkällä siimalla ja väsytetty; hänet on saatu haluamaan omaa saaliiksi jäämistään. Tämä itse asiassa ilmoitetaan elokuvassa hyvinkin selkeästi kohtauksessa, jossa O:n ”orjasisar” selittää O:lle kalastamisen taitoa: kalan nappaamista väsyttämisen, ”kerimisen ja päästämisen”, avulla. O:n tarinan rytmi koostuu juurikin ”kerimisestä ja päästämisestä”: ennen kuin O napataan kokonaan, hän saa toisinaan uida melko vapaasti – kunhan on niellyt koukkunsa. Tällaisesta tulee mieleen myös Shadesin Anastasia.]

Kun tapaaminen sir Stéphanen kanssa on vihdoin käsillä, René kertoo O:lle, että sir Stéphan – ”kaikkivoipaksi” mainittu - on ”tavallaan” hänen kasvattiveljensä. René jatkaa, että hän haluaisi jakaa ”veljensä” kanssa kaiken; jos O todella rakastaa Renétä ja haluaa kuulua hänelle, nainen hyväksyisi myös sir Stéphanen ja antautuisi jaettavaksi tämän kanssa. Lisäksi René vaatii, että myös sir Stéphane saisi olla O:n uusi omistaja.

O. suostuu.

Sir Stéphanen kanssa asiat muuttuvat, ja kuten arvata saattaa, kaikki valta ja koko omistusoikeus luovutetaan pian täysin sir Stéphanelle.

Suurin muutos tapahtuu kuitenkin O:n toiminnan motiivissa: hänet riisutaan oikeudesta omiin tunteisiin; hän ei enää saisi edellyttää rakkauden tunteita ”seksiorjaleikilleen”. Pelkästään sen, että häntä käsketään, on riitettävä; sir Stéphane kertoo, että naisen olisi toteltava häntä aivan huolimatta siitä, rakastiko nainen häntä tai hän naista.

Monen O:n orjasisaren kohdalla suunnitelmat ovat jo tässä vaiheessa täyttyneet. Mitään uutta tai mullistavaa ei enää ole heille luvassa.

Mutta O:ta kohdellaan narratiivina lempeämmin, kenties siksi, että hän on esikuva tai ihanne: hänen suhteestaan sir Stéphaneen tehdään rakkaustarina (mistä myös elokuvan loppukohtaus kertoo). 

Tämän voi tulkita kertovan kahdesta asiasta:

Ensinnäkin O:n halu ja kyky tuntea rakkautta siitä huolimatta, ettei sitä enää edellytetä, kertoo O:n kyvystä muokkautua, sopeutua ja alistua: valjastaa voimansa (tunteensa ja tahtonsa) rooliinsa ja rakastaa kohtaloaan.

Toisekseen rakkaustarina sir Stéphanen kanssa kertoo O:n uran poikkeuksellisuudesta - mutta ei välttämättä hänen poikkeuksellisesta merkityksestään. (Toisin sanoen O itse, persoonana, ei ole erityinen.) Orjat nimittäiin yleensä rakastuvat isäntiinsä siksi, että tulevat näistä monin tavoin riippuvaisiksi, eivätkä vähiten masokististen tarpeidensa tyydyttäjinä.

(Aina ei välttämättä ole näin, mikä tuodaan ilmi erään O:n kanssaorjan kohdalla: ”Älä koske minuun. Haluan lähteä täältä, mutta en koskaan tee sitä” [kohdassa 1:17:26]. Tarinan mukaan tällaiset seksiorjat eivät siis ole yhtä omistautuneita ja kykeneväisiä kuin O, mistä kertoo sekin, että tämä nainen on juossut itkien pois tilanteesta, jossa O saavuttaa ”viimeisen asteen” ja hänet polttomerkitään; se on poisjuosseelle naiselle jo aivan liikaa. Tarinan mukaan tällaiset naiset eivät siten myöskään etene yhtä pitkälle tai saa yhtä vaikutusvaltaisia isäntiä kuin O.)

* * *

O:n kohdalla ”uralla eteneminen” tarkoittaa muutakin: hänessä aletaan ruokkia alistajan taipumuksia.

Kun O on tavannut sir Stéphanen ja tullut tämän hyväksymäksi, hänet lähetetään paikkaan, joka muistuttaa nuorten naisten sisäoppilaitosta. Siellä tilanteita manipuloidaan tavalla, jossa O saadaan itsekin tuntemaan nautintoa rankaisun antamisesta. (Esimerkkinä: laitosten naisten välille on tullut riitaa, ja O saa tämän seurauksena täysin epäoikeudenmukaiselta näyttävän rangaistuksen [mikä sadomasokistisesti ajatellen on pelkkä palkinto]. Rankaisun antaja arvotaan, ja ”sattumalta” rankaisijaksi pääsee juuri se nainen, joka oli aloittanut riidan O:n kanssa. Myöhemmin sir Stéphane manipuloi tilannetta siten, että myös O pääsee rankaisemaan tätä naista.)

Arjessaan O puolestaan saa hioa alistajan taipumuksiaan uuden rakastajattarensa kanssa. Luonnollisesti O:n isännät – René ja sir Stéphane – ovat valmistelleet tämän uudenlaisen valtasuhteen syntymisen:

O:n rakastajatar on malli, jota O on valokuvannut useaan otteeseen. Tästä mikkihiiripaitaisesta naisesta tulee O:n rakastaja syystä, että O on saanut tehtäväkseen ”olla sillä tavalla” hänen kanssaan (mikä kuulemma miellyttäisi isäntien silmää...) Lopulta valta-asetelma – maskuliinisen ja feminiinisen eli alistavan ja alistuvan roolit – muodostuu kuin itsestään. O oppii hallitsemaan rakastajatartaan, ja osaa tehdä sen naisen haluja ja tunteita manipuloimalla.

”Isäntäkoulutukseen” näyttää siis kuuluvan paitsi taito nauttia alistamisesta ja rankaisemisesta, myös taito manipuloida orjan haluja: kyky herätellä niitä ja kieltäytyä niiden tyydyttämisestä. (Tämä taito muodostaa alistamissuhteeseen tarvittavan elintärkeän jännitteen: narut, joista vedellä.) Koska tämän taidon hallitseminen edellyttää kuitenkin, muun muassa, huomattavaa itsehillintää, ilmeisesti vain taitavimmat ja kestävimmät orjat voivat edetä myös isänniksi (liittyyhän masokistinen sietokyky itsehillintään ja kontrolliin).

Ajatus ”uralla etenemisestä” edellyttää tietenkin sitä, että sadomasokistinen maailma on hierarkkinen ja organisoitu ja koko elämän nielevä - ei siis pelkkää "sessioleikkimistä". Tästä voidaan päätellä, että O:n tarinassa sadomasokismissa on kyse huomattavasti laajemmista ja vakavammista asioista kuin pelkistä sessioista tai roolileikeistä.

Isännän asema liittyy siis hänen taitoihinsa ja mahdollisuuksiinsa johdatella ”alempiaan” ja muokata kandidaatista yhä sopivampaa orja-ainesta.

Tämä muokkaus koskee erityisesti kandidaatin ajatusmaailmaa - mielenhallintaa. Tarinan kuluessa O:n ajattelutavassa ja arvoissa tapahtuukin merkittäviä muutoksia. Erityisesti ne arvot, jotka säätelevät hänen sukupuolikäyttäytymistään, muuttuvat. Enää O ei välitä esimerkiksi siitä, että René harrastaa seksiä toisten naisten kanssa: ”Aiemmin O olisi ollut mustasukkainen, nyt hän ajatteli muuta” [kohdasta 51:20]. Tätä asennemuutosta on edeltänyt O:n oma käytös: ennen kuin hän saa tietää Renén ”uskottomuudesta”, sitä ennen hänellä itsellään on ollut toisia rakastajia sessioiden yhteydessä. (Ehkä juuri sessiot ovat se ”muu”, mitä O nyt ajattelee – sen sijaan että tukahduttaisi halujaan olemalla mustasukkainen.)

* * *

Lopilta ympyrä sulkeutuu. Koulutettavasta on tullut kouluttaja. O vastaa silti edelleen ylemmälleen tämän käskyjen noudattamisesta ja tarpeiden täyttämisestä - mutta tällä kertaa myös hän itse on jonkun toisen ylempi.

Aivan kuten elokuvan alussa, myös lopussa O istuu auton takapenkillä. (On kuvaavaa, että hän kuitenkin yhä istuu auton takapenkillä: joku muu ohjaa häntä edelleen; joku muu on edelleen ”ratissa”.) Tällä kertaa O - joka nyt on pukeutunut leopardikuosiin - on kuitenkin itse asettunut silloisen rakastajansa (eli silloisen isäntänsä) paikalle, ja hänen uusi rakastajattarensa puolestaan istuu hänen entisellä paikallaan. O ohjaa rakastajattarensa saman vauraan talon ovelle, josta hänen oma koulutuksena tarinan alussa alkoi. Kaikki alkaa alusta. Uusi orja odottaa syntymistään – tai paremminkin hiomistaan (sillä orjakvaliteetti on istutettu kandidaattiin jo kauan sitten, kuten O:n tarinassakin annetaan ymmärtää. Tämä tehdään puheilla Liisasta Ihmemaassa (palaan niihin kohta), sekä hieman mystiseksi jäävällä toteamuksella kohdassa 1:07:42: ”O sai Anne-Marien luona takaisin lapsuuden tuntemuksia.”) Orjakandidaatti, jonka O johdattaa talolle, on itse kuitenkin siinä luulossa, että hän on pelkkä "utelias vierailija", joka vain haluaa ymmärtää O:n elämää ja taustoja paremmin - onhan hän rakastunut O:hon. ("Haluan kokea sen mitä sinäkin!")

Vaikka O siis käskee ”alempaansa”, hän on itsekin ”alempi”. Hänen tehtävänään on ollut johdattaa rakastajattarensa taloon saamaan samaa koulutusta kuin hän itse aikoinaan. Tehtävänanto on tullut sir Stéphanelta (joka aikoinaan oli antanut samaisen tehtävän myös Renélle koskien O:ta).

Viimeistään nyt katsoja ymmärtää, että myös elokuvan alussa pelkkänä O:n poikaystävänä esiintynyt René on ollut alusta asti suorittamassa tehtävää: hän on vastannut kaiken aikaa ylemmälleen ja noudattanut tehtävänantoa. René on kuitenkin ollut taitava: hän on saanut O:n itsensä haluamaan samaa kuin isäntänsä.

Tähän - siis halun hienovaraiseen synnyttämiseen ja ohjailemiseen - myös O on tähdännyt uuden rakastajattarensa - ”alempansa” - kohdalla, mitä prosessia elokuvassa seurataan sivujuonena. Tämä sivujuoni on pelkkä toisto pääjuonesta, ja siten alleviivaa tarinan varsinaista juonta – mutta tuo kertomukseen uutta twistiä siksi, että suhde on tällä kertaa lesbinen (jolloin myös miehen ja naisen rooleilla leikitellään, mikä vahvistaa henkilöhahmojen dualistista luonnetta).

* * *

Viimeisessä kohtauksessa O on kietoutunut sir Stéphanen syleilyyn. Mies kiittää O:ta käskyjensä mallikkaasta hoitamisesta.

Jotain odottamatonta kuitenkin tapahtuu: nyt myös O haluaa laittaa sir Stéphanen kärsimään tavalla, jolla tämä oli aikoinaan laittanut hänet kärsimään: O polttomerkitsee sir Stéphanen savukkeenpidikkeellään! (O on kuitenkin pyytänyt luvan, totta kai.) Polttomerkintä olisi todiste O:lle siitä, että hänen isäntänsä todella rakastaa häntä. Elokuva päättyy lähikuvaan sir Stéphanen ihosta, johon on palanut pieni O:n muotoinen jälki.

Hmm.

Polttomerkintä kertoo katsojalle, että myös sir Stéphane on orja – vieläpä pahimman asteen. Ovatko O ja sir nyt saman arvoiset? Vai onko asetelma jopa kiepsahtanut päälaelleen: kenties O:n sadomasokistisessa maailmassa arvostetut kvaliteetit ovat niin ylivoimaiset, että hän voi edetä jopa sir Stéphanea ylemmmäksi… Ehkä elokuvasta valmistettu jatko-osa kertoo juuri tästä.

Tai sitten polttomerkintä lausuu näkemyksensä rakkaudesta, johon sir Stéphanen asemassa olevan ei pitäisi langeta – ellei halua menettää asemaansa (ja joutua omien orjiensa tasolle).

* * *

O:ssa on siis jotain hyvin erityistä.

O ei ole valikoitunut sattumalta.

O on erityinen, sillä hänellä on jo kauan ollut erityisiä valmiuksia. Ensimmäinen isäntä - joka on O:lle alussa pelkkä poikaystävä ja rakastaja - huomaa tämän.

Kohdasta 25:18:

René: ”Sitä on vaikea ymmärtää, mutta näytät tajunneen [mistä tässä kaikessa on kyse]. Miksi?”

O: ”Oli kerran tyttö, joka näki kanin, jolla oli kello. Hänen nimensä oli Liisa. Kani oli todella myöhässä ja sanoi sen hänelle. Liisa olisi voinut kummastella sitä, että kani puhui, mutta ei…”

René: ”Kyllä, ja…?”

O: ”Hän seurasi kania.”

René: ”Mihin?”

O: ”Hän putosi koloon, mutta ei loukkaantunut. Hän koki seikkailuja.”

René: ”Jatka. Kenet hän tapaa?”

O: ”Sir Stéphanen.”

(Ettei hän vain tapaisi herra Greytä, heh heh.)

[Herra Greystä puheen ollen. Jotkut Shades-ilmiötä seuranneet ovat ihmetelleet, miksi tarinan sankari vetoaa niin kovasti myös iäkkäämpiin naisiin. (Hah; ikään kuin siinä olisi mitään ihmeteltävää, että iäkäs nainen voi nykyään olla kiinnostunut nuorista miehistä, tai vaihtoehtoisesti nähdä päiväunia, joissa kuvittelee itsensä nuoreksi. Mutta ilman tätäkin asianhaaraa kummeksunta on turhaa.) Sille on syynsä: mainittiinpa herra Grey kuinka 27-vuotiaaksi tahansa, läpi kertomuksen toistellaan kahta sanaa: ”Grey” ja ”Fifty”. Toisin sanoen tarinan sankari on ’harmaa viisikymppinen’. Tällaisena lukijan mieli hänet lopulta ymmärtää – tai sisäänkoodaa.

Tämä tällainen puolestaan istahtaa niin mainiosti Lolita –teemaan, etten yhtään ihmettele, jos varsinainen kohderyhmä – melko nuoret ja melko viattomat naiset – huomaavat alkavansa pitää iäkkäämmistä herrasmiehistä (toki vain jossakin tajuntansa perukoilla, totta kai) – kunhan nämä vain ovat riittävän varakkaita ja hallitsevat viettelyn taidon tai edes alkeet.]

Luonnollisesti myös sir Stéphan on harmaantunut herrasmies. 

* * *

Tämä mainittu harmaus työntää minut hetkeksi sivuraiteille. 

Nuoren tytön ja ikääntyneen miehen välistä suhdetta - sen syitä ja seurauksia - voisi pohtia kauan. Kuinka luonnollinen sellainen suhde on?

Ehkä O:n tarina ja Fifty Shades of Greyn kaltaiset kertomukset on suunniteltu hieman ”avittamaan luontoa”. 

Tarkoitan sanoa: Eikö olekin kummallista, että yleensä rakkaussuhteet, joissa osapuolina ovat nuori tyttö ja vanhempi mies, mies on lähes poikkeuksetta jonkinlaisen eliitin edustaja, joko statukseltaan tai varakkuudeltaan?

Toki voimme hakea selityksen evoluutioteoriasta, alfauroksista ja sen sellaisesta. Mutta selitys kompastuisi itseensä: jos sosiaalinen status ja varakkuus eivät ole biologisia asioita tai perustu sellaisiin - kuten evoluutioteoria komponenteiltaan edellytetään - siinä tapauksessa näihin syihin (siis statukseen ja varakkuuteen) perustuva suhdekaan ei voi selittyä biologisella (lue: luonnollisella) vetovoimalla. Toisin sanoen, vetovoiman lakeja määrittelevät ja liikuttelevat silloin muut kuin "luonnolliset" tekijät. Jos näitä tekijöitä nimitetään "evolutiivisiksi", tätä termiä käytetään ainoastaan vertauskuvallisessa merkityksessä (vähän kuten sosiaalidarwinismissa). Siinä tapauksessa "luonnollista" on juuri se, minkä kulloinkin väitetään olevan "luonnollista" tai "normaalia."

Miksi O:n tarinan ja Fifty Shades of Greyn kaltaisia kertomuksia siis tarvittaisiin avittamaan "luontoa"? Koska nuoren tytön ja vanhemman (yläluokkaisen) miehen välistä suhdetta ei enää pidetä yhtä luontevana asiana kuin joskus muinoin Rooman valtakunnassa. (Nuoria tyttöjä ei siis enää voi tuosta vain määrätä - ei ainakaan länsimaissa - vanhemmille miehille seuraksi tai puolisoiksi, eivätkä nuoret naiset pitäisi sellaista luonnollisena tai kohtuullisena.) Mutta ei siis hätiä mitiä: kertomusteollisuudessa, jos missään, ymmärretään, että asenteisiin ja arvostuksiin voi vaikuttaa, ja tehokkaasti… 

* * *

Tällaisilla tarinoilla - sekä fantasioina että lukijoidensa valintoihin, identiteetteihin ja elämäntapoihin vaikuttavina, hmm, monumentteina - on (tai voidaan tulkita olevan) kaikesta huolimatta funktio, joka O:nkin tarinassa selkeästi artikuloidaan.

Kohdasta 1:23:39

”O:n alistuminen ja merkit kehossa liikuttivat häntä. Mutta ennen kaikkea, hän sai vapaasti ja luonnollisesti kaiken mitä hän ei ollut koskaan uskaltanut pyytää naiselta.”

[’Nainen’ viittaa tässä naiseen yleensä, eli naiseen olentona ja naisten kollektiiviin.]

Toisin sanoen - tarinan mukaan - on siis olemassa erityisiä tarpeita, joiden tyydyttämiseksi on tehtävä erityisiä valmisteluja – kuten huolehdittava O:n kaltaisten naisten olemassaolosta ja saatavauudesta.

Juuri tätä tarkoitusta varten O itse – tai ainakin hänen koulutuksensa – näyttää olevan olemassa. O:lla on elämäntehtävä, joka elokuvassa ilmoitetaan hyvin suoraan:

”-- olette aina saatavilla sille, joka haluaa teidät. Niin kuin hän haluaa ja koska haluaa…”

* * *

Kontekstiin asettamisen vuoksi; koko kohtaus:

Kohdasta 14:05

[O on kokenut ensimmäiset orgiansa (sis. ruoskintaa ja ryhmäs*ksiä).  Nyt kamera kuvaa hänen kasvojaan. Nukkuuko hän? Vai onko hän menettänyt tajuntansa? Hänen kasvojensa ihoa kosketetaan lasilla, jossa on niin viileää juotavaa, että pinta on huurtunut. O raottaa silmiään, tarttuu mielihyvin lasiin ja juo siitä. René kurottautuu O:n ylle.]

O: ”René. Selvisin siitä.”

René: ”Kyllä.”

O: ”Sinun vuoksesi.”

René: ”Kyllä, minun vuokseni.”

[O on nousemaisillaan sijoiltaan, mutta kolmas osapuoli komentaa häntä.]

mies: ”Älä yritä nousta. Makaa vain paikoillasi.

Huomenna saat pukeutua näihin. Ne ovat käytännölliset. Näytä hänelle. [Puhuu toiselle naiselle ja pyytää tämän O:n eteen. Naisella on yllään vartalonmyötäinen puku. Puvussa on halkio. Se on takana ja ulottuu ristiselkään asti. Alusvaatteita ei tietenkään ole. Etupuolella puku jättää rinnat paljaiksi. Lisäksi – mikä tärkeintä - naisella on kaulassaan panta, jollaista O:kin jo pitää. Pannan kanssa pidetään rannekkeita, joiden avulla kädet voi halutessaan lukita pantaan kiinni.] Naiset, jotka tapaat linnassa ja puistossa ovat pukeutuneet samoin.

Tällä tavoin olette aina saatavilla sille, joka haluaa teidät. Niin kuin hän haluaa ja koska haluaa…

Ennen kuin kerron säännöistä on sinun toteltava. Olet täällä vapaaehtoisesti. Kukaan ei ole pakottanut sinua tänne. Voit vielä poistua koska tahansa. Älä katso minua noin. Voimme saada sinut katumaan sitä. Viimeisen kerran: haluatko poistua?

[O pudistaa päätään ja painaa René kämmenen poskeaan vasten.]

No niin, nyt kerron säännöt, joita sinun on toteltava. - -”

* * *

Jos väitetään, että O:n tarina on kertomus sekä seksiorjaksi kouluttautumisesta että manipuloiduksi tulemisesta, väitetään, että seksiorjaksi kouluttautuminen – ainakin sillä tavalla kuin se O:n tarinassa esitetään – on jonkinlaisen ”aivopesun” tai ”ohjelmoinnin” tulosta.

[Niistä puheen ollen: elokuvassa on kaksi kohtausta, joissa salamavaloja räpsytellään tasaiseen tahtiin, ensimmäisessä kohtauksessa yli 40 sekunnin ajan. Olen kuullut, että voimakkaiden valojen tiheä väläyttely ohjelmoi aivoja, vähän kuten NLP:ssä. Toisessa näistä kohtauksista vilahtaa lisäksi Mikki Hiiren kuva. (Mikki Hiiren! Mikä tämä Mikki Hiiri –juttu oikein on… Disney ei käsittääkseni ole tuottanut O:n tarinaa.) Muitakaan ns. triggereitä ei ole unohdettu: kohta 1:19 tuo mieleen tilanteen, jossa niin sanotusti vedetään viivaa. (Tämä on muuten teema, jolla Lana del Rey leikittelee jatkuvasti. Hänen aineensa on ”kristalli”.) Mutta takaisin räpsyttelyyn: sellainen herättää lisäkysymyksiä, sillä räpsyttely ei liity O:n henkilöhahmon valaisemiseen, vaan katsojaan kohdistuviin vaikutuksiin. Sivumennen sanoen.]

Tarinassa on paljon symboliikkaa. Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi siitä, että naamio, johon O elokuvan lopussa pukeutuu, on suuren vaalean pöllön naamio? (Entä mitä pitäisi ajatella siitä, että O:n ”juhlapukeutumisesta” tulee helposti mieleen Stanley Kubrickin elokuva Eyes wide shut, siis ne mystiset juhlat siellä mystisellä kartanolla?) Entäpä shakkilautakuvio? Check! (Toisaalta shakkilautakuviointi kuuluu lähes poikkeuksella ylellisiin puitteisiin, joihin elokuvan tapahtumatkin on sijoitettu - mikä muistuttaa katsojaa jatkuvasti siitä, että kyse on eliitin elämästä ja maailmasta.)

Peilit ovat tässäkin tarinassa - kuten esimerkiksi Fifty Shades of Greyssä – tärkeässä taustaroolissa. (Peilejä siellä, peilejä täällä…)

* * *

O:n hahmossa on ristiriita, joka hieman hämmentää minua. Tämä ristiriita tulee kertomukseen - tai paremminkin O:n henkilöhahmoon - O:n ammatin myötä:

Kuinka hahmo voi olla sekä pehmeä, tyttömäinen ja alistumishaluinen nainen että itsevarma ja kuvauksen kohdettaan taitavasti hallitseva valokuvaaja? Yleisen käsityksen mukaanhan ammattivalokuvaajilla - etenkin muotibisneksessä - on usein pakkomiellettä hipova tarve kontrolloida ihmisiä ympärillään. Kuinka tämä ominaisuus istuu kykyyn - saati haluun - alistua itse?

Voi toki olla, että tämä - siis keskenään yhteen sopimattomilta vaikuttavien roolien tai puolien yhdistäminen samassa henkilöhahmossa - kertoo sankarittaren sisäisestä ristiriidasta tai dualistisuudesta. Tai ehkä se kertoo siitä, että alistuminen on O:lle alussa pelkkää leikkiä, ennen kuin se vähitellen vie hänet kokonaan; leikkiä, johon hän voi heittäytyä juuri siksi, ettei se tunnu uhkaavan hänen omaehtoisuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaan millään tavalla: hän ei koe katoavansa leikkiinsä. Toisin sanoen O:lla on varaa alistua ja pitää siitä. (Ehkä hänen ei juuri ole tarvinnut alistua missään muualla elämässään.) Ja kenties O voi myöhemmin edetä isännäksi juurikin sisäisen, kontrolloinnista pitävän puolensa takia.

Toisaalta voi olla niinkin, että O on löytänyt alistumisestaan uudenlaisen tavan hallita itseään ja elämäänsä (vähän kuten anoreksiassa, äärimmäisessä sisäistetyssä kontrolloinnille alistumisessa). Lausuuhan kertojan ääni elokuvan lopussa - kohtauksessa, jossa O seisoo pelkkään naamioon ja korkokenkiin pukeutuneena juhlayleisön keskellä - että hän on huumaantunut ”vallastaan”.  Öh, mistä ”vallasta”? Siitäkö vallasta, että on saanut kaikki katselemaan tai ehkä jopa himoitsemaan itseään? (Entä se valta, jota O:hon käytetään, myös juhlayleisön keskuudessa, esimerkiksi juurikin katseen ja katselun kautta?)

Mutta - edeltävään liittyen - toisaalta voi olla niinkin, että O on tullut huijatuksi: ehkä hän luulee ja uskoo jotakin sellaista, mikä ei ole totta – koska ei todella ymmärrä, mistä on kyse, tai kuka tai mitä hän itse on. Niin tai näin, O:lle itselleen sellaisella ei ole väliä: hän tekee kuten käsketään ja on oppinut tuntemaan siitä mielihyvää. (”Eikö muka saisi?!”)

Jos O:n tarina tulkitaan tarinaksi itsensä etsimisestä ja löytämisestä, vaikuttaa siltä, että O kasvaa juuri siihen rooliin, jonka aihio on häneen joskus kauan sitten istutettu. Tämä aihio sitten kasvatetaan täyteen kukkaansa sopivien isäntien ja koulutuksen avittamana. Voilá!

* * *

O:n kannalta on traagista, että se, mitä hän eniten haluaa, on samalla juuri se, mikä pysyy saavuttamattomana: O:n halussa kuulua jollekin kokonaan ja omistautua täysin - oman itsensä tai tahtonsa kadottaen - on itsessään mahdoton; hän ei voi kuulua enää kenellekään, ei todella, ei edes itselleen:

”Kun [isäntä] antoi [orjansa] toisille, oli se todistus omistuksesta. Vain sen minkä omistaa voi antaa pois” [kohdasta 21:23].

Toisin sanoen, juuri pois antaminen todistaa tässä (kierossa logiikassa) omistusoikeudesta. (Kieltäminen, torjuminen tai tukahduttaminen ovat eräitä tällaisen omistusoikeiden - kontrollin - muotoja. Kenties tämä on sadomasokismin ydintä: "Haluatko tätä? Hyvä, et tule siitä saamaan. Etkö halua tätä? Hyvä, juuri sitä tulet saamaan. Mitä paremmin omistan, sitä täydemmin voin torjua, kieltää, pakottaa.")

O:n kohtalon on tulla annetuksi pois, uudelleen ja uudelleen. I belonged to everyone; I belonged to no one, kuten Lana del Reytä mukaillen voisi O:n kohtalosta lausua.

* * *

ps:

Em.  mukailu on Lanan "biisistä" I am fucking crazy, but I am free, joka on kappaleen Drive "spoken introduction" ja "spoken ending". Liitän tähän vielä katkelmat alkuperäisestä Del Reyn tekstistä - joki sopii O:n tarinaan kuin, hmm, nakutettu:

I once had dreams of becoming a beautiful poet, but upon an unfortunate series of events saw those dreams dashed and divided like a million stars in the night sky that I wished on over and over again, sparkling and broken. 
But I didn't really mind because I knew that it takes getting everything you ever wanted, and then loosing it to know what true freedom is. 
[...]
I was always an unusual girl
My mother told me I had a chameleon soul, no moral compass pointing due north, no fixed personality; just an inner indecisiveness that was as wide and as wavering as the ocean...
And if I said I didn't plan for it to turn out this way I'd be lying...
Because I was born to be the other woman
Who belonged to no one, who belonged to everyone
Who had nothing, who wanted everything, with a fire for every experience and an obsession for freedom that terrified me to the point that I couldn't even talk about it, and pushed me to a nomadic point of madness that both dazzled and dizzied me.
[...]
Are you in touch with all your darkest fantasies?
Have you created a life for yourself where you can experinece them?
I have. I am fucking crazy
But I am free.