P: Eksoottinen konsepti

On typerryttävää tajuta se, kuinka vähän tajuaa, ja se, kuinka kauan kestää tajuta edes se vähä minkä lopulta tajuaa.

Oletteko huomanneet…

…että Lana on toisin päin anaL. (Miltä tunnettu taiteilijanimi nyt kuulostaa: Anal del Rey [’rey’ = ’kuningas’])

…että Lady Gagan Heavy Metal Lover ei puhukaan heviäijistä vaan transhumanistisesta agendasta.

[Tämä tuli mieleeni Tanith Leen romaanista Metallic Love, jonka äärelle päädyin romaanin Dark Dance myötä. 

(Siinäpä tumma romaani, The Blood Opera -trilogian avauskertomus. Kerron joskus lisää. Enpä ollut sitäkään hoksannut, kuinka vallitsevia teemoja esimerkiksi pedofilia ja insesti ovat kaunokirjallisuudessa (jollaiseksi uskallan viime vuonna edesmenneen rouva Leen tuotannon luokitella. Siinä määrin poeettista ja teemoiltaan syvällistä hänen tekstinsä on – ainakin osa.) Esimerkiksi Dark Dance –romaanissa Lee ihan pokkana erotisoi isän ja tyttären suhteen. (Tosin nämä perheenjäsenet kuuluvat mystiseen Scarabaen sukuun, joka ei ole kuten muut suvut, vaan koostuu "omituisista yöolennoista". ) 

Lyhyt katkelma:

’- - I’m the nearest to you in blood.’

‘In blood,’ she [Rachaela, the daughter] said. ’ The blood of the tribe.’ [...] 

She felt him [Adamus, the father] gather himself like a beast on the powerful springs of its limbs. He said at last, ‘Come back and see.’

 She said, ‘You want to sleep with me. That’s what it is. You say I’m your daughter [--] but you want to fuck me.’

From the corner of her eye she saw his face turning towards her. As if moved by a key, her own head turned until she confronted him. His face was like a blow. She could hardly breathe.

 ‘Yes, I want to fuck you. Come back and be fucked by me.’

 ‘Now you’re speaking the truth, you bastard.’

 ‘ Now I’m speaking the truth. What’s the problem? The family will be thrilled. They’ll revel in it. It’s happened over and over, mother with son, father with daughter. Brother and sister. Two thirds of them are inbreedings of one kind or another, several twice over. A charming little intimate orgy has been going on for centuries. Secret pleasures of the house. And what other values hold you pack? The criterion of the church, of morality and the world? It’s nothing to you. Come to me and let me give you what you want.’” 

[Tanith Lee 1992, kappaleesta kahdeksan]

Vampyyritematiikka - kauhuromantiikan genre ylipäätään - on aina olllut turvallinen areena käsitellä vaikeita seksuaalitabuja. (Ajatellaanpa vaikka American Horror Storyn viidettä tuotantokautta.) Lisäksi, tarinan lopussa, ilmeisesti jonkinlaisena ”moraalisena sovintona” [siis lukijoiden mahdollisesti järkkynyttä maailmankuvaa ajatellen; "paha" saa palkkansa ja maailma on jälleen kohdillaan] isä Adamus hirttäytyy.

[Huomaa kohdassa, “From the corner of her eye she saw his face turning towards her. As if moved by a key, her own head turned until she confrnted him. His face was like a blow. She could hardly breathe.”, triggerisanat/-fraasit:

“face”, “blow”, “hard(ly), “she could hardly breathe”, sekä

“As if moved by a key, her [...] head turned”

‘Turn one’s head’ on fraasi, jota - sanakirjan mukaan - käytetään vertauskuvana sekä viehättymisestä että mielenmuutoksesta: ”to cause to become infatuated”; ”cause to become conceited”. ‘Avain’ puolestaan on perinteinen symboli ajattelutavalle ja sen kyvylle ratkaista ongelmia tai tutkia salattua, ”päästä lukittuihin paikkoihin” (vrt. metafora avaimesta ja lukosta); Rachaelan päässä “avain kääntyy”, eli a) tapahtuu äkillinen ajattelutavan muutos ja b) ”lukko aukeaa”. Ja voilá: isä saa houkuteltua tyttären mukaansa. Triggerien hallitsijaa verrataan usein ”avaimenhaltijaan”.

Samalla tämä tällainen - edellä kuvatun kaltainen triggerisanojen käyttäminen - on hyvä esimerkki subliminaalista viestinnästä ja vaikuttamisesta, jota tapahtuu kaikkialla kaiken aikaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikka uusin Me Naiset –lehti [nro 29.], jonka kannesta löytyy - taivutusmuodoistaan palautettuina ja ilmeisimmästä asiayhteydestään irrotettuina - triggerisanoja kuten seksi, nahka, uudet herkut - jotka saavat aivan omanlaisensa vivahteen, kun kannessa esiintyvät myös muotoilut ”vain alistettuna voi tuntea olevansa nainen”,”joko tunnet”, ”45 –vuotias nainen testasi” (jossa numero neljä näyttää kauempaa katsottuna numerolta yksi: siis ’15-vuotias nainen [krhm] testasi’). Ja entäpä triggeriyhdistelmä: sohva, 69, klassikko. Tai tämä: tinder, kolmikko [vrt. ”threesome”], nuoret kuninkaalliset, mahdotonta. [Sanan, ”mahdotonta”, voi siis ”luovasti tulkiten” liittää tabuihin kuten alaikäisyys, kolmen kimppa, kunnianarvoisten ja muodollisten salaisuudet (”kuninkaalliset”) sekä mahdottoman tekeminen mahdolliseksi ja kaiken ylipäätään helpoksi (”tinder”, josta löytynee seuraa joka lähtöön)]. Mukana myös ”hoida & helli”.  

Triggerit ja subliminaali vaikuttaminen pelaavat sen varassa, että manipuloinnin kohde itse yhdistelee ”oikein", pelkkien "vihjeiden" varassa. Tulkintani mukaan esimerkiksi "seksi", "69" ja "sohva" virittävät siis seksuaalisen vihjeen, "nahka" ja "alistettuna-voi-tuntea-olevansa-nainen" puolestaan BDSM -tematiikan, jolloin "lukuohjeiksi" riittävät yhä hienovaraisemmat vihjeet: sanasta, "haalistuneet", alitajunta löytää helposti sanan "alistuneet", etenkin, kun sanan yläpuolella on suuri A-kirjain ohjaamassa lukemista, tyylin, 'aloita sanan lukeminen a:sta; ota mukaan vain yksi a-kirjain'. Tällainen lukutavan subliminaali ohjailu käy leikiten sen jälkeen, kun  ajatusmaailma ja tunne-elämän on ehdollistettu - ja mukana on sopivasti torjuntaa (eli potentiaalinen lukija ei halua myöntää esimerkiksi alistumis- tai pettämisfantasioitaan, eikä missään tapauksessa "ylitulkita" kannesta "subliminaalia viestintää". Sen sijaan lehdessä on vain "outoa vetovoimaa" "kiinnostavia juttuja" kohtaan. Ja tämä siis vain hyvin arkisena esimerkkinä.)]]

Gagan lobbaaman - tai Gagan kautta lobatun - transhumaistisen agendan olisi toki voinut päätellä jo Born this way -albumin kansista. Jos siis olisi hieman nopeammin hoksannut. (Tätä menoa on ihan pakko alkaa ajatella, ettei sikari ole koskaan pelkkä sikari.)

Entä oletteko huomanneet...

…että Taylor Swiftin albumien kansiteksteissä on kätkettyä viestintää. Huomasin asian sattumalta silmäillessani yksittäisen biisin sanoitusta. Tajusin, että tekstin seasta erottuu epäsäännöllisesti isoja kirjaimia (capitals), joita ei käytetä kieliopin mukaan. Kirjaimet muodostivat sanoja, sanat lauseita. Ajattelin, että kyse on siitä yhdestä biisistä. Mutta sitten huomasin, että ilmiö koski albumin kaikkia biisejä. Ja sitten huomasin, että se koski kaikkien albumien kaikkia biisejä. Jokaisen kappaleen sanoituksista erottuu kirjaimia: isoja kirjaimia pienten seassa tai päinvastoin. Uusimmassa albumissa kirjain kerrallaan köhäistyt sanat ja lauseet muodostavat tarinan.

…että Grey’s Anatomy –sarjan voi tulkita flirttailevan mm. kannibalismin kanssa:

Seitsemännen tuotantokauden jaksossa 20 (kohdasta 37:29) alkaa jakson loppukaneetti, se sarjalle tunnusomainen kokoava puheenvuoro.

“The length of your recovery, is determined by the extent of your injuries,” kertojan ääni aloittaa. "And i’s not always successful. No matter how hard we work at it some wounds might never fully heal. You might have to adjust to a whole new way of living. Things may have changed too radically to ever go back to what they were. You might not even recognize yourself. It’s like you haven’t recovered anything at all. You’re a whole new person with a whole new life.”

Näennäisesti on kyse auto-onnettomuuteen joutuneen lääkärin, Callien, toipumisesta, ja kertojan sanoista on luettavissa myös ihmisen elämää laajemmin kuvaavaa viisautta. Kuvauksen lomassa seurataan, kuinka Callien kollegat ihastelevat hänen keskosena syntynyttä esikoistaan ja selvittävät, josko se olisi riittävän vahva päästäkseen kotiin. (Callien ”uusi minuus” liittyy siten sekä elämään vakavan onnettomuuden jälkeen että äitiyteen, ja vauva itse on konkreettisesti ”a whole new person”. Mikään ei siis enää ole täysin samoin kuin ennen – ellei sitten siinä pitkän perinteen ketjussa, jossa ihmisille tapahtuu kurjia asioita joista he selviytyvät, ja naisista tulee äitejä ja vauvat ovat aina uusia ihmisiä.)

Kohtauksessa kaikki näyttää olevan mitä parhaimmin. Tästä huolimatta kertoja kylvää epäilyksen siemeniä: ”It’s not always succesful… Some wounds might never fully heal”. Ehkä tällä viitataan Callien traumaperäiseen stressireaktioon, josta hän kärsii onnettomuuden seurauksena. Tai ehkä sillä viitataan Callien äitiyteen. Kollega ei nimittäin näe Callien hätää PTSD:nä, vaan juuri heränneenä äidinvaistona: Callie hermoilee koska haluaa suojella lastaan. (Siinä tapauksessa ihmetyttää, miksi vauvaa tai sen menettämisen pelkoa pitäisi verrata ”haavaan joka ei ehkä koskaan parane”.)

Mutta kohtauksen editointi kertoo toistenlaista tarinaa:

“The length of your recovery is determined by the extent of your injuries,” kertojan ääni siis aloittaa.

Christina ja Owen katselevat Callien pienokaista. “Yeah, she’s cute isn’t she?” Owen myhäilee. Christina suhtautuu tapansa mukaan sosiopaattisuutta lähenevällä tavalla ja toteaa kylmästi faktat: “Its small features and oversized eyes trigger a hormonial response in humans. It’s autonomic. [näemme kuvassa Baileyn, yleensä ankaran esimiehen mutta nyt vauvan täysin hellyttämän] It’s what keeps us from eating them."

Nyt – ja ajoitus on kaikessa vihjailevassa ja subliminaalissa viestinnässä merkittävää (sillä ajoitus asettaa kontekstiin ja luo siten merkityksen, mikä puolestaan triggeröi tulkintakompetenssia, tietoista tai tiedostamatonta; voilà: viesti välitetty) – kertojan ääni jatkaa:

"And it’s not always succesful."

Kohtauksessa yhdistetään siis kaksi lausetta: ”It’s what keeps us from eating them” ja ”And i’s not always succesful.”  (Isolla rahalla ja suurella ammattiaidolla tehty tuotanto ei sisällä suuria kömmähdyksiä.)

Tämän jälkeen näemmekin käsimerkin, klassisen ja ansaitusti kulttimaineeseen nousseen tunnussymbolin “666”. [Lisäkuorrutteen käsimerkille tuo sen pinnallinen merkitys (sillä jotainhan maallikoille on pitänyt symbolin merkityksestä sepittää, kun merkkiä niin ahkerasti vilautellaan): ”ok”.] Symbolin vilauttaa viettelijän maineessa oleva ”Mc Steamy”, eräs sarjan keskushahmoista. 

Carolyn Hamlett kertoo kommunikoineensa mm. mainitun käsimerkin avulla muiden ”organisaatioon kuuluvien” kesken: hänellä on - netissäkin nähtävillä oleva - kuva itsestään nuorena juhlassa (?): juuri ennen kuvan ottamishetkeä hän oli kuulemma väläyttänyt klassikot tunnusmerkiksi.

Kun kertojan ääni jatkaa, se tuntuu nyt kommentoivan jotain muuta kuin tavallisen ihmisen tavallisen elämän kolhujen jättämiä jälkiä. Äkkiä kyse onkin syvemmistä jäljistä, sellaisista traumoista, jotka vääntävät ihmisen joksikin muuksi.

“No matter how hard we work at it some wounds might never fully heal. You might have to adjust to a whole new way of living. Things may have changed too radically to ever go back to what they were. You might not even recognize yourself. It’s like you haven’t recovered anything at all. You’re a whole new person with a whole new life.”

Tuskin olisi tullut mieleeni tulkita näkemääni edellä kuvatulla tavalla ilman tarinoita, joita esimerkiksi Simon Parkes, Alex Collier, Inelia Benz , Kerry Cassidy ja Fiona Barnett kertovat. Myös Hampstead cover up ruokkii, hmm, tulkintakompetenssia. Kenties mieleenpainuvin on kuitenkin ollut Kerth Barkerin kertomus, etenkin kirjassaan Cannibalism, Blood Drinking and High-Adept Satanism (Kerth Barker 2014). Myös Healing the unimaginable (Alison Miller 2010) sekä Ritual abuse and mind control. Manipulation the attachment needs, Epstein et al. 2011) sanovat oman sanottavansa vaikuttaakseen ymmärrykseen.

[Eihän kannibalismi mikään täysin tuntematon asia tai hissuteltu puheenaihe ole, ja kaukaisessa historiassa, vieraiden kulttuurien kohdalla siitä puhutaan jopa ”ymmärtäväisesti”: 'azteekkien kulttuuri oli sellainen, se oli heidän tapansa'. Mutta nykypäivän länsimaisen elämäntavan tulkinnassa ilmiö tuskin tulee tavalliselle ihmiselle automaattisesti mieleen - muutoin kuin ”kannibaalihuumorin” tai ”kannibaalimetaforien” merkeissä.
 Niinpä Christinan brutaali kommentti tavallaan "pelastaa tilanteen" - Christinahan on hauska ollessaaan yksioikoinen ja kylmä ja suorasanainen - mutta koska flirttailu tabun kanssa jatkuu, sitä ei voi pian enää selittää kannibaalihuumorilla. Tabujen loukkaamisen humoristinen tai metaforinen arvo perustuu brutaaliin, suoraan ääneensanomiseen (ajatellaanpa vaikka seksuaalisessa kontekstissa lausuttua ’eat me’), mutta kertojan jatkaessa loppukaneettiaan on siirryttyy vihjailevaan epäsuoruuteen: rinnastetuiksi joutuvat näennäisesti eri asiayhteyksiin liittyvät toteamukset. 

Tällöin viittaus kannibalismiin jää "sattumaksi" ja tulkinnanvaraiseksi, ja aiheuttaa keskivertokatsojassa pelkän torjunnan: mieli ei hyväksy viestin sisältöä, niin järkyttävä ja absurdi se on. En minäkään huomannut ensimmäisellä katselukerralla mitään vihjailua, vaihtoehtoista tulkinnanmahdollisuutta. Mitä huumoria se sellainen on? (Sellaistako, jonka huvittavuus perustuu siihen, ettei ulkopuolinen ymmärrä vaikka kaikki kerrotaan selkeästi, tavallaan?)]

Ei kestä kauan ennen kuin ”McSteamy” yhdistetään jälleen mainittuun käsimerkkiin. (Tämä tapahtuu heti seuraavassa hänet sisällyttävässä kohtauksessa.)

(Entä onko sillä merkitystä, millä korkeudella käsimerkki viitotaan? Baileyn vilauttamana merkki on kirjaimellisesti "over her head". [Tämä fraasihan tarkoittaa, ettei ymmärrä jonkin merkitystä, tai sitä, että osallistuu johonkin omaa tasoaan edistyneempään tai suurempaan. Tässä tapauksessa - näin tulkiten - Bailey ei siis ymmärrä käsimerkkinsä merkitystä tai tarkoitusta - ehkä siksi, että se kuuluu peliin, jonka pelaajaksi hän ei sovellu. Korkeushan voi symboloida myös sitä, että se kaikki, mitä symboli edustaa, on hänen "yläpuolellaan".])

Entäs tämä:

”Toisin tulkitsemalla” tilanteessa voi olla näkevinään vihjauksen eräästä toisesta tabusta, ymmärrykselle yhtä torjutusta (joskin ritual abuse –teeman yhteydessä useammin esille nostetusta).

* * *

Miksi emme huomaa tällaisia, ainakaan helposti?

Vastaan itse omaan kysymykseeni: Emme huomaa, koska havaintokykyämme kontrolloidaan ja manipuloidaan – tietämättämme. Tätähän se mielenhallinta pelkistetyimmillään on: ”perception control”.

Se on niin arkipäiväistä ja tuiki tavallista, että yleensä se jää näkymättömiin ja oivaltamatta. Se on tarkoituskin. Tähän kokonaisuuteen kuuluu, että - mikäli hyväksymme lainkaan ajatusta "mielenhallinnasta" (sillä meitä kannustetaan olemaan ajattelematta ja olettamatta "liikaa")  - muodostamme mielenhallinnan käsitteestä mystisen ja eksoottisen konseptin, jotakin sellaista, mikä tapahtuu vain harvoille ja valituille, jollakin tavoin poikkeaville yksilöille, monimutkaisin erityismenetelmin ja ehkä vain kokeellisesti ('sillä eiväthän mielenhallintamenetelmät oikeasti toimi, eikä ketään voi saada elämään omien, tosimpien arvojensa vastaisesti'...) Mielenhallinta on jotain mitä tapahtuuu ’muille kuin minulle’. Se, että ihminen ajattelee ja kokee näin, on jo itsessään merkki onnistuneesta mielenhallinnasta.

Mielenhallinnan arkipäiväisyys ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mielenhallinnan konsepti olisi myös monimutkainen, mystinen ja eksoottinen: ilmiöllä on muitakin ulottuvuuksia kuin arkitodellisuutemme.

On typerryttävää tajuta se, kuinka vähän tajuaa, ja se, kuinka vähän edes voi tajuta vallitsevalla ’mindsetillä’. Ajatellaanpa vaikka alitajuntaa tai unitilaa. Tai energiakehoa. Kuinka moni muistaa edes uniaan? Kuinka moni osaa lukea edes tunne-energioita, hienosyisemmistä energioista puhumattakaan? Ja kuitenkin juuri nuo hienosyisemmät tasot kannattelevat todellisuuttamme, olipa kyse abstraktioista (kuten ideoista ja ideologioista) tai metafysiikasta.

Ja vaikka kapasiteettia olisikin, kuinka moni haluaa tajuta edes sitä mikä olisi jopa nykyisen ”tajuamiskapasiteetin” puitteissa?  Ihminenhän kieltäytyy ymmärtämästä sellaista, minkä tiedostaminen on liian epämukavaa tai uhkaavaa; ihminen ei yksinkertaisesti suostu uskomaan eikä hyväksymään sellaista, mikä tuntuu liian pahalta tai pelottavalta tai olisi vaarassa järisyttää minäkuvaa tai maailmankuvaa niiden perusteita myöten (sillä sellainen implikoi hänelle tuhoutumista – ehdollistuma sekin, ehdollistuma, johon esimerkiksi kuolemanpelko perustuu). Ajatellaanpa jo pelkästään ihmisen omaa psyykeä: torjuntareaktioon ei tarvita kummoistakaan yllykettä.  Jos ei suostu syventämään itsetuntemustaan ja todellisuuskäsitystään edes tässä suhteessa, kuinka voisi kuvitella ymmärtävänsä muuta todellisuutta yhtään sen syvemmin? (Ihminen on hyvin kekseliäs ja ahkera projisoidessaan ja uskoessaaan muiden projisointeja.)

Näin ollen ihminen ei kykene – ei halua tai ei osaa – ”yhdistää oikein”. Siksi hän ei näe tai ymmärrä sitä mikä olisi nähtävissä tai ymmärrettävissä. ”Oikein yhdistelyn” sijasta hän yhdistää tavalla, johon hänet on ehdollistettu. Ja ellei ihmettä tapahdu, vaatii paljon aikaa ja vaivaa päästä ehdollistumistaan eroon.

[Grey’s Anatomy -jakson sitaatin merkitys syvenee entisestään:

“No matter how hard we work at it some wounds might never fully heal. You might have to adjust to a whole new way of living. Things may have changed too radically to ever go back to what they were. You might not even recognise yourself.”]

* * *

Entäpä se mystinen ja eksoottinen konsepti mielenhallinasta, se subliminaalia viestintää ja alitajunnan vaikutusta monimutkaisempi ja perustavanlaatuisempi tapa hallita? Siitä tehdään sci-fi –viihdettä.

Esimerkiksi Carolyn Hamlett puhuu mielenhallinnasta, jota suoritetaan kohteen ollessa ”ruumiinsa ulkopuolella”. Elisa E. puhuukin ”neljännestä ulottuvuudesta” [eli fysikaalista todellisuutta, ”kolmatta ulottuvuutta”, seuraavaksi hienojakoisemmasta todellisuudesta], joka ehdottomasti on otettava huomioon käsiteltäessä mielenhallintaa. Nuori nainen nimeltä Sarah Stanga kuvailee kerran todistaneensa tilannetta, jossa tv:n ääressä istuskelevan henkilön energiakehollinen ulottuvuus abduktoitiin ilman, että henkilö itse oli tapahtumasta edes tietoinen (vaikka abduktoitu energiakeho - siis ilmeisesti se ulottuvuus henkilössä, johon tämä ei ollut missään tiedostavassa yhteydessä tietoisuuden ”unitilan” takia - kuitenkin oli tietoinen sekä itsestään että fyysisestä kehostaan tv:n äärellä, ja ”käsittelyn” jälkeen sen annettiin palata traumatisoituneena takaisin fyysiseen kehoonsa). Simon Parkes kertoo varjohallituksen nappailevan ihmisiä juurikin näiden energiakehoissa, otollisimmillaan fyysisen kehon ollessa levolla. Surrealistisimmat tarinat kuulee Donald Marshallilta (jonka jutuissa Shane a.k.a. ”The Ruiner” kertoo olevan enemmän perää kuin mistä Marshall on saanut tunnustusta).

James Rink puolestaan kuvailee jopa koko todellisuutensa – siis aika-tila -ulottuvuuteen sidotun tietoisuutensa – tulleen toisinaan ”pysäytetyksi” siksi aikaa, kun varjohallituksen edustajat käyvät tekemässä hänelle sen mitä ovat tulleet tekemään. Niinpä Rink saattaa omien sanojensa mukaan huomata kesken kaiken, että esimerkiksi hänen kehoonsa on ilmestynyt äkisti ja ”tyhjästä” merkillisiä jälkiä (Rink ei nimittäin tiedosta, milloin ”aika on pysäytetty”; hänen kokemuksessaan aika on yhtä ja samaa jatkumoa – paitsi että erään kerran hän havahtui tietoisuuteensa kesken kaiken ja huomasi työasuunsa pukeutuneen henkilön vierellään. [Tästä tulee mieleen Aspenin tarina siitä, kuinka hänen kotiinsa erään kerran ilmestyi kuin tyhjästä kolme henkilöä, ja myöhemmin hän heräsi kivulloisessa tilassa.]) Rink kertoo olevansa MILAB (= military abductee), ja on julkaissut lukuisia MILABien haastatteluja, sillä haluaa, käsittääkseni, olla vertaistukihenkilö. Haastatteluista eräässä Rinkin otsaan ilmestyy yht’ äkkiä kesken haastattelun punainen paukama. (Rink haastatteli tuolloin Erin Rothschildia. Haastattelu on sittemmin poistettu.) Rink ja kumppanit kertovat tulevansa unitilassaan abduktoiduiksi eri kehoihin - omiin klooneihinsa - joita käytetään eri tarkoituksiin. [Muutama keho on ”super soldier”, ja ainakin yksi klooneista kuulemma homoseksiä varten. Rink myös kuvailee, ettei hän kykene arkielämässään ja ”normaalissa kehollisuudessaan” saamaan orgasmia, sillä - jos muistan hänen kertomuksensa oikein - se laukaisee hänessä voimakkaan kipu- ja paniikkitilan, mikä on Rinkin mukaan osa hänen ohjelmointiaan. [Rink ei spekuloi asialla, mutta jos ajatellaan seksuaalienergian hallintamenetelmiä ja tulkitaan Rinkin kertomusta niitä vasten, on johdonmukaista olettaa, että siinä tilanteessa, jossa Rink kuvailee olevansa, henkilöä estetään ”tuhlaamasta” ja ”kohdentamasta ei-toivotulla tavalla” seksuaalienergiaansa, sillä se halutaan hyödyntää toisin, kuten muiden kehollisuuksien kautta. (Esimerkkiin verratakseni ja siten asiaa valaistakseni: sadistiseen mentaliteettiin ja siten myös BDSM –suhteeseenhan kuuluu, että isäntä yksin päättää resurssien hyötykäytöstä.)] Rinkin kertomus puhaltaa keskeisiltä osiltaan yhteen hiileen Elisa E:n ja Donald Marshallin tarinoiden kanssa – ja Aspenkin kertoo olleensa unitilassa varsin militaristisessa koulutuksessa. 

Elisa E:n tarina on silti kaikkein ”hard corein” MK-tarina, jonka koskaan olen kuullut. Elisa kertookin olevansa ”high-level bloodline ritually abused trauma-based total mind kontrolled slave”, kaiken lisäksi hybridi ja yksi viidestä kloonistaan. (Jos olen ymmärtänyt oikein, häneen on kuitenkin "istutettu" osa hänen alkuperäisestä sielustaan, minkä vuoksi hän on ”aito” huolimatta kehonsa klooniluonteesta. 

[Adampantsin mukaanhan jokaisen ihmisen sielua fragmentoidaan, ja nämä ”sielun palaset” eksistoivat ympäri 3- ja 4D todellisuutta. Adampants kuvailee, että koska sielu on hologrammi, yhdessä ”sielun palasessa” on kaikki henkilöä koskeva tieto: palanen on itsessään ”tietokanta” koko sielusta. (Adampantsin mukaan ihmisen sielu fragmentoituu jokaisessa ikävässä kokemuksessa, traumaattisista tilanteista puhumattakaan. Nämä ”sielun sirpaleet” edustavat niitä tapahtumia, niitä osia henkilöstä itsestään, joita tämä ei halua tai voi hyväksyä, eikä siten integroida osaksi itseään. Esimerkiksi alkuperäisamerikkalaiset ovat jo kauan tunteneet menetelmän, jota kutsutaan ”sielunhakumatkaksi”: prosessin aikana henkilö käy ”keräämässä” itsestään ”unohtuneet” tai ”kadonneet” versiot ja osaset, tullakseen ehyemmäksi ja voimaantuakseen.

“See, there are things I haven’t told you yet.

They take...every time...See, what you don’t understand is this: Every time you have those moments, those salient negative events in your life, you kick that part out of your body. There’s a part of your soul that is of all time. That slice you move out of your body, and that’s a quantum of energy that could be available to you, that is no longer available to you because it can’t back in. There are fragments of you all around. Some being tortured by this energy, connected to you and your body now, so that you act out in response to that torture, and then they force that part of you to watch you act out on this plane against what that part of you knows you shouldn’t be doing. Ask any shaman this, they’ll tell you that. They know. Your soul is holographic, just like a hologram. You can cut it to pieces, and you see the whole image on every piece. Same thing, you take a part of your soul energy out, it will manifest as the whole of you. I’ve had parts of my soul tortured since I was 5 years old, a shaman told me. ‘Cause they [the Illuminati] knew what I was doing here [being "a lightworker"], they knew – they had to keep me from connecting to love, that was their strategy. They have been torturing me in the most worst ways of a different plane. And I forgive them. That’s ...that was then. I’m not looking at them as a warrior or else I contribute to the destruction. I’m looking at them as if I were a cosmic, universal physican, that has come in here to fix the problem.” [Luennosta Healing Begins Now.])]

Kuten jo edellä ennätin kuvailla, Adampants syventää selvitystä mielenhallinnasta kaikkein metafyysisimmäksi: ihmisen sielu on rakenteeltaan hologrammi, jolloin sen jokainen ”palanen” sisältää tiedon kokonaisuudesta, ja traumatisoivassa tilanteessa – jollaisia jokainen ihminen kohtaa elämässään runsaasti – kurjuuden kokenut ”sielunpalanen” irtaantuu kokonaisuudesta. Adampants kuvailee, että taho, jota kutsumme Illuminatiksi, nappailee näitä ”sielunpalasia” ja – nätisti sanottuna – manipuloi niitä saadakseen hallintaansa sen kokonaisuuden (henkilön), jonka osa se on. Eräänlaista trauma-based-mind-kontrollia  ”etätyönä” siis. [Tämä ei kuitenkaan ole suoraan verrattavissa monipersoonallisuushäiriöön [MPD/DID], sillä "sielunsirpaleissa" on kyse energiakehosta, ei mielestä. Yhteys sielun- ja mielensirpaleiden välillä on tietysti olemassa: jos olen ymmärtänyt oikein, voisi sanoa, että sielun tasolla "voimaannutetaan" se, mitä mielen tasolla tapahtuu. Esimerkiksi MPD henkilön ”persoonallisuudet” on yhdistetty erilaisiin ”sielunvoimiin” (tai ”sielunpalasiin” tai psyykkisiin resursseihin [joku alter saattaa kantaa itsessään vain yhtä tunnetilaa tai tietynlaisia muistoja, yhtä traumaa tai kaikkea koettua tuskaa]), joita mahdollisesti on tuettu myös muilla "voimilla": entiteeteillä kuten ”demoneilla”. (Elisa E. kirjoittaa tästä melko seikkaperäisesti kuvatessaan omaa MPD –tilaansa ja ”4D:n” isäntiään, etenkin entiteettejä, jotka ihmiskunta tuntee mytologioissaan nimillä Cain ja Lilith. Elisan ote on huomattavasti ”energiasensitiivimpi” ja okkulttiseen puoleen syvemmin perehtyvä kuin MK-tarinoissa yleensä. Elisa mm. kertoo omakohtaisen esimerkkitapauksen siitä, kuinka hänen tatuointinsa toimi interdimensionaaliselle entiteetille ”portaalina” - tämä perustunee symbolien yleiseen kykyyn manipuloida energiaa ja siten vaikuttaa ”värähtelytaajuuksiin” -, tai kuinka – kuten Marciniakin kirjallisuus väittää – genitaalit todellakin toimivat myös portaaleina interdimensionaalisille olennoille.)]

Robert Duncan - jonka kirjaa Project: Soul Catcher Elisa E. vahvasti suosittelee - puolestaan tuo mekaanisemman ja materialistisemman perspektiivin mielenhallinan tematiikkaan ja jättää Edward Snowdenin puheet kärpäsen surinaksi. Synteettinen telepatia on vain yksi monista aiheista, joita Duncan maallikolle yrittää selvittää. (Koko hänen tittelinsä kuuluu seuraavasti: ”Dr Robert P. Duncan A.B., S.M.;M.P.A.,Ph.D.: Government warfare and surveillance system architect [who worked with] the Department of Defence, Central Intelligence Agency, DARPA, US Department of Justice, NASA, Navy, and NATO architecting key components and systems for surveillance, and warfare.” Drrobertduncan.com -sivu kertoo Duncanin nykyisistä toimista tarkemmin.“My [Duncan’s] current research involves finding a cure for the mind control directed energy weapons fiasco,” sivulla kirjoitetaan. Teksteissä on myös hänen sähköpostivastineitaan, joista eräässä hän kirjoittaa: “I don’t get involved in individual cases at all. The problem has always been a sound strategy to stop the abuse. Antoher problem is that these people operate above any laws and there are few skilled enough to decipher the signal intelligece impinding upon the victim. Evidence is difficult to come-by and certainly not understood by the common man that you find in court setting. Courts do not have power to stop this. Public understanding and opinion could sway things but this is a long journey of education.”)

* * *

Mielenhallinta on vaativa ja uskalias pohdiskelun aihe: Mitä kaikkea se tarkoittaa ja voikaan tarkoittaa!

Kaikkea edeltävää vasten pelkkä arkitodellisuuden hallinta (ja valvetilassa "itsensä tunteminen") alkaa tuntua – ei sentään täysin yhdentekevältä, mutta niin kovin vähäiseltä. Melkein höpölöpöltä. 

P: Corridors (version1,5)

Oletteko koskaan työpaikallanne miettineet, mitä sen introvertin, omissa oloissaan puurtavan, hiljaisen ja vetäytyvän henkilön päässä liikkuu?

Minäpä kerron. =)

Selailin tässä päivänä muutamana vuosien takaisia päiväkirjojani (digitaalisia), ja löysin merkinnät kaukaisen kesätyöni päiviltä. (Ah, päiväkirjat!) Tässä kirjoituksessa tehdään siis paluu ajassa taaksepäin - sanotaan vaikka että kesätyökauden avajaisten kunniaksi. 

[Näyttää siltä, että nykyään intoudun suorittamaan kunkin sesongin mukaisia inventaarioita menneisyyteen (eräänlaista materiaaliahan eletty ja koettu on, nykyisyyden rakennusainetta): viimeksi oli kyse hiihtolomatunnelmoinnista, nyt on vuorossa kesälomatunnelmointi. (Kylläpä koulumaailman rytmi on ollut vahva jäsentäjä elämän perusrytmille ja katsauksille sen eri puoliin ja vaiheisiin! Mutta sitähän se ihmisen "sosiaalistaminen" on, osa piilo-opetussuunnitelmaa kunnon kansalaisten tuotannolle.) 

Ei tämä silti mitään uutta ole: muutaman vuoden välein koen retrospektiivistä pakkoa penkoa sisintäni kerros kerrokselta, sillä se tulvii lupaa kysymättä mieleeni, aistivoimaisena ja elävänä. (Muisti on ihana asia. Muisti korreloi henkisen liikkumatilan kanssa, ja kyky hyväksyä muistinsa on vapauden ehto ja mitta – mikäli kaipasitte päivän aforismia.)]

Avaan päiväkirjani sivut tähän sellaisina kuin ne ovat - lukuunottamatta kevyttä editointia, kuten lyhentämistä tai muutaman virkkeen selkiyttämistä (sekä tunnistettavuuden häivyttämistä).

Kas tästä alkaa…

* * *

Kesän ihana lemu uhoaa ikkunasta sisään. Ajattelin ensin, pitkään, että se on jokin ohimenevä aromi, ruohonleikkuun jälkeinen tai muu sellainen. Mutta kyllä se on kestävämpää. Kesän aromi. Lämmin ilma, johon sekoittuvat ruohon tuoksu ja kaupungin hajut [...] Asfaltti ja kumi, pölyiset pinnat ja kaupunki-ilma. Tämä lemu valloittaa huoneilman; se on voimakkaampi kuin työtilan ummehtunut ilma (se, josta pelkää saavansa kurkkunsa kipeäksi). Kesäilma on vapauden ja keveyden ilmaa. On, vaikka olisi pölystä ja kuumuudesta raskasta. Vapaus tulvii huoneeseeni.

Kuuntelin Helenen* kasettikirjan viimeiset äänet tänään. [*Rakel Liehu 2005, Helene] Ihokarvat nousivat sen lopussa pystyyn. Ei niinkään, että se verkkainen Helenen kuoleman kuvaus olisi vedonnut - ne haikeat tunteet laantuivat pian pitkään kerronnan venyttämiseen: talven ja etenkin lumen kuvauksen sävyttämä loppu, kun [eletty] elämä kulkee silmien editse luonto- ja tuokiokuvina. Kaunista toki. Mutta se mikä vetosi, oli kirjailijan kuvaus siitä, kuinka hän päätyi tarinan kertomaan. Runollista mystiikkaa.

Väsyttää. Ennemmin silti fyysisesti kuin henkisesti. Siivosin koko viikonlopun. (Siinä yksi asia, miksi on ihanaa palata kotiin ja olla kotona ja ottaa vieraita vastaan.) Menin vasta lähempänä kahta nukkumaan. Nyt sitä nuokkuu kuin hiljaisessa, kevyessä transsissa, jokin mielen osa unessa ja nukuksissa. On hyvä olla, mutta ei skarppi. Se ei tosin vaivaa nyt, kun tietää, että voi olla oma itsensä. Että on [= saa olla] oma itsensä vaikka olisi väsymyksestä horroksessa ja katse tuijottava. Ei se mitään.

Aamukahvipöydässä [taukotilassa] on ihanaa lukea lehteä. Katse saa levätä teksteissä ilman, että täytyisi miettiä minne katseensa asettelisi niin, ettei siitä toisaalta tule ketään tuijottava eikä toisaalta omiin oloihinsa vaipunutta. Ainakaan liikaa. Väsyneenä mieli nimittäin vaipuu meditatiiviseen tilaan eikä [silloin] jaksa seurata yhdentekevää jutustelua. (Eikä silti halua vaikuttaa nyreältä tai umpimieliseltä.) Tänään ajattelin, jonkun selittäessä jotakin, lähinnä sitä, että kainaloa kutittaa, mutta sitä ei nyt kehtaa rapsuttaa.

- - - 

Tänään huomasin, että [Missus Nro.1]:n jutut alkavat väsyttää. Hänen puheeseensa on ilmaantunut yhä enemmän sosiaalista statusta osoittavia esineitä ja asioita: se bemari, se golfturnaus. Aivan äskettäin hän kävi näyttämässä sisustuslehteä, ja kertoi bonganneensa saman arkkitehdin piirrokset, joka aikoinaan heidänkin kesäkotinsa suunnitteli. Ilme, kasvot ja suu alkavat joskus tutista innostuneesta ylpeydestä. Silloin hänen poskensa punehtuvat ja ääni värisee kevyesti. 'Näin rikkaita me olemme, näin hienoihin piireihin minä kuulun.'

Ei se minua ärsytä. Kiinnostuneena olen havainnut nyt omakohtaisesti tämän ilmiön. 'Tästä on puhuttu, tätä ne siis tarkoittavat kun puhuvat siitä, kuinka joku kehuu elämällään ja haluaa osoittaa paremmuuttaan. Mökkikin muuttuu huvilaksi.' Noh, ei [Missus Nro 1.] sentään liioittele. Kai. Ja hyväntahtoisestihan minä kuuntelen. Mutta alkavat jatkuvat pitkät keskeytykset rasittaa, kun pitäisi olla aktiivinen kuuntelija ja saada omat työt tehtyä.

Ehkä minun funktioni hänelle on vahvistaa hänen "hienon rouvan" rooliaan [olemalla "peili", joka vahvistaa hänen kuvajaisensa]. Minulle on nyt nimittäin käynyt harvinaisen selväksi, että hän kokee edustusrouvan tehtävät omikseen ja kiertelee hienoissa ravintoloissa ja kultturelleissa tilaisuuksissa ihan vain roolinsa vuoksi. Hänen elämäänsä kuuluvat tapahtumat, joita varten teetetään ompelijalla puku. Hän käy kosmetologilla ja kasvohoidossa - tai kampaajalla leikkauttamassa samanlaisen kampauksen kuin Dianalla (hän on tulostanut kuvan netistä). Miehensä ammatin ja statuksen hän on maininnut kahdesti (ehkä siksi, etten erehtyisi). Hän asuu "metsän keskellä" talossa, jonka piha on vuorattu liuskekivin, siemailee usein viiniä, ihan vain välipalaksi ja ruokajuomana. Hänen talonsa on kaksikerroksinen. Kaiken tämän hän mainitsee kuin ohimennen. Ja tietysti hän mainitsee myös koulutuksensa, joka ei ole hassumpi.

([Missus Nro 1.] tuuraa [Missus Nro 2.]:ta; jälkimmäinen on vakkari. Häneltä olin ennakolta saanut sellaisen kuvan, että [Missus Nro 1.] on hiukan yksinkertainen. Ja sellaiseksi [Missus Nro 1.] on varmasti itsensä tuntenutkin.

Jännittävää - tai lähinnä kiinnostavaa - huomata ja seurata, kuinka molemmat heistä projisoivat itseään minuun ja työstävät kokemaansa epäkohtaa kauttani. Toisin sanoen he päätyvät näkemään minun puutteinani ja epäkohtinani seikkoja, jotka kokevat salaa (tai jopa tietämättään) omiksi puutteikseen. (Silloinhan ei enää tarvitse tuntea asiaa (vain) omana puutteenaan. Olo helpottuu.) [Missus Nro 2] näki minussa "lapsellisuuden", jota - kuten myöhemmin kävi ilmi - hän itse tuntee itsessään. [Missus Nro 1]:n puolestaan pelkään projisoivan minuun alemmuuden tunteitaan: tunnettaan siitä että hän on hidas ja yksinkertainen. Johonkin niitäkin tunteita on projisoitava, jos haluaa siirtää ne liian ahdistavina pois itsestään.

Lisäksi huomaan, että toisen osapuolen hyvät puolet provosoivat heissä epävarmuutta (sillä elämähän on kilpailua toisten kanssa: jatkuvaa menestymisen pakkoa ja epäonnistumisen pelkoa, ja hyväksytyksitulemisen ehdollistumista tähän performanssiin). Eräänä päivänä [Missus Nro 2.] nimittäin tilitti minulle siitäkin, ettei tunne itseään kovin hienoksi rouvaksi (mitä [Missus Nro 1.] epäilemättä on), samalla kun kritisoi korkeasti koulutetun osaamista (jossa [Missus Nro 1.] myös vie voiton kotiin), sillä [Missus Nro 2.] itse on vähäisesti koulutettu, jolloin hänen on taistellen osoitettava oma kyvykkyytensä ja tarpeellisuutensa koulutettuja ”vastaan”. 

Ei siis ihme, jos [Missus Nro 1.] on hänen [Missus Nro 2.] puheissaan ”hiukan yksinkertainen”.)

Hänen [Missus Nro 1.] sosiaalisuudessaan lienee kyse opituista "seurapiiritavoista". Hän jutustelee, koska on tottunut sellaiseen (ja koska haluaa kuuntelijan). Kyse ei siis ole henkilökohtaisuudesta ja ystävyydestä sinällään. Hänhän hymyilee ja juttelee välittömän oloisesti myös heille, joita kommentoi negatiiviseen sävyyn selän takana.  (Välillä myös tuntuu siltä, kuin hän minua kuunnellessaan tuntisi lievää ärsyyntymistä, tyyliin: ’mitä hän taas yrittää selittää’. Voin melkein kuulla, kuinka hän kotona selittää miehelleen, että ’sen kommentit ovat joskus siis niin omituisia. Saa oikein miettiä, että mitenhän nuokin jutut liittyvät asiayhteyteen’. Noh, toki tässä oletuksessa on varmasti projisointia mukana: joskus todella tuntuu, että vastaukseni ovat  idioottimaisia joko yksinkertaisuudessaan tai aasinsiltamaisuudessaan, ja liittyvät asiayhteyteen todella kömpelösti tai hyvin pinnalllisesti. Mutta niin neuroottinen en ole (enkä epävarma tai pelokas), että kyse olisi pelkästään siitä.) Mutta yhtä kaikki: oleellista vuorovaikutuksessa on myös se, miltä kuulijasta, toisesta osapuolesta, tuntuu ja mikä on lopputulos. Ystävällisyys ja toiselle puhuminen on aina hänen, sen toisen osapuolen, huomioonottamistaan.

 

Toisaalta [Missus Nro 1.] kertoo minulle muina miehinä myös hyvin intiimejä asioita. Kuinka hän nukkuu niukassa yöpaidassa (demonstroiden samalla asentoa, jossa on nukkunut, ja imitoi sen jälkeen miehensä ilmettä tämän hänet siinä nähtyään). Tai että hänen tyttärensä kuukautiset alkoivat. Tai kuinka koko perhettä eräänä päivänä pieretti. Tai kuinka hän eräänä aamuna oli juuri riidellyt miehensä kanssa.

 

Että jos alkaa mietiskellä, huomaa tietävänsä hänestä kaikkea sellaista, mitä ihmiset eivät yleensä näin tuntemattomina toisistaan tiedä.

- - -

Vietän tätä päivää Sara Paavolaisen äänen seurassa. Hän lukee hauskasti. Ja Aurinkomyrskyn* teksti on hauskaa. [*Åsa Larsson 2003 (suom.2005), Aurinkomyrsky] Myös sarjakuvasivu nauratti. Ja yleisön osastossakin oli hauska kirjoitus eläimistä: kleptomaaniorava ja kameli jota alkoi keittää, sekä mässäilevä...jääkarhuko se oli? Ja oli kaunis kuva maalauksesta. Niitty, taivas, kukkia… Mikä tunnelma. Se tekisi mieleni käydä ottamassa sieltä talteen!

Juuri nyt kukaan ei käyskentele toimistojen ja käytävän ovien välillä levottomasti, juokse wc:ssä tai selitä minulle mitään. Väki ei vaihdu. Ilma on pysähtynyt, huoneet hiljentyneet ja ääniaallot laimentuneet.

Nyt voin tehdä rennosti, pälyilemättä ja salailematta sitä mitä olen koko päivän tehnyt. Tehdä ei-mitään. Tunnustan: tänään en ole tehnyt mitään työpoliittisesti hyödyllistä. Tai juuri mitään. Tai ainakaan mitään suoraan hyödyttävää ja konkreettisen toimenkuvani mukaista. (Mitä nyt näön vuoksi kirjannut muutamaa rekisteriä.) Toki tälläkin olemisellani ja tekemiselläni on ollut epäsuoraa hyötyä: olen parantanut omaa työssäjaksamistani ja -viihtyvyyttäni, sekä kuunnellut toisia ja hymyillyt heille. Kyllä sekin parantaa henkistä ilmaa. Yleistä viihtyvyyttä.

Nyt voin siis vuoroin kirjoitella tätä, vuoroin lepuuttaa käsiäni puuskassa ikkunasta ulos katsellen. Se on ihanaa. Lepuuttaa käsiään puuskassa. Katsella ulos. Yksi mielitekemisistäni täällä. Toinen on pestä työpäivälle ominainen, käsiin tarttunut tunkkaisuuden haju pois. - Tosin saippualla, joka uudelleen tunkkaantuvien käsien tuoksuun sekoittuessaan muodostaa vielä kammottavamman aromin. Sellaisen jonka muistaa. Sen muistaa kuin näihin käytäviin - etenkin porraskäytävään - leijumaan jääneen liikkumattoman, pölyisen, hapettoman ilman hajun. Happaman jotenkin. Sellaisen, jonka seassa liikkuessaan alkaa tuntea potevansa hengitystieinfektiota ja väsymystä.

Tämä [kirjoittelu] on pienenä annoksena jopa ihanampaa kuin kotiin lähteminen. Toki kotiinlähtö kiilautuisi kirkkaasti kärkeen, jos kyse olisi pitkästä ajasta tässä. Mutta juuri nyt on ihanaa olla. Olla ja kirjoittaa.

Luin tänän kaikki X:n blogin merkinnät. En voi sanoa, että olisin jäänyt tekstin takia koukkuun. (Pitkät ja poliittiset tekstit olivat hänen kirjoittaminaan lähinnä turhauttavia, väsyttäviä.) Mutta sen takia jäin, että kirjoittajassa on jotakin salaa ärsyttävää. Ei sillä tavalla ärsyttävää, että olisin kateellinen, vaan tavalla, joka saa minut hämmästelemään häntä. Hän on kirjallisesti lahjakas. Se on ilmeistä. Ja sen hän tietää itsekin. Mutta hän tekee siitä sellaisen numeron, että asiasta tulee absurdi. Sellainen jäi kiinnostamaan. Hän kirjoittaa kuin ihailisi itseään ja elämäänsä. 

Minusta se kaikki kuulostaa tältä: ’Katsokaa, kuinka boheemi ja yhteiskunnallisesti valveutunut, älykäs ja lahjakas taiteilijan alku minä olen! Ihan varmasti todellisen taiteilijan alku! Ihan varmasti! Sen osoittamiseksi ajaudun muutamissa egotrippaavissa kliimakseissani tyylirikollisiin kuvauksiin, joissa alleviivaan kirjallista taitavuuttani ja tyylitajuani sekä boheemia elämääni, jota olen kuvaavinani kuin se todella olisi minua, minun lihaani ja vertani. Niinä hetkinä, kun juovun tästä pyrkimyksestäni liikaa, minut paljastaa se, että kuvista tulee äkkiä ulkokohtaisia, ja silloin ainoa tavoitteeni on halu hurmata, halu lumota. Itselläni. Elämälläni. Persoonallani. Ympäristölläni. Taidoillani. Silloin se mitä minä näen, miten minä ajattelen ja miten minä tätä kaikkea olemistani ja elämistäni kuvaan on fantastista. (Tosiasiassa - siinä, jota itse en vielä tiedosta - olen itse lumoutunut tavastani nähdä itseni - siten kuin oletan ja toivon muiden minut näkevän. Olen narsisti. Taiteilijan täytyy olla. Ihailen elämääni, ihailen siis itseäni, tapaani tehdä, nähdä ja ajatella.) Tiedän, että pidätte tästä. Haluan, että haluatte lisää. Tiedän, että kehutte tätä, tulette kehumaan tätä. Minusta vielä tulee jotakin, joku. Joku suuri.

Kerron elämästäni ja itsestäni vain sen, mikä sopii ihannekuvaan ja taiteilijuuteen. Niinpä kuulette, kuinka käyn kahviloissa, juon punaviiniä ja tulostan käsikirjoituksia. Maalaan romanttisia mielikuvia korttelistani jossa ulkomailla asun, ja siirryn näistä nurkista älyköiden suosimiin elokuviin ja, kuin muina miehinä, kerron seuraavaksi matkustavani Wieniin. Kerron, missä on parhaimmat kirjadivarit tai kahvilat, aivan kuin Wien olisi kotini. 

En kuitenkaan ole vaaleanpunaisia ajatteleva taivaanrannanmaalari. Olen poliittisesti kantaaottava kuten radikaalit nuoret sukupolvia ennen tai Ranskan romanttiset rikolliset aikoinaan. Ymmärrän maailman tapahtumia ja olen neuvokas. Niinpä kuulette, kuinka osaan asentaa teknisen laitteen (kerron tapauksesta näennäisen huolettomasti mutta seikkaperäisesti), tehdä varauksia ulkomailla ja viipyä siellä aivan yksin. Kun käyn ulkomailla, osaan nauttia sellaisesta, mistä massat ja turistit eivät. Kuulette, kuinka syvää on ihmistuntemukseni. Kuulette, kuinka boheemi estetiikka ja älyllisyys ovat elimellinen osa minua - sillä minun ei tarvitse kuin istua kesämökin takapihalla, jotta voisin heittää muutaman vakavan ja syvällisen teeman joita ajan hengessä ja päivän otsikoissa pysyen pohdiskelen. Ja kuin siinä sivussa osoitan, kuinka mainio yleissivistys minulla on: niittykirvinenhän se siinä auringonpaisteessa piipittelee, kun minä istun tässä ja ymmärrän ihmissuhteita ja olen sosiaalinen jumalatar. Noh, ahdistuakin katu-uskottavan boheemin pitää, mutta kaiken aikaa osoitan, ettei kyse ole missään tapauksessa minkäänlaisesta syrjäytymisestä saatikka sairastumisesta. Tämä on neroutta ja yli-ihmisyyttä, ei hulluutta. Ja varhaisemmasta nuoruudestani kuulette vain sen, kuinka olen soittanut pianoa ja harrastanut balettia.'

Hän haluaa niin vinhasti olla jotakin. Jotakin erityistä. Jotakin ainutlaatuista. Hän on lahjakas, hän on hyvä. Mutta hän ei ole mykistävä saati ainutlaatuinen. (Kukaan valmista kuvaa tai ideaalia tavoitteleva ei voi sitä tavoittelussaan olla.) Mutta hän on inhimillinen; tämä kaikki on inhimillistä. Samoin kuin se, että hän suorittaa tavoitteluaan epärehellisesti: hän ei ole se ihminen joka hän inhimillisyydessään on, vaan olevinaan sitä mitä haluaisi olla. Tämä ei ole minä ja minua, vaan tavoitteeni, kuva jota seuraan ja jota haluan rakentaa elämäkseni.

Hän on myös parikymppinen nainen joka seurustelee keski-ikäisen miehen kanssa. Ehkä suhde sopii X:n tavoitteelliseen minäkuvaan: ’[X] the taiteilija.’ Ehkä hän toisinaan maistelee ajatusta, hartaudella, ja ajattelee aikaa eteenpäin, ikään kuin jo nyt katselisi muistojaan, objektivoisi itsensä ja elämänsä niiden ihailussa: ’Tässä tämä nuori taiteilijan alku, jolla oli suhde itseään reilusti vanhempaan mieheen. Yhdessä he kirmasivat viinejä juoden Budapestissä ja Wienissä, elivät öisin ja työskentelivät päivisin. Näin elämää kuuluu boheemien keskuudessa elää.’
 

- - -

Minulla on enää viisi päivää, neljä aamua. Sen kyllä jaksaa. Mitään ihmeellistä ei voi enää ennättää kehkeytyä. Etenkään kun on syrjäänvetäytyvä, kieli keskellä suuta.

Haluaisin ottaa tänne mukaan kameran ja ikuistaa työhuoneen näkymän. Huone aamun valossa, kun puun oksissa on vielä varjo. Huone päivän paisteessa, kun aikaisen iltapäivän valo lepää ikkunalaudalla. Ja sadepäivän näkymäkin olisi ollut ihanaa tallettaa. No, muistoissahan se toki on. Ja muistikuvat ovat aistivoimaisia. (Emootioillehan mieli- ja muistikuva paljolti perustuu; vaikutelmiin menneistä tunnelmista, jotka niitä muisteltaessa edelleen muuttuvat, vaihtelevat, muokkautuvat niihin kohdistettujen uudelleentulkintojen myötä. Ja tulkitsemme jatkuvasti uudelleen ja toisin, koska olemme joka päivä jotakin vähän muuta kuin edeltävinä päivinä. Et voi astua jalallasi kahdesti samaan virtaan, kuten jo antiikissa kuulemma sanottiin. Niinpä mielikuvat ovat kuin tuo vesi: aina muutoksessa, aina hiukan erilaiset. Ovathan ne oman itsemme, oman mielemme ja tunne-elämämme reflektioita, ja me, ihmisinä, persoonina - kuviteltuina kokonaisuuksina - muutumme.)

 

Ah. Ihanaa. Kanslisti lähti kampaajalle ja suurin osa työntekijöistä on jo lähtenyt.

- - -

Jos olisin kirjoittanut kaikista henkilöistä täällä joka ikinen päivä, kokonaiskuva itse kustakin olisi mielenkiintoinen. - Ja luonnekuvaus jossain määrin, varmasti, päivittäin vaihteleva (sillä suhtautuminen henkilöön voi vaihdella tunnelman tai tilanteen mukaan, joskus äkkiarvamaatta; vuorovaikutustilanne on elävä, orgaaninen hetki.)

Mutta vähinkin eväin on mukavaa ja mielenkiintoista tehdä pieniä luonneanalyysejä - tietenkin vain vaikutelmiini ja käsityksiini perustuvia. Vähän kuin muistoksi itselleen.

Muistan kasvot paremmin kuin nimen. Mutta nimien kautta on nyt jäsenneltävä:

[Miss Nro 1.]:
Mukavuudenhaluinen ja laiska mutta leppoisa ja mukava. Sielultaan duunari, ja kenties siitä elämäntavan tehneenä jokseenkin saamaton. Jos häntä ymmärretään - mitä hän kaipaa (kuten me kaikki) - hän ymmärtää takaisin. Hän vastaa herkästi kommunikointiin, mutta tulkitsee helposti hiljaisen, niukan kommunikoinnin toisen taholta negatiivisesti sävyttyneeksi. (Ehkä.) Silloin hän ei yritä rakentaa siltaa eikä olla erityisen mukava. (Ei tosin ilkeäkään.)

Jossain vaiheessa minua häiritsi ajatella, mitä hän minusta ajattelee. (Ihminenhän haluaisi tuntea toisen, kuulla hänen elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan [eikä hän tiennyt minusta tai mielenliikahduksistani juuri mitään]. Silloin [siis paremmin tunnettuna] se toinen ei enää ole tuntematon, se, johon voi projisoida kaikkea vastenmielistä [sikäli että tuntemattomuus koetaan lähtökohtaisesti jokseenkin kielteisenä; myönteisesti koettu tuntemattomuus voi sen sijaan kiihottaa mielikuvitusta ja provosoida haaveita]; tuntematon on liian helppo projisointien kohde. Pahimmat projisoinnit yleensä lakkaavat jos yhteys luodaan, ja silloin henkilö kokee negatiiviset ennakko-oletuksensa helposti vain omana luulemisenaan, sellaisina oletuksina, jotka eivät sitten pitäneetkään paikkaansa.)
Silloin oli vaikeaa tuntea oloaan luontevaksi ja tasavertaiseksi hänen seurassaan. (Tasavertaisuudella tarkoitan tässä ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemista [l. tasavertaisuutta ihmisenä]: olla yhtenä muiden seassa. En siis viittaa statusasioihin. - Ellen sitten epäsuorasti siten, että statukset kuuluvat väistämättä kaikkeen ihmisten väliseen...mutta eri asia sellainen on joka tapauksessa.)

[Miss Nro 2.]:
Käytännönläheinen, toimelias. Ei ymmärrä abstraktia henkisyyttä eikä sen priorisoimisen sävyttämää maailmaa. Toista ihmistä arvioidaan sen kautta, kuinka hänen sosiaalisesti asetetut ”normaaliuskriteerinsä” täyttyvät. Aikuinen on terve, jos hänellä on ammatti ja mielellään ainakin työ, vapaa-ajan harrastuksia, ihmissuhteita, kiinteät perhesiteet ja toimiva arkielämä.

[Missus Nro 3.]:
Hänen kanssaan lienee helpoin tulla toimeen silloin, kun suhtautuu häneen ja hänen persoonaansa, sen omaehtoisuuteen, kunnioittavasti. Pedanttinen, pragmaattinen. Ihanteet duunareiden ajattelutavasta: edustaa tai ainakin ihailee räväkkää, rohkeaa, toimeliasta ja riuskaa naista, jonka puheita uskotaan ja kunnioitetaan. Hänessä on paljon lähimmäisenrakkautta, mutta usein se ilmenee (holhoavan) auktoriteetin harjoittamisena, sekä tarpeena päivitellä maailman kurjuutta ja kielteisyyttä. (Hän esimerkiksi keskittyy vain negatiivisiin uutisiin. Mikä toki on yleistä.) Reilu [oman johdonmukaisuutensa pohjalta]: haluaa suhtautua kannustavasti kun kokee, että toisen nöyryys ja ahkeruus sen ansaitsevat.

[Miss Nro 3.]:
Puhuu hitaasti ja tätimäisesti leveän hammasrivistönsä takaa. Korostaa puheillaan elämänsä ja persoonansa asiallista normaaliutta ja tervehenkisyyttä ja -järkisyyttä. Tutustuimme ensin muodollisesti, mutta kun juttu ei lähtenyt luistamaan, vaikenimme toisillemme. Hän ei katsonut enää minuun vain hymyilläkseen. Silloin aloin kokea hänen persoonansa ja käytöksensä jokseenkin vastenmielisinä, melkein ärsyttävinä (silleen ”ei aktiivisella” vaan passiivisella tavalla: [ärtymyksen aiheita] välteltävällä, [hänen suhtautumistaan] ignoroivalla tavalla). Mutta [Missus Nro 1:n] välityksellä juttumme ovat lähteneet paremmin luistamaan. Tunnen [nyt] aitoa myötämielisyyttä, ja se on vastavuoroista, vähintään hetkittäin: [Miss Nro 3.] on ihan mukava; hänet on helppoa kuvitella mukavaksi työtoveriksi. (Siis niissä olosuhteissa, joissa olisimme sitä pitkäkestoisesti.)

[Miss Nro 4.]:
Mukava, ei ajattele edes salaisesti pahaa kenestäkään. Mutta jokin hänen asenteessaan tuntui muuttuvan, kun hänelle selvisi, etten olekaan alan opiskelija. Aivan kuin hän olisi hämmentynyt, melkein häkeltynyt siitä, että oli lukenut minut yhdeksi ’meistä’, itsensä kanssa samaan joukkoon kuuluvaksi.

[Missus Nro 2.], sijainnin ja toimenkuvan takia lähin työtoveri:

Alussa epävarma, ja peittää sen jäykähköön, jopa tylyhköön asiallisuuteen. Silti erittäin vastaanottavainen lämpimyydelle eikä väheksy hyväsydämisyyttä. Antaa tilaa ja arvoa kun huomaa, että hänellekin annetaan. Hänen kanssaan vaihdoin lähimmät ja lämpimimmät kanssakäymisen rituaalit ja henkilökohtaiset, harkitut puheet. Jopa loppuhalauksen. Hän sanoi minua fiksuksi ja nuoreksi, minä häntä tyylikkääksi rouvaksi.

[Miss Nro 5.]:

Varmasti älykäs, sillä peittelee tosimpia käsityksiään ja vaikutelmiaan, ja manipuloi sosiaalisesti hyvinkin paljon. Vaikuttaa mukavalta mutta on todellisuudessa hyvinkin epäluotettava. Haluaa muilta reiluutta ja lämpimyyttä, mutta vain tunteakseen olonsa mukavammaksi, ei rakentaakseen luottamussuhteita. Ehkä häntä on nolattu ja petetty liian monta kertaa? Ehkä se on tehnyt hänestä ennemmin salaisesti ilkeän, jopa julman ja kovan, kuin surullisen tai alistuneen. Kätkee silti ilkeytensä ja osallistuu sosiaaliseen peliin asemansa turvatakseen. Jättäytyy helpohkosti ylimieliseen ulkopuolisuuteen, jossa ei kuitenkaan tunne pienevänsä vaan päinvastoin ruokkii itseriittoisuuttaan, sellaista mielentilaa tai–laatua, jossa voi tuomita ja arvostella toisia. Implikoi vahvaa omaehtoisuutta ja itsenäisyyttä [sikäli että nämä voivat perustua jollekin vaurioituneelle tai hieman nyrjähtäneelle]. Ulkopuolisuudessaan ajattelee katkerana mutta itseriittoisena omia ajatuksiaan.

[Missus Nro 4.]:

Jonkinlaisen ATK-tukihenkilön maineessa tai asemassa. Mukava ja lämmin, ja erään ohikiitävän hetken ajan herätti turvallisimman tunteen koko aikana koko paikassa, mutta en oikein päässyt vauhtiin hänen kanssaan. (Kuulostaa typerältä puhua ”turvan tunteesta”, aivan kuin olisin joku turvaa tarvitseva lapsi.) Jutteli mukavan avoimesti omista lapsistaan, heidän matemaattisuudestaan ja älykkyydestään (ilmeisesti asioita, joilla oli itselleen minua ja ”mysteeriäni” selittänyt halutessaan tavoitella ”samaa aallonpituutta” kanssani ja löytää jonkinlaista samaistumispintaa puheeseensa. Päättelen tämän rinnastuksista. Luulen, että sain jokseenkin ”matemaattisen ja teknisen” ihmisen leiman (minä! käsittämätöntä…), esim. järjestelmällisyyteni ja ahkeruuteni takia [puhumattakaan että introverttiyteni takia], ja koska osasin avata resurssien hallinnan, ohjauspaneelin ja nähdä tulostusjonossa odottavat dokumentit…Sellainen tuntui olevan heistä kovin taitavaa. Toisaalta se ei ole ihme, sillä he edustavat sukupolvea, jota ei kasvatettu tietokoneiden aikana.)

[Miss Nro 6.]:

Vanha mukava mummo, joka ei lopulta kuitenkaan enää nähnyt minua [hiljalleen rakentuvien] tulkintojensa takaa (ainoastaan sen roolin, jonka oli minun roolikseni käsittänyt [ei siis nähnyt minua sen roolin takaa, johon minut mielikuvissaan asetti, vaan pelkisti minut rooliksi]). Kadotti reaktiokykynsä suhteessa minuun. Tällainen ilmeisesti implikoi sitä, ettei tiedä, kuinka suhtautua toiseen osapuoleen (minuun) [ja sikäli että suhtautuu jotenkin, tekee sen mielikuvissaan antamansa roolin perusteella]. Silloin [kun reaktiokyky katoaa] on parasta jättäytyä sivuun, jättää toinen (minut) yhdeksi ”niistä” [joihin ei sen kummemmin tarvitse tutustua, vaan tulkita heidät sellaisina kuin omalle katsomukselle luontevinta on: 'liian hiljainen, mikä implikoi epäsosiaalisuutta, ja epäsosiaalisuus on ongelma'. Toisin sanoen, kun en itse antanut riittävästi materiaalia siitä, kuka ja mitä minä olen, hän rakensi omin neuvoin minusta mielikuvansa [mikä aina on suhteessa henkilön, siis sen kuvia rakentelevan, omaan ihmistuntemukseen - ja useampien ihmisten kohdalla siinä harvoin on hurraamista]. Näinhän se menee.]

[Miss Nro 7.]:
Söpö ja mukava, herttainen. Etäältä mutta kunnioittaen, jopa ihaillen, suhtautuva. Olisi varmaankin lähestynyt, jos olisi tiennyt kuinka. Nyt kommunikointi jäi sielusta sieluun tai sydämestä sydämeen hymyilyn tasolle satunnaisilla tapaamisilla kahvihuoneessa. Hän on [työntekijänä ja työyhteisössä] kenties kokenut häpeän tunteita aiheuttavia epäonnistumisia ja jäänyt hierarkiassa matalalle ”käskytystasolle” (mikä ei ole aiheuttanut niinkään katkeruutta kuin alistunutta alakuloa), päätellen mm. siitä, kuinka mielellään hän tarttuu ”suhteeseen”, joka ilmentää pyyteetöntä kunnioitusta. Aitoa pitämistä. Muistelen varmasti vielä vuosien päästä lämmöllä. (En siis sitä, miltä hän sai oloni tuntumaan – se ei ollut mullistavaa – vaan häntä lämpimänä ja söpönä ihmisenä.)

[Miss Nro 8.]:
Jollakin tavoin tukahdutettu. Aivan kuin hän haluaisi olla arvostetumpi ja autoritaarisempi, fiksumpi, kuin millaisena kokee muiden häntä nyt pitävän (tai millaisena hän (siksi) itse itseään pitää). Nyt, kun vahvat persoonat – [Miss Nro 2.], [Missus Nro 3.], [Miss Nro 6.] ja [Missus Nro 2.] - ovat poissa (lomalla), hän pitääkin itseään arvostetumpana, autoritaarisempana, fiksumpana. Hän tulee töihin punaisessa paidassa ja kameekorussa - noh, tänään oli ruskea paita - ja hymyilee kuin omanarvontuntoinen opettajatar, kun avaan hänelle oven. Kuin hetkeksi pienestä kolostaan siipiään pöyhimään päässyt lintu. Henkisesti vapaa ja arvostava ilmapiiri tekisi hänelle hyvää. Jokin hänessä herättää minussa ärtymystä, jokin myötätuntoa. Aluksi tunsin mielihyvää siitä, etten ole porukan ainoa hiljainen. Eromme kuitenkin on siinä, että hän on jo paikkansa vakiinnuttanut, statuksesta puhumattakaan. Hänet hyväksytään ja häntä ymmärretään, hänen ei tarvitse todistella mitään eikä tuntea itseään ulkopuoliseksi. Hän ei ole vieras eikä outo. Hän on "meidän [Miss Nro 8]:mme".

Mielikuvani hänestä on tuokiokuva. Muistan hänet istumassa kahvihuoneen suuren pöydän ääressä, ryhti kyyryssä. Pienenä, luisevanhoikkana, tumma- ja sielukassilmäisenä. Hän syö vetelää viiliä suurella lusikalla ja voin kuvitella, kuinka bakteerit haisevat sen pinnalla syljen kosketusjäljiltä. Hän puhuu vaikeista alaisistaan.

[Miss Nro 9.]:

Se jonka ylähuuli näyttää turvonneelta tai plastiikkakirurgin operoimalta, ja joka mielellään katselee tv-romantiikkaa. Hänestä tulee mieleen se kuluttaja, joka on naisille markkinoitujen hemmottelujen, kosmetiikan ja kotirouvien pehmopornon keskeisintä ja tyypillisintä kohderyhmää, halpoja ja vaaleanpunaisia – ehkä hiukan tahmeitakin – päiväuniaan haaveileva lady. Ilmeisesti ikuinen laihduttaja ja yksinhuoltaja. (Miesihanteekseen voin kuvitella ”sivistyneen ja menevän” - hänen käsityksensä mukaisesti ”sivistyneen ja menevän” - keski-ikäisen miehen. Voin kuvitella tanssia ja ulkoilmaterasseja - mielellään katettuja ja kesäillan hämyisiä - kun elävä orkesteri soittaa jossakin veden äärellä. Ateriat ovat raskaita ja rasvaisia, mutta niitä ei muistella. (Yllättäen voin kuvitella myös nuoren rakastajan.  Enää ei olisi pihtailun ongelmaa, ja tämän puolensa hänen kaltaisensa nainen ymmärtää plussana.) Muistan hänet aamukahvipöydässä nostamassa leipää pienestä eväsrasiasta, kun kosteankuuma kesäpäivä on vasta hiipimässä pitkistä varjoistaan ja hikikarpalot alkavat jo tiivistyä hiljattain pestylle iholle. Aluksi hän oli mukava, mutta jotakin tapahtui. Hän on kuin ne ala-asteen selän takana puhuvat tytöt. Nauraa hersyvästi, mutta naurussa on salattua ivaa tai julmuutta. Jotakin kätkettyä ja peiteltyä.

Tässä kait kaikki?

Viereisessä huoneessa [Missus Nro 1.] leikkaa kynsiään ja lopetti juuri puhelun tyttärelleen. On ihanaa olla kuten muut: antaa työajan kulua ja ottaa vähän omaakin aikaa... Silloin tällöin sellainen on erittäin tervettä. Ja ruokkii erilaisia reiluuden tunteita ja työssä viihtymistä.

Tänään ruokatauolla tuntui taas siltä kuin leipä juuttuisi kurkkuun. Mistähän se tulee? Suorituspaine syödä ja onnistua syömisessäään. 

- - - 

Huh. Aamukahvihetki takana. Se ja sen odotus tuntui melkein samalta kuin kevätjuhlat tai lakkiaiset (kevätjuhlathan nekin ovat, mutta vähän suuremmalla volyymilla. Valmistujaiset.) Vähän samoin kuin jo toiseksi viimeisellä viikolla alkoi tuntua samalta kuin loman odotus pienenä koululaisena, ja viimeisellä viikolla työ ei enää edes tunnu työltä. On niin lähtötunnelmissa: samalla haikeaa ja samalla ihanaa.

Kahvihetkeä odotin jokseenkin kihelmöivän epämiellyttävyyden tilassa siksi, että odotin kysymyksiä. Sitä, että ihmiset muistavat, että olen viimeistä päivää ja siitä tehtäisiin numero. Onneksi ei tehty. (Ehkä [Missus Nro 1.] ajatteli mielessään, että teinpä minä ”läksiäiskekseistäni” numeron. Hän kun viimeksikin kritisoi sitä, että [Miss Nro 2.] olisi tehnyt lomallelähtemisjäätelöstään sellaisen. Minusta hän ei tehnyt, mutta toki kuuntelin ämmää numero yksi myötätuntoisesti. Kuten naiset toisiaan. Ainahan minä. (Mutta jos on kuunnellut ykkös-ämmää koko kesän, tuntuu hieman kornilta, että hän [kokisi] muiden tekevän asioistaan numeroa.) Omista kekseistäni tein "numeron" vain siten, että pohdin ämmälle, voikohan allergikko syödä täysmaitojauhetta sisältäviä tuotteita, sekä vastasin [kahvipöydässä] kysymykseen siitä, kuka on piparit tuonut. Ja tarjosin allergikolle häntä varten erikseen valitsemaani keksipakettia itse.)

Tänään oli viimeinen aamu kun olen kiireessä ja myöhässä. Viimeinen aamu, kun poljen ihon pinta hiestä nahkeana ja yritän leyhytellä jälkihikeä huoneessani pois. Ihanaa. (Vaikka kellon soidessa aamukuudelta väsyttääkin, kummasti se päivä lähtee käyntiin ja herää. Kun nyt on tähän aikatauluun tottunut.)

 

[Miss Nro 1.] tuli erikseen sanomaan heiheit. [Missus Nro 1.] oli juuri silloin, tapansa mukaan, juttelemassa ovellani. En tiedä, ehkä [Miss Nro 1.] odotti pienen fyysisen kontaktin sisältäviä lämpimämpiä hyvästejä, lämpimiä edes sanallisesti. Hieman jäi haikea olo, ettei sellaisia vaihdettu, etten sellaista tarjonnut. (Siis mikäli hän oli vähän kuin odottavalla kannalla.) Noh, ystävällinen ja kohtelias toki olin. Eikä aito ystävällisyys voi olla välittymättä. (Vähintään alitajuisesti, vaistomaisesti ihminen sellaisen aistii.) Toisekseen, jos ei ole panostanut yhteyden luomiseen, tämän enempää ystävällisyyttä lienee turhaa odottaa. Ja miksi lämpimyys sen konkreettisemmassa ilmaisussaan olisi vain minun vastuullani. Olisihan hänkin voinut astua kynnyksen yli ja tulla kättelemään tai jotain. Sentään toivotin hänelle myös hyvää matkaa ja hän minulle onnea tai menestystä, en muista kumpaa.

 

Eilen oli kamera mukana. Sain kuvan aamuvarjon sävyttämästä puusta ja auringosta ikkunalaudalla. Mutta en sellaista, joka liittyisi auringon valoon Raakel Liehun lukiessa Heleneä. Ne yhdistyvät keveimpiin, valoisimpiin, ihanimpiin hetkiin täällä. No, ainakin minulla on edes joku kuva. Ehkä on hyvä, ettei ole aivan sitä kuvaa, niin muisto saa elää vapaana ja omaa elämäänsä ilman, että myöhempi valokuvan tuijotus latistaa muistoa ja siihen liittyvää tunnelmaa.

Ihanaa, alkaa loma, alkaa kesä. Vaikkakin näin myöhään.

Minun ei ehkä pitäisi nyt ja tänään kirjoittaa. On kiire saada vielä mahdollisimman paljon tehtyä. (Vähän kuin läksiäislahjana nakittajille.)

Heihei

- - -

Voi ei. Kirjoitin juuri lopun hetkien tunnelmista. Ne katosivat. Klikkasin ikkunan kiinni raksista vaikka olin aikeissa tallentaa. (Sisäinen poliisini sabotoi…) Harmittaa. No, pääasiallisin funktio kait on kirjoittaa. Saada kirjoittaa.

Sitä siis kirjoitin, että.

[Miss Nro 3] kävi moikkaamassa ennen lähtöään. Sentään. Ajattelin, että hän lähtisi vähin äänin sillä aikaa kun olen pikkulassa. (En olisi ihmetellyt. Niin on tehnyt moni muukin. Kaikonnut vähin äänin. Ehkä ajatus vähintään kävi hänen mielessään.) Ja muistin sitten, etten sanonut hänelle sellaisia läksiäissanoja kuin [Miss Nro 1.]:lle. Että kiitos mukavasta työtoveruudesta. Ehkä se oli ihan hyvä asia. Ehkä [Miss Nro 3.] ajattelee, että sellainen toivotus on aika muodollinen. (Jos ei ajattele, harmittaa. En halua hänen luulevan, ettei hän olisi mielestäni ollut mukava työtoveri. Kyllä hän oli. Yksi mukavimmista täällä.) [Ja] onhan sellainen toivotus melko muodollinen, vaikka aina sitä tarkoitankin. Toisille enemmän, toisille vähemmän. Mutta tarkoitan kuitenkin. 

Ei täältä mitään läksiäislahjaa kannata odottaa. Tai läksiäiskorttia. Harva käy edes tervehtimässä lopuksi, toivottamassa hyvää kesää, jatkoa, lomaa tai mitään. Tässä sen näkee, kuinka vähän kukaan on luonut minuun mitään tunnesiteitä.

Onneksi on perjantai ja ihmiset lähtevät ajoissa. Voin lymytä täällä ja antaa heidän lähteä. Antaa heidän unohtaa minut. Tavallaan toivon sitä, tavallaan se vähän loukkaa. (Sillä se herättää jonkin lapsuudesta tutun hylkäämis- ja huomiottajättämiskokemuksen. Sellainen on omalla tavallaan haikeaa, alakuloista [siis tulla kosketetuksi johonkin vanhaan, aivan muista yhteyksistä periytyvään mielipahaan. - Mutta samalla tietää, ettei kyse ole tästä akuutista tilanteesta, siitä, mitä parhaillaan tapahtuu ja mikä näennäisesti on mielipahan yllyke; ettei kyse ole siitä, minkä seurauksena muistaa vanhan mielipahansa, ei per se, ja ettei nykyajassa tapahtuneella siten ole mitään suoraa tekemistä varsinaisen mielipahan kanssa].) En halua kieltää itseäni tuntemasta surua, mutta samalla haluan muistaa ja kokea, ettei tämä [tilanne] ole itsesäälin tai murehtimisen arvoinen asia, ei todellakaan. (Sitä paitsi ainoa, millä on oikeasti väliä, on se, millaisen arvon itse itselleen antaa ja kuinka itseensä suhtautuu. Toinen kysymys ja edelliseen liittyvä toki on, missä määrin sellainen on muiden näkemyksistä tai suhtautumisista riippuvaista.) 

Ja kun olen jäänyt yksin, voin mennä nakertamaan läksiäiskeksejäni. Ne ovat aika hyviä. Ja ehkä leikkaan ihailemani kuvan lehdestä. (Subsitituutioni hylkäämiskokemukseen: makupala ja kaikki se, mitä lehden kuva minulle edustaa…) Ehkä annan sillä tavoin itse itselleni läksiäislahjan. Tyydyttää ajatella niin.

Tänään, kun pyöräilin töihin, tie ja ilma sen ympärillä tuntuivat avarilta. Sellainen saa koko tilan ja olon tuntumaan avaralta. Ensin ajattelin sen johtuvan lämpötilasta ja valosta. (Valo oli jännittävää, ylimaallista: aurinko pilviharson takana, samalla kertaa ”vaimennettu” mutta hehkuva; merkillistä läpikuultavuutta. Sen majesteetillinen [kuulto] levittäytyi maidonlämpimään ilmanalaan, tielle, kostealle asfaltille, jolla pyöräilin.) Sitten ajattelin vaikutelman johtuvan siitä, että tämä on viimeinen aamu. Viimeinen työpäivä. Ja sitten alkaa vapaus. (Sosiaalisesti hyväksytty vapaus on suloinen. Sosiaalisesti paheksuttu vapaus on raskas. Pidemmän päälle. Sitten kun lopulta alkaa ajatella mitä muut ajattelevat.)

Eräs hyvin miellyttävä muisto minulla on, ihana mielikuva. (Siis ylitse muiden niiden harvojen miellyttävien asioiden ja hetkien täällä.) Kornia kyllä: kerroksen suuri wc, sen avara tila. Sen muisto yhdistyy [aamuun, jolloin] koko työmatkan on satanut kaatamalla ja olen likomärkä, ja olen [päässyt wc-tilaan vaihtamaan] kuivaa päälle [ja hieman hengähtämään] ja [palannut sitten työhuoneeseeni ja] juonut sitten lämmintä kahvia. [Jo wc:stä poistuessani] olo on helppo ja miellyttävä[:] radio-ohjelmat ja Helenen tarina odottavat, [ja] olo tuntuu kevyeltä, hyvältä. Tutulta. On kuin olisi lähempänä omaa itseä. Sellaisen olon kanssa työtilassa on viihtyisää, levollista, mukavaa. 

Jotakin tuollaista ennätin siis kirjoittaa ennen tekstini hävittämistä. Kyllä ne ajatukset lienevät nyt vähintään yhtä hyvin. Kai. Tuntuu sellaiselta. Osa tuli eri tavalla, mutta se ei haittaa. Ainoa, mikä vielä harmittaa, on se, että tuntuu kuin olisin menettänyt jotakin "korvaamatonta", jos menetettyä ei kerran voit samanlaisena enää palauttaa. (Täytyy vain uskoa, ettei se ensimmäinen muotoilu ollut yhtään parempi, niin psykologisen eston yli on [helpompi] hypätä. Osa on nyt paremmin, joten ehkä oli hyvä asia, että tämä meni kokonaan uusiksi. Ja tokihan tämä prosessoi myös näitä tässä kuvattuja ajatuksia, tunnelmia. Ja niihin liittyviä tunteita. (Mikä on tunnelman suhde tunteeseen?))

Minut kävivät hyvästelemässä vielä [Missus Nro 2] ja [Miss Nro 7]. Jos joidenkin odotin ja tiesin minut hyvästelevän, heidän. He ovat juuri ne, joiden seurassa olen kokenut oloni hyväksi, helpoksi ja pidetyksi. (Vaikutinkohan jotenkin liian jäykältä ja muodolliselta verrattuna [Miss Nro 7]:n omaan avoimeen hyvästiin. Toiv.en.) Häntäkin kiitin mukavasta työtoveruudesta.

Puhelin kanslistin huoneessa soi. Mutta [Missus Nro 1.] on jo lähtenyt. Jännittävää, omituista ajatella, että en ehkä koskaan enää näe häntä. Koskaan. Enää.

- - - 

*paluu menneisyyden tulevaisuuteen*

Nähtävästi - ja jos muistan oikein - istuin tunnollisesti koko työpäiväni loppuun asti ja tein ahkerasti sitä mitä minut oli palkattu tekemään. Sitä paitsi, kukaan ei ollut edes vihjannut, että voisin lähteä yhtään aikaisemmin, vaikka oli perjantai ja viimeinen työpäiväni, ja vaikka väki ympäriltäni väheni. Mutta en muista olleeni lainkaan pahoillani sellaisesta. Tyhjillä käytävillä on tunnelmaa, ja oma seura on tunnetusti hyvää. =) 

P: Come alive

Ajatellaan vaihteiksi keveitä. Onhan nyt hiihtoloma-aikakin (minkä aistii jo ”ilmasta”). Tänä vuonna se tuo, jostain syystä, mieleen omia mukavia hiihtoloma-ajan tunnelmia, teiniaikaisia, jotka saavat minut ajattelemaan - jossakin hahmottumistaan odottavien esiajatusten odotustilassa - teiniaikaa yleensä; oma muistoni, sen tunnelma, alkaa sulautua jollakin mystisellä tavalla laajempaan ja minua (henkilöhistoriaani) laajempaan ilmiömaailmaan…Mutta pysytellään tällä kertaa pienissä, konkreettisissa asioissa.

 

Omassa mukavassa tunnelmamuistossani on lunta, pimeää ja pakkasta: hämärä on juuri tihentynyt täydeksi illaksi ja päivällä hieman pehmennyt lumi on kohmettunut ja ritisee auton renkaiden alla, jonka – mitä ihmettä – ajattelen nyt jostain syystä ajavan suuren marketin pihaan matkallaan jonnekin, viettämään kivaa aikaa. (Nämä ovat hassuja nämä tällaiset liukumat muistosta mielikuvaan, nämä yksityiskohtaiset tilanne- tai tuokiokuvat, jotka joskus valtaavat mielen. Ne ovat kuin unikuvia, täynnä niitä koskevaa tunnelmaa ja tietoa, melkein kuin osa jotakin tarinaa, jota jään lumoutuneena kuuntelemaan…Olen ymmärtänyt, että monet kirjailijat tai muusikot kertovat tarinansa juuri tällaisista kuvista: pieni yksityiskohta jää inspiroimaan, ikään kuin kertomaan omaa tarinaansa, koska joku juttu taiteilijassa itsessään on mahdollistanut yhteyden tarinaan, avannut jonkin portin tarinalle päästä sisään...)

 

Näissä tunnelmissa – mutta ennen kaikkea kevennyksen nimissä – kokosin täydellisen, juuri oikeaan järjestykseen asetellun Selena Gomez –biisilistan (jee jee!) . =) (Mahdollisesti palaan joskus myöhemmin biisien sisällön tarkasteluun...)

 

[Disclaimer: Joskus tuntuu siltä, kuin popkulttuuri - sen fiilistely ja tarkastelu - olisi mm. subliminaaliensa takia se vaarallinen trippi, jota alkuaikojen psykoanalyytikot käyttivät itseensä selvittääkseen tripin salaisuuden ja merkityksen, kuitenkaan täysin tuntematta tai hallitsematta käyttämänsä aineen vaikutusta omaan mieleensä – mutta siksipä juuri: tunteakseen ja ymmärtääkseen.]

 

Eniveis, kas tässä (ja omalla vastuulla…)

 

Stars Dance

A Year Without Rain

Undercover

Come & Get It

Off The Chain

Outlaw

Save The Day

Write Your Name

Love You Like A Love Song

Slow Down

Round & Round

Naturally

Forget Forever

My Dilemma

Hit The Lights

Whiplash

Love Will Remember

Live Like There’s No Tomorrow

Middle Of Nowhere

Spotlight

When The Sun Goes Down

Ghost Of You

* * *

 

Palatakseni vielä omaan muistooni, sen tunnelmaan.

 

Elämään oli hiljalleen rakentumassa "oma tila", sellainen, joka ei kuulunut muille, kuten kodille tai koululle, vaan pelkästään minulle itselleni. Ja se oli jännittävin ja ihanin "paikka" maailmassa, vaikka samalla kertaa myös pelottava, yksinäinenkin (koska uusi ja "ilman äitiä" kohdattava): paikka, josta saattoi kohdata muun maailman sellaisena kuin sitä itse alkoi ymmärtää, uudistuvalla identiteetillään (sillä minäkokemus oli irtautumassa lapsuudesta lähemmäs aikuisuutta, joka kuitenkin sijaitsi vielä kaukana ja hyvin vieraassa  maailmassa. Tämä väliin jäävä tila on hämmentävä, ja jokainen, joka uskaltaa siihen astua, joutuu vaeltamaan hämmennyksen läpi. Oma tuleva aikuisen identiteetti rakentuu juuri niin suureksi, kuinka suuri on ollut se hämmennyksen meri, joka aikoinaan on käsitelty ja josta on selvitty rannalle, saatu maata jalkojen alle. Jotkut voivat lähteä kauemmas kuin toiset, ja toiset eivät uskalla lähteä niin kauas kuin pitäisi. Jotkut puolestaan hukkuvat lähtiessään liian pitkälle sankarimatkalle. Tämä on kuitenkin sitä aikaa, kun sankarimatka pitäisi tehdä. Vison Quest, kuten Amerikan natiivit sanoivat [vaikka tarkoittavatkin sillä jotain huomattavasti shamanistisempaa].) 

 

Mainitussa muistossa, sen tunnelmassa, olen juuri tuossa tilassa. Mitä tahansa ihanaa voi tapahtua. Kun kouluakaan ei ole.

 

But there's more to the memory. Jostain syystä tuollainen pakkasilta - sinällään kurjahkona pidetty ilma ja sää - palautuu mieleeni maagisena, koska sellainen oli sää silloin kun olin ensimmäisen kerran rakastunut, siis sillä tavalla, että oikein oksetti, siis kirjaimellisesti, euforiasta. Tietenkään en ollut saanut myöskään juuri nukuttua, joten - mikäli haluaa kuvitella miltä se tuntui - euforiaoksetukseen voi lisätä univajeesta johtuvan stressitilan, joka sai olon tuntumaan samalla kertaa hieman poissaolevalta mutta aisteiltaan yliherkistyneenä. (Hyväksi esimerkiksi - havainnollistavaksi ja arkipäiväiseksi - tästä aistien yliherkistymisestä käy vaikkapa muistella, miltä tuntuu olla väsynyt ja kulkea kylmässä säässä: kylmyys tuntuu eksponentiaalisen kylmältä [ilmeisesti syystä, että osa kehosta on jonkinlaisessa uni-/horrostilassa, mikä vaikuttaa aineenvaihduntaan]).

 

Sellaisissa olosuhteissa/tilanteessa/mielentilassa yksityiskohdat piirtyvät syvälle mieleen, ja ovat myöhemmin samankaltaisten olosuhteiden triggeröitävissä (ja miksei myös toisin päin: tietyt yksityiskohdat saattavat triggeröidä niihin liittyvän muiston tunnelman): äkkiä kaikki palautuu mieleen niin elävänä, niin elävänä... Ehkä ”ilmanala” on siis tänä vuonna oikein erityisesti juuri sellainen kuin silloin.

Kuvaavaa 14

"Taajuuksista" ja "tuunailusta" vielä puheen ollen... Harvoin lukee näin hienosti sanottua:

"The human race broadcasts a frequency, that [is recognized] as an electromagnetic impulse. Each person has a slightly different frequency, that difference is what we call 'personality'. When a human thinks, [he broadcasts] strong impulses. In the case of 'fear', the frequency is 'loud' and easy to recognize. (By the same right a calm and composed mind-set should be far more difficult to 'recognize'.)" [An excerpt from Dulce Book, chapter 11. Sulkeet: Branton]

(Rauhallinen mieli on siis eräänlainen "näkymättömyysviitta" =) ... Siinä missä tahaton huomio helposti kiinnittyy heihin, jotka ovat levottomia (eli "energeettisesti äänekkäitä"), vaikka olisivat sitä hiljaa itsekseen ja kaukana. Siksi toiset marjastajat bongaa pusikoiden seasta ja toisia ei...)

* * *

Tässä vielä toinen ajatus edistyneemmille, eli tuunailua Matrixissa. (Alleviivaukset omia,)

"From my own perspective, remote viewing operates through the subspace body of a human being who is able to tap-in to the universal psionic field. Since the psionic field is the very foundation of all space-time-material reality, the so-called "master program" of the universe which is made up of a 'field' of psionic or thought-form energy, it is not necessarily bound by the limits of space, time and matter. The psionic energy field seems to be interwoven into the electromagnetic grid structure of all gravitational bodies, with the electro-magneto-gravitic fields of those bodies serving as psionic 'traps' for thought-forms which are essentially the psychic 'residue' of all thinking beings, and in turn the accumulated "memory matrix" of those gravitational planetary bodies.

These psionic fields contain THOUGHT ENERGY. Now thoughts can either be based on truth or on deception, so just because this "thought-form energy" has accumulated within the gravitational grid structure of a planet -- FROM the time that thinking entities begin interacting with a gravitational sphere -- this does not mean that the information which has been 'programmed' into these psionic "thought-emotion energy" fields is always true. Reality, imagination, truth, and deception based thought-forms are all 'recorded' ir-regardless of their content within these electro-magneto-gravitic energy grids, just as one might record information within a multi-layered crystal via laser technology. Supposing one had the appropriate sophisticated technology, they could 'bleed' a wall, a rock, or any other object of its thought forms, sounds, or visual vibrations which have accumulated within that object over the years. They could literally 'read' the past through these objects.

Like a bio-chemical radio transceiver, some individuals -- for better or for worse -- seem to have the ability to 'tune-in' to and 'surf' the 'universal consciousness', the 'flowline', or the 'Akasha' memory matrix which links all thinking entities together on the deepest levels of the unconscious, allowing them to travel to specific places in space and time. You could say that CONSCIOUS awareness is composed of neural "short waves" which are localized with the individual, however UNCONSCIOUS awareness is composed of neural "long-waves" that reach beyond the individual -- for instance the neural states that are active during dreaming, thus explaining why many have reported experiencing "shared dreams" with other people. You could liken neuro-psionic activity to an ocean. On the 'surface' are islands representing individual third-dimensional consciousness, however the deeper one goes the more the thought-forms merge with each other, just as the sunken earth beneath the islands eventually connects to other islands at the deeper levels, representative of a collective unconscious where the thought forms of thinking creatures merge into one 'reservoir'."

(kappaleesta 19)

* * *



...Tai sitten voi vain sulkea silmät ja kuunnella tätä: Chopin Nocturne Op. 9/1 in B flat minor

P: Tuunaillaan

Olin kirjoittamaisillani jälleen uuden lisäyksen tekstiin Kuva kuvalta, mutta välttyäkseni ”pullataikinaefektiltä”, päätin mieluummin pyöräyttää uuden pullan kuin vääntää suurta pitkoa paisuvasta taikinasta… (kuvainnollisesti puhuakseni).

Samalla - ja tämä on tekstini varsinainen sisältö - tulen tässä koonneeksi ja yhdistäneeksi muutamia pointteja aikaisemmin sanotusta, mikä toivottavasti selkiyttää niitä koskevia käsityksiä ja sitä, mitä olen halunnut sanoa.

Aiotut sivuraidelmani littyivät siis tähän kohtaan:

“We suffer from serious disability to perceive reality. Mutta eteenpäin, sano mummo lumessa; paradigma paradigmalta…”

…johon haluan lisätä seuraavan alaviitteen:       

”Paradigmojen käsittely” - siis vaatimuksena mielenhallinnantilasta vapautumiseen - saa koko prosessin kuulostamaan hitaalta ja työläältä. Ja sitä se onkin. (”We dance to the beat of your brain not evolving fast enough”, laulaa ruotsin Robynkin.)

En siis viittaa näin mahdottomaan työsarkaan, esimerkiksi älylliseen työstämiseen tai loputtomaan tunne-elämän ehdollistumien käsittelyyn, taikka kulttuurien laajuisiin, ideologisiin maailmankuvan muokkausprojekteihin. Paradigman vaihdoksiin on päästävä toista reittiä (sillä tarve vapautua nykyisistä paradigmoista ei poistu).

Sen sijaan tarkoitan pysyttellä ”Adampantsin linjalla”: ”rakkaustaajuus” muuttaa asiantilan, ihmisen tilan - koko tilanteen.

[”When have they controlled my mind succesfully? [...] When you’re disconnected from love. When you’re not, you’re like Neo weatching the code go by. No alien, no matter how intelligent they appear, no matter what technology they gave...If they’re disconnected from love they cannot compare [...] And they know it.”]

Niinpä muotoilen nyt hieman toisin, selkeämmin. Kas näin:

Tämän paradigmoista vapautumisen - ’vapaaksi mielenhallinnasta paradigma pardigmalta’ - voinee muotoilla myös niin, että ’kohti yhä helpommin ja nopeammin saavutettavaa yhteyttä rakkaustaajuuteen [love frequency], ja kohti yhä parantuneempaa kykyä ylläpitää sitä’.

Adampantsin mukaanhan juuri rakkaustaajuus on loistava suoja kaikenlaista energiariistoa ja mielenhallintaa vastaan sekä vastaus niistä parantumiseen. [Tarkemmat selvitykset ja perustelut hänen luennoissaan… Etsijä löytää ja kysyvälle vastataan.]

Ajatusta - vapautuminen mielenhallinnasta ”paradigma paradigmalta” - selventää myös tämä Adampantsin opastus/ muistutus:

”Look at a viral infection. A virus is not alive, it’s non-metabolizing, it’s like tehcnology. It comes into your cells, and your polymerase enzymes have to read the DNA, or RNA, or whatever form it’s in. If you don’t do that, it can’t hurt you. How do you think you get over a cold? [...] The consciousness of your cells finally realize: ‘Don’t read this DNA!’

Mind control is the same thing. Entity consciousness connected to everybody in a form of mass possession is the same thing. If you don’t read it, if you don’t acknowledge, it can’t hurt you.

And right now, it’s easier said than done, so what has to happen is many people have to start waking up, and that energy will start to radiate and spread to everybody else just the way information spreads within body.”

On siis herättävä aste asteelta, kuten unitilasta herätään.

Lisää selvennystä tutumman aihepiirin ympäriltä:

“The perversion thing, the sex thing... It’s an addiction, it’s chemical addiction within you, and what you need to understand about an addiction, is that you cannot resist an addiction, ever. Ever. You can only understand and conncet to Love, and then change your resonance, and then the addiction’s gone.”

Toisin sanoen “resonanssin muuttaminen” on vapautumista, paradigma paradigmalta. 

Mikäli olen ymmärtänyt aihepiirin ympärillä käytävää keskustelua oikein, tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen ”elektromagneettinen kenttä” muuttuu. (Se muuttuu tietenkin ”korkeavärähteisemmäksi”, mikä tarkoittaa samaa kuin ”tietoisuuden kehittyminen”, mikä tarkoittaa vertauskuvallisesti samaa kuin ”herääminen”; myös aivot alkavat ”värähdellä” sitä nopeammin mitä aktiivisemmassa tilassa ne ovat, ja matala taajuus puolestaan on syvä uni- tai jopa tajuttomuustila).

Tämä puolestaan tarkoittaa ”chakratietoisuuden muuttumista”: ylemmät chakrakeskukset aktivoituvat siten, että ne vaikuttavat tiedostamisen asteeseen eli tekevät ”energiatietoisemmaksi”. Samalla ne tekevät vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen näillä "tiedostavammilla tietoisuuden tasoilla" mahdolliseksi. (Ylemmät chakrat eivät, muuten, sijaitse ihmisen olemuksessa - siis tavalla, jolla "ihmisolemus" ymmärretään - vaan ovat kosmisia tietoisuuskeskuksia… Ei kuulemma ole tiedossa, että millään muulla olennolla ihmisen lisäksi olisi pääsyä jopa kahdenteentoista ulottuvuuteen.) Tämä ”chakratietoisuuden muuttuminen” tarkoittaa samaa kuin DNA -rakenteen eheytyminen (ja DNA on siis alun perin kuulemma 12-säikeinen. Juuri tämän takia kellotauluun on asetettu 12 tuntia ja vuoteen 12 kuukautta, ikään kuin ”salaiseksi vihjeeksi”. Kuulemma. Tällä logiikalla myös Jeesuksen 12 opetuslasta on ilmeisesti ”vinkki”. Ylipäätään jako kahteentoista on.)

Tämä tällainen ei tapahdu yhdessä yössä, eikä ihminen (hänen chakrajärjestelmänsä) sellaista edes kestäisi – sen enempää kuin kestäisi mitään kovin korkeavärähteistä nykytilassaan, edes puhtainta rakkautta, ”Luojatietoisuuden puhdasta läsnäoloa”. (Tällä samalla logiikalla ajateltuna onkin kuvaavaa, etteivät "alhaisen värähtelytaajuuden olennot" siedä rakkaustaajuutta lainkaan.)

Siksi on kyse asteittaisuudesta, vaiheittaisuudesta.

Paradigmat ovat siis ikään kuin totuuden suodattimia, hyvässä ja pahassa. [Samoin on kertomusten kanssa: jokaisella ”kehitystasolla” on eri versio samasta kertomuksesta, ja mitä ”korkeammalla” tasolla ollaan, sitä lähempänä totuutta ja todellista kertomus on - kunnes eräänä päivänä kertomusta ei enää tarvita lainkaan. Sama periaate koskee esimerkiksi vapaamuurarien symboliikkaa: Springmeierin mukaan riippuu jäsenen tasosta, kuinka vaikkapa G-kirjainsymbolia selitetään. Arkisemman esimerkin saamme esimerkiksi tavasta tulkita pyhinä pidettyjä kertomuksia, kuten Raamatun kirjoituksia.]

Tarkoitan siis sanoa, että ihminen elää omaa kehitystasoaan (tai värähtelytaajuuttaan tai tiedostavuuden astettaan tai ”heräämistilaansa”) vastaavalla paradigmalla. Niinpä esimerkiksi kahden alimman chakrakeskuksen hallitsema ihminen elää fysikaaliseen rajatussa todellisuusparadigmassaan. Siirtymä toiselle paradigmalle on luonnollinen seuraus resonanssin muuttumisesta, ja oikeastaan ainoa todellinen tapa vaihtaa paradigmaa. Väkisin ei ketään voi toiselle paradigmalle työntää, se olisi väkivaltaista ja vahingollista (ja pätee periaatteena myös silloin, kun paradigma ymmärretään vain ajattelutavan ja ideologioiden tasolla). Paradigman vaihtaminen on aina mullistavaa, ja joskus sellainen tekee kipeää.

Verrataanpa ”tietoisuuden taajuutta” (tai sitä taajuutta, jota tietoisuus kykenee vastaanottamaan ja jossa se elää) radiotaajuuteen (mikä on yleisesti käytetty vertauskuva tässä yhteydessä). Korkean taajuuden löytäminen ei vielä tarkoita, että laite (instrumentti) kykenisi välttämättä ylläpitämään selkeää tai jatkuvaa yhteyttä siihen (esimerkiksi häiritsevän kohinan tai muiden lähetysten takia), tai sitä, etteikö laite vaihtelisi kanavien välillä, esimerkiksi matalammille taajuuksille (ja olisi sellaiseen tarkoitettukin). Mutta radion voi kalibroida, sen tehoa ja laatua parantaa, osia vaihtaa jne jne jne. Käytettävissä oleva virtakin vaikuttaa asiaan. Joidenkin radioiden potentia on silti rajoitetumpi kuin toisten, eivätkä radiot ole ikuisia (vaikka sen vastaanottama ja välittämä taajuus olisikin).

Että tätäkin se paradigman vaihtaminen tarkoittaa.

Mitä tulee paradigmoihin, kaikkein keskeisimmin tarkoitan sanoa - ja tämän jo kerroinkin aiemmin selkeästi -, että oleellisempaa ihmiselle on keskittyä tilansa muuttamiseen kuin paradigman ”työstämiseen”. Työstämissuunta on siis sisäänpäin, ei ulospäin; en voi muuttaa ulkoista todellisuuttani muuttamatta ensin sisäistä todellisuuttani. Tämähän on yleinen, jo psykoanalyysissä hyvin tunnettu totuus.

* * *

Haluan lisätä jotain muutakin täsmentävää:

Rakkaustaajuuden kanssa asia itsessään on helppo, nopea ja simppeli: valittavana on joko "ON- tai OFF-tila". 

Ongelmallista on ainoastaan ihmisen oma tila, nykytila, joka tekee rakkaustaajuuteen kytkeytymisen hankalaksi, puhumattakaan kyvystä ylläpitää tilaa, sillä ihmisen "energiasysteemi" on monin tavoin rikottu ja "häiritsevästi piuhoitettu”. 

(Konkreettisena esimerkkinä tästä käy vaikkapa hyvä mieli: useimmilla ihmisillä se menee hyvin nopeasti ohitse, koska he eivät hallitse energioitaan, eivätkä siksi kykene ylläpitämään tiettyä ”energeettistä tilaa”, kuten mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä, syvästä ilosta ja kiitollisuudesta puhumattakaan. [Tästä syystä niitä voidaan myydä heille, loputtomasti, koska tarve ei ikinä tyydyty korvikkeilla. Esimerkiksi mainos- ja viihdeteollisuus sekä uskonnot - miksei myös makeisteollisuus, nautintoainebisneksestä puhumattakaan - elävät siitä, kuten myös ”menestyksen” tai ”kauneuden” tuomaan hyvään oloon perustuva elämäntapa.])

Jos ihmisen nykyistä psykofysikaalista kehollisuutta verrattaisiin jälleen radioon, voitaisiin sanoa, että oikeaa kanavaa on vaikea löytää, ja löydyttyään se helposti rätisee ja hukkuu. Vastaanotinta saa kalibroida ja säädintä asetella jatkuvasti.

Kaiken lisäksi oikean taajuuden löytämisen ja tunnistamisen tielle on asetettu blokkeja, tyyliin: ’älä etsi täältä’. Ajattelutavat ja uskomusjärjestelmät on ehdollistettu niin, että rakkauden tunnistaminen tai ymmärtäminen on vaikeaa.

Ihminen on esimerkiksi ehdollistettu ajattelemaan, että mielentilan tai olotilan tulee heijastella hänen arkielämänsä realiteetteja, toisin sanoen ulkomaailman olosuhteita, jolloin ”katteeton” tai ”epäjohdonmukainen”, ”realiteeteista irrallinen”, onnentunne on tavalla tai toisella ”häiriintynyttä” - vaikka juuri vaikeissa olosuhteissa olisi mitä kullan arvoisinta omistaa tyyni ja tyytyväinen mieli, ja olla lähtemättä mukaan niihin tunnelmiin, joihin ”realiteetit” haluavat ihmisen vetää.

* * *

Mitä tulee - nyt jo paljon puheena olleeseen - "seksuaalisaturaatioon" [palaan tähän käsitteeseen kohta], se avittaa tällaisessakin häirinnässä, siis vaikeudessa tai jopa kyvyttömyydessä saavuttaa taajuutta syystä, että ihmisen energiasysteemi on niin rikottu ja häiritty: 

"Energeettinen" tosiasia on, että seksisuhteet kytkevät ihmisten seksuaalienergian ja energiasysteemit toisiinsa (tosin hyvin hienosyisellä tavalla, sellaisella, jolla tuskin on juuri mitään havaittavaa merkitystä tai vaikutusta tavallisen materialistin kokemuksissa). Tämä on luonnollista, ja juuri sitä mitä sen pitääkin olla, periaatteessa. (Siksi kultivoituneella seksielämällä voi tehokkaasti vaalia ja parantaa ympäristöään - harmonisoida sitä - kuten esimerkiksi plejadit kuulemma tekevät... Heidän mukaansa hipit, muuten, olivat oikeilla jäljillä - ja juuri siksi liikkeeseen soluttauduttiin ja se pilattiin, ennen kaikkea narkoottisilla aineilla. Näin Marciniakin kirjallisuus kertoo.)

Haitalliseksi - tai haasteelliseksi - tämä muuttuu (mm. Marciankin kirjallisuuden mukaan) silloin, kun ihmisten energiasysteemit ovat rikkinäisiä ja "vahingollisesti piuhoitettuja"... Tilannetta voisi tällöin havainnollistaa vaikkapa sellaisella rautalankaesimerkillä, että ihminen kytkisi arvokkaan sähkölaitteensa sille vahingolliseen verkkoon. Tai saastuttaisi tietokoneensa heti kytkiessään sen päälle tai viimeistään kirjautuessaan tietoverkkoon. 

Näin ollen esimerkiksi ”vapaa seksi” (”detached sex”; detached from love [ihmissuhteen pysyvyysaste ei välttämättä tätä määrittele: "satunnaisseksi" voi olla rakkaudessa harjoitettua, ja avioliittoseksi puolestaan rakkaudetonta "irtoseksiä" - mutta nykyihmisen nykytilassa on todennäköisempää, että rakkaus pääsee kehittymään vasta omistautumisen myötä eli pitkään jatkuneessa ihmissuhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että satunnaisseksi tarkoittaa yleensä myös rakkaudetonta seksiä.]) No joo, olin siis sanomassa: "vapaa seksi" ei ole ainoastaan ”kontrolli-isäntien kannalta sopivan taajuisen seksuaalienergian generointia”, vaan myös perusteellista ihmisten energiasysteemien sotkemista ja kieroon piuhoittamista, mikä pitää taajuuden matalana, juurikin syystä, että sen on vaikeaa kytkeytyä korkeampiin taajuuksiin. Radion säätimet ovat menneet rikki ja komponentit kärähtäneet. (Sille on syynsä, miksi Illuminati-kultin keskuudessa ajatellaan, kuulemma, juuri pedofilian tai anaaliseksin ”siirtävän demonin” ihmisestä toiseen; seksuaalienergian välityksellä ihminen kytketään itseään suurempiin entiteetteihin, niihin, joihin ”kontrolli-isännät” haluavat heidät kytkeä. Ja energian lypsäminen ja manipulointi tehostuvat eksponentiaalisesti…)

Oikein harmittaa, kuinka huonosti ihmiset on opetettu tuntemaan omaa energiasysteemiään, ihmiskunnan yhteisestä energiasysteemistä puhumattakaan. Jo pelkkä käsitys kollektiivitietoisuudesta on tehty ihmiselle hankalaksi omaksua ja ymmärtää, puhumattakaan symbolien merkityksestä energian generoimisessa, provosoimisessa ja ohjailussa. Jopa oman tunne-elämänsä tunnistaminen, saati ymmärtäminen, saattaa olla ylivoimaista! (Mutta tähänhän se hallinta ja kontrollointi juuri perustuu: tietämättömyyteen; ihmistä orjuuttava hallinta ja kontrollointi on ennen kaikkea - first and foremost - energianhallintaa. Siksi juuri okkultismilla on hyvin keskeinen merkitys "World Management Teamin" ohjelistalla.)

* * *

Paluu käsitteeseen ”seksuaalisaturaatio”. Viittaan sillä ilmiöön, jossa ihminen ehdollistetaan primitiiviseen seksuaalikäyttäytymiseen. Primitiivisellä tarkoitan tässä seksuaalisten tarpeiden rinnastamista ihmisen ”perustarpeisiin”, kuten ruuan, lämmön tai unentarpeeseen. (Psykologia – ideologia – on omalta osaltaan opettanut meidät tässä hyvin. Kuinka ”ihanaa”, että ihmiskäsityksemme perustuu juuri psykologian ideologiaan, ja kuinka ”ihanaa”, että se on alistettu luonnontieteelliselle tieteenfilosofialle. Psykologiasta ideologiana joskus myöhemmin lisää.) Jokainen voi itse päätellä, mitä tämä tarkoittaa seksuaalisuuden ilmaisussa. Pitääkö ihmisen perustella moraalisesti siitä, että hän syö tai nukkuu? Ei tietenkään. Nälkää ohjaa primitiivinen viettielämä ja unenpuute on vaarallista. Samalla tavoin ihmisen halutaan kokevan ja ilmaisevan myös seksuaaliset tarpeensa, ja uskovan, ettei kyse ole hänen psykodynamiikkansa manipuloinnista ja ehdollistamisesta, vaan ”geeneistä ja luonnollisuudesta”. Mutta jos yhtään malttaa ajatella, tajuaa, että seksissä on kyse laadullisesti aivan eri asiasta kuin syömisessä tai nukkumisessa.

Lisäksi tarkoitan primitiivisellä tässä myös jatkuvaa valmiustilaa ja herkkää triggeröitymistä, jotka ohittavat ”kankeat moraaliset ja sosiaaliset sääntöviidakot” (mm. edeltävän nojalla: ’se on nälkään ja uneen rinnastettava perustarve’). Tässä primitiivisyydessä mottona on: ”forget about love” unless ”lust is love”.

Käsite itsessään on lainaus Aspenilta, jonka ajatuksiin olen taannoisissa kirjoituksissani muutaman kerran viitannut. Aspenin mukaan ”The lower levels of human society will be completely sexualized. Sexuality will saturate society.”

Tätä voitaisiin kutsua myös ”alempien chkaratietoisuuksien” kautta ilmaistuksi seksuaalisuudeksi, jonka generoimaa energiaa ”kontrolli-isäntien kollektiivi” tarvitsee sekä omaksi elämänvoimakseen että yleiseksi moottoriksi ”systeeminsä ylläpitämiseen”.

Tarkennetaan tähän, siis seksuaalienergian utilisoimiseen ”systeemin moottorina”.

* * *

Oleellista tässä kuviossa on – esimerkiksi Marciniakin kirjallisuuden mukaan – myös ihmisen mielikuvituksen hyötykäyttö, sillä mielikuvitus ohjaa luomisvoimaa. (Ihmisen luomisvoima on kuulemma poikkeuksellinen, sellainen, minkä ekstraterrestriaalit voivat saavuttaa vain teknologian avulla.)

Se, mitä ja miten ihminen saadaan ajattelemaan - eli se, mihin ihminen saadaan energiansa keskittämään - on erittäin, erittäin oleellista. Sillä on niin suuri merkitys ja vaikutus, että sellaiselle on esimerkiksi seksuaalienergian manipuloinnissa aivan oma käsitteensäkin: seksuaalimagia. Menetelmä on muinainen – mutta yhä käytössä.(”[H]old the object of the sorcery in your mind while you are having sex”, Jason Miller 2015, 66-67.)

Jason Miller on viime vuonna julkaissut kirjan Sex, sorcery and spirit. The Secrets of Erotic Magic. (“Thanks to all my initiators, mentors [...] who have revealed to me the secrets of their craft.”)

Miller antaa kirjassaan erään nykyaikaisen ja hyvin valaisevan esimerkin seksuaalienergian hyötykäytöstä. Hän kertoo Grant Morrisonista, sarjakuvakirjailijasta, joka pyysi lukijoitaan osallistumaan projektiin nimeltä Wank-a-thon. Miller kuvaa: “His groundbreaking series The Invisibles was in danger of cancellation so he placed a sigil in the letters column of the comic and asked readers to masturbate over the sigil while looking at it. The sigil worked and the comic was renewed, but there was so much excess energy that he credits it with landing him in the hospital” (sivulta 77).

Miller kertoo tarkemmin:“[A]t the moment of orgasm a lot of energy is released and can be used for sorcery. [...] Basically, you create a sigil [...] and then make sure that you are looking at that sigil while you have an orgasm – usually, but not always, through masturbation. [...] The act is seen to create a magical ‘child’ or to ‘give birth’ to your intention.” (77)

(”Sigil” on eräänlainen geometrinen symboli, jonka voi rakentaa itse, ja jonka merkityksen vain tekijä tuntee. Millerin kuvauksen perusteella voisin sanoa nähneeni ”sigilin” muutamassakin poplevyn kannessa, myös ihan suomalaisessa.)

Mikäli - tai siis ”mikäli” - seksuaalienergian manipulointi on tehokas vaikuttamisen ja hallitsemisen keino, lienee selvää, ettei sen manipulointi ole niin viatonta eikä varsinkaan niin läpinäkyvää kuin edellä kuvatussa esimerkissä. Pohtiessaan asiaa tuntuu, että ”vain taivas on kattona” tavoille, joilla ihmisten seksuaalienergiaa voidaan ”kerätä”, puhumattakaan niistä kohteista, joihin sitä voidaan hyödyntää ihmisten siitä mitään tietämättä. (Ja jos ”tietäisivätkin”, tuskin uskoisivat; ei sovi vallitsevaan todellisuuspradigmaan. Paradigma luo mielelle tehokkaan vankilan ja pitää totuudet salaisuuksina.) Ajatelkaamme vaikkapa subliminaaleja ”sigilejä”.

”Guess where your energy goes every time you jerk off to porn?”, Adampants kysyykin (tallenteellaan Healing begins now).

Metodi on tuttu myös Millerille: ”If you are used to using pornography for masturbation you can place a sigil around [...] [an] image” (80).

Sigilit eivät, tietenkään, ole ainoita ”energiankerääjiä”. Esimerkiksi kirkontronikin on, kuulemma, oikeastaan ”antenni”… Symbolit - symboli tulisi ymmärtää laadullisesti hyvin monipuolisesti ja luonteeltaan laajasti: esimerkiksi tapahtuma tai aikakausi voi olla ”symboli”, mielikuvasta tai muista kuvista puhumattakaan - ylipäätään ovat ”energiankerääjiä”, eli käyttäytyvät kuten sigil.

Symboli on laaja haavi energian keräämiselle/ kohdentamiselle: “If you prefer to close your eyes and engage in a sexual fantasy, it is beneficial if the fantasy can somehow relate to the object of the spell. It need not be directly involved, but could be just slightly related. [...] In the case of Grant Morrison’s Invisibles Wank-a-thon, I chose to fantasize about one of the main charecters in the book.” (80)

[Herra Greyn hahmo on varmasti melkoinen “haavi” – mistä, edeltävän perustelun mukaan, kirjan menestys osaltaan kertoo... Tässäkin mielessä kirjailijaksi haluavan saattaa olla kätevää kirjoittaa hahmoistaan ensin nettiin, jossa ne pääsevät keräämään ”syntyenergiaansa”…]

Tarkoitan siis sanoa, että ihmisen mielikuvitus on kaikessa hiljaisuudessa valjastettu palvelemaan ”jotain suurempaa” (ja jonkun muun etua)… Kuvitelkaapa, mikä vaikutus mielikuvituksella on yhdessä seksuaalienergian kanssa, eli mikä vaikutus on esimerkiksi sillä, mitä ihminen masturboidessaan tai seksiä harrastaessaan ajattelee.

”[T]he ability to manifest reality with magic also increases. This is why we do the work. [...] The very primal power that makes sex so useful a tool in magic and spirituality is also what makes it useful for controlling people.” (Miller 2015; 26, 28). “

Niinpä esimerkiksi seksuaalifantasiat eivät ole ”persoonallisia”, ”yksityisiä” tai ”viattomia”. (Visuaalinen kerronta - tv ja elokuvat - on ylipäätään ottanut tehokkaasti haltuun ihmisen mielikuvituksen.) Sen sijaan fantasiat ovat juuri niitä kuvia, juuri niitä symboleja, joita kontrolli-isännät tarvitsevat ja hallitsevat, ja ihmisen mieli on ladattu ja ehdollistettu niitä täyteen. (Tämäkin funktio mainonnan subliminaalilla seksuaalisisältöisellä viestinnällä on.) Kuvioon kuuluu, että ihminen luulee fantasioitaan ikiomikseen ja oman persoonansa ja ainutlaatuisuutensa synnyttämiksi. Valmiiksi visualisoiduissa fantasioissa - kuten pornografisessa materiaalissa - on lisäksi runsaasti subliminaaleja viestejä ja symboleja, kuten Adampants toteaa. (”Guess where your energy goes every time you jerk off to porn?”) Pelkistäen voisi sanoa ja olettaa, ettei ihminen - ainakaan nykytilassaan - edes osaa fantasioida mitään sellaista, mikä ei olisi hänen mieleensä tavalla tai toisella istutettu. 

So it’s about doing your masters bidding. Ihmiseltä ei tarvitse ottaa, hän luopuu itse. Sellaista on onnistunut mielenhallintaa.

“They’re just rewiring your brain, because you’re not connected to love and spirituality, it just becomes a thought that triggers the orgasm, the symbol... [...] That’s [the Illuminati's] main source of energy [sex that’s disconnected from love]”, Adampants toteaa. 

Samalla linjalla on myös Aspen: “Next thing they did was to promote keener interest in sexuality and pornography. This is key part of the program with the entire world, not only with me. Pornography is the most powerful tools they have let loose on this earth. [...] Getting into the habit of looking at these images is the key part of mind control.[...] When people look at porno, they’re tapping into, creating a certain kind of brainwave pattern, a certain kind of electromagnetic field resonance that [the masters] can use as a  penetration point for broadcasting their own subliminal, umm, material directly into your consciousness.” (Aspen testimony, YouTube)

Osa paradigman vaihtamisesta onkin ottaa mielikuvitus takaisin omaan käyttöön, seksuaalienergiasta puhumattakaan.

* * *

Olen sanonut tämän jo aikaisemmin, mutta sanon taas uudelleen:

Raha on symboli, pelkistetysti resurssin symboli (joka yhdistyy mm. valtaan ja voimaan). Samalla raha on - siitä on tehty - seksuaalienergian vertauskuva (vaikkakin kätketysti), sillä mikäpä muu voisi olla voimallisempi resurssi. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset elävät omaa itseään koskevassa vertauskuvassa! ”Raha” pyörittää maailmaa, ”raha” orjuutta ihmisen, ja ”rahan” avulla ihmistä riistetään. Vain eliitillä on millä mällätä, eikä se varsinaisesti ole heidän itsensä tuottamaa ”rahaa”.

”They attach themselves energetically [...] and when you have an orgasm and emit that energy, it goes to that. [...] And, when it attains enough energy, it makes that scalar jump...”

Kuinka sopivaa, että tavallisen ihmisen käsitys orgasmista onkin la petite mort, ”pieni kuolema”: tämä ilmaisee yleismaailmallisen kokemuksen siitä, että - niin nautinnollinen kuin orgasmi voikin olla (ja tokihan sen on oltava jotta sitä toistettaisiin kaikesta huolimatta) - siinä on menetetty energiaa, hyvinkin runsaasti, mikä tulkitaan ”rentouttavana”. Useimmat tuntevat jopa välitöntä unentarvetta. – Ja tätä kaikkea pidetään täysin luonnollisena!

Tämä sopii - yllätys yllätys - em. vertauskuvaan, eli seksuaalienergian rinnastamisessa rahaan: ihminen on opetettu nauttimaan rahansa tuhlailusta: tuhlailu itsessään on addiktio, joka tuottaa perverssiä tyydytystä, etenkin ollessaan tuhlailijan omien intressien vastaista, suorastaan itsetuhoista käyttäytymistä. (Ajatellaanpa vaikka shoppailua, kalliita trendejä ja harrastuksia tai loputtomia kokoelmien keräilyjä, fiksaatiota merkkituotteisiin tai ”laatuun” pelkän ”erottautumisen” vuoksi, uhrautuvaa ja syyllisyydentuntoista rahojensa lahjoittamista ”hyväntekeväisyyteen” tai "lähimmäisille", uhkapelejä tai pelkkää rahan sileäksi laittamista. Länsimainen ihminen rakentaa identiteettinsä siitä mitä hän ostaa eli siitä, kuinka hän käyttää rahaa.) Pankkirahoituskin on nykyään tavalla tai toisella väistämättömyys. Mitähän tämä voisi analogiassamme tarkoittaa?

Periaatteessa ja pohjimmiltaan tähän ”ryöstelyyn” kait riittänee se, että ihminen vain provosoi ja generoi seksuaalienergiaa. Otetaan yksinkertainen esimerkki. Kun nainen pukeutuu ja käyttäytyy ”seksikkäästi” ja menee ihmisten sekaan voidakseen tuntea olevansa seksikäs, hän provosoi ja mahdollisesti myös generoi seksuaalienergiaa, ja siten palvelee näkymättömiä kontrolli-isäntiään. (Tätä on ”woman in red.” A distraction.) Kun mies ”katselee punapukuisia naisia”, hän generoi ja mahdollisesti provosoi seksuaalienergiaa, ja siten palvelee näkymättömiä kontrolli-isäntiään. (Tätä on ”woman in red.” A distraction.) Yleensäkin seksuaalienergian tunnistaminen itsessä tai toisissa rekisteröidään ”seksikkyydeksi”, joka on ”pelkkä tunne”, joka tulee ja menee… Kukapa ajattelisi saati huomaisi ”menettäneensä” mitään. Rikkautena pidetään jo sitä, että sai sen kokea – mikä on vähän sama asia kuin iloita siitä, että sai koskettaa tuhannen euron seteliä, ennen kuin luovutti sen eteenpäin.

Tässä vertauskuvassa on kuvaavaa, että ”(melko) hyödyttömiä” ihmisiä - eli henkilöitä, joista ei katsota saatavan pitkäaikaista tai kovin suurta hyötyä - rahastetaan (suhteellisesti) kaikkein eniten: heistä on mehustettava nopeasti irti kaikki mikä lähtee, koska se on ”tuottoisinta”. Mutta jos ”rahageneraattori” kuitenkin on tyydyttävämmin tuottoisa eli enemmän hyödyllinen, suopeus ja myötätuki lankeavat kuin itsestään: mitä tahansa, jotta tulos paranee entisestään...

”The lower levels of human society will be completely sexualized. Sexuality will saturate society. […] At higher level, true sexual mastery will be taught”, Aspen siis toteaa. Tästä voinee päätellä myös sen, että “korkeamman levelin henkilöt” ovat huomattavasti hyödyllisempiä; heitä ei mehusteta seksuaalienergeettisesti läheskään yhtä paljon (sillä heistä hyödytään muutoin, mihin he itse tarvitsevat resursseja). Sen sijaan heitä opetetaan hallitsemaan ja hyötymään myös itse.

“I spent many years in the Ordo Templi Orientis (OTO), a group that uses sexually charged symbolism in its rites and teaches sexual magic at the higher levels. Overall I was, and remain, impressed at the manner in which the vast majority of its initiates handle themselves” (Miller 2015, 26).

[On kiinnostavaa, että näihin opetuksiin kuuluu keskeisenä asiana hallita sitä, ettei seksuaalienergia karkaa minnekään, etenkään orgasmin aikana; opetellaan esimerkiksi tekemään ”ylälukko” ja ”alalukko” – ja toki pidättäytymään fyysisestä laukeamisesta (mitä etenkin perinteisempi opetus on korostanut: ei saa ”läikyttää". Laukeaminenhan voi tapahtua myös ilman fyysistä orgasmia (kuten vaikkapa Von Trierin Nyphomaniac -elokuvassa kerrotaan, jossa sitä nimitetään "spontaaniksi orgasmiksi".) Ai luulitteko, ettei ihminen voisi saada "astraaliorgasmia"...? Tai - jos on vielä edistyneempi - vaikkapa poistua kehostaan harrastamaan astraaliseksiä...? Illuminatilla on "beta-kitteninsä" tätäkin varten, ja heidän tunnussymbolinsa kuulemma on - kuten olen tullut jo maininneeksi - sudenkorento, siinä missä "fyysisen beta-kittenin" tunnussymboli on perhonen.)]

Sama pätee rahan vertauskuvaan: jos maallikko osaisi ja voisi ”säästää”, hänellä olisi huomattavasti suuremmat varannot käytettävissään ja eläminen vähemmän rajoitettua. Mutta valitettavasti maallikko yleensä elää kädestä suuhun, eikä hänen kärsivällisyytensä, itsehillintänsä tai resurssien generoimistaitonsa ja -mahdollisuutensa yleensä muuhun riitä. (Jos panettaa, on purkauduttava asap, tavalla tai toisella.) Juuri sellaisena maallikko halutaan; siihen hänet on ehdollistettu ja motivoitu, primitiiviseen seksuaalikäyttäytymiseen.

Rakkaustaajuus muuttaa tilanteen: “So if you have sex as a result of love, you’re bathed in love, and it’s reserved for you, that energy”, Adampants toteaa. Rakkaus on nimittäin "shield", joka estää energiaryöstelyn. 

[Onkin täysin johdonmukaista, että maallikko on opetettu pitämään oikeaa rakkautta moraalisena turhakkeena tai pikkusievänä lässyttelynä (siinä missä ”kunnon pano” on se mitä ”jokainen haluaa”. ”I don’t make love. I fuck”, toteaa Herra Grey – joka varamaankin hallinnee ”itsensä lukkimisen”).]

Illuminati –kollektiivi puolestaan korvaa magialla - siis energian manipulointitaidoillaan - sen, mihin kenellä tahansa olisi mahdollisuus rakkaustaajuuden kautta (eli sen, ettei riistoa tapahdu).

Sanonta ”Make it rain” (tai maaginen hahmo, the Rainmaker) viittaa rahaan vain pinnallisesti; se, joka hallitsee ”sadetta”, hallitsee seksuaalienergiaa; se, joka ”tekee sateen”, provosoi ja generoi seksuaalienergiaa. 

(Tämän ymmärtäisi, jos tietäisi, mitä vesi symboloi – ja tämä ymmärrys seuraisi helposta analogian soveltamisesta, mikä olisi vaivatonta, jos ihmisen annettaisiin havaita ja ymmärtää itse, "lehahtaa omille siivilleen" [mikä toki on samalla pelottava hyppy tuntemattomaan, koska on pysyteltävä ilmassa itsenäisesti]. Kaiken symboliikan ja vertauskuvan tulkinnan avaimena on analogian soveltaminen. [Esimerkiksi, edeltävää vertauskuvaani selvittäen, lento kuvaa sielun liikkumavapautta, siipi "lentokykyä" eli potentiaa toteuttaa toiveitaan, jopa "mahdoton" (koska lentäessä uhmataan luonnonlakeja [painovoima] - vaikka tosiasiassa hyödynnetään muita luonnonlakeja) sekä luottamusta (sillä siivet yhdistetään myös enkeleihin ja suojelukseen), ja ilman elementti puolestaan on älyn, ajattelun ja henkisyyden symboli. Otetaan vielä toinen, selkeämpi esimerkki analogian soveltamisesta tulkinnan avaimena: jos kysyt joltakulta, mikä eläin hän olisi, ja hän vastaisi "orava", on mietittävä, mitä ominaisuuksia oravalla on ja kuinka se käyttäytyy (ja mahdollisesti, millaisia merkityksiä oravaan liitetään, esimerkiksi 'kesy, mutta lemmikiksi soveltumaton' tai 'käpyjemmari'), ja sovellettava näitä tietoja analogiana vastaajaan itseensä.]) 

Siksi esimerkiksi pop-ikionit ovat korostuneen seksikkäitä. He ovat ”ring leadereita”. Ajatellaanpa vaikka Beyoncén musiikkivideota Crazy in love, jossa B todella laittaa satamaan vaikka taivaalla ei näkyisi pilven hattaraa. Luonnollisesti B saa siinä tapauksessa itsekin kylpeä - rahassa. 

Mutta Rainmaker on ennen kaikkea henkilö, joka kykenee hallitsemaan seksuaalienergiaa, sekä itsessään että toisissa.

“Andrieh Vitimus, in his book, Hands-On Chaos Magic, notes that the quality of the orgasm has much to do with the strength of the result, and that simply masturbating in the same manner you do regularly, especially if you do it several times a week, will likely not generate much force. Those making serious attempt at this practice might want to abstain for a week or so before the operation in order to build generative force and lead to a more potent orgasm.” (Miller 2015, 80)

Niin juuri. Energian vahvistaminen ennen sen käyttöä on oleellista. (Siksi harvat ihmiset jaksavat koskaan tehdä mitään merkittävää, sillä heidän energiansa, heidän voimansa ei pääse vahvistumaan. Juuri näin sen halutaan olevankin. Ihminen pidetään kiireisenä ja suorittavana tai muuten vain stressaantuneena kaiken turhuuden avulla.) Mitä tulee seksuaalienergiaan, länsimaiseen kulttuuriin - ja varmasti kaikkiin muihinkin kulttuureihin - kuuluu, että jännitettä provosoidaan 24/7. Tässä myös tabuilla on oma tärkeä funktionsa. (Ajatellaanpa tyypillistä tabua: "kiellettyä hedelmää", kuten seksiä "vieraan" tai liian nuoren tai vanhan kanssa - tai pelkkää selibaattivaatimusta taikka hyvin rajattua mahdollisuutta harrastaa.) "Kontribuutioiden" pitäisi olla mahdollisimman voimakkaita.

(Sille on syynsä, miksi BDSM:ssä on oleellista “rakentaa jännitettä ja kasvattaa voimaa” hyvinkin pitkään ennen laukeamista, ja miksi isännän rooli on se, jossa päätetään, milloin seksuaalienergia vapautetaan. Millerin mainitussa kirjassa onkin myös kappale nimeltä The Sorcery of BDSM. ”BDSM is an integral element of Illuminati masters”, toteaa Simon Parks luennossaan Born to an Illuminati family; Lifting the veil.)

Seksuaalienergia on se juttu, niin keskeinen, että se (tai siis sen "generoimismenetelmää" kuvaava tapahtuma) on maailmanlaajuisesti virtanapin tunnussymboli. (Minkä olen senkin jo todennut.)

* * *

Lopuksi vielä kokoava ajatelma mielenhallinnasta.

“Their biggest research [Toisen maailmansodan aikaisissa ihmiskokeissa], some of it, was of course, how to get people fearful. They learned...they were studying mind control, that if you disconnect them from love, they can be mind controlled”, Adampants kertoo

Toisin sanoen pelko irrottaa rakkaudesta. Näin ollen kaikki rakkaudesta irtaantumisen muodot ovat pohjimmiltaan pelon taidetta. 

Tästä voi päätellä sen, ettei pelko aina tarkoita selkeää ja akuuttia tunnetta, vaan se voi tarkoittaa myös asetettua estettä: esimerkiksi pelko poiketa annetusta normista aktivoituu ainoastaan yrityksissä tai halussa poiketa normista. Pelkoa käytetään siis kuten ”löysää BDSM –solmua”; se kiristyy vain vastustuksesta (ellei isäntä joskus halua sitä muuten vain kiristellä, sillä orja ei saa kuvitella hallitsevansa tilannetta, esimerkiksi käytöksellään - muutoinhan orja ei olisi orja). Pelon taiteessa kaikki ei siis ole pelkoa: myös mielihyvää käytetään manipulaation tukena: orjalle on huomattavasti helpompaa noudattaa esteen asettamaa kieltoa - siis valita pysyä poissa kaikesta pelkoa aiheuttavasta -, mikäli valintaa tuetaan mielihyvällä. Jo pelkästään se, ettei pelkää, voidaan kokea mielihyvää tuottavana (ainakin sen jälkeen, kun ensin on kokenut suurta pelkoa). Toisin sanoen kaikki "pelottomuus" ei suinkaan sijaitse pelon oppositiossa, rakkaudessa.

”So you won’t access love.”

(Mitä tulee BDSM –teemaan, tämä periaate ilmaisee, että ”BDSM –seksuaalisuuden” keskeisin tekijä on pelko ja sillä hallitseminen: joko pelossa joutua tuntemaan jotain pelottavaa ("rangaistus") tai akuutin pelon nautinnossa ("palkinto"). Molemmat pitävät seksuaalienergian tehokkaasti erossa ”rakkaustaajuudesta”, eli juuri sellaisena, jollaisena "isäntä" sen haluaa.)

* * *

Paradigmojen vankilasta vapautuminen on - symbolisesti kuvattuna - sitä, että numero kuuden ("6"; "666") ”lukittu spiraali” muuttuu vähitellen avoimeksi spiraaliksi, ja ”ringistä” vapautuu, ”kierros kierrokselta”.

”See, you’re all caught in a cycle here, they make you guilty, they infuse in your mind the cancerous intent and it’s sublime, it’s a crime that’s sublime, it’s subliminal in so many ways…and then try to tell you quickly when you die how guilty you are. And use that threat of hell to get you to agree to an alternative, which is contracting to be a victim in your next role...’to learn your lesson’ [a.k.a. "karma"], so they just do it to you again, and keep working on your soul to break your will until you feel like you’re so bad that you can’t even perceive that you’d be loved by [the Prime Creator], so they can absorb you. [...] It’s breaking your will with each life cycle and each new day, distracting you, disconnecting you from the Creator.” (Adampants tallenteella Healing Begins Now)

(Huom! Ego ei ole sama asia kuin tahto; egoa kyllä pyritään kasvattamaan...)

[Vielä pari pistettä yhdistellen:

So, the ”distraction process” - the ”woman in red” –project - is primarily (yet subliminally) an intent to keep people from connecting to the Creator and love frequency.

Lisäksi edeltävää kuulostellen oivaltaa jälleen jotain uutta BDSM:n ”nerokkuudesta”: se lienee varsinainen ”fastline” pyrkimyksessä murtaa oma tahto; että ihmiset addiktoituvat siihen, että joku tulee ja murtaa heidät ja heidän tahtonsa, koska se on ”kiihottavaa”. Että alistava auktoriteetti on kiihottava tai turvallinen.]