Taking it slow

Huh. Joka kerran, kun edellisestä käynnistäni täällä on kulunut kuukausia, jännitän, pääsenkö vielä kirjautumaan sisään. Muutamana kertana tässä vuosien aikana se on ollut erittäin haasteellista, temppuradan ylittämistä vaativaa ja lähes pelkästä sattumasta kiinni. 

[Tyyliin: löydän pitkän ja hankalan salasani toisen koneeni uumenista ja syötän merkit. Check. Mutta bloggeriin kirjautuminen vaatii "tietosuojan takia" myös sähköpostini kautta kulkemista, ja hetkeen en edes muista, että minulla on jokin tätä blogia varten räätälöity sähköposti. Onneksi löydän myös sähköpostin salasanan. Ja onneksi tili on edelleen olemassa. Mutta sähköpostiin kirjautuminenkin vaatii "tietosuojan takia" merkillisiä toimenpiteitä. Lopulta nekin onnistuvat. Check.Check. Kun lopulta saan blogini auki (Check!), huokaisen uupuneena kaikesta shakinpeluusta.   

Toisin on erään kannettavani kanssa, jonka uumeniin on hautautunut moni keskeneräinen blogitekstini (esimerkiksi kahden "trilogian" kolmos osat), valokuvistani puhumattakaan. Long story short, epäonnisten sattumien sarjan jälkeen koneeni kirjautusmistunnus oli vaihtunut, eikä minulla ollut mitään käsitystä salasanasta (syystä, että olin keskeyttänyt tuon epäonnisen sattumien sarjan johon kuului myös uusien salasanojen luominen - sellaisten, joista en sitten välittänyt koska 'en tarvinnutkaan niitä'). - Eikä salasanaa voinut palauttaa tai luovuttaa, koska en ollut antanut riittävästi tunnistetietoja. Siitä vähemmän loistokkaasta puuhastelusta on nyt vuosia, mutta ei pidä epäillä kykyjäni tällä saralla. Koneesta on tullut aarrearkku, jonka avain on edelleen kateissa. Kai se täytyy joku päivä vain avata, oli avainta tai ei.] 

* * * 

Olen hiljattain katsellut koko Dexter-sarjan uudelleen, New Blood-sarjan innoittamana. (New Bloodissa Dexter on siirtynyt talven keskelle kaiken sen Miamin helteen jälkeen; kuumasta nuoruudesta elämänsä talveen.) Ensimmäisellä katselukierroksella taisin ryytyä viidenteen tuotantokauteen. Muistan kokeneeni, että sarjan tempo hidastui liikaa ylläpitääkseen mielenkiintoani. (Toki asiaan vaikutti myös ähky: koetin nähdä kaiken noin viikossa. Viikossa.)

Nyt siis katselin sitä kaikkea uudelleen. Kyllä, juonenkuljetus hieman hidastui ensimmäisen ja toisen kauden älyttömän hengästyttävästä tahdista ja päällekkäisistä juonista - mutta rikastui syvennytyksillä. Tällä kertaa katselin sarjaa Dexterin sisäisen kertojan ja ihmissuhteiden valossa. 

Sarjan kantavana juonena tai teemana näyttää olevan halu yhteyteen. Toki tämä on kätketty paljastumispelon alle. (Kenties pitäisi puhua ennemmin uhasta tai riskistä kuin pelosta.) Dexterin paradoksihan on, ettei hän voi kokea yhteyttä joutuessaan salaamaan todelliset kasvonsa, ja kasvojen salaaminen on hänen elinehtonsa. Tämä halu, ainaisesti tyydyttymättä jäävä, artikuloidaa heti sarjan alussa.

 "Sometimes I wonder what it would be like for everything inside me that's denied and unknown to be revealed. But I'll never know. I live my life in hiding. My survival depends on it."

Ihmiset hänen elämässään voivat kyllä olla eri syistä tärkeitä, mutta läheisiä he eivät ole. Jokainen paljastuminen on riski, ja yleensä Dexter tyydyttää tämän tarpeensa vain uhriensa kanssa. (He ovat Dexterin huolella valmistelemia yhden illan juttuja.) 

Ensinnäkin Dexter kaipaa saada paljastaa itsensä; että olisi joku joka näkisi hänet sellaisena kuin hän on.

Toisekseen Dexter kaipaa tunnistamista; että olisi joku joka tuntisi hänet, ymmärtäisi sen mitä näkee. (Varsinaista tunnustamisen taakkaa Dexterillä ei sattuneesta syystä ole. Omatunto ei häntä vaivaa.)

Vielä parempaa olisi, jos joku tuntisi hänet ja hyväksyisi hänet. Ja kaikkein parasta olisi, jos joku sekä tuntisi ja hyväksyisi hänet että pitäisi hänestä.

Tätä kolminaisuutta Dexter tavoittelee läpi sarjan, ja tarkastelee mahdollisuuksiaan siihen itselleen tärkeiden ihmissuhteidensa kautta.

Siitä jotakin pientä lähipäivinä.

* * *

Sillä välin äänimiasemaa. Olen havahtunut siihen kuinka kaunista klassinen musiikki on hidastettuna. Kuin unessa kuultua.

Esimerkiksi Mozartin Lacrimosa, 500% hidastettuna. :)