P: Come alive

Ajatellaan vaihteiksi keveitä. Onhan nyt hiihtoloma-aikakin (minkä aistii jo ”ilmasta”). Tänä vuonna se tuo, jostain syystä, mieleen omia mukavia hiihtoloma-ajan tunnelmia, teiniaikaisia, jotka saavat minut ajattelemaan - jossakin hahmottumistaan odottavien esiajatusten odotustilassa - teiniaikaa yleensä; oma muistoni, sen tunnelma, alkaa sulautua jollakin mystisellä tavalla laajempaan ja minua (henkilöhistoriaani) laajempaan ilmiömaailmaan…Mutta pysytellään tällä kertaa pienissä, konkreettisissa asioissa.

 

Omassa mukavassa tunnelmamuistossani on lunta, pimeää ja pakkasta: hämärä on juuri tihentynyt täydeksi illaksi ja päivällä hieman pehmennyt lumi on kohmettunut ja ritisee auton renkaiden alla, jonka – mitä ihmettä – ajattelen nyt jostain syystä ajavan suuren marketin pihaan matkallaan jonnekin, viettämään kivaa aikaa. (Nämä ovat hassuja nämä tällaiset liukumat muistosta mielikuvaan, nämä yksityiskohtaiset tilanne- tai tuokiokuvat, jotka joskus valtaavat mielen. Ne ovat kuin unikuvia, täynnä niitä koskevaa tunnelmaa ja tietoa, melkein kuin osa jotakin tarinaa, jota jään lumoutuneena kuuntelemaan…Olen ymmärtänyt, että monet kirjailijat tai muusikot kertovat tarinansa juuri tällaisista kuvista: pieni yksityiskohta jää inspiroimaan, ikään kuin kertomaan omaa tarinaansa, koska joku juttu taiteilijassa itsessään on mahdollistanut yhteyden tarinaan, avannut jonkin portin tarinalle päästä sisään...)

 

Näissä tunnelmissa – mutta ennen kaikkea kevennyksen nimissä – kokosin täydellisen, juuri oikeaan järjestykseen asetellun Selena Gomez –biisilistan (jee jee!) . =) (Mahdollisesti palaan joskus myöhemmin biisien sisällön tarkasteluun...)

 

[Disclaimer: Joskus tuntuu siltä, kuin popkulttuuri - sen fiilistely ja tarkastelu - olisi mm. subliminaaliensa takia se vaarallinen trippi, jota alkuaikojen psykoanalyytikot käyttivät itseensä selvittääkseen tripin salaisuuden ja merkityksen, kuitenkaan täysin tuntematta tai hallitsematta käyttämänsä aineen vaikutusta omaan mieleensä – mutta siksipä juuri: tunteakseen ja ymmärtääkseen.]

 

Eniveis, kas tässä (ja omalla vastuulla…)

 

Stars Dance

A Year Without Rain

Undercover

Come & Get It

Off The Chain

Outlaw

Save The Day

Write Your Name

Love You Like A Love Song

Slow Down

Round & Round

Naturally

Forget Forever

My Dilemma

Hit The Lights

Whiplash

Love Will Remember

Live Like There’s No Tomorrow

Middle Of Nowhere

Spotlight

When The Sun Goes Down

Ghost Of You

* * *

 

Palatakseni vielä omaan muistooni, sen tunnelmaan.

 

Elämään oli hiljalleen rakentumassa "oma tila", sellainen, joka ei kuulunut muille, kuten kodille tai koululle, vaan pelkästään minulle itselleni. Ja se oli jännittävin ja ihanin "paikka" maailmassa, vaikka samalla kertaa myös pelottava, yksinäinenkin (koska uusi ja "ilman äitiä" kohdattava): paikka, josta saattoi kohdata muun maailman sellaisena kuin sitä itse alkoi ymmärtää, uudistuvalla identiteetillään (sillä minäkokemus oli irtautumassa lapsuudesta lähemmäs aikuisuutta, joka kuitenkin sijaitsi vielä kaukana ja hyvin vieraassa  maailmassa. Tämä väliin jäävä tila on hämmentävä, ja jokainen, joka uskaltaa siihen astua, joutuu vaeltamaan hämmennyksen läpi. Oma tuleva aikuisen identiteetti rakentuu juuri niin suureksi, kuinka suuri on ollut se hämmennyksen meri, joka aikoinaan on käsitelty ja josta on selvitty rannalle, saatu maata jalkojen alle. Jotkut voivat lähteä kauemmas kuin toiset, ja toiset eivät uskalla lähteä niin kauas kuin pitäisi. Jotkut puolestaan hukkuvat lähtiessään liian pitkälle sankarimatkalle. Tämä on kuitenkin sitä aikaa, kun sankarimatka pitäisi tehdä. Vison Quest, kuten Amerikan natiivit sanoivat [vaikka tarkoittavatkin sillä jotain huomattavasti shamanistisempaa].) 

 

Mainitussa muistossa, sen tunnelmassa, olen juuri tuossa tilassa. Mitä tahansa ihanaa voi tapahtua. Kun kouluakaan ei ole.

 

But there's more to the memory. Jostain syystä tuollainen pakkasilta - sinällään kurjahkona pidetty ilma ja sää - palautuu mieleeni maagisena, koska sellainen oli sää silloin kun olin ensimmäisen kerran rakastunut, siis sillä tavalla, että oikein oksetti, siis kirjaimellisesti, euforiasta. Tietenkään en ollut saanut myöskään juuri nukuttua, joten - mikäli haluaa kuvitella miltä se tuntui - euforiaoksetukseen voi lisätä univajeesta johtuvan stressitilan, joka sai olon tuntumaan samalla kertaa hieman poissaolevalta mutta aisteiltaan yliherkistyneenä. (Hyväksi esimerkiksi - havainnollistavaksi ja arkipäiväiseksi - tästä aistien yliherkistymisestä käy vaikkapa muistella, miltä tuntuu olla väsynyt ja kulkea kylmässä säässä: kylmyys tuntuu eksponentiaalisen kylmältä [ilmeisesti syystä, että osa kehosta on jonkinlaisessa uni-/horrostilassa, mikä vaikuttaa aineenvaihduntaan]).

 

Sellaisissa olosuhteissa/tilanteessa/mielentilassa yksityiskohdat piirtyvät syvälle mieleen, ja ovat myöhemmin samankaltaisten olosuhteiden triggeröitävissä (ja miksei myös toisin päin: tietyt yksityiskohdat saattavat triggeröidä niihin liittyvän muiston tunnelman): äkkiä kaikki palautuu mieleen niin elävänä, niin elävänä... Ehkä ”ilmanala” on siis tänä vuonna oikein erityisesti juuri sellainen kuin silloin.