Kesä on saapunut, tänä vuonna huumaavana. Ensin saapui viipyilevä, yöhön asti hohtamaan jäävä valo, kuten aina kesän edellä. Vähitellen aamun laidoille kerääntyi viserryksiä, kunnes ilma oli täynnä laulua, päivin ja öin. On parhaillaan. Ja tuoksut... läpitunkevat, kerrostuneet, ylenpalttisina päälle vyöryvät. Jälleen luonto alkoi kihelmöidä taikuutta ja uhkua kuten se tekee, kun kylmä ei sitä viivytä. Ja nyt lempeä tuuli hyväilee kaikkea ja kuljettaa mukanaan kosteantäyteläistä kesää, jossa on helppoa hengittää. Ihanuuden syntymistä on kiehtovaa seurata.
Lomaa ja tilaa odotellen.
*
Sillä välin soittolistalla:
Minulle on kehittynyt kummallinen It-fiksaatio. (It 2017, ohj. Andy Muschietti) En tiedä, mistä se on tullut tai miksi, tai kuinka edes voi viehättyä mistään niin äkillisesti, kuin katkaisijaa kääntäen. Mutta äkkiä elokuvan maailma on kuin kiehtova uni tai paralleeli tai nostalgia, joka haparoi ulos kaksiulotteisesta kuvastaan kolmiulotteiseen todellisuuteen, tunnelmiksi ja lävistyksiksi.
Se varhaisnuoruuden kesä; se vuosikymmen kun kaikki maailmassa oli vielä aivan toisin; se perinteinen kaveripiiri; se arkisen rikkova taikuus. Myrskypilvet tummentavat taivaan ja tahmea ilma on makeaa. (Stranger Things [by Matt+Ross Duffer, 2016 -] kuuluu tunnelmaltaan samaan.)
Benjamin Wallfischin soundtrack yllättää kauneudellaan. Se inspiroi välittömästi; kuunnellessani sitä ajaudun kauas ja haluaisin alkaa kirjoittaa, heti.
Koetin myös lukea Stephen Kingin romaania, mutta se se ei ole. Ei missään tapauksessa. Ei edes auditiivisesti äärimmäisen laadukkaana ja miellyttävästi tuotettuna äänikirjana, ei alkuperäiskielellään eikä käännöksenä. Ehkä Kingillä on hyvä mielikuvitus, mutta en ole pitkään aikaan lukenut (tai kuullut) mitään niin huonosti ja pitkäveteisesti kirjoitettua. Ei, It-fiksaationi ei liity millään tavalla Kingin romaaniin sellaisenaan, eikä romaani onnistu käsittelemään tai edes koskettamaan fiksaationi affekteja.
Ehkä se on se punainen ilmapallo ja Maine, tarinasta My Dark Vanessa, jotka näpäyttävät It-elokuvan kautta.
(Ja ehkä se on myös Bill Skarsgård. Mutta miksi juuri hän ja miksi juuri nyt? Miksi näin äkisti ja kaiken tämän ajan jälkeen?)
*
Soundtrackin lisäksi tehokuuntelussa ovat
Say yes to heaven (Honeymoon version) (cover by Lana Del Rey)
Savior (Sitrus)
Somebody that I used to know (Gotye, Kimbra)
The trip (Still Corners)
Night trouble (Petit Biscuit)
Piece by piece (Live) (Eivør) (Ehdottomasti live versio.)
Big in Japan (2019 remaster) (Alphaville)
La Isla Bonita (Madonna)
The different story (World of lust and crime) (Peter Schilling)
Queen of hearts (Bad Boys Blue)
Far (So below)
Come as you are (Nirvana)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti