Kuvaavaa 9 (version 2.0)

ASMR - Soundscape goes sensual

Musiikista vielä puheen ollen. (Tätä en malta olla kertomatta.)

Lueskelin tänään uusinta Image -lehteä (Image nro 204). Selailtuani sivulle 54 minulle selvisi, mikä se on se juttu, miksi joidenkin naislaulajien äänenkäyttö vaikuttaaa minussa kuin kevyt, ihana humala.

Olen jo aikaisemmin elämässäni tunnistanut ilmiön. Olen löytänyt - tai kokenut - sen usean naisen äänestä (ja ilmeisesti myös Ben Whishawn äänestä). Ilmiö tapahtuu kohdallani erityisesti laulajien, mutta toisinaan myös valkokankaalla puhuvien ihmisten kautta. (Suomalaisista näyttelijöistä tulee mieleeni erityisesti Niina Nurminen.) Tietynlaisen ihmisäänen tietynlainen käyttö ei kuitenkaan ole ainoa triggeri; elokuvien tai kuunnelmien äänimaisemat voivat muutenkin olla huumaavia. Varsinkin lukioikäisenä kuuntelin ääniraitoja silmät kiinni.

(Suosikkejani ovat sateen ropina ja hiekkatien rahina polkupyörän tai askeleen alla...ah. Tai tulitikun raapaisu! Tulen rätinästä puhumattakaan. Tai kun airo halkaisee vettä ja nousee taas, tai kun hennot laineet törmäävät lasikuituveneen kylkeen aurinkoisella järvellä. Puiden lehtien kahina...Suuren yleisön taputukset jossakin etäisyydessä. Kavioiden tai korkokenkien kopsuttelu kivetystä vasten.)

Mutta en koskaan, en ikinä ole tullut ajatelleeksi, että kyseessä olisi niin yleinen ja tiedostettu asia, että sille on olemassa oma nimensä:

ASMR = Autonomous Sensory Meridian Response

(Miksi kaikki kiinnostavimmat ja tärkeimmät asiat elämässä saa kuulla hirveällä viiveellä ja vasta yllättäen puskista tai puun takaa! Sama koskee - tosin kielteisten asioiden luettelossa - vaikkapa psykiatrian historiaan kuuluvaa ”orgasmihoitoa”. Palaan siihen jossakin myöhemmässä kirjoituksessani.)

Teininä etsin tallenteiden täydeltä musiikkia – laulajien ääniä – joissa olisi Se Juttu, Tämä Juttu.

”[T]here are certain sounds and activities done in a very low volume that the brain reacts to, which ends up creating a tingling/relaxing sensation around the back of the head. So this woman (Maria) is performing little tasks in this video to help affect you with the sensation of ASMR”...

...selvittää nimimerkki The Nathaniel Videos (ASMR) YouTube -videoileikkeen "*_* Oh such a good 3D-sound ASMR video*_*" alla. (Tällaisia ASMR -videoita lähettelee mm. nimimerkki GentleWhispering, jonka tekemä edellä mainittu videokin on.)

(Esimerkkejä aikoinaan etsimistäni ja löytämistäni artisteista ovat vaikkapa Nina Nordenstam, Lisa Hall, Michelle Lewis, Bran Van 3000, Émilie Simon ja uudempana Lisa Mitchell. Myös monilla soundtrackeilla on lupaavaa ASMR -manipulointia, vaikkapa Grey's Anatomyn levyillä (tunnari on hyvä esimerkki). Madonnan Ray of Light tai Jennifer Brownin Vera albumitkin antavat hyvää tuntumaa koneellisen äänimaiseman luomasta taiasta (vaikka laulajattarien äänet itsessään eivät kovin noituvia olisi). Kuningattarena tässä lajissa voin pitää Tori Amosin albumeja Choirgirl Hotel ja To Venus and Back.)

Tällaisessa äänimaiseman luomisessa jos missään pätee sanonta Vähemmän on enemmän.

Muutamia ASMR -videoita katsellessani muistin, kuinka paljon pidän myös nahan tai muovin pehmeästä, vaimeasta natinasta....Tai tietynlaisen muovipussin tietynlaisesta rapinasta. Katsellesani tajusin myös aina pitäneeni äänestä, joka syntyy, kun suurien kuvakirjojen aukeama käännetään hieman natisten auki, ja kun sormien ote noilla sivuilla...noh, natisee. (On jännä juttu, että monet asiat kyllä tietää, mutta tästä huolimatta niitä ei varsinaisesti pysähdy tiedostamaan - ennen kuin joku tekee asiasta tietoiseksi. [Runouden vaikutus perustuu juuri tähän; runon tehtävä on etäännyttää, näyttää arkinen ja triviaali uudella, huumaavalla, eteerisellä tavalla.]) Jo ennestään tietoisesti olen mieltynyt siihen kevyeen, rapisevaaan ääneen, jota DVD -levyjen muovikelmut pitävät. - Ja katso: myös tätä ääntä oli taltioitu eräälle ASMR -videolle!

DVD -kansipaperien rapistelua katsellessani havahduin myös tunteeseen lievästä kiusallisuudesta. On nimittäin ääniä, joiden kuuntelemisen nautintoon kuuluu se, että sen voi tehdä kaikessa salaisuudessa ja hiljaisuudessa. (Joskus tällaiseen nautintoon kuuluu, että tekee sen salaa jopa itseltään. Silloin ei ryhdy erittelemään sitä, mikä asiassa tai ilmiössä tuottaa mielihyvää, vaan ainoastaan vastaanottaa mielihyvän, 'lahjahevosen suuhun katsomatta'.) Kun tällaisesta yksityisestä nautinnosta tehdään Numero, vaikutus on sama kuin liiallisella, kiusallisella, häiritsevällä itsetiteoisuudella; "äänimaisemien tirkistelijä" tehdään liian näkyväksi. Silloin itsetarkoituksellisuus tuo noiden äänien tuottamiseen kevyesti perverssin vivahteen.

Niinpä mietin, Onko ASMR -äänien tuottaminen jonkinlaista äänifetisismiä? 

Jos kokemuksen sensuaalisuus, aistillisuus, määrittelee jonkin fetisismiksi, siinä tapauksessa kyllä. Mutta jos aistillisuuden on tarkoitettava  suoria ja avoimesti seksuaalisia tuntemuksia, siinä tapauksessa ei. 

(Toisaalta voidaan kysyä, milloin sensuaalisuus muuttuu seksuaaliseksi, varsinkin avoimen seksuaaliseksi. Jonkin mieltämistä tai kokemista "vain" aistillisena "häiritsee"se, että lähes kaikki aistillisuus on voimakkaasti seksualisoitu (eli ehdollistettu eroottiseksi). Emme enää ehkä erota, milloin on kyse "pelkästä" maku- tai kosketusnautinnosta, koska mielihyväaistimuksemme on niin vahvasti ohjattu seksuaalisiksi; koko aistielämämme on kuin miinakenttä, lävistetty triggereillä, jotka vetävät mukanaan seksuaalisuuden ja ryhtyvät provosoimaan seksuaalienergiaa... (Ajatellaanpa jälleen mainosteollisuuta, ja vaikka sitä, kuinka esimerkiksi ruoka tai syöminen on usein synonyymi seksille - mikä tarkoittaa myös sitä, että seksuaalisia tarpeita yritetään tyydyttää ruuan avulla.) Tuleepa esimerkkinä mieleeni myös eräs kohtaus elokuvasta The Talented Mr. Ripley (ohj. Anthony Minghella 1999), jossa Jude Lawn esittämä hahmo oli uudesta jääkapistaan niin hyvillään, että kertoi - sinällään hauskasti - voivansa vaikka naida sitä.)

* * *

Perverssiä tai ei, minusta on joka tapauksessa ihanaa, että ihmiset tekevät ASMR -videoita. Kuinka luovaa! Kuinka rohkeaa! Kuinka ihanaa ja viatonta olemassaolosta ja hetkellisyydestä nauttimista! 

Kenties ASMR -äänien ihanuus perustuu paljolti niiden Hetkellisyydelle. 

Samaan - siis hetkellisyyteen - perustuu myös niiden näkymättömyys; yleensä emme tajua tietoisesti nauttia sellaisesta, mikä ei ole riittävän konkreettista tullakseen tavoitetuksi niillä skeemoilla, joita meidät on opetettu käyttämään. (Ehkä tästä syystä myös onni tai onnentunne karkaavat usein otteestamme; onnen on väen väkisin ensin inkarnoiduttava raskaaseen olomuotoon jollakin tavalla. Esimerkiksi rakkaudentunteen on yleensä tultava elämäämme jonkun ihmisen kautta, vaikka voisimme aivan yhtä hyvin rakastua Elämään itseensä.)

Niinpä on hyvä, että ASMR -videoiden tekijät opettavat meille "näkymättömän havaitsemista" - kihelmöivän rentouttamisen ohessa.

* * *

Anu Silfverberg - jonka Image -artikkelin myötä siis sain ilmiölle nimen ja selityksen - menee pelkkää rentoutumisnimikettä pidemmälle. Hän kuvailee kyseessä olevan “aivo-orgasmi” (“braingasmi”). Ne laukaistaan triggereillä, sellaisilla, jotka koskettelevat ääni- ja näköaistimuksiamme. (Kovalle ja viralliselle tieteelle ilmiö on kuitenkin pseudotiedettä - varmaankin ilmiön epämääräisyyden ja vaikean tutkittavuuden vuoksi. Samasta syystä esimerkiksi tunteiden tutkiminen on ollut pseudotiedettä.)

ASMR -kokemus edellyttää miellyttävyyttä ja intensiivisyyttä, ja liittyy Silfverbergin mukaan ”huomion keskittämiseen ja hiljaiseen, läheiseen kontaktiin”: pelkistettyyn, intensiiviseen ja jollakin tavoin eteeriseen hetkeen. S. listaa esimerkkeinä uniloruja, helliä kutitushetkiä ja sitä, kun joku koskettelee hiuksia ja päänahkaa. Jos ymmärsin oikein, kyse on ASMR -ilmiöstä silloin, kun tällainen kokemus siirtää ihmisen kuin kevyeen transsiin, liikauttaa jonnekin hieman oman itsen tai arjen vierelle.

Tämä on sitä mitä tarkoittaa ihana. 

(Ja kyllä, lempeä kuiskaus korvaan voi erityisesti olla juuri tätä. En yhtään ihmettele, että YouTube -leikkeissä ASMR -kokemus rakennetaan kuiskailevan äänenkäytön varaan, sellaisen, jossa konsonantit naksuvat ja napsahtelevat korvakäytävillä pehemeinä mutta kimmoisina kuin sadepisarat tai tanssiaskeleet.)

”Vaikutus on merkillinen. Ja kaikki eivät sitä tunnista”, Silfvergberg kirjoittaa.

Ehkä kaikki eivät siis triggeröidy. 

Mutta minä triggeröidyn. Silloin koetusta tulee merkillisesti kuin runoutta, ihanaa, kaunista runoutta.

Jane Campionin elokuvassa Bright Star on hienot vuorosanat, jotka Whishawn esittämä John Keats lausuu. (Nämä sanat on kuulemma poimittu Keatsin kirjeestä.) Tässä puhutaan mielestäni samasta asiasta: siitä, mitä runous on sensuaalisesti ymmärrettynä tai kuinka sensuaalisesta tulee runoutta; kuinka tietynlainen sanankäyttely voi kosketella aisteja, triggeröidä niitä ohi analyyttisen mielen. (Tosiaan: Wikipedia listaa triggereihin myös kognitiiviset ärsykkeet.)

“A poem needs understanding through the senses. 

The point of diving in a lake is not immediately to swim to the shore; it’s to be in the lake, to luxuriate in the sensation of water. You do not work the lake out. It is an experience beyond thought. 

Poetry soothes and emboldens the soul to accept mystery.”

Runous on minulle siis ilmeisesti ja ensisijaisesti ilmiö nimeltä ASMR…

(Toki runous on minulle myös jotakin älyllistä, symboliikkaan ja vertauskuviin sukeltamista, mutta vasta toissijaisesti. Täydellisimmillään runous on jotakin aistivoimaisempaa. [Halusin kirjoittaa ”aistillista”, mutta sanalla on liian seksuaalinen konnotaatio, millä on termiä kaventava merkitys syystä, että seksuaalisuus on yleensä synonyymi erotiikalle, joka puolestaan on synonyymi pornolle. Mutta jos todella puhuisimme oikeasta sensuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta, saattaisin käyttää noita sanoja.])

* * *

Mutta enemmän kuin nimi, selitys tai määritelmä, minua viehättää tässä se, että kokemus on yleinen.

Tällainen vahvistaa käsitystäni siitä, että ”yksilöllisyys” on harhaa. (Subjektiivsuus - täysi henkilökohtaisuus tai yksityisyys - on vain asteluku, ei siis koskaan täydesti tai puhtaana saavutettavissa, ja samalla individuaatio - eli ihmisenä yksilöityminen eheytymisen ja persoonan/psyyken integraation kautta - prosessi, joka ei koskaan tule valmiiksi.) Minusta tämä on lohdullista. Olemme nimittäin siinä tapauksessa luonteeltamme, laadultamme ja olemukseltamme niin kollektiivisia, että myös yksinäisyys ja erityisyys ovat harhaa: jos olet kokenut jotakin, joku muukin on kokenut aivan saman (ja yleensä useampi kuin luulemmekaan). ”Mistä tahansa on kyse, et ole yksin”.

Mutta eihän kollektiivisuus (saatikka hive mind) ole pelkkää juhlaa;

Toisaalta ei silloin ole ihme sekään, että ihminen on fyysisessä mielessä - ja fyysiseen palautettavissa olevassa mielessä, esimerkiksi neurologisesti sekä kognitiivisiin toimintoihin liittyen - niin mekaaninen, että voidaan hyvin selvittää what makes us tick. - Ja utilisoida ("utilize") tämä tieto, hyvässä ja pahassa ja kaikessa hiljaisuudessa.

(Tällä hetkellä ajattelen niin, että jos ihmisessä on jotakin ainutlaatuisuutta ja erityisyyttä - siis muuta kuin sellaista, joka ei perustu pelkkään "ainutlaatuiseen yhdistelmään/kokonaisuuteen", vähän samalla tapaa kuin "persoonallinen pukeutuminen tai kulutuskäyttäytyminen" -  sellainen löytyy harvoin mielestä; mieli on yleensä pelkkä ehdollistumien hallitsema koneisto. (Tässä mielessä kaikki on addiktiota...) Erityisyys, oikea erityisyys, on siten jotakin metafyysistä, henkistä, hengellistä – sellaista minkä mieli ehkä tavoittaa mutta mitä se (tai ego) ei hallitse... Vähän kuin sanonnan mukaan sielu silmien peilissä.)

* * *

Takaisin itse aiheeseen. There’s more to it.

Nivoakseni tätä aikaisempiin kirjoituksiini:

Se, mitä Mariaksi esittäytyvän henkilön videoleikkeessä tapahtuu - tai paremminkin se, mitä katselijalle/kuuntelijalle tapahtuu (jos on tapahtuakseen) Marian esitystä seuratessa -, on ”auditiivinen versio” siitä, mitä lukijassa tapahtuu Fifty Shades of Greytä lukiessa. Triggeröinti ja suggerointi on yhtä taitavaa; kokemus siirtyy jollakin maagisella tavalla vastaanottajan aistilliseksi kokemukseksi – vaikka kyse on pelkästä mielikuvituksen käytöstä!

Olkoon mainitsemani videoleike siten havaintoesimerkki myös FSOG:n vaikutuksesta, samasta ilmiöstä toisella tavalla laadullistettuna (eli ei lukukokemuksena, vaan katselu- ja kuuntelukokemuksena).

* * *

Koska olen täällä jälleen, kerronpa samalla unesta, jonka viime yönä näin. (Tämä oli niitä hauskoja, hieman poikkeavia unia, joita silloin tällöin näkee; uni, jonka unessaan kokee arvoituksena tai viestinä, joka on tajuttava.)

Unessa eteeni kieräytettiin kaksi shakkinappulaa, musta ja valkoinen sotilas. (Ensin valkoinen, muistaakseni, vaikka tämä tieto onkin jo hyvin hämärä.) Otin ne käsiini ja tunnustelin niitä. (Tosiaan, koin hypisteleväni nappuloita käsissäni. Se, millaisia aistikokemuksia uni käyttää, on kiinnostavaa. Esimerkiksi maku- tai hajuaistimukset ovat yleensä näköaistimuksia harvinaisempia.) Silloin eteeni kieräytettiin kaksi uutta shakkinappulaa, hieman arvokkaammat: musta hevonen ja valkoinen jänis. Katselin nappuloita ja ihmettelin jänistä. "Valkoinen jänis? Kuuluuko tämä muka shakkipeliin?" ajattelin unessa. Sitten koin ahaa-elämyksen: valkoinen jänis.

Tähän heräsin. (Siksi muistinkin unen hyvin elävästi; tunne unessa suoritetusta ratkaisusta tuntui herättyäni valvetilassa suoriteltulta ratkaisulta.)

Kenties mieleni aprikoi edelleen FSOG:n parissa. (Vastahan se on päässyt vauhtiin, nyt kun lopultakin olin alkanut pohtia kertomusta ja sen kerrontaa.) Päättelen näin syystä, että koskettelin kevyesti kertomusta Alice in Wonderland pohtiessani peilejä ja niiden edustamaa paralleelia, ja sovittelin sen tematiikkaa FSOG:hen. Ihmemaa-kuvastoonhan kuuluu myös valkoinen jänis; otin myös sen pohdinnassani esille. (Päädyin kuitenkin poistamaan tämän osion kirjoituksistani: se ei mielestäni lisännyt kertomuksen tulkintaani mitään sellaista, mitä en olisi jo esittänyt - korkeintaan valottaisi jotakin asiaa vielä uudessa kontekstissa ja siten hieman edellisistä poikkeavalta tai syvennetyltä kannalta).

En tässä sen kummemmin tulkitse untani. Yleisesti ottaen valkoinen jänis on hahmo, johon liittyy fraasi follow the white rabbit. Alicehan ajautuu Ihmemaahan valkoisen jäniksen johdattamana. (Tätä hyödynnetään populaarikulttuurissa usein, esimerkiksi vaikkapa elokuvassa Matrix; ”valkoinen jänis” johdattaa Neon ”vaihtoehtotodellisuuteen” tai siihen liittyvän arvoituksen äärelle. Tosin teema on käännetty ylösalaisin: Matrixissa valkoinen jänis ei johdata henkilöä Ihmemaahan vaan pois sieltä.) 

On silti kiinnostavaa, että uni esitti valkoisen jäniksen pelinappulana - ja samalla osana peliä. (Onko se joutunut pelistä pois, vai mistä syystä nappuloita kieritettiin eteeni? Shakkilaudasta eli pelialustasta ei ollut unessa tietoa.)

Ehkä valkoinen jänis tarkoittaa, että oivallan vielä jonkin mielestäni hyvän ahaa-oivalluksen FSOG:stä. =) (Vai viestittääkö uni, että minä olisin unessa ikään kuin ”Alice”, joka löysi valkoisen jäniksen…) Joka tapauksessa on valkoisen jäniksen symboliikkaan nähden osuvaa ja kuvaavaa, että heräsin sen löydettyäni.