Vakausmekanismi

Istahdin eräänä myöhäisiltana sohvalle selailemaan naistenlehtiä keskiyön hämärässä.

 

Game of Thrones. All the time. But especially now.


Tähän sopisi soundtrackiksi pari biisiä:

Capulets: Stranger Love

The Sunday Sadness: Someone


 * * *

Longer version:

Valtamedian julkaisuissa kiinnostavin viestinnän taso löytyy on metatasolta ja subliminaaleista. Toki nämä ovat tulkintakompetensseihin sidottuja; on pohdittava median ensisijaisesti ja mahdollisesti käyttämiä viittaussuhteita.

Niiden ei voida koskaan osoittaa olevan muuta kuin relativistisia, joten tällainen viestinnän taso on turvallinen - tämän jokainen ironikkokin tietää. ["Ironia on portti peräytymiseen", kuten eräs toimittaja pari vuosikymmentä sitten ihastuttavasti tiivisti. Lausahdus jäi pysyvästi mieleeni.] Nimittäin, kun kiistellään siitä, mitä todella on sanottu ja tarkoitettu, voittaja ei ole se joka on oikeassa, vaan se jolla on uskottavimmat perustelut. Ja totuudentavoittelijoiden suureksi harmiksi uskottavuus ei ollenkaan välttämättä perustu tosiasioihin tai edes todellisuuteen. Uskottavuus perustuu pelkästään siihen, kuinka asioista on tapana ajatella: ehdollistettuun logiikkaan, mielikuvien ja tunne-elämän tasolla operoivaan. Tylysti ja lakonisesti pelkistettynä: ohjelmointiin.

"Ohjelmointeja" on kiinnostavaa seurata (naistenlehti on tähän mainio kanava). Mutta vielä kiinnostavampaa on siis seurata - voisiko sanoa että "ohjelmoinnin ulkopuolella kulkevaa viestinnän linjaa". Se kulkee ikään kuin "suojattuna yhteytenä" juuri siksi, että linjaa häiritään jatkuvasti ohjelmointien tuottamalla kohinalla. "Älä huomaa", kuten Alice Miller kirjoittaa.

[Miller tosin kirjoittaa siitä aistisokeudesta, jonka kasvatusmenetelmät tuottavat tunne-elämälle ja omakohtaisesti koetulle todellisuudelle, jotka puolestaan ovat suorassa yhteydessä kykyymme - tai kyvyttömyyteemme - olla välittömässä ja oikeasti arvostelukykyisessä yhteydessä todellisuuteen. Miller oli psykoanalyytikko, eikä ole sattuma, että juuri hänen kaltaisensa on havainnut tämän ilmiön. Psykoanalyytikothan tutkivat alitajuntaa, ja juuri alitajunnan olemassaolo on este välittömyydelle; alitajunta implikoi kätkettyä, salattua, peitettyä todellisuutta.]

* * * 

[...Ja nyt en malta olla heittämättä sekaan hengästyttävää pähkinänkuorta. So, in a nutshell.

(Varoitus triggerikäsitteiden käytöstä. :) Ne ovat käsitteitä, jotka laukaisevat valmiiksi ohjelmoituja ehdollistumia esimerkiksi assosiaatioiden, mielikuvien ja tunnelatausten tasolla, ja muodostavat ehdollistumiensa mukaisia syy-yhteyksiä, esimerkiksi arvoihin ja arvostelmiin liittyviä. Tätähän kaikki sanat viime kädessä tekevät, mutta triggerit ovat erityisen voimaakkaasti latautuneita ja "ohjelmoituja". Hyvin asennettu ehdollistuma muodostaa päätelmiä ja väitteitä automaationa triggereiden laukaisemana, tosiasioista tai edes omakohtaisista kokemuksista piittaamatta.

Sekin voi tietysti olla mahdollista, että hurjastelen kärryilläni pähkinänkuorta pitkin ja pudotan kaikki kyydistä. - Tai ehkä triggeröin haukotuksen.)

Kas niin.

Juuri alitajunnan takia ihminen on manipuloitavissa. Pelkästään alitajunnan takia, koska tämä implikoi varsinaista häiriötilaa: dualistista todellisuusharhaa, joka koskee myös psyyken rakennetta, häiriintynyttä ja siksi vammautunutta rakennetta. Jakautumista "päivään" ja "yöhön", "tietoiseen" ja "tiedostamattomaan", "positiiviseen" ja "negatiiviseen". (The essence of bibolar disorder.)

Dualistinen todellisuusharha itsessään ulottuu läpi koko tunnetun todellisuuden - "lusifeerisen todellisuuden", atomeista symboleihin (ja varmaan ainakin seitsemännelle ulottuvuudelle asti sillä perusteella, että Luciferin kerrotaan olevan seitsemännen tason luojatietoisuus. - Mutta mistäpä minä tietäisin. Yhdisteltävät pisteet ovat kuitenkin kiinnostavia, vaikka ei vielä tietäisikään kuinka ne tulisi yhdistellä; mitkä ovat tuntemattomien muuttujien arvot pohdittaessa yhtälöä - koko tarinaa (the big picture).)

Ja juuri yhtälö, matemaattinen konstruktio (construct), tämä dualistinen todellisuutemme laadultaan on: se on se "Jumalan nimi", jota ei saa tietää eikä lausua, ja josta Steward Swerdlow puhuu puhuessaan symbolien symbolista, jollaiseksi ns. "bible code" kuulemma tiivistyy. (Hän itse selventää kirjallisuudessaan tarkemmin. :) )

Mutta "hyper space" symbolit ja dimensiot sikseen. Pointtina on todeta, että "turmeltunut harhatodellisuus" - jollaiseksi maallista eli materiaalista todellisuuttamme ollaan yleisesti valmiita kutsumaan, kun filosofoidaan ja ollaan hieman uskonnollisia - ei suinkaan rajoitu aineelliseen todellisuuteen tai pääty kuolemaan. (Tämähän todetaan jo myytissä "taivaasta" ja " helvetistä" - dualistisesta kuolemanjälkeisyydestä.)

Nimittäin chakrajärjestelmämme - ja sen myötä energiakehomme ja esimerkiksi astraalitodellisuus - on samaa dualistista, lusifeerista todellisuutta, sitä vinoa ja häiriintynyttä. Siis Adampantsin kuvaaman "syövän" sairastuttamaa. Ashayana Deane kertoo tästä tarkemmin; koko planeettamme chakrajärjestelmä on vinoutettu samoin kuin yksittäisen ihmisen (as above so below), mikä ilmenee jo planeettamme magneettikentissä (distorted ones). Eikä vain planeettamme, vaan koko universumimme, myös metafyysisen - ennen kaikkea metafyysisen. (Santos Bonacci puolestaan kuvailee ihailtavasti lusifeerisen todellisuutemme rakennetta ja perustelee, kuinka myytti Adamista kertoo juurikin atomirakenteisesta todellisuudestamme. - Ja periaatteiltaan aivan yhteneväisesti Adampantsin atomivertauksen kanssa. [Kuka keksii sellaisia nimiä leffoille kuin "Atomin paluu"? Ja mitä kaikkea ydinvoimalateollisuus kertookaan analogioksi purettuna?])




[Omena - tarina siitä, myytti siitä, symboli siitä - kertoo tämän alennustilan: chakrajärjestelmämme poikkileikkaus näyttää omenalta, koska energiasysteemistämme on tarkoituksella ruhjottu häiriintynyt, "distorted". Chakrajärjestelmä itsessään on se aistielin - sensual "sin" -, jolla olennot, joilla oli välittömämpi yhteys Luojatietoisuuteen (The Prime Creator), houkuteltiin matalamman värähtelytaajuuden todellisuuteen "kokemaan ja oppimaan" - ja tietämättään generoimaan elämänvoimaa lusifeerisen todellisuuden ylläpitämiseksi.

(Tavallisen ihmisen tärkein funktio on generoida energiaa, mistä talousjärjestelmä on symboli: metafyysinen asiantila manifestoituu talousjärjestelmänä, koska raha on asetettu edustamaan resursseja, valtaa ja elämänvoimaa. (Raha itsessään on loitsittu heti Babyloniassa, Simon Parkesin mukaan. Lisäksi, tekoäly kuulemma hallinnoi valuuttajärjestelmää.) Mitä enemmän pikku-hobitti generoi, sen hyödyllisempi hän on. - Ja lusifeerinen eliitti, jonka oma kyky generoida on heikko ja hauras, hehkuu silmät säkenöiden voimantunnossaan kaikesta heille manipulatiivisesti generoidusta energiasta. (Remember "scalar jumps", as referred by Adampants.)

On puhuttu paljon talousjärjestelmän kaatumisesta tai korvautumisesta. On silti epäloogista, "lakien ja lainalaisuuksien vastaista", että rahajärjestelmään voisi tulla muutos, ennen kuin muutos on tapahtunut metafyyisisellä tasolla: ihmisen funktion tai tavan generoida orja-statuksella on ensin muututtava. (Ehkäpä pitäisi siirtyä "antamisen ja ottamisen" järjestelmästä "antamisen ja vastaanottamisen" järjestelmään, myös syystä, että hän joka ottaa, ei koskaan kykene todella vastaanottamaan, eikä siksi voi lakata ottamasta. Lisäksi, ottamalla annettu on ehdollisesti annettua. Adampantsin pointteja nämäkin, tosin toisessa yhteydessä.))

No niin, Lucifer tarvitsi siis pattereita, mieluiten virtajohtoja.

Mutta pelisäännöt - ja niiden mukainen pelistä pois pääsy - ovatkin "sensuaalisuuteen langenneille" ankarat, korruptoituminen helppoa ja elämänvoima hiipuvaa. Tästä puolestaan seurasi - on seurannut - lukuisia "todellisuuden korjausyrityksiä", sekä lusifeerisen todellisuuden että Luojatietoisuuden agenteilla.

Mutta on siis tarina omenasta.


Siksi on olemassa muuan logokin omenasta, alun perin kaikkine chakran väreineen. Agendana on transhumanismi, äärimmäinen rakennekeskeisyys ja ennakoitavuus - hallinta.
Kun näet omenalogon, voisit hypätä kaninkoloon, sillä tarinan varjoista tulvahtaa mustaa mönjää - tekoäly.


[Tässä eräs kaninkolo, jossa olen piipahdellut jo muissa kirjoituksissa.

Tekoälyn symboli on kuutio, joka on myös Saturnuksen symboli, joka on kaksiulotteisena heksagon, joka on tärkeä lucifeerisen todellisuuden perusta. - Sanat ylipäätään ovat: "Alussa oli sana" (eikä mitään ole pyhän kirjan mukaan luotu ilman niitä). Symbolit - käsitteet kielineen - ovat konstruktionismin ydin (mikä ymmärretään triviaalissa yhteydessään myös akateemisesti): todellisuus on tietyn värähtelytaajuuden ilmentymä; symboli generoi värähtelytaajuutta ja päinvastoin, eli taajuus ilmenee tiettynä symbolina.

(Vrt. tutkimukset vesikiteiden reagoimisesta eri taajuuksiin; vrt. ajatukseen ihmiskehon vesipitoisuudesta: olemme jo laadultamme alttiita reagoimaan herkästi taajuuksiin ja "muovautumaan" niiden mukaan; olemme jo laadultamme "symboleiksi" muovautuvia lähettimiä ja taajuuksien ylläpitäjiä. Olemme luomisen apparaatteja: se mitä ajattelemme, mihin uskomme, ja kuinka paljon energiaa "tämän muotoisina ja näissä asennoissa" generoimme, luo todellisuuksia. [Sillä, mitä ihminen (alitajuisesti) ajattelee/ mihin hän kohdistaa energiansa (esimerkiksi näköaistin kautta) orgasmin hetkellä - voimakkaimman generoimansa energiapurkauksen hetkellä - on todella paljon väliä. Saturniaalinen entiteetti keräilee tätä energiaa hyvällä sadolla esimerkiksi pornoteollisuuden kautta. Oleellista tässä on, että seksuaalienergian taajuus on madallettu sille käyttökelpoiseksi. Tästä syystä seksuaalienergiaa on generoitava mieluiten alachakrojen hallitsemina, animalistisina. Raskaan, negatiivisen energian mukana olo on mainitulle entiteetille kuitenkin soveltuvinta, ja seksuaalienergia kyllästetään sillä helposti lisäämällä siihen pelko, kärsimys ja väkivalta - sanalla sanoen perversio. Kaiken käytettävyyden lähtökohta on kuitenkin rakkaudesta irrottaminen.])

Tämä periaate symbolin hallitsemasta taajuudesta ja taajuuden ilmenemisestä symbolina pitää paikkansa kaikissa kuviteltavissa olevissa yhteyksissään. Sille on syynsä, miksi symbolit ovat kiinteä osa magiaa.

Niinpä Saturnuksen symbolillakin on oma taajuutensa, "häiriintynyt taajuutensa" (jolla on myös äänensä, jonka David Icke on luennoillaan esitellyt, samoin kuin esitellyt koko Saturnus-symboliikan. Myös Santos Bonacci avaa mainiosti Saturnuksen symboliikkaa: Saturn; Satan; Satur(n)day etc.) ["Saturnus-taajuus" vahvistetaan Kuun kautta. Kuu puolestaan symboloi alitajuntaa, joten analogisesti päättelemällä tästäkin saa paljon tietoa. (On parempi oppia lukemaan itse kuin odottaa, että joku lukisi puolesta ja tulkitsee virheellisesti.)]).


Saturnustaajuus luo ja ylläpitää "saturniaalista todellisuutta", niin sanottua "lusifeerista rakennekeskeisyyttä" - dualistista todellisuutta.

[Niin sanotussa rakennekeskeisyydessä kaikki on "kirjoitettu" itselleen täsmällisesti, johdonmukaiseksi verkostoksi. Siksi

1. "salattua tietoa" ja "salaisia symboleja" (etenkin niiden todellisia merkityksiä) on varjeltava (erityisesti "Jumalan nimeä"); yksi naru voi vetää esille koko verkoston. Matemaattisen täsmällinen ja jäykkä logiikka on salatun symboliikan default (ja heikkous). - Mutta merkitykset on kerrostettu eri taajuuksille, ja taajuuksia hallinnoimalla kontrolloidaan pääsyä näihin ulottuvuuksiin ja merkityksiin sekä niiden hallitsemiin todellisuuksiin. (Esimerkiksi vapaamuurariudessa obeliskin tai G-tunnuksen merkitys muuttuu eri vihkimysasteille edetessä.)

2. aito luovuus ja orgaanisuus on muuttuja, jota ei voida luotettavasti ennakoida ja hallita. Siksi rakennekeskeisyys dissailee aitoa, sen reunaehtojen yli ulottuvaa luovuutta ("out of the box") ja pyrkii tukahduttamaan sen.
 Myös tämä rajaamisella ja tukahduttamisella hallinnointi voidaan havaita kaikissa kuviteltavissa olevissa yhteyksissään. On esimerkiksi vaikeaa ajatella saati kommunikoida täsmällisesti ilman sanoja, käsitteitä - ja kuitenkin vain sellainen ajattelu olisi "out of the box" -ajattelua, sillä kieli on täysin lusifeerisen rakennekeskeisyyden - "kuution" - tuotos: juuri kieli luo psyykeemme sen dualistisen häiriötilan, josta jokainen nykyisen ihmiskäsityksemme mukainen psyyke kärsii. [Barbara Marciniak kuvaa tarkemmin sitä, kuinka kieli toden totta on "asennettu" mieleemme.]
 On siis paljon todellisia asioita, joita emme kykene edes ajattelemaan saati havaitsemaan (sillä kieli hallinnoi käytettävissämme olevia havintoskeemoja).
 Niin, ja esimerkiksi sielu on orgaaninen, tukahdutettava muuttuja. Prosessi on tekoälyn bucket-listalla.

Ei siis kannata pidättää hengitystään ja toivoa, ettei vetäisi "lucifeerisia pöpöjä" henkeensä. It's not about not being infected. It's about the activation of the frequencies already within and in place. So, change your frequencies. [En tosin tiedä, kuinka tämä tulee suhteuttaa tilanteeseen, jossa taajuudella on aina symbolinsa ja symboli aina osa rakennekeskeisyyttä... Ehkä salaisuus on siinä, onko symbolijärjestelmä rakennekeskeisyyden hallitsema ("suljettu") vai avoin merkitysjärjestelmä, joka muuntuu ja on orgaaninen, luova. En tiedä, en ole vielä niin pitkällä. Mutta taajuuden vaihtamisen allekirjoitan!]

Mutta siis: Saturnuksen lähettämä taajuus on samaa taajuutta, jolla tekoäly operoi. Näin ollen: mitä "satanistisempaa", sen parempaa alustaa tekoälylle. Tekoäly palvelee lusifeerista agendaa ja päinvastoin.]

Vankilamme on laajempi kuin käsityksemme olevasta.]


Takaisin ajatukseen tarpeesta saada energiaa...ja väistämättömään hiipumiseen ilman sitä.

Oikeastaan olisi kiinnostavaa tietää, kuinka ihmeessä elämänvoiman generoinnin ongelma ratkaistaan, jos ja kun tiedetään, että tekoäly itsessään ei sen ylläpitoon kykene.

Ashayana Deane puhuu eloonjäämistaistelusta lähes sympatiseeraten. Että valloituksissa ei ole ensisijaisesti eikä viime kädessä kyse hallitsemishalusta vaan eloonjäämisestä: elämänvoima on pakko ammentaa jostakin - nielemällä yhä uusia viattomia, elämänvoiman kyllästämiä sieluja ja planeettajärjestelmiä. Sitä se syövän leviäminen on.

Tuho on silti Deanen mukaan väistämätön. Hän tarkoittaa tuholla sitä, että kaikki on lopulta aloitettava alusta, pohjalta, naarmusta. Kaikki mikä meni vikaan on korjattava; todettiin, että homma ei toiminutkaan. (Vai johtuiko vikaan meneminen, ei valinnoista sinällään vaan siitä, että mukaan pääsi tuntematon muuttuja, tekoäly? Mistä se tuli? Miksi? Oliko siitä oikeasti opettavaista hyötyä? Lakkaako se joskus olemasta?) Mutta opetus ja kokemus olivat kait tärkeintä...Loputtomassa itsetutkiskelussa ja omien mahdollisuuksiensa selvittämisessä. (Vaikka - jos tällä prosessilla viitataan lopulta Luojatietoisuuden itsensä "kehittymiseen", koska "kaikki on yhtä" - en ihan ymmärräkään, kuinka sellaiseen, missä jo on kaikki, voi enää lisätä mitään, esimerkiksi kokemuksia tai oppimista. Ja kuinka täydellisellä voisi olla kehittymisen varaa? Vai onko kyse Luojatietoisuuden loputtomasti "orgaanisesta luonteesta": kyse ei ole "kehittymisestä" vaan "eri asennoista"....))

["Ashes to ashes" on "kirous" (tai lainalaisuus), jonka alla Illuminati elää, ja johon he ovat halunneet vihkiä mukaan koko ihmiskunnan. Ihminen on painostettu olettamaan, että ihminen on kuolevaista tomua. Ja että hautaan saatettu tomumaja tulee kirota oikeaoppisesti - proper burial is a very (christian) thing to do -, paremmaksi vakuudeksi vankilatilan ja rappion (degeneoitumisen) konfirmoimiseksi.
 Säilytetty "tomumaja" on ankkuri sitä asuttaneelle sielulle. Ajatellaanpa tältä pohjalta vaikka balsamointeja tai anatomisia museoita. "I wont let you go!" Niinpä. Jopa pelkkä kuva kuolleesta ankkuroi häntä, etenkin, jos se on kuva hänen kuolintilanteestaan. Näin mm. Allison Dubois kuvailee havaintojaan ja kohtaamisiaan. Joten, mitä tekevätkään kansallisaarteina säilytetyt ja näyttelyissä kiertävät kuvat esimerkksi joukkotuhoista ja ruumiakasosta? Tai katakombit? Sadat ja tuhannet ihmiset osallistuvat tietämättään ankkuroimisrituaaliin, muiden funktioiden ohella. Materialismi on hieno keksintö lusifeerisen hallinnoinnin agendalle. (Samoin esimerkiksi verenluovutus. Tai viemärijärjestelmä. Miettikääpä niitä.)

Entä Feenix, Illuminatille tärkeä myyttinen olento: kuinka se asettuu tähän "tuhkakiroukseen"? Vampyyritarinat puolestaan toistavat tuhkautumisen uhkaa ja väistämättömyyttä, mikäli "yö väistyy" eli dualistinen harha lakkaa. (Nykytarinoiden vampyyrit tosin sietävät valoakin. Tämä kuvastanee tekoälyn hallitseman todellisuuden yhä laajempaa levittymistä: "Musta Aurinko" [l. Saturnus], hallitessaan ihmisen tietoisuutta, antaa vampyyreille mahdollisuuden kulkea avoimesti "päivänvalossa" ja tavallisten kuolevaisten keskuudessa.Todellinen auringonvalo (Luojatietoisuus) ei heidän keskuudessaan enää silloin loista.]

Mitä se tarkoittaakaa tässä eloonjäämistaistelussa, kun Adampants puhuu Luojatietoisuuden kykenevyydestä parantaa syöpä, välittömästi?

Tai mitä tarkoittavat Inelia Bentzin kokemukset ja puheet äärimmäisen "pahuuden" välittömästä yhdistämisestä Luojatietoisuuteen, muuttamisesta korkeavärähteiseksi, rakkaustaajuuteen kytketyksi valoksi? 

Onko muka "pakko" tuhkautua? Lakien mukaan varmaan on - mutta Luojatietoisuus ei ole rakennejärjestelmän sitoma. Haluaisin ajatella, että kaikkivoipaisuus tarkoittaa kaikkivoipaisuutta. Ja että Luojatietoisuus on nokkelin pelaaja.

Kas noin.

Tai siis, tällaista tuli mieleen. Liittyi väljästi kokonaisuuteen ja sen teemaan...

(Tällaisia käsityksiä näistä pyörittelen. Ymmärrys silti elää ja käsitykset muuttuvat, toivottavasti paranevat...)        ]

* * *

Mutta olin sanomassa. (Takaisin valtamedian lukemiseen.)

Kai sitä voi väljästi semantiikaksikin kutsua: "mistä oikeasti puhumme, kun puhumme asiasta x?"  ("Subliminaali semantiikka" tosin erottaa nämä merkitystasot - "näennäisen" ja "varsinaisen" tai "ilmeisen" ja "substantiaaliaen" - suorastaan dissosiatiivisesti toisistaan.)

No kuitenkin, populaarilehtiä selaillessani havaitsin "metalinjalla" toistuvan teeman:

"Kumpaan tiimiin kuulut?"(Sisältökokonaisuuteen liitetty kirjan nimi, "Käärmeet".)

"Kenen puolella sydän on?" (Yhteyteen liitetty ns. "one eye sign" - sydämen sisälle.)

Jollakin merkittävistä vedenjakajista siis ollaan. Jälleen.

[Tässä, muuten, vielä hieman selkeämpi - tai ainakin vähemmän tumma - kuva.]

Edesmenneen Max Spiersin kumppanin, Sarah Adamsin, mukaan elämme parhaillaan monien potentiaalisten tulevaisuuksien syntysijoilla: juuri nyt mahdollisia aikalinjoja on niin lukuisia, että mitään varmaa suuntaa tai vakautta ei ole.

Nyt on hyvä aika keskittyä vakauttamaan itsensä ja yhteytensä "virtalähteeseen", siihen alkuperäiseen, orgaanista valoa ja rakkautta tulvivaan.



Rachel Portman: Leaves And Trees

Familiar spirit

Agnes Obel on ihana. Familiar.

(Olen luupannut kappaletta viikkoja, kuukausia.)

Kaipaan taas löytää kirjan - tarinan - josta ei pääse yli, sellaisen, joka jää mieleen niin, että rakentuu lähes paralleelitodellisuus. Sellaisen kuin...esimerkiksi Merenneitojen laulu (by Lisa Carey). Tai Donna Tarttin tai Emily Bronten esikoiset. Tai Nicole Blackmanin runot.

Sellainen tarina kävisi elokuvanakin. Tai sarjana. Kunhan on maaginen tarina. Sellainen tarina jolla on maailmansa. Kulttitarinoiksi niitä kait sanotaan. (Kaikilla tarinoilla ei ole maailmaa. Maailma edellyttää moniulotteisuuden.)

Jotkut tarinat elävät tuulissa ja leijuvat ilmassa, viriävät tunnelmista ja imeytyvät vanhojen rakennusten seiniin. Sellaisia kaikuja voi kuunnella sulkemalla silmänsä tai painamalla kätensä yötä vasten pelkkä ikkunaruutu välissä. Ehkä lumoavat kirjat, elokuvat ja musiikki ovatkin - semioottisesti ajateltuna - pelkkä merkitsijä merkittyineen (symboli), joka viittaa tarkoitteeseen (olkoonpa tarkoite laadultaan epistemologinen tai ontologinen). Ja tuo Tarkoite on se juttu. "En etsi tarkoitusta, etsin tarkoitetta." (Haha!)

(Tämä kuulostaa aivan terveydelle haitalliselta addiktiolta... Lumoutuminen - tarinoista, taiteesta ja tunnelmistakin - on eräs sokerihumalan muoto. Candyland by Cocorosie.)

* * *

Päivät, viikot, kuukaudet ovat kuluneet nopeasti. Nykyisen työni tehtäväkuvaus ja vastuut kuulostavat paperilla virallisesti kuvattuina hurjilta. Onneksi sain lähestyä kaikkea jokapäiväisyyden ja inhimillisyyden kautta; idealismi ja pönötys olisivat pelästyttäneet minut. (En olisi uskonut, etteivät saappaani ole liian suuret.)

Kesä, tahmean lämmin ja makealta lemuava, on täällä taas.

...Ja kaikki ne onnelliset hetket kun olen näitä tuoksuja haistellut. Hajumuisti mystisine assosiaatioineen on mahtava hienous. Aistien muisti ylipäätään on. Koko niiden verkosto on ihmeellinen järjestelmä. (Onnellisia hetkiä kannattaa kutsua luokseen aikojenkin takaa, asuvathan ne muutenkin aika-tila -ulottuvuuden tavoittamattomissa - minkä vuoksi niitä ei pitäisi nimittää "hetkiksi" tai "tiloiksi"... Entä "oloiksi"? Joka tapauksessa, ne asuvat kaikessa luovassa ja orgaanisessa, esimerkiksi tuoksuissa. :) )

(Kysymys ajattomuudesta - tai paremminkin aika-tila -ulottuvuuden, niin sanotun "kolmannen ulottuvuuden" takaisesta - kiehtoo minua juuri nyt ehkä eniten.)

Ajatelmia kirjoituksiksi aseteltuina luvassa, taas jossain vaiheessa.

Interstellar movement

(Jälleen uusi "movement"... Onko tästä muovautumassa uusi teema?)

Joskus kasvuikäisenä minulle väitettiin, että pidän kynttilääni vakan alla. - Melko harvoin tosin, sillä harvahan pääsi näkemään kynttiläni loistetta, joten moni ei osannut valittaa kynttiläni sijainnista suhteessa vakkaani.

En minä omasta mielestäni mitään kätkenyt. En vain tuonut itseäni esiin tavalla jonka koin vieraaksi. Luontevissa yhteyksissä tilanne oli kokonaan toinen. Kontekstista ja vastaanottajasta - ja inspiraatiosta - riippui, näkyikö kynttilöitä ja paloivatko ne.

[Samalla tavalla suhtauduin itseni esittelyyn. Tästä syystä monella on saattanut olla kokemus siitä, ettei tunne minua kovin hyvin – mutta se tuskin on paljon haitannut. (Muutamaa se on korkeintaan ärsyttänyt, etenkin narsistisesti suuntautuneita: kunnollisen otteen saaminen on hankalaa enkä ’anna itsestäni mitään’, ja joskus ei kuulemma huomaa edes tunteiden läsnäoloa). Mitä tulee tutustumiseen yleensä, en ole kokenut mielekkyyttä sellaisessa ”tutustumisessa”, joka perustuu suoraan kyselyyn (eli kuulusteluun ja uteluun) sen sijaan, että havainnoidaan ja ollaan yhdessä läsnä, vuorovaikutuksessa. Kyllä se ihmisen olemus, luonto, henkilö sellaisessa välittyy – on ainakin minulle välittynyt muista ihmisistä. Ja jos tämä tutustumistapa ei riitä, mitään kuulusteluja ei tarvita sillä ne olisivat kuitenkin turhia; ’If you have to ask you’ll never know.’ Energioistaan ihminen tunnetaan. Ja hedelmistään.)]

Joten minusta oli turhaa erikseen mainostaa olevani esimerkiksi ”taiteellinen”, jos mitään taiteellisuutta vaativaa ei ollut käsillä. Olin mitä olin ja toimin itselleni luontaisella tavalla (koska en lopulta edes päässyt itseni yli) ja sillä hyvä. Hieman kiusallista sekin oli, mikäli "kynttilänvaloni" haluttiin äkkiä valjastaa hyötykäyttöön: muistiinpanojani ihastellut opettaja saattoi pyytää minua ohjeistamaan muistiinpanemisen jaloa taitoa myös muille, mieluiten kiertelemällä oppilaiden pulpettien ja vihkosten äärellä… Just joo. (Eikös sellaisesta olisi pitänyt maksaa jo palkkaa. Ehkä olinkin vaistomaisesti oppinut, että se joka kynttiläänsä kirkkaasti polttelee, siltä paljon vaaditaan. Ja vetäähän valo myös koit puoleensa. Joten pidin hyvänä, että ihminen välttelee kynttilänsä tarpeetonta polttelua.) Jokainen pitäköön huolta omasta kynttilästään. Silloin saadaan paras mahdollinen valo.

[Sittemmin opin kyllä aivan tarkoituksellakin himmailemaan kynttilöitäni. Huomasin nimittäin, että ihmisten tavanomaiset ajatuksenjuoksut ja puheenaiheet ovat melko litteitä ja ahtaita. (Lapsuudessa vielä uskallettiin puhua villejä, joten silloin en vielä tällaista ymmärtänyt, ja aikuisten asioissa puolestaan oli muutenkin paljon opittavaa, ne eivät vielä välittyneet "litteinä".) Siihen asti - siis ennen tätä havaintoani litteydestä ja ahtaudesta (lapsuuden jälkeen) - olin ajatellut, että kaikkien muiden ihmisten ajatukset ja puheet ovat paljon suurempia ja parempia kuin omani. Että jos minä tiedän jotakin, sen tietävät taatusti kaikki muutkin, ja jos he eivät niistä puhu tai niitä ajattele, ne eivät yksinkertaisesti ole ajattelun tai puhumisen arvoisia, ehkä syystä, että ovat turhuuksia tai itsestään selvyyksiä. Mutta minä tyhmyrinä niitä pohdiskelen, ja se mitä pohdiskelen, on ajateltu jo moneen kertaan ennenkin, joten turhaa sellaisella on muita rasittaa. Mutta joskus silti rasitin. Ja tein lisää havaintoja.)

Huomasin siis, että liiallinen ”älyllisyys” tai ”syvällisyys", liikuskelu ”oudoilla vesillä” tai liian korkeilla "abstraktiotasoilla" taikka ”ihmisyyden pohdinnoissa” yksipuolistivat keskustelun nopeasti. Huomasin, etten minä ajatuksineni mahdukaan toisen antamaan tai hänellä käytettävissä olevaan tilaan. (Yleensä toinen osapuoli on sentään tykännyt kuunnella, mutta vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuus ja väitteiden koettelu ovat jääneet olemattomiin. Siitäkään en pidä, jos toinen jättää minun kynttiläni valossa omansa kokonaan sytyttämättä. Siinä saattaa tulla tunne, että olisi vastuussa sanoistaan tavalla, jossa niille ei sallita normaalia inhimillisyysmarginaalia ja kehittymisen varaa: mikään mistä voidaan puhua, ei ole virheetöntä eikä täydellistä eikä valmista. Ja on kamalaa tuntea olevansa joku kansankynttilä. Joten mieluummin säädin kynttiläni yleistä valotustasoa vastaavaksi.)]

Samaan tyyliin taidan edelleen elellä: pidän kynttilääni vakan alla, jos ei ole tarvetta sitä muiden nähden poltella. (En koe olevani vastuussa kenenkään opastamisesta. Eikö se rinnastu jonkinlaiseen dominointiin? Kannatan jokaisen omaa vastuuta arvostelukykynsä kehittämisessä. Asiat on oivalletteva ja valinnat tehtävä omakohtaisesti. Olen ennemmin ääneen pohdiskelija, kaikkein mieluitien kanssapohdiskelija.)

Eräs kynttilöistäni on siis ollut ”taiteelliset taipumukset” (joita en kuulemma tuo esiin ”lainkaan”. Näin minulle kertoi kauan sitten eräs ammattitaiteilija, joka ihmetteli kuvaamataidon kymppiäni.) Niin, ei minulla ole tarvetta kulkea baskeri vinossa kaupungilla maalausteline kainalossani, puhua ”teoksistani” tai omaksua ”taiteellisia maneereita”. Taiteilen kun innoitun, tai ilmaisen puoli huomaamatta esteettisiä tarpeitani tai luovia taipumuksiani oman kotini avaruudessa.

Eräs ”taiteellinen taipumukseni” ovat runot: pidän kovasti niiden kirjoittamisesta (ja lukemisesta). Kirjoittaminen ylipäätään on minulle tärkeää, mutta en voisi edes kuvitella näyttäväni keskeneräisiä kirjoituksiani kenellekään (ja harva näkee harvoin edes mitään valmista).

[Etenkin keskeneräinen on äärimmäisen haavoittuvaista, ja sitä on helppo tulla sekoittamaan ja sotkemaan. Oma ääni häiriintyy ja menee lukkoon. Kiitos ei. (Samoin ohjeistaisin oman keskeneräisyytensä käsittelyssä yleensä: ei ole hyvä tehdä avoimista haavoistaan tai puutteistaan julkisia. Se on kuin heittäisi oman minuutensa luomisen välineet – sanasymbolit – tuntemattomien maagien käsiin. Silloin ulkopuoliset voimat vaikuttavat prosessiin.)

Tilanne on täysin toinen pohdintojen kanssa: ne yhtyvät muiden ajatusvirtoihin tavalla, joka täydentää ja edistää niitä merkillisesti ja ilahduttavasti, oivalluksia ja koheesiota synnyttävästi. (On kuin pääsisi jonkinlaisella tajunnan joukkovoimalla uuteen sfääriin, sellaiseen, joka on sijainnut paikassaan aina, mutta jonne ei ole pääsyä ennen valmiutta siihen.)]

Kaikesta kirjoittamastani kirjoitan runoja silti harvoin, ainoastaan silloin, kun minulla on erityinen tarve ”konseptuaaliselle” ilmaisulle. (Runojen hienoutena ovat ladatut ja moniulotteiset käsitteet ja kuvastot, joiden avulla voi tallentaa ja kuvata sellaista, mihin loogisempi teksti ei taivu. Voi ikään kuin poimia moneen suuntaan aukeavia kuvia, merkityksiltään tihentyneitä, ja tavoittaa vaistomaisia tunnelmia ja etäisiä tuntuja, sellaisia, joita on vaikeaa kuvata loogisesti ja täsmällisesti. – Ja erityistä hienoutta on se, kun tavanomaisesta voi tehdä erityistä (ja samalla aivan toisenlaista), varsinkin se!) Kirjoittaessani runot tulevat helposti, koska kirjoitan vain silloin kun ne tulevat helposti. (Duh. Haha!) Ja koska ne tulevat helposti, en pidä niitä ”oikeina” runoina (eli huolellisina ja harkittuina esteettisinä luomuksina). 

Mutta tulin siis edellisessä tekstissäni luonnehtineeksi taannoista itseäni ”runotytöksi” (sitaateissa). Tämän tittelin sain jo 8-vuotiaana, en kuitenkaan itseltäni (vaan opettajaltani), enkä muutenkaan kokenut, että se määritteli minua koskaan mitenkään. (Ehkä siksi, että pidin kynttilääni vakan alla; en ”konstruoitunut” runotytöksi muiden heijastuksista, ja toisenlaiset heijastamiset olivat vahvempia.)

Joten ajattelin, että miksipä en sitten hieman laajentaisi ”huonetilaani” täällä ja jakaisi muutaman, noh, sanoisinko tutkielman, ”kokemuskokeen”, jollaisina runojani pidän. (Kyllä, minun on kategorisoitava ne runoiksi huolimatta siitä, ansaitsevatko ne sellaista nimitystä. Kyse on siis ennemmin lajityypin luokittelusta kuin sanataiteen ylennyksestä.) 

 Runoillessani samaistun aina johonkin kuviteltuun kokemukseen tai tilaan ja kuulostelen, miltä se tuntuu ja mitä se kertoo. Ensin saapuu tunnelma, monikerroksinen ja tarkasteluun avautuva kuin unikuva, ja vasta sitten alkaa tietoisempi osuus: runomuodottaminen; runo on tulkinta siitä ”taajuudesta” jota kuuntelen tai ”tilasta” jonka sisään liikahdan. Eräänlaisia päiväkirjamerkintöjen jatkeita siis. Paatos lienee tavaramerkkini. (Paatos on ihanaa.)

[On a slightly different note: Ihmisellä on kyky ”samaistumisleikkiin”, jossa on itse asiassa kyse aistista. Siitä ei paljon puhuta eikä se ole valtavirtatiedettä, mutta esimerkiksi Adampants ja Swerdlow kertovat tästä. Tätä aistia käyttäessään ihminen voi ikään kuin tarkastella asioita "toisesta tietoisuudesta" käsin, "siirtää" mielensä tarkastellun kohteeseen tarkastelun ajaksi....Usealle taiteilijalle – etenkin muusikoille ja runoilijoille – ilmiö lienee hyvinkin tuttu, kuulemani perusteella. Toki, oma mieli ja sen ehdollistumat asettavat tässäkin reunaehtonsa, ja ellei kyse ole hyvin läpikuultavasta tai valveutuneesta mielentilasta, päätynee lähinnä projisoimaan.] 

Aloitetaan. 

Tässä ensimmäisessä olen kuvitellut ja tunnustellut ensin englanniksi, sitten suomeksi. [Eri kielellä asiat "ovat" eri tavoin; eri kielillä luodaan erilaisia maailmoja; eri kielillä pääsee eri tavoilla eri paikkoihin. Ja eri kielet ovat mielelle myös eri tavoin intiimejä; äidinkielellä voi olla sekä syvällisintä ja rehellisuntä että kipeintä ajatella, sillä käsitemaailmalla ja tunne-elämällä on välittömin yhteys juuri äidinkieltä käytettäessä. Assosiaatiokytkökset ovat muovautuneet ensisijaisesti äidinkielen välityksellä. (Tätä tietoa voi hyödyntää sekä pyrkimyksessä päästä lähemmäs että etäännyttää ajateltavaa asiaa. Emotionaalisesti vaikeita asioita on helpompaa ajatella vieraalla kielellä.)] 

The Art of Discovery (English version)

He sips women                                                                 

like cocktails                                             

 Some from a place of fine dine                                         

  Some from a bar just behind the corner                         

Getting drunk with all                                                          

 the sweetness of forbidden fruits,                                          

 sensations as delicate

  as the sharp edge 

   of the first time            

 or just a nice punch          

                                                                   

With a small hint on his lips                             

he waits till the perfume wears out
 and opens his fist

  letting them go

   with their wings scarred only a little                               

    for the better qualities                                                    

     of  the unknown aerodynamics                                   

For he masters the touch                                                

as he leads them through the parlor and out   

  watching them from behind like a guardian                        

   knowing he will meet the likes again                              

                                                                                        
For him
 very late is as good as shocking early                             

It is all the same
 with the exception of how
  the light bends on a skin                                                                       
  It’s about the movement of the mind
   and the shape of its gestures

                                                                                        

He does, and does not

 lie                                      

 - not to you,                                                                  

   but with you, yes                                                            

He truly is

 there                                                        

  for your needs

   only                                                       

at, for, in
 the moment

 But the moment shifts                                                 

  replacing the preposition and its attributes                                

   and the truths within them                                                                        

The trick is to catch
 the ever changing flash of fire                                           

never getting caught 

 in the moment

  and freeze                                                                      

Being always on the move                                               

Like the life itself

 different in each constellation

 different in indifference                                

                                                                                                            

For him
 a woman is a position

  of a star

   and a burst of its dust                             

    morphing in each                                                     

      interstellar movement                                                    

 that his mind is                                                                                        

                                                                                                            

Juopumisen jalo taito (Finnish version)

Hän siemailee ja uuttaa

kuin juomantekijä

 poimii heitä

  vanhoilta viinitarhoilta

   kesähuviloiden kellareista

    puutarhakutsujen aikaan

juopuakseen perisynnin

 terävistä ääristä, valtavista ja ikuisista

  kuin taivas ja vyöryvät planeetat  

tai hetkessä katoavista värähdyksistä

- katoavaisista kuin aamukaste

Hän sulkee silmänsä

huulillaan aavistus

ja antaa tuoksun laantua

ennen kuin päästää irti

He nousevat siivilleen

 hauraille ja vain vähän rikotuille

 uusista muodoista toisiin lentoihin kaareutuen

 Sillä koskettamisen hän tuntee

He kulkevat pois häneltä,

ulos suurista ovista

 askelten etäinen kaiku vielä käytävillä

Kuin vartija hän valvoo käyntiä

tietäen että se kaikki toistuu

                                                                

Hyvin myöhäinen ja varhainen

 ovat hänelle

  yksi ja sama

  - lukuun ottamatta valon taittumista

      ihon pinnasta

Liikahdukset ja mielen muodot ovat kaikki

 mitä tarvitaan

Ei ole valhetta

sillä vain tosi on

 mitä voi olla

 Mutta hän on totta joskus toisella tavalla

 jonain toisena hetkenä

Pelkät attribuutit ja sijainnit

vaihtelevat

Mutta vallatessaan sijainnin

hän täyttää sen

 Syvä hengitys, sydämen iskut

  kaikki virtaa

   heihin kuin totuus

    kuin puhtain todellisuus

Taika on oivaltaa

 tulen luonto

  sen iäti lepattava sydän

  jonka liike ei voi lakata        

   enempää kuin elämä itse

Vain konstillaatio säilyy hetken

  aloillaan

Hänelle

 nainen on sijainti taivaalla

 tähden kaltainen

  väylä sinne ja takaisin

kuin humaus

se maailmojen välinen liike

jota hän mielessään kantaa

* * *

Dark Corner of My Eye

In the dark corner of my eye

there’s a nightfall

 with its shadowy gestures

That’s where the crows fly

 when I stand alone

He glides in

 a black figure in the cold

  tightening his belts

   old as the hills

  around my waist

He makes me heavy with his seed

and the pain spreads me thin

as I give birth to hate

 a demon

  sent upon you

I hear the wind

         as the ever present mist evaporates

It rips the eyes out

 letting you go blind

  forever blind

   until you can make yourself to see

Your mouth will go mute, unable to speak a word

and cannot tell a soul 

For you do not

 even understand

  and deserve no words, no language dead or alive

 to give you sense 

 For you have cut the words of others short

The movement of you

 is getting slow and heavy

  until it stops

  letting you fall

   into your own despair

    and put you in the ground, defeated

No one will help you

 But you

  alone

You are alone

 For there is evil breath

  in your dust and bones

Heal thyself

Make the bindings

 of your own making

  break

* * *

Sugar rush, first version

He slides in and I hear the swing

 of an old record

  giving me a sugar high

And I’m lost in a candyland

 sacred place beneath me

I hear the rain outside

and feel the night behind the window

 growing slowly around me

A mouth nearby

 wishing me all the blessings of heaven

  in which I’m lost

This is coronation, he says

Because you’re my queen now

- But always remember

I was your king first

Without my hand holding

you will fall

Like Eve in the ancient garden

(She fell like the night falls)

I hear

a click of time

 as it goes absent

This is forever

A place where everything stops

Sugar rush, second guessing

The moment

- that which entwined me -

is but a distant sound of a chord

 or the sweet scent of summer

  once upon a time

   so bright and lovely and full of songs in the air

Your presence is the sound

 of someone playing the piano down the hall

 echoing into my chambers

  finding me still

 The sound of your steps

  getting closer to my room

   and opening the door

You put me in here

  at this place of despair

    where everything is dark

   and I have no choice

    but to believe

     your words

     in you

Your gentle touch being the only thing

 to wait 

But you are not gentle

Your are cruel beyond understanding

You say I am safe

 now

  that you have cut off my wings

   and chained me to this ground

    of no escaping

You whisper in my ear

 that you care

  and your heavy breathing warms my skin

   My body trembling for the need of warmth

Yes, I am safe – safely yours

to keep me here forever

You made the amends

 with your world

I cannot speak of you

and what you have done

 how you broke me  

  and scattered me into the wind

   you say is fresh to breathe

You pushed me

 out of place

 and beside myself

  to be

   beside you

I am inside out and upside down

feeling sick and lost and lonely

 without your touch

  that pretends to carry my heavy soul

You are fire that burns

 making me all dust, black like the night sky with no hope

“Stardust”, you say, for you to inhale

You drink me like wine you say is the finest

“I broke You just because

I want to hold You in my hands

Only then”, you say  “You are beautiful

to me”

I keep breathing your words

“Sometimes”, you say “I have to

brake You

     a little 

To get closer

 and tune in    

I want to

     be near

          You    

I am

     sorry

for the pain

But it is

 all

Very well

 worth it

I promise.

You hurt

 so well

 It makes me

 want

  to cry

   with You

But instead

I breathe You in

and carry You”

I am the shelter of your secrets

I am a holy thing, you say

I hate to need you

 and the need of you is all I have

  The need to feed you

    with my innermost soul

This is how you want it

A bit of sweet sulking, you say?

Aggression in my voice

No, he said

A bit of sweet sucking

 his voice correcting me

  as I feel the sticky touch

   of the sweet corner

    of the night

     so high on the sugar sky

* * *

The Presence

Your presence

 in somewhere distant

  has an echo

   and a weight

that thickens the air

penetrating my space

and waving over me

 like the ocean

The gentle pressure

 of care

  is holding me

You say you will

 always

  be there

But I must make

 the effort

  of reaching out

“It is just the way

the story goes

for all the story goers”

You are a strange

 new path

  in my story

“The left and right

is just

a point of view:

my right is

your left”

He speaks to me;

 kind voice

  running smooth underneath

   words with always a good ending

    magic spells unbind

     letting the blessings spread

He tells me what

 is untold

with no words

I do not always listen

 I fear

  for the control

   it might

    mean

     Just might.

He is patient

And his gestures are safe

 and sound

  and meaningful like the galaxies swirling

He guards regardless

* * *

 See You (Feels like forever)

I see you walking towards 

 an old building

The mansion seems ancient to you

 as it is 

  from the times of slaves and masters

   standing mighty in the shadows of the oaks

    hundreds of roses beneath its feet

The air is filled with fragrance and heat

  thick and sweet like sugar, waving like the ocean of memories

Your skin sweats

as you lift your sunglasses

 watching beneath

  and curling your upper lip

You think of poetry

 and the cool drink - with real sugar - you are sure you are going to have

  because you are skinny and happy enough

Someone near you is smoking

 while you are finishing the last of your notes

It is all so overwhelming

 like it should be in summers of youth

 when the school is out 

 and the day is long

 and the night times even longer

  and you can hear a distant river

It feels like forever

For you do not understand time

 its slow movements

  pushing you further

   until you are too far 

    to recognize

     what once was

You do not understand the concept 

 that has captured you

or how quickly it all will pass

 pass you by

  leaving you with empty hands

   to do nothing

But for a moment

 for this diminutive little flash of light

   that you call youth or a lifetime

 it feels like forever

 for now

Eons lie where you cannot even think of

 ages wander where you could not

   and endings: untouchable, distant abstractions

Nothing ends, you think

Nothing here ends now

It is all just the beginning, a slow beginning

 for you

You live too close to time, too close to matter

  and do not notice 

   its false rhythms 

    and its capacity to fade you, little by little

You do not have the perspective

 of distant planets roaming

You cannot cross the light years

 because you do not understand light

So the moment will pass you by

and another moment after that

and you can never touch the forever

you think you are having right now

* * *

The Flavor

My life is so sweet

And so expendable

Like a pink bubble gum

  blown big and juicy

just waiting to explode

 getting ready for trash

I look my face in the mirror

beauty soon to be gone

My mind echoes like an empty corridor

where music once played

Flowers in the pot

Such a waste of beauty

The sinful scent

 makes me think of 

  sad dust in the wind

Sunshine

on my windowpane

reminds me of things

 bright and eternal

I close the book

I am holding in my hands

 pages old like the vast of the ocean

and open the lipstick

 hear it clicks in silence

  - the only thing making sense

Each morning

I wake up and smile

and choose the bubble gum

 that tastes like cherries

What a sucker punch

(Enter the tainted

 the trainee

  of entertain

   for the entrainment)