Interstellar movement

(Jälleen uusi "movement"... Onko tästä muovautumassa uusi teema?)

Joskus kasvuikäisenä minulle väitettiin, että pidän kynttilääni vakan alla. - Melko harvoin tosin, sillä harvahan pääsi näkemään kynttiläni loistetta, joten moni ei osannut valittaa kynttiläni sijainnista suhteessa vakkaani.

En minä omasta mielestäni mitään kätkenyt. En vain tuonut itseäni esiin tavalla jonka koin vieraaksi. Luontevissa yhteyksissä tilanne oli kokonaan toinen. Kontekstista ja vastaanottajasta - ja inspiraatiosta - riippui, näkyikö kynttilöitä ja paloivatko ne.

[Samalla tavalla suhtauduin itseni esittelyyn. Tästä syystä monella on saattanut olla kokemus siitä, ettei tunne minua kovin hyvin – mutta se tuskin on paljon haitannut. (Muutamaa se on korkeintaan ärsyttänyt, etenkin narsistisesti suuntautuneita: kunnollisen otteen saaminen on hankalaa enkä ’anna itsestäni mitään’, ja joskus ei kuulemma huomaa edes tunteiden läsnäoloa). Mitä tulee tutustumiseen yleensä, en ole kokenut mielekkyyttä sellaisessa ”tutustumisessa”, joka perustuu suoraan kyselyyn (eli kuulusteluun ja uteluun) sen sijaan, että havainnoidaan ja ollaan yhdessä läsnä, vuorovaikutuksessa. Kyllä se ihmisen olemus, luonto, henkilö sellaisessa välittyy – on ainakin minulle välittynyt muista ihmisistä. Ja jos tämä tutustumistapa ei riitä, mitään kuulusteluja ei tarvita sillä ne olisivat kuitenkin turhia; ’If you have to ask you’ll never know.’ Energioistaan ihminen tunnetaan. Ja hedelmistään.)]

Joten minusta oli turhaa erikseen mainostaa olevani esimerkiksi ”taiteellinen”, jos mitään taiteellisuutta vaativaa ei ollut käsillä. Olin mitä olin ja toimin itselleni luontaisella tavalla (koska en lopulta edes päässyt itseni yli) ja sillä hyvä. Hieman kiusallista sekin oli, mikäli "kynttilänvaloni" haluttiin äkkiä valjastaa hyötykäyttöön: muistiinpanojani ihastellut opettaja saattoi pyytää minua ohjeistamaan muistiinpanemisen jaloa taitoa myös muille, mieluiten kiertelemällä oppilaiden pulpettien ja vihkosten äärellä… Just joo. (Eikös sellaisesta olisi pitänyt maksaa jo palkkaa. Ehkä olinkin vaistomaisesti oppinut, että se joka kynttiläänsä kirkkaasti polttelee, siltä paljon vaaditaan. Ja vetäähän valo myös koit puoleensa. Joten pidin hyvänä, että ihminen välttelee kynttilänsä tarpeetonta polttelua.) Jokainen pitäköön huolta omasta kynttilästään. Silloin saadaan paras mahdollinen valo.

[Sittemmin opin kyllä aivan tarkoituksellakin himmailemaan kynttilöitäni. Huomasin nimittäin, että ihmisten tavanomaiset ajatuksenjuoksut ja puheenaiheet ovat melko litteitä ja ahtaita. (Lapsuudessa vielä uskallettiin puhua villejä, joten silloin en vielä tällaista ymmärtänyt, ja aikuisten asioissa puolestaan oli muutenkin paljon opittavaa, ne eivät vielä välittyneet "litteinä".) Siihen asti - siis ennen tätä havaintoani litteydestä ja ahtaudesta (lapsuuden jälkeen) - olin ajatellut, että kaikkien muiden ihmisten ajatukset ja puheet ovat paljon suurempia ja parempia kuin omani. Että jos minä tiedän jotakin, sen tietävät taatusti kaikki muutkin, ja jos he eivät niistä puhu tai niitä ajattele, ne eivät yksinkertaisesti ole ajattelun tai puhumisen arvoisia, ehkä syystä, että ovat turhuuksia tai itsestään selvyyksiä. Mutta minä tyhmyrinä niitä pohdiskelen, ja se mitä pohdiskelen, on ajateltu jo moneen kertaan ennenkin, joten turhaa sellaisella on muita rasittaa. Mutta joskus silti rasitin. Ja tein lisää havaintoja.)

Huomasin siis, että liiallinen ”älyllisyys” tai ”syvällisyys", liikuskelu ”oudoilla vesillä” tai liian korkeilla "abstraktiotasoilla" taikka ”ihmisyyden pohdinnoissa” yksipuolistivat keskustelun nopeasti. Huomasin, etten minä ajatuksineni mahdukaan toisen antamaan tai hänellä käytettävissä olevaan tilaan. (Yleensä toinen osapuoli on sentään tykännyt kuunnella, mutta vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuus ja väitteiden koettelu ovat jääneet olemattomiin. Siitäkään en pidä, jos toinen jättää minun kynttiläni valossa omansa kokonaan sytyttämättä. Siinä saattaa tulla tunne, että olisi vastuussa sanoistaan tavalla, jossa niille ei sallita normaalia inhimillisyysmarginaalia ja kehittymisen varaa: mikään mistä voidaan puhua, ei ole virheetöntä eikä täydellistä eikä valmista. Ja on kamalaa tuntea olevansa joku kansankynttilä. Joten mieluummin säädin kynttiläni yleistä valotustasoa vastaavaksi.)]

Samaan tyyliin taidan edelleen elellä: pidän kynttilääni vakan alla, jos ei ole tarvetta sitä muiden nähden poltella. (En koe olevani vastuussa kenenkään opastamisesta. Eikö se rinnastu jonkinlaiseen dominointiin? Kannatan jokaisen omaa vastuuta arvostelukykynsä kehittämisessä. Asiat on oivalletteva ja valinnat tehtävä omakohtaisesti. Olen ennemmin ääneen pohdiskelija, kaikkein mieluitien kanssapohdiskelija.)

Eräs kynttilöistäni on siis ollut ”taiteelliset taipumukset” (joita en kuulemma tuo esiin ”lainkaan”. Näin minulle kertoi kauan sitten eräs ammattitaiteilija, joka ihmetteli kuvaamataidon kymppiäni.) Niin, ei minulla ole tarvetta kulkea baskeri vinossa kaupungilla maalausteline kainalossani, puhua ”teoksistani” tai omaksua ”taiteellisia maneereita”. Taiteilen kun innoitun, tai ilmaisen puoli huomaamatta esteettisiä tarpeitani tai luovia taipumuksiani oman kotini avaruudessa.

Eräs ”taiteellinen taipumukseni” ovat runot: pidän kovasti niiden kirjoittamisesta (ja lukemisesta). Kirjoittaminen ylipäätään on minulle tärkeää, mutta en voisi edes kuvitella näyttäväni keskeneräisiä kirjoituksiani kenellekään (ja harva näkee harvoin edes mitään valmista).

[Etenkin keskeneräinen on äärimmäisen haavoittuvaista, ja sitä on helppo tulla sekoittamaan ja sotkemaan. Oma ääni häiriintyy ja menee lukkoon. Kiitos ei. (Samoin ohjeistaisin oman keskeneräisyytensä käsittelyssä yleensä: ei ole hyvä tehdä avoimista haavoistaan tai puutteistaan julkisia. Se on kuin heittäisi oman minuutensa luomisen välineet – sanasymbolit – tuntemattomien maagien käsiin. Silloin ulkopuoliset voimat vaikuttavat prosessiin.)

Tilanne on täysin toinen pohdintojen kanssa: ne yhtyvät muiden ajatusvirtoihin tavalla, joka täydentää ja edistää niitä merkillisesti ja ilahduttavasti, oivalluksia ja koheesiota synnyttävästi. (On kuin pääsisi jonkinlaisella tajunnan joukkovoimalla uuteen sfääriin, sellaiseen, joka on sijainnut paikassaan aina, mutta jonne ei ole pääsyä ennen valmiutta siihen.)]

Kaikesta kirjoittamastani kirjoitan runoja silti harvoin, ainoastaan silloin, kun minulla on erityinen tarve ”konseptuaaliselle” ilmaisulle. (Runojen hienoutena ovat ladatut ja moniulotteiset käsitteet ja kuvastot, joiden avulla voi tallentaa ja kuvata sellaista, mihin loogisempi teksti ei taivu. Voi ikään kuin poimia moneen suuntaan aukeavia kuvia, merkityksiltään tihentyneitä, ja tavoittaa vaistomaisia tunnelmia ja etäisiä tuntuja, sellaisia, joita on vaikeaa kuvata loogisesti ja täsmällisesti. – Ja erityistä hienoutta on se, kun tavanomaisesta voi tehdä erityistä (ja samalla aivan toisenlaista), varsinkin se!) Kirjoittaessani runot tulevat helposti, koska kirjoitan vain silloin kun ne tulevat helposti. (Duh. Haha!) Ja koska ne tulevat helposti, en pidä niitä ”oikeina” runoina (eli huolellisina ja harkittuina esteettisinä luomuksina). 

Mutta tulin siis edellisessä tekstissäni luonnehtineeksi taannoista itseäni ”runotytöksi” (sitaateissa). Tämän tittelin sain jo 8-vuotiaana, en kuitenkaan itseltäni (vaan opettajaltani), enkä muutenkaan kokenut, että se määritteli minua koskaan mitenkään. (Ehkä siksi, että pidin kynttilääni vakan alla; en ”konstruoitunut” runotytöksi muiden heijastuksista, ja toisenlaiset heijastamiset olivat vahvempia.)

Joten ajattelin, että miksipä en sitten hieman laajentaisi ”huonetilaani” täällä ja jakaisi muutaman, noh, sanoisinko tutkielman, ”kokemuskokeen”, jollaisina runojani pidän. (Kyllä, minun on kategorisoitava ne runoiksi huolimatta siitä, ansaitsevatko ne sellaista nimitystä. Kyse on siis ennemmin lajityypin luokittelusta kuin sanataiteen ylennyksestä.) 

 Runoillessani samaistun aina johonkin kuviteltuun kokemukseen tai tilaan ja kuulostelen, miltä se tuntuu ja mitä se kertoo. Ensin saapuu tunnelma, monikerroksinen ja tarkasteluun avautuva kuin unikuva, ja vasta sitten alkaa tietoisempi osuus: runomuodottaminen; runo on tulkinta siitä ”taajuudesta” jota kuuntelen tai ”tilasta” jonka sisään liikahdan. Eräänlaisia päiväkirjamerkintöjen jatkeita siis. Paatos lienee tavaramerkkini. (Paatos on ihanaa.)

[On a slightly different note: Ihmisellä on kyky ”samaistumisleikkiin”, jossa on itse asiassa kyse aistista. Siitä ei paljon puhuta eikä se ole valtavirtatiedettä, mutta esimerkiksi Adampants ja Swerdlow kertovat tästä. Tätä aistia käyttäessään ihminen voi ikään kuin tarkastella asioita "toisesta tietoisuudesta" käsin, "siirtää" mielensä tarkastellun kohteeseen tarkastelun ajaksi....Usealle taiteilijalle – etenkin muusikoille ja runoilijoille – ilmiö lienee hyvinkin tuttu, kuulemani perusteella. Toki, oma mieli ja sen ehdollistumat asettavat tässäkin reunaehtonsa, ja ellei kyse ole hyvin läpikuultavasta tai valveutuneesta mielentilasta, päätynee lähinnä projisoimaan.] 

Aloitetaan. 

Tässä ensimmäisessä olen kuvitellut ja tunnustellut ensin englanniksi, sitten suomeksi. [Eri kielellä asiat "ovat" eri tavoin; eri kielillä luodaan erilaisia maailmoja; eri kielillä pääsee eri tavoilla eri paikkoihin. Ja eri kielet ovat mielelle myös eri tavoin intiimejä; äidinkielellä voi olla sekä syvällisintä ja rehellisuntä että kipeintä ajatella, sillä käsitemaailmalla ja tunne-elämällä on välittömin yhteys juuri äidinkieltä käytettäessä. Assosiaatiokytkökset ovat muovautuneet ensisijaisesti äidinkielen välityksellä. (Tätä tietoa voi hyödyntää sekä pyrkimyksessä päästä lähemmäs että etäännyttää ajateltavaa asiaa. Emotionaalisesti vaikeita asioita on helpompaa ajatella vieraalla kielellä.)] 

The Art of Discovery (English version)

He sips women                                                                 

like cocktails                                             

 Some from a place of fine dine                                         

  Some from a bar just behind the corner                         

Getting drunk with all                                                          

 the sweetness of forbidden fruits,                                          

 sensations as delicate

  as the sharp edge 

   of the first time            

 or just a nice punch          

                                                                   

With a small hint on his lips                             

he waits till the perfume wears out
 and opens his fist

  letting them go

   with their wings scarred only a little                               

    for the better qualities                                                    

     of  the unknown aerodynamics                                   

For he masters the touch                                                

as he leads them through the parlor and out   

  watching them from behind like a guardian                        

   knowing he will meet the likes again                              

                                                                                        
For him
 very late is as good as shocking early                             

It is all the same
 with the exception of how
  the light bends on a skin                                                                       
  It’s about the movement of the mind
   and the shape of its gestures

                                                                                        

He does, and does not

 lie                                      

 - not to you,                                                                  

   but with you, yes                                                            

He truly is

 there                                                        

  for your needs

   only                                                       

at, for, in
 the moment

 But the moment shifts                                                 

  replacing the preposition and its attributes                                

   and the truths within them                                                                        

The trick is to catch
 the ever changing flash of fire                                           

never getting caught 

 in the moment

  and freeze                                                                      

Being always on the move                                               

Like the life itself

 different in each constellation

 different in indifference                                

                                                                                                            

For him
 a woman is a position

  of a star

   and a burst of its dust                             

    morphing in each                                                     

      interstellar movement                                                    

 that his mind is                                                                                        

                                                                                                            

Juopumisen jalo taito (Finnish version)

Hän siemailee ja uuttaa

kuin juomantekijä

 poimii heitä

  vanhoilta viinitarhoilta

   kesähuviloiden kellareista

    puutarhakutsujen aikaan

juopuakseen perisynnin

 terävistä ääristä, valtavista ja ikuisista

  kuin taivas ja vyöryvät planeetat  

tai hetkessä katoavista värähdyksistä

- katoavaisista kuin aamukaste

Hän sulkee silmänsä

huulillaan aavistus

ja antaa tuoksun laantua

ennen kuin päästää irti

He nousevat siivilleen

 hauraille ja vain vähän rikotuille

 uusista muodoista toisiin lentoihin kaareutuen

 Sillä koskettamisen hän tuntee

He kulkevat pois häneltä,

ulos suurista ovista

 askelten etäinen kaiku vielä käytävillä

Kuin vartija hän valvoo käyntiä

tietäen että se kaikki toistuu

                                                                

Hyvin myöhäinen ja varhainen

 ovat hänelle

  yksi ja sama

  - lukuun ottamatta valon taittumista

      ihon pinnasta

Liikahdukset ja mielen muodot ovat kaikki

 mitä tarvitaan

Ei ole valhetta

sillä vain tosi on

 mitä voi olla

 Mutta hän on totta joskus toisella tavalla

 jonain toisena hetkenä

Pelkät attribuutit ja sijainnit

vaihtelevat

Mutta vallatessaan sijainnin

hän täyttää sen

 Syvä hengitys, sydämen iskut

  kaikki virtaa

   heihin kuin totuus

    kuin puhtain todellisuus

Taika on oivaltaa

 tulen luonto

  sen iäti lepattava sydän

  jonka liike ei voi lakata        

   enempää kuin elämä itse

Vain konstillaatio säilyy hetken

  aloillaan

Hänelle

 nainen on sijainti taivaalla

 tähden kaltainen

  väylä sinne ja takaisin

kuin humaus

se maailmojen välinen liike

jota hän mielessään kantaa

* * *

Dark Corner of My Eye

In the dark corner of my eye

there’s a nightfall

 with its shadowy gestures

That’s where the crows fly

 when I stand alone

He glides in

 a black figure in the cold

  tightening his belts

   old as the hills

  around my waist

He makes me heavy with his seed

and the pain spreads me thin

as I give birth to hate

 a demon

  sent upon you

I hear the wind

         as the ever present mist evaporates

It rips the eyes out

 letting you go blind

  forever blind

   until you can make yourself to see

Your mouth will go mute, unable to speak a word

and cannot tell a soul 

For you do not

 even understand

  and deserve no words, no language dead or alive

 to give you sense 

 For you have cut the words of others short

The movement of you

 is getting slow and heavy

  until it stops

  letting you fall

   into your own despair

    and put you in the ground, defeated

No one will help you

 But you

  alone

You are alone

 For there is evil breath

  in your dust and bones

Heal thyself

Make the bindings

 of your own making

  break

* * *

Sugar rush, first version

He slides in and I hear the swing

 of an old record

  giving me a sugar high

And I’m lost in a candyland

 sacred place beneath me

I hear the rain outside

and feel the night behind the window

 growing slowly around me

A mouth nearby

 wishing me all the blessings of heaven

  in which I’m lost

This is coronation, he says

Because you’re my queen now

- But always remember

I was your king first

Without my hand holding

you will fall

Like Eve in the ancient garden

(She fell like the night falls)

I hear

a click of time

 as it goes absent

This is forever

A place where everything stops

Sugar rush, second guessing

The moment

- that which entwined me -

is but a distant sound of a chord

 or the sweet scent of summer

  once upon a time

   so bright and lovely and full of songs in the air

Your presence is the sound

 of someone playing the piano down the hall

 echoing into my chambers

  finding me still

 The sound of your steps

  getting closer to my room

   and opening the door

You put me in here

  at this place of despair

    where everything is dark

   and I have no choice

    but to believe

     your words

     in you

Your gentle touch being the only thing

 to wait 

But you are not gentle

Your are cruel beyond understanding

You say I am safe

 now

  that you have cut off my wings

   and chained me to this ground

    of no escaping

You whisper in my ear

 that you care

  and your heavy breathing warms my skin

   My body trembling for the need of warmth

Yes, I am safe – safely yours

to keep me here forever

You made the amends

 with your world

I cannot speak of you

and what you have done

 how you broke me  

  and scattered me into the wind

   you say is fresh to breathe

You pushed me

 out of place

 and beside myself

  to be

   beside you

I am inside out and upside down

feeling sick and lost and lonely

 without your touch

  that pretends to carry my heavy soul

You are fire that burns

 making me all dust, black like the night sky with no hope

“Stardust”, you say, for you to inhale

You drink me like wine you say is the finest

“I broke You just because

I want to hold You in my hands

Only then”, you say  “You are beautiful

to me”

I keep breathing your words

“Sometimes”, you say “I have to

brake You

     a little 

To get closer

 and tune in    

I want to

     be near

          You    

I am

     sorry

for the pain

But it is

 all

Very well

 worth it

I promise.

You hurt

 so well

 It makes me

 want

  to cry

   with You

But instead

I breathe You in

and carry You”

I am the shelter of your secrets

I am a holy thing, you say

I hate to need you

 and the need of you is all I have

  The need to feed you

    with my innermost soul

This is how you want it

A bit of sweet sulking, you say?

Aggression in my voice

No, he said

A bit of sweet sucking

 his voice correcting me

  as I feel the sticky touch

   of the sweet corner

    of the night

     so high on the sugar sky

* * *

The Presence

Your presence

 in somewhere distant

  has an echo

   and a weight

that thickens the air

penetrating my space

and waving over me

 like the ocean

The gentle pressure

 of care

  is holding me

You say you will

 always

  be there

But I must make

 the effort

  of reaching out

“It is just the way

the story goes

for all the story goers”

You are a strange

 new path

  in my story

“The left and right

is just

a point of view:

my right is

your left”

He speaks to me;

 kind voice

  running smooth underneath

   words with always a good ending

    magic spells unbind

     letting the blessings spread

He tells me what

 is untold

with no words

I do not always listen

 I fear

  for the control

   it might

    mean

     Just might.

He is patient

And his gestures are safe

 and sound

  and meaningful like the galaxies swirling

He guards regardless

* * *

 See You (Feels like forever)

I see you walking towards 

 an old building

The mansion seems ancient to you

 as it is 

  from the times of slaves and masters

   standing mighty in the shadows of the oaks

    hundreds of roses beneath its feet

The air is filled with fragrance and heat

  thick and sweet like sugar, waving like the ocean of memories

Your skin sweats

as you lift your sunglasses

 watching beneath

  and curling your upper lip

You think of poetry

 and the cool drink - with real sugar - you are sure you are going to have

  because you are skinny and happy enough

Someone near you is smoking

 while you are finishing the last of your notes

It is all so overwhelming

 like it should be in summers of youth

 when the school is out 

 and the day is long

 and the night times even longer

  and you can hear a distant river

It feels like forever

For you do not understand time

 its slow movements

  pushing you further

   until you are too far 

    to recognize

     what once was

You do not understand the concept 

 that has captured you

or how quickly it all will pass

 pass you by

  leaving you with empty hands

   to do nothing

But for a moment

 for this diminutive little flash of light

   that you call youth or a lifetime

 it feels like forever

 for now

Eons lie where you cannot even think of

 ages wander where you could not

   and endings: untouchable, distant abstractions

Nothing ends, you think

Nothing here ends now

It is all just the beginning, a slow beginning

 for you

You live too close to time, too close to matter

  and do not notice 

   its false rhythms 

    and its capacity to fade you, little by little

You do not have the perspective

 of distant planets roaming

You cannot cross the light years

 because you do not understand light

So the moment will pass you by

and another moment after that

and you can never touch the forever

you think you are having right now

* * *

The Flavor

My life is so sweet

And so expendable

Like a pink bubble gum

  blown big and juicy

just waiting to explode

 getting ready for trash

I look my face in the mirror

beauty soon to be gone

My mind echoes like an empty corridor

where music once played

Flowers in the pot

Such a waste of beauty

The sinful scent

 makes me think of 

  sad dust in the wind

Sunshine

on my windowpane

reminds me of things

 bright and eternal

I close the book

I am holding in my hands

 pages old like the vast of the ocean

and open the lipstick

 hear it clicks in silence

  - the only thing making sense

Each morning

I wake up and smile

and choose the bubble gum

 that tastes like cherries

What a sucker punch

(Enter the tainted

 the trainee

  of entertain

   for the entrainment)