torstai 30. syyskuuta 2010

Kuvaavaa 1

Aloitan uuden julkaisusarjan - "julkaisusarjan", *hih* - niiden päivien iloksi, jolloin ei juuri muuta ennätä sanoa vaikka haluaisikin.

Nämä ovat sellaisia sekalaisia jutskia, joissa on ripaus - milloin suurempi, milloin pienempi - mielestäni hykerryttävää nappiin osumista. Syystä tai toisesta. Oleellista on selitellä vähän (mutta yleensä kuitenkin vähän), ja antaa ripauksen itse viestiä puolestaan, olipa se sitten yhden lauseen sitaatti tai yhteystiedot kuvaan tai musiikkiin, siis esimerkiksi. Ja siis vaikka asia olisi kuinka naiivi tai jokapäiväinen jokamiehen asia tahansa.

Huomasin hymyileväni kuullessani tämän kappaleen. Hymy johtuu siitä, että minusta on ihanaa, että nykyään saa laulaa täysillä, häpeilemättä ja julkisesti "F*CK!" jos siltä tuntuu.

Biisi ei kuvaa akuutteja tai edes kovin lähellä hiiviskeleviä tunnetilojani, mutta jos sattuisin dissailemaan jotakuta, soittelisin kappaletta mitä suurimmalla mielihyvällä. Bonusta tässä kappaleessa on myös tietty teinixmelodramatiikka melodiassa. Hyvässä angstissahan on aggressiivisuus ja melankolia samassa paketissa. Ilman muuta vastaavia kappaleita on pilvin pimein, mutta tämä kappale on minulle tuore ja johti ajatuksen nyt mieleeni, ja yksikin hyvä väline ajaa asiaa ja esimerkkiä. (Siis väline, joka ymmärtää, sanoittaa ja julistaa koettua tunnetilaa, raivaa sille tilaa ja siten helpottaa oloa. Sellaisia välineitä on hyvä kerätä pakkiin.)

Kas tässä:

Emilie Autumn - Liar [MacHine Mix by Dope Stars inc.]

Ja siis nimenomaan tuo miksaus.
Löytyy Youtubestakin klippinimellä
"Emilie Autumn - Liar (Remix by Dope Stars Inc.)"

Selittelyksi liitän Jungia, joka kuulemma totesi: parempi olla ehyt ihminen kuin hyvä ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti